Kukkakauppiaan kimpussa

Olen töissä kukkakaupassa, jossa saa kyllä ihmetellä kaikenlaisia asiakkaita. Suurin osa ihmisistä on mukavia, mutta osa niin ärsyttäviä että ei mitään rajaa. Yksi esimerkki ovat ne, jotka tulevat ja pyytävät tekemään “Ihan vaan jonkun sellaisen pienen kimpun, ei tarvii kuin pari tuollaista kukkaa ja joku pieni muu siihen lisäksi”. Noh, laitan sitten ne pari kukkaa jotka asiakas haluaa ja jotain siihen sopivaa lisäksi ja sidon yhteen. Tietenkään, ei sellaisesta tule hienon, värikkään kimpun näköistä jos siinä on vain muutama kukka. Asiakas sitten pyytää minua tekemään siitä ‘runsaamman näköinen’. Kysyn sitten heiltä että mitä jos laitettaisiin vähän vihreitä lehtiä tähän kimppuun, niin tulisi sitä runsautta?

Asiakas tähän sitten sanoo että “ei siihen mitään vihreitä tarvii, eikä mitään muita kukkia, haluan vain pienen kimpun. Tee vaan siitä runsaamman näköinen”.

Tekee siinä sitten mieli sanoa että mitenköhän minun pitäisi siitä runsaamman näköinen tehdä, kun ei saa mitään lisätä? Kyllä asettelukin tietenkin vaikuttaa, mutta ei silläkään mitään ihmeitä voi tehdä. Jos pyydät vaan ihan pienen kimpun jossa on vaan pari kukkaa, se sitten on vain ihan sellainen pieni kimppu.

Nämä samat aasiakkaat yleensä myös ihmettelevät miten vihreät lehdet ja oksat voivat maksaa. Juu, mehän saamme nämä ihan ilmaiseksi, ei meidän näistä tarvitse maksaa mitään…

T:kukkakaupan neiti


------------
Seuraavat jutut saattavat myös kiinnostaa...
  • Ei vastaavia tarinoita

5 kommenttia
  1. mummeli sanoi 6/12/2007

    olen kyllä sinun kanssasi samaa mieltä että asiakas on aika usein väärässä.olen itse elintarvikeliikkeessä töissä ja siellä näkee vaikka mitä.kaikista karmeimpia asiakkaita ovat juuri juomisen aloittaneet työssä käyvät normaalit ihmiset jotka ovat ottaneet muutaman paukun ja päättävät lähteä kauppaan.silloin ei osata tervehtiä ja joka asia ja tavara on väärässä paikassa ja just sitä tavaraa ei ole ollenkaan ja kenenkä syy muuta kuin myyjän.pidetään hirveetä meteliä miten paska kauppa tämä on ja eikö täällä ole enempää kassoja,mulla on kauhea kiire,tietenkin juomaan ja sitten kun ollaan kassalla niin saatana näillä pölkkypäillä ei ole enää mihinkään kiire,koska ne hidastelevat eivätkä löydä korttejaan eibvätkä rahojaan.arvaatkaa onko mukava kuunnela teidän jorinoita ja ottaa kaikki syyt niskoilleen,kysymys:tunnistitko itsesi tästä kertomuksesta kun käyt kaupassa vähän humaltuneena.terv,Se ystävällinen kaupan kassa jolle sinä purat kaikki vihasi

  2. kuukunen sanoi 6/12/2007

    mummeli: ei siihen alkoholia tarvita että ihmiset käyttäytyvät tuolla tavalla, se on ihan normaalia monelle…

  3. Anna sanoi 6/12/2007

    Kukkakaupoissa monesti joutuu todistamaan sitä, kun aasiakas osaa omasta mielestään paljon paremmin suunnitella ja sitoa kimpun. Kunnioitusta vain kukkakauppiaille, jotka näitä kaikkitietäviä aaseja joutuvat kuuntelemaan. Itselleni ei tulisi mieleenkään alkaa kouluttautuneelle ja/tai kokeneelle alan ihmiselle alkaa neuvoa, kuinka hänen tulisi tehdä työnsä. Toiveita tietysti saa ja pitääkin esittää, mutta sen pätemisen voisi moni aasi lopettaa.

  4. Jake sanoi 8/12/2007

    Kukkakaupan neidin pitäisi varmaan seuraavalla kerralla leikata jokainen kukka muutamaan kertaan halki. Tulisi hyvin tuuheutta. ;)

  5. Jimmy sanoi 11/12/2007

    on se kyllä kumma kun odotetaan että kukkakaupoissa olijat osaavat ihmeitä.
    Joskus ne kyllä osaakin mutta kyllä niistä ihmeistä sitten veloitetaan ja hyvin tehdystä kimpusta mielellään maksaakin.

Jätä kommentti