no joo, on varmaan ärsyttävää kosketella kuolaisia tuotteita, mutta sanoisin, että on vielä ärsyttävämpää, jos ne kaikki jotain ostosta purkesivat penskat karjuisivat kurkku suorana turhautumistaan siellä kaupassa.

lapsen kanssa on joskus pakko mennä kauppaan. lapselle ei kelpaa oma lelu, jos on muutakin kiinnostavaa, uutta näkösällä. ja jos sitä uutta ei saa käteensä, alkaa karju ja kiukuttelu.

että kestä sinä vain niitä limaisia kamppeita, että me muut saamme tehdä ostoksia rauhassa joko omilta tai muiden kiukuttelevilta ja parkuvilta kakaroilta.

No onko niitä huonosti kasvatettuja penskoja pakko ottaa sinne kauppaan mukaan, illu?

En ole kaupassa töissä, mutta voin kuvitella tilanteen enkä itsekään haluaisi koskea jonkun kuolaamiin tavaroihin. Ja tietysti vanhempien mielestä sen oman pikku Pirjo-Petterin kuola on maailman ihaninta ja suloisinta ja kassatäti on vaan ymmärtämätön lapsivihaaja.
Mä en ymmärrä, miksi niitä rääkyviä ja kuolaavia kakaroita on pakko tuoda sinne kauppaan ylipäänsä?

Kasvatuksen puutetta. Aamen.

Vanhempana naisihmisenä sanoisin, että antakaa niitten lasten huutaa ja raivota kaupassa pari kertaa. Eivät ne siihen kuole. Me muut asiakkaat voisimme vain sanoa jossain hyllyn välissä, että ”turpa kiinni tai tulee mörkö ja vie”. Siihenkään ne eivät kuole vaan ehkä ensimmäisen kerran elämässään kuuntelevat mitä joku aikuinen sanoo ja pitävät turpansa kiinni. Oma lapseni joskus kauan sitten aikoi alkaa sinnitellä kaupassa, mutta kun huomasi, että siitä ei ollut apua, niin se kerta jäi ainoaksi.
Näen punaista kun seuraan nykyäitien selittelyjä kaupassa pienille kiukutteleville lapsille, jotka aivan ilmeisesti ainakin kaupassa käynnin ajan luulevat olevansa maailman keskipiste. Sellainen ei ole lapselle hyväksi tulevaisuudessa. Joskus vain on paikkoja ja aikoja, jolloin lasten on oltava ihmisiksi ja hiljaa. Ei lapsen tarvitse eikä saa ratkaista mitä pyykinpesuainetta äippä nyt ostaisikaan tai ostetaanko tuota vai tätä leipää.
Niin että tavaroitakin kuolaamaan vasta sitten kun ne on maksettu ja omia.

Minun lapseni on saanut varmaan 1800 raivokohtausta kaupassa 11 elinvuotensa aikana (ei mikään parista kerrasta oppiva tapaus, mutta pikkuhiljaa alkaa olla selkäytimessä nämäkin jutut) mutta siltikään hän ei ole saanut pureskella mitään. Yhden kerran vitutti minuakin, kun jonottaessa jäätelötuutit ehti sulaa syömäkelvottomaksi täysin sulaksi lähi-k-kaupassa kuumana päivänä. Silloin tuli mieleen, että joskus voisi tästä omasta säännöstään joustaa. Mutta kun ei ole itsekään lapsena saanut eikä koskaan omien hoidokkien antanut, niin ei vain taivu sellaiseen.

En tosiaan käsitä että aletaan jotain tuotetta syömään tai muutenkaan käsittelemään ennen maksamista. Semmoinen on todella huonoa käytöstä, myös aikuisilta.

on, lapset ON joskus (aika usein) pakko ottaa kauppaan mukaan, koska kaupassa on pakko käydä! mihin ne laitettaisiin siksi aikaa, jos ei ole jotain yksinkertaista mummolaa naapurissa? sidottaisiin liekaan kaupan ovelle?

minä katson pahalla lasten tahallaan huudattamista, on syy tai paikka mikä tahansa. paitsi, että se häiritsee itseäni, se häiritsee myös muita, oli se huutaja kuka tahansa.

oma nyt kaksivuotiaani on saanut vauvana käteensä kaupassa tutkittavaksi jonkun asian, joka sitten aiotaan ostaakin. mitään järjestyshäiriöitä tästä ei ole tullut.

koska olen tehnyt kaupassakäynnistä lapselle mukavan tapahtuman, on tuo kaksivuotias nyt mitä innokkain kaupassakäyntiapulainen: laittaa nätisti tavaroita kärryyn, ymmärtää jos sanon että jotain tavaraa (karkkiakin) ei osteta, työntää iloisena ja törmäilemättä omia pieniä kärryjään. näin ei olisi, jos vauvasta asti kaupassa olisi aina ollut ärsyttävää ja äiti olisi vain todennut: ”et sinä tuohon huutamiseen kuole”. On vähän vanhanaikainen kasvatuperiaate se!

Ja ehkäpä näin toimien saan lapset käymään asioillani murrosikäisenäkin…?

Itse lapsi valitsee huutaako vai ei. Ei se ole tahallaan huudattamista.
Mutta hatunnosto sinulle kuitenkin. Toisaalta kaksivuotias on mielestäni liian pieni ja nuori ”auttamaan” äippää. Kyllä hän ehtii vielä olla ns iso tyttö tai poika. Lapsuus on liian lyhyt anyway.

Äipän auttaminen voi olla leikkiä siinä missä mikä tahansa muukin asia, vaikkapa nyt kauppaleikki. Ei kaksivuotias vielä tajua, mikä on oikeaa auttamista ja mikä leikkiä, jos leikkinä esitellään eikä velvollisuutena. Leikkiä pitäisi kaiken muunkin oppimisen pitkään olla.

Kyllä lapsi huutaa, jos sillä on tylsää, äitiä ikävä, kuuma tai maha kipeänä. Ei pieni ”valitse” huutamista eikä siis ole tahallaan vaikea. Vanha totuus pitänee tässäkin: niin metsä vastaa kuin sinne…

Eikös tätä voisi ratkaista ihan vaikka sillä että antaa lapsen pitää ostoksia jotka voi pyyhkiä ennen myyjälle antamista?Elikkä joku rätti mukaan jolla putsaa lapsen kuolat sun muut.
Näin huomioitaisiin kaikki.

kaikilla kuolaavien lasten vanhemmilla on rätti mukana kuitenkin! nerokasta!

Jos lapsi huutaa kaupassa sitä, ettei saa tahtoaan läpi on se tietenkin eri asia kuin muut huutamisen syyt. Nyt oli puhe kaupassa huutamisesta. Eikä lapseen tarvitse edes sen raivotessa suhtautua kylmästi, antaa vaan huutaa ja pysyy itse turvallisena ja rauhallisena ja toimittaa asiansa.
Että näin!

mun lapsi huutaa kaupassa sitä, että sillä on tylsää. tai siis ei huuda, kun saa kerran tointa!

Vaan nytpä olikin kyse lapsista yleensä eikä sinun lapsestasi. Ovat minunkin kissani aivan erityisen ihania kun ne ovat minun kasvattamiani. Ei niin viisaita muita olekaan.
Ja nyt sienimetsään että heilahtaa!

Kauppa ei kyllä ole mikään huvipuisto tai leikkipaikka, jossa pitäisi keksiä kaikenlaista viihdykettä.

Ja samaa mieltä seikun kanssa siitä, että mitään ei avata, syödä, kuolata tms. ennen kuin se on maksettu. Niin elettiin ennenkin, eikä siitä kukaan mitään traumoja saanut.

Tämä illu on siviilissä varmaankin äärimmäisen raskas ihminen. Ei voi mitenkään uskoa, ettei hänen hanikultsipuppelinsa ole maailman keskipiste. Jesus sentään, eihän kukaan voi vakavalla naamalla ojentaa ventovieraalle ihmiselle lapsensa mutustamaa ja kuolasta valuvaa tuotetta! Siis hyi helvetti!
Tajuatko, ettei kassa välttämättä pääse moneen tuntiin pesemään käsiään, ja kuola käsissä on aika epähygieenistä elintarvikkeita käsitellessä.
Kun tavara on kaupassa, se on kaupan omaisuutta eikä sitä tuhota. Kuolata voi vaikka kotonaan.

no, kuunnelkaa sitten sitä karjumista, olkaa hyvät vaan!

kasvata niitä lapsias niin ne ei huuda hei haloo?! ja ”kaikilla kuolaavien lasten vanhemmilla on rätti mukana kuitenkin! nerokasta!”, no eikö kannattaisi olla jos lapsesi kuolaa vielä maksamattomille tavaroille?

ällöttävää.

Minä jäin vähän tuota miettimään, että millaisia niistä lapsista kasvaa, kun ne ihan pienestä pitäen saa kaiken periksi, saa klähmiä ja kuolata toisten (lue: kaupan) tavaroita jne. Ja ihan vaan sen takia, että äiti tai isi ei jaksa kuunnella sitä kiukuttelua.

Lapset voi myös kasvattaa. Pienikin oppii rajat, mikäli ne selkeästi hänelle näytetään.
Jos äiti on raskas, niin niin ovat tulevaisuudessa pilalle hemmotellut kersatkin.
Todella rasittavaa porukkaa vielä aikuisenakin ne henkilöt kenelle mamma on kaiken aina antanut periksi.

Hyi hitto suoraan sanottuna. Olen kyllä nähnyt, miten jotkut vanhemmat (totta puhuen yleensä äidit) antavat lapselleen esim. pillimehun juotavaksi ja sitten maksavat sen kassalla. Tuotakaan en suoraan sanoen ymmärrä, sillä ainakin itse olen sitä mieltä, että tavara on kaupan omaisuutta niin kauan kunnes on ohittanut kassan. Mitä liikkuu ihmisen päässä joka kehtaa laittaa hihnalle kersansa limaaman tuotteen? Ilmeisesti tuollainen ihminen on vähän samanlainen kuin jotkut koiranomistajat, jotka luulevat että kaikki ihmiset haluavat piskiltään limaisen tervehdyksen – kun se on niin sööttikin. Illulle sanoisin, että jos et saa muuten rauhoittumaan, niin ostappa vaikka kauppareissua varten etukäteen muksulle jotain purtavaa, niin ei tarvitse kassaneidin pyyhkiä kuolaa käsistään.

Lapsi voi olla kaupassa yksi p*****e ja täytyy myöntää, että muutkin asiakkaat voisivat edes yrittää ymmärtää, että aina ei ole kyseessä huono kasvatus. Joskus ei oikeasti voi mitään!. Eli ne hoo vee naamat voi pitää ihan itsellään.

Sovitaankos kuitenkin, että pidetään huolta kassaneitien (tai nykyään kassahenkilöiden) terveydestä pitämällä ne pöpöiset limat siellä lapsen suussa kunnes ollaan kaupan ulkopuolella.

Ja vaikka onkin typerää antaa lapsille kuolattavaksi niitä tavaroita, niin vielä uskomattomampaa on se, kuinka AIKUISET ihmiset syövät ja juovat kaupassa, ennen ostosten maksua…

Hei, lukekaas vähän tarkemmin vaahtopäät: mun lapsi EI kiukuttele kaupassa eikä syö mitään ennen maksamista, vaan auttaa äitiä ostosten teossa. On näetten kasvatettu. Taitaa olla luetun ymmärtämisessä vikaa.

Sandra, olen sun kanssa ihan samaa mieltä. Olisi kyllä toivottavaa ja hyvän tavan mukaista maksaa ostoksensa ensin ja syödä ne sitten.

Paras oli kun kerran yks asiakas läväytti eteen ison tyhjän irtokarkkipussin Tuli vissiin sitten niiiiin hirvee karkinhimo että ne namit piti vetää naamaan samantien. Ei mulla riittäis pokka moiseen.. Mistäpä sitäpaitsi kukaan tietää paljonko siihen pussiin oli alunperin punnittu ja mitä…?

Meillä kyllä annetaan muksulle käsiin rapisevat, kolisevat tai muuten vain tenavaa kiinostavat tavarat hypisteltäväksi. Näin ostetaan rauhallisuutta ja hiljaisuutta. Se yritetään vahtia, että tavarat eivät ole kassalle mennessä kuolassa.

Noita pikku kullannuppujen kuolaamia tuotteita tulee kyllä valitettavan usein vastaan.. Tosin en jaksa enää ressata juuri asiasta, sillä useinhan se kuolattu tuote päätyy kassaneidin kätösistä takaisin muksun suuhun.

Mutta miettikää miten paljon uusia bakteereita siinä on silloin! Koska kauppa ei voi valita asiakkaitaan, olen varmasti palvellut saman päivän aikana jo useita kymmeniä muitakin asiakkaita, joukossa varmasti myös niitä ”rantojen miehiä” jotka kaivavat rahansa.. en edes halua tietää mistä! Ja muutenkin, kassatyössä kädet eivät todellakaan pysy puhtaana. No, eipä ole mun kakarani, joka tulee kipeäksi.

Eniten mua harmittaa niiden ihmisten puolesta, jotka eivät pakkaa hedelmiä/vihanneksia pusseihin.. itse kassan takana olleena olen nähnyt mitä kaikkea saastaa siinä hihnallakin on mitä kaikkea kassa on päivän mittaan joutunut käsittelemään.

Sen takia ne vihannekset ja hetelmät pestään huolellisesti kotona ennen ruuaksi käyttämistä Niitä on tasan varmasti jo masturbaation ja p-llakäynnin jälkeen käsiään pesemättömät hyypiöt hypistelleet vihanneslaarissa, aivan sama käykö kyseiset vihannekset sen jälkeen vielä liukuhihnalla.

Parastahan tässä tarinassa, päinvastoin kuin omassa työpaikassani, nuo kuolatut ja kalutut ostokset maksetaan. Ei ole montaa iljettävämpää asiaa kuin löytää hyllystä järsittyjä tavaroita..
Jep, kaikki kauppatavara puruleluna. Heti sisääntullessa helluselle tavara käsittelyyn..

On käyty mielenkiintoisia keskusteluja kun olen vaatinut maksamaan kuolatuotteet.. vartijatkin ovat päätään pudistelleet kun äiti lastenvaunuineen viedään takahuoneeseen kun ei mammat ole ymmärtäneet että tavarat on tosiaankin maksettava eikä hylkääminen hyllyyn ole mahdollista.

Asiakas:’Haista v***u!’
Minä:Kiitos samoin. *hymyilee*

Ei ne lapsen aina vittumaisuuttaan huuda. Minäkin haluaisin huutaa haista vittua, kun on nälkä ja huono olo siitä ihan. Lapset vielä herkemmin, kun eivät pieninä osaa yhtä hyvin pidätellä raivoaan ja kätkeä tunteitaan (kuten olla pitääkin).

Mieluummin joustavat säännöt kuin huutaminen, kuitenkin.

Voiko niin tehdä, että antaa lapselle vaikka mehun pahimpaan verensokerinlaskuun ja nappaa sen mukaisesti ostoskärryyn toisen samanlaisen, jonka piippaa kahdesti kassalla. Vai onko joka purkissa vähän eri koodi, joka on ehdottomasti piipattava juuri siitä purkista?

Kuolaaminen pannaan! Yök. Rätti oli hyvä idea. Pyyhkikää sitten kunnolla. En kohta uskalla koskea mihinkään, mikä on potentiaalisesti voinut olla kuolaisessa suussa – mulle on ihan sama, onko kuolaajana ihminen vai eläin, lapsi tai aikuinen.

Yleensä sillä kersalla on myös toinen vanhempi vaikkei hän samassa taloudessa asukaan, jättäkää pentunne sinne hellään huomaan. Emmehän mekään tuo mukuloitamme sinne teidän työpaikallenne kuolaamaan sinne tiskin päälle ja tartuttamaan teihin sitä vatsatautia jota se lapsi huutaa.

Melkein raitis, sitten kun sulla on omia lapsia, ymmärrät että jopa pieni kaksivuotias on onnesta soikeana kun saa auttaa äitiä jotenkin, vaikka hakemalla kärryyn jonkun pienen ostoksen. Ei varmankaan siis ollut kyse pakottamisesta…

Kun oltiin aika pieniä veikan kanssa, niin äiti kävi hakemassa meille jotain karkkia tai sipsiä ja jotkut lehdet, sitten vei autoon istumaan. Ei me sinne autoon kuoltu.
Kyllä mekin autettiin äitiä kaupassa sitten vähän vanhempana.

Tosiaan pieni lapsi on onnesta soikeana kun saa auttaa äitiä/isiä ostoksien kanssa. Tai jopa tätiä/setää (minun ja mieheni tapauksessa). Sama muuten koskee myös kodin arkielämää, kotisiivouksissa, ruoanlaitoissa ym.

Ja tosiaan on ällöttävää, että annetaan ostosreissussa jotain tuotetta lapselle mutustettavaksi ja sitten sen jälkeen maksetaan. Kuten on jo useaan otteeseen sanottu, tuote on kaupan omaisuutta niin kauan kuin se on maksettu.

Nämä illut sun muut on taatusti niitä samoja ”äippöjä” (idioottimainen sana), joiden mielestä ”minun muksuni on maailman keskipiste, ja muista viis! Minunminunminun!!!” Seuraavaksi varmaan saamme katsella kaupan kassahihnalla t*issimaidossa tai vaipansisällössä uitettuja tavaroita.. *barf*.

Ja perhana, jopa MINÄ ymmärsin pentuna, että karamellit sun muut saa syödä vasta sitten kun ne on maksettu! Eli ei vaadi paljon hahmotuskykyä.

mietityttää hieman tosiaan että mitä bakteereja sinne lapsen suuhun menee kaikista tavaroista. kun on kaikenmaailman oksennustautia ja muuta liikkeellä ei ehkä kannattaisi muutenkaan sinne suuhun tunkea niitä ostoksia.

hei jee. huusi se pikku mussukka tai ei, TAVAROIDEN ANTAMINEN SILLE SUUHUN EI OLE KEINO KASVATTAA SITÄ!!! lapset ovat aivan tervetulleita kauppaan fiksujen VANHEMPIEN kanssa.

Hävettää myöntää, että joskus pentuna kesäkuumalla oma äitinikin antoi kerran pari poikkeuksellisesti luvan avata jäätelöpaketin jo kaupassa ja sitä ruvettiin siellä siellä vetämään. Tosin näin tapahtui vain muutamia kertoja ja jäätelöt olisivat muutoin sulaneet jonossa. Kaupan neiti piippasi tuotteen sitten siististä pakkauksesta, mitä säilöttiin kassalle asti. Mielestäni minusta on kasvanut kohtalaisen normaali kansalainen tästä huolimatta, mutta en kyllä välttämättä suosisi omien lasteni kanssa samaa mentalitettia, varsinkaan nykyään. Jos lapset saa nappailla kaupasta yhtä sun toista tuosta noin vain, niin minkälaisen kuvan se lapselle antaa? Aikuisenakin on helpompi ottaa vain mitä haluaa ja mitäs sitä suotta maksamaan, kun helposti ja ilmaiseksi sai ennenkin- niinkö? Tuotteet on kuitenkin kaupan omaisuutta aina kassalle asti.

Itsellekin joskus kassatätinä käynyt noin (tosin vain tasan sen yhden kerran) että äiti, jolla oli ehkä 1-vuotias lapsi kärryissä mukana laittoi hihnalle märän pakkauksen. Kysyin tottumuksesta haluaako hän kenties uuden tilalle, tämähän näyttää ihan pilalle menneeltä. Ihan pokkana äiti vastasi että ei, kun se on vain tän meidän Meri-Heinän suussa ollut. En ollut eka uskoa, siis eikö ihmisillä liiku mitään päässä? Eikä edes mitään pahoitteluja! Ihan kuin minusta olisi jotenkin miellyttävää räpelöidä kuolaista pahvipakkausta vaikka omasta mielestä se lapsi onkin maailman ihanin. Vähän käytöstapoja, kiitos! oppivat lapsetkin ehkä niitä sitten joskus..
Ilmeisesti tämä on yleisempää kuin luulin..

On se niin ihanaa nämä kuolatut pakkaukset. Kerrankin oli koko alueella tietoliikenneongelmia (joku kaapeli poikki tms.) eikä meidänkään kaupassa toiminut sitten nettiyhteys (eli Visa Electronit, Amexit ja vastaavat ei toimineet). Asiasta oli iso lappu ovella ja muutamassa muussakin paikassa, mutta eihän ne asiakkaat noihin kiinnitä huomiota. Sitten oli kiva kun lapselle oli annettu iso muropaketti (!Oikeasti, melkein koko muksun kokonen!) järsittäväksi (ts. tuhottavaksi), eikä äidillä sitten ollut kuin se Visa Electron… Onneksi oli niitä harvoja päiviä kun meillä oli vartija kaupassa.

Siis hei, että etoo vieläkin!
Hedelmäosastolla skidi oli tunkenut omenan puoliksi suuhunsa ja käveli sitten ympäriinsä suu ammollaan. Kun äiti oli punninnut ostoksensa, hän nappasi omenan (litimärän kuolasta) tenavan suusta ja palautti sen muiden omenien joukkoon.
Kun totesin: ” Kai te sentään ostatte sen?”, äiti vastasi: ” Ei se ole syönyt siitä”.
Jippiaijee, eipä tehnyt mieli ostaa omenoita pitkään aikaan.

No hyi helvetti. Ite olisin kyllä vaatinut ”äippää” lunastamaan tuotteen. Toivottavasti ei hevihyllyyn jäänyt, ihan meitä muita asiakkaita ajatellen.

On noita kuolaajia nähty…yäk. Mutta sellainen lisäys, että ainoa aikuinen, joka on tullut minun kassalleni maksamaan jo juotua mehuaan, myös selitti asian: diabeteksen vuoksi oli saatava sokeripitoista mehua niin äkkiä, ettei ehtinyt odottaa jonossa, että olisi voinut ensin maksaa. Parempi näin kuin se, että sitten olisi kohta soitettu ambulanssia.

Pikku vinkki:

Mikäli otat lapsen kauppaan mukaan, ja tämä alkaa kiukutella/vaatia jotain, kannattaa testata seuraavaa, mikäli pokkaa löytyy.

Usein näkee lapsen heittäytyneenä esim. karkkihyllyn eteen ja ulvovan suoraa huutoa, takoen kantapäillään lattiaa. Mikäli lause ”tänään ei ole karkkipäivä, nyt lähdetään kaupasta” ei toimi, heittäydypä lapsesi seuraksi, ala huutaa ja potki sitä lattiaa. Kaksi sadasosasekuntia ja pentu on hiljaa – pääset poistumaan kaupasta ilman että kassalle viedään kuolaisia tuotteita, eikä lapsen huutokaan ehdi kauaa häiritä ketään.

Ja tuohon cenin esittämään menetelmään taas sanovat kasvatuksen asiantuntijat, että vanhemman tehtävänä on lapsen uhmakohtauksen aikana olla turvallinen aikuinen, joka myös käyttäytyy kuin aikuinen. Lapsen uhmakohtauksen matkiminen ei ole rakentavaa toimintaa, jolla annetaan lapselle malli siitä, miten toimitaan silloin, kun joku asia kiukuttaa.

Menetelmän tehokkuuteen ko. tilanteessa en ota kantaa…

Lapset ruokitaan kotona tai muualla ennen kauppaan menoa. Silloin ei ole ”pakko” antaa kullannupun järsiä mitään nälän huutamisen vuoksi.

Itse en ole koskaan muksuna huutanut mitään kaupassa. Ärsyttävä jankkaaja ja vitisijä taisin kuitenkin olla. Ihan kuten kunnon lapsen kuuluukin olla ennen tavoille oppimista

Kaupoissa käynti olisi paljon helpompaa lapsiperheelle, jos samaan aikaan ei olisi mummoja paikalla. Jos lapsi huutaa, niin mummot paheksuvat. ”Ei meidän aikana vaan…” He eivät voi ymmärtää sitä, että lapsi hakee paikkaansa ja vanhemmat ”kouluttavat” tavoille. Toiset mummot taas alkavat paasata, miten ei lasta saa huudattaa ja antakaa sille raukalle nyt se suklaapatukka.

Sitten on tietysti nämä vanhemmat,jotka hokevat koko kauppareissun ajan: ”Jalmari, äidille tulee paha mieli. Eikös me Jalmari puhuttu tästä kotona. Olehan nyt kiltisti Jalmari.” Ei mitään auktoriteettia ja muksu tekee mitä lystää.

Ps. Minulla ei ole lapsia

Joo kyllä näitä kasvatuksen helmiä on tullut seurattua hymyssäsuin kassalla.
Yksikin nuori äiti neuvotteli istuen käytävällä lapsensa vieressä 30min haluaako lapsi lähteä kotiin vai eikö se nyt halua….Hohhoh mukula kainaloon ja ulos vaikka hieman melua tulisikin.
Ja minulta ainakin sai erittäin nyrpeän naaman kun kassalla käteeni lykättiin suoraan mukulan suusta milloin mitäkin limaista tuotetta.Välillä teki oikein mieli räkäistä johonkin ostokseen ja tokaista ‘no mitä kuolaahan se vaan on.’
Rakastan pieniä lapsia vaikka itselläni ei sellaisia olekkaan, mutta huonosti kasvatetut nostaa vaan niskavillat pystyyn. Lapsi tarvitsee kuria ja järjestystä,ei se tarkoita rakkauden vähenemistä silti vaikka välillä hieman torutaan,eikä kaikessa anneta periksi.

Tää on jo vanha juttu mutta kommentoin silti. Minulla on kaksi lasta, toinen erityislapsi ja mieheni reissasi paljon. Ikinä ei ole tarvinnut antaa mitään kaupassa syötäväksi, sillä minut on optetettu että mikään ei ole omaa ennen kuin se on maksettu ja näin olen omillenikin opettanut. Myös erityislapsi osasi jos kaksivuotiaana ymmärtää, että kaupan leluilla ei saa leikkiä.

Kyllä on uusavuttomia kun se kaupassa pitää se tuote antaa syötävksi! Ostakaa niitä pillimehuja tai jotain muuta säilyvää varastoon etukäteen, piilottakaa johonkin ja sitten kauppapäivänä annatte siinä päiväkodin ovella että lapsi jaksaa sen kauppareissun. Kaikilla ei ole mahdollista, mutta ne jotka voivat, käykää ne kauppareissut vapaapäivinä syönnin jälkeen.

Nuorempi lapsi alkoi kerran kiljua kaupassa että haluan jonkun lelun. Otin kainaloon, pyysin nopeasti yhdeltä myyjältä anteeksi että joudun jättämään ostokset kärryyn (ei ollut onneksi juuri silloin tuoretuotteita ja sulavaa) ja kannoin kaupasta pois ja sanoin, että nyt syödään sitten puuroa kun ei muuta saatu ostettua.

Kerran näin raskaana olevan naisen syövän banaania jo punnitusta nipusta. Silloin tuli mieleen, että ehkä hänelle tuli huono olo tai jotain ja annoin olla. Voihan olla, että oli sanonut myyjälle, koska lähistöllä ollut myyjä ei kiinnittänyt asiaan mitään huomioita.

Eräs äiti tuli kerran ostamaan mehupurkin etukäteen kärryssä istuvalle kersalleen ja palasi sen jälkeen tekemään loput ostokset. Hän säilytti kuitin ostosreissun ajan ja näytti sen vielä kassalla maksaessaan loput ostokset. Ja laittoi vielä itse sen kuolaisen ja pureskellun purkin roskikseen.

Voi kun kaikki tajuaisi toimia näin huomaavaisesti!

Olipa hyvä pointti. Näinkin tuoreena isukkina, en (aasiakas kun ole) tuota edes ajatellut. Vastaisuudessa muistan…

Pakko kommentoida tähän vanhaan juttuun…

Tämän vuoden heinäkuussa tuli eräänä lauantaiaamuna vastaan jälleen yksi erittäin kuolattu lakupatukka. Muksun äiti käyttäytyi kuin asiassa ei olisi mitään ihmeellistä ja latoi kuolaisen patukan kassahihnalle muiden ostosten perään.

Kun jonoa ei sillä hetkellä ollut, lakupatukan lipuessa kohdalleni hihnalla sanoin mammalle vain ”pieni hetki” ja kävin hakemassa läheisestä paistopisteestä kertakäyttökäsineitä.

Kassalle palatessani vedin hanskat käteen ja tyynen rauhallisesti luin lakupatukan kuolaisen viivakoodin ja asettelin sen mamman muiden tuotteiden päälle niin, ettei se varmasti koskenut kassapöytään. Mamman ilme oli näkemisen arvoinen. Rahastin sitten tuoteet hanskat riisuttuani ja mamman vielä pakatessa ryhdyin jynssäämään kassahihnaa.

Olisi tehnyt mieli vielä huomauttaa mammalle, että en minäkään tule kuolaamaan hänen työpöydällensä ja että suussa on enemmän bakteereja kuin alapäässä. En sitten kuitenkaan huomauttanut .

Toivottavasti mamma sai kuitenkin ajattelemisen aihetta, vaikka pahoin pelkään kyseisen aasiakkaan kohdalla toivon olevan jo menetetyn…