joo.. meillä kanssa kun pitää kysyä henkilötunnuksen loppuosa, nii siellä asiakas kysyy, ”ai kenen? minunko?”
hajoo pää– no kenenkäs muun sitte idiootti..

Eikö tästä selviäisi muuttamalla kysymyksen muotoon ”henkilötunnuksenne” tai ”puhelinnumeronne”.

Tyhmyyttä vastaan itse jumalatkin taistelevat turhaan.

Tyhmältähän se tietenkin tuntuu, jos olettaa että kieltä tuossa käytetään tietojen kysymiseen. Kielellä on muitakin tehtäviä. Kun esimerkiksi sanomme naapurille pihassa että ”on taas hieno ilma”, se on vain yhteydenpitoa, ystävällisyyttä, tervehtimistä yms.Se ei ole tiedottamista. Olen vuosikaudet saanut kielikurssilaisteni reaktioksi ”Tästä alustako?” kun pyydän heitä lukemaan tekstiä. Tyhmiä oppilaita minulla ei ole, joten tuossa ei pyydetä informaatiota. Siinä vaan ilmoitetaan että nyt minä alan lukea, tai pyydetään lupa aloittaa. Itse olisin tyhmä jos luulisin että tuo on oikea kysymys. Vastaan siihen aina ”yes please” tai ”Si, si” tms.

Voisi olla hyvä jos asiakaspalvelijoille pidettäisiin viestinnän kurssi ja opetettaisiin tulkitsemaan sitä mitä kieli pitää sisällään. Ei tarvitsisi harmitella ihmisten oletettua tyhmyyttä ja työ sujuisi kivasti.

Terveisin Rita
Pretty Polly Kielikoulutus Oy

Niin… On se mun mielestä kyllä ihan ymmärrettävä kysymys, jos vaikka kolme liittymää hallussaan pitävä isä soittaa nuorimman lapsensa laskusta, niin ihan oletettu kysymys tarvitseeko asiakaspalvelija kys. henk. puhelinnumeron vai tämän lapsen, jonka liittymästä on kyse. Tämä vain ensimmäisenä mieleen tullut esimerkki. Kun kaikki ei voi millään tietää teidän työnkuvaa, eikä siis tajua oitis mihin sitä numeroa tarvitaan.

Tää on nyt taas tällainen kommentti, joka kerää ”vittuakos täällä mussutat, täällä saa asiakaspalvelijat avautua!” -vastauksia, mutta tulipa tarve asiakkaankin näkökulmasta vähän ”avautua”. Kun ei me aina niin tyhmiä olla kuin te heti alkuunsa oletatte.

Numeropalvelussa käy usein niin, että kun asiakas kysyy henkilön nimellä numeroa, kerron esim. että löytyy lankanumero ja matkapuhelin. Heti sen jälkeen asiakas kysäisee ”onko kännykkää?” Tää on yllättävän yleistä! Joskus tekisi mieli ”kuitata” mutta kun ei voi

Oikeastaan tuon kysymyksen voisi muotoilla paremmmin, itse pyrin sanomaan ”…saisinko kyseisen liittymän puhelinnumeron …kiitos.” Tällöin aasiakas harvoin menee laukomaan turhia kysymyksiä. Enemmän minua ärsyttää se satunnainen vänkääminen ”Miksi?” tai ”Mitä se sinulle kuuluu?”.

Se ”ai minun numeroko?” kysymys on monesti myös ajan ostamista. Ei esimerkiksi haluta puhelimen toisessa päässä olevan henkilön tietävän, että sitä omaa numeroa tai henkilötunnusta (tai mitä vastausta nyt toinen osapuoli tahtookaan) ei heti muista, vaan pitää hieman pysähtyä. Ihan sama juttu kaikissa vähänkin odottamattomissa kysymyksissä.

Verotoimistossa kuultua:

AsPa: Ja sitten tähän kohtaan nimi.

Asiakas: Omako nimi? Tähänkö kohtaan?