1/10
2007
7

Kanta-asiakas

Meillä oli entisessä työpaikassani käytössä kanta-asiakaskortti, johon sai leiman kun ostokset ylitti x määrän, ja kun leimoja oli tarpeeksi sai seuraavasta ostoksesta x alennuksen. Kortti oli puoli vuotta ensimmäisestä leimasta voimassa.

Joulun alla tuli nainen tiskille, jolla oli kyseinen kortti. Huomasin, että se oli mennyt vanhaksi helmikuussa. En siis voinut ottaa korttia vastaan. Hyväksyimme kyllä muutamia päiviä vanhan kortin, mutta että monta kuukautta… Kun kerroin tämän naiselle, olin ”typerä harjoittelija, osaamaton apulainen, kouluttamaton…”, lista jatkui. Kertaakaan nainen ei katsonut silmiin haukkuessaan. Toivotin naiselle hyvät jatkot ja poistuin kassalta taka-huoneeseen itkemään. Myöhemmin oli tullut palaute jossa luki, että jätin hänet seisomaan yksin kassalle kertomatta mistä on kysymys. Kertaakaan en sen jälkeen naista tervehtinyt.

T:Kassaneiti

Jaa Facebookissa
Laita Twitteriin
Google Buzz

--------------------------------------------


Seuraavat jutut saattavat myös kiinnostaa...

  1. Mapezu 1/10/2007

    Voi sentään, olipa typerä muija. Jotkut luulee voivansa sanoa mitä vain kunhan haukuttavana on heitä nuorempi ihminen… Inhottavaa, varsinkin kun se täti ei varmasti ollut sun kyyneleiden arvoinen!

  2. Herra orava! 2/10/2007

    Tällainen saa miettimään, mikä ihme siinä ystävällisyydessä, tai edes normaalissa käyttäytymisessä on niin vaikeaa? Muistan nuoruuden työstäni monen monta vastaavaa tapausta, ei niitä tahdo osata ohittaa, vaikka pitäisi pystyä.

  3. T 2/10/2007

    jep, itsekin olen käynyt pari kertaa puremassa hammasta ja tirauttamassa pari kyyneltä asiakkaan aiheettoman ilkeyden takia. Jos olen mokannut, pahoittelen aina ja ymmärrän tilanteen. Mutta jos 6 päiväisen viikon ja 10 tunnin päivien päätteeksi joku alkaa haukkumaan syyttä ties miksi (ammattitaidottomasta huoraan) pahoitan kyllä mieleni pahemman kerran. Vaikka asiakas olisi humalassa. Mekin olemme ihmisiä, enkä voi käsittää että joku kehtaa käyttäytyä tuntematonta ihmistä kohtaan niin (ihmistä joka häntä vieläpä palvelee). Ja useimmiten kyseessä tällaisissa tilanteissa on asiakkaan oma moka. Siinä sitten pitäisi hymyillen marssia seuraavaan pöytään ja palvella seuraavaa asiakasta kuin mitään ei olisi sattunut. Kyllä se joskus ottaa hiukan koville…

  4. pahvi 4/10/2007

    ihme hyypiöitä, eikai se alennus nyt haukkamallakaan tule

  5. Jimmy 29/10/2007

    Käsittämätöntä käytöstä tuo tosiaan.
    mutta täytyy myöntää että on sitä itekin pikkuasioista tullut joskus räjähdettyä. Paha päivä ja kaikki on mennyt pieleen ja esim. se, että joku horjahtaa ja kaataa minut ja ostokseni saa aikaan vaan sen että malja vuotaa yli ja sitten sitä tekstiä tulee ja vuolaasti enkä todellakaan ole koskaan purkauksen jälkeen anteeksi pyydellyt vaan lähtenyt itkien kotiin.
    Onhan ne asiakkaatkin ihmisiä ja huono päivä voi olla kenellä vaan. mutta yksikään asiakas ei ole itkun arvoinen. jos ei kestä sitä että on kanta-asiakaskortti mennyt umpeen eikä osaa itse päivämäärää tarkistaa niin vika on asiakkaan korvien välissä ja myyjä on vaan hyvä työntekijä kun osaa päivämäärät ja numerot.

  6. Speady 19/5/2008

    Taisi olla asiakkaalla itsetunto varsin maassa, kun ei uskaltanut edes silmiin katsoa. Jotenkin sitä ihmisillä on sellainen käsitys, että kassatädit/-sedät ovat jotain tunteettomia työkoneita tahi orjia, joille voi puhua ja tehdä miten haluaa. Ihmisarvo hukassa arvokasta työtä tekeviltä ihmisiltä!

  7. Aya 2/7/2009

    Olipas tyhmä.



Jätä kommenttisi



Ottaako meno täällä päähän? Siirry toiselle puolelle, Aasipalveluun!