Arkistot: Marraskuu, 2007
Grilliflirttiä..?
Olen työskennellyt viimeiset puolitoista vuotta eräällä grillillä ja huomannut lukuisten muiden ärsyttävien ja huvittavien asiakastapausten lisäksi erään, mikä todella jaksaa kummastuttaa.
Tätä siis tapahtuu niin nuorilla kuin vanhoillakin asiakaspariskunnilla.
Yleensä miespuolinen henkilö käyttäytyy normaalisti ja ystävällisesti, tekee tilauksen, maksaa sen… MUTTA se ”parempi puolisko” siinä vierellä on kuin maansa myynyt tai sitruunan palaa suussaan pyörittelevä.
Ei minkäänlaista tervehdystä, joko täysin törkeää poispäin katsomista kun yrittää kysellä mausteita tilauksesta tai sitten täysin asiatonta haukkumista edellisistä tilauksista, sekä neuvomista miten ne pihvit nyt sitten pitääkään oikeaoppisesti paistaa tai sitä sinappia laittaa juuri täydellinen määrä! Ja miten meidän tytönheitukoiden pitäisikään KESKITTYÄ siihen mitä teemme (mehän siis olemme työpaikalla vain pelleilemässä!)!
Eräs tapaus sattui tässä ihan lähiaikoina… Poika ja tyttö (vakioasiakkaita, ja joka kerta sama juttu) tulivat autoluukulle. Tyttö avasi ikkunan, koska oli ratissa. Tällä kertaa kumpikaan ei tervehtinyt. Poika sanoi tilauksensa juuri ja juuri niin, että sen pystyi apukuskin puolelta kuulemaan. Tyttö katsoi vain eteenpäin erittäin v*ttuuntunut ilme kasvoillaan. Sanoin hinnan, tyttö otti kortin ja ojensi sen edelleen eteenpäin tiukasti katsoen, ei vilkaissutkaan minuun. Annoin kuitin allekirjoitettavaksi, tyttö otti ja antoi sen edelleen v*ttuuntunut ilme kasvoillaan ikkunasta minulle, tuijotti vain tiukasti eteenpäin. Kun annoin ruuan, en ymmärrä miten tyttö sen edes sai sinne autoon. Tuijotti vain eteenpäin, ei niskaansa kääntänyt ettei vain vahingossakaan olisi vilkaissut minua.
Näitä naispuolisia asiakkaita riittää, ja sen olemme kaikki työntekijät huomanneet.
Nyt siis pieni tarkennus:
- Vaikka olemme grillillä töissä(!!) emme flirttaile teidän miehillenne (sitä ystävällisyyttä kutsutaan asiakaspalveluksi!) emmekä ainakaan yritä iskeä ketään rasvalta haisevina grillin luukulla!
- Vaikka olemme grillillä töissä, emme ole alemman luokan kansalaisia
- Vaikka olemme grillillä töissä, työmme ei ole helppoa sämpylöiden lämmittämistä ja ketsupilla lotraamista
- Me emme tahallamme viivästytä tilausten tekoa, vaan itse asiassa painamme niska limassa joskus jopa 10 tuntia ILMAN TAUKOA. Siinä ei sitten jaksa kuunnella jos yhteen kymmenestä tilauksesta on vahingossa mennyt kurkkusalaattia, kun se vaan on niin ällöä! (Toki ymmärrän, jos joku on allerginen.)
- Me emme nauti kännisten palvelemisesta keskellä yötä, ja vaikka olemme itse työmme valinneet, olisi paikallaan käyttäytyä kuitenkin asiallisesti
- Ai niin, ja hintojahan me myyjät siellä nostelemme vähän väliä itseksemme!
T:einari-nari
Kaljakuskina olemisen ihanuus…
Olen ollut eräällä suurella suomalaisella panimolla yli 7v kaljakuskina. Alussa oli hauskaa kuulla tiettyjä kommentteja ihmisiltä.. ei enää 7v jälkeen kun niitä kuulee edelleen lähes päivittäin.
- ”Tuolla mun peräkontissa olis tilaa, sinne voit viedä muutaman korin”. Joo, niin varmaan on tilaa, mutta mitä se minua kiinnostaa?
- ”Olisko sulla maistiaisia?”. Ei, minulla ei ole ylimääräistä tavaraa kyydissä ja vaikka joskus sattuisi olemaan, niin ei sinulle; ne kun ei ole minun juomia mitä siellä kyydissä on, niistä ei voi antaa.
- Joka toinen auton vieressä notkuva juoppo on vanha kaljakuski, lause alkaa yleensä: ”Ei sillon minun aikana tuollaista ollut”. Aha, saanko nyt tehdä työni rauhassa ilman että pyörit koko ajan jaloissa?
- Asiakkaan luona kun joku henkilökunnasta tarkistaa juomakuorman (yleensä joka kerta sama henkilö), miten se lapun lukeminen on niin vaikeaa vaikka olisit tehnyt sen joka viikko 3v ajan??
- Ei, minä en ole siivooja joka siivoaa takahuonetta ensin puoli tuntia että mahdun tuomaan juomakuorman sisään. Joskus olen kääntynyt ovelta takaisin ja sanonut tulevani uudestaan sitten kun takahuone on siivottu. On toiminut, mutta kun ei viitsisi koko päivää ajella ympäri kylää ja käydä samoissa paikoissa.
- Ei, et ole meidän tärkein ja ainoa asiakas. Useimmiten mitä pienempi paikka sitä enemmän luulevat itsestään ja kioskistaan. Huudellaan: ”Kohta soitan sun pomolle ja hommaan sulle potkut!”. Kerran ojensin puhelimen ja sanoin: ”Siinä on, hälyttää jo”, meni asiakas hiljaiseksi.
- Tyhjät pullot. Kaikki eivät tajua että jos tuon kauppaan kaksi lavaa tavaraa, en voi viedä kymmentä lavaa tyhjiä pois… Ja siitäkin on turha soittaa jollekin päällikölleni, ei se pysty taikomaan siihen autoon lisää tilaa tai kärryä perään.
- Olisi mukava kuulla se ”huomenta” tai ”moro” ennen kuin aletaan huutamaan siitä miten oli viimeksi jäänyt yksi muumi-pullo laittamatta hyllyyn. Tulee niin mukava mieli kun menee asiakkaan luo ja sanoo ”Huomenta” , niin saa vastaukseks ”Ei jätkät s*****a!!”, tai pelkkää muminaa ja vihaisen katseen…
Juttuja olisi niin paljon että ei taida tila riittää… Jos on jotain kokemuksia vastaavasta tai kuulut kaupan henkilökuntaan, olisi mukava kuulla kommenttisi / kokemuksesi.
T:SEPI
Tottakai kuuluu toimenkuvaan
Kauppakeskuksen vartijan tehtävä on huolehtia asiakkaiden lapsista ja siitä, että he pysyvät tarkasti vanhempien silmien alla. Jos jokin kuitenkin menee vikaan, on hänen tehtävänsä etsiä karannut jälkikasvu vanhempien seistessä tumput suorana infossa huutamassa naama punaisena.
Vartijan tehtävä on etsiä asiakkaan auto parkkipaikalta, koska asiakas ei muista minne koslansa jätti – ja on kykenemätön etsimään sitä itse vaikkapa rekisterinumeron perusteella.
Vartijan tehtävä on kiivetä katonrajaan vaihtamaan loisteputkia ja huolehtia kaikki muutkin kiinteistöhuollon tehtävät. Kylmäkone- ja ilmastointilaitteiden huoltaminenkin käy käden käänteessä.
Vartijan tehtävä on pidättää kaikki epäsiistin näköiset ja pahalta haisevat ihmiset. Ei heillä ole oikeutta käydä kaupassa, johan sen jo laki sanoo!
Jos jollekin sattuu onnettomuus tai sairaskohtaus, on vartijan velvollisuus saapua paikalle (vaikka se veisi useita minuutteja) toteamaan tarve soittaa ambulanssi. Vain vartija osaa käyttää puhelinta ja saa soittaa hätänumeroon.
Jos vartija jostain syystä joutuukin kohtaamaan aggressiivisen asiakkaan ja tilanne käy väkivaltaiseksi, on jokaisen läsnäolijan syytä naureskellen kuvata tapahtuma kännykkäkamerallaan. Sekä tietysti tulla neuvomaan mitä tilanteessa pitää tehdä, sillä ”olen itsekin käynyt kaikki kurssit”. Auttaa ei saa eikä kannata poliisia soittaa, vaikka näyttäisi siltä, että käy huonosti.
Ilahduttaa, että valppaat kansalaiset auttavat vartijaa kertomalla, kuinka ”sellainen mies tummassa takissa teki jotain epäillyttävää” – puoli tuntia tapahtuman jälkeen, ilman mitään tuntomerkkejä tai tarkempaa kuvausta.
Mikä fiksujen ihmisten aivojen sulakerasiassa vikaantuu, kun mennään perheen kanssa kauppakeskukseen ostoksille?
T:Monitoimiosaaja
Kirpparilla
Olin itsepalvelukirpparilla asiakkaana, tiskillä maksamassa ostoksiani. Taakseni tiskille tuli naureskeleva naisihminen, käsissään lasinsirpaleita. ”Heh heh, tää tipahti minulta tuolta, otatte varmaan sinne pois sotkemasta”. Heh heh sitä huutoa, mikä alkoi kun rouva kuuli, että hänen pitää MAKSAA itse hajottamansa tavara.
”Jo on kumma kun pitää rahaa antaa tällaisesta roskasta, eihän nää oo kun sirpaleita, niin ahtaat käytävätkin ja KALLIIT hinnat teillä, kuus euroa lasinpalasista! Enhän minä saa mitään tavaraakaan, pelkästä roskasta maksan” jne jne. Ja suosikkiklassikko: ”Tänne en tule enää ikinä!”. Kassatyttö yritti selittää asiaa, etteivät he päätä hintoja, vaan pöydän vuokraajat. Rouva vilkuili minuakin ja yritti saada sympatiaa, mutta asiakaspalvelijana itsekin en todellakaan lämmennyt kohtuuttomalle huutajalle. Mikä oli niin vaikea taas tajuta? HÄN ITSE hajotti tavaran, TOISEN IHMISEN tavaran. Tavaran, josta tämä toinen ihminen ei saisi rouvan mielestä saada mitään korvausta, vaikka ei saa enää tavaraakaan, kun se on rikki. Käsittämätöntä. Ja tuo viimeinen uhkaus ja valttikortti; en usko että rouva oli edes tervetullut enää ikinä.
T:minni
Myyjän väärät vaatteet
Työskentelen isossa tavarataloketjussa ja työvaatteisiimme kuuluu paita, housut ja liivi/jakku, viimeksi mainittua ei ole pakko käyttää. Olin muutamaa päivää ennen äitiysloman alkua heinäkuun helteillä töissä, eikä olisi tullut mieleenkään pukea paidan päälle kuumaa liiviä, tokko muhkean mahani päälle mahtuvaa olisi löytynytkään.
Osastollemme tuli asiakas, joka hetken kierreltyään kysyi: ”Oletko sinä joku kesätyöntekijä vai?”
Minä: ”Ei, olen kyllä ollut täällä jo useita vuosia töissä.”
A: ”No sillä minä ajattelin, kun eihän sinulla ole kunnon työvaatteitakaan päällä”
M: ”Kyllä tämä on ihan meidän virallinen työasumme. Voisinko jotenkin auttaa teitä?”
A: ”Tiedätkö sinä näistä yhtään mitään?”
M: ”Mitä te haluaisitte kysyä?”
A: ”Onko tämän sarjan muita osia saatavana?”
Tarvitaanko ihan oikeasti jakkuun pukeutunut ja parikymmentä vuotta töissä ollut myyjä kertomaan asiaa, jonka – jos ei hyllystä niitä muita osia löydy – saa selville tietokoneelta muutamalla napin painalluksella?
T:Väärin pukeutunut myyjä
Valikoima hallussa, joo just
Ollessani kirpparimyyjänä isolla itsepalvelukirpputorilla, välillä muutama asiakas sai nauruntirskahduksia aikaan. Tässä yksi tapaus:
Asiakas: ”Onko teillä jääkiekkovarusteita?”
Minä: ”En tiedä.”
Asiakas vähän hämmentyneenä katseli ja ihmetteli: ”Miten niin et tiedä?”
Siinä sitten naurua pidätellen koitin kertoa, etten todellakaan tiedä mitä kukin pöydällään myy.
Asiakas: ”Pitäskö minun niinkö kiertää kaikki pöydät ja etsiä niitä itse?”
Minä: ”Kyllä.”
Hetki hiljaisuutta.
Asiakas: ”Entä jos minä soittaisin jonkin ajan kuluttua, tietäisitkö sitten?”
Minä: ”En.”
Siis hyvä luoja, minun järki ei yllä tämän ymmärtämiseen. Hyvät naurut saatiin työporukan kans. 
T:ex-kirpparimyyjä
Kahvin ottaminen voi sitten joskus olla vaikeaa!
Olin kesätöissä eräällä huoltoasemalla.
Kahvia menee kesällä hyvin paljon ja kahvia keitetään koko ajan, ja yksi pannu kestää noin 5-10 min enintään.
On yksi asiakas joka raastaa hermoa. Hän on jonossa kun kahvipannu vaihdetaan. Hän käy usein. Häntä ennen on esim. viisi asiakasta ja pannu menee noin puolilleen.
Asiakas sanoo: ”Teillä on täällä taas vanhaa kahvia kun on puolikas pannu, voisi vaihtaa vähän useammin.”
Siinä sitten hymyilet ja vaihdat pannun ja hymyilet edelleen. Hän saa kahvinsa ja sitten on maidon vuoro.
Asiakas kysyy: ”Kumpi kannuista on maitoa ja kumpi kermaa?”. Näytät hänelle että tämä on maitoa (siinä lukee aika isolla maito ja kerma). Sen jälkeen hän sanoo: ”en halua maitoa vaan kermaa”. OK, se löytyy siitä vierestä. Kun nämä hommat on hoidettu niin on maksun aika.
Sanon: ”1.60 euroa”. Asiakas sanoo joka h****tin kerta: ”Aika kallis kahvi” ja sitten laskee kolikoita ja kehtaa vielä usein sanoa että jokin viisi senttiä puuttuu… kai hän saa sen verran alennusta?!
Tekee mieli sanoa että toki kaikille annetaan alea joilta ei löydy rahaa tarpeeksi! Kumminkin hän sitten taskun pohjalta löytää sen puuttuvan rahan. Sanot kiitos ja toivotat tervetulleeksi uudelleen… vaikka todellisuudessa toivon että ei tänne enää ikinä, kiitos.
Aina sama juttu edelleen tänäkin päivänä ja pakko sanoa sen asiakkaan jälkeen: kyllä kärsivällisyys kasvaa. Ja kotona sitten hakkaa päätä seinään: miksi tälle alalle?
T:martta
Kotimaista kengurunlihaa?
Tämä tapahtui kaverilleni kaupan palvelutiskillä. Vuosi oli jotain 1998 ja silloin puheenaiheena oli ulkolainen naudanliha ja hullun lehmän tauti. Silloin tuntui, että joka ikinen asiakas kyseli aina kaikesta alkuperämaata. Elikkä tarinaan: Ystäväni asiakkaaksi tuli vanhempi rouva, joka tutkaili tarkasti tiskissä esillä olevia leikkeleitä. Häntä kiinnosti erityisesti savustettu kengurunliha, joten hän tietysti halusi tietää kengurun alkuperämaan. ”Onko tämä nyt varmasti kotimaista kengurua?”. ”Joo, siellähän niitä Rantsilassa takapihalla on aidattuna”, oli kaverillani tehnyt mieli vastata.
T:Diipa daa
