Muutama tärkeä seikka Lidlissä asioinnista
Muistathan nämä asiat seuraavan kerran asioidessasi Lidlissä:
- Älä änge polettia tai mitään muuta kuin yhden euron (1€) kolikkoa ostoskärryihin (ainakin meidän Lidlissä). Sehän lukee sekä vasemmalla että oikealla puolellasi ISOLLA TEKSTILLÄ.
- Mainoksissa lukee selkeästi ja melko suurella tekstillä tarjousten alkamispäivämäärä.
- Hinnat sijaitsevat lähes poikkeuksetta tuotteen YLÄpuolella.
- Jos tuotteen vieressä lukee monipakkaus, silloin tuote myydään vain usean kappaleen paketissa. Älä siis revi yksittäistä mukaan kassalle jossa aiheutat vain jonoja kun pitää hakea loput paketista.
- Pullokoneen hajoaminen ei ole saksalaisten vika, älä kerro sitä minulle, olen varmasti jo kuullut sen. Myöskään kassojen päädyn pienuus ei ole saksalaisten saati sitten minun vikani. Olen kuullut myös sen - useampaan kertaan tänään.
Hei Lidliläinen, kerro mitä minä nyt unohdin kertoa…
T:Lidlin kassasetä
------------
Seuraavat jutut saattavat myös kiinnostaa...

Ymmärrän, että kohta 3 tuottaa hämmennystä. Niissä ruokakaupoissa ja tavarataloissa, joissa minä käyn, hinnat ovat yleensä aina tuotteen ALApuolella, hyllynreunassa.
Kenen vika kassojen päädyn pienuus on?
Saksastahan mokoma tulee ja sielläkin (asun siellä) on ne lyhyet kassojen päädyt ja se kuuluu konseptiin. Asiakkaiden toivotaan laittavan ostokset takaisin kärryyn sitä mukaa kun kassa niitä skannaa ja pakata voi jossain syrjässä. Jos niitä jää pakkailemaan eikä ole valmis samalla sekunnilla kun saa vaihtorahat kassa joutuu odottamaan ennen seuraavan asiakkaan ottamista ja kaikki mulkoilee… Ihan hanurista! Ja en missään ole Saksassa nähnyt yhtä tehokasta systeemiä kuin Suomessa, että olisi jopa kolme niitä laareja joihin asiakkaiden ostokset voi ohjata.
juh, ja vaikka irtonaisia limupulloja on saatavilla kylmästä, niitä pitää silti repiä niitä monipakkauksia auki, koska ihmiset haluavat lämmintä limua…
…yritäpä kohteliaasti sanoa ihmisille että jos pakattaisiin ne ostokset kärryihin ja sitten kassiin vasta tuolla PAKKAUSpöydällä, niin tulee hemetin kiukkuinen “minähän en näitä moneen kertaan pakkaa”! Just, anteeksi kun yritin auttaa…
…kerran eräs setämies kysyi että milloinka tänne saadaan pitkät kassapöydät. Minä vastasin että tuskin koskaan, ja hän vaan tuumasi että ja perk… jos tarpeeksi valitetaan niin varmasti saadaan. Aivan, valittamallahan te olette ne ostoskorit ja uusien myymälöiden pitkät pöydät hankkineet, mutta eihän se riitä…
…toinen setämies alkoi karjumaan että hänellä on pokkaa pakata hitaasti tässä pöydällä, hänellä on pokkaa alkaa vaikka nukkumaan tässä! Ja jono seisoo…….
Hei oikeesti lidliläiset, se on tosi outo se kassapöytäsysteemi. Tuntuu siltä, että asiakasta halutaan kyykyttää. Onko teillä sellaiset ohjeet, että asiakasta ei saa auttaa pakkaamisessa, kun monesti ihan tuntuu pahalta, kun joku mummeli siinä yrittää hiki päässä tunkea ostoksia jotenkin järjestykseen kassiinsa ja kassa vaan työntää niitä hirveellä vauhdilla eteen. Sitten vielä monesti kassa istuu jäykkänä siinä tuolillaan kun asiakas pakkaa. Itse kun olin joskus kaupan kassalla töissä, niin autoin kyllä asiakkaita pakkaamaan, jos se edisti muiden asiakkaiden palvelua. Vinkki lidlissä käyville: Ottakaa mukaan Ikean sininen kassi ja avatkaa se valmiiksi kärryyn. Siihen on helppo latoa kaikki samantien, eikä jonoa kerry!
Onneksi en asioi lidlessä, kerran siellä on noin alkellista että pitää mennä muualle pakkaamaan. Ei ihme että asiakkaat valittaa. Myyjien on otettava palaute vastaan vaikka kuinka ketuttaa ja jossainhan on mätää jos se on negatiivista!
Suomalaiset on oikeasti tottuneet aika hyvään palveluun. Tähän hyvään palveluun yhdistetään ystävällisten myyjien lisäksi toimiva kauppakonsepti. Lidlillä ei tällaista ole –> valituksia.
Sitä en tosin ymmärrä, onko ne huonolaatuisten tuotteiden halvat hinnat nyt niin tärkeitä, että varta vasten pitää mennä sinne Lidliin valittamaan. Kaikesta huolimatta sanoisin, että jos haluat Lidlissä käydä, hyväksy pakkaussysteemi. Jos systeemi ärsyttää, äänestä jaloilla. Itseä ei ole pakko kiduttaa.
Vinkki asiakkaille:
Jos tuntuu, että Lidl kyykyttää asiakkaita, voit ehkä välttää siellä asioimista.
hemuliina:
Olen täältä lukenut, että lidl’issä on tarkasti määritellyt (ja sekunnin tarkkuudella kassakoneen mittaamat) tavoiteajat, joissa kassan tulisi asiakkaan ostokset “piipata”, ja jos näissä ei pysy, saa moitteita. Kassalla on varmasti riittävästi työtä ja työpaineita ilman, että häneltä edellytetään vielä asiakkaiden ostosten pakkaamisessa avustamistakin.
Jos tämä tuntuu sinusta kassahenkilön kyykyttämiseltä, kannattaa miettiä, viitsiikö suosia tällaista kauppaa siellä asioimalla. (Pakkausvinkkisi oli silti hyvä.)
Ja vielä kolmas vinkki asiakkaille:
Jos ette osaa pakata ostoksianne nopeasti, tai jos kassan rakenne on mielestänne epäkäytännöllinen, se EI OLE sen kassahenkilön vika. ÄLÄ siis huuda kassahenkilölle asiasta, hän ei päätä kassan rakenteesta.
(Siitä olen sinänsä ihan samaa mieltä, että Saksastahan ne kassat ovat lähtöisin.
)
Jos on ihan pakko asioida lidl’issä, mutta kassan rakenne ottaa päähän, valita asiasta kaupan johdolle / hallinnolle. Anna kassahenkilön tehdä rauhassa työnsä. Vaikka sinua potuttaisi kuinka rankasti, sinulla EI OLE OIKEUTTA kaataa pahaa mieltäsi kassatyöntekijän niskaan.
Kiitos.
Lidl on ainoa kauppa Suomessa jossa vaaditaan tietty skannausnopeus, min. 40 tuotetta minuutissa. Jos siihen ei pysty niin ei kovin montaa kuukautta pysy töissä. Saksassa tuo konsepti on erittäin toimiva kun sitä osataan käyttää eikä väkisin hangata vastaan.
Asiakkaat itse ovat syy siihen että se ei toimi Suomessa.
Kai tuosta yltä nyt käy riittävän moneen kertaan ilmi, että en asioi lidl’issä?
Sitä saa mistä maksaa. Käyn itse Lidlissä silloin kun budjetti on tiukalla, enkä voi väittää nauttivani siitä, mutta ainakin samalla rahalla saa hieman enemmän. Jaksamista Lidliläisille, yrittäkää kestää.
Grüß Gott! Olen käynyt Lidlissä ja ostanut tosi kivoja jätskejä, zabaglionea sun muuta. Olen lakannut käymästä, koska erittäin järjestelmällisenä luonteena koen kassalla asioimisen hankalaksi ja turhauttavaksi. Tulee mieleen vanha vitsi kuopan kaivamisesta jota toinen täyttää sitä mukaa kun kaivan, kun tyhjennän ostoskärryä hihnalle ja sitten taas täytän sen samoilla tavaroilla ennen kuin pakkaan. Mieluummin olen ilman zabaglionea.
Zum Wohl! Und zum Beispiel
onhan se kassasysteemi aika haastava. itse en jotenkin tajua et kuinka mun pitäis itseni sijoittaa jotta homma toimisi ripeästi - olen miettinyt onko omassa vasenkätisyydessä jotain syytä kun tuntuu että oon itse sen tavaroiden siirtelyn tiellä.
Lidl on tosiaan saksalainen ketju ja niissä kaupoissa on erillainen systeemi,kuin mihin ollaan muissa kaupoissa totuttu. ei minusta ole iso asia pakata niitä ostoksia takaisin kärryyn tai pakkauspöydällä…
Hermojani säästääkseni heittelen ihan tavallisessakin marketissa tavarat usein takaisin kärryyn ja siirryn sivummalle pakkaamaan. Saa rauhassa järjestää..
Lidlissä en asioi eettisistä syistä.
Olen käynyt pari kertaa Lidlissä ja ne kerrat ovatkin riittäneet loppuiäksi. Palveluahan siellä ei saa keneltäkään, syynä tosin se ettei henkilökuntaa oikeastaan näy kuin kassalla.
Jos Lidlissä asioisi ostoskärryn kanssa, niin mikäs siinä että ne lappais moneen kertaan kärryyn ja takas mutta mitäs kun käyn kaupassa lastenvaunujen kanssa niin mihin ihmeeseen ne sit tungen? Kaupassa kierrellessä tuotteet ehtii laittaa koriin järjestykseen mutta kassalla kiireessä se sama määrä ei enää mahdukaan koriin, niinpä sitten siihen kassalle jääkin tulpaksi. Noh, en siis asioi ko. kaupassa.
Pisteet menee tässä ketjussa ensimmäiselle Aasiakas-nimimerkkiä käyttäneellä!! Se ei todellakaan ole kassan vika, jos hallinto on päättänyt ottaa lyhyet kassapöydät. Palautelaatikot ovat näitä valituksia varten, ei kassatytöt ja -pojat… Jos ei palvelu miellytä niin onhan Suomi pullollaan muitakin kauppoja
Stadissa Kampinkeskuksen laajennusosassa, vanhassa Sähkötalossa avattiin Lidl missä on ensimmäisenä Suomalaistyyliset kassapöydät.
Valitusten ja stressin määrä on varmaankin huomattavasti pienempi kuin muissa yksiköissä.
-Muuten miksi ostoskoreja on lidlissä niin vähän?
Lohjalla ja Nummelassa on myös pitkät kassapöydät Lidleissä - ilmeisesti Suomeen on saatu uusi uljaampi kosepti… jota toteutetaan uusissa Lidleissä kautta maan.
Se, mikä on hanurista on Lidlin palvelu.
- Missä ne tarjoushelmalakanat ovat?
- Tulevat tämän viikon torstaina.
- Tänään on tämän viikon torstai.
- Aijaa. Ja aasipalvelija poistu.. Yeah.
kuka oikeesti ostaa jotain helmalakanoita lidlistä…
^ Joku joka haluaa helmalakanan…? Vai onko asiakkaista nyt jo niin paljon vaivaa, että pitäisi hävetä jos menee kauppaan ostamaan siellä myytävää tuotetta?
Joidenkin teidän pitäis oikeesti harkita alan vaihtoa, ei meillä ainakaan asiakkaiden palveleminen noin paljon ahdista.
Eikös Itävallan Lidleissä ole/ollut joskus käytössä se kuukautisotsapanta? Naismyyjät, joilla on kuukautiset joutuvat käyttämään otsapantaa, silloin heillä on lupa käydä työaikana vessassa?
Jostain kuulin, ja toivottavasti ei ole totta!
Lehdessähän siitä otsapannasta oli, ei kait ole käytössä enää kun oli laiton juttu. No Lidlissä en käy, joten ei nämä ongelmat haittaa. Syynä on ihan vain se, että voitot menevät sieltä Saksaan, ei Suomeen.
Mä olen kuullut huhuja, että jos Lidl jotakuta kyykyttää niin se on työntekijät eikä asiakkaat?
“Lidl on ainoa kauppa Suomessa jossa vaaditaan tietty skannausnopeus, min. 40 tuotetta minuutissa. Jos siihen ei pysty niin ei kovin montaa kuukautta pysy töissä. Saksassa tuo konsepti on erittäin toimiva kun sitä osataan käyttää eikä väkisin hangata vastaan.
Asiakkaat itse ovat syy siihen että se ei toimi Suomessa.”
Eli ratkaisuja on kaksi:
1) Totuttaa asiakkaat käyttämään sitä
2) Muuttaa systeemiä
Kakkonen olisi paljon helpompi, mutta se tuskin sopisi Lidlille, kun tarkoitus on tunkea aggressiivisesti markkinoille halpakonseptilla.
No, meikähän ei Lidlissä asioi, täällä jo mainituista syistä.
Santsi: “Lidl on tosiaan saksalainen ketju ja niissä kaupoissa on erillainen systeemi,kuin mihin ollaan muissa kaupoissa totuttu. ei minusta ole iso asia pakata niitä ostoksia takaisin kärryyn tai pakkauspöydällä…”
Saksalaiset pitäköön systeeminsä ihan tykönään.
Suomalaiset halusivat ehdottomasti Lidln tyyppisen halpakauppaketjun maahan, joten miksi siita nyt valittamaan. Systeemi ei ole jarjin kateva, mutta taalla Ranskassa jopa HYPERMARKETEISSA on vain yksi laari / lokero tavaroille. Jono seisoo joka tapauksessa kun joku pakkaa viikonlopun ostoksiaan. Typeraa, mutta minkas mina sille mahdan.
Ymmärrän lidliläisen työntekijän ahdistuksen, kun ei näille suurimmille valituksen aiheille itse mahda mitään. Mutta kai sitä voi itsekin ohjata asiakkaita täyttämään niitä palautekuponkeja sen sijaan, että kuuntelis haukut joita ei kuitenkaan laita eteen päin.
Mielummin vaikka lapioisin paskaa, kuin olisin Lidlissä töissä. Sen verran stressaavaa ja töntekijää halventavaa se homma on. Liian pienellä porukkamäärällä liikaa töitä. Nimim. 2 viikkoa Lidlissä riitti.
Kävin itse toisinaan Lidlissä (a.k.a. Natsi-Siwassa) siihen saakka kunnes kuulin miten ne kohtelevat työntekijöitään (siitä myös tuo “herttainen” liikanimi heille). Luulisi, että jokin laki takaisi edes vessatauot työaikana!
Voimia niille, jotka joutuvat olosuhteiden pakosta siellä työskentelemään. Varmasti Suomen vittumaisimpia työpaikkoja. Olen mieluummin ilman edullista kirsikkahilloa kuin kannan pennoseni heille.
Itse olen asioinut paikallisessa Lidlissä jo 3 vuotta ja olen ilmeisesti tottunut kassajärjestelmään, koska en koe sitä mitenkään vaivalloisena. Pidän siitä, että maksamisen jälkeen voi työnnellä kärryt sivuun ja rauhassa pakata ostokset kunnolla. Tottumisasia tämäkin siis.
Kyseisessä myymälässä on alusta asti ollut lähes samat mukavat työntekijät.
Stazzy: “Suomalaiset halusivat ehdottomasti Lidln tyyppisen halpakauppaketjun maahan, joten miksi siita nyt valittamaan.”
Suomalaisetko tosiaan pyysivät lidliä tänne? Jännää, tästä en ollut tiennytkään aiemmin. Oliko siitä lehtijuttuja tms. ennen kuin Lidl tuli? Tunnustan, etten muista, mitä silloin kirjoiteltiin.
Ja vaikka osa olisi halunnutkin, epäilen, että kaikki eivät. Myös osa niistä, jotka kenties halusivat, mutta eivät tienneet, mitä saavat, on saattanut katua. Miksi siis ei valittaa?
“Systeemi ei ole jarjin kateva, mutta taalla Ranskassa jopa HYPERMARKETEISSA on vain yksi laari / lokero tavaroille. Jono seisoo joka tapauksessa kun joku pakkaa viikonlopun ostoksiaan.”
Se, että jossain muualla on käytössä huonoja systeemejä, ei kai voi olla mikään puolustus niiden käytölle muissa paikoissa?
“Typeraa, mutta minkas mina sille mahdan.”
Sillä ahkeralla narinalla asialle nimenomaan mahdetaan jotain.
onneksi kenenkään ei ole pakko mennä lidliin… ilman helmalakanoitakin pystyy elämään, hah.
“Mielummin vaikka lapioisin paskaa, kuin olisin Lidlissä töissä. Sen verran stressaavaa ja töntekijää halventavaa se homma on.”
Minä olen tehnyt molempia, ja voin sanoa että toiste en tekisin paskan lappausta työkseni, Lidlissä sen sijaa työskentelen mielelläni
“Luulisi, että jokin laki takaisi edes vessatauot työaikana!”
Kyllä, meillä saa käydä vessassa jos on siihen tarvetta. Ei toki vaadita että istut pidättelemässä kunnes kahvitauko koittaa. Mitä ihmiset kuvittelevat?
“Voimia niille, jotka joutuvat olosuhteiden pakosta siellä työskentelemään. Varmasti Suomen vittumaisimpia työpaikkoja.”
En minä ainakaan ole olosuhteiden pakosta lidlissä töissä, olen siellä mielelläni. Kyllähän hyvänen aika Lidlinkin tulee noudattaa Suomen lakia ja kaupan alan TES:iä. Ja meillä tehdään töitä, eikä pyöritellä kassalla peukaloita jos ei ole asiakkaita, silloin mennään tekemään jotakin muuta, toison kuin joissakin kauppoissa näkee tyhjiä kassoja ja muutama ihminen jonottaa parilla kassalla…..
Asiakaspalautteesta sen verran, että myymälöissä ei ole laatikoita joihin voisi kirjoitella lappusia, mutta ainahan voi täyttää lapun kotona, ja laittaa sen vaikka suljettuun kuoreen, antaa kassalle ja pyytää tätä toimittamaan hallintoon.
Ja älkää pliis ihmiset valittako kassojen nopeutta,tulee tukala tilanne kun mietit noudattaisitko työnantajan sinulle antamaa ohjetta vai asiakkaan ohjetta. Eli skannaatko tuotteita sillä toivotulla 40 tuotetta/minuutissa vauhdilla vai asiakkaan toivomalla noin 10 tuotetta/minuutissa vauhdilla…..
^No eikö sinne Lidliin kannattais niitä palautelaatikkoja hankkia, niin pääsisi myyjät pälkähästä. Lidlit ei nyt kuitenkaan mitään pikkukauppoja ole, että varmaan sitä palautetta tulee joka päivä…
Paljon syitä olla asioimatta Lidlissä…
kuukunen:
en tiedä missä lidlissä olet töissä, mutta aikoinani pirkanmaan seudulla ko. mestassa työskennellessäni ALUEPÄÄLLIKKÖ sanoi minulle, ettei ‘meillä käydä vessassa työaikana, vaan tauoilla’.
revi siitä.
pakko vielä lisätä:
lidlissä on sekin huono puoli, ettei siellä ainakaan minun aikanani ollut erikseen kassahenkilöitä ja osastotyöntekijöitä, toisin kun useimmissa kotimaisissa ketjuissa.
siinähän jätät hommat sitten kesken kun kassapilli soi.
ja kun jätät hommat kesken pillin soidessa, saat päälliköltä taas haukut että mitä helvettiä duunit tekemättä. jos et mene kassalle niin asiakkaat huutaa mitä vittua kassalle sieltä äpärä, me ollaan tärkeitä ihmisiä.
SIKSI se pullokone siellä jatkuvasti huutaa kun sille ei ole ketään nimettyä hoitajaa (tai jos on, niin hän istuu kassalla pillin soidessa), SIKSI ne kassajonot seisovat kun sinnekään ei ole nimetty erikseen porukkaa, SIKSI myymälän puoli on sotkuinen, koska sen puolen työntekijät ravaavat jatkuvasti kassalla.
kaikki hommat siellä menee sellaisessa yleisessä kaaoksessa ja sekasorrossa. päälle vittuilut sekä asiakkailta että pomoilta.
mikä vitun firma se sellainen muuten edes on, missä aluepäälliköllä on aikaa käydä viikoittain myymälöissä haukkumassa työntekijät? nykyisen työpaikkani ‘ylijohtaja’ käy paikalla vain silloin kun kutsutaan tai on muuten tarvis. ja onkin muuten mukava henkilö.
huh, toivottavasti kenenkään ei ole pakko olla töissä siinä paskajalostamossa.
Itsehän en käy Lidlissä yksin tai jos käyn ostan vähän tavaraa. Yleensä menemme miehen kanssa yhdessä, jolloin toinen ehtii pakkaamaan ostokset kasseihin samalla kun toinen huolehtii maksamisesta. Toimii, mutta mukavampi tietenkin olisi ne “suomalaiset” kassapöydät, kun niihin ollaan totuttu.
Tuo ostoskorien puute oli todella hämmentävää aluksi, onneksi niitä ovat nyt ymmärtäneen Lidleihin hankkia. Myymälän käytävät ovat kuitenkin niin kapeita, ettei pikkuostosten takia viitsi kärryjä ottaa, mutta sylissä kantaminenkin on raskasta.
Lidlissä tulee kuitenkin käytyä ja tyytyväinen olen ollut tuotteisiin. Jotkut ovat parempia kuin muista kaupoista löytämäni.
huoh: kanta-hämeessä olen, eikä koskaan ole kukaan tullut sanomaan erikseen että vessassa käydään tauolla, eikä siitä valittanut jos käy vessassa vaikkei olisi taukoa.
kuukunen:
jep, eri aluepäällikkö.
No, ei meillä S-marketissakaan kauhean suopeasti katsota, jos ravaa vessassa työaikana. Kyllä itse ainakin kahvitauoilla pystyn hoitamaan huussiasiani ja joskus jos on poikkeustilanne lupa kyllä usein heltiää, kunhan ilmoittaa kassavastaavalle lähtevänsä (ettei kolme kassaa keksi lähteä pissalle samaan aikaan ja yksi jää hoitamaan pitkää jonoa..).
^No eihän nyt kukaan mistään vessassa ravaamisesta ole puhunut. Ihan vaan siitä, että voi vessassa käydä työaikana, jos siihen on tarve, ilman kyttäämistä ja nurinoita.
-Muuten miksi ostoskoreja on lidlissä niin vähän?
Aasiakkaat nyysii niitä ja pikkuhiljaa niitä joutuu tilaan lisää.
Tarkoitin että ei ole saksalaisten vika ne kassat, kun suomalaispomot ei saa aikaan suomalaisempaa Lidliä.
Olen kuullut huhuja sisäpiiristä, että näin Lidl Suomi Ky:n viisivuotisen taipaleen kunniaksi olisi tulossa pitkät kassat lähes kaikkiin myymälöihin. Tiedä sitten.
Minulla on menossa ihmiskoe: miten kauan pystyn elämään käymättä kertaakaan Lidlissä. Toistaiseksi ei ole ollut mitään ongelmia
Ihan pikkasen pimeetä tollanen skannausnopeustavoite..Se selittää yhden huvittavan lidlin kassasedän toiminnan- hän odottaa aina niin kauan, että olen saanut jokaisen tuotteen hihnalle ja siirtynyt pakkausasemiin, ennen kuin alkaa skannata valon nopeudella. Siinä sitten mehutölkit lentelee lattialle.. Ei voi kun nauraa, jos se kerran on saksalaisten mielestä tehokasta;)Mutta osanotot kaikille mukaville lidliläisille, kyllä te varmaan liikaa joudutte kaikenlaisia kommentteja kuuntelemaan!!
Arawn: Suomalaisetko tosiaan pyysivät lidliä tänne? Jännää, tästä en ollut tiennytkään aiemmin. Oliko siitä lehtijuttuja tms. ennen kuin Lidl tuli?
Kyllä siitä silloin paljon kirjoiteltiin ja monet nimenomaan toivoivat lisää hintakilpailua, Lidlin halpoja hintoja ja suomalaisten kauppojen hintojen alenemista. Eiväthän kaikki tietenkään Lidliä toivoneet, mutta jos löytyy joku asia josta kaikki runsaat viisi miljoonaa ovat samaa mieltä, syön hattuni.
Ihmiset eivät vaan tunnu ymmärtävän, että kun hinnat on alhaiset, kulujakin pitää alentaa. Toivotaan puoli-ilmaisia tuotteita ja huipputason palvelua samasta liikkeestä, vaikka usein halvat hinnat saadaan aikaan nimenomaan vähentämällä henkilökuntaa ja karsimalla palvelua muutenkin.
Ja vaikka osa olisi halunnutkin, epäilen, että kaikki eivät. Myös osa niistä, jotka kenties halusivat, mutta eivät tienneet, mitä saavat, on saattanut katua. Miksi siis ei valittaa?
Kyse onkin siitä miten, ja kenelle, valittaa. Valitettavasti ei ole liioittelua väittää, että suuri osa “palautteesta” on pää punaisena kassalle tai hyllyjä täyttävälle työntekijälle rääyttyä kirosanatulvaa, jota ei kenenkään pitäisi joutua kuuntelemaan.
Myyjänen vei sanat suustani: pitäisi kai asiakkaiden ymmärtää, että jos kauppa tarjoaa halpoja hintoja, jostain, eli palvelusta, pitää säästää. Mahdollisimman vähän ja mahdollisimman minimipalkkkaista henkilökuntaa, se on ollut Lidlin linja koko ajan.
Ihminen on luonnostaan sellainen, että jos se johonkin on koko elämänsä tottunut, niin on vaikeaa ihan yhtäkkiä kääntää kelkkansa. Tämä kassasysteemi on erittäin hyvä esimerkki. Olen asunut Saksassa ja siellä lyhyet kassapöydät toimivat ihan hyvin: ihmiset pakkaavat ostokset samaa vauhtia kun kassahenkilö niitä skannailee ja jos on tarvetta, pakkausta voi parannella rauhassa kun oma vuoro on mennyt ja on saanut siirtyä sivummalle. Suomessa ihmiset sitkeästi olettavat, että saavat töröttää paikallaan tumput suorina ja ostokset valuvat omaan laariinsa ja ne pakataan vasta maksun tapahduttua, sitä ennen niihin ei kosketakaan. Sitten on Lidlin kassahenkilön vika kun Lidlin kassakompleksi on niin pieni, sitä omaa kassakäyttäytymistäänhän ei missään nimessä voi muuttaa!!!
Vituttaa monesti Lidleissä se kun pullonpalautusautomaatti menee rikki ja sen jälkeen alkaa kassojen lähellä välkkymään se työkoneen hälytysvalo hälytys äänen kera. Ainakin sen äänen saisi poistaa.
Eniten Lidlissä ärsyttää juuri nuo kassat jossain ei ole sitä laaria ostoksille. Tämän takia ei kiinnosta sielä asioida, välillä röökiä kyllä käynyt ostamassa. Joskus emäntä sitten haluaa mennä sinne ja minä ainakin pakkaan juuri siinä nysällä pätkällä. Vaikka kuinka olisi jonoa… Olisi sitten ostanut kaupalle vaikka pari neliötä pienemmän tontin että olisi varaa ollut rakentaa isommat tiskit.
Usein kassa yrittänyt hätyyttää pois sinne sivummalle pakkaamaan mutta olen kohteliaasti ilmoittanut että pakkaan juuri tässä. Minun vika ole että niin lyhyet tiskit.
minä olen ainakin tottunut latomaan lidlissä koriin ne ostokset sitä mukaan kun ostokset on skannattu ja siirryn sit vaan pakkaamaan sinne sivupöydälle. ja varmasti onnistuisi jos olisi kärry siihe ne latoa ja siirtyä sivuun pakkaaman en ymmärrä mikä ongelma tässä on. Myönnän että siinä tulee silti vähä sellane ahistava olo että pitäs nopeasti heittään koriin kun se kassa innostuu oikeen maailmanennätysvauhtii niitä mulle latomaan kun itse niiitä ladon koriin
mutta itselläni ei siis mitään ongelmaa.
Minulla ei ole ollut mitään ongelmia Lidlin kassa-järjestelyjen kanssa, kesti vain muutaman kauppareissun rutiinien opettelu. Ilmeisesti Lidlissä asiointia ei ole vain tarkoitettu tyhmille ihmisille. Joo, vedä herne nenään ja katso peiliin.
Sattui kerran kassajonossa seisoessani, että pariskunta oli lastannut kassan täyteen ostoksia. Rouvalla oli tyhjät kassit sekä maksuvälineet, ja korinhan he jättivät tietysti kassan alkupäähän. Siinäpä rouva sitten huomaa tuttavansa minun jäljessä ja alkaa tälle lätistä niitänäitä, jolloin rouvan mies, kassahenkilö sekä minä odotamme kärsivällisesti että milloinkas rouva kytkisi virran aivoihinsa ja tajuaisi kuinka hän jumittaa kaupan ainoaa auki olevaa kassaa. Toivottavasti pariskunnan pakasteet ehtivät sulaa. Mutta todennäköisesti semmoisen sattuessa rouva olisi mennyt kauppaan tekemään valituksen.
Ne lidlin kassanpäädyt ON liian lyhyet ruuhka-aikoina! Hyvä siinä survoa niitä kärryyn ja sitten mennä tappalee ikkunalauta paikasta, jossa ostokset voisi pussittaa…
Suomalaisten kuluttajien saamattomuutta kun ei saada tuota toimimatonta riistofirmaa poistumaan markkinoilta. Kaksi kertaa käyneen ja se riitti tiedostamaan tämän ongelman. Mieluummin viiltelen puukolla itseäni kuin kasvatan tuon paskan myyntiä. Taustojakun kaivelee niin ei kovin positiivistä löyty. mutta sepä ei tunnu ketään kiinnostavan. Eli minä Firma eikä yksikään tuttu ei asioi kyseisessä marketissa. Tuntuu olevan ainakin täällä että se asikaskunta saadaan maahan saapuneilta laivanrakerrunkseen liittyviltä asiakkaista.
Ilokseni voin vaan todeta nuo mittavat tappiot mitä yritys täällä saa aikaisesksis. Joten tulevaisuus voisi olla heikossa hapessa… onnea valitsemalle yralle. Jos jotain tänä info harmittaa niin voi esittää vastineensa?
jeps: asiaa!
Lidlissä on erittäin vaikeaa olla hyvä asiakaspalvelija.
Tulen poikkeuksetta hyvillä mielin töihin. Olen pirteä ja valmis palvelemaan asiakkaita. Miksi se saattaa joskus epäonnistua?
Vaatimukset ovat niin kovat joka suunnalta. Toteutettavana on miljoona työtehtävää, joihin et yleensä saa edes riittävää ohjeistusta. Istut kassalla, mutta samanaikaisesti sinun täytyy purkaa tavarakuormaa, täyttää tupakkahyllyjä, huolehtia korien siirtämisestä sisääntulolle, sekä vastailla asiakkaiden kysymyksiin nonfood-tavaroiden sijainnista, jotka ensinnäkin muuttuvat useita kertoja viikossa eikä sinulla välttämättä ole milloinkaan ollut mitään tekemistä niiden kanssa.
Ellet istu kassalla, yrität ehtiä purkaa samanaikaisesti tavarakuormaa, hypätä pullohuoneessa, kassalla, pahvittamassa ja siivoamassa myymälää ja edelleen palvella asiakasta asioissa, joista sinulla ei välttämättä ole mitään haisua.
Lidl tekee mielestäni erittäin epäreilusti kaikkia kohtaan siinä, että “kaikki työtehtävät kuuluvat kaikille”. Se on ihan mukavaa siinä mielessä, että saa vaihtelua, mutta perseestä siinä mielessä että et oikeasti tiedä kunnolla mistään mitään. On aikoja, jolloin tiedät kaiken nonfoodista ja aikoja, jolloin olet purkanut juuri sen päivän uutuustuotteet. Useimmiten kuitenkin nämä hommat on tehnyt joku aivan muu kuin sinä, eikä niitä asioita vaan tiedä! Ei ole olemassa mitään yhteistä infoa siitä, miten joku tuote nyt on siirretty sinne ja tänne tms., sen tietää vain yksi työntekijä, joka on sen sattunut suorittamaan. Helppo siinä sitten palvella asiakasta, joka haluaisi tietää vielä jostain tuotteesta jotakin… Me ei oikeasti tiedetä niistä MITÄÄN, ainoa mitä voidaan tehdä on lukea paketista sama mitä aasiakakin. Eikä se ole meidän vika.
Noin nelisen kuukautta jaksoin kohteliaasti hymyillä asiakkaiden “tosi hauskoille” vitseille mm. siitä, miten on saksalaisilla loppuneet rahat kesken tiskien rakennuksessa jne. Nykyään se v*tuttaa jo niin paljon, että tyydyn iloisesti toteamaan, että joo, siinä on kyllä tosi hankala pakata, paljon helpompaa kyllä tuolla PAKKAUSpöydällä! Siinä vaiheessa yleensä porukka tajuaa hiljetä…
kuinka monta tuotetta risman kassa scannaa minuutissa? 40 tuotetta minuutissa ei ole paljoa.
Henkilökohtaisesti mietin myös sitä miksi valitetaan, että kassojen pitää olla ripeitä, muttei kuitenkaan sallita niiden toimia ripeästi?
On kyllä sanottavaa niin moneen kommenttiin tässä, että ei kyllä edes muista puoliakaan. Aloitetaan siis siitä, mitä viimeisimmäksi luin..
Ensinnäkin.. Olen olen ollut firmalla töissä reilut puoli vuotta eikä kassanopeuteni ole paljon yli 30 tuotetta minuutissa.. Kertaakaan ei ole siitä valitettu. Ei edes silloin alkuaikoina kun se oli vähemmän. Positiivista palautetta tuli MV:ltä kun olin sen vihdoin saanut pysymään yli 30 ja siinä se.
Aluepäällikkö sanoi, että oltiin lupailtu, että koko Suomeen tulee pitkät kassat, mutta se vie aikaa, koska Suomessakin on jo aika monta myymälää eikä ne ole ihan halpoja muutoksia. Lyhyet pöydät toimivat kyllä, jos asiakas vain ymmärtää sen PAKKAUSpöydän kyltin tarkoituksen siinä.
Kyllä sitä on hommaa siinä kun se pullokone huutaa, purettavaa on ja kassalla pitää istua. Niin käy, mutta ei se koskaan minulle ole ollut ongelma. Palkkaa siitä työn tekemisestä maksetaan (ja hyvin siihen nähden, että olen vasta lukiossa, eikä ole mitään valmiuksia ollut tuohon työhön.. Maksavat muuten paremmin kuin esimerkiksi prismassa kesätöissä olleelle kaverilleni.) ja päivän pituus on yleensä määritelty valmiiksi. Kiirettä on turha pitää kunhan tekee työt napakasti, koska jos kaikki tekevät työnsä hyvin, eikä sekään riitä, on se johdon tehtävä hankkia lisää väkeä kiireisemmiksi päiviksi.
Asiakkaiden vitsailu ei vielä tähänmennessä ole käynyt nyppimään kun on vain itsensä pistänyt asiakkaan asemaan ja yleensä suhtautuu positiivisesti ihmisten kanssa toimimiseen. Toki voisivat ymmärtää, että ei se aggressiivinen valittaminen yhtään sen enempää auta kuin rauhallinen huomautus, joka tosiaan menisi perille paremmin kirjallisena.
Omalta osaltani olen asiakaspalvelua hoitanut parhaani mukaan. Jos en jonkin tuotteen sijaintia tiedä, voin käydä kysymässä sitä joltain muulta ja tähän mennessä kaikki asiakkaat ovat sen ymmärtäneet, koska olen sen ystävällisesti ilmaissut heille. Mielestäni ei myöskään kannata stressata siitä, että niitä asiakkaita pitää palvella myös myymälän puolella. Minusta on ainakin ihan mukavaa “luvan” kanssa vähän hellittää siitä tuotteitten purkamisen kanssa paahtamisesta ja auttaa asiakasta.
WC:ssä ei ole tarvinnut käydä kuin esim. tauon lopussa (kyllä nyt aikuinen ihminen sen verran osaa säädellä tarpeitaan), mutta ei se ongelma olisi muutenkaan käydä. Luonnollistahan se on ja jos joku siitä valittaisi niin en siitä pahemmin välittäisi, koska asialle en mitään mahda. Tuskinpa sitä esim. parturissakaan katsottaisiin hyvällä, jos lähtisi kesken hiustenleikkuun käymään huussin puolella..
Halvoille hinnoille on omat syynsä.. Kun vähän miettii miten markkinatalous toimii, niin tajuaa, että on olemassa asioita, joita kutsutaan kuluiksi. Rahaa on saatava jostain, ja se meinaa jostain tinkimistä. Tuotteita tuodaan ulkomailta, koska jossain muualla tuotanto on tehokkaampaa samalla hinnalla mitä esimerkiksi Suomessa. Myös laadusta saatetaan tinkiä kuten esim. non-food tuotteiden tapauksessa. Työntekijöitä on siksi vähän kerrallaan töissä, koska se kuuluu selvästi Lidlin konseptiin, joka on huomattu toimivaksi jossain päin maailmaa. Jos on liikaa töitä ja tehokkuus kärsii, on ongelma suomen pään johdossa, joka varmasti jossain vaiheessa saa asian eteen tehtyä jotain. Meillä on homma toiminut hyvin ja harvemmin on liiallista ruuhkaa ollut, ellei yllättäviä sairastapauksia ole sattunut. Suomessa eri osastoihin jaoittelu kyllä lisää mahdollisuutta palvella asiakasta juuri tiedon avulla. Osaston henkilöt tietävät mikä missäkin on jne, mutta tässä tapauksessa esim. kassoilla on sitten niitä peukalonpyörittelijöitä.
Taisi tulla viestin kirjainmäärä vastaan ja puolet jäi pois. Pitää kirjoittaa lisää päivällä.
lisäisin tähän vielä sen, että Lidl todella on halpa. olen työskennellyt muissa kaupoissa, ja aluksi oli äärimmäisen vaikea uskoa kuinkahalvaksi se kärrylinen ostoksia tuli. ensimmäiset päivät meni tarkistellessa että olinko muka skannannut kaikki tuotteet.
Suurin ongelma vain on se, että asiakkaat käyvät lidlissä halpojen hintojen takia, mutta eivät ymmärrä että halvat hinnat on siksi, että työvoimassa ja muissa kustannuksissa säästetään. jos asiakkaat toimivat esim kassalla kuten kuuluukin, asiakkaita menee kassoilla ohi tuplasti nopeammin, eli toisin sanottuna kassoja tarvitaan vähemmän. säästöä syntyy suoraa asiakkaan pussiin.
Eikö se ole selvää, että rahalla saa aina vain parempaa palvelua- näinhän se menee. En nyt sano että me lidliläiset olisimme huonoja palvelemaan asiakkaita, meillä vain on myös omat hommamme hoidettavana päivän aikana. me olemme siellä töissä ja autamme parhaamme mukaan, mutta eipä meistäkään kukaan ihmeisiin pysty vaikka sitä odotettaisiinki.
Reippaasti yli vuosi takana Lidlissä, enkä vaihtaisi! En ikinä jaksaisi näin pitkään työpaikassa, jossa joutuisi välillä pyörittelemään paukaloita tekemisen puutteessa…
tiedoksi vain että 2010 mennessä kaikkiin suomen Lidl myymälöihin tulee pitkät kassat!!
kuinka monta tuotetta risman kassa scannaa minuutissa? 40 tuotetta minuutissa ei ole paljoa.
repesin:D prisman kassat vissii vetää jotai 15 tuotetta minuutissa, ku ne jää kyyläilee missä se viivakoodi on:D ja ei ne lidlin halvat hinnat vaikuta mitenkää palkkauksii, vaa ne o eri valmistajien hintoja. eli esim: meillähän on myynnissäerimaalaista kamaa, joten ne ei myöskään pakosti maksa samanvertaa mitä suomalainen kama… mihin ollaan totuttu. ja hk sininen maksaa enemmän ku meidän oma grilli makkara. koska meidän oman grillimakkaran MERKKI maksaa vähemmän. ettekö tajuu että tuotteissakin merkki maksaa! ja meillä on myynnissä vähemmän tunnettuja merkkejä joten ne on halvempia…
ja vessassa meillä saa ainaki käydä ku on hätä.
ja palkkaus on kyl törkeen hyvä:D varrattuna esim, mäkkeihin tai muuhun.
ja jos ihmiset ei pysty mitenkään sopeutumaan kassajärjestelmään, menköö muualle. oon kuullu parinvuodean aikana nii paljon valituksii siitä pöydästä et huh. ja kumminki vedän, päälle 50 tuotteen minuuttivauhtii. kaikki meijän vaikioasiakkaat on jo ainaki tottunu siihe et ku tulee meijän myymälää et lappaa takas kärryihin… ja myöskin uudet ku vetää törkeetä vauhtii nii ne tajuu et kannattaa varmaa laittaa kärryy.
tää o kyl tosi hyvä duunipaikka, työkaverit on rentoi ja ap o rento. ja muutenki omissa vv vuoroissa annan tosipaljon vapautta alaisille ja päätösvaltaa. et niilläki o hyvä olla. et haistakaapa paska valittajat. tulkaa ittekki lidlii töihin ja olkaa jonku aikaa nii tajuutte noi asia, nii ei tarvii valittaa…. ps: kattokaa nonarist ne päivämäärät koska tavara tulee myyntii. ei jaksa joka toiselle kysyjälle kaivaa sitä lehtee esii ja sanoo et tulee ensviikolla:D
ja sit viel yks juttu!!!
asiakkaat voitteko mitenkää jättää kaivelun tekemättä (metsästetää paripäivää tuoreempii jugurtteja) jos sellasta tehää nii joutuu siit päältä paikkailee alimpii kolleihin takas täytee, ja sillon saattaa tulla “pommeja” eli missä ttr ylittyy (ttr=tuoreustakaraja) eli saattaa jäädä vanhaa kamaa hyllyy.. ja niit o aika vaikee huomata. kaikki on kumminki siit päältä myyntikelposta ja tuoretta joten otetaan niitä kiitos!
moneen eriin kommenttiin vastausta..
1)vessassa voi käydä jos on vessahätä
2)ehkäpä myyjä odottaa että asiakas olisi itsekkin valmis pakkailemaan tavaroita (siis silloin kun odottaa niin kauan, että asiakas on saanut kaikki tavarat hihnalle), koska jos asiakas lappaa tavaroita hihnalle = ei ehdi pakkaamaan = kassan jälkeinen tila menee tukkoon.
3) ja vittu se maito on valion maitoa.
pikkusysteri haki joskus töihin Lidliin. Oli kuulemma joku kummallinen “kanssakäymisrajoitus” kassoilla??? itse en tiedä, enkä väitäkään tietäväni. ja on se kai niin, että jos skannaa sen 40tuotetta/min, niin ei siinä ehdikään sanoo kun päivää ja mitä maksaa. että ei varmasti ole kassat töykeitä.
Kuulinpas semmoista että muutamat suomalaiset ruokaketjut eivät ota Lidlin työntekijöitä töihin. Aivan oikea meininki, kun nämä toimivat työssään aivan erilaisilla periaatteilla. Mutta miettikääpä sitä, ennenkuin haette Lidliin töihin.
HAHHAHAHAAAAAAAA!!!
saa vaan nauraa!
A(a)siakas: joo ei otetakaan. hei silmä käteen ja mieti nyt vähän. todellakin lidliläisiä palkataan siinä missä muitakin. ehkä kyse on henkilöistä itsestään.
ihan tiedoksi että koska lidlissä joutuu tekeen vaikka mitä niin aikamoisia moniosaajia sieltä sitten tuleekin, ei vain kassatätejä tai pullohuonesetiä.
Lidlissä ei saa palvelua, eikä ne hinnat niin halpoja ole,että suosisin ulkolaista suomalaisten työpaikkojen kustannuksella. En tarkoita pelkästään kassoja tai asiakaspalveluhenkilöitä vaan suomalaista maanviljelyä yms…..Myymälät ovat sotkuisia ja se taas johtuu siitä että henkilökuntaa ei ole tarpeeksi kun halutaan myydä “halvalla”. Kyllä mulle riitti Lidl jo kauan aikaa sitten.
Lidlissä ei tule kyllä käytyä, paitsi satunnaisesti ostamassa niitä vissyjä, enkä kyllä haluais kyseiseen paikkaan joutua töihin :S
Olen joskus kuullu kyseistä ketjua kutsuttavan Hitlerin Tiimariksi ;D
Olen töissä kyseisessä kaupassa. Mikään muu ei mätä kuin se, että on liian vähän henkilökuntaa ja kassojen päädyt liian pienet. Kärsivällisyyttä siinä vaan vähän vaaditaan, ei mitään muuta.
eräs, sinulle voisin tuohon todeta, että kyllä ainakin meidän Lidlissä (jossa siis on normaalisti kaksi henkeä töissä per vuoro) saa palvelua heti kun vain pyytää. Ainakin itse olen joka kerta kassallakin tarjoutunut näyttämään jotain jos asiakas on pyytänyt tai kutsunut heti paikalle toisen työntekijän näyttämään.
Täytyypi vielä tuosta palkkauksesta huomauttaa, että vähän aika sitten viereisen S-marketin kassalla oli tapaus, joka oli kuin myrskynmerkki joka päivä, toimi kuin hidastetussa filmissä ja vastasi vielä asiakkaille hyvin törkeästi, jos nämä jostain valittivat. (Ei ilmeisesti ole opetettu, että asiakas on aina oikeassa. Jälkeenpäin voi kirota ja haukkua, mutta meillä ainakin pätee se sääntö, että asiakkaalle hymyillään ja ollaan kohteliaita vaikka hän huutaisi vittua päin naamaa). En tiedä millä perusteilla kys. henkilö oli töihin sinne edes päässyt, mutta ei kovin tiukka linja voi olla. Valituksia kuulemma satoi joka tuutista.
Olen kyseisessä firmassa töissä kolmatta kuukautta ja se on paras kaupan alan työpaikka (ja niitä on monta), jossa olen työskennellyt!
1. Opetelkaa hyvät ihmiset latomaan ne roinanne takaisin sinne kärryyn/koriin ja siirtykää pakkauspöydälle pakkaamaan. Vanhukset osaavat tämän ja ainakin meillä tykkäävät järjestelmästä - nuoret/keski-ikäiset valittavat.
2. Meillä kassanopeus 30 tuotetta/min, joka on helppo saavuttaa ja ylläpitää uusienkin työntekijöiden, joilla ei ole aiempaa kassakokemusta.
3. Uskokaa tai älkää - pullokone huutaa, koska jokin monista säiliöistä/pullopöytä on täynnä teidän (a)asiakkaiden palauttamia pulloja, joita kannatte meille monta kassillista kerralla. Ja niitä säiliöitä ei pystytä tyhjentämään ihan sekunnissa, koska ne laatikot on _valtavia_.
4. Kyllä, meille maksetaan myös palkkaa tekemästämme työstä! Asun korvessa ja saan täällä Lidlissä parempaa palkkaa, kuin edellisessä työssäni osastovastaavana Helsingissä “tavallisessa” ruokakaupassa.
5. Vessassa saa käydä aina, kun tuntuu siltä.
6. Opetelkaa hyvät ihmiset lukemaan sitä mainosta. Meillä ei ole vielä myynnissä SEURAAVAN viikon non-food -tuotteita, joita mainoksessa on. Ja niin kuin aiemmin sanottiin, tiedämme suunnilleen uusimpien non-food -tuotteiden sijainnin, muista ei välttämättä hajuakaan.
7. Ainakin meillä hevi-osasto on 100x paremmassa kunnossa, kuin kilpailevissa S-Marketissa ja K-Supermarketissa. Meillä tarkistetaan hevi-tuotteiden laatu vähintään kolme kertaa päivässä.
Tässä nyt joitain asioita, jotka saavat pääni kiehumaan. =) Kertokaapa lidliläiset lisää, jos unohdin jotain tärkeää…
“Kohtuullisin korvaus hintojen alentamisesta on palvelutasosta tinkiminen.” Dieter Schwarz, tuntematon paikka, tuntematon ajankohta.
Rauman Lidlissä käy paljon polakkeja, jotka ovat töissä Eurajoella Olkiluodon rakennustyömaalla. Ovat äärimmäisen epätoivoista sakkia. Ostavat 24 tölkkiä Raahvenvaltteria ja lyövät kaikki hihnalle. Siinä sitten kassahenkilö siirtää ensin tölkit yksi kerrallaan jokaisen skannaten siihen lyhyelle osalle. Polakki katselee silmät pyöreinä touhua tekemättä mitään. Lopulta maksettuaan (pari kolme kertaa lyödään väärä tunnusluku) polakki alkaa pakkaamaan ja myyjä tuskailee jonon vaan kasvaessa entistä suuremmaksi. Mitä polakki teki väärin?
“1. Opetelkaa hyvät ihmiset latomaan ne roinanne takaisin sinne kärryyn/koriin ja siirtykää pakkauspöydälle pakkaamaan.”
vali, vali. opetelkaa siellä lidlissä ennakoimaan asiakkaiden toimintaa. ei ole meidän vikamme, että teidän systeemit eivät oikein sovellu suomeen.
itse en aio jatkossakaan lähteä paniikkipakkaamisen systeemiin. silloin kun käyn lidlissä, olen valmis jonottamaan sen verta että aikaisemmat asiakkaat saavat pakattua samaan malliin kuin tässä maassa on tapana pakata ja tulen myös itse pakkaamaan samaan malliin. en todellakaan aio opetella pakkaamaan kaikkia tavaroita kahteen kertaan, ensin takaisin ostoskoriin ja sitten vasta varsinaiseen ostoskassiin.
eli siellä lidlissä joko alatte laskuttamään jonon hidastelusta (vo näkyä kyllä myynnissä), kärsitte hidastelusta niin kauan kunnes asiakkaat joskus vuonna 2020 oppivat systeemin, tai vaihdatte omia tapojanne vastaamaan asiakkaiden käyttäytymistä.
Hahaaa.. Nyt joutu Lidlit antaan periks
Kassahihnat vaihdetaan pitkänmallisiin !!
Joo o. Pari korjausta näin Lidlin työntekijänä.
- Ei minkäänlaisisa skannausnopeusvaatimuksia meillä. Ite juuri aloittaneena vetelen vain noin 30 tuotetta/min, eikä mitää sanomista tullut!
- Ei kuukautisotsapantoja, vaan normaalit tauot, jotka ovat lisäksi vielä tosi joustavat.
- Omasta pussista ei tarvitse maksaa jos kassasta puuttuu rahaa, vaikka moni niin luuleekin.
- Palkka korkeampi kun monissa muissa ruokakaupoissa.
- Kassapöydät ei toimi Suomessa, se on totta, muttei se asia ole kassaneidin vika ja valitukset menee aivan väärälle ihmiselle.
- Työpaikkana tosi rento ja monipuolinen, työvuoroihinki saa ite vaikuttaa kiitettävästi.
Lidlissä on “nuorekas ilmapiiri” (=nuoria/ vastavalmistuneita pomoina ->
liialliset paineet -> paska kaatuu myyjien niskaan) ja hyvä yhteishenki, jossa “tuemme ja
kannustamme toinen toisiamme” (=kauhee kyttäys, selän takan puhuminen ja aina virheen sattuessa pakko löytää joku syyllinen, että saa tuntea ihanaa vallan tunnetta ja jaella huomautuksia.)
Perusolettamus on se, että kaikki työntekijät on varkaita. Tämän vuoksi nilkit pikkupomot
tekee aina välillä vuoron päättyessä kassin tarkastuksia. Jos kerran olen teidän mielestäni niin epäluotettava henkilö, niin miksi ylipäätään palkkasitte minut?! Toinen hauska juttu, jolla seurataan myyjän valppautta, on testiostot, eli toisen alueen pikkupomo käy sitten ostoksilla ja tahallaan jättää ostoskärryihin jotain pientä
kivaa kuten suklaalevyn. Jos tämä menee silmien ohi, niin ups, varoitushan siitä tulee. JOs siis joskus ihmettelette miksi myyjät vaativat tuomaan kärryt sinne kassa typöpäätyyn, niin kerrottakoon, että se on ainut paikka jossa ei tarvitse nousta tuolilta ja kurkottaa tiskin yli katsoakseen, että jäikö sinne kärryihin mitään tahallisesti tai
tahottomasti. Tosin täytyy myöntää, että upean 6 kuukauden myyjän urani aikana Lidlissä huomasin, että ne testiostosten tekijät on kyllä aika helppo erottaa normaalista kyseisen liikkeen asiakaskunnasta; noin 25v, turhantärkeä, jakku/puku…
Saksalaiseen tehokkuusajatteluun Lidlin malli toiminee. Pöydät on sielläkin lyhyet, mutta käsittääkseni heillä on myös henkilökunta pakkaamassa. Tämä on ainut vaihtoehto siihen, että kykynee tekemään työnsä vaaditulla tavalla,
eli skannaamaan ne 40 tuotetta minuutissa. Suomen meiningistä selviää potkuitta vain ainoastaa jo aiemminkin kommentuidulla tavalla. Odottaa, että asiakas saa kaikki tuotteet hihnalle, sitten heilutaan mustekalana hien sinkoillessa ilmaan. Ja sitten odotellaan, että asiakas pakkaa tavaransa muun jonon hermostuessa. Se tietysti kuten
kaikki asiakaspalvelijat tietävät on aina vain ja ainoastaan kassan syy.
Koska tämä on nyt aasiakaspalveluun kohdistuva palsta niin todettakoon, että jos ei malli miellytä, mene muualle. JOs on pakko aukoa päätään niin auo sitä siihen numeroon joka lukee “asiakaspalautteet”. Älä tule saksalaiseen halpisketjuun vaatimaan kotimaista laatua. Halpa ja hyvä eivät mahdu samaan lauseeseen. Älä ole epärealistinen. Ja kyllä se ainut tapa saada tuotteiden hinnat alas on leikata muita kuluja (henkilöstön määrä, myymälän sisustus, jne..) Tämän vuoksi kaikkiLidlin asiakaspalvelijat ovat yleensä kireitä ja kiireisiä, jos heitä lainkaan pääsee myymälässä näkemään.
Tiedän, että Lidlistä ei saa hyvää asiakaspalvelua, jos palvelua ollenkaan. Sen se “nuorekas ilmapiiri” ja “toisten kannustaminen ja tukeminen” saa aikaan.
#
lidlin vv sanoi 18/12/2007
“ja sit viel yks juttu!!!
asiakkaat voitteko mitenkää jättää kaivelun tekemättä (metsästetää paripäivää tuoreempii jugurtteja) jos sellasta tehää nii joutuu siit päältä paikkailee alimpii kolleihin takas täytee, ja sillon saattaa tulla “pommeja” eli missä ttr ylittyy (ttr=tuoreustakaraja) eli saattaa jäädä vanhaa kamaa hyllyy.. ja niit o aika vaikee huomata. kaikki on kumminki siit päältä myyntikelposta ja tuoretta joten otetaan niitä kiitos!”
Jos minä maksan tavarasta, enköhän saa valita myynnissä olevista tuotteista ihan sen minkä itse haluan. Turha se on myyjillä vikistä kun asiakas haluaa että ne jugurtit säilyy kotona mahd pitkään, jos ei heti tule syötyä.
Aikoinaan hain ohiajaessa Lidlistä muutamaa tuotetta niiden edullisen hinnan takia. Nykyisin kyseiset tuotteet saa lähikaupasta halvemmalla. Se siitä Lidlin halpuudesta.
Kauheita valituksia vaan
Kyllä minä ainakin työskentelin Lidlissä mielelläni. Työkaverit olivat ihania, ja minusta oli kiva kun ei tarvinut koko aikaa vain istua kassalla. Vihaisten asiakkaiden kommentit pullokoneiden piipityksestä tai kassahihnoista annoin mennä ohi korvien.
Meillä sai myös käydä vessassa työaikana, muutenkin kaikki oli sovittavissa ja suhteellisen joustavaa.
Palkkakin oli tottakai Tes:in mukainen, ja siihen päälle vielä Lidl lisä, eli n.9e/h.
Monilla kavereillani jotka olivat mm. hesen kassalla jne, oli paljon huonompi palkka.
Mitä tulee tuohon ykkösargumenttiin (ostoskärryt) niin eihän se teidän vikanne ole, että ne lukot on niin huonosti suunniteltu.
Ainakin Salon Lidlissä oli kärryissä ennen sellaiset lukot, joihin mahtui hyvin sellainen poletti. Lukot tosin alkoivat ajan myötä löystyä niin, että kohta sen poletin sai vetämällä pois. Noh, lukot vaihdetttiin sitten uusiin ja pienempiin, mutta lopputulos on edelleen sama. Poletin joutuu kyllä kolikkokolon ahtauden takia survomaan kaksin sormin pohjaan asti, että saa lukon auki jonka jälkeen poletti lähtee tavalliseen tapaan kevyesti vetämällä pois.
En ota kantaa Lidlin työoloihin, mutta eräs nykyinen työkaverini on Lidlissä ollut ennen töissä ja eipä hän sitä pahemmin työpaikkana kehunut…
Selvisi monikin asia “natsi-marketista” näitä lueskellessa. Mm. miksi kassat monesti ovat niiin hemmetin tylsistyneitä/epäystävällisiä. Yksikin jannu huokaili ääneen kassalla, ois muakin ärsyttäny kun oli niin kiva ilmakin ulkona… tais haaveilla rantsu-elämästä, kun ei kuulunut kiitosta tai muuta…Toisaalta mua huvitti, kun niin tunteella huokaillaan työaikana.. noh se siitä..
Se ei kuitenkaan selvinnyt, että mistä hemmetin syystä ne pulloautomaatit tökkii niin paljon??? Onks ne jotain sekundaa lidlissä, kun ei ne muualla ole niin usein tukossa. valaiskaa tietämätöntä..
Sellainen kommentti vielä tuosta; “kertokaa valitukset muille”. Sinä siinä kassalla edustat kauppaa, joten sinullehan ne kaikki puretaan. Olishan se kiva jos valitukset/parannuehdotukset kerrotaan asiallisesti(tai että tulis vain kehuja), mutta se nyt vaan on niin, että lehmät lentää ennen kuin niin tapahtuu. Hammastapurren se on vaan otettava se paska niskaan, toisinaan tulee itselläkin tupatettua muille mitä vääryyksiä olen kokenut, mutta pitää muistaa,että itse olen alani valinnut..
haha, aika huvittavaa juttua osittain. oon ollu yli 4 v töissä lidlissä eikä oikeesti oo valittamista. moneen asiaan voi omalla alotteellisuudella vaikuttaa ja kyllä siellä vessassa saa käydä. tietenkän kaikissa myymälöissä ei voi olla identtinen meno, niitä on kuitenkin yli 100 suomessa.
se mikä ärsyttää on sellanen yleinen lietsominen tällasilla yms foorumeilla siitä miten henkilökunta on tylyä yms. ainakin meidän myymälässä on asiakasystävällistä henkilökuntaa, mutta toki tuntuu pahalta kun asiakas tulee kurkku suorana huutamaan asiasta, jolle en mahda mitään ja vaikka olisin kuinka diplomaattinen tahansa. sillä vaikka asiakaspalvelu onkin ammatti, josta maksetaan, ei se silti tee kenestäkään robottia. tosielämässä metsä usein vastaa niinkuin sille huudetaan ja niinpä kun asiakas ryssittelee ammattitaitoista työtoveriani ja haukkuu minua tyhmäksi vain siksi koska hänellä ei ole käytöstapoja, niin en hyökkää nuolemaan hänen jalkojaan. rajansa kaikella. eletään ihmisiksi, jooko?
Meijän paikallisessa Lidlissä on kans nyt tänä vuonna vaihdettu ne lyhyet kassapöydät tavallisiin “suomalaisiin” kassapöytiin, eli missä on hihna ja kaksi puolta johon kasata tavaroita. Hyvä vaan ettei tartte kiireellä keräillä niitä tavaroita siltä tynkäpöydältä, kiusallista se oli musta asiakkaallekin.. plus että myyjät tietty kuunteli ne valitukset niistä…
Jos oon oikein ymmärtänyt, niin Lidlissähän on tavallaan helpompikin pitää tuollaista 40 tuotetta/min nopeutta yllä, kun monissa muissa kaupoissa. Ainakin paikallisessa Lidlissä on tuotteissa viivakoodit usemmalla sivulla ja lisäks se lukijan valo tulee sekä alhaalta kassapöydästä että jostain siitä edestä, eli useammasta suunnasta. Et usein sen tuotteen eteenpäin siirtäminen, vähän ehkä kallistaen, riittää että kone ottaa viivakoodin. (Omalla työpaikalla saa välillä heilutella pidempäänkin että koneen pieni tassu ottaa koodin tuotteesta..) Itte en ole ollut Lidlissä töissä, mutta poikaystävä on ollut, ja noin olen itekkin ollut huomaavinani niissä kassapöydissä homman toimivan… Kylhän joku miniminopeus tuntuu musta aika ikävältä, ei musta oo kiva asiakkaanakaan jos myyjä vetää kauheella hosumisella tavaraa eteenpäin.. Ei toi nopeusjuttu kai kaikkialla ookkaan käytössä. Poikaystävä sano että semmonen on, mutta ei tässä paikallisessa liikkeessä siitä juuri välitetty…
Sanon vielä, että esim. mun työpaikassa, joka ei ole ruokakauppa, olis aika vaikeaa tommosta nopeutta pitääkään. Esim. vaatteita myydessä se ois mahdotonta, kun siinä on kuitenkin aika monta vaihetta: kaivaa yksi vaate siitä asiakkaan hihnalle tälläämästä mytystä, etsiä hinta/koodilappu, vetää se koneelle, poistaa henkari, poistaa hälytin ja vielä vähän viikata.
Kirjotanpa taas niin pitkästi…
Voi että se kismittää kun pitää pakata ihan täysiä ostokset ja osa sitten menee hajalle kun kassat ovat pieniä. anteeksi vaan lidliläinen, mutta se on kertakaikkiaan raivostuttavaa. Kyllä pitäisi ottaa kärry ja laittaa siihen heti ja pakata myöhemmin, mutta saa siinä säpistä siltikin ihan liikaa..
pullokoneet tökkii siks, ettei niissä ole henkilökuntaa huolehtimassa niistä. samat tomran vehkeet ne on lidlissäkin, mutta noissa ‘oikeissa’ kaupoissa on ihan palkattua henkilökuntaa huolehtimassa pullokoneista. lidlissä sinne mennään vasta kun kello pilisee että taas on jollain hihnalla helvetti irti..
tosi järkevää, koska sen sotkun purkamiseen voi mennä hitosti aikaa ja samalla asiakas kerää raivoa toisella puolella. jos pullohuoneessa olis joku jamppa lajittelemassa ja siivoamassa joko ajan, ei ne vehkeet olis tukossa murto-osaakaan niistä kerroista mitä ne tällä hetkellä on. silleesti.
Voisiko noita mulkkuja aluepäälliköitä ja myymäläpäälliköitä mainita nimeltä? Olisi meinaan tehokkaampaa narista niistä nimeltä mainiten, ja onhan se tuollainen kriittisen tiedon panttaaminen väärin muita lukijoita kohtaan.
Lidl-Kampissahan on muuten ihan ihmisten kassasysteemit, kahdesti käyneenä.
Noissa muissa ne sakemannipöydät… huhhuh.
Vaan eivät ne kalusteet niiden myyjien syytä ole
Eikä kassalla hidastelu paranna mitään, muistakin asiakkaita vaan *tuttaa se pelleksi rupeava ääliö.
“3. Uskokaa tai älkää - pullokone huutaa, koska jokin monista säiliöistä/pullopöytä on täynnä teidän (a)asiakkaiden palauttamia pulloja, joita kannatte meille monta kassillista kerralla. Ja niitä säiliöitä ei pystytä tyhjentämään ihan sekunnissa, koska ne laatikot on _valtavia_.”
Asia ymmärretty. En enää palauta pulloja Lidliin, koska se on väärin henkilökuntaa kohtaan.
“1. Opetelkaa hyvät ihmiset latomaan ne roinanne takaisin sinne kärryyn/koriin ja siirtykää pakkauspöydälle pakkaamaan. Vanhukset osaavat tämän ja ainakin meillä tykkäävät järjestelmästä - nuoret/keski-ikäiset valittavat.”
Tämä ei enää koske minua. En käy tahallani kaupassa jos sen pullonpalautusautomaatti on pelkkä koriste, johon on unohdettu kiinnittää “Ei saa käyttää” -kyltti. Kyllä ne täydet pullot ja muutkin ruokatavarat tulee hankittua sieltä mihin palautuspullot viedä.
Muistakaahan hyvät Lidlissä asioivat muutama pikku seikka. “Lidl on halpa” vain sen takia että siellä työntekijät toimivat ripeästi, eikä palkata esim. ylimääräisiä “jannuja” niitä pullohuoneita siivoilemaan. Itse olen yli 2 vuotta siellä töissä ollut, eikä mieleeni tulisikaan lähteä S-marketin kassalle homehtumaan. Onko kaupalle kannattavaa istuttaa 3 kassatyöntekijää kassoilleen, vaikka tarve olisi vain yhdelle?
Toimivat ripeästi, mutta kun pullohuone huutaa hunajaa niin ripeys loppuu kesken?
Meidän lähimpään Lidliin on onneksi tullut pitkät kassat! Oli se lyhyt ihan pehvasta, kun koritkin tuli yleensä laitettua sinne kassan alkupäähän, kun niille siinä paikka kuitenkin on. Oli se kiva pinota 10 jugurttipurkkia tuhat muuta tavaraa syliin ja kipittää sinne pöydän ääreen, varsinkin muiden ostoskassien kanssa.
Haluaisin muuten vielä kommentoida tätä Lidlin työntekijöiden yleistä mielipidettä, että “Joo joo on lyhyet kassalinjat, älkää valittako, ei voi mitään, menkää muualle tekemään ostoksia tai opetelkaa meidän pakkaussysteemi”. Kyllähän se tuntuu tuolta työntekijästä, mutta eihän tuossa asiakkaan kannalta ole mitään järkeä. Nimenomaan asiasta palautteen antaminen on AINOA keino saada edes jotain muutosta aikaan. Jos kukaan ei ota kassolinjojen hankaluutta puheeksi, ei ongelmaa koskaan noteerata. Ja nimenomaan tämä ikuisuuksia jatkunut valitus on vihdoin saanut aikaan sen, että kassalinjat vaihdetaan pidempiin. Muissa kauppaketjuissa ei taatusti olisi asiakkaita kidutettu näin pitkään hankalilla käytännöillä, varsinkin kun on jo pitkään tiedostettu että käytäntö tosiaan häiritsee suurinta osaa asiakkaista. Kassalinjojen vaihtaminen tuskin on niin suuri investointi että Lidl sen vuoksi joutuu konkurssiin.
Tuohon alkuperäisen jutun kohtaan 4. Luultavasti kyse on osittain tai aika paljonkin olutpakkausten repimisestä. Lain mukaan ainakin alkoholia on saatava ostaa myös yksittäispulloina ja aina Lidleissä tai muissakaan kaupoissa niitä ei ole, joten asiakkaalla on silloin täysi oikeus repiä siksteri ja ostaa se yksittäinen Schwaben Bräu.
Kajaanin Lidlissä on jostain kumman syystä toimiva pullonpalautusautomaatti. Ainakin aina silloin se toimii kun minä olen palauttamassa.
Pullonpalautuksen edustalla vaan haisee aivan hirveälle. Koneet huokuvat vanhaa kaljaa ja lattia tarttuu kenkiin. Haju on kyllä joltain muulta planeetalta, varsinkin kesällä kun aurinko paistaa suoraan pullomaatteihin. Ja sanokaa vaan että eihän tartte palauttaa pulloja sinne, mutta kun sisään Lidliin on mentävä pullomaattien ohitse.
Olen monta kertaa huomauttaunut siitä ja kerran koneet taisivat olla pestyjä, tai sitten minulla oli nenä tukossa.
Käyn itse Lidlissä usein kun niissä on namuja etnokundeja töissä. Mitä pahaa sitten Lidlin taustoista paljastuu, jos enää edes kuukautispanta ei ole käytöss?
Ei ole kansa tainnut koskaan käydä verotoimistossa kun Lidlin palvelussa on valittamista?
siitä ripeydestä pullohuoneessa sen verran, että valitettavasti usein ei riitä vain napsauttaa sormiaan vaan saattaapi joutua vaihtamaan ison hankalan säiliön ja tuomaan uuden tilalle, sori, jos ei mene tarpeeksi ripeästi mutta mekin ollaan ihmisiä.
Viimeksi kun kävin Lidlissä, niin tiesin toimia toivotulla tavalla ja lemppasin isoimmat kamat suoraan kärriin ja pistin kasseihin sitten vasta sivummalla. Että kyllä aasiakkaiden käynti näillä sivuilla on hyödyllinenkin asia!
Minä olen saanut aina Malmin Lidlissä hyvää ja ystävällistä palvelua, ja muutaman kerran kassatyöntekijä on pakannutkin tavarat puolestani.Kiitos. ..Kiirehän teillä tuntuu olevan..
Vinkki: Seuraavan kerran kun kortinlukukoneenne ei suostu toimimaan Visa electronilla, niin laittaisitteko ISON KYLTIN pienellä raapustetun sijaan sinne näkyville, että ei tarvitse kassan luona huomata ostosten jäävän sillä kertaa tekemättä..
Kuukautispanta..??
Palvelu ajat ja tavoitteet perseestä. Se että pitää hakata 40 tuotetta/min tai palvella asiakas jossain tietyssä ajassa ei vaan toimi. En ole ite lidlissä töissä tai asioi siellä vaikka se onkin lähin ja “halvin” kauppa. Mutta omalla työpaikalla on käytössä palveluaika tavoitteet joista en ole välittänyt paskan vertaa koko 4,5 vuoden aikana jona olen ollut töissä kyseisessä firmassa minulle ei ole valitettu asiasta koko aikana ja johtuu varmaan siitä että ensimmäinen puhelu että on unohtunut tilauksesta jotain tuli n. Vuosi sitten syksyllä. Nyt on taas ollut n. 11 kk:n putki että en ole antanut yhtään asiakas hyvitystä, jotka olisivat johtuneet minusta millään lailla ja koko 4,5 vuoden työ uran aikana olen antanut kutakuinkin n. 5 ilmaista jäätelöä asiakkaille pikään menneistä tilauksista.
Lidlin johtajien kannattaisi haudata moiset typerät aikatavoitteet ja antaa myyjien tehdä kassalla työnsä. Kyse on vain tilanne tajusta on vain ymmärrettävä että joillakin työtehtävissä kuluu pitempi aika kuin toisilla, hitaammat voivat olla todella paljon parempia asiakas palvelussa kuin nopeat. Juuri asiakaspalvelu ratkaisee sen että tuleeko asiakas uudestaan käymään kaupassa.
Heippa!!! Itse olen työskennellyt Lidl:ssä kuusi vuotta…Se, että meidän pitää hakata 40 tuotetta minuutissa on täyttä paskaa. Meille aiakas on tärkein. Ja niille ketkä murehtivat kassapöytien pituutta, niin siihen on tulossa muutos. Mutta miettikääpä mitä se muuttaa, ei juurikaan mitään. Silti jonot seisoo ja ihmiset seisoo montut auki! Ja kuukautispanta ette ole tosissanne. Ja mitä pullokoneisiin tulee niin Tomra sattuu olemaan Suomessa “monopoli yritys” ne tulee korjaamaan, kun kerkee! Me työntekijät mielellään kuunnellaan 8 tuntia päivässä, kun ne koneet kilkuttavat!!
Asiakas sanoi 13/11/2007:
“Lidl on ainoa kauppa Suomessa jossa vaaditaan tietty skannausnopeus, min. 40 tuotetta minuutissa. Jos siihen ei pysty niin ei kovin montaa kuukautta pysy töissä. Saksassa tuo konsepti on erittäin toimiva kun sitä osataan käyttää eikä väkisin hangata vastaan.
Asiakkaat itse ovat syy siihen että se ei toimi Suomessa.”
Näin minä nään asian myös. Asuttuani yli 10 vuotta Saksassa, ovat Aldit ja Lidlit tuttuja. Siellä asiakkaan on ajateltava, mitä laittaa ensiksi hihnalle ja mitä viimeiseksi. Sitten on oltava toisessa päässä passissa ja pakattava sen mukaan nopeasti ja järjestelmällisesti. Ei ole aikaa turhaan kuhnutteluun. Kiiruhdat kassalle maksamaan (PIN - numeron kanssa, kuten Lidlissä Suomessakin - onneksi)pakkaat pikavauhtia loput ja menet matkoihisi. Vinkiksi kaikille niille, joille tämä on liian vaikeaa: Käännä kärrysi etupuoli itseesi päin (koska matalampi ja helpompi käyttää tässä tapauksessa). Lado tavarat HETI scannauksen jälkeen suoraan kärryysi, maksa ja poistu heti kassalta. Pakkaa tavarasi pakkausalueella tai ainakin kassan ulkopuolella.
Pepi: Kun vertaan Helsingin Kampin Lidlin kanssatoimintaa saksalaiseen, niin minä kerkiän pakkaamaan tavarani kasseihin tai shopperiini ennen maksamista. Saksassa minun pitää todellakin kilpailla kassan kanssa nopeudesta ja välillä häviän eli kärry toisin päin ja sinne tavarat…
Aldin kassat ovat ns. Suoraan kärryyn - kassoja, eli max 70 cm ilman stoppia. SINÄ laitat tavarat HETI kärryysi ja menet pakkausalueelle. Irlannissa oli aivan sama juttu, Suomessa en ole tuttavuutta Aldin kanssa tehnyt.
Jos saat niin halvalla, niin jostakin se on pois tai useammastakin. Aldi ja Lidl EIVÄT OLE SUOMALAISIA KYLÄ- TAI LÄHIKAUPPOJA (Rupattelua ja ilmaisia kahvikekkereitä)… JOS ET OLE TYYTYVÄINEN, MENE MUUALLE OSTOKSILLE - ESIMERKIKSI STOCKMANNILLE…
Taaarjoilija sanoi 4/9/2008:
“Vinkiksi kaikille niille, joille tämä on liian vaikeaa: …”
Olisi helvetin paljon hyödyllisempää laittaa nuo toimintaohjeet Lidlin seinälle tai jonnekin näkyviin liikkeesen, tai edes nettisivuille. Jonnekin missä ne oikeat asiakkaat siihen törmäävät. En usko että murto-osakaan Lidlin asiakkaista käy aasiakas.netissä lukemassa juuri tätä juttua löytääkseen toiminta-ohjeet Lidlissä asioimiseen.
On se nyt hemmetti, että Suomeen tuodaan konsepti joka ratkaisevasti poikkeaa täkäläisistä ruokakaupoista, eikä sitten kuitenkaan pystytä, viitsitä tai nähdä aiheelliseksi tiedottaa siitä asiakkaita. Ei ne asiakkaatkaan ole ajatustenlukijoita, eikä monikaan ole käynyt Saksassa Lidlissä tai Aldissa joten hitostakos he tietävät miten Lidlissä toimitaan, jos Lidl ei itse siitä tiedota?
Ehkäpä Peppi joka vaikuttaa puheiden perusteella Lidlin PR-päälliköltä (kuka muu aasiakas.netissä sanoisi että “asiakas on meille tärkein”) voisi viedä asiaa eteenpäin organisaation johdossa?
Ne Lidlin pullokoneet tökkii siks niin paljon, koska on ne helvetin 2 litran muovipullot (joita ei muiden kauppojen koneet ota vastaan) tukkii ja täyttää koneet jolloin niitä saa olla koko ajan vaihtamassa. kun taas muiden kauppojen pullohuoneessa on pullot ja tölkit, Lidlissä on kovamuovipullot, Lidlin lasipullot, tölkit, ne lidlin omat limupullot ja tavallinen lasipöytä..
.. Ja Lidl on työpaikkana ihan vitun jees! vaihtelevaa ja mukavaa työtä
Samaa mieltä, lidl on työpaikkana rento suurimmaksi osin. MUTTA vaikka lidl on halpakauppa, sinä asiakas et ole yhtää sen parempi ihminen kuin minä ja minä en ainakaa sano kiitos ihmiselle joka on kohellu mua palvelun aikana kuin roskaa tai parhaimmillaa hauku mua tyhmäksi kun olen lidlissä töissä (on tapahtunu ueamman kerran) meillä on onneksi ihanat päälliköt jotka puuttuvat työntekijöiden turhaan haukkumiseen.
lidlin pullopalautus on AINA rikki
Niinpä niin, oon minäki ollu kuus vuotta lidlissä ja tosiaan aika harvoin pääsen 40 tuotetta/minuutissa- vauhtiin. Melko lähelle kuitenkin. KOSKAAN mulle ei oo kukaan sanonu että olisitko hieman nopeampi tai saat lähteä kävelemään.
Ja ihan oikeasti ne pullokoneet ei huutais koko ajan jos meilläkin olis 10 jamppaa koko ajan tyhjentämässä koneita. Vaanku ei oo. Piste.
Totuus lidlin pullonpalautuksesta: Koneiden tökkimiseen on yksinkertainen ja looginen syy; Lidlin omat pullot. Tämä siksi, että kun asiakkaalla on 100 muuta pulloa ja (ehkä) yksi lidlin pullo joukossa, palauttaa hän kaikki pullot lidliin, jottei tarvitse erikseen rampata kahteen kauppaan. Tämä on täysin ymmärrettävää, toimin itse samoin. Ongelma on siinä, että suhteessa myyntiin meille palautetaan huomattavasti enemmän pulloja kuin muihin liikkeisiin. Pullopalautusten osuus myynnistä on parhaimpina päivinä 10% paremmalla (tai pahemmalla) puolella. Muut kaupat myös hyötyvät tästä aika lailla; vähemmän pullojamppoja pienemmät kierrätyskulut. Voiskohan ne sitten aina reiluuden nimissä lainata meille silloin tällöin näitä omia jamppojaan? Miettikääpä vielä tätä; meillä on 2 tölkkisäiliötä jotka molemmat vaihdetaan ab. joka toinen päivä. Molempiin mahtuu jotain 4000 tölkkiä, asiakkaita käy n. 700 päivässä. Eli suomalaiset vetää lyhyellä matikalla keskimäärin 3 tölkkiä bisseä per. päivä. Tämän lisäksi lasipulloja tulee jotain vähän vajaa 1000/päivä. Eli n. 4 bissee päivässä.4×7=28.24/vko alkoholismin raja miehillä..ihan vaan kuriositeettina..
En tiedä onko menny ohi silmien, mutta kertokaa lidleläiset miksi kaupassa ei kelpaa visa???
Olin ihan suu pyöreenä ekan kerran ja onneksi oli kaverilla käteistä. On vaan tottunut että visa kelpaa kaikkialle nykyään. Ja siis ihan kaikkialle. Olen jossain kutsuillakin sillä muistaakseni maksanut…
Ei sillä nyt jo kortista luovuinkin mutta silti outoa.
Jaa ja ne kassapöydät. En tykkää, siksi käyn harvoin. Mutta jos ne kerta vaihdetaan niin saatan asioida useammin
Anteeksi kamalasti mutta näin homma pelittää. Ei ole meistä kiinni millaiset kassat ovat vaan herra iso herrat päättävät millaiset kassat ja millaiselta kauppa näyttää. Me työntekijät vain yritämme toimia näiden sääntöjen mukaan. Tässä palautteessa oli paremminkin siitä kyse.
Ja onneksi ne pidemmät kassat ovat jo lähes kaikissa myymälöissä. Voin itsekin myöntää, että pienet kassan päädyt ovat typerät. Ja siitä ajasta, vetää 40 tavaraa minuutissa kassan läpi. Minä teen niin mutta osaan samalla palvella asiakasta ystävällisesti. Itse toimin näin siksi koska minua ärsyttää kassaneiti/herra joka on kasvoiltaan zombin näköinen ja vetää minuutissa ehkä sen YHDEN tavaran kassan läpi. Haluan kohdella asiakasta niinkuin haluaisin itseäni kohdeltavan. Sen takia monesti v*mäisen asiakkaan tullessa en pahhemin pukahda mitään, sillä niin se metsä vastaa kuin sinne huudetaan… Mutta mie en mielellään huutaisi.
Ja oli nyt vähän sekavasti kirjoitettu…
toivottavasti asian pointti tuli ilmi.