Sovituskoppien paviaanit

Olen vaatekaupassa töissä. Minua risoo niin jumalattomasti ne tolvanat, jotka eivät osaa lukea tai ovat muuten vaan tyhmiä… Siellä sovituskopissa nimittäin on “palautathan sovittamasi vaatteet paikoilleen” -kyltti, ja olisi suotavaa että näin myös tapahtuisi. Ylimmän tason kana-aivot eivät edes laita vaatteita takaisin henkariin, ja antavat sitten vielä näiden vaatemyttyjen pudota likaiselle lattialle! Sitten kassalla ihmetellään että missä kaikki myyjät ovat: ne ovat siivoamassa teidän sotkujanne!!

T:#&%*!!


------------
Seuraavat jutut saattavat myös kiinnostaa...

15 kommenttia
  1. ilona sanoi 5/8/2007

    tässon muuten semmoinen juttu, että on erittäin ärsyttävää isossa liikkessa etsiä paikkaa, mistä ne vaatteet sovitettavaksi otti.

    olis aika kohteliasta liikkeeltä, jossa vaatteet kuitenkin ovat aika hintavia ja katteet on ihan kohtuullisia viedä ne sovitetut vaatteet paikoilleen, ettei tarttisi sitten lykätä niitä johonkin vain tangon päähän.

    minusta se on alkeellisinta palvelua, että myyjät vievät vaatteet paikoilleen tai että tarjotaan edes tanko, johon sovituksessa olleet vaatteet vois jättää. mistäs heille maksetaan, ellei palvelusta. paitsi palkkana, myös asiakkaat vaatteiden hinnoissa.

    eri asia on sitten, onko reilua jättää ne sinne koppiin sovituksen jälkeen, kai ne siihen kassallekin voisi…?

  2. A sanoi 5/8/2007

    “likaiselle lattialle”? Törkyisellä lattialla ei ole muutenkaan kiva sovittaa housuja, pitäisitte sovituskopit puhtaina.

  3. Jones sanoi 5/8/2007

    Heh, ei kai ‘A’ luule että asiakkaiden kenkien kautta ei lika ajaudu sovituskoppien lattioille? Tai kenties on siinä uskossa että paikalla päivystää siivooja, joka tulee moppaamaan lattian jokaisen sovittajan jälkeen? :P

  4. Laura sanoi 6/8/2007

    Tiedetään. Varmasti raivostuttaa. Mutta asiakkaat maksavat palkkanne ja vaatteiden takaisin vienti on kuitenkin osa myyjän työtä. Eikä isoa kauppaa todellakaan jaksa kiertää uudestaan läpi palauttaen vaatteita.

    Itse en vie koskaan sovittamiani vaatteita paikalleen. Sen verran kehtaan vaatia palvelua, varsinkin kun minä(kin) vihaan sitä vaatteiden siivousta sovituskopista yli kaiken.

  5. Kiksi sanoi 7/8/2007

    ^Odottaisin myös itse maksavani palvelusta, mutta esim. erään ruotsalaisen halpavaateketjun konseptiin ei tälläinen asiakaspalvelu kuulu. Myyjien tehtävät on tarkkaan lueteltu eikä työvuoroon ole budjetoitu aikaa vaatteiden kopeistasiivoamiselle. Se tehdään siis kun ehditään, kauhealla kiireellä. Erään espanjalaisen edullisen/keskihintaisen ketjun konseptiin taas kuuluu palvelu myös sovituskopeilla. Silloin myyjä tarjoutuu itse ottamaan ylimääräiset vaatteet asiakkaalta ja viemaan ne takaisin. Miettikää missä asioitte ennen kuin käyttäydytte kuin kuninkaalliset palvelunnälkäisenä. Ihan sama asia on valittaa, miksi hampurilaisravintolassa joutuu viemään itse tarjottimensa.

  6. terhi sanoi 9/8/2007

    Anteeksi, kun menen ohi otsikon, mutta vaatekauppojen pukukoppien lattiat ovat yleensä niin saastaisia, että harmittaa jos oma - mikä tahansa vaate - tippuu sinne. Nurkissa pyörii senttien mittaisia villakoiria ja lattialla, oli se sitten paljas tai kokolattiamatolla päällystetty, on jos minkälaista roskaa, joka jää ainakin puuvillaan hyvin kiinni.

    Itse olen aina onnellinen niissä kaupoissa, joissa on sovituskoppien luona rekki, johon voi palauttaa sovitetun vaatteen. Vaatteen vieminen takaisin paikalleen kauppaan on ärsyttävää, ja joissain kaupoissa myyjät kyttäävät, että ne työntää varmasti oikeaan väliin. Niissä itsepalvelukaupoissa vaatteita onkin sitten siellä sun täällä. Ei asiakkaat välitä.

  7. justine sanoi 8/10/2007

    minä voin jättää vaatteeni sovitustilassa olevaan palautustankoon mutta en ole vaatekaupan myyjä enkä vietä niin paljon aikaani vaatekaupoissa että jaksaisin muistaa missäpäin on minkäkin rätin osoite. olen ollut ymmärtävinäni että myyjät hoitavat vaatteiden esille laiton asianmukaisesti? kuuluu ilmeisesti toimenkuvaan?

  8. hemppa sanoi 13/11/2007

    Ja rakkaat asiakkaamme.. kun joittenkin myymälöiden toimintaperiaate on itsepalvelumyymälä.. jos veisimme joka ikisen sovitetun vaatteen takaisin paikoilleen emme ehtisi tekemään mitään muuta myymälässä! emme ehtisi ikuuna päivänä purkamaan kuormasta tulleita vaatteita..palvelemaan kassalla tai siivoamaan myymälän puolta ja myyjien toimenkuvaanhan se siivous ei kuulu (sovituksen lattiat) siitäkin tulisi valituksia jos siivoaisimme lattioita ja sovitusjono senkun kasvaa… “taasko se tuolla luuttuaa” :D

    Kun mikään ei miellytä XD

  9. selleri sanoi 9/3/2008

    Jos ne vaatteet sieltä myymälästä mukaansa ottaa, voi ne viedä takaisinkin.

    Eri asia tietenkin jos liikkeessä on palautusrekki.

  10. kisupieni sanoi 23/3/2008

    Isossa liikkeessä on vähän tylsää jos tarvii ite lähteä viemään sitä vaatepinoa takasin omille paikoilleen, kun ei sitten oikeen muistakkaan enään missä välissä ne kaikki oli.
    Ite oon töissä liikkeessä (suht pieni valikoima vaatteita), jossa ne sovituskopit on siellä ihan perällä ja kaikki vaatetangot siinä sovituskoppien edessä. Siltikin ihmiset ei sen vertaa viitti palauttaa niitä vaatteita paikalleen, vaikka on pakko kävellä niitten rekkien ohi kun lähtee pois! Jätetään myttyyn sovituskoppien lattioille ja roikkumaan miten sattuu henkareista, jotku tuo ne pois sieltä kopeista ja heittää myttyyn väärään paikkaan rekkien päälle mikä on kyllä törkeintä. Sit pudotetaan niittä lattioille kun tongitaan sieltä sotkun seasta ja ajetaan kärryillä ylitte. Mutta eihän meijän räteillä oo mitään väliä kun ei me mikään Lacoste olla.
    Sit kumminkin jos ostetaan joku vaate niin tullaan sen kanssa kassalle eikä sitä voida laskea muka niin p*skaselle liukuhihnalle! Käskytetään kassaa ettei vaate saa missään nimessä likaantua.
    Välinpitämättömyyttä täysin. Jos se ei oo oma, niin ei ole mitään väliä.. Ja valitetaan myyjille kun on niin sotkusta. Siivotaan päivittäin mut liikkeessä on tuhat muutakin asiaa hoidettavana.. :(

  11. M@rina sanoi 14/4/2008

    Tämä on mielestäni yksi ihan käsittämättömiä rutisemisen aiheita.
    Ehkä ostan vaatteita todella harvoin mutta ne mitkä osaan valita sovitettavaksi niin totta tosiaan osaan viedä myös sinne mistä ne otin.
    Jos sovitan housuja, otan samaa mallia pari kokoa, ja palautan ne paikoilleen jos ei sovi. Ja sitten haen toisen mallin.
    Tää on justiin niin sellainen aihe että oli kyseessä vaatekauppa tai ruokakauppa niin ei edes hirviä ajatella miltä tuonkin asiakkaan kotona näyttää kun kaikki jätetään sinne mihin sattuu tipahtamaan.
    Ymmärrän toki että hienoissa liikkeissä on erikseen ne myyjät jotka tuo ja vie sovitettavat vaatteet mutta jos jossain tavallisessa vaatekaupassa pitää roudata 10 paitaa ja viidet housut mukaan sovituskoppiin eikä muista enää mistä on ne ottanut niin haloo, pärjäisikö vähemmällä?
    Missään marketissa en ole nähnyt myyjää päivystämässä sovituskopeilla kuskaamassa asiakkaille kuteita tai siltä sovituskopilta poispäin. Käsittääkseni marketit ja tavaratalot toimivat vaateosastoilla itsepalvelu -periaatteella, ei viiden tähden luxuspalvelumyymälöinä, johan sen kertoo hintakin.
    Menet esim Prismaan ja siellä maksaa XXX-firman paita 50 €, kun taas XXX-firman palvelumyymäläss sama tuote maksaa 80€. Mistähän tuo johtuu?

  12. Shoppailija sanoi 25/5/2008

    Mun mielestä myyjien kannattaa ärähdellä esimiehillen useaan otteeseen, että tarvitaan lisää työntekijöitä, jotta vaatteet löytävät paikalleen sovituksen jälkeen. Siten asiakkaat varmasti sovittavat ja OSTAVAT enemmän vaatteita. Minä ainakin. Joten periaatteessa, jos ei vie vaatteita paikalleen (tai tarjotinta Mäkissä) voisi saada aikaan lisää työpaikkoja. Tietty käytännössä asia ehkä eri..

  13. Myöskin vaatemyyjä sanoi 26/5/2008

    Terhin kommenttiin
    “Anteeksi, kun menen ohi otsikon, mutta vaatekauppojen pukukoppien lattiat ovat yleensä niin saastaisia, että harmittaa jos oma - mikä tahansa vaate - tippuu sinne. Nurkissa pyörii senttien mittaisia villakoiria ja lattialla, oli se sitten paljas tai kokolattiamatolla päällystetty, on jos minkälaista roskaa, joka jää ainakin puuvillaan hyvin kiinni.”

    Joo ainakin meidän liikkeessä ne kopit siivotaan: eli imuroidaan, pestään lattiat, pyyhitään peilit ja pölyt joka ikinen aamu. Mutta esim. halpisketjun kaupoissa, joissa asiakkaita päivän aikana käy todella paljon, niin johan vaikuttaa. Ett varmaan voi ymmärtää, mikä määrä päivän aikana vaatteista lähtee ns. vaatepölyä, joka sitten on niinä villakoirina siellä lattialla…Puhumattakaan sitten siitä liasta mitä kenkien mukana sinne kulkeentuu. Tai jos vauva on “vähän” pulauttanut sovituskoppiin tai jos jollekin iski mahdoton vessahätä ja väänsi tortut koppiin. Mutta nehän on sit jo ihan eri tarinoita.
    Kaikkea sitä näkee.

  14. miau sanoi 30/10/2008

    Voin rehellisesti myöntää, että kuulun näihin aaseihin´, jotka jättävät tuotteet sovituskoppiin lojumaan. Kotikaupungissani on useita ketjumyymälöitä, joissa on sovituskoppien läheisyydessä tiski ja vaaterekit. Ulkomailla ollessani tämmöisellä tiskillä on aina ollut työntekijä ottamassa vastaan sovitettuja vaatteita, ettei asiakkaiden tarvitse viedä niitä itse paikoilleen. Suomessa tiskistä huolimatta kopeissa pyydetään viemään tavarat paikoilleen. Rasittavaa! Protestoin.

  15. randomjoku sanoi 17/11/2008

    Ämmäin vouhotuksia, kannella syleittäin vaatteita koppiin. M@rina sanoikin osuvasti, ehkäpä vaatteita voisikin ottaa sovitettaviksi pienemmissä erissä.

Jätä kommentti