Arkistot: Heinäkuu, 2008
Tuotteiden palauttamisen sietämätön keveys
Työskentelin myyjänä suuressa tavarataloketjussa. Eräänä päivänä tiskille tuli nainen noin 10-12v poikansa kanssa. “Vaihdan nämä näihin!” nainen tiuskaisi ja lätkäisi eteeni kahdet nappikuulokkeet – käytetyt ja hyllystä napatut uudet. Kuitin mukaan kuulokkeet, jotka nainen vaati saada vaihtaa, oli ostettu 10 päivää sitten. Osa pakkauksen sisällöstä (mm. kuulokkeita tukevat muovirakenteet) olivat tiessään ja kuulokkeet oli rullattu kiepille ja sullottu nuhjaantuneeseen koteloonsa takaisin miten sattuu.
Perustelin mahdollisimman kohteliaasti, miksi en voi ottaa tuotetta takaisin. Ensinnäkin kyseessä oli hygieniatuote, emme voi myydä käytettyjä nappikuulokkeita enää eteenpäin. Toisekseen pakkaus oli niin huonossa ja puutteellisessa kunnossa, ettemme voisi sitä enää jälleenmyydä siksikään.
”Siis tämä on aivan käsittämätöntä! Kyllä te nyt otatte nämä kuulokkeet takaisin ja vaihdatte ne näihin toisiin! Nämä ostetut oli tarkoitettu lahjaksi, eikä päivänsankari pitänyt niistä!”. Tyynesti ilmoitin ettei palautus valitettavasti onnistu.
”Tämä ei jää tähän!”, nainen tiuskaisi ja poistui poikansa kanssa.
Seuraavana aamuna töihin tullessani luin työpaikan sähköpostin. Työtoverini, joka oli ollut edellisenä päivänä iltavuorossa, kertoi eräästä naisesta ja hänen pojastaan; päivällä kohtaamani asiakas oli soittanut osastolle. Kyseessä oli ollut uusi yritys saada palauttaa samat kuulokkeet ja työtoverini oli kieltäytynyt palautuksesta samoin perustein kuin minäkin.
Vielä tapausta pähkäillessämme sama nainen ja hänen poikansa purjehtivat jälleen paikalle! Tällä kertaa esimieheni itse palveli heitä ja nainen valehteli päin hänen naamaansa, että edellisenä iltana hänelle oltiin puhelimitse luvattu että hän saa palauttaa kuulokkeensa! Seurasi melkoista tuhahtelua ja pärskähtelyä kun esimieheni ilmoitti, että edellisenä iltana naisen kanssa asioinut myyjämme ei ollut sähköpostiviestinsä mukaan mitään tällaista luvannut – päinvastoin. Tarjouduttiinpa vielä soittamaankin edellisenä iltana vuorossa olleelle myyjälle kotiin, jotta asiasta saataisiin varmuus… Asiakas hylkäsi ehdotuksen monenmoisilla torjuvilla pöhähtelyillä.
Yhteenveto:
Hyvät aasiakkaat, älkää tuoko lapsianne mukananne kauppaan jos aiotte käyttäytyä tahdittomasti ja valehdella. Lapsenne saattavat oppia tavoillenne!
Älkää valehdelko jos ette osaa.
Jos silti päätätte valehdella, ottakaa huomioon että myyjät saattavat vaihtaa tietoa asiakkaasta myös keskenään ja näin valehtelunne voi tulla ilmi.
Arvoisat aasiakkaat, kauppa ei ole hyväntekeväisyyslaitos. Kauppa ei lue mukelonne ajatuksia – se ei tiedä tykkääkö pikku päivänsankari ostamistanne kuulokkeista vai ei. Kaupalla ei ole velvollisuutta ottaa tuotteen hintaa takkiinsa vain siksi, että olette käyttäneet tuotetta, särkeneet myyntipakkauksen ja ette tykkää siitä. Ylipäätään kaupalla on todennäköisesti vähemmän lakiin kirjattuja velvollisuuksia kuin juuri Te luulette.
T:RTV-Jekku
Jalkapallo pilaa laatuajan
Tapahtuipa eräänä iltana ravintolassa, jossa olen baarimikkona…
Baaritiskille tuli jätkä pyytämään, että olisiko mahdollista vaihtaa tv:n kanavaa että näkisi katsoa jalkapalloa. Toki toki, vaihdanhan minä.
Kohta tiskille ryntää äskeisen jätkän naisystävä:
”V*ttu vaihda jo toi kanava toiselle, onpa kiva yrittää käydä keskustelua jätkän kaa ku se vaa kyylää tota v*tun jalkapalloo!!”
Tästä vähän hämilläni sanoin että en sitä nyt samantien ala vaihtamaan kun vasta pyydettiin, ja moni muukin tuota matsia alkoi katsomaan…
Siitä tämä akka ilahtuu: ”no onko nyt liikaa pyydetty, kato ny tota, mä en jaksa kattoo tota!!”.
Tiskille saapuu myös keski-ikäinen nainen: ”Ihan oikeessa oot, pidetään nyt kerrankin naisten puolia! Miks sä et oo hänen puolellaan ku nainen oot itekki?” (anteeksi kun olen tällainen sukupuoleni petturi, työaikana vielä!).
Tokaisin vaan että ”minä en ala täällä asiakkaita suosimaan, enkä sitä kanavaa vaihda ihan heti, kun sitä varta vasten pyydettiin ja sitä kattoo moni muukin kuin miehesi”.
Muijat vaan tuhahtelee: ”no vähän ajan päästä, katokki et vaihat, ilta on ihan pilalla ku toi vaan kattoo telkkaa.” (ja syy minä siihen oon..?)
Olipa taas, enpä olisi itse kehdannut. 
Tässä hommassa pitäisi vissiin olla vähintään joku Dr Phil pärjätäkseen. 
T:rila
Kuittikohtaus
Olen siis kaupan kassalla töissä ja tässä yksi aasiakas, joka on sai minut aivan raivoihini.
Sinä yliärsyttävä keski-ikäinen mies: älä sinä tule opettamaan minulle minun työtäni!
Tämä herra maailmanomistaja tulee kassalleni ja olen jo antamassa vaihtorahoja, kun hän alkaa huutamaan minulle, että miksi kysyn asiakkailta, haluavatko he kuitin (niin todella, miksiköhän…)? Selitin siinä sitten, että sen takia kun moni ei sitä halua, niin en sitä sitten heille turhaan viitsi antaa. Selitin hänelle myös, että monet ovat iloisia kun en tuputa sitä heille. Mutta tämäpä ei hänelle kelvannut, hänen pitää siinä juhannusruuhkassa huutaa minulle, kun hänen vaimonsa kyllä tietää nämä asiat kun on kaupan kassalla töissä, se kuitti pitää antaa ilman kysymistä, ihme asiakkaiden kyykyttämistä kun joutuu kassalle vastamaan, että haluaako kuitin, jne. Yritin siinä sitten herraa rauhoitella, kunnes tämä näkee myymäläpäällikkömme. ”Tulepas sinä sieltä kertomaan,että kuka h*lvetti tätä likkaa on opettanut??!!”. Juu, minähän olen sinulle likka ja huora ym. Olisitte nähneet tämän herra maailmanomistajan virneen, kun myymäläpäällikkömme sanoi, että hän on oikeassa ja minä väärässä. Sitten tämä herra lähti ulos ja huusi vielä ovelta, että tulipas likkaakin vähän koulutettua ja hän palaa tähän vielä, jos kerrankin kuulee minun vielä kysyvän, haluaako joku kuitin. Kun herra oli lähtenyt, niin myymäläpäällikkö tuli sanomaan minulle, että: ”kyllä sinä olit oikeassa, mutta pakko minun oli noin toimia, kun meillä asiakas on aina oikeassa”. Ai että kun sapetti se omahyväinen virne sen p*skan naamalla kun se lähti! Olen vieläkin aika käärmeissäni pomolleni, koska hän toimii aina näin, vaikka asiakas haluaisi kuun taivaalta, niin se p*rkeleen asiakashan on oikeassa!
T:tiamiini
Öljyn hinta
Työskentelen huoltoasemalla ja siellä on oppinut vuosien varrella tunnistamaan osan todennäköisistä näpistelijöistä jo heidän saapuessaan sisään. Niinpä kiinnitin tähänkin pariskuntaan erityistä huomiota, eikä aikaakaan kun huomaan useita (4L!) öljykannuja kiikutettavan ulos, kiertämättä kassan kautta. Onnekseni meitä oli kaksi töissä, joten pinkaisen heidän peräänsä ja ehdin jutulle heidän jo istuuduttua autoonsa. Kyselen siinä sitten auton jalkatilassa olevista kalleimmista öljyistämme, että muistittehan varmasti maksaa?
A: ”Tottakai! Ei kai me mitää varkaita olla!”
M: ”No teillä on varmasti siinä tapauksessa kuitti näyttää, niin asiahan on sillä selvä?”
A: ”Juu, totta kai on. Määpäs kaivan sen sulle niin ei tarvii aina tulla syyttelemää.” (kaivelee ja kaivelee, myös vaatteidensa alta!)
Siinä odotellessa tuskastun ja suunnittelematta kysäisen että ”onkohan teillä edes minkäänlaista tietoa, minkä arvoista tavaraa tuo öljy on?” (n.40€/kannu x6)
A: ”Ei, emmää tiiä, kuinnii?”
Tätä seurasi hiljainen hetki kun molemmat tajusimme tilanteen. Tuijotimme siinä toisiamme, kunnes sanomatta mitään hän ryhtyi kantamaan öljykannuja takaisin sisälle…
T:pensapoika
Tahallista lapsen pahoinpitelyä?
Työskentelin opiskeluaikoina eräässä suomalaisessa pikaruokaravintolassa. Viikonloput olivat kiireistä aikaa ja varsinkin paljon perheitä vieraili tuolloin ravintolastamme. Yläkerrassa myös sijaitsi pallomeri ja liukumäki.
Oli siis todella kova kiire, ravintola oli aivan täynnä ja jonot kasvoivat. Lähdin sitten viemään hampurilaisia pöytään. Kiertelin pöytiä kiireellä ja välillä oikeiden pöytien löytäminen on todella hankalaa (miksi ne numerolaput pitää muuten aina piilottaa, tahallaanko??). En löytänyt yhden hampurilaisen omistajaa alhaalta, joten menin ylös. Yläkerta oli täynnä lapsia. Näin jo heti rappusten yläpäästä, että hampurilainen ei tulisi sinnekään, joten käännyin heti mennäkseni takaisin alas. Samalla jalkaani törmää kevyesti pieni n. 2-vuotias poika. Lapsi katsoo minua pelästyneenä. Nostan lapsen heti ylös ja pyydän anteeksi ja katson, että kaikki on ok. Lapsi siis muksahti vain pyllylleen istumaan, eikä edes alkanut itkemään, lähinnä varmaan vain pelästyi vierasta ihmistä. Jatkan siis matkaani alas etsimään hampurilaisen omistajaa. Löydettyäni hampurilaisen omistajan menen takaisin tiskille palvelemaan asiakkaita. Samassa koko jonon ohittaa hurjistunut nainen joka alkaa huutamaan minulle.
Aasiakas: ”Tulepas likka tänne!”
Minä: ”Niin?”
A: ”SINÄ TUOLLA ÄSKEN TÖNÄISIT KUMOON PIENEN POJAN!”
M: ”En tönäissyt, mutta poika törmäsi jalkaani. Pyysin asiaa pojalta kyllä anteeksi ja nostin pystyyn…”
A: ”SINÄ TÄÄLLÄ SIIS TÖNIT LAPSIA KUMOON? MINKÄLAINEN ASIAKASPALVELIJA SINÄ OLET??”
M: ”ANTEEKSI, se oli täysin vahinko. En nähnyt poikaa, kun täällä on niin täyttä ja kamala kiire. Olen erittäin pahoillani asiasta… Voinko jotenkin korvata tämän?”
A: ”SINÄ KAADOIT MEIDÄN POJAN, MITEN AJATTELIT TÄMÄN KORVATA??”
M: ”Voisin pyytää uudelleen anteeksi ja antaa lelun tai pehmiksen pojalle..?”
A: ”EI TÄSSÄ MITKÄÄN SUN ANTEEKSIPYYNNÖT JA LAHJAT AUTA! SINÄ KAADOIT POJAN!!!!”
Koko keskustelua sävyttää useat loukkaavat ilmaukset ja kirosanat. Tässä kohtaa alan itsekin menettää malttiani, koska jono naisen takana kasvaa kasvamistaan…
M: ”En voinut huomata lasta, lapsesi juoksi jalkaani päin ja en voinut sille mitään. Sitä paitsi tämä on ravintola, jossa ei ole lasten turvallista juosta miten sattuu…”
Tästähän aasiakas riemastuu.
A: ”TÄMÄ EI OLE RAVINTOLA, TÄMÄ ON LASTEN LEIKKIPAIKKA!!!”
M: ”Ei, kyllä tämä on ravintola ja vanhempien pitäisi huolehtia, ettei lapset juoksentele missä sattuu. Täällä on paljon vaarallisia paikkoja ja kuumia ruokia.”
(Tiedetään, ei olisi pitänyt lähteä vastustamaan naista ja ”haukkumaan” häntä huonoksi vanhemmaksi…)
Tämän sanottuani saan sellaisen haukkumisoksennuksen päälleni; minä esim. tahallani hakkaan lapsia, olen huono asiakaspalvelija, tyhmä, huora, jne… Tiedän, että omat lapset ovat jokaisen suurin rakkaus… Mutta jotain rajaa?!
A: ”MINÄ KYLLÄ SOITAN POMOLLESI!!!”
M: ”Ei tarvitse, esimieheni on tuolla keittiössä, käyn hakemassa hänet…”
Tässä vaiheessa jo nieleskelin kyyneleitä. Menin taakse ja puuskahdin esimiehelleni, että menehän tuonne kassalle. Itse menin pukuhuoneeseen, purkamaan kiukkuani ja pahaa oloani, ja olin jo lähdössä kotiin. Hetken kuluttua esimies tulee luokseni ja puuskahtaa ”H*lvetti, mikä idiootti!”. Sille naiselle ei siis kelvannut mikään. Ei anteeksipyynnöt ja pahoittelut, ei lahjat tai pehmikset… Hän vain halusi huutaa ja loukata. Minä en todellakaan tekisi mitään tuollaista kenellekään! Varsinkaan lapsille! En tiedä mitä minun olisi pitänyt tehdä… Seisoa päälläni varmaan…
Esimieheni oli sitten saanut naisen lähtemään. Samaan aikaan yläkerrasta tulee alas mies lapsineen. Tulee luokseni ja sanoo: ”Älä välitä, se nainen huusi ja komensi yläkerrassa koko ajan kaikkia muita ja muiden lapsia”. Oli haukkunut muiden lasten kasvatusta ja oma mukula oli silti juoksennellut kuin päätön kana ympäriinsä… Tämä hiukan helpotti oloani, sillä aloin jo tuntea itseni todella syylliseksi lapsen pahoinpitelyyn! Mutta kyllä tuo tapaus ja naisen kamalat sanat pysyivät mielessäni pitkään. Nykyisin onneksi voin muistella tilannetta jo huumorilla!
T:Iloisen palvelun lapsen potkija
Alusvaateliikkeen vakiot
Työskentelen alusvaatteiden erikoisliikkeessä, ja näihin tapauksiin törmään yhä uudelleen:
Asiakas tulee ja haluaa katsella, ja mahdollisesti sovittaa uimapukuja. Yleinen käytäntö on, että koot menevät vaate- ja kuppikoon mukaan. Joillekin on hankala käsitellä näitä kahta asiaa samaan aikaan, jolloin tuloksena on seuraavanlaisia keskusteluja:
M: ”Kertoisitko vaate- ja kuppikokosi, niin voin etsiä oikean koon teille?”
A: ”Joo mä käytän yleensä koon 42 vaatteita. Joskus 44, riippuu mallista.”
M: ”Ja kuppikoko?”
A: ”No se 42 tai 44.”
M: ”…ei vaan teidän rintaliivienne koko.”
A: ”No jos mä käytän kokoa 42 ja mulla on tän kokoset tissit ni eiköhän se joku tollanen… En kyllä nyt taida muistaa, kun nää edelliset jäi pieniksi ja tarttisin uudet.”
Sitten sovitetaan asiakkaalle ensin liivejä, jonka jälkeen päästään vihdoin uimapukuun.
—–
Ärsyttäviin asiakkaisiin kuuluvat ns. ”mittauttajat”, eli tullaan muka ostamaan liivejä ja ollaan niin kiinnostunutta joka setistä. Todellisuudessa halutaan vain, että asiantunteva myyjä kertoo sen liivikoon, jonka jälkeen todetaan, että olemmepas törkeitä kiskureita ja mennään läheiseen Lindexiin ostamaan tusinaliivit.
Emme voi vaikuttaa myyntihintoihin paitsi alennusmyynneissä. Ennakkotoimitusten yhteydessä meille lähetetään nimittäin hinnastot, joissa on ovh jokaiselle valmistajan tuotteelle – sillä hinnalla on myytävä, jotta liiketoiminta kannattaa.
—–
Myös inttävät asiakkaat käyvät välillä hermoille; tullaan kysymään että myymmekö tuotetta x. Kun vastaamme, että sitä meillä ei ole valikoimissa, niin asiakas lataa vastapalloon että ”mutta onhan sitä Stockmannilla/Anttilassa/Prismassa/tms!”.
Me emme ole ketju, vaan pieni erikoisliike. Me emme voi edustaa jokaista mahdollista merkkiä.
—–
Lopuksi hieman hassumpia asiakasletkautuksia:
Noin viisikymppinen, tukevahko naisihminen tulee ostamaan rintaliivejä. Oikea koko löytyy, ja kysyn, haluaako asiakas mahdollisesti yhteensopivat alushousut. Hetken housuja hypisteltyään täti päättää olla ottamatta niitä, koska ”nehän lentävät sitten tositoimissa ensiksi pois!”.
Vanhempi rouva (n. 70 v.) ostaa rintaliivit. Maksettuaan rouvan katse osuu alennuskoriin, jossa on erilaisia string-housuja ja muita pitsiunelmapöksyjä:
”Voi että, tällästä kaikkee. Pitäiskö ottaa tälläset? Mutta kenelleköhän mä sitten voisin itseäni alkaa myydä, heh heh heh?!”
Kiitos kun jaoitte nämä kanssani, hyvät rouvat. Olisin kuitenkin voinut ehkä selvitä ilman näitäkin tietoja.
T:ciel
Taksiuran tähtihetkiä
Ajan taksia pienessä kaupungissa. Olen ajanut vasta 2v, mutta olen jo törmännyt loistaviin tapauksiin.
———
Minä: ”Terve, mihis ajetaan?”
Asiakas: ”V**tuako se sulle kuuluu!!”
Minä: ”Ulos!”
———
Asiakas kotipihalla tilattuaan auton: ”Minuako tulit hakemaan?”
(En toki, me vaan ajellaan ympäriinsä ja etsitään asiakkaita).
———
- ”Terve, mihis mennään?”
- ”Eteenpäin…”
- ”Älä hitto, yleensä ajan pakilla.”
———
Yleisiä ohjeita teille taksiasiakkaille:
- Älä vi**uile kuskille. Moni ei vie sinua perille asti.
- Kun sinulta ennen pitkää kyytiä kysytään maksutapaa, älä totea, että kyllä rahaa löytyy, voin ostaa vaikka tämän auton. Näytä rahat tai pankkikortti tai jotain vastaavaa. Visa electron ei ole varma maksuväline. Mieluusti käyn automaatilla ennen kyydin alkua, jotta olen varma, että saan perillä rahat, eikä minun tarvitse vaivata poliisia.
- Se, että sanon sinulle, että autossa ei syödä, tarkoittaa sitä, että autossa ei syödä! Jos kiellosta huolimatta alat einestää makkaralihapullakebabeläinperunoita riisillä, älä ihmettele, jos huomaat syöväsi tien varressa.
- Jos käyttäydyt aggressiivisesti, jäät aivan varmasti matkalle ja pahimmassa tapauksessa jatkat matkaasi miekkataksilla.
- Minua ei kiinnosta pätkän vertaa, vaikka tuntisit ajamani auton omistajan. En silti vie sinua halvemmalla kotiin.
- Älä pyydä minua ajamaan mittari pois päältä. Ne ajat ovat menneet.
- Sinä baariruusu 3 promillen kännissä, voit olla varma, että haluan kyytimaksun rahassa.
- Tunnen sen ja sen ja sen ja sen. Ihan vapaasti, minä en tunne sinua ja en anna alennusta.
- EI, EN OTA VIITTÄ KYYTIIN VAIKKA OLISITTE KÄÄPIÖITÄ!
- Kyllä, olen ihan p*ska kuski, koska en anna juuri sinulle alennusta, vaikka sitä heti autoon astuessasi kovaäänisesti pyysit.
- Lause ”mitäs jos mä ryöstäisin tän taksin” ei ole hauska. Älä ihmettele, jos olet tien varressa / maijan takapaksissa tämän jälkeen.
- Se, että olet jonottanut x aikaa, ei ole minun syy. Voit olla varma, että kaikki ajetaan renkaat soikeana, silloin kun kyytiä on. Jos jankutat odotusajasta kovinkin pitkään ja vi**uilet vielä kaupan päälle, löydät itsesi jonon periltä hyvin äkkiä.
Näitä kyllä riittäisi niin paljon, että tila loppuu kesken. Itseasiassa kirjoitin blogiini tämän ”foorumin” innoittamana mielipiteeni asiakaspalvelusta yleensä…
T:taksirenki
Päivä kuin painajainen
Hankalia asiakkaita löytyy aina, mutta erään työpäivän aikana alkoi tuntua siltä että miksi — oi miksi — minä tällä alalla oikein olen!
Työskentelen siis ravintolassa, päivä alkoi suht rauhallisesti kunnes sisään tuli 3 eri seuruetta. Yksi näistä seurueista oli semmoinen, missä oli 3 miestä, jotka näyttivät siltä ettei heille mennyt mikään perille mitä sanoin.
Minä: ”Hei! Mitäs laitetaan?”
Yksi asiakkaista: ”Hmm… saako täällä tarjoilua ollenkaan??”
M: ”…kyllä?”
A: ”Mjooo…”
M: ”Tuliskos teille juomista?”
A: ”Laitas juhannukset pöytään.”
M: ”Anteeksi mitkä?”
A: ”No juhannukset!”
M: ”Anteeksi, nyt en ymmärtänyt…”
A: ”Höh, jallua…”
Lopulta herrat osoittautuivat niinkin hankaliksi että aina kun he olivat mukamas tilanneet kaiken, aina jotain puuttui ja jouduin ravaamaan ylimääräisiä kertoja pöydässä. Kaiken kruunasi se, kun tämä ”pääjehu” sitten lähtiessä tuli tiskille ja ojensi nyrkissä olevan kätensä minulle ja sanoi että hänellä on minulle jotain. Kun ojensin käteni, hän pudotti siihen jyrsityn hammastikun ja lähti maireasti hymyillen kävelemään.
Samaan aikaan toinen seurue oli lopettanut syöntinsä ja vein heille laskun. Maksoivat, kaikki ok. Sitten he kuitenkin halusivat jäädä istumaan iltaa ja tilasivat mm. jekkua ja viiniä. Vein sitten tietysti niistä laskut kun pöytälaskukaan ei ollut enää auki, niin nämä olivat ihan äimän käkenä: ”ai näitäkö ei oo maksettu, mitääh..?” (on se jännä jos niitä ei oo maksettu kun niistä ilmoittaa vasta sen jälkeen kun varsinainen pöytälasku on jo maksettu). Jouduin tosissaan selittämään tämän tilanteen asiakkaille, jotka sitten viimein maksoivat.
Kolmannen seurueen valopää taas työllisti minua koko tämän ajan liimailemalla purukumeja baaritiskiin, valittamalla 5 minuutin (eikä yhtään liioiteltua) välein että hänen valitsemiaan kappaleita ei jukeboksi soita ja rahat pitää saada takaisin! Paras oli se kun tämä nainen oli juuri keuhkoamassa taas jostain kappaleesta, niin samalla se alkoi siellä taustalla soimaan…
Tuli sitten kiireaika, jolloin tuli taas pari ääripäätä kohdattua.
Tapaus yksi: Nuorehko seurue tilaa juomat ja ruuat. Koska ravintola oli aivan täysi ja minulla oli mahdoton kiire uusien asiakkaiden vastaanottamisessa, en ehtinyt heti heille juomia viemään. Aikaa meni ehkä 5 minuuttia, kun aloin heidän virvokkeitaan kasaamaan. Samalla tulee seurueen eukko huutamaan: ”Meinasitko sinä ne juomat joskus tuodakin??!”. -”Joo, tässähän minä koko ajan…”. Ei herunut kiitoksen sanaakaan.
Sitten taas tapaus kaksi: Perhe istuu toisaalla, joutuivat odottamaan juomiaan vielä kauemmin kuin äskeiset, mutta kiittelevät silti kovasti kun nekin saan heille vietyä. Sitten, ruokien vientivaiheessa tulee meidän puolelta huolimattomuusvirhe, ja perheen äiti jää täysin ilman annosta muiden syödessä! Tämä selviää vasta siinä vaiheessa kun menen keräämään perheen lautasia, kun hän huomauttaa ettei ole saanut annostaan. Pahoittelen asiaa monta kertaa ja keittiö alkaa salamana tehdä annosta hänelle. Ennen kuin edes ehdin mainita että annos tulee sitten puoleen hintaan, asiakas vain hymyilee ystävällisesti ja ”kyllä hän ymmärtää kun näkee miten kiire on”. Siinä oli kyllä kiva asiakas, tuohtuneen naaman olisi tässä kyseessä ymmärtänytkin.
Samassa kiireessä vanha pariskunta pyytää minua soittamaan taksin. Sanon soittavani sen hetken kuluttua. Menee pari kolme minuuttia, jolloin otan uutta tilausta. Kohta tämän pariskunnan kaksilahkeinen ryntää keittiöön ja osoittelee sormellaan minua: ”SINÄ LUPASIT SOITTAA TAKSIN! EI NÄY TAKSIA! VALEHTELIJA!!”. Pyydän anteeksi ja lupaan soittaa heille taksin ihan nyt heti, mutta ukkoa ei kiinnosta, ovet paukkuen ulos.
Sitten illan viimeinen. Pari nuorta sälliä tulee syömään. Ovat todella ystävällisiä, kehuvat ruokaa ja ravintolaa. Toinen sitten yrittää flirttailla myös jotain. Kohta sitten työkaveri tulee kertomaan että tämä jamppa oli häneltä kysellyt että minne olin hävinnyt ja oli kuulemma sanonut jäävänsä odottamaan minua. Pääsen sitten töistä, ja nämä pojat tulevat siihen että ”hei, jää ny meijän seuraan, niin tutustutaan”. Sanon siihen ystävällisesti että ”nyt ei ehdi jäämään, hei hei”. Juuri kun pääsen kulmaan taakse, kuuluu perästä: ”PIHTARI!!”.
Joo, eiköhän päivä ole pulkassa.
T:pihtaava valehtelija
