Hankaluuksia huoltoasemalla

Työskentelen vilkkaalla huoltoasemalla ja useamman kerran päivässä käy niin, että asiakas tulee tiskille ja heittää kortin eteen sanomatta yhtään mitään. Siinä sitten tyhmänä seisot kortti kädessä että “päivää, mitähän tällä tehdään???”. Sitten tulee kiukkuinen vastaus että “no toi tankkaus tuolta”. Jahans, josko herra/rouva vähän selventäisi, että mistähän mittarista kun niitä siellä pihalla on YHDEKSÄN!! Jotain mumistaan että “tuo tuolta” ja kilpaa arvotaan aasiakkaan kanssa että onkos teillä punainen vai musta auto ja tuliko tankattua dieseliä vai ihan bensaa. Pahimmillaan homma sitten menee niin, että tullaan takaisin / myyjä huomaa hetkeä myöhemmin, että nyt on veloitettu väärin. Ei se voi olla niin vaikeaa katsoa missä mittarilla se auto on seisonut, ja jos kassalle helpoiten näkyy mittari numero kolme ja auto on siellä toisella puolella, niin ei se silloin ole mittari kolme. Olenkin ottanut käyttööni lauseen kun kortti heitetään eikä mitään kerrota, niin huikkaan iloisesti työkavereille, että “tällä kortilla maksetaankin mun ensi vuoden kesälomamatka”. :) Toimii hyvin - alkaa kummasti tapahtumaan ja muistumaan mieleen mistä mittarista tankkasi. Mutta onhan ne aasiakkaat pääosin ihan mukavaa porukka, kiitos siitä.

T:fisuli


------------
Seuraavat jutut saattavat myös kiinnostaa...

14 kommenttia
  1. Tuittu sanoi 9/11/2007

    Juuh, tuntuu kuin asiakaspalvelijan pitäisi todella osata ennustaa / arvata mitä asiakas ajattelee. Kuten joku jo aiemmin niin osuvasti sanoi näillä sivuilla; Kristallipallostahan me toki kaiken tarkistamme !! Rupean pikkuhiljaa olemaan sitä mieltä että jokaiselle ihmiselle elämän jossakin vaiheessa tulisi olla pakollista työskennellä asiakaspalvelussa, ehkäpä ” Siperia opettaisi” nämäkin asiakkaat kunnioittamaan tätä työtä jota Heidän hyväkseen teemme… Onkohan kukaan Aasiakas koskaan miettinyt että mitä se asiointi ilman meitä olisi??? Ei varmaan koska aasiakkaat yleensä muistavat vain ne negatiiviset kokemukset, ei koskaan niitä hyviä. Saati että niistä hyvistä koskaan kiitettäisiin ( Kiitos niille harvoille jotka kiittää). Toistan saman kuin tänne jonnekin jo aiemmin kirjoitin. Hymyilkää, olkaa ystävällisisä myyjille, kunnioittakaa heidän työtään ja työaikaa; Niin metsä vastaa kuin sinne huutaa….

  2. Anette sanoi 9/11/2007

    Juuri kortin saaneena olen miettinyt, miten huoltoasemalta ostetaan bensaa. Automaatilla tankkaus onnistuu, mutta miten tulee toimia, jos tankkaa “oikealla” huoltoasemalla? Jostain syystä en ole koskaan ollut tilanteessa, jossa olisin kuullut/ huomioinut kuinka homma tulisi tehdä oikein.

  3. santsi sanoi 9/11/2007

    Menet siihen kassalle ja kerrot mistä mittarista tankkasit….. sitten ne näkee siitä koneelta paljon oot tankannu bensaa koneeseen… sitten maksat kerrotun hinnan ja lähet taas ajeleen.

  4. ränttä sanoi 9/11/2007

    Joo, paitsi että usein asemalla kannattaa kertoa, miltä mittarilta tankkasi, mitä tankkasi ja paljonko tankkasi, kun samalta mittarilta voi olla jonossa useampikin suoritettu tankkaus.

    Noiden tietojen perusteella osataan sitten laskuttaa oikein, eikä maksa vahingossa jonkun muun polttoaineita.

  5. Skisma sanoi 10/11/2007

    Meillä kävi kerran niin että mies jäi tankkaamaan ja vaimo tuli sisälle maksamaan. Odoteltiin aikamme ja ilmeistyihän siihen näytölle tankkaus. Vaimo ei tiennyt miltä mittarilta tankkaus tehtiin, mutta sillä hetkellä se oli ainoa tankkaus mikä tuli näkyville.Joten varmistin vielä: Ysivitosta, oikein… parillakympillä suurinpiirtein, juu…täsmää…

    Hetken kuluttua oli tullut mies maksamaan työkaverilleni sisälle polttoainettaan, jota ei tietenkään näkynyt näytöllä. Joskus on ollut tietoliikennehäiriöitä ja tankkauksen siirtyminen näytölle on hieman kestänyt ja työkaverini oletti sen olevan nytkin niin. Ja näppäili kassaan asiakkaan ilmoittamat litrat ja kaupat tuli tehtyä…

    Puolentunnin päästä tämä ensimmäinen pariskunta tuli raivoissaan takaisin, mies olikin työntänyt 20 euroa seteliautomaattiin ja tankannut sillä. Ja minä olin huijari ja varas.

    Miksi ihmeessä laittoi sitten vaimonsa maksamaan sisälle? Kun minkään muun takia hän ei näyttänyt sisällä olevan.

  6. marge sanoi 10/11/2007

    Hurja huijari… Jännä että asian tarkistamiseen meni pariskunnalta puoli tuntia. Ei kai tuo kommunikaatio pelannut siinä suhteessa.

    Ränttä, komppaan sinua noissa ohjeissa. Sen lisään vielä, että aina paras on, kun katsoo mittarista paljon oli litroja ja paljon se teki euroissa, niin virheen mahdollisuus on aina vaan pienempi.

    Voi tuska niitä hetkiä, kun koneella näkyy sen seitsemän eri myyntiä, eikä asiakas muista edes millä mittarilla on tankannut.

  7. Mc sanoi 12/11/2007

    Jos tullee näitä “pensaa” tyyppejä, kannattaa tuumata jotta 90 litraa 98:sii vai pistetääkö koko kenttä.Siinä vaiheessa se mittarin numerotai litrat yleensä löytyy…

  8. MZL sanoi 15/11/2007

    Meikäläinen ainakin yleensä sanoo: “Otin pensaa tosta kolmosesta kahellakympillä”, ja sitten annan rahan/maksuvälineen. Näin se kai yleensä pitäisi mennä?

  9. Jimmy sanoi 23/11/2007

    Mie ilmoitan mittarin numeron, ja olen painanut mieleen summittaisen litramäärän ja hinnan, ja sitten varmistan tämän kassalta jos kassa ei itse sitä kysy. Ei ole ollut ongelmia.

  10. Jake sanoi 8/12/2007

    Minullekin oli autoilun aloitettuani melko pitkään epäselvää, miten tankkaaminen kuuluu hoitaa “tavalliselta mittarilta”. Ehkäpä huoltoasemien kannattaisi ohjeistaa asiasta paremmin?

  11. Pohdiskelija sanoi 10/2/2008

    Tulee “hieman” myöhään tämä kommentti, koska vastikään löysin tämän sivun:D. En ole huoltoasemalla töissä, mutta eikö huoltoasemilla ole mittarinumero(n)(tarran) yhteydessä teksti “muista tämä numero kassalla(tjsp)”? Ainakin joissain huoltoasemilla olen sellaisen tarran nähnyt.

  12. möhmöh sanoi 24/3/2008

    olen edelliseltä paikalta lopettanut kun periaate oli että mun kuuluu seurailla, mitä asiakkaat tankkaa, samalla kun veloitan muita asiakkaita ostoksista yms. Etenkin vanhukset kuvittelivat että lisään bensan hinnan automaattisesti tai kysyessäni tankkasitko vastaat vain joo kuuntelematta. Siis tankkasitko? joo ysivitosta? joo näin monta litraa? Se on sitten tän verran. Mitä v*ttua, ei karkkiaski tän verran maksanu, emmää tankannu, opi v*ttu kuuntelemaan….. hohhoijaa..
    Tai vastaavasti, unohditko bensan lisätä, ei se mitään en mä haluakaan maksaa..
    Ai että mitä tankkasin, mitä luulet, kyllä sä sen tosta näit.
    V*ttu kun ei likka osannut kysyä jos tankkasin iin on se niin saatanan huonoa palvelua.
    Bonuksena, jos tankkaat, ajat parkkiin, syöt ja sitten oletat että minä tiedän että juuri sinä tankkasit vartti sitten, se on sitten mun vika?
    Ja bossi ei hoitanu hommia ja soittanut bensavarkaitten perään, kyseli sitten kuukauden päästä että munko kaverit tankkaa ilmaiseksi???
    olen nykyään huoltoasemalla jossa valvontakameroilla tarkistetaan työntekijöiden taukojen pituuden sijasta bensavarkaudet, eikä ole sakki kettuillu päin näköä sen jälkeen.

  13. Huoltsikkatyttö sanoi 21/5/2008

    Pomo sanoi kerran, että kun kassalle tulee näitä hiljaisia asiakkaita, jotka nakkaa vaan kortin pöytään, niin sanoo niille, että “jaahas, 100 litraa…. tekee niin paljon kuin…” Ja samalla ottaa jo korttia siitä pöydältä muka käsittelyyn. En ole uskaltanut kokeilla, mutta pomo sanoi, että johan rupee tarkempia tietoja löytymään :)

  14. eräs sanoi 30/5/2008

    Kerran huoltsikalla töissä olleena jouduin tilanteeseen jossa asiakas heitti kortin pöytään ja tuumas dieseliä. kysyin että kuinka paljon kun niitä sattui olemaan näytöllä kolme. Yksi 25L yksi 40.14l ja bussiyhtiön 300l. asiakas sanoi vaan mulle et en kuule muista, niin minä siihen että selvä 300l mittarista 6. johon asiakas hätääntyneenä et eiku se oli 40,14l. Daa muistitpas.

Jätä kommentti