Arkistot: Kesäkuu, 2008
Tarjouksena tänään: Pullollinen p*skaa!
Olen ollut ravintola-alan hommissa n. 4 vuotta, kahvilat, ruokaravintolat ja yökerhot ovat siis nähty.
Tällä hetkellä työskentelen suuressa yökerhossa tiskin takana.
Kohdalleni ei ole osunut yhtään puristelua, huorittelua eikä väkivallalla uhkailua, taidan siis olla poikkeus sääntöön.
Luulen että kärsivällisyyteni ja pilke silmäkulmassa ovat auttaneet asiaa. Olen saanut aika monta alkavaa ongelmatilannetta purettua huumorintajun ja asiakkaan kuuntelemisen avulla. Välillä kuitenkin pysähdyn miettimään, miten jotkut aikuiset ihmiset käyttäytyvät kuin 5-vuotiaat kakarat?
Viime viikonloppuna olin tapani mukaan töissä ja palvelin asiakasta tiskin ollessa tupaten täynnä. Keskelle tiskiä pökäisee n. 40 v. siististi pukeutunut Maj-Britt Lindström-Pönkinen Andiatan jakkupuvussaan, ja alkaa napsutella sormiaan, huutaen tarjoilijaa. Keskeytän asiakkaan palvelemisen ja tiedustelen mikä Rouvalla on hätänä. Rouva oli ostanut kollegaltani omenasiideriä, mutta hänelle oli myyty päärynää. Selvä. Onnekseni tällä uudella ystävälläni oli kädessä pillillinen pullo, jota pyysin katsomaan. ”Rouva hyvä, siinä lukee Green APPLE light. Apple on suomeksi omena”. Toiset asiakkaat seurasivat hymyillen tilannetta tiskillä ja Andiata-täti alkaa täristä raivosta ”NO AINAKIN TÄMÄ ON IHAN….P*SKAAAA!!”. Jäin paikalleni katsomaan tädin menoa ja mietin olisikohan pitänyt lähettää Rouvalle pahoittelukortti avioliiton loppumisen johdosta?
Ja tämä oli vain yksi esimerkki. Samana iltana eräs setä suivaantui minulle kaljan hinnasta ja totesi kiukusta kihisten ”Haista p*ska”. Totesin siihen pöyristyneellä äänellä: ”Aikuinen mies eikä mitään käytöstapoja! Mitä vaimokin sanoisi kotona kun kuulisi että täällä vain kiroillaan vieraille naisille??”. ”Ei oo vaimoa..”. ”No, se selittääkin sun käytöksen, sua ei ole tapakasvatettu! Jos tulee kiukku, ei pidä valvoa näin myöhään”. Lopulta mies nauroi itsekin ja yritti vielä saada numeron. Sain seuraavalta naiselta tippiä.
Asiakkaat n. 35 v. asti ja yli 65 v. ovat pääsääntöisesti hyväntuulista porukkaa, joita on hauska palvella. Mutta mikä siinä on että pukumiesten ja naisten on pakko tulla yökerhoon pätemään ja käyttäytymään kuin autistit? Olen todella pahoillani jos elämäsi on kurjaa, mutta minulla ei ole siihen osallisuutta.
Miksi yleensäkin ihmiset ovat tottuneet saamaan tahtonsa läpi raivoamalla ja kiukuttelulla? Olen miettinyt josko tämä on joku sairas takaisinmaksu tuolta sukupolvelta meille? Kaunaa, katkeruutta? Toisaalta nykyisissä nuorissa näkyy todella pahoja Napoleon-syndrooman oireita ”MINÄ olen nuori menestyjä, kaiken lisäksi myös kaunis ja rohkea”.
Anteeksi suuret pohdintani aiheesta, mutta mikä tuossa ikäluokassa on mennyt pieleen? Hyvää kesän alkua kaikille!
T:Baaribeibe
Pehmeät paketit
Tapahtui kassalla. Keski-ikäinen nainen ostoksilla. Ilmoitan loppusumman ja asiakas maksaa ja siirtyy pois kassa-alueelta.
Hetken päästä nainen palaa ja tulee ihan naamani eteen ja kirjaimellisesti huutaa: ”PEHMEÄT PAKETIT 99 senttiä, pehmeät paketit 99!!”, ja heiluttaa samalla Juhlamokkaa kädessään.
Minulla ei hetkeen välähdä mitä asiakas oikein huutaa, niin totean että ei meillä koskaan Juhlamokat niin halpoja ole olleet.
Asiakas jatkaa huutamistaan: ”pehmeät paketit 99 senttiä!!”. Sanoin asiakkaalle että minä olen viimeinen ihminen jolle sinä alat huutamaan, pyydän toisen kassan jos rouva tulee näyttämään mistä on ottanut 99 senttiä maksaneen kahvinsa.
Kahvihyllyn luo päästyäni totean että kaikilla kahveilla oikeat hinnat ja sillä Juhlamokallakin normaalihinta, että mistäköhän rouva sen kahvinsa on napannut.
Silloin huomaan muutaman ilmaantuneen kahvipaketin karkkihyllyssä ja iso juliste ”pepe patukat 0,99″.
Rouva menee hieman vaikeaksi kun kysyin että tästäkö nappasit, ja että joku oli nämä tähän nostanut, että nuo patukat sen verran maksavat, että voidaan kyllä tehdä palautus siitä pehmeästä paketista vai haluaisitteko halvempaa kahvia, meillä halvin maksaa 1,19?
Asiakas ei halunnut mitään tilalle ja poistuessaan toteaa vielä että kummankohan meidän tässä kuuluu pyytää anteeksi.
T:neitikassa
Ranskattaren asennevamma
Tapahtumapaikkana on kesäinen museo, jossa järjestetään opastettuja kierroksia kummallakin kotimaisella sekä englanniksi ja saksaksi. Minun pitämälleni englanninkieliselle kierrokselle tuli sillä kertaa vain yksi opastettava, nainen Ranskasta. Kävipä ilmi, että hänen englantinsa oli todella, todella surkeaa. Hän ei esim. pystynyt kysymään niinkin monisyisiä kysymyksiä kuin että ”kuinka vanha tämä tuoli on”.
Minä mietin, että tulee pitkä tunti, kun joudun puhumaan ihmiselle, joka ei tajua mitään. Mutta sitten iski palvelualttius ja päätin vähän ylipalvella. Kävelin yhden toisen oppaan luokse. Tämä opas osasi ranskaa ja ihan ex tempore vaihdoimme poikkeusjärjestelyn avulla hänelle ranskankielisen oppaan. Ajattelin, että no kylläpä tämä meni hyvin. Hyvin tuli hoidettua tilanne ja joustettua.
Sitten kun kierros oli ohitse, tämä ranskaa puhuva opas tuli aivan kypsänä luokseni. Koko h*lvetin kierroksen tämä ihana ranskatar oli korjannut pieniä kielioppivirheitä, joita opastukseen valmistumaton kollegani oli tehnyt. Keskeyttänyt ja kommentoinut, että se kyllä lausutaan ”YN” eikä ”YYN”. Ja sen sijaan, että hän olisi ollut tyytyväinen häntä varten ilman eri maksua tekemäämme erityisjärjestelyyn, joka johtui hänen surkeasta kielitaidostaan, hänen loppukaneettinsa oli legendaarinen. Kun opas oli lopettelemassa, turisti kehtasi todeta, että ”olipa hyvä, että pystyin auttamaan sinua puhumaan parempaa ranskaa”.
Merde, mikä idiootti, sanon minä!
T:Turpis
Karavaanari on kaikkien kaveri
Vietin aikoinani useamman kesän töissä erinäisillä leirintäalueilla. Asiakkaista mieleenjäävimmät ovat ehdottomasti suomalaisen karavaanarijärjestön jäsenet, jotka olivat aina yhtä yllättyneitä siitä, että heidän piti maksaa alueella yöpymisestä, vaikka he asuivat omassa vaunussaan/autossaan/bajamajassaan.
Tyypillinen keskustelu meni tähän tyyliin:
Hlökunta: ”Tässä on lain vaatima matkustajakortti, paikallinen viranomainen haluaa kaikkien majoittujien henkilötiedot.”
Caravaanari: ”Tossa on toi mun kortti, kopsaa siitä.”
H: ”Tässä on vain Teidän jäsennumeronne, kaikkien majoittujien täytyy täyttää majoituskortti.”
C: ”V*ttu mä oon maksanut tästä kortista. Anna nyt se sähköavain vaan.”
H: ”Sähköstä veloitamme 2€/vrk, ja edelleen kaikkien majoittuvien täytyy täyttää majoituskortit.”
C: ”Siis mitä v*ttua, pitääkö mun oikeasti maksaa siitä, että asun omassa vaunussa/autossa/bajamajassa? Mehän vaan käytetään teidän vessoja, suihkuja, grillejä, sähköä, rantaa ja keittiötä. Tää on ihan riistoa. Me kyllä kerrotaan tästä kaikille meidän kerhon karavaanareille, eikä niistä kukaan enää tule tänne!”
H: ”Lupaat vaan.”
T:beavis
V*ttuilua ja käytöstapojen puutetta
Olin myyjänä Stockmannilla ja siellä asiakkaita tulee (tietenkin) palvella kohteliaasti. Tavalliseen tapaan teitittelin asiakasta kassalla, minkä jälkeen hän sanoi minulle: ”v*ttuiletko sä?”. Katsoin asiakasta tyhmästi ja hän jatkoi: ”niin, mun mielestä toi teitittely on tosi vanhanaikasta ja tuntuu v*ttuilulta”. Selitin hänelle, että kohteliaisuussyistä teitittelemme kaikkia asiakkaita, mutta silti asiakas poistui tuhahdellen ”vittuilulleni”.
————–
Olin tavalliseen tapaan kassalla töissä, kun asiakkaakseni tuli hieman iäkkäämpi mies. Hän sanoi ”päivää” ja vastasin hänelle ”hei”. Sitten asiakas sanoi uudestaan ”päivää” ja hieman häkeltyneenä sanoin ”päivää” takaisin. Tämän jälkeen mies jatkoi tyytyväisenä ostosten tekoa. Lähtiessään mies sanoi ”näkemiin” ja itse sanoin ”hei”. Siitäkös mies tulistui: ”Kuuluu sanoa päivää ja näkemiin!! Eikö teillä nykynuorilla ole mitään käytöstapoja?!”.
T:Kaisa
Hysteerikko kultasepällä
Kello- ja kultaliikkeessämme eräs myydyimmistä tuotteista on ns. aarrekääty, eli kultainen ranneketju, johon kiinnitetään pieniä kultariipuksia maskoteiksi. Riipukset ostetaan erikseen ja seppä kiinnittää ne yksitellen (huom! ammattitaitoisesti) ketjuun.
Eräs täti tuli hakemaan aarrekäätyään, ja alkoi valittaa, että riipusten lenkit ovat vääränlaisia. Eivät kuulemma ole tarpeeksi pyöreitä vaan liian soikeita. Asiakkaalle oli ostotilanteessa sanottu, että seppä kiinnittää riipukset niiden omilla lenkeillä, eli näitä ko. kultaisia rinkuloita ei vaihdeta muuten kuin eri pyynnöstä ja maksusta (koska ne ovat rahanarvoista tavaraa). Silloin käytäntö oli ollut asiakkaalle ok, vaan eipä enää ollutkaan loppupeleissä.
Kun yritin selittää, että näinhän asia oli alunperin sovittu, täti kiihtyi kun ei omasta mielestään ollut sopinut mitään. Kaikenlaisiin valittajiin tottuneena yritin rauhoittaa tilanteen sanomalla, että voin lähettää korun takaisin sepälle ja pyytää vaihtamaan riipuslenkit pyöreämpiin nimellistä korvausta vastaan (tyyliin muutama euro). Tämähän ei rouva-aasiakkaalle enää käy, vaan alkoi huuto: ”Kyllä minä näin miten sinä katsoit minua! Ajattelet ettei minulla ole oikeutta valittaa! Minulla on oikeus vaatia hyvää palvelua ja hyvä tuote, priimatuote! Tässä liikkeessä minä en enää ikinä asioi! Oletko tämän kaupan omistaja?! Sanonpahan vaan että ei kauaa tämä liike menesty tuollaisella koppavalla asenteella!!”. En kuollaksenikaan tajunnut miten olin koppava, kun yritin hyvitellä asiakkaan (tarpeetonta) pettymystä koruun. Nainen lopetti kimityksensä vasta, kun toinen myyjä tuli paikalle sanomaan, ettei minun asiakaspalvelussani ollut mitään valittamista ja rouva saisi lähteä nyt liikkeestä kun ei kerran osaa käyttäytyä. Sitä ennen akka oli haukkunut minut maanrakoon – ihan selväjärkisen oloinen asiakas hän oli ennen kohtaustaan.
T:magenta
Naistaksarin arkea
Ajan opiskelujen ohessa taksia, ja vaikka suurin osa asiakkaista on todella harmittomia ja usein jopa mukavia, niin joukkoon mahtuu kasapäin aasejakin. Päivittäin saan kuulla ihmettelyä ja vinoilua siitä, että olen vain parikymppinen ja pienikokoinen nainen, ja silti teen ”miesten työtä”. Jotkut epäilevät, että onkohan minulla edes ammattiajolupaa. Mikä siinä on, ettei nainen muka voisi ajaa taksia? Eräs vanhempi nainen ei suostunut tulemaan ”tyttölapsen” kyytiin, vaan vaati minua soittamaan ”oikean” taksin paikalle. Sanoin, että tässä on kyllä jo oikea taksi. Kun ei kelvannut, käskin hänen soittaamaan itse uuden taksin (ja salaa toivoin, että siinäkin olisi naiskuski, meitä kun on nykyään jo aika paljon). Vaadin aasiakasta maksamaan edes lähtömaksun, olinhan kuitenkin tuhlannut työaikaa naisen luo ajamiseen. Suostui sentään maksamaan, mutta kyytiin ei tullut. Hieman kyllä syö itsetuntoa, vaikka auto ja oma ulkoasuni on siisti ja selvästi taksityylinen, eikä silti kyytiin tulla pelkän sukupuolen vuoksi.
Jotkut asiakkaat neuvovat jokaisen risteyksen kohdalla, minne pitää kääntyä, vaikka alussa olisivatkin sanoneet kohdeosoitteen. Ei minua neuvominen yleensä haittaa, mutta monet kun tokaisevat siihen, että ”et sinä tyttö kumminkaan tiedä”. Eh, olen kyllä käynyt taksikurssin ja opiskellut kaupungin alueet, ja käytännössäkin ajellut lähes jokaista katua jo tähän mennessä. Ja jos joskus en satu tietämään missä kohdeosoite on, voin itse pyytää neuvoja tai hakea sen navigaattorista. Ei tarvitse aliarvioida, taaskin pelkän sukupuolen ja nuoren iän takia.
Eilen eräältä suositulta taksitolpalta autoon käveli vanha nainen. Kysyn minne mennään, ja nainen sanoo haluavansa siihen kauppaan, missä hän aina käy. Kun en tiedä mitä kauppaa hän tarkoittaa, alkaa hirveä meuhkaus siitä, että hän on vakioasiakas ja käy aina samassa kaupassa. Viimein kerrottuaan kyseisen kaupan nimen ja päästyämme perille, hän heittää minua 10 euron setelillä, nousee autosta ja paiskaa oven kiinni. Kyyti teki onneksi vain noin 9 euroa, joten sain ainakin tippiä, vaikka hieman paha mieli jäikin. Tässä kaupungissa on kuitenkin satoja taksinkuljettajia, ja vaikka joku käyttäisikin taksia hyvin usein, ei kaikki kuljettajat ole varmaankan sattuneet häntä kuljettamaan. Ja vaikka olisikin, on aika outoa olettaa, että kuljettaja muistaa jokaisen asiakkaan, sillä yhdessä päivässäkin niitä kertyy useita kymmeniä.
Samantyylinen tapaus sattui kerran aiemminkin, kun miespuolinen vanhus istui autooni, ja sanoi, että ajetaan hänen kotiinsa. Tiedustelin hänen kotinsa sijaintia, mutta hänet (omasta mielestään) tunnetaan kaupungissa niin hyvin, että kyllä jokaisen pitäisi tietää, missä hän asuu. Sanoin, että olen uusi kuski, enkä voi tietää missä kaikki asiakkaat asuvat. Sain vastaukseksi mulkoilua ja puhinaa. Kysyttyäni vielä kerran, vastausta taaskaan saamatta ja tietämättä edes suuntaa minne pitäisi lähteä, päätin antaa auton seisoa paikallaan odotustaksan juostessa (kyseiseltä tolpalta voi lähteä ajamaan kolmeen suuntaan, joten en viitsi ruveta arvailemaan jos en tiedä kohdeosoitetta). Hetken kuluttua aasiakas sitten tiuskaisi, että ”no aja nyt sitten xxx-kadulle”. Sen jälkeen matka sujui ihan hyvin.
Kerran eräs mies sanoi haluavansa Mannilaan. Varovaisesti tiedustelin, että missähän se sijaitsee, sillä en ollut koskaan kuullutkaan koko paikasta. Mies kysyy, että mikä taksikuski minä oikein olen, kun en Mannilaa tiedä, ja alkaa sitten nauramaan. Kohta selviää, että Mannila on kaupunginosa Jyväskylässä, noin 400km päässä omasta kaupungistani, eikä mies oikeasti edes halua sinne. Myöhemmin kuulin kollegoilta, että kyseinen mies tekee samaa aina taksiin mennessään, vaikka lopulta haluaakin ihan meidän oman kaupungin osoitteeseen. En vain ymmärrä, mitä hauskaa on taksikuskin huijaamisessa ja nolaamisessa.
Sitten on vielä ne lukuisat, yleensä humalaiset miehet, jotka pyytävät puhelinnumeroani, kysyvät nimeäni, pyytävät luokseen jatkoille, joskus jopa yrittävät käydä käsiksi. Pienen flirttiyrityksen kestän, mutta törkeäksi menevää vihjailua en suostu kuuntelemaan, eikä kuskiin todellakaan saa koskea.
Tästä saa varmaan sen kuvan, että naisena taksissa olisi ihan kamalaa, mutta toisaalta on onneksi paljon niitäkin asiakkaita, jotka eivät kiinnitä sukupuoleen tai ikään mitään huomiota, tai sitten kehuvat söötiksi ja antavat tippiä. 
Enimmäkseen mukavaa hommaa, mutta aasit pistävät välillä vihastuttamaan.
T:Tyttö ratin takana
Vaihtorahojen vaikeus
Sattuipa tässä eräänä kauniina päivänä tulemaan asiakkaakseni pariskunta. Työskentelen vaatekaupassa, ja kyseisellä hetkellä olin vuorossa lastenvaateosastomme kassalla. Paikalla olin yksin kolleegani ollessa ruokatauollaan, ja jonossa oli useampi ihminen.
Pariskaunnan rouvalla oli muutama vauvojen alennushintainen body, ja kaikki meni hyvin kunnes tuli rahastamisen aika. Yritin olla mahdollisimman nopea, jotta jonottavat asiakkaat eivät hermostuisi. Ilmoitan hinnan, 6.95 euroa, ja olen käsi ojossa valmiina ottamaan rahat vastaan.
Vaan mitä tekee rouva!
Kaataa kukkarostaan kaikki kolikot, enimmäkseen 5 ja 10cnt kolikoita ja käskee minua laskemaan siitä paljonko on.
No, lasken kolikot ja saan tulokseksi 6.90, ja tätähän hän ei voi uskoa. Silmä kovana tuijottaa vieressä, kun lasken uudelleen, ja summaksi tulee edelleen 6.90€.
Kysyn, olisiko hänellä vielä 5 senttiä, johon hän vastaa että ei ole mitään, ja sanoo miehelleen että antaisi minulle lisää.
Mies lyö tiskiin 5€ setelin, jolloin automaattisesti kysyn, olisiko hänellä ollut pienempää, kun puuttuva summa oli vain 5 senttiä.
Alkaa kauhea huuto siitä, eikö meillä riitä vaihtorahat ja eikö myyjät osaa laskea. KOSKAAN ei saa asiakkaalta pyytää kuulemma kassaan paremmin sopivaa rahaa.
Tähän totean vain, että luulin heidän haluavan eroon kolikoistaan ja siksi kysyn, mutta eihän se mitään asiaan vaikuta vaikka pahoittelenkin. Huuto jatkuu, joten otan rahat sekä kolikoista 1.95, ja isken tyynesti loput 5 ja 10 sentin kolikot miehelle kouraan.
Johan hiljeni!
Rouva seisoo vieressä naama punaisena, kaappaa pussin ja lähtee ulos kaupasta mies perässään.
Huikkasin perään vielä iloisesti ”Hyvää päivänjatkoa!”.
T:Henkari-Helka
