Haasteellista pysäköintiä

Mainittakoon selvyyden vuoksi heti näin alkuun, että koin seuraavat asiakastyypit ennen kaikkea huvittavina. Aina ei vaan kykene seuraamaan asiakkaiden ajatuksenjuoksua.

Olin aikanaan tuntitöissä eräässä pysäköintilaitoksia omistavassa yrityksessä. Yksi halleistamme sijaitsi erään toisen firman hallin välittömässä läheisyydessä ja vieressä olevan kauppakeskuksen pohjaratkaisusta johtuen meillä haahuili jatkuvasti asiakkaita, joiden auto oli hukassa, siis kilpailijan hallissa. Kumpikin halli oli selkeästi opastettu jalankulkureiteillä vierekkäisin kyltein, joissa oli mainittu hallien nimet, mutta kukapa opastekylttejä jaksaisikaan lukea enää pidemmälle nähtyään ensimmäisen P-kirjaimen. Olin siis tottunut opastamaan näitä ihmisiä kilpailijan halliin. Noin joka toinen asiakas ei kuitenkaan millään ottanut uskoakseen, ettei heidän autonsa kerta kaikkiaan ollut meillä. Näillä tapauksilla (poikkeuksetta miehillä) oli tapanaan mittailla päästä varpaisiin minua – nuorta naista, jolla y-kromosomin puutteesta johtuen tuskin voikaan olla mitään asiallista tietoa yhtään mistään – ja todeta halveksivaan sävyyn: ”Eikun kyllä me tänne ajettiin. Jätettiin paikalle 357, tokaan kerrokseen. Kai sen verran edes tiedät että mistä täältä pääsee toiseen kerrokseen?”. No, herra on hyvä ja etsii kun tietää noin paljon paremmin, mutta meidän koko firmassa ei ole yhden yhtä numeroitua pysäköintipaikkaa ja kyseisessä hallissa kerroksia ei ollut kuin yksi…

Etsittyään aikansa sitä autoa, joka ”aivan varmasti” oli meidän hallissamme, myöntyivät nämä asiakkaat yleensä lopulta siirtymään kilpailevan yrityksen halliin jatkamaan etsintöjään. Poistuessaan tyypillisesti kuitenkin kysyivät: ”Kai tämän sentään voi maksaa tänne?”. Selitin ystävällisesti että valitettavasti ei voi, kyseessä kun on kaksi täysin erillistä yksityistä yritystä. ”No mutta pitäisihän se nyt tännekin voida maksaa, tämähän on huonoa asiakaspalvelua! Koittaakaa nyt jotenkin järjestää tämä asia!” Joo just. Mullakin on tapana kerätä ostokset K-Kaupasta ja mennä S-Markettiin maksamaan…

Parkkihalleissa asiointi oli muutenkin monelle hyvin haastavaa. Sisäänajopuomin laitteessamme ei ainakaan tuohon aikaan ollut kuin tasan kaksi nappia. Toinen niistä oli laitteen keskellä sijaitseva iso namiska, jossa vilkkui valo koko sen ajan kun auto seisoi laitteen edessä ja jossa oli pysäköintilipun kuva. Toinen puolestaan oli pikkuinen, laitteen sivuun sijoitettu ja puhelimen kuvalla varustettu. Harva se päivä meillä kävi ensikertalaisia, jotka aikansa puomilla arvottuaan painoivat sitä pikkuista puhelinnappia – olihan se iso ja huomiota herättävä, lippukuvainen nappi varmasti hämäystä. Saivat sitten yhteyden minuun, joka selostin heille pysäköintikäytäntöä ja neuvoin että nappia painamalla saisi pysäköintilipun. Lähes poikkeuksetta seurasi kysymys: ”Mitä nappia?”. No niin no, jos nappeja on tasan kaksi ja olet jo kokeillut niistä toista, niin heitäpä villi veikkaus, mitä nappia kannattaisi nyt painaa…

Ulosajosta puolestaan soiteltiin että eihän täältä pääse pois, ollaan syötetty lippu kaikin mahdollisin päin ja aina vaan laite valittaa syöttövirhettä. Näin aspan koneelta että väärinpäinhän se lippu sinne vaan työnnettiin ja neuvoin kokeilemaan vielä kerran lipussa olevan nuolen suuntaisesti. Johan aukeni puomi ja aasiakas kaahasi paikalta kiukkuisesti tuhisten. Olitte sitten syöttäneet lipun ”kaikin mahdollisin päin”, paitsi niin päin kuin lipussa neuvotaan. Mitä sitä turhaan ohjeita lukemaan, ne on varmaan tarkoitettu vaikeuttamaan eikä helpottamaan asiointia. Pikku juttu, mutta kyllä vaan ihmetyttää mikä siinä selkeiden suomenkielisten ohjeiden omatoimisessa lukemisessa on niin valtavan haasteellista.

T:Ex-Parkitsija

--------------------------------------------

• Kassi-Alma