Kiinteistöhuoltomiehen painajaisia
Olen toiminut kesätyöläisenä kiinteistöhuoltofirmassa muutaman kesän ja osan muutakin vuotta. Hoidettavanamme oli mm. rautatieasemaa, kaupan pihaa sekä huoltoaseman ulkoalueet. Työnkuvaan kuului myös lukuisat kerrostalokiinteistöt. Meillä oli myös päivystyspuhelin vikailmoitusten varalle. Siihen päivystyspuhelimeen EI tarvitse soittaa kello kolme aamuyöllä informoidakseen että jääkaapista kuuluu outoa hurinaa tai asunnon lämpötila laski kolme astetta. Näin vähäpätöisen asian takia ei kukaan lähde katsomaan mitä on tapahtunut.
Toinen rasittava piirre asiakkaissamme mm. rautatieaseman ulkoalueilta tupakantumppeja siivotessa ja roskiksia tyhjennellessä ihmiset kysyvät “Voinko heittää tämän suoraan tuonne?” (tarkoittaen siis sitä laatikkoa mihin harjalla ne tumpit työnnellään). Niin, normaalistihan se heitetään suoraan maahan vaikka alle metrin päässä olisi tuhka-astia. Hankaloittaa hieman työtä kun pitää joka kerran availla sitä laatikkoa ja pysähdellä häirityksi jouduttuaan sanomaan että ei voi, tuolla on tuhka-astia. Emme ole liikkuvia tuhkakuppeja! Loppujen lopuksi alkoi tympiä hommat niin, että vaihdoin alaa.
T:kiinteistöhuoltomies
------------
Seuraavat jutut saattavat myös kiinnostaa...
- Ei vastaavia tarinoita

Minusta tuntuu, että tuollaisessa tilanteessa asiakkaalla on useimmiten ajatuksena helpottaa lakaisijan työtä laittamalla roska suoraan roska-astiaan. Oikeasti siitä on tietenkin ylimääräistä vaivaa, mutta en usko asiakkaiden sitä tajuavan. Laitan monesti itsekin roskat suoraan esimerkiksi kiinteistön siivoojan roskapussiin. Tällaisessa tilanteessa tuntuu luontevalta kohteliaasti kysyä roskan laittamisesta, sen sijaan että vain ylimielisesti heittäisi sen pussiin sanomatta mitään.