Olen tehnyt töitä monenlaisissa asiakaspalveluammateissa. Joskin suurin osa asiakkaista on oikein mukavia, vastaan tulee päivittäin myös jos jonkinlaista viheltäjää, aivoinvalidia ja säätäjää.

Yksi ihmisryhmä on kuitenkin ylitse muiden ärsyttävyydessään: spurgut.

En nyt erottele aidoiksi spugeiksi vain pelkällä viinalla marinoituja yksilöitä. Ihan yhtä hyvin sopassa voi olla myös pillereitä, poreita ja pesujauhoa, ruiskuja, liimaa ja Lasolia. Tiedätte kuitenkin tyypin, päihteidenkäytön moniottelijoista puhun. Ihan selkeästi narkit ovat sitten (poliisi)asia erikseen.

He harvemmin ostavat mitään, ainakaan paljon. Kuitenkaan heitä harvemmin saa heti samantien uloskaan liikkeestä. He omistavat maailman, ovat kovaäänisimpiä, aggressiivisimpia, rasittavimpia ja pelottavimpiakin. Jotkut jopa oikeasti vaarallisia (puukosta olen meinannut saada muutamaan otteeseen). Ja absoluuttisesti pahanhajuisimpia. Raskaana ollut työkaverini lähti oksentamaan joka kerta palveltuaan puistokemian maistereita.

Useimmat asiakkaat helpottuvat nähdessään vartijan roudaavan spurgua pois, mutta olenpa kuullut erään kukkahatun valittavan siitäkin, että “ihminen se tuokin on, pitääkö sitä noin kovakouraisesti viedä!”. Niin no, kyseinen vartijan raahaama herrasmies olisi voinut miettiä ihmisyyttään, varmaan vaikka teekupposen ääressä rva Kukkahatun kanssa, ennen kuin tuli tuhannen voltin tuubassa myymälään ja yritti pölliä kaljakeissiä, vaikkei enää pysynyt pystyssä. Siitä siis se laahaava meininki vartijan ja asiakkaan kulkemisessa. Se ei pysy tolpillaan. Enkä tarkoita nyt vartijaa.

Ja aut’armias, jos spuge on saanut jostain rahaa! Sitten todella omistetaan maailma! Ostetaan alkukuusta (fatta taitaa maksaa rahat kuun vaihteessa?) kaljaboksia ja jopa ruokaa isoilla seteleillä, rehvastellaan kovaan ääneen ja koulutetaan kassan tätiä. Ja särjetään lasipulloja rantakivikkoon. Loppukuusta sama kantaspurgu tulee pullokuitin ja pikkukolikoiden kanssa laskemaan, riittääkö raha yhteen litran kaljaan. Ehkä tässä piilee totuus siitä, miksi juuri ko. henkilö on spurgu.

Eniten kuitenkin ottaa aivoon se rehvastelu. Kuinka pahasti ammatti- ja tapajuopolla, uraa takana väh. 15 vuotta, viiraa päässä, että se kuvittelee todella jonkun uskovan, että hän on esim. yritysjohtaja (tai yleensäkään töissä missään)? Eräskin “toimitusjohtaja” meuhasi minulle ruokaravintolassa, kun en suostunut tarjoilemaan hänelle ja daamilleen (oksennus tuulitakilla on tyylinä vähän turhan last season kyseiseen ravintolaan), ja ilmoitti olevansa firman X iso pomo. Ilmoitti myös tuntevansa pomoni, mainitsi jopa nimenkin (lukee ko. paikan ruokalistassa, ihan jo oven ulkopuolella). Johon mä totesin, että “tunnen mäkin Mäkisen Lassen”. Arvon spurgu kysyi, kuka se on. “Sun pomos, jos kerran oot firmassa X töissä”. Mieheni työskenteli näet silloin firmassa X, tiesin kyllä organisaation ja toimitusjohtajan. Spurgut, ihme kyllä, häipyivät.

Ok, alkoholismi on sairaus, ja ihminen se on spurgukin. Samalla tavalla ystävällisesti minä palvelen niin spugea kuin tavallista kaduntallaajaakin, jos kumpikin tervehtii, on asiallinen eikä säädä kummallisuuksia.

Mutta en jaksa olla ystävällinen enää yhdellekään tenulle haisevalle ihmisrauniolle, joka ensimmäisillä syyspakkasilla yrittää sisälle kaikkiin lämpimiin tiloihin, kuten muutkin tuhoeläimet. Tosin esim. hiireen tai rottaan törmääminen pimeässä roskakatoksessa ei saa minusta irti samanlaista huutopelkoraivaria kuin spurguun törmääminen. Molempiin olen törmännyt. Sitäpaitsi spugejen loukuttaminen tai myrkyttäminen taitaisi olla laitonta. Rottien myrkyttämiseen taajamassa tarvitaan vain lupa.

Kiitän kaikkia vartijoita, portsareita ja poliiseja. Toivotan tovereilleni viinakaupan myyjille, kaupan kassoille ja lähiöpubien baarimikoille pitkää pinnaa. Kiitän mahdollisuudesta avautua.

T:As.palv.tositark.

Meillä on iso lahjatavaraliike ja myymme mm. kristallia; itävaltalaista, tsekkiläistä, egyptiläistä ym. Kristallit on merkitty lajeittain lapuilla ja kylteillä. Ja kuinkahan monta kertaa viikossa kuulee asiakkaiden — joita me kutsumme sitten keskuudessamme “hienopieruiksi” — sanovan että: “Näähän on muovia”.

Olen kehittänyt tietynlaisen äänensävyn tähän tilanteeseen, jotta asiakas taatusti tajuaa olevansa väärässä. “No muovia joutuu valitettavasti etsimään muualta, meillä on vaan aitoa kristallia”. Toinen monen asiakkaan kommentti kristallista kuuluu että “Näitä me on ostettu ihan oikeista sisustusliikkeistä” tai “Näitä saa oikeista kultasepänliikkeistä”.

Nyt kesän aikaan on kolmea tuotetta kysytty yli muiden: nippusiteitä, rastasverkkoa, ja kaksipuoleista teippiä. Vastaukseni on kuulunut: “Ne on tuolla lihatiskissä”. Siis lahja- ja sisustusliikkeeni ei erotu tavallisesta rautakaupasta. Remontti käyntiin!!

T:Pirjo

Lauantai-iltana kaupassa on isot jonot, mummo katsookin oivaksi hetkeksi varastaa kauppakorin.
Ikävä kyllä kori on hälytetty, ja hälytinporttien pärähtäessä soimaan mummo juoksee minkä jaloistaan pääsee. Saan mummelin kiinni ennen kaupan ovea ja käydään seuraava keskustelu:

M: “Anteeksi rouva, tuota ostoskoria ei voi viedä kaupasta pois.”

A: “Ai anteeksi, en huomannut.” (hivuttautuu koko ajan “huomaamattomasti” ovea kohti)

M: “Niin, siis en voi antaa teidän viedä koria.”

A: “Syytättekö minua varkaaksi?”

M: (syvä huokaus)

A: “SIIS SINÄ NUORI POJAN KLOPPI (joo, kylläkin 17, mutta sivistyneempi kuin sinä) SYYTÄT MINUA VARKAAKSI VAI?”

M: “En syytä teitä mistään, mutta teidän täytyy antaa kori takaisin.”

Mummo heittää korin toista asiakasta päin, ja huutaa: “Minä kostan tämän vielä!”.

Siinä vaiheessa oli vartija jo tullut paikalle ja otti mummelin kiinni väkivaltaisen käytöksen takia ja näpistyksestä.

Ja muka nuoriso on aina huligaaneja!

T:jHEES

Kävipä tässä aasiakas joka ei vain mielestä poistu. Hän saapui paikalle noin 21.20 (10 min. ennen sulkemista), jolloin minä siellä viimeisiä siivouksia suoritin, olin kumihanskat kädessä ja pesin lattiaa kahvipisteen edestä.

Hän karjaisi jo ovelta: “eikö jumalauta täällä saa palvelua? Oletsä siivooja vai myyjä?”. Minä tähän vastasin että meillä ei (valitettavasti!) siivoojia käy, joten sekin homma on minun. Kesti varmaan sen 3 sekuntia kävellä tiskin taakse ja herra sai ostettua röökiaskinsa.

Lähdin sitten jatkamaan siivoamista ja herra jäi pelikoneelle. Kuulinpa siinä sitten: “oletpas surkea luuseri, toivottavasti ainakaan minun tyttäreni ei eksy tähän puljuun töihin”, ja että hän aikoo ilmoittaa eteenpäin että “sai asiatonta palvelua kun myyjäkin käytti jotain kumihanskoja”.

Siinä vaiheessa alkoi pinna olla melko tiukalla, totesin vain että ehkäpä herran olisi parempi jatkossa asioida jossain muualla kun meillä jos asiointi on niin järkyttävää. Vastaukseksi sain puhinaa ja murinaa, ja totta kai tämän klassikon: “hankin sulle vielä kuule, nenäkäs tyttö, potkut!”.

T:ärräntäti

Olen töissä erään kansainvälisen kauppaketjun myymälässä kassalla. Oli vähän hiljaisempi aamupäivä ja eräs 60+ mieshenkilö tuli kassalleni kysymään, missä meillä on sitä saksalaista viinietikkaa. Istuin siis itse kassalla, enkä voinut lähteä hänelle sitä etsimään, joten pyysin myymälän puolella kuormaa purkaneen työkaverini miehen avuksi. Tällainen keskustelu siitä sitten syntyi:

Mies: “Niin onko teillä sitä saksalaista viinietikkaa?”

Työkaveri: “Se on valitettavasti poistunut valikoimasta, kun sille ei tuolla hyllyssä ole edes tyhjää paikkaa.”

Mies: “Poistunut valikoimasta! Teillä on ollut sitä jo monta vuotta, ei se ole mikään erätuote!”

Työkaveri: “Valitettavasti joskus tuotteet poistuvat valikoimista ja korvautuvat uusilla, me emme itse voi asiaan vaikuttaa.”

Mies: (harmistuneena) “No, kyllähän minä YMMÄRRÄN…” (lähtee kävelemään pois ja palaa takaisin heti) “Onkos teillä maitoa?”

Työkaveri: “Öö… kyllä on…”

Mies: (todella myrkyllisesti) “Ettei se sitten ole poistunut valikoimasta?”

Työkaveri: “Ei..?”

Mies: “Vai niin!” (lähtee suureleisesti kohti maitohyllyä)

Minä siinä sitten palvelen muita asiakkaita kassalla ja noin viiden minuutin kuluttua kyseinen mies porhaltaa kassalla ostoksiaan maksavan asiakkaan ohi mielenosoituksellisesti tyhjän kärryn kanssa.

Mies: “Katsos nyt likka, kärry on tyhjä!”

Minä: “Niin on?”

Mies: “En minä mitään viitti ostaa tästä kaupasta, kaikki poistuu valikoimista! Kyllä ootte konkurssissa kohta!”

Mies lähtee tyhjien kärryjen kanssa ulos, minä ja kassalla oleva asiakas jäämme hölmistyneinä katsomaan perään. Mutisen vielä, että “Niinpä ollaan juu” ja kassalla oleva asiakas purskahtaa nauruun.

Että oikein herran viinietikan takia konkurssissa, voi jessus… Taisi herra tuohtua maitohyllyllä siihen malliin, että päätti vähän näpäyttää ja olla ostamatta mitään. Ei tainnut hullunhauska maito-herja tuottaa tarpeeksi vaikutusta.

T:nellamaria

Videovuokraamossa sattuu ja tapahtuu. Yksi päivä n. vuosi sitten tullessani töihin huomasin, että joltain asiakkaalta oli palautunut vain elokuvan kotelo ja unohtunut levy jonnekin. No, soitin sitten asiakkaalle, että jäikö levy soittimeen tai vastaavaa ja sain vastaukseksi vakuuttelua, että kyllä se on palautettu ja etsikää liikkeestänne. Pyysin kuitenkin häntä myös tarkistamaan kotoaan ettei levy varmasti ole hänellä.

Elokuvaa ei löytynyt tosiaan meiltä ja asiakas tuli sitten toista elokuvaa vuokraamaan. Totesin hänelle etten valitettavasti voi vuokrata uutta elokuvaa ennen kuin kyseinen elokuvan levy on palautettu. Siitäpä se riemu ratkesi. Asiakas huusi putkihuutoa, että kyllä on palautettu ja että hänen veljensä varmasti palautti, ja kirosanoja tietenkin tuli ja muutama haukkumasana.

Mukava yrittää pysyä rauhallisena, kun miehen takana oli vielä hirveä jono. No, mies sitten lähti ovet paukkuen ja laittoi jopa palautetta, että onpas meillä huono palvelu ja että me olemme sen todennäköisesti itse hukanneet ja yritetään häntä siitä syyttää, jne, jne.

Meni sitten n. viikko kun tulin taas aamulla töihin, ja mikä se onkaan palautunut kuin tuo kyseinen levy. Mukavasti lykätty ilman mitään suojaa postiluukusta sisään. Kiitos asiakkaalle kun kävit huutamassa minulle turhaan. Se auttoi asiaa.

Näin vinkkinä voisin sanoa, että palauttakaa aina itse vuokraamanne elokuvanne. Eniten työllistävät juuri nämä “veli varmasti palautti” tai “kaverin piti palauttaa”.

T:windtalker

Olen tässä nyt vängännyt aasien kanssa muutaman viikon aivan uskomattoman yksinkertaisesta asiasta. He eivät voi uskoa, että pullonpalautusrahoista ei saa bonuksia.

Siis he tulevat kassalle vain sen pullonpalautuslapun kanssa hakemaan rahoja ja silti pitäisi saada bonukset?! Eihän siinä nyt ole mitään järkeä, että kassakone näyttää miinusta ja silti saisi bonukset.

A: “Minulla olisi tässä tämä pullonpalautuslappu vaan.”

M: “Selvä.” *ottaa lapun*

A: “Ai niin, tässä tämä S-etukortti vielä.”

M: “Niin tuota, ei näistä pullonpalautuksista kyllä saa bonuksia kun tämä kassakonekin on nyt miinuksella.”

A: “Mitä?! Ai ei mukamas saa bonuksia?! Kyllä se kuules likka on iha rahanarvoista tavaraa!”

M: “Niin on ja te saatte tästä nyt rahanne pois, mutta bonuksia en voi tästä antaa. Tai miinusbonukset kyllä, hah hah.”

A: “MITÄ?! Yritätkö sinä varastaa minun bonuksiani???!”

M: “En, se oli vain vitsi. Tässä olisi nyt nämä rahanne.”

A: “Laitoitko ne bonukset minulle nyt sitten, häh?”

M: “Edelleenkään näistä ei saa bonuksia.”

Tässä vaiheessa sainkin sitten ne rahat ja sen arvokkaan bonuskortin päälleni.

A: “MYYMÄLÄPÄÄLIKKÖ! HALUAN MYYMÄLÄPÄÄLLIKÖN PAIKALLE HETI! ET SINÄ TAJUA MISTÄÄN MITÄÄN! TÄMÄ ON RAHANARVOISTA TAVARAA!”

Lähdin hakemaan myymäläpäällikköämme ja hän jatkoi taistelua aasin kanssa vielä vartin.

Ja tämä on toistunut aika usein viime viikkojen aikana. En tiedä mistä nämä aasit ovat saaneet tällaista päähänsä, mutta voiko aaseja edes ymmärtää. HUOH.

T:tintti

Aina sitä kuulee kuinka henkilöllisyystodistuksen pyytäminen saa asiakkaan ärsyyntymään, mutta en kyllä olisi uskonut että se on todella niiiiiin hankalaa, ellen olisi pari päivää sitten omin silmin nähnyt.

Olin veljeni kanssa keskikokoisessa marketissa ruokaostoksilla ja kassoille päästyämme alkoi tapahtua. Viereisellä kassalla seisoi n. 50-55-vuotias mies n. 20-vuotiaan tyttärensä kanssa. Miehen ostokset tekivät yhteensä 97 euroa ja mies halusi maksaa kortilla. Kassa pyysi nähdä miehen henkilöllisyystodistuksen koska ostokset tekivät yli 50e.

Mies: “Mitä? No ei mulla oo!”

Kassa: “Valitettavasti en voi sitten myydä näitä teille kortilla. Olisiko käteistä?”

Mies: “No ei ole! Velotat kuule nyt siitä kortilta vaan, siellä on rahaa! Tässä on kortti ja tällä mä maksan!” (työntää korttia myyjälle)

Kassa ei suostu myymään edelleenkään ja mies hermostuu koko ajan enemmän. Hän huutaa mm. “Mä olen M… H…., eikö kukaan nyt s*atana tunne mua?!?!”. Miehen tytär lähtee käymään autolla, josko siellä olisi jonkinlainen henkilöllisyystodistus ja miehen takana seuraavana ollut mies kysyy, voisiko kassa ottaa heidät tässä välissä. Kassa ei ehdi vastata mitään kun mies jo huutaa, “Mä en liiku tästä mihinkään ennen kun saan maksaa tällä kortilla. Täällä on rahaa”. Muut asiakkaat siirtyvät toisiin jonoihin miehen jäädessä huutamaan kassalle, että kyllä hänen korttinsa nyt pitäisi kelvata.

Tytär tulee autolta takaisin ja antaa kassalle isän vanhan sotilaspassin. Mies itsekin toteaa ettei häntä voi kuvasta enää tunnistaa. Kassa kertoo miehelle, ettei voi hyväksyä vanhaa sotilaspassia. Nyt mies jo huutaa niin kovaa että jokainen kassojen luona oleva asiakas kääntyy häntä katsomaan. Lopulta kassa lähtee hakemaan toista myyjää paikalle. Toinen myyjä katselee sotilaspassia ja sanoo hänkin miehelle ettei tätä voi hyväksyä. Miehelle ehdotetaan uudestaan, että josko hän hakisi käteistä automaatista ja tulisi sitten maksamaan. Myös miehen tytär pyytää isäänsä rauhoittumaan ja on selvästi häpeissään.

Tätä huutamista kestää n. 15 minuuttia, jonka jälkeen mies toteaa että “ei sitten, jos ei raha kelpaa” ja ottaa mukaansa ostoskärryt jonne tytär on aikaisemmin pakannut ostokset ja painelee maksamatta ulos. Miespuolinen myyjä lähtee perään ja taluttaa pian miehen, tyttären ja ostokset kaupan takatiloihin…

T:eveliina