Aina välillä asiakas pelastaa päivän

Olen työssäoppimassa lemmikkieläinliikkeessä, ja vaikka olen vastikään aloittanut, niin mielestäni olen päässyt todella hyvin mukaan kassajärjestelmän sielunelämään, kun on tullut paljon vaikeampiakin nähtyä.

Minulla oli eilen työpäivän jälkeen syöpätutkimus, ja näin nuorta naista se pisti pelottamaan ihan järkyttävästi, joten ajatukset ei ollut ihan kasassa enkä ollut mitenkään parhaimmillani kassalla. Puolen päivän aikoihin kassalle tuli n. Kolmekymppinen nainen kantaen kahta muovikassillista pakasteruokapötköjä. Tätä ennen olen vain kerran myynyt pakasteita, ja se on hieman erilaista kuin muiden tarvikkeiden; tietyn määrän ylityttyä tulee tietty määrä alennusta, jos ostaa tiettyä merkkiä sen ja sen verran saa lahjaksi kylmäkassin, ja totta kai tämä pitää tehdä mahdollisimman nopeasti, samalla rupatellen asiakkaan kanssa niitä näitä. Jännitin hirveästi ja yritin kiirehtiä liikaa, leväytin pötköt pitkin kassaa ja jouduin kahteen kertaan aloittaa alusta, joten olisi ollut ihan ymmärrettävää että asiakas olisi turhautunut.

Tämä asiakas kuitenkin oli aivan mahtava. Yhtäkkiä hän käski minun lopettaa, ja hämmentyneenä tein niin. Nainen katsoi minua hetken, ja avasi suunsa. "Sulla on ihan selvästi nyt jotain mielen päällä. Hengitä pariin kertaan syvään, ja sit piippaat nuo niin hitaasti kun tarvitsee, ei tässä hengenhätä ole!" Jälleen tein kuten hän sanoi, ja sain pötköt myytyä ja pakattua rauhassa. Vieressä ollut myymäläpäällikkö kirjoitti asiakkaalle alennuslapun pakasteisiin seuraavalle kerralle kiitoksena, ja kiitin asiakasta itsekin, höpötellen hänen kanssaan koirista vielä hetken. Asiakkaan lähdettyä menin tauolle, ja itkuhan siinä pääsi. Loppupäivä sujui jo paljon paremmin, ja jos meni sählingiksi niin hengittelin rauhassa ja hidastin tahtia.

Kaiken lisäksi lekurissa selvisi, että vaikka tietty epäilty pitkäaikaissairaus löytyikin, niin kasvaimista ei ollut tietoakaan!

-Hermostunut harkkari

Tagit:

Kirjoita kommentti

11 Kommenttia artikkelissa "Aina välillä asiakas pelastaa päivän"

avatar
Järjestä:   uusin | vanhin | eniten ääniä
Piran4ik
Vieras

Ihanaa, että näitäkin hienojakin tarinoita pääsee tänne ❤️ 😄

Jarkko
Vieras

Mahtava asiakas <3

Niinpä
Vieras

No niinpä. Jostain syystä se on juuri kaupan myyjien kohdalla hirveän vaikea käsittää/ymmärtää, että vaikka työ hoidetaan työnä ja mahdollisimman hyvin, niin ei se työntekijä muutu robotiksi aloitettuaan työvuoronsa siinä kassalla, vaan se oma elämä kulkee siinä mukana. Ja jos hänelle on jotain ikävää sattunut, niin tottakai se vaikuttaa mielialaan, vaikka työhön keskittyykin. Sitten nillitetään ja pillitetään, kun tuokin oli tuollainen ja sellainen. Vaikka jokainen työntekijä alasta riippumatta tietää, että aina ei vain ole niin hyvä päivä.

Tokikaan joku random asiakas ei voi tietää mikä painaa kohtaamaansa työntekijää, mutta ei siltikään (tai varsinkin siksi) pitäisi olla niin kärkkäänä tuomitsemassa.

qwe
Vieras

Miksi asiakaspalvelijoiksi pitää aina palkata näitä nuoria tyttöjä, jotka ovat kuin lasia? Yksikin pieni moka tai pikkuisen väärä toiminta asiakkaalta aiheuttaa sen, että mennään paniikkiin, tulee itku ja mikään ei suju.

Cassie
Vieras

Miten sä voit sanoa noin? Etkö sä muka itse koskaan ole surullinen tai järkyttynyt jostain? On ihan normaalia että isompien ongelmien kanssa menee useasti muukin elämä solmuun. Sinun suurin katastrofisi on tainnut olla se, ettei kotikylän kaunotar antanutkaan pimslooraa tai poikaystävä petti tai jotain.

Itse pyrin aina hymyilemään ollessani asiakkaana jossain tai edes olemaan asiallinen. Ja olen riittävästi Ihminen sietääkseni myös asiakaspalvelijoiden huonoja päiviä.

Se hermostunut harkkari
Vieras
Se hermostunut harkkari

Sori, mutta mä en todellakaan ole lasista tehty. Oon kuunnellut työssäoppimisissa huorittelua, uhkailua, tytöttelyä ja haukkuja, mutta ainootkaan niistä ei oo saanut mua itkemään. Mutta ihmiselle joka on menettänyt äitinsä syövälle, on omakohtainen syöpäepäilys aika perkeleen kova paikka.

Tandefeldt.
Vieras

Olipa taas jälleen kerran asiaton ja empatiakyvyttömyyttä henkivä kommentti. Jos et todellakaan ymmärrä, että kuinka epäily mahdollisesta hengenvaarallisesta sairaudesta aiheuttaa stressiä, suosittelen miettimään että mitkä ovat elämänarvosi.

Myyjät ovat ihmisiä huolineen ja muine inhimillisine ominaisuuksineen. Mutta ihmisyyden konsepti taitaa olla sinulle täysin tuntematon käsite, mikä on erittäin huolestuttavaa.

Nakke
Vieras

Tällainen positiivinen juttu ei kuulu tänne, tarkoitus on haukkua aasiakkaita. -1

jepjou
Vieras

Sinä et kuulu tänne.

L.A
Vieras

Etkös sinä ole yksi niistä, jotka aina valittavat, ettei asiakkaita saa haukkua? Ei ole näköjään koskaan mikään oikein tai hyvin…

Bla bla
Vieras

Tuli hyvä mieli! Jutusta ja suurimmasta osasta kommentteja! 🙂 Kiitos! Ja ihanaa, että syöpää ei ollut!

wpDiscuz