Arkistot: Maaliskuu, 2008
Näin meillä kodinkoneliikkeessä…
Erään kodinkoneliikkeen kassapisteellä… Myyjä johdatteli asiakkaan kalleimman ja hienoimman mahdollisen digilaatikon kera kassalle maksua suorittamaan. No, tapahtui seuraavaa: Asiakas aloittaa pienehkön kyselytunnin mitä erilaisimmista johdoista, liitännöistä sekä niiden paremmuuksista toisiinsa verrattuina… Myyjä vastailee kärsivällisesti kaikkeen mahdolliseen ja mahdottomaan mitä arvon herralle juolahtaa mieleen ja juoksee hakemassa jos jonkinlaista piuhaa aasiakkaan nähtäväksi ja hypisteltäväksi… Samaan aikaan jono tämän ko. aasin takana kasvaa ja selkeän ”voisitko millään hoitaa kyselysi muualla”-viestin pystyy helposti lukemaan muiden asiakkaiden kasvoilta… Alan vähitellen kyllästyä toden teolla kyseiseen herraan.
Useiden selventävien kysymystensä ja kaikenmaailman tuikitarpeellisten pohdintojensa seurauksena asiakas vihdoin noin 10 minuutin jahkailun lähestyessä loppuaan valmistautuu maksamaan ostoksensa. Vuorossa perinteiset avautumisen aiheet; henkkareiden kysyminen ja kuittiin allekirjoituksen saaminen. Henkkareitahan ei toki tarvitse näyttää vaan on ihan luonnollista ynähtää jotakin epäselvää, ja kun kysyn uudestaan että mitenkähän se henkilötunnuksen loppuosa nyt mahtoikaan mennä, niin tottakai siinä vaiheessa hermostutaan ja kysellään miten kehtaan moista kysyä. Se kun näet on henkilökohtainen! Pyytäessäni tältä aasilta vielä allekirjoitustakin (ettäs kehtaan), leikkii hän ovelasti kuuroa ja rypistää lapun tunkien sen lompakkoonsa. Selvitän että tarvitsen siihen nimikirjoituksen ja sen mitättömän näköisen pikku lappusen itselleni, aasiakas riuhtaisee kiukkuisesti lapun lompsastaan mumisten samalla itsekseen jotain siihen suuntaan että on se kumma kun vasta jälkeenpäin kerrotaan mitä tulee tehdä. 
Olen koko episodin ajan pitänyt väkinäisen hymyn kasvoillani sekä säilyttänyt suhteellisen ystävällisen sävyn puhutellessani tätä kyseistä maanvaivaa, mutta hänen tehdessään lähtöä happamana, tekisi mieleni lähinnä irvistää pienehköstä raivosta… Että näin.
T:-Snow82-
Valokuvausliikkeen arkea
Sattuipa vuosia sitten eräänä kiireisenä lauantaina… Työskentelin yksin kauppakeskuksessa sijaitsevassa valokuvausliikkeessä hoitaen niin myynnin kuin (filmi)kuvien valmistuksenkin. Oli kohtuullisen haastavaa olla kahdessa paikassa samaan aikaan, joten kuvatoimitukset venyivät puolenpäivän jälkeen tuntia pidemmiksi. Liikkeen sulkemisaika oli yhdeltä, mutta hellyin sitten lupailemaan useammallekin asiakkaalle kuvia aina kolmeen asti. Puoli yhden aikaan liikkeeseen astui vanhempi herra, joka kysyi hänkin nopeaa filminkehitystä. Esitin pahoitteluni ja sanoin, etten pysty enää vastaanottamaan lisää kuvatilauksia samalle päivälle. Siitähän riemu syntyi; asiakkaan mielestä kyse oli ilmeisesti vain laiskuudesta, etten suostunut lupaamaan kuvia valmiiksi puolessa tunnissa ja tuohtuneen esitelmän lopuksi hän totesi, ettei enää ikinä tule liikkeeseen asioimaan. Olin tuolloin jo melkoisen väsynyt kiireisen päivän takia enkä jaksanut esittää asiaan omaa näkökantaani ja kertoa, että mm. peruutin yhden jälkeen sovitun menoni voidakseni palvella herraa ennen tulleet asiakkaat ylitöitä tekemällä ja että mikäli en kieltäytyisi lopuista tarjotuista filmirullista, niin seisoisin liikkeessä vielä alkuillastakin.
Kertookaahan muuten miksi ne kuvat pitää yleensä saada HETI!!? Erityisesti kiire hämmästyttää, kun usein yhdelle filmirullalle on tallennettu parit joulut ja juhannukset… Ja ennen kuin joku henkäisee järkyttyneenä, että katsotaanko liikkeessä kuvat läpi, niin voin kertoa, että kuvat TARKASTETAAN läpi, jotta mahdolliset virheet voidaan korjata (väri, tummuus…). Alalla työskentelevät ovat varmasti kaikki nähneet niin paljon ”k-kaupan lihapiirakoita” lähikuvina, etteivät reagoi niihinkään muutoin kuin mahdollisten korjaamisten takia…
Liikkeen omistaja kertoi, että hänelle kävi eräänä jouluaattona niin, että liikkeeseen tuli puolenpäivän aikaan asiakas, joka toi muovikassillisen filmirullia kehitykseen. Asiakas aneli, että ne tehtäisiin hänelle samalle päivälle valmiiksi, koska heille oli tulossa sukulaisia vierailulle jouluksi ja filmeillä oli tärkeitä kuvia. Omistaja heltyi (vaikka perhe odotti) ja sai kuvat valmiiksi viiden-kuuden välillä. Asiakas ei kuitenkaan koskaan saapunut hakemaan niitä. Hyvää joulua. 
T:Valokuvaaja
Minäkin aasiakkaan kaveri…
Vuosia sitten olin kaverini kanssa käymässä eräässä liikkeessä. Lukiovuodet olivat tuolloin hieman tuoreemmassa muistissa ja kaverini äkkäsikin tiskillä palvelevien asiakaspalvelijoiden joukosta henkilön, jonka tunsi lukiosta.
”Hyi yäk, toi ****** on ihan kaamee h**ra. Se oli ***** lukiossa.”
Tämä tokaisu tuli siis todella sydämestä ja erittäin kovaan ääneen. Katseista päätellen liikkeessä ei ollut ketään, joka ei olisi kyseistä ilmoitusta kuullut. Tästä näennäisesti autuaan tietämätön kaverini marssi tiskille ja ilmoitti asiansa. Kassapalvelija — herjauksen kohteeksi joutuneen henkilön työkaveri — iski kaverini kaipaaman tuotteen ja vaihtorahat pöytään sanomatta sanaakaan.
Tästä tulistuneena kaverini tokaisee edelleen minulle, mutta toisaalta myöskin erittäin kovaan ääneen, jotta koko liike varmasti kuulee:
”Voi **ttu mitä palvelua. Siis isketään tollain rahat tiskiin. Mä en oo mikään koira. Ihan p***a mesta.”
Huusipa vielä ovelta perään, että ”törkeetä”.
Niinpä. Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Olin itse niin nolona tilanteesta, etten tätä osannut kaverilleni sanoa. Enpä ole myöskään kehdannut tämän jälkeen asioida kyseisessä liikkeessä.
Muutenkin olen joidenkin kavereiden kanssa joutunut todistamaan, ettei ilmeisesti kotona ole opetettu ottamaan toisia lainkaan huomioon. Esim. kioskin täti ei ole **tun huora, vaikka ystävällisesti vastaakin kysyttäessä, ettei heillä ole myynnissä sitä ja sitä tuotetta.
Käsittämätöntä käytöstä.
T:Itsekin asiakaspalvelija
Ei sikaa säkissä
Seurasin tässä eräänä päivänä seuraavanlaista tapausta asiakkaana.
Vanha nainen oli istahtanut leipäosastolle rollaattorinsa päälle. Luki siinä sitten Iltalehteä, Iltasanomat hänellä oli leipäkorin päällä. Myyjä sitten siihen tupsahti ystävällisesti sanomaan että lehdet on tarkoitettu ostettavaksi, ei kaupassa luettavaksi. Mummohan suuttui ja hiiltyi ihan kokonaan. ”Pitäähän minun tietää kummassa on paremmat jutut. Et sinäkään sikaa säkissä ostaisi!”.
T:Tupuhupu
Tankkasitko varmasti?
Näitä juttuja paljon lukeneena, päätin oman tarinani kertoa. Tämä sattui joskus aikoja sitten, kun olin kesätöissä eräällä huoltoasemalla:
Vanhempi mieshenkilö tuli kassalle ja kertoi maksavansa bensan. Jostain kumman syystä ( 
) ei mittaritaulussa ollut yhtään tankkausta ja kerroin tämän asiakkaalle. Asiakas alkaa inttämään kanssani, että ihan varmasti tankkasin tuossa 95:sta. Ja minä yritän selittää, ettei täällä näy yhtään tankkausta. Paikalle tuli jopa toinen myyjä tätä asiakkaalle kertomaan. Asiakas siinä sitten lähti pois, jupisten että on se kumma kun ei maksu kelpaa.
Meni jotain 15 min. kun asiakas saapuu takaisin, kovasti anteeksi pyydellen. Oli ajanut jonkin matkaa eteenpäin, kun bensavalo oli syttynyt palamaan. Kyllä hän oli kuvitellut tankkaavansa, mutta eipäs sieltä mitään tule jos ei muista liipasimesta painaa.
Tässä(kään) tapauksessa ei asiakas ollut oikeassa.
T:aasiakaspalvelijatar
Kaupatkin ovat aasiakkaita…
Aasiakas.netissä on saanut seurata lähes jatkuvaa avautumista ruokakauppojen työntekijöiltä, milloin mistäkin syystä, yleensä toki ihan aiheellisesti.
Pitää kuitenkin muistaa, että kaupatkin ovat asiakkaita… tai siis aasiakkaita. Eipä ole vielä osunut vastaan sellaista markettia, jossa tyhjät kuljetusapuvälineet (rullakot, lavat, laatikot) olisi jätetty oikein kuljetusliikettä varten.
Mikä siinä on niin vaikeaa, ettei homma suju? Kun ohjeissa kerrotaan, että maitoalusta tulee pinota 10 kpl pinoihin, kääntyvät pyörät päällekkäin ja koloihin lukittuna, niin mitä tekee aasiakas? Yhden vajaan ja yhden ylikorkean tornin, jossa alustat on päin p*rsettä ja joka kaatuu kun sitä yrittää siirtää. Aivan samoja ongelmia on myös rullakoiden, kuormalavojen, maitolaatikoiden, lihalaatikoiden ja maitorullakoiden kanssa.
Hommat tehdään tyypillisesti siis päin p*rsettä ja sitten avaudutaan netissä omien asiakkaiden tekemistä virheistä. Ai mutta niin, kaupan henkilökuntahan voi vedota milloin kiireeeen, milloin työtehtävän raskauteen. Kyllä kuljettajalla on aikaa!
T:hynkel
P.S. Muistakaa soittaa ja itkeä sinne Inexille, Keskolle tai Tukolle, jos kuljettaja jättää ”ottamatta tyhjät”.
Kuinka pitkä te olette?
Työpaikkani on laboratorio, jossa asiakkaiden pituus on mitattava. Tutkimuksiemme viitearvot kun kerran määräytyvät iän, sukupuolen, pituuden ja painon mukaan. Asiakkaiden pituus on nimenomaan mitattava, koska miehet saattavat muistaa minkä mittaisia he olivat armeijassa, ja sekä naiset ja miehet saattavat turhamaisuuttaan lisätä pari senttiä vaikka selkärangan välilevyjen kasaan painumisesta johtuen senttimetrejä pitää ottaa pois.
Jos asiakas on alle 50-vuotias ja pituus on viimeisen vuoden aikana mitattu, en yleensä ryhdy itse mittaamaan. Mutta kuinka usein aikuisten ihmisten pituutta mittaillaan? Ei hirveän usein, paitsi just laboratorioissa/sairaaloissa ja meidän asiakkaat ovat suurimmaksi osaksi ihan terveitä. Joten edellisestä mittauksesta on mitä todennäköisimmin melko pitkä aika ja kuten jo todettu, asiakkaan ilmoittamaan mittaan ei ole uskomista.
Aikaa säästääkseni olen siksi ryhtynyt kysymään suoraan:
”Milloin teidät/pituutenne on viimeksi vallan mittaamalla mitattu?”
Mutta te usko miten vaikea kysymys se on!
”Olin armeijassa 178 senttiä.”
”En tiedä tarkalleen, mutta luulisin että 1.65 m.”
”Olen varmaankin mennyt jonkin verran kasaan, housut sopivat vyötäröstä mutta ovat vähän liian pitkät.” (ERITTÄIN epätavallinen tapaus.)
”Etkö sinä siis näe että olen just sopivan pituinen ja mahdottoman komia?”
Niin, mutta milloin, milloin, milloin?!!!!
Ei tietenkään pitkiin aikoihin ja sitten se pituus mitataan. Ei sen kummempaa. Mutta pelkään pahoin että joku päivä vedän herneet nenään kun asiakas käy selittämään jotain ihan muuta… jos vaikka kiljahdan että ”Hankkikaa kuulolaite!!!”.
Näin ei ole toistaiseksi käynyt, aina vaan jaksan potilaan kanssa ihmetellä sitä kasaan painumista ja painon nousemista…
T:hoitsu
Mansikoita kerrakseen
Olen ollut muutamana kesänä myymässä mansikoita ym. marjoja markettien edessä olevassa kojussa. Aasiakkaita oli joka lähtöön, mutta tässä ehkä paras:
Olin saanut tavarantoimittajalta juuri ison kuorman 5 kg:n mansikkalaatikoita ja ihmiset niitä tietenkin ryntäsivät ostamaan. Oli sitten laatikoiden joukkoon eksynyt yksi (jos toinenkin) vajaa laatikko, sillä kuljetettaessa niitä voi sieltä tippua yms. Eräs herra meni valitsemaan itselleen sopivaa mansikkalaatikkoa ja päätyikin ottamaan yhden näistä (huomattavasti) vajaista laatikoista. Hän huomasi sen olevan vajaa, ja sitten olikin piru irti…
Asiakas: ”Tämä laatikkohan on selvästi vajaa!!”
Minä: ”Hyvä kun huomasitte, otankin sen sieltä pois.”
A: ”Ei, kun minä ostan tämän, vien kotiini ja punnitsen sen, jonka jälkeen soitan ja valitan teille mikäli (kun) tässä ei ole viittä kiloa. Ja soitan myös kuluttajansuojavirastoon.”
Tämän jälkeen aasiakas heitti rahat tiskilleni ja lähti vihaisena pois. En kuullut hänestä tämän jälkeen, minne lie kadonnut. Ja kaiken tämän aasiakas teki vain päästäkseen valittamaan!!
T:Tupsukka
