Ei tuoppi kaljaa tee
Asiakas tulee tiskille tilaamaan ison nelos-oluen. Hän näkee mistä hanasta lasken juoman, mutta herranjestas - lasi on vääränmerkkinen!
Kerroin , että nelosoluen (Lapin kulta) logolla varustettuja tuoppeja ei puhtaana ole, joten pakkohan se olut on johonkin tuoppiin laskea (kolmosoluen Karjala-logolla varustettuun)…
Asiakas alkoi väittämään, ettei olut voi olla nelosta, kun se on kolmosen tuopissa.
Yritin selittää kärsivällisesti, että (kuten hän itse vierestä näki) oleellista on se, mistä hanasta olut lasketaan - ei lasilla ole asiassa mitään merkitystä.
Vitsailin vielä, ettei vesikään viiniksi muutu vaikka sen viinilasiin kaataisin - voi pyhä Sylvi! ;D
T:Minea50
------------
Seuraavat jutut saattavat myös kiinnostaa...

Toisaalta tuo temppu on myös todistettavasti toiminut toisin päin.
Yllä olevaan tekstiin viitaten voisi miettiä, kannattaako sitä kalliimpaa nelosta yleensä edes tilata, jos ei pysty sitä mausta erottamaan kolmosesta…
Eräs tuttu baarityönytkijä vitsaili, että heillä on mainio oluthana, sieltä kun saa samasta hanasta kaikkien valmistajien kolmosta ja tarvittaessa joiltakin jopa nelosta. Lasin mallista se ero katsotaan.
Hahaa! Taidetaan sillä lasilla ostaa “katu-uskottavuutta” kavereiden silmissä (kuvitella ainakin), ei sillä maulla väliä ole.
Lapin Kulta nelosen maun kylla erottaa. Ei mene alas ei millaan.
Paitsi jos Jeesus kaataa.
Eiköhän aijät osta nelosta siksi että se on vahvempaa.
voi jessus
Kertokaapas tietämättömälle, että miten olutta pitää tilata? Itse nimittäin tilaan lähes aina “tuopin”, mutta olen joskus kuullut baarimikon kysyneen että “Ja mitäs siihen tuoppiin laitetaan?”
Omalla järjelläni ajatellen ison/pienen tuopin tilaaminen on yksinkertaisinta ja myyjä säästyy jatkokysymyksiltä. Jos tilaisin vain olutta, pitäisi selvittää hana/pullo/merkki/koko/vahvuus.
Eli ärsyttääkö tuopin tilaaminen??
Itse olen kuullut ulkomaalaisilta, miten he ihmettelevät, että ihmiset tulevat baariin ja sanovat vain “Olut”. Varsinkin Englannissa kuulemma yleistä, että oluet tilataan tuotemerkeillä.
Ja lisäksi: Itse tilaan monesti juomia, jotka haluan juoda tuopista. Silloin tilaan “Bacardi Breezer ja tuoppi”.
(En tilaa enää, koska sain siinä samalla myös kaljan, mitä en koskaan tilannut - nykyään sanon esim. Bacardi Breezer ja tyhjä tuoppi).
J-P: Tuohan riippuu ihan baarista ja myös maasta. Esim. perinteisessä tsekkiläisessä baarissa on täsmälleen sitä yhtä olutta, joten lisämääreet ovat turhia. Briteissä pubista löytyy perinteisesti lageria, bitteriä ja alea ja jälkimmäisistä usein paikallisversiot erikseen. Belgiassa olut merkkejä löytyy usein parikymmentä.
Suomalaisessa peruskuppilassa on usein vain yhden merkkistä olutta ja ehkä se nelonen saattaa olla eri merkkiä. B-oikeuksilla varustetussa baarissa ei sitten ole sitäkään mahdollisuutta vaivaamassa. Samoin on tiettyjä asioita, jotka pidetään itsestäänselvyyksinä, kun poikkeutta ei mainita. Se tuoppi on siis 0,5 kolmonen, ellei muuten sanota.