Joskus vain ei voi tehdä mitään oikein

Tuli pizzatilaus about 1 min ennen valomerkkiä. Ei siinä mitään mutta pizzakinkku oli lopussa. Ei ongelma, koska samaa kinkkua oli myös viipaleversiona kylmiössä. Veitsi käy ja äkkiä on suikaletta. Pizza uuniin ja pokalle. Työnsin viimeisiä pakkeja tiskikoneeseen kun selkäni takaa salin ovelta kuuluu eläimellinen huuto, ja tuopillinen maitoa ja tuoppi rysähtävät seinään viereeni.

Vosu, jolle pizza oli mennyt, huusi naama punaisena että ”Sä yrität syöttää matoja pitsassa!”.

Oli vosu niin umpitunnelissa että kinkkusuikaleet olivat ”matoja”.

Piti ihan poken tulla hakemaan aasi keittiöstä ulos, huuto oli jatkunut ulos asti.

——

Samaisessa paikassa oli vain yksi rasvakeitin, ja kerran oli lohkoperunoiden joukossa aasiakkaalle mennyt yksi ranskanperuna.

Annos palautettiin lähes syötynä. Poka oli ollut mieltä että kokki oli pilannut hänen ruokahalunsa, häntä oli ruvennut suorastaan kuvottamaan löydettyään ranskalaisen perunoittensa joukosta.

Luonnollisesti annos olisi pitänyt saada ilmaiseksi.

Okei, anteeksi siitä ranskalaisesta, mutta ne kuitenkin ovat samaa perunaa, samasta tehtaasta ja keitetään samassa rasvassa, samassa keittimessä.

Hoh hoh, tulis luoti ja tappais.

T:Larry The Chef

Henkistä lyhytkätisyyttä

Tapahtui joitakin vuosia sitten yliopiston lounasravintolassa:

Asiakkaat ovat palauttamassa astioitaan ja tarjottimiaan palautuslinjastoon. Linjaston takana työskentelevä henkilö sanoo — asiallisesti ja selvällä äänellä — vaihtavansa toisen roskiksista, osoittaa sitä, ja pyytää asiakkaita olemaan käyttämättä juuri sitä roska-aukkoa hetken ajan. Vieressä on toinen roskis jatkuvasti käytettävissä.

Edelläni kulkeva asiakas tästä neuvosta innostuneena kurottaa laittamaan lautaseltaan sille unohtuneet ruoantähteet roskiin – tietysti siihen väärään roska-aukkoon, eli suoraan lattialle!

Roskista vaihtamassa olleelta työntekijältä pääsee parahdus, ”Miksi?”. Me muut asiakkaat seuraamme yhtä lailla ihmetyksissämme tapahtunutta, ja olemme pahoillamme työntekijän puolesta, äännähdämme jotain ihmetyksestämme. Työntekijä toteaa vielä, että ”Ei olisi pitänyt sanoa mitään… (niin olisi sujunut vaivatta koko homma)”.

(Juuri tämän takia kai niihin laitetaan tarvittaessa tarjotin päälle.)

Asiakas ei varsinaisesti pahoittele tapahtunutta, ehkä elehtii jotain, on yhtä mykkä kuin me muutkin, ja jatkaa kulkuaan.

Tämän ja muiden havaintojen perusteella olen todennut, että monelle linjaston takana oleva ei ilmeisesti näyttäydy varsinaisesti ihmisenä ollenkaan, vaan lähinnä sen funktion kautta, että aterimille, laseille ja lautasille tarkoitettuja koreja ajoittain vaihdetaan, jotta uusille on tilaa. Harva myöskään pitää tarpeellisena kiittää häntä tästä saamastaan palvelusta.

Siispä häneen ei kiinnitetä huomiota, ja jos hän jotain sanoo, ei sitä varsinaisesti tarvitse (tai osaa) kuunnella. Näin tässäkin tilanteessa ainoa asia, joka meni asiakkaalle perille, oli työntekijän toista roska-aukkoa osoittava ele. Tuntui pahalta työntekijän puolesta.

—–

Toinen ilmiö astioiden palautuksessa on se, että ihmiset — sellaiset, jotka hyvin ulottuisivat pidemmällekin — usein palautuslinjastossa täyttävät palautuskorit edestä alkaen, mahdollisimman lyhyellä liikkeellä. Aina se ei ole ongelma, mutta lyhyille ihmisille on hankalaa (ja palautuspisteen ergonomiasta riippuen kaikille mahdollisesti myös ahdasta) näiden jälkeen kurotella oma lautasensa etummaisten yli sinne takariviin.

Pieni vaiva itselle olisi aloittaa tyhjän korin täyttäminen sieltä taaempaa, jolloin korin täyttäminen kokonaisuudessaan sujuisi helpommin. Sama ilmiö on yleistettävissä muuallekin – pienellä vaivalla itselle voi monissa tilanteissa helpottaa jälkeensä tulevien elämää tuohon vaivaan verrattuna moninkertaisella määrällä.

Kutsunkin tällaisiin tapauksiin törmätessäni mielessäni tätä ilmiötä tuon astianpalautusesimerkin mukaan ”henkiseksi lyhytkätisyydeksi”. Periaatteessa osattaisiin kyllä huomioida muut ihmiset pienillä eleillä, mutta ei ”ylletä”.

Ihminen vain tuntuu olevan rakennettu siten, että tällainen arkipäivän huomaavaisuus kanssakulkijoita kohtaan ei ole mitenkään automaattista, eikä energia tai huomiokyky arjessa riitä tällaisille pikkuasioille.

T:Aasiakas

Silmät ja pylly ne tarjoilijan tekevät

Kabinetti- ja aitiotarjoiluissa on se huono puoli, että saat sen sattumanvaraisen porukan, jonka kanssa olet sitten kiinni sen puolet työvuorosta. Joskus käy parempi säkä, joskus huonompi.

Ihannetilanne on kuitenkin se, että annetaan tarjoilijan tehdä rauhassa työnsä, voidaan välillä kiittää ruoasta tai pyytää lisää juomia, mutta kaikki muu ylimääräinen voidaan sitten jättää pois.

- ”Oi Mari, hienoa kun tulit taas. Voitko kaataa meille lisää viiniä? On se vaan hienoo kun me saatiin noin nätti tarjoilija, varmasti oot talon paras. Ja sun kauniista silmistäs hohkaa merten syvyys ja vuorten korkeus. Plaa plaa…”.

Samaa ihastelua voidaan sitten jatkaa joka ikinen kerta kun tämä tähtisilmä purjehtii sisään.

Ja sitten lähtiessä kysytään vielä että ”Onko nyt kehuttu tarpeeks?”

Joo, senhän takia minä tämän alan valitsin, että saan kuulla 10 kertoja päivässä kuinka kaunis olen ja miten hyvä p*rse.

Ja siksi olenkin yksi parhaista työntekijöistä koko kaupungissa.

Kaduttaa vaan se että en mennyt sanomaan asianomaiselle miehelle että nyt saa riittää.

T:”palaa käpy”