Arkistot: Maaliskuu, 2008





03/03
2008

Salainen loppuosa

Kaikkihan tietävät tämän että yli 50 euron korttimaksuissa haluamme nähdä henkkarit.

Sitten kaivetaan lompakosta oikea kohta, jossa se ajokortti on läpinäkyvässä korttikotelossa (vai mikä nyt on), niin että kassa pystyy tunnistamaan sen ajokortiksi.

Sitten katsellaan sitä loppuosaa ja todetaan että ”123X?”.

Yleensä tyydytään toteamaan ”Just se” tai kerrotaan jotain vitsikästä.

Mutta sitten tämä että kirjoitetaan se itse siihen kuittiin tai kuiskataan se kassalle samaan aikaan kun vilautetaan sitä vaaleanpunaista lätkää, ettei kassa vain pääsisi tokaisemaan sitä ääneen. Seinilläkin on korvat. (Eikä sitä muutenkaan missään tapauksessa kuuluteta, kunhan todetaan/varmistetaan asiakkaalta.)

Sitten jos erehdyt toteamaan sen loppuosan, niin kuin merkiksi että luit sen oikein, alkaa ihmettely. ”Miksi sinä sen sanoit ääneen? Sehän on henkilökohtainen asia.”

Hmm, jaa, ehkä aasiakas ei ymmärtänyt että kukaan ei tee sillä tiedolla mitään, ellei satu tietämään myös syntymäaikaa, -paikkaa, täydellistä nimeä sekä senhetkistä kotikuntaa.

T:Paljastaja


03/03
2008

Juu, valitsen asiakkaani ulkonäön perusteella…

Työskennellessäni isossa tavaratalossa kohdalleni osui seuraavanlainen tapaus: Olin palvelemassa asiakasta, kun kassalle tuli viisissäkymmenissä oleva naishenkilö huokailemaan, kun ei saa palvelua. No, minä siihen sitten: ”Ihan pieni hetki, palvelen tässä vielä edellistä asiakasta”. Jatkoin vielä, että rouva voi toki maksaa ostoksensa mihin vain lähistön kassoista, kun olin sillä hetkellä yksin pisteessäni. Huokailu jatkui ja minulla oli edelleen edellisen asiakkaan kanssa asia kesken. Lopulta rouva tokaisi marttyyrityyliin: ”Ei olisi pitänyt tulla suoraan matonpesusta. Kun ei täällä saa näköjään palvelua!” ja marssi mielenosoituksellisesti pois. Just, ihan kuin olisin edes ajatellut koko rouvan ulkonäköä ja sen takia ”kieltäytynyt” palvelemasta… Huh huh! Piti rouvan vissiin päästä vaan aukomaan…

T:Entinen myyjä

03/03
2008

Grillikioskin jonossa

Olen töissä yhdessä kaupungin vilkkaimmista grillikioskeista. Yleensä, kun asiakas tulee varsinkin yöllä pienessä humalatilassa, voisi hän mielellään vastata kysymykseen asiallisesti, ilman, että hän heittää asian vitsiksi, jolloin vastausta saa odottaa vaikka kuinka kauan jonon yhä kasvaessa.

Esimerkiksi nyt viikonloppuna grillille saapui 2 miesasiakasta, joilta kysyin aikovatko he syödä ruokansa heti vai pistänkö pakettiin. Tähän miekkoset vastaavat nauraen ”no ei ku ENS VIIKOLLA! Me viedään ne pakkaseen pakastumaan hahahahaa”, erittäin hauskaa.

Lisäksi eräänlaisia huonoja läppiä voi asiakas jättää mainitsematta, koska ne ei kertakaikkiaan jaksa naurattaa. Siis kuluneita läppiä. Uusia saa erittäin mielellään kertoa grillillä, tuohan se työntekijöillekin piristystä. Kuluneita vitsejä ovat mm. ”Hampurilainen munalla ja maito rahalla” sekä ”joo kaikki mausteet, mutta jätä vähän muillekin”.

Eräänlaiseksi hauskaksi tapahtumaksi listaan tällaisen asiakkaan, joka yöllä tulee tilaamaan ruokaa, ja alkaa samantien jonossa selittämään uudesta puppelista, jonka on tilannut Saksasta (miesasiakas siis). Jonossa hänen takanaan oleva vanhempi pariskunta alkaa kuiskutella ”onkohan tuo homoseksuaali”, mukamas hiljaisella äänellä. Tähän tämä mieshenkilö vastaa oikein kuuluvalla äänellä: ”Jottei kenellekään jää epäselväksi mitään, niin tykkään kun pojat pistävät minua isolla k****lla p*****seen!”, jolloin saattaa itse kutakin naurattaa. Tosin hän olisi myöhemmin voinut jättää arvioimatta, millainen on mukava k***i. Mukavaa piristystä yöhön kuitenkin.

Näin meillä. :)

T:pccl

02/03
2008

Jumittakaa sitten hississä

Olin kolme vuotta iltavahtimestarina eräällä koululla.

Rakennus oli viisikerroksinen ja useat iltakurssit pidettiin nimenomaan ylemmissä kerroksissa. Valitettavasti sotien jälkeen rakennettua koulua ei oltu varusteltu nykyajan hienouksilla, vaan talon ainoa hissi oli vanhaan rakennukseen jälkikäteen ahtaasti ja hankalasti lisätty, ainoastaan invalidien tarpeiksi. Hissi oli niin pieni ja ahdas, että jos sinne tunki useampi kuin yksi ihminen kerrallaan, se poikkeuksetta juuttui kerrosten väliin. Tämän vuoksi olin varustanut hissin (ulko- ja sisäpuolelta) isoin, värikkäin varoituskyltein, ettei kukaan vain vahingossa juuttuisi hissiin.

Joka ikinen ilta kolmen vuoden ajan kävin seuraavan sananvaihdon.

Aasiakas: ”Missäs hissi on?”

Minä: ”Valitettavasti täällä ei ole asiakashissiä, ainoastaan tuo pieni hissi liikuntavammaisia varten.”

Aasiakas: ”Pitääkö mun siis oikeasti kävellä sinne viidenteen kerrokseen?!?”

Yleensä sananvaihtoon liittyi aasiakkaan puolelta myös kiroilua, tuhahtelua ja silmien pyörittelyä sekä iltavaksin nimittelyä. Tämän jälkeen aasiakas yleensä myös varoituskylteistä piittaamatta tunki hissiin kolmen ystävänsä ja valtavien jumppakassien kanssa.

Mikäli yritin estää herkästi juuttuvaan hissiin astumisen, sain aina huudot vastaani. (Joo, minä huijaan. Ei se hissi mihinkään juutu, vaan yritän vaan varata sen ihan omaan käyttööni. Saan sitä paitsi nautintoni siitä, kun katson asiakkaiden kävelevän portaita ylös sättien minua…)

Jos en ehtinyt estää ihmisten hissimatkustusta, ja aasiakkaat juuttuivat hissiin muutamaksi tunniksi kasseineen ja tavaroineen, syy oli tietysti silloinkin minun ja asiakkaat huutamassa minulle naama punaisena.

En edelleenkään tajua, miksi sinne hissiin piti ahtautua, kun ovessa luki isolla että se juuttuu jos sitä käyttää useampi kuin 1 ihminen kerrallaan. Olisi varmaan pitänyt pistää leiri pystyyn siihen oven eteen, että kukaan ei olisi päässyt hissiin sisään…

T:Minea

02/03
2008

Kärryllinen hauskoja vitsejä

Joo eli työntelen kärryjä eräässä firmassa eräässä isommassa kaupassa, ja kärryjä työnnellessä ihmiset kertovat todella ”hyviä” vitsejä, jotka tosin kuulet noin 10 kertaa päivän aikana, että ehheh.

Vitsi 1: ”Siinä onkin poika menossa vähän isommille ostoksille, kun on noin monta kärryä”,

kuulee lähes poikkeuksetta keski-ikäisen miehen suusta, joka vitsailee lapsilleen.

Vitsi 2: ”Onkos sulla kortti jokaiseen noista autoista?”,

sanoo mies kun näkee minun työntävän montaa autokärryä kerrallaan.

Vitsi 3: ”Onkos pojalla veturinkuljettajan koulutus?”,

kysytään jos on monta kärryä letkassa.

Vitsi 4: ”Ai että ku se ois menny nyt lujaa tosta alas”,

sanotaan kun työnnät kärryjä kiireessä, ja työnnät ne lujaa alaspäin menevälle liukutasolle.

Eli ihmiset hyvät, kyllä nuo ”hyvät” vitsit on jo kuultu!

T:”kärryntyöntäjien puolesta”

01/03
2008

Kyllä vaan tuolla Lidlissä…

Eli olen töissä eräässä firmassa joka vastaa joidenkin kauppojen pullonpalautuksesta, ja joka päivä tulee eteen asiakkaita jotka vikisevät panttia pulloista joista sitä ei saa, esim rypsiöljypullot, mehupullot jne jne. Yhtenä päivänä tuleekin puhelu joka etenee näin:

M: ”Pullonpalautus, *****.”

A: ”Tää kone hylkäs multa monta pulloa!”

M: ”Ok, hetki pieni, tulen katsomaan.”

A: (lyö luurin korvaan)

Päästyäni asiakkaan luo alkaa valitus:

A: ”Nää teiän koneet on ihan p*skoja, aina kun niihin olen pulloja laittanut ni niistä en panttia ole saanut, nyt tämä saa riittää.”

Sen jälken kysyn kohteliaasti että millaisia pulloja ne ovat, jne jne (kuuluu firman tapoihin varmistaa mitä sinne on laitettu).

A: ”No ne oli niitä Freeway Cola -pulloja ja niitä oli 16.”

M: ”Valitettavasti me emme hyvitä panttia Lidlin pulloistsa, koska ne eivät kuulu Suomen palautuspakkaus-järjestelmään. Ja tuossa seinällä on lappukin siitä.”

A. ”No kai sen lapun vois pistää vähän alemmas että sen näkeekin, ja kyllä tää on ihme kauppa, kyllä tuolla Lidlissäkin otetaan niitä pulloja vastaan…”

(Jooh, siinä tilanteessa tekisi mieli kysyä, että näyttääkö tämä joltai v*tun Lidliltä?)

mutta ystävällisesti totean:

M: ”Kuten huomaatte, tämä ei ole Lidl vaan *****.”

———————————

Niin ja onhan niitäkin tyyppejä jotka väenvängällä väittävät, että pullokone VARASTI heidän pullonsa, ihan kuin se kone tietoisesti jättää tahalleen hyvittämättä pantin siitä pullosta… Ei suinkaan, vaan ihmiset hyvät, opetelkaa pitämään ne pullot siinä kunnossa, että koneella on joku mahdollisuus lukea tai tunnistaa pullo, jookosta?

Joskus tekeekin mieli vastata asiakkaalle, jonka pullon kone VARASTI, että hetki pieni soitan poliisille, kun täällä kaikki varkaudet ilmoitetaan poliisille.

T:-botlepoika-

01/03
2008

Aukioloajat

Teen työtä matkapuhelinliikkeessä, joka sijaitsee automarketissa ja liikkeen ovet ovat sellaiset, että kun kerran saavun töihin, en saa ovia enää sisäpuolelta lukittua.

Ovessamme lukee selkeästi, kohtuullisen kokoisin mustin numeroin aukioloajat. Arkisin 10-19, la 10-16.

Asia saattaa tuntua vähäpätöiseltä, mutta mikä ihme siinä on niin vaikeaa ymmärtää, että jos liukuovet on vedettynä kiinni ja valot ovat pois päältä, niin liike on vielä/jo suljettu!?

Eilen illalla työvuoron piti loppua klo 19, mutta pääsin lähtemään vasta kello 20 kun ihmisiä vain tulee ja tulee sisälle. Tänä aamuna kun tulin sitten ”aamuvuoroon” kymmeneksi, niin valojen ollessa pimeänä ja ovien suljettuna, eiköhän joku tunge väkisin sisään jo kymmentä vaille! Ja kun yksi on sisällä, tulee muutkin.

Jos olisin ambulanssikuski, niin jonkun henki voi olla 5-10 minuutista kiinni, mutta ei kännykkäkauppiaana! Tietysti en napisisi satunnaisesta 5-10 minuutin tapauksesta, mutta kun kyseessä on lähestulkoon jokapäiväinen asia. Varsinkin ongelmaiseksi asian tekee se, jos kyseessä ei ole ostavia asiakkaita, en pysty todistamaan joutuneeni tekemään ylitöitä, ja sen vuoksi en saa palkkaa.

Nyt esimerkiksi joudun pitämään viikon verran ylityötunteja palkattomana vapaana, osittain tästä syystä… Tietysti myös joulukiireet vaikutti siihen, mutta kuitenkin.

Eli olkaa ystävälliset ja noudattakaa aukioloaikoja!

T:”Aina aukiko?”

Sivu 14 / 14« Alkuun...«--1011121314
Ottaako meno täällä päähän? Siirry toiselle puolelle, Aasipalveluun!