Arkistot: Huhtikuu, 2008
Hassuja olettamuksia ravintolassa
Sen lisäksi että asiakkaat olettavat asiakaspalvelijoiden olevan/tekevän mitä tahansa ja kykenevän vaikuttamaan kaikkeen, me asiakaspalveluammateissakin olevat osaamme tietysti olettaa yhtä sun toista asiakkaista.
Esim.
- Jos olet tilannut lounaasi kassalta ja sinulle on annettu numerolappu, oletamme sinun laittavan sen vaikkapa pöydän reunalla näkyviin, EI salaattilautasen alle.
- Jos olet illalla tai viikonloppuna — siis muulloin kuin lounasaikana — tullut itse istumaan pöytään, hakenut jostain likaisesta pöydästä vesikannun ja hakenut vielä itse salaattia, EI kannata ihmetellä miksi kukaan alueella pyörivistä kolmesta tarjoilijasta ei tule kysymään mitä haluaisit syödä.
Siinä muutama, lisää tulee jahka keksitään.
T:hämillään
Huutaminen kannattaa aina, vai..?
Hotellin vastaanotossa tapaa jos jonkinlaista viheltäjää asiakkaina. Suurin osa on oikein mukavia, ja sitten on näitä päivän ”piristäjä-aaseja”. Eritoten asiallisen reklamoinnin suhteen olisi asiakkailla parantamisen varaa, käytöstavoissa ainakin. Se huutaminen EI ole paras vaihtoehto, jos tosiaan tahtoo saada asiansa selviksi.
Jokin aika sitten vastaanottoon soitti hyvin tuohtunut kanslisti jostain koulusta. Ilmeisesti henkilö, joka hyvin vähän joutuu käsittelemään matkalaskuja ym, mutta nyt heille oli lähetetty lasku jonkun heidän henkilökuntaansa kuuluvan hotellimajoituksesta. Hän esitteli itsensä, ja sitten alkoi huuto.
”Tää lasku on ihan väärin!”
Etsin laskun koneelta ja kysyin, onko hinta väärä, tms. Ehei.
”Miten te KEHTAATTE lähettää nämä laskut englanniksi? Te VÄHEKSYTTE asiakkaita! Kyllä suomalaisen yrityksen pitäisi lähettää laskut SUOMEKSI! Teillekö kelpaavat vain SIVISTYNEET ja KIELITAITOISET asiakkaat, vai hä?!”
Koitin siinä sitten rauhoitella rouvaa, ja pahoitella. Oli vähän vaikeaa, kun huuto ei tauonnut hetkeksikään… Järjestelmämme on tosiaan englanninkielinen, eikä siitä saa suomenkielistä laskua ulos itkemälläkään. Onhan tämä iso miinus tietenkin, Suomessa kun ollaan. Suurin osa etenkin laskutusasiakkaistamme on kansainvälisiä firmoja, jotka ehdottomasti tahtovat laskunsa englanniksi (eikä firmakaan kovin suomalainen ole, omistajat vahvasti ulkomailla…).
Ehdotin, voisinko kääntää laskun suomeksi ja lähettää sen heille. Ei kuulemma tarvinnut. Lasku oli tullut ymmärretyksi kielestä huolimatta ja maksettukin jo… Ilmeisesti aasiakkaan piti vain päästä huutamaan. Olisiko ollut rouvalla huono päivä itsellään, ja piti se purkaa jonkun toisen onnettoman niskaan.
Saisiko olla räkäpiirakoita?
Olin paikallisessa marketissa itsekin asiakkaana, ja katselin paistopisteen valikoimaa, kun paikalle saapui keski-iän jo ohittanut, ihan siistin näköinen naishenkilö.
Hänellä oli kaiketi nuha, koskapa niiskutti nenäänsä. Niinpä hän otti ja pyyhki nenänsä kädellään, ja seuraavaksi alkoi lappamaan karjalanpiirakoita pussiin samalla kädellä. Siis kaikki tämä paljain käsin!
Jäipä omat piirakat ostamatta, enkä ole sen jälkeen ostanut irtomyynnistä yhtään mitään muutakaan.
T:Never again
”Millaista tämä on?”
Työskentelen kiinalaisessa ravintolassa tarjoilijana. Ruokalistamme on selkeä, suomenkielinen ja mielestäni myös helppolukuinen.
Suurin osa asiakkaista kuitenkin kysyy ”millaista tämä on?” osoittaen jotain listalla, esimerkiksi hapanimelää kanaa tai kasviskanaa.
Millä ihmeen tavalla millainen?! Hapanimelä lienee hapanta ja imelää? Kasviskanassa puolestaan on kanan lisäksi kasviksia? JNE! Luettelen kyllä aina mahdollisimman tarkan listan ruuan ominaisuuksia ja lupaudun tarkistamaan kokilta, jos jotain jäi vielä epäselväksi.
Tokihan ymmärrän, jos on ensimmäistä kertaa kiinalaisessa, tai ei muuten vain tiedä millaista ruoka on. Mutta jotenkin vain ”millaista tämä on” on hermoja raastava kysymys!
T:tarjoilija
Sokka irtoamassa
Pikainen p*skasangon tyhjennys, 10 vuoden ajalta…
Tämä on kaikille niille huomionhakuisille k*sipää-asiakkaille, joita pitäisi nuoleskella ja kumarrella, sekä muille yksinkertaisille, jotka luulevat laukovansa tuhat kertaa kuultuja fraaseja ihan ekaa kertaa… Myös niille asiakkaille, jotka luulevat aina olevansa oikeassa… Tiedoksi: olette 99% aina väärässä ja kun se selviää, ette edes k*sipäisyydessänne osaa pyytää anteeksi, vaan naureskelette vaivautuneesti, vaikka olette just suureen ääneen haukkuneet myyjän idiootiksi.
Jonossa huomioitua
Kävin tänään aamulla eräässä Kampin hyvin varustetussa ruokakaupassa, jossa kanssa-aasiakkaat saivat minut taas miettimään, miten kullanarvoisia käytöstavat ja järjenkäyttö ovatkaan…
Kassalla, jolle jonotin, jonon etupäässä oleva kanssa-aasiakas oli fiksusti heti aamutuimaan maksanut 500 euron setelillä. No eihän siihen löytynyt vaihtorahaa, joten jono seisoi ja kassaneiti hikoili ja yritti saada apua.
Viereinen kassa aukesi, joten edelläni jonottava nainen ja minä siirryimme siihen. Vielä meidänkin edellämme jonottanut mieshenkilö ei huomannut kassan aukeamista, ja tajutessaan muiden siirtyneen siihen kirosi kovaan ääneen ”VOI V***U!” ja steppaili hermostuneesti edestakaisin uuden ja vanhan jonon välillä sen näköisenä, että kiilaisi minut hetkenä minä hyvänsä. Koska tällä hermokimpulla oli vain yksi röökiaski, päästin hänet edelleni. Joo, ei tarvitse kiittää. Ei myöskään tarvitse tervehtiä kassaneitiä. Sen sijaan on ihan jees heittää kolikot tiskille kuin koiralle luu, ja murahdella mennessään. Tiedoksesi, idiootti, vaikka et tätä todennäköisesti koskaan luekaan: jos olisin tiennyt että olet kärsimättömän lisäksi vielä mykkä ja öykkärikin, olisit saanut mennä jonon päähän ja jonottaa siellä vaikka maailman tappiin.
Kaikkea te kassahenkilöt jouduttekin sietämään. Otan osaa.
T:Kanssa-aasiakas
Kuka soitti ja kenelle?
Asiakas soittaa liikkeeseen, myyjä vastaa.
M: ”Perttusen puodissa hyvää päivää!”
A:…
M: ”Haloo? Perttusen puodissa päivää!”
A: ”Enkä ole!”
M: ”Ette suinkaan, minä olen Perttusen puodista.”
A: ”No siinä tapauksessa te soititte väärään numeroon, sillä minä olen Jaakkola!”
[Asiakkaan ja myymälän nimi muutettu.]
T:RagDoll
Törkyä niskaan feissarille
Monet eivät ehkä tule ajatelleeksi, mutta myös feissarit, eli järjestöjen jäsenhankkijat, ovat asiakaspalveluammatissa. Ja ihmisiä. Elämäni pahin asiakaskonflikti tapahtuikin juuri ollessani feissarin hommissa viime kesänä.
Kuten aina, lähestyin iloisesti noin 50-vuotiasta miestä ja hänen rouvaansa kysyen kiinnostaisivatko heitä mahdollisesti ympäristöasiat. Tähän voi siis vastata joko ”kyllä” tai ”ei”, ehkä jopa ”kyllä/ei kiitos”. Ohjeistuksemme ei ole tuputtaa kenellekään väkisin mitään, joten ”ei” riittää kyllä. No tästä ensimmäisestä kysymyksestänihän sitten riemu repesi, kun mies alkoi vihaisesti tinkaamaan että jassoo, kiinnostavatkos sitten MINUA ympäristöasiat. Hieman hämmentyneenä vastasin, että tietysti, enhän muuten tuota työtä tekisi. Mies ei kuitenkaan jättänyt asiaa tähän vaan alkoi kysellä, mitä sitten oikeasti teen ympäristön hyväksi, muuta kuin seisoskelen kaduilla. Aloin sitten tätä selittää, mutta en saanut sanottua juuri mitään, kun mies alkoi haukkua ja solvata minua henkilökohtaisella tasolla todella törkeästi. Koko tämän ajan miehen rouva seisoi katsomassa tilannetta ja hihitti vieressä. Aikani kuunneltuani sanoin miehelle, että minun ei tarvitse kuunnella tuollaista ja kiitos hei. Sivummalle vetäydyttyäni tulee mies sitten uudelleen luokseni jatkamaan tilannetta samaan agressiiviseen tyyliin ja kysyy, että en kai nyt TUOMMOISESTA voi suuttua ja ”koita nyt rauhottua, tyttö!” (jaa minä vai?). Tämän lisäksi hän yrittää napata minua kiinni käsivarresta, mutta onnistun juuri ja juuri väistämään. Sanoin miehelle, että hän käyttäytyy todella törkeästi eikä hänellä ole mitään oikeutta koskea minuun. Kiehumispiste oli tuossa vaiheessa jo niin korkealla, etten edes saanut suustani kaikkea, mitä ajattelin, joten kävelin vain pois.
Kun kerroin tapauksesta pomolleni, hän sanoi, että poliisi olisi voinut olla kiinnostunut siitä, että kyseinen pukuherra yritti käydä minuun käsiksi ja pitää väkisin tilanteessa, jossa saisi jatkaa verbaalista väkivaltaansa. Kun olisin sen silloin tajunnut… En tiedä mitä kiksejä nuo keski-ikäiset herrasmiehet saavat siitä, että voivat kohdella muita ihmisiä kuin saastaa. Että joku näkee ikänsä/pukunsa/p*skamaisuutensa kautta olevansa toisten yläpuolella, ettei käytöstapoja tai edes normaalia ihmismäistä käytöstä tarvitse noudattaa… Tämänkin tilanteen kun olisi voinut välttää vain sanomalla ”ei kiitos”…
T:annika
