Muutama neuvo kahvilassa asioimiseen
JONO:
Tuskin olet joutunut jonottamaan yli tuntia. Älä tule niiden rattaiden kanssa jonoon, jos se aiheuttaa sinulle tuollaista verenpainetta. Odota vuoroasi. Älä mulkoile vihaisesti, se ei nopeuta jonon etenemistä.
TILAAMINEN:
Tervehdi! Mieti jo valmiiksi mitä otat. Sano selkeästi, kuuluvalla äänellä mitä otat ja kuinka monta, syötkö täällä vai otatko mukaan. Älä osoittele haluamasi tuotteita epämääräisesti “tommonen kaks tommost tuolt”. Meidän työpaikalla ei tarvitse osata lukea ajatuksia ja hallita röntgen-katsetta.
Jos tiedät aikovasi maksaa pikkurahoilla, olisi ihan kiva jos voisit laskea ne jo valmiiksi siellä jonossa. On mukavaa kun kaivat kourallisen 5- ja 10-senttisiä ja alat sitten siinä laskemaan ja pyydät vielä minua tarkistamaan että menikö oikein. Jos ette muista oman korttinne pin-koodia, se ei ole minun ongelmani, eikä vika ole laitteessa tai minun osaamisessani.
Juomaa ostaessasi älä tilaa vain “limua”. Kokoja on kahta ja makuja ainakin neljää. On vaikea ruveta siinä arpomaan, että mitähän limua sitä sais olla.
Jos sinulla on rattaissa 2v pikkulapsi, niin voisit jo siinä jonossa alkaa kuiskuttelemaan hänelle et “mitä tä otat mulu”. Lapsi sohaisee epämääräisesti tuotteita kohti ja sitten nostat lapsen rattaista ja sanot “näytä uudettaa ku täti ei nähny!”. Ja pikkulasten nostaminen istumaan myyntitiskille ei todellakaan ole minusta hellyttävää vaan raivostuttavaa ja uskomatonta käytöstä. Yrityksessämme sentään myydään elintarvikkeita.
Tilaamiseen muutenkin tiivistettynä paras ohje on: käytä päätäsi ja silmiäsi.
Kun sitten olet saanut haluamasi tuotteet ja siirryt niistä nauttimaan pöytään niin olisiko oikeasti liikaa vaadittu, että viitsisit viedä itse syötyäsi roskasi roskikseen? Ne roskikset on oikeasti siellä sitä varten, että TE hyvät asiakkaat viitsisitte vaivautua tekemään yhden käden liikeen ja laittamaan ne roskat sinne roskikseen.
Jos ostamassasi tuotteessa on joku vika tai se on vääränlainen tms. niin tule asialliseen sävyyn kertomaan siitä, niin asia voidaan hyvittää sinulle. Kaikkein vähiten hyödyt sinä itse siitä, että tulet haukkumaan ko. yrityksen ja työntekijät viallisen tuotteen takia maan rakoon ja lähdet puhisten matkoihisi ja vielä mennessäsi jupiset, että “perästä kuuluu”.
Mieluummin älkää tulko niiden vauvanruokien kanssa pyytämään minua lämmittämään niitä. Kätesi ulottuvilla on asiakkaille tarkoitettu mikro ja “vaik sul on nää rattaat tässä ja kaikkee”, ni minulla ei kiireessä ole aikaa lämmittää vauvasi ruokia.
On myös erittäin epäkohteliasta tulla klo 20:58 ison lapsilauman kanssa miettimään, että “mitäs me nyt otettas” ja olikos se nyt poika x, joka ei voi syödä viljaa ja tyttö x joka ei tykkää suklaasta. Palvelutapahtuma saadaan todennäköisesti päätökseen klo 21:15.
JA SITTEN NÄMÄ EI-AASIAKKAAT;
VESSA:
Jos et osta mitään, se vessa maksaa euron. Piste. Siihen on turha tokaista pöyristyneenä, että “MITÄ, joudunko minä vessassa käymisestä MAKSAMAAN??”, “Ihmisten luonnollisilla tarpeillako sitä ruvetaan oikein RAHASTAMAAN??”, “Ei niitä asiakkaita kyllä tolla tavalla saa!”. JOO-O. Tee ajankuluksesi kierros kauppakeskuksen ravintoloissa ja tule kertomaan, kuinka moneen ravintolan vessaan pääsit ilmaiseksi. Pikkulasten pisu-hädällä on turha tulla keräämään sympatioita. Rahastaisin euron jopa Michael Jacksonilta itseltään, vaikka hänellä olisi jo tarpeet matkalla housuun.
Kaikki paikat menevät joskus kiinni. Klo 21:20 en voi myydä enää kahvia tai mitään muutakaan, koska OLEMME SULKENEET. Tämän asian kanssa on pidettävä tiukka linja, muutenhan jokaikinen kauppakeskuksesta kotiinlähtevä hoksaisi, että ahaa, toi on vielä auki!
Ja muutenkin, kun suljemme klo 21, me suljemme klo 21. On turha olla 21:10 huuli pyöreänä “ai täh, oottekste jo sulkenu?” tai lähteä tuohtuneena menemään puhisten “no ei sitten!!”.
Vaikka meillä menee elintarvikkeita roskiin sulkemisajan jälkeen, niitä EI JAELLA ILMAISEKSI! On myös turha tulla ostamaan klo 21 jotain roskiinmenevää ja siinä sitten pyöritellä päätään, että “mulla puuttuis 80 senttii, saaksmä tän nyt alennuksella, ku kelloki on jo 9?”. ET!!! Sitten kaivat ja etsit visa electroniasi, joka sitten varmentaa 10minuuttia ja lähdet todella tuohtuneena matkoihisi. Emme me voi antaa alennuksia tuotteista, jos sinulta puuttuisikin vain 10centtiä. Ei varmaan tarvitse edes perustella miksei.
On sääli, että täysin syömäkelpoisia elintarvikkeita menee roskiin iltaisin, mutta en silti tarvitse joka päivä samoja neuvoja, että “viekää hyväntekeväisyyteen!”. Kiva idea, mutta toteutus sitten ihan toinen.
T:Ps
P.s. Anteeks mistä saa vettä ilmaiseksi?
------------
Seuraavat jutut saattavat myös kiinnostaa...

Asiakaspalvelu on joskus todella rasittavaa, tiedän kyllä ja monet illat olen kiukusta kotona pihissyt, mutta välillä kun näin äkäisiä kirjoituksia lukee, tulee mieleen että uskaltaako missään asioidessaan mitään edes sanoa ilman että saa pelätä joutuvansa tämän sivuston lehdille.
Kaikille ei asiakaspalvelu kelpaa ja etenkin kahviloissa ja ravintoloissa sen huomaa siitä että myyjän naama on jo valmiiksi rusetilla. Yleensä asioinnin kruunaa se häkeltynyt ilme kun minä en ollutkaan mulkku ja hankala.
Korjaus: Kaikille asiakaspalveluammatti ei käy. (pieni ajaturvirhe iski kirjoitellessa)
Njoo, kyllä niitä myrtsejä “asiakaspalvelijoita” näkee turhankin monessa paikassa. Siis mallia “fiddu ku ei huvita, mitä toiki tänne änkee”. Siitä ei pääse mihinkään, että aaseja löytyy molemmilta puolilta tiskiä. Ero on vain siinä, että asiakkaiden puolelta on helpompi sanoa suorat sanat, ja moni mulkero asiakas käyttää häikäilemättä hyväkseen sitä, ettei asiakaspalvelijalla ole lupaa tappaa, vaikka mikä tulisi.
Ehkä tässäkin oli enemmän kyseessä omien tuskien helpottamisesta kun sai purkaa patoutumia ulos, vaikkakin kirjoitustyyli oli kehoittava / ohjeistava.
Hohhoijaa.. Toivottavasti tuollainen kahvila kaatuu työntekijöidensä mahdottomuuteen. Ankeeta meininkiä.
Olisiko joulustressi päällä alkuperäisellä kirjoittajalla? Varmaan asiakkaistakin tarttunut…
Oli meinaan sen verran pitkä ja vihainen lista…
Monesta kohtaa toki ihan asiaa, vaikka nyt se, että jos kahviossa selkeästi on asiakasroskikset, on niitä hyvä käyttää.
*
Noin muuten olen sitä mieltä, että se on sinänsä harmi, että julkinen tila on lähestulkoon läpikotaisin kaupallistunutta. Olisi paljon rennompaa kulkea kaupungilla (myös niiden, joilla ei ole ylimääräistä rahaa), jos vesi ja wc olisivat helposti saatavia peruspalveluja, joista ei tarvitsisi maksaa.
Ja jos joka kauppakeskuksessa ei pauhaisi mainosmusiikki ja tilulilut tauotta. (Itse sinänsä maksan mielelläni WC:n käytöstä, jos se on siisti, ja myös vedestä. Mutta rauhallista kauppakeskustilaa en täällä saa, vaikka maksaisin…)
*
Ottakaahan ihmiset rennosti, näin joulun alla, edes mahdollisuuksien mukaan!
Ai mutta onhan sentään kauppahalli! (Viitaten edelliseen kommenttiini kauppakeskustiloista.)
Pakko sanoa sen verran, että joskus kyllä jätän roskat laittamatta roskikseen. Jos kahvi maksaa 2 euroa ja pullanpala 2,5 euroa niin oletan sillä rahalla myös saavani palvelua, eli työntekijä voi kyllä siivota pöydät. Olen siellä asiakkaana, ja maksan siitä palvelusta. Muutenhan joisin kahvini kotona. Silti käyttäydyn aina asiallisesti enkä sotke pöytiä huvikseni, mutta jos meitä tulee vaikka neljän hengen pöytäseurue ja jokainen maksaa sen 4,5 euroa (eli yhteensä 18 euroa) ja istutaan 10 minuuttia, niin sillä rahalla kyllä maksaa jo tunnin palkan työntekijälle ja jää katettakin pullasta…
Nuo ohjeistavat kirjoitukset tuntuvat erityisesti keräävän vastaansanomisia - enkä ihmettele, itseänikin vähän sieppaavat. Aina, kun näitä lukee, tulee tunne, ettei voi mennä asioimaan ilman paksua ohjenivaskaa, johon täytyy perehtyä oikein syvällisesti, jottei vahingossakaan vaivaisi asiakaspalvelijaa yhtään enempää kuin mitä asiakaspalvelijan työsopimuksessa sanotaan.
Ei sinänsä, en ole ajatellut tehdä näin. Jos peruskohteliaisuus ei riitä, en voi auttaa.
Juu, ei mene roskat roskiin minun toimestani. Maksan tuotteen hinnassa siitä että saan palvelun ja se sisältää sen ettei minun tarvitse itse korjata jälkiäni. En minä ruokaravintolassakaan vie astioita itse keittiöön.
Tuosta joku kahvilatyöntekijä vetää varmasti pultit, mutta kuten nasu yllä sanoi, niissä pullissa varmasti piisaa sitä katetta ja varsinkin kahvissa.
Anna kun arvaan… Arnolds?
Mjaa. Minusta ruokaravintola on vähän eri asia kuin kahvila, jossa on itsepalvelu. Ruokaravintolan hinnoilla voi odottaakin palvelua, mutta kyllä niissä pulla ja kahvi maksavat enemmän kuin 4,5e yhteensä. Tää on taas vähän tätä suomalaista meininkiä; palvelua halutaan, mutta että siitä pitäisi maksaa käypä hinta, eijei!
minä myös saatan jättää roskat pistämättä joskus tai jäättää kupin pöytää (varsinkin kun aina ei tiedä että mikä on talon tapa) ja kun olin kahvilassa töissä, ei minua ainakaan harmittanut kantaa astioita pöydistä ja pistää roskia roskiin, sehän on osa työtä.
ja kyllä mä lasten ruoat ja maidotkin lämmitin aina. totta kai. eihän se ole multa tai firmalta pois. ei ne sille vauvalle kuitenkaan mitään ostaisi.
eikä asiakkaat aina kahviloissa voi tietää mitä ne kaikki tuotteet on, mikä on wienermunkki ja mikä kanelimunkki.
no ehkäpä sulla oli harvinaisen paska päivä ja oli kai tossa jotain asiaakin.
“Kahvi on unelmatuote. Suodatinkahvin kateprosentti on parhaimmillaan 99%:n tietämillä.” http://www.viisitahtea.fi/content/view/1420/89/
Tämän perusteella lattesta (noin 3 €/kuppi) jää kahvilalle noin 2,97 € (miinus verot) jos valmistuskustannuksia ei lasketa. Luulisi, että sillä saisi asiakaspalvelijan pyyhkimään pöydän ja keräämään astiat ja roskat.
Kuten tällä sivustolla on aikaisemminkin todettu, usein ikävät tilanteet asiakkaan ja asiakaspalvelijan välillä johtuvat väärinymmärryksistä.
Väärinymmärrykset taas usein johtuvat siitä, että palvelussa on jotakin epäselvää, eikä esimerkiksi siitä, että asiakkaat olisivat idiootteja. Jos moni asiakas erehtyy samassa asiassa tai kysyy samaa asiaa jatkuvasti, niin todennäköisesti asia on ilmaistu epäselvästi.
Esimerkiksi, minulle on työni puolesta selvää, että reseptilääkkeestä myönnetään veteraanialennus reseptitiskillä, ja käsikauppatavarasta se annetaan kassalla. Käsikauppatavara täytyy siis näissä tapauksissa käsitellä ensin kassalla, sitten vasta reseptilääke, josta on jo siis annettu alennus.
Miksi asiakkaan pitäisi tietää tämä asia?
Siihen ei todellakaan ole syytä.
Silti niin monet kollegani aina kiristelevät hampaitaan ja tuhahtelevat, kun TAASKAAN ei VOITU sanoa AJOISSA siitä ALENNUKSESTA! Palvelumme on epäselkeä, enkä ikinä syytä asiakasta, vaikka asia minulle onkin itsestäänselvä.
Sitten kommentoisin vielä kahvilatyöntekijän kirjoitusta.
“Jos tiedät aikovasi maksaa pikkurahoilla, olisi ihan kiva jos voisit laskea ne jo valmiiksi siellä jonossa. On mukavaa kun kaivat kourallisen 5- ja 10-senttisiä ja alat sitten siinä laskemaan ja pyydät vielä minua tarkistamaan että menikö oikein.”
Mitä kummaa? Tottakai asiakas saa maksaa pikkurahalla. Mitä pikkurahoille sitten pitäisi tehdä? Laittaa säästöpossuun? Ja kyllä se vaan on asiakaspalvelijan tehtävä laskea ne kolikot vaikka ne oltaisiinkin jo maksettu.
“Kun sitten olet saanut haluamasi tuotteet ja siirryt niistä nauttimaan pöytään niin olisiko oikeasti liikaa vaadittu, että viitsisit viedä itse syötyäsi roskasi roskikseen? Ne roskikset on oikeasti siellä sitä varten, että TE hyvät asiakkaat viitsisitte vaivautua tekemään yhden käden liikeen ja laittamaan ne roskat sinne roskikseen.”
Tämäpä ei pidä paikkaansa joka kahvilassa.
Tämänkaltaisia asiakaspalvelijoita on valitettavasti todella paljon. Onneksi on kuitenkin niitä ystävällisiäkin! Kiitos heille!
Vähän reiluutta peliin hei, ne hinnat ei edelleenkään ole sen myyjän vika.
Vaikka sillä kahvilla olisi 500% kate ei se asiakaspalvelija sitä tilipussissaan näe… itkekää omistajalle, jos kahvi on kallista sen sijaan että jo valmiiksi ylityöllistettyjä ja alipalkattuja aspoja kiusaatte.
Ei ole asiakkaan asia ruveta päättämään, millaista palvelua missäkin kahvilassa on tarjolla. Jos kahvilan käytäntö on, että asiakas siivoaa itse jälkensä, silloin asiakkaan on itse siivottava jälkensä. Jos on sitä mieltä, ettei se käy, valitsee sellaisen kahvilan, missä palvelu kattaa myös pöytien siivoamisen. Eikä nurista siitä, että siellä on täysin mystisesti hieman korkeammat hinnat.
Mutta sitä ei tehdä, että mennään jonnekin ja käyttäydytään huonosti vain siksi, että siihen on omasta mielestä jokin “oikeus” ostettu.
minusta tuossa tekstissä ei ollut juurikaan mitään “järkyttävää” tai mikä kielisi siitä, että kirjoittaja on huono asiakaspalvelija. jos kerran penskojan ruuille on varattu oma mikro niin miksei sitä voi käyttää vaan kuskata ruoka myyjälle lämmitettäväksi? ja kuten jo edellä on sanottu, roskien/kuppien siivoaminen riippuu kahvilasta. ja kyllä nyt jokaista vituttaa jos joutuu tekemään ylitöitä täysin itsestä riippumattomista syistä, varsinkin yhdeksän aikaan sitä oikeasti haluaisi päästä jo kotiin. ja pikkurahoista? jumalauta oikeasti, jos ihminen ei selvästikään itsekään jaksa laskea niitä 5/10-senttisiä, niin miksi olettaa että myyjät niitä laskeskelee ilomielin?
eikä se, että valittaa asiakkaista tai juurikin näistä päivittäisistä vittumaisista jutuista, tarkoita sitä, että on huono asiakkaiden kanssa. itse kiroan päivittäin asiakkaitani ja silti olen aina saanut erittäin hyvää palautetta työstäni, sekä pärjännyt hyvin minulta tietämättä tehdyistä asiakaspalvelutestauksista. mutta se vaatii sen, että saan illalla marmattaa päivän vittumaisimmasta asiakkaasta.
Näin palkanmaksajana voisin kommentoida, että 4,5 euroa kahvista ja pullasta on niin pirun vähän että ei sillä pöytiä siivota. Työnantaja maksaa työntekijästä reilusti enemmän kuin mikä on tilinauhassa brutto tuntipalkka, sivukulut ja muut työnantajavelvollisuudet mukaanlukien. Laki kun velvoittaa vakuutukset, eläkemaksut, terveydenhoidon jne.
Puhumattakaan siitä mitä ylipäänsä maksaa pitää yllä kahvilaa (vuokrat, sähköt ym juoksevat ja kiinteät kulut).
Että turha tulla kitisemään. Jos kyseessä on itsepalvelukahvila se kupin hinta on 2 € just sen takia ettei sillä hinnalla tasan palkata ylimääräistä tarjoilijaa siivoamaan pöytiä.
Opetelkaa suomalaiset maksamaan siitä palvelusta, niin johan sitä rupeaa saamaan.
Yksi syy siihen etten koskaan käy kahviloissa on se etten tunnista tuotteita nimiltä. Kun vitriinit notkuu erilaisia wiinereitä, munkkeja ja leivoksia niin en minä osaisi paljon muuta kuin osoitella sormella. Onko oikein sanoa esim. tuo tossa ylärivissä, kolmas vasemmalta sinusta katsoen, se joka maksaa 1,5 euroa (saako jotain noin halvalla?). Okei toinen syy on se etten juo kahvia ja kolmas todellakin on se että kärsin outojen tilanteiden kammosta. Osaan hädin tuskin käyttäytyä kaupassa ja ravintolassa (sielläkin on vaikea tietää saako pöytään mennä vai pitääkö odottaa pöytään ohjausta)… en todellakaan kahvilassa (koska en ole käynyt sellaisissa enkä tule varmaan käymään tulevaisuudessa). Eniten minua pelottaa juuri se että pitäisi metrien päästä nähdä tarjolla olevat tuotteet ja osata nimetä ne erehtymättä. Jos ei myyjälle ole röntgen katsetta niin ei ole minullakaan mitään erikoishyvää kaukonäköä eikä erehtymätöntä tietämystä kahvilatuotteista. Siltikin kirjoituksessa oli paljon asiaa, minulla on itsestään selvää että tavarat viedään keräilyvaunuun (jos jostain sellaisen sattuu löytämään), vessa maksaa, mihinkään EI SAA mennä kun sulkemisaikaan on enää kymmenisen minuuttia ja aina pitää hymyillä, tervehtiä yms. ja rahat (mieluiten tasaraha) pitää olla valmiina esillä.
Oletteko aasit ajatelleet, paljonko vuokra on keskustakuppilalle? Ei ole ihan 300 e/kk. Eikä 3000 e/kk kovin monelle pöydälle saa tilaa. Jos vuokra on vaikkapa 5000 e/kk, niin että kyllä edes osaa laskea, montako kahvi pullaa pitää myydä, että tämä raha saadaan kasaan.
Mitä sottaisempi ja hankalampi asiakas, sitä kalliimmat hinnat. Te aasit maksatte aasimisenne itse. Jos jokaiselle aasille pitää olla privaatti siivoja, kahvikupponen tulee tyyriiksi.
Seriously!
Tosiaan, vaikka se latte maksaisi 3 euroa, ei yrittäjän käteen jäävä summa todellakaan ole 2,97 miinus verot. Voiko 2000-luvulla olla vielä ihmisiä, jotka näkevät maailman noin yksinkertaisesti?
Suomessa tosiaan työvoimakustannukset on ihan hulluja, joten jos tahdot palvelua, ole myös valmis maksamaan siitä, kuten jo monesti on tässä (ja monessa muussa ketjussa) sanottu. Miksi pitää tietentahtoen käyttäytyä huonosti. Mikä teitä ihmisiä oikein vaivaa?
Ja vielä yksi juttu, mistä on pakko avautua. Lapsiperheet, pitäkää ne ärsyttävät maissinaksut kotonanne älkääkä kylväkö niitä jokaisen pikaruokaravintolan lattialle. Jos ei osu pikkupiltin suuhun, niin antakaa olla. Tai kerätkää edes itse sotkunne. Lapsiperheet ovat kahviloissa/ravintoloissa pahimpia asiakkaita, sotkuisuuden suhteen ilmeisesti tykätään näyttää hyvää esimerkkiä lapsille.
Huh, tuntuipa hyvältä. Onneksi en ole enää asiakaspalvelutyössä. Se on hyväksi asiakaspalevlutapahtuman molemmille osapuolille, eikö niin
Eihän missään kahvilassa tai pikaruokalassa pakoteta viemään itse roskiaan ja kuppejaan oikeille paikoille. Senhän vois sanoo sit jo kassalla et tähän hintaan ei sit kuulu pöytien siivous. ??? Käyttehän te herranjumala kuitenkin pyyhkiin niitä pöytiä välillä !! Onko siinä samalla paha viedä pari kuppia pois?? Vai eikö palveluammatissa enää viitsitä tehdä mitään muuta kun seistä kiukkusen näkösenä kassan takana ?
Muuten: jos kassahlö ei laske saamiaan rahoja, niin sittenhän aasiakas voi maksaa mitä sattuu. Kassa ei varmaankaan sitten täsmää illalla?
Kandee vissiin laskea vaikka ottaakin pannuun…
Siwassa kerran annoin rahaa ja sanoin loput kortilta… heitti rahat lippaaseen ja antoi kuitin…
- “Annoin vain neljä euroa ja maksaisin loput kortilta”
- Aijaa, olis varmaan pitäny kattoo mitä siin oli, mä laitan itteltä ne loput”
Ja vettä saa ainakin tääläpäin monesta paikkaa ilmaseks.
SEPI, kahvilassa käy koosta riippuen n. 150-1000 asiakasta päivässä. Arvaa, paljonko menee aikaa 1000 kahvikupin keräämiseen versus siihen, että käy kerran päivässä pyyhkimässä pöydät…
Ei näytä olevan aasiakkailla mitään volyymin tajua.
Yleensä nämä asiat on aika selviä; jos näet jossain astioiden palautuspisteen tai huomaat kaikkien muiden vievän astiansa jonnekin, tee samoin. Muussa tapauksessa jätä pöytään.
Ja niissä paikoissa, joissa astiat on tarkoitus jättää pöytään, ne on todellakin tarkoitus jättää pöytään. Ymmärrän kyllä, että monet luulevat auttavansa kiireistä henkilökuntaa tuomalla astiat keittiöön/kassalle/sivupöydälle (ja onhan se suloista), mutta todellisuudessa se vain sotkee meidän systeemimme ja hidastaa töitämme. Pahinta, mitä voit tehdä on piilottaa astiasi jonnekin missä niiden ei ole tarkoitus olla, kuten porraskaiteelle tai tarjoilupöydälle. Sieltä niitä ei asiakaspalvelija välttämättä huomaa koko päivänä.
Mutta jos tuommoinen pienempi kahvila myy vaikka sitä lattea keskimäärin 3 kuppia per. minuutti (olettaen, että perus kahvia menee koko ajan ja kahvila keskeisellä paikalla jossa on paljon asiakkaita). Kyllä siinä tulee niin perhanasti myös sen kauppiaan lompakkoon pätäkkää. Ja loppujenlopuksi, eikös se ole ihan sama mitä siellä omalla duunipaikalla tekee, jos kerran on tuntipalkalla ja kiinteillä työajoilla? Jos ei pidä hommista, pitää varmaan vaihtaa paikkaa. Mitä tulee tuohon kuppien poisvientiin: kohta varmaan kahvin mukana saa pienen kosteuspyyhkeen ja sillä pitää pyyhkiä se pöytä kahvittelun jälkeen. Tässä tapauksessa kahvi vaan automaattiin, kertakäyttökupit ja eipä sillä työntekijällä enää mitään tehdäkkään. Kahvileivänkin saa tarvittaessa automaattiin. Noh, kuitenkin oma mielipide kupin vientiin on se, että kyllä sen kupin pois voi viedä, jos niille joku palautuspaikka on järjestetty. Tämä korostuu etenkin isoilla huoltamoilla jossa pöytiä/asiakkaita on paljon ja henkilökuntaa asiakasmäärään nähden vähän. Ja ainahan sitä on kiva näiden kassojen kanssa sana tai kaksi vaihtaa. Niinkuin joku sanoi: Kaikki eivät sovi asiakaspalvelualalle.
Kaikki sopivat asiakaspalveluun. Kokeilkaa joskus. Huomaatte kyllä itse
Vettä saa ilmaiseksi R-kiskalla ja apteekissa. Yliopistossa saa myös. Museoissa.
Kaikissa vessoissa.
Justus; niinpä, tuohonhan se pikkuhiljaa menee, kun aina vaan pitäisi halvalla saada, eikä palvelusta haluta maksaa.
Ja jos teidän mielestänne kahvilan pitäminen lyö niin älyttömän hyvin leiville, miksette kaikki jo ala ravintoloitsijoiksi käärimään miljoonia?
Työntekijä maksaa työnantajalleen keskimäärin kaksinkertaisesti oman bruttopalkkansa verran. Lisäksi maksetaan vuokraa, mainoksia, raaka-aineet, vesi, sähkö, lämpö, jätehuolto, vartiointi, siivous, kalusteet, somisteet ja astiat (joita “katoilee” joka paikasta tasaiseen tahtiin), puhelin, nettiyhteys, paperi, tietokoneet ja muu hallinnointimateriaali, palkanlaskija, tilintarkastaja, henkilökunnan koulutus sekä kaikki ne hukkaan menneet raaka-aineet, kun jotain pilaantuu tai lentää lattialle tai aasiakas haluaakin vielä kassalla vaihtaa mansikkawienerinsä vadelmawieneriin.
Ihan v*tun halvaksi tulee.
“Mutta jos tuommoinen pienempi kahvila myy vaikka sitä lattea keskimäärin 3 kuppia per. minuutti (olettaen, että perus kahvia menee koko ajan ja kahvila keskeisellä paikalla jossa on paljon asiakkaita). Kyllä siinä tulee niin perhanasti myös sen kauppiaan lompakkoon pätäkkää.”
Edelleen ihmetyttää miten joku voi nykypäivänä olla täysin kykenemätön ymmärtämään mitä kuluja voi kahvilan (tai minkä tahansa liikkeen) ylläpidosta koitua. Juu, ei sitä kahvia tosiaan myydä 3 kuppia minuutissa 24/7, ihan tiedoksi vaan.
Kaikki maksaa, palvelukin.
Eläin,
oikeassa olet. Siksi pitääkin käydä Ekbergillä tai Engelissä kahvilla. Ei tartte persaukisten saitureitten tuulipukuja katsella eikä pöytiä siiivota. Eikä edes maksa juuri sen enempää kuin muissa kahviloissa.
Ilmaisen veden pyytäjät ovat potetiaalisia myymälävarkaita. Tarjoan kysyjille pullovettä 1 euron hintaan.
Arawn: Eipä se kahvi ole ruokaravintolassa sen kalliimpaa kun itsepalvelukahvilassakaan. Ja siellä tullaan hakemaan tilaus pöydästä ja kupin voi jättää pöytään.
Suomalaisten ns. asiakas”palvelijoiden” olis hyvä käydä joskus ulkomailla ottamassa mallia miten asiakkaita kuuluu palvella, esim. Thaimaa, missään ei ole niin ystävällisiä tarjoilijoita, ja he saavat kuukaudessa sen verran palkkaa kun suomalainen tarjoilija päivässä.
Niin, sellanen juttu vielä.. et ei siellä kassalla kai kukaan pakota olemaan jos se noin kovasti ahdistaa kuin tämän jutun alullepanijaa. Ammatinvalintakysymys, sillon on mun mielestä turha valittaa.
Arawn: ““Kahvi on unelmatuote. Suodatinkahvin kateprosentti on parhaimmillaan 99%:n tietämillä.” http://www.viisitahtea.fi/content/view/1420/89/
Tämän perusteella lattesta (noin 3 €/kuppi) jää kahvilalle noin 2,97 € (miinus verot) jos valmistuskustannuksia ei lasketa. Luulisi, että sillä saisi asiakaspalvelijan pyyhkimään pöydän ja keräämään astiat ja roskat.”
No, riippuuhan se, totta kyllä. Monissa kahvilakahviloissa ei edes ole roskakoreja, joihin asiakkaat voisivat roskansa kantaa, joten eiköhän niissä ole lähtöoletuksena se, että talon väki siivoaa. Sitten ovat nämä arnoldsit yms. paikat, joissa itse ainakin laitan krääsän läheiseen roskakoriin. Eipä se iso vaiva ole enkä itse jaksa ajatella niin, että mahd. vähän vaivaa mulle, koska pitäähän tuonkin töitä tehdä.
“Arawn: Eipä se kahvi ole ruokaravintolassa sen kalliimpaa kun itsepalvelukahvilassakaan. Ja siellä tullaan hakemaan tilaus pöydästä ja kupin voi jättää pöytään.”
Meillä on sitten melko erilaiset kokemukset. Itse olen ruokaravintolassa juonut lattea 4,6 euron hintaan - olihan se kyllä jo kallista, yleensä selviää vähemmällä. Mutta sen paikan palvelu! Uh-huh, se oli mainiota. Tällainen opiskelija oli suorastaan hämmästynyt, kun ei ole tottunut olemaan palveltavana.
KAru fakta nyt vain on, että palvelu maksaa. Jos ei halua maksaa, ei kannata vinkua siitä, ettei tule palvelua. Asiakaspalvelija on töissä eli ottaa rahaa palveluksistaan eikä ole paikalla silkkaa hyväntahtoisuuttaan passaamassa asiakkaita.
Jos te haluatte hyvää palvelua, kuppien siivoilua jne. jne., menkää Ekbergille tai vaikka Kämp Cafehen. Kallista, mutta voin vakuuttaa, että teistä pidetään huolta.
PEKSI: huono trolli. En suostu uskomaan, että suomalainen voi olla noin yksinkertainen. Peikko mikä peikko.
Onko oikein sanoa esim. tuo tossa ylärivissä, kolmas vasemmalta sinusta katsoen, se joka maksaa 1,5 euroa (saako jotain noin halvalla?).
Se on paljon parempi kuin “toi tossa”. Erityisen rasittavaa on, että jos kysyy että mikä niistä se olikaan, hangataan rasvaista sormea lasiin: TOI tossa. Lasit on usein kaarevia ja/tai kaltevia, ja usein taso joka on niiden päällä ei ole läpinäkyvä, ja vaikka olisikin, se vääristää, joten voi olla tosi vaikea nähdä mitä asiakas varsinaisesti osoittaa. Ohjeet: se toinen siitä, ei se, yks eteenpäin, on niitä jolla osuu oikeaan, mutta aikuisetkin ihmiset vaan lähmii laseja eikä anna koordinaatteja.
Suomalaisten ns. asiakas”palvelijoiden” olis hyvä käydä joskus ulkomailla ottamassa mallia miten asiakkaita kuuluu palvella, esim. Thaimaa, missään ei ole niin ystävällisiä tarjoilijoita, ja he saavat kuukaudessa sen verran palkkaa kun suomalainen tarjoilija päivässä.
Helsingissä kun pystyy maksamaan vuokran kahvilasta maksetulla palkalla ja ei tarvi venyttää joka penniä, totta hitossa sillä Thaimaassa maksetulla palkalla pärjäisi täällä! Not.
Asiakaspalvelun kuuluu olla ystävällistä, mutta kyllä asiakkaan kuuluu myös nähdä, millaisessa paikassa on. Jos on pöytiintarjoilu niin sitten on. Korjaavat astiat myös pois. Jos tiskin takana kaksi ihmistä juoksee eikä hetkeksikään ehdi pysähtyä ja silti on kymmenen ihmistä jonossa, voisi asiakas viedä ne roskat roskiin, kun roskis sitä varten on.
Kun täällä väännetään kättä siitä, että palvelu maksaa, niin voisin puhua tähän väliin vähän politiikkaa, silläkin uhalla, että se kuulostaa jostakin tylsältä.
Ruoan arvonlisäveron alennuksen sijaan olisi kannattanut mieluummin alentaa ravintola- ja kahvilapalveluiden alv:tä kunnolla. Olisi sitten paremmin varaa maksaa siitä palvelusta niissä kahviloissa. Näin ei sitten käynyt vielä, mutta toivottavasti edes joskus.
Ja ennen kuin joku sanoo, että alennetaan molempia, niin minä sanon, että ei ole varaa, kun verojakin on jostain hyvä saada. Ja lisäksi paras työllisyyshyöty tulisi siitä, jos ulkona syömisen *suhteellinen* hinta kaupasta ostettuun ruokaan verrattuna halpenisi, eli työllisyydenkään kannalta ei kannattaisi laskea molempien hintoja.
eläin: Kulunkilistasi oli hyvä muistutus tähän keskusteluun, kiitos.
(Joku voisi viilata pilkkua siitä, että osa noista saattaa sisältyä jo vuokraan, mutta se ei muuta sitä asiaa, että niistä joka tapauksessa maksetaan, muodossa tai toisessa.)
Mitä enemmän tämän sivuston juttuja luen, sitä enemmän minua ärsyttävät ne ihmiset, joiden ‘kehittävä kriitiikki’ jää tasolle tyyliin: “olet väärällä alalla”, “ei ole pakko olla asiakaspalvelutyössä” ja “asiakaspalvelijana tehtäväsi on olla hiljaa ja palvella”. Ko. kommentit osoittavat vain kuinka yksioikoisia jotkut ovat.
Esim. kaupan alalla on monia nuoria korkeastikoulutettuja naisia pätkätöissä, jotka kustantavat työnteolla opiskelun ja elämisen. Itsekin tunnen lääkisopiskelijoita, tulevia opettajia ja maistereita, jotka ovat opiskeluaikana osa-aikatyössä kaupan kassalla. Laskut putkahtelevat postiluukusta, ihmisen täytyy syödä eikä omat vanhemmat pysty rahoittamaan lapsensa opiskelua sadoilla euroilla kuukaudessa. En tunne yhtäkään ihmistä, jonka mukaan kassalla istuminen olisi hänen unelma-ammattinsa. Sen sijaan tunnen monta, jotka tekevät töitä elääkseen. Aasiakkaat ovat arkipäivää ja heihin täytyy osata suhtautua. Jos joku purkaa omaa pahaa oloaan tälläisellä sivustolla, niin heti on joku tarjoamassa taas neuvoaan: “kannattaisiko harkita ammatinvaihtoa”. Vihaksi pistää! Mitä jos minä kehottaisin vaikeaa asiakasta olemaan enää käymättä. Ei tälläinen kommunikaatio johda mihinkään.
Asiakaspalvelutilanteessa asiakaspalvelija on aina altavastaajan roolissa (ellei kyseessä ole oma yritys, jolloin voikin haistattaa veemäisille asiakkaille pitkät). Työasun sisällä on kuitenkin ihminen omine tunteineen ja vikoineen. Miksi sitä ihmistä on niin vaikea kohdata inhimillisesti? Asiakaspalvelija ei ole ystäväsi tai vihamiehesi; yleisesti ottaen heitä ei kiinnosta turhanpäiväiset jaarittelut eivätkä he ole olemassa juuri sinua varten. Ilman työvaatteita he ovat ihmisiä siinä missä asiakkaatkin. En minäkään haistattele lääkärille, opettajalle tai papille; miksi sinä teet niin kassaneidille, bussinkuljettajalle tai puhelinmyyjälle?
Mitäpä jos laittasitte ihan kokeeksi tuon listan myymälän oveen ja kassalle?
Tuota vessa-asiaa oon miettinyt. Eikö kukaan missään koskaan ole joustanut tuosta maksusta? Itselläni on nimittäin todella ikävä vaiva mikä saattaa ihan tasan yllättäen pistää vatsan viimeisen päälle sekaisin ja on todella kiire, eikä aina ole sitä pikkurahaa mukana. Ette päästäisi edes tällöin, vaikka asiakas hiki otsalla ja pää punaisena jalat ristissä rukoilee? Vai onko ohjeena vain se että tarkista idiotti aina että sulla on sitä vessarahaa mukaan?
Hiha: muuten hyvä kirjoitus, paitsi jos pilkkua viilataan niin puhelinmyyjä ei kylläkään ole asiakaspalvelija. Ellet sitten tarkoita sellaista myyjää, jolle asiakkaat itse vapaaehtoisesti soittelevat halutessaan palvelua? Oma-aloitteista kotiinsoittelua ei parhaalla tahdollakaan voi kutsua “palveluksi” eikä häiriköityä ihmistä luurin toisessa päässä “asiakkaaksi”.
ADDikti: Kyllä varmaan monikin mielellään päästäisi, mutta kyse ei olekaan siitä… Vessatkin pitää siivota ja mitä useampi niitä käyttää, sitä likaisemmiksi ne tottakai tulee. Siksi varmaan ilmaisia vessoja on niin vähän, kun helpompaa on pitää pari vessaa siistinä henkilökunnalle (ja maksaville asiakkaille)
“Mutta jos tuommoinen pienempi kahvila myy vaikka sitä lattea keskimäärin 3 kuppia per. minuutti (olettaen, että perus kahvia menee koko ajan ja kahvila keskeisellä paikalla jossa on paljon asiakkaita). Kyllä siinä tulee niin perhanasti myös sen kauppiaan lompakkoon pätäkkää.”
Edelleen ihmetyttää miten joku voi nykypäivänä olla täysin kykenemätön ymmärtämään mitä kuluja voi kahvilan (tai minkä tahansa liikkeen) ylläpidosta koitua. Juu, ei sitä kahvia tosiaan myydä 3 kuppia minuutissa 24/7, ihan tiedoksi vaan.
Kaikki maksaa, palvelukin.
Vuorokaudessa on 1440 minuuttia. Otimpa selvää paikallisesta kahvilasta(tutun työntekijän avustuksella), kuinka paljon kahvia menee keskimäärin tällä 24/7 ajatuksella? Vastaus oli, että noin 1000-1100 kuppia/ vrk. jos kuppi maksaa noin 1.5€ kupilta, se tekee vuorokaudessa palkästä kahvista 1500€. Kuukaudessa tämä tekee 45000€, plus ruoka, jossa keskimäärin 70% kate(paikka sisältää seisovan pöydän ja ala-carten). Jos haluat kertoa jotain vastaväitteitä, selvitä myös todellisia faktoja =).
Hyvä Justus,
tästä pois alv 8000 ja jos ruokaa palkat helposti 10000 siitä pois vuokra ym jos jotain jää niin hyvä! Jokainen vaan kahvilanpitäjksi niin saavat maistaa todellisuutta
No tuskin kukaan hommia tapiolla tekee. Kyllä fakta on ,että siitä rahaa jää. Sitä et sinä kinkkupää pysty muuksi muutamaan.
Jatkan vielä edelliseen viestiini:Kun ruokailioita on päivässä keskimäärin 350-400 kpl keskiostoksen ollessa noin 8€/ ruoka(valtaosan tullessa noutopöydästä). Tekee muuten kuussa noin 84000-96000€.
Meillä on täällä päin suomea useampi lounasravintola samassa kaupungissa ja kyllä ne ihan kiitettävällä voluumilla kaikki toimii.
Jos Kinkkupää asut jossain Pikkukylässä, ymmärrän kyllä yskän, jos ei rahaa tälläisestä toiminnasta sinulle tule. Sori!
Ei se astioiden vienti varmaan työntekijän mielestä kovin paha homma ole, mutta eikös se olisi ihan oikein, että ME ASIAKKAAT voisimme ihan kohteliaisuudesta ja hyväntahtoisuudestamme siivota jälkemme. Se ei ole iso vaiva viedä tarjotinta ja roskiaan minne ne nyt sit ikinä viedääkin ko. paikassa. Kulutat itse pari hassua kaloria, mutta autat omalta osaltasi työntekijän töitä ja puhumattakaan parannat muiden asiakkaiden viihtyvyyttä. Vai olisiko sinusta hauskaa mennä istuu pöytään, joka on täynnä muiden ihmisten jätteitä. Itse vien mielelläni roskani pois ihan vain kohteliaisuudesta. Tuntuu ihmeelliseltä miten ihmiset ovat unohtaneet käytöstavat nykyään. Helpottaisi kaikkien elämää huomattavasti jos ihmiset olisivat kohteliaampia ja viitseliäämpiä.
Mielestäni on vain idioottimaista olla siivoamatta jälkiään, vaikka hinta olikin kallista tai as. palvelija sanoi jotenkin pahasti tai joku muu asia kahvilareissulla ei mennyt suunnitelmiensi mukaisest. Jos olet pettynyt asiakas niin mene herranjumala nyt sinne tiskille ja ota asia puheeksi as.palvelijan kanssa ja sovi RAUHALLISEEN sävyyn HUUTAMATTA mahdollisista korvauksista, mutta se ei siltikään estä sinua viemästä roskiasi pois. Ihan liian usein näkee ihmisten alkavan huutaa as.palvelijalle oli syy hänen tai ei, kun asia olisi voitu hoitaa helpommin ja vaivattomammin jos asiasta olisi keskusteltu rauhallisesti.
Muistetaan käyttää niitä ihmissuhdetaitoja ja olla kohteliaita. Lyön vetoa, että ketään ei häiritse se, että ollaan kohteliaita.
Pakko sanoa kommentti tuolla ylempänä olevaan tekstiin…
Lapsiperheet ovat SOTKUISIMPIA asiakkaita ikinä… ja en todellakaan tarkoita että ravintolassa tarvitsee joka hiton murua alkaa pyyhkimään mutta siinä vaiheessa kun on pilttipurkki josta puolet pöydällä, lusikka pöydällä ja kasa paperia mytättynä lähmäiseksi kasaksi ja vielä heitetty pari haarukkaa lattialle, lasiin tungettuna pari palaa leipää ja maidot läikytettynä alkaa ottamaan pannuun. Perheet isä/äiti tai isompi lapsi olisi hyvin ystävällinen ja veisi törkeimmät sotkunsa vaikka wc:n roskikseen siellä muutenkin asioidessaan. Et usko kuinka kuvottavaa on sen “pikku kullannupun” jälkiä korjailla siellä!
T, puhut täysin asiaa! Mulla on kokemusta tällaisista lapsiperheistä enemmän kuin tarpeeksi!
Kerran jopa aasiakas naureskeli ja sanoi että saivatpa he sotkun aikaan. Mitäpä minä siihen muuta kuin hymyilen ja sanon “ei se mitään”. Tähän tulikin sitten kommentti, jonka muistan aina: “no sinun työtäsihän se on siivota”!!! Kyseessä oli kuitenkin aika tasokas ravintola, ei mikään kahvio tai pikaruokala…
Justus hyvä, ei kukaan sitä hommaa tappiolla tee KOVIN KAUAA. Se on taloudellinen mahdottomuus. Kahviloita ja ravintoloita kuitenkin menee nurin myös stadissa. Vuokrat ovat sellaisia ettet (mitä ilmeisimminkään) pysty edes kuvittelemaan.
Jotkut toki rikastuu ravintola-alalla. Jotkut menee konkurssiin. Suurin osa pärjäilee jotenkuten, kohtuullisesti tai hyvin, muttei vuole kultaa. Kahvila- ja ravintolayrittäjiä on Suomessa aika paljon mutta kummasti eivät ole yliedustettuna Suomen rikkaimpien listalla.
En osaa sanoa keskivertokahvilasta faktoja, mutta tuhat kuppia kahvia päivässä plus ruokatarjoilu on jo aika iso paikka. Vai huomioidaanko tässä vain ne mestat joilla menee sikahyvin ja unohdetaan pikkuiset kulmakahvilat, jädekiskat ja lähiöpizzeriat joissa yrittäjät tekevät töitä kellon ympäri, seitsemän päivää viikossa, ja saavat siitä niukan elannon?
Meillä vuokra (ei ravintola-ala) on noin 30 000€/kk sähköt ym. ym. ym., emmekä ole edes keskustassa, Joten minulla on haju mitä vuokra jossakin keskustassa olevassa ravintolassa on. Toiseksi: tämä malliravintola on vähän suurempi.
Juttelin eilen erään pienemmän pizzerianomistajan kanssa, joka oli vaihtanut ravintolansa paikkaa juuri rakennettuun kauppakeskukseen.(oli ennen vähän kaupungin laidalla). Vieressä on nimekkäitä ruokapaikkoja, mutta hän tuumasi, että “hyvin täällä menee, vaikka kaikki asiakkaat eivät vielä uuteen osoitteeseen osaa tullakkaan”. Otti vielä jostain kumman syystä kassastaan raportin ja näytti päivän saldoa (en tiedä, miksi halusi täämän minulle edes näyttää). Paikka on pieni, mutta silti hän työllistää itsensä lisäksi VIISI muuta henkilöä.
Myös tuo on totta, että kaikki ravintolat eivät kannata. Olen tainnut jossain aikaisemmin sanoa, että kannattaa toki miettiä, onko järkevää perustaa ravintolaa/kahviota sellaiseen paikkaan, jossa on jo kymmeniä samanlaisia…Enkä muuten ole sanonut, että sillä vuolisikaan kultaa(oli muuten hienosti sanottu myyjänen). Joku vaan sanoi aikaisemmin, että se ei ole kannattavaa…Itse nosta hatttua jokaiselle yrittäjälle, joka saa homman toimimaan.
Tuosta lasten nostamisesta myyntitiskille tuli mieleen yksi todella ärsyttävä asia ruokakaupassa asioidessa, nimittäin se, kun lapset kassan ohitettuaan kiipeävät kassan päätyyn siihen lankulle, jossa on tarkoitus pakata ostokset. Voi hiivatti, että se voi v*tuttaa siinä vaiheessa kun olet lapsiperheestä seuraava asiakas ja yritätä päästä pakkaamaan ostoksia ja orrella istuskelee ja kiehnää kakaralauma eikä missään senttiäkään tilaa. Se ei ole mikään istuskelupenkki!
Voi mahoton, tuon listan jälkeen jääpi tavarat pöytään jatkossa AINA!!! Aikaisemmin olen vienyt jos asiakaspalvelu on ollut kohdillaa eikä vastassa ole ollut jotain elämäänsä ja asiakkaisiin kyllästynyttä naama norsun vtulla ynähtelevää persläpeä…
“P.s. Anteeks mistä saa vettä ilmaiseksi?”
Meidän Mäkkäristä saa, tervetuloa asioimaan
Jos pulitan siitä pahvimukillisesta kahvia parhaimmillaan kaksi euroa, saa kyllä joku muu viedä roskat pois. sitä vastoin olen valmis maksamaan selvästi kalliinpia hintoja paikassa josta saa oikeaa palvelua, kenties jopa ostokset oikein pöytään asti. Omien jälkien siivous on pöyristyttävinpiä ‘palvelu’ keksintöjä mitä tiedän. Ja tiedoksi vaan, itsekin olen asiakaspalvelu töissä, tiedän kyllä millaisia idiootteja joutuu tapaamaan.
Tämä sulkemisaikakohkaus on aina yhtä hauskaa. Aasiakkaan kello kun tuntuu aina olevan “vast viis vaille!” Hmph. Meidän liikkeessämme kun avataan JA SULJETAAN tasan sen oman kellomme mukaan.
No niin se kahvilanomistaja itse täällä päivää;)
Luin koko ketjun läpi ja ajatukseni vaihtelivat ärtymyksestä hersyvään nauruun.
Itselläni on 12 paikkainen kahvila-konditoria eli varmasti yksi Suomen pienimpiä -luulisin;)
Kahvini maksaa 1,20 (niin - melko halpaa vai mitä) ei ehkä Suomen halvinta mutta varmasti melko lähellä sitä.
Keitin maksoi 550€.
Kahvi maksaa noin 7 €/kilo.
Eihän nämä kirjoittajat tajua sitä että kahvia ei todellakaan osteta marketin hyllystä ja keitetä gigantin keittimellä.
Päivän aikana kuluu puoli paketillista sokeria, puolitoista litraa kermaa ja noin kolme litraa maitoa.
Kuppeja pestään vanhalla astianpesukoneella joka pesee noin tunnin (joku voisi laskea sille sähkönkulutuksen. Tuskin se keitinkään keittää ihan ilman sähköä.
Vessassa käydään ja viedään vessapaperirullia ja käsisaippuaa lähes joka viikko.
Sitten aasiakkaat yrittävät olla tosi kohteliaita ja kiikuttaa tyhjiä kuppeja ja lautasia tiskille ja kappas vaan joka viikko menee ainakin kolme kuppia rikki á 8,80. Lautaset ovat 2,90/kpl ja niitäkään en saa enää samoja joten kohta on uusittava koko lautaskapasiteetti.
Sitten ovat nämä “hopeateen” ostajat luulevat tilatessaan sitä sahaavansa minua linssiin - meillä tee maksaa 1,10 ja sillä selvä.
Sitä paitsi nämä hopeatee mummot vetävät puoli kuppia todellakin sitä vettä ja sitten neljä palaa sokeria ja puoli kuppia maitoa tai kermaa,
ihmettelevät sitten vielä miksi eivät saa sitä ilmaiseksi.
Ja meillä ei TODELLAKAAN aasiakkaiden tarvitse viedä roskia roskikseen eikä tiskejä minnekään. Me palvelemme, mutta voin sanoa että kun tekee 50 tuntia viikossa töitä ilman vapaita ja lomia se noin 2000 euron palkka käteen kuukaudessa ei niin paljoa ole.
Turha kadehtia meitä kahvilanomistajia.
Yrittäkää itse jos tämä on niin helppoa.
Mie ymmärrän ton roskien laiton roskiin niin että jos mie sen kahvin ja pullan itse tiskiltä haen (eli kukaan ei sitä minulle pöytään tarjoile) niin silloin myös minä siivoan itse jälkeni. Sitä tosiaan kutsutaan itsepalveluksi.