Arkistot: Heinäkuu, 2008
Hulvaton loukkausyritys
Olen työskennellyt pitkään myyjänä tavaratalossa, eri osastoilla. Kaikenlaisia aasiakkaita tapaa päivittäin:
Miesasiakas tulee sisään tavarataloon ja ilmoittaa haluavansa vaihtaa ostamansa lehden. Kerron, että lehtiä koskevat palautukset ja vaihdot hoidetaan lehtiosastolla ja ohjaan miehen oikeaan suuntaan. Mies jupisee siitä, ettei saa vaihtaa lehteään minun kassallani (joka on lähinnä ulko-ovea), mutta lähtee kuitenkin lehtiosastolle. Siellä ei ilmeisesti suhtauduttu miehen asiaan kovin innostuneesti, mutta asia oli kuitenkin hoidettu. Palatessaan ko. osastolta ja ohittaessaan kassani, mies murjaisee:
”On se kyllä kumma, että piti tuonne asti lähteä tätä asiaa hoitamaan, kyllä täällä ennen on asiat voitu hoitaa kaikilla kassoilla! Täällähän on palvelu mennyt ihan Citymarketin tasolle!”
Pahoittelen tilannetta, mutta kerron, että näin on nykyään käytäntö.
Mies on selvästi tuohtunut ja mulkaisee minua ja kollegaani, jotka molemmat istumme kassakoneidemme takana tuoleilla.
Mies: ”Ei kyllä minun nuoruudessani ollut tapana, että myyjät ISTUVAT kassoilla!”
Kollegani puuttuu tilanteeseen sanoen: ”Niin, mutta toisaalta jos meille on kerran tuolit tähän tuotu, niin on kai meidän asiamme, käytämmekö niitä vai emme”.
(Huomautettakoon, että minäkin seison työpäivistäni 90% ajasta, ja olin tuonakin päivänä istahtanut tuolille ehkä 5 minuuttia aiemmin kuin mies saapui myymälään…)
Mies yrittää loukata meitä: ”Te näytättekin ihan Citymarketin kassoilta istuessanne siinä!”
Huvittuneena seuraamme miehen poistumista myymälästä. Olisiko pitänyt loukkaantua siitä, että minua verrattiin Citymarketin kassaan?! Minullehan on ihan sama, minkä kaupan kassalta näytän, työni on auttaa asiakkaita, eikä näyttää mallilta tai missiltä kassalla! 
T:Saako näille edes nauraa
Pysäköinti sallittu juuri teille
Kauppakeskuksessa, jossa työskentelin, oli jouluna ruuhkaa, myös pysäköintihallissa. Hallissa oli muutamia kohtia, joissa oli pysäköintikiellot. Meidän varastomme — sekä muita tarpeettomia asioita kuten hätäpoistumistie — oli yhden tällaisen oven takana, ja ruuhkaisimpina aikoina oli enemmänkin sääntö kuin poikkeus että sen eteen oli parkkeerattu. Joku oli kyllästynyt tähän, ja asettanut pysäköintikieltoalueelle pahvilaatikoita, joihin oli raapustettu ympyrä ja kenoviiva.
Kun sitten kerran olin menossa varastolle, huomasin että oven eteen oli taas parkkeerattu auto. Samaan aikaan kun pähkäilin, mitä kautta saan rullakon tällä kertaa vietyä läpi, paikalle pelmahtivat omistajat. Miehellä oli kädet täynnä ostoskasseja ja pojalla tutunnäköisiä laatikoita. Kun auto oli lastattu ja peruutettu pois tieltä, poika asetteli laatikot nätisti takaisin pysäköintiesteeksi.
T:Myyjänen
Netti toimimaan
Olen erään operaattorin leivissä ja teen asiakaspalvelijan töitä. Tässä työssä tulee jutelleeksi mitä erilaisempien aasiakkaiden kanssa. Tässä teille kaikille esimerkkitapaus siitä kuinka tässä hommassa pitkä pinna on kaiken A ja O.
Aasiakas soittaa X operaattorin aspaan. Minä olen se onneton, joka vastaa tämän hysteerisen rouvan puheluun.
Hyvä että kerkesin esitellä itseni, kun alkoi älytön manaaminen kuulua luurin toisesta päästä.
Rouva: ”MIKSI TE ETTE OLE VIELÄKÄÄN SAANEET MINUN NETTIÄNI TOIMIMAAN?!!”
Minä: ”Anteeksi rouva, mutta kuinka?”
R: ”Minä olen soittanu AINAKIN 3 kertaa teille ja aina minulle on sattunut sellainen luupää vastaamaan, joka ei osaa hommaansa siellä. Ja kun lopulta siellä joku tajuaa jotakin ja lupaa että nettini saadaan toimimaan piakkoin, niin mitään ei tapahdu! Kone on pimiänä, enkä pääse nettiin.”
M: ”No otetaanpas rouva IHAN rauhallisesti ja aloitetaanko siitä että kerrotte omat tietonne minulle, jotta löydän Teidän liittymätiedot täältä.”
Rouva mumisee jotain hetken, mutta suostuu lopulta antamaan tietojaan ja pääsemme jatkamaan asiaa eteenpäin.
Selvisi että rouvan netti oli kytketty juuri samana päivänä päälle.
Minä aloin hiukan epäilemään tapausta, koska rouva selitti minulle että konekin on pimeänä, jne.
M: ”Saanko varmistaa rouva että Teidän tietokoneen virtanäppäin on pohjassa ja näyttönne virta myös päällä?”
R: ”NO KYLLÄHÄN MINÄ NYT OSAA KONETTA KÄYTTÄÄ!! PIDÄTTEKÖ TE MINUA AIVAN TYHMÄNÄ?”
(mmm… no…)
M: ”No mitäs se Teidän modeeminnen näyttää? Palaako siinä valoja?!”
R: ”Mikä se on?”
M: ”No sellainen laatikko joka mahdollistaa Teidän netin toiminnan.”
R: ”En minä tiedä sellaisesta.”
M: ”Sellainen on lähetetty Teille postissa.”
R: ”Ai juu! No on se minulla täällä.”
Minä utelin yhä valoista, jne.
R: ”Ei! Ei pala valoja!”
M: ”Voisitteko varmistaa että kaikki johdot ovat oikein kiinni seinässä?”
R: ”MITKÄ HEMMETIN JOHDOT?”
M: ”NO ne MODEEMIN JOHDOT.”
R: ”No, en minä osaa katsoa niitä ite oikein kun en minä näistä ymmärrä mitään!” (itkee melkein)
M: ”Menkääpä sinne modeemin ääreen niin voin auttaa sen kytkemisessä.”
Rouva hiljenee hetkeksi.
M: ”No, joko olette sen modeemin luona?”
R: ”Juu olen!”
M: ”Katsokaa ensinnäkin että modeemista lähtee johto puhelinpistokkeeseen” (kuvailin puhelinpistoketta vielä varmuuden vuoksi)
R: ”No, ei lähde mitään johtoja tästä!”
M: ”Missäs se sinun modeemisi on?”
R: ”NO, PAKASTIMEN PÄÄLLÄ! MUOVIPUSSISSA!”
AAAARRRGGHHHH!
Tätä keskustelua ja hänen raivoamistaan / ilkkumistaan kuuntelin yli puoli tuntia, ennen kuin hän tajusi kertoa ettei ole avannut edes koko modeemin pakettiakaan!
T:Ei voi olla totta!
Kanasuikaleet eniten tarvitsevalle
Olen töissä ruokakaupassa. Tapaus sattui tänään, kun olin pistämässä alennushintoja muutamiin tuotteisiin, joiden viimeinen myyntipäivä olisi huomenna.
Kaupassa oli 50% alennus koskien kanasuikaleita, joiden viimeinen myyntipäivä oli tänään. Paketteja oli mennyt kiitettävästi ja oli ainoastaan enää yksi paketti jäljellä, kun nuori (ilmeisesti opiskelija-) neitokainen otti sen. Samassa paikalle astui vanhempi rouva — jonka hajuveden löyhkän muistan varmasti vuosienkin päästä — kysellen, missä olivat alennuksessa olevat kanasuikaleet (mainos vielä roikkui kylmähyllyllä).
”Ne valitettavasti juuri äsken loppuivat. Viimeinen paketti meni juuri”, vastasin hymyillen.
Rouva katseli ympärilleen ja huomasin tämän nuoren neidin katselemassa vielä kylmähyllyn sisältöä kanasuikalepaketti kädessään.
”Anteeksi neiti, mutta onko tuo sitä alennuksessa olevaa suikaletta?”, kysyi rouva.
”On”, vastasi tyttö, hymyili kauniisti ja oli kääntymässä kohti kassoja.
”Jaa, no olisi varmaan kohteliasta, jos voisitte antaa sen minulle. Minulla ei ole paljoa rahaa, mutta kotona odottavat kaksi lasta ja ukko”, rouva sanoi, yrittäen kerätä jollakin hassulla tavalla sääliä. Itse olin silti varma, että tytöllä oli paljon vähemmän rahaa.
”Minä näin tämän ensinnä, joten minulla on oikeus ottaa tämä”, tyttö sanoi hieman säikähtäneenä.
”Kyllä te nuoret olette varsin nenäkkäitä”, rouva tuhahti ja kääntyi sitten minua kohti. ”Vai mitä, että vanhemmalle väelle pitäisi olla kohteliaampi? Minun aikanani olisin tytön asemassa antanut heti paketin itseäni vanhemmalle.”
Olin hyvin kiusaantunut ja änkytin, että kyllä tyttö sai ostaa itse sen kanasuikaleensa, koska oli ehättänyt itse ottaa sen paketin ensin.
Ilmeisesti hyvin ujo ja hyvin kasvatettu tyttö ei silti halunnut riidellä, vaan antoi paketin rouvalle ja mumisi jotain, ettei se häntä nyt niin hirmuisesti haitannut.
Rouva otti paketin, eikä edes kiittänyt ja marssi tiehensä. Monta kertaa hän silti vielä ympärilläni pyöri, kun etsi tarvittaviansa ja huomasin hänen korinsa täynnä kaikkia herkkuja ja jopa joitakin kalliimpia merkkejä, joten rahapula ei ainakaan rouvalla ollut. Itku silti tuli hieman kurkkuun, kun huomasin tämän nuoren tytön katselevan vielä kylmähyllyä ja kääntyvän sitten kohti leipähyllyä… Kuulin tytön puhuvan puhelimeen jollekin, mutta se, mitä hän sanoi, sai minut liikuttumaan.
”Ei täti nyt teekään kanakastiketta, koska suikaleet oli loppu, mutta sähän tykkäät kastaa ruisleipää lihaliemikastikkeeseen.”
Ja niin huomasin tytön ottavan ruisleipäpaketin. Eipä sillä tytöllä tainnut olla paria euroa enempää. Mielessäni kirosin vanhan rouvan ja toivoin hänen tukehtuvan kanasuikaleisiinsa.
En ole ennen törmännyt tälläiseen tilanteeseen, mutta kertahan se ensimmäinenkin.
Kermaviilit vähän hakusessa
Olen töissä eräässä melko pienessä K-ryhmään kuuluvassa kaupassa ja olen usein yksin vuorossa. Eräänä iltapäivänä kun oli hiljaista ja kaupassa ei ollut ainuttakaan asiakasta sillä hetkellä, niin kävin varaston puolella hommissa… Sieltä palauttuani huomasin miespuolisen asiakkaan tutkimassa valmisruokahyllyämme. Tervehdin asiakasta ja menin kassan taakse odottamaan, koska oletin että hän ostaa nopeasti vaan jonkun mikropizzan ja lähtee. No mies seisoikin siinä hyllyn edessä erittäin pitkään ja koska minulla ei ollut mitään kiirettä niin menin asiakkaan luo.
M: ”Anteeksi, voinko kenties auttaa jotenkin?”
A: ”Joo, tarttis kermaviiliä.”
Olemme siis valmisruokahyllyn edessä… Rupesin sisäisesti nauramaan jo tässä vaiheessa, mutta ohjasin asiakkaan kuitenkin ystävällisesti maitohylllyn luokse ja osoitin vielä kädelläkin suuntaa että mistä ne kermaviilit löytyy. Menin taas kassan taakse odottamaan ja katsoin mitä mies teki; no hän seisoi siinä kermaviilien edessä ja pyöritteli päätänsä, otti sitten maitorahkapurkin ja tuli kassalle. Jos olisi ollut kiireisempi tilanne niin olisin varmaan antanut mennä, mutta tällä kertaa toimin näin.
M: ”Niin kermaviiliähän te halusitte?”
A: ”Joo.”
M: ”No tämä on maitorahkaa…”
Mies palautti maitorahkan takaisin hyllyyn ja jäi taas arpomaan. No, menin sitten itse esittelemään tuotteita asiakkaalle.
M: ”Tämä on ihan tavallinen kermaviili, ja tässä vieressä on kevyt ja laktoositon.”
A: ”No mä otan sen tavalllisen, mutta katton viä hetken.”
Ja taas menin kassalle odottamaan. Lopulta mies toi kassalle laktoosittoman kermaviilipurkin… Sitten en enää jaksanut.
T:raato
Laki on laki…
Aika yleistä meillä.
Kauppaan astelee kolmestakympistä ylöspäin oleva, vahvasti viinalta löyhkäävä ja HYVIN päihtynyt (useimmiten) mieshenkilö. Hän saattaa ottaa einestiskistä makkarapaketin, jonka jälkeen painuu kaljahyllyjen luokse ja nappaa mäyräkoiran kainaloon. Kassalle tullessa huomion aasiakkaan kunnon, ja teen kuten minun kuuluukin:
M: ”Valitettavasti tällä erää en voi näitä kaljoja teille myydä.”
A: ”AI MITÄ? MIKS ET?”
M: ”Laki kieltää myymisen päihtyneelle tai alaikäiselle, että jos kokeillaan vaikka huomenna uudestaan…”
Tässä vaiheessa alkaakin kaunein osa…
A: ”MITÄ V*ITTUA!? KYLLÄ MYYT! EN OLE TÄNÄÄN KUIN KAKSI (miksi se muuten AINA on kaksi, ihmettelen) KALJAA OTTANUT, EN OLE EDES HUMALASSA…”
M: ”Valitettavasti en myy teille, kokeillaan uudestaan toisella kerralla…” (tekisi mieli myös tässä vaiheessa sanoa että sama se mitä päihdyttävää olet ottanut, mutta kaljaa en sinulle myy!)
A: ”VOI P*RKELE. V*TTU PIDÄ SIT KALJAS. EN TUU TÄHÄN KAUPPAAN ENÄÄ IKINÄ…”
Tässä vaiheessa myös saan naamalleni sen makkarapaketin, jos se ostoksiin olisi sisältynyt…
Ulos mennessään saan sitten kuulla sen kauniin jäähyväisviestin:
A: ”HAISTA V*TTU, V*ITUN HUORA!”
Olen siis pahoillani, mutta laki on laki, ja en tosissaan halua omaa työpaikkaani menettää siksi, että myyn mäyrän ihmiselle joka hädin tuskin tajuaa olevansa kaupassa.
———-
Jatkan myös pienen pätkän tuosta huorittelusta. Siis MIKÄ KUMMA on, että varsinkin 30+ miehet ottavat sen sanan käyttöön kun vähänkin tulee takapakkia. Me kassat ja kaupan työntekijät yleisestikin olemme vain ihmisiä ja meilläkin on tunteet. Ja jos asia ei satu menemään kuten haluatte, ei se H-sanan käyttö asiaa yhtään helpota, pikemminkin pahentaa.
Esimerkkinä kun minua itseäni henk.koht huoritellaan, niin siinä vaiheessa osoitan aasiakkaalle ovea ja totean ”olkaa hyvä ja poistukaa, minun ei tarvitse kuunnella tuollaista!”. Kaiken tämän teen asiallisella äänellä. Yleensä nämä huorittelijat hämmentyvät tästä ja alkavat madella edessäni, mutta paha juttu, vahinko kerkesi jo tapahtumaan. Siinä on mielestäni turha nöyristella jos on loukannut toista niinkin loukkaavalla sanalla, että minulta ei ainakaan sympatioita enää heru.
Olen tästä asiasta keskustellut myymäläpäällikkömme (mies) kanssa, ja hän on sanonut etten toimi väärin, sillä minun ei todellakaan tarvitse kuunnella haukuntaa.
Ei haukku haavaa tee, ämmittelyt sun muut vielä nielen, mutta ihan yleisesti: huorittelut voitaisiin jättää kotiin sinne vaatekomeron nurkkaan.
T:tanya
Ja postinumero, kiitos
Olen töissä ison konsernin tilaajapalvelussa. Tässä muutaman kuukauden aikana, jonka olen ehtinyt viettää aspassa, on tullut vastaan yksi erittäin ylitsepääsemätön ongelma asiakkaiden taholta.
Eli järjestelmämme voi hakea asiakkaiden tietoja joko asiakasnumerolla, nimellä JA postinumerolla, tai sitten esim. laskun viitenumerolla. Useimmiten haetaan asiakasnumerolla, mutta jotkut mummelit tai muut eivät vain tajua mistä sen löytää tai sitten lehteä / laskua ei ole juuri sillä hetkellä käsillä.
Kun kysyn sitten ”saisinko nimen ja postinumeron”, saan yleensä vastaukseksi nimen (etu- ja sukunimen) ja sitten katuosoitteen. Kun kysyn ”ja postinumero kiitos” asiakas vastaa ”öh, höh.. no mikä helv*tti se nyt oli…”, ihme ähkimistä siinä välissä ja sitten huuto ”no en minä nyt sitä muista!!!”. Ööh, et muista postinumeroasi? Ja tätä siis sattuu kaikille ikäryhmille!
Tänään oli sitten taas ongelma postinumeroon liittyen. Kysyin sitä eräältä asiakkaalta ja hän sitten aikansa sitä mietti siinä ja minä odotin kärsivällisesti… Yhtäkkiä kuuluu hirveä huuto korvaan ”mikä on postinumero!?!?”. En meinannut uskoa korviani, mutta pakkohan se oli! Selitin, että esimerkiksi 00100 Helsinki… Asiakas siihen ”no Mikkelissä minä asun!!!”. Aha, kiitos tiedosta, ja postinumeron jos saisin..?
*********
Sitten on toinen juttu, nimittäin nämä lehtitilausten peruutukset. Jos on kestotilaus, joka siis uudistuu automaattisesti, eikä sitä peruuta ajoissa ennen uuden jakson alkua, SAAMME veloittaa uuden jakson aikana saapuneista lehdistä, nehän lähtevät meiltä asiakkaalle ja tuottaa tappiota jos emme niistä veloittaisi. Tämä tuottaa hankaluuksia. Yleisesti vastaus asiakkaan taholta on ”jahas, no tietääpähän etten enää IKINÄ tilaa mitään teiltä!”.
”Siis (toinen firma) ei kyllä veloittanut multa mitään…”
Kun sanon, että lähetän laskun jo uuden jakson aikana tulleista lehdistä, voi vastaukseksi tulla:
”No äläpä lähetä, ei mulle oo mitään lehtiä tullut. Enkä mä sitä maksaiskaan”. Kun tiedustelen osoitteen oikeellisuutta, se on ihan oikein, mutta lehtiä vain ole (kuulemma) tullut. Tässä vaiheessa yleensä en jaksa tapella, vaan jätän sitten veloittamatta, mikä on sinänsä virhe.
*********
Yksi kundi kerran soitti minulle laskuista, jotka oli mennyt jo perintään. Hän kysyi minulta ”onks mun ihan pakko maksaa nää?”. Joo, ei ole mikään pakko, vapaaehtoisestihan niitä peritään josko joku sitten maksaisi. Sama periaatehan on myös muilla firmoilla; jos laskut menee perintään, on täysin vapaaehtoista haluaako maksaa ne vai ei.
T:Lehtiaspa
Palveluksessanne 24/7?
Seuraavasta tapauksesta on jo pari vuotta aikaa, mutta se on jäänyt mieleen.
Olin (ja olen edelleen) töissä ruokakaupassa, joka on alueellaan ainoa laatuaan, joten kanta-asiakkaat tuntevat kaupan henkilökunnan ulkonäöltä ja moikkailevatkin joskus kaupungilla vastaan tullessaan.
Olin ollut aamuvuorossa ja olin juuri päässyt töistä. Vaatteiden vaihtamisen jälkeen jäin sitten hetkeksi kauppaan tekemään omia ostoksiani (monelle asiakkaalle tuntuu olevan suuri ihmetyksen aihe, että kassatädinkin täytyy joskus ostaa ruokaa ym. päivittäistavaroita).
Olin suunnitellut, että illalla kun pari kaveria tulee syömään laitan fajitaksia (jos joku ei tiedä kyseistä ruokaa, niin googlen kuvahaulla selviää). Olin siis ostamassa niihin tarvittavia aineksia ja kävi vielä niin hyvä tuuri, että hyllyssä oli jäljellä vielä juuri tarvitsemani kaksi pakettia pehmeitä tortillalevyjä.
Menin ostoskorini kanssa kassalle jonottamaan. Takaani ryntää kassalle aasiakas, joka kovaan ääneen ja kovasti kiireisen oloisena kysyy vaativasti juuri samaisia tortillalevyjä, joita itsekin olin ostamassa. Kassalla oleva työtoverini pyytää asiakasta odottamaan pienen hetken, kun lähistöllä ollut toinen työtoverini käy tarkistamassa, josko varastossa olisi yhtään kyseistä tuotetta. Aasiakas odottaa kiltisti ja vaikuttaa tyytyväiseltä, että asia selviää hetkessä.
Tällä välin olen päässyt jonossa kassalle ja työtoverini vetää tuotteitani viivakoodinlukijan ohi. Kun olen maksamassa, kuulen kuinka varastossa käynyt työtoverini sanoo aasiakkaalle, että juuri tämä kyseinen merkki on päässyt loppumaan, mutta hyllystä löytyy melkein samaa tuotetta hieman pienempinä levyinä. Se ei aasiakkaalle käy (ymmärrän hyvin, koska pieniin on hankala saada täytettä mahtumaan, jos haluaa että joukossa on yhtään isompia paloja).
Sitten asiakas sattumalta bongaa minut, kun olen juuri pakkaamassa ostoksiani kassiin ja niiden joukossa myös hänen haluamiaan tortillalevyjä. Se on ilmeisesti korsi, joka katkaisee aasin selän. Alkaa hirveä valitus kuinka täällä henkilökunta vaan vie tavarat suorastaan asiakkaiden kasseista ja muutenkin ollaan koko kaupunginosan kallein kauppa (on helppo olla kallein/halvin, kun ollaan myös ainoa parin kilometrin säteellä).
Tämän jälkeen kyseinen aasi suorastaan vaatii minua antamaan äsken ostamani tortillalevyt hänelle. Sanomattakin selvää on, että ei käynyt pienessä mielessänikään. Mielessäni kylläkin kävi monta muuta ja suurilta osin painokelvotonta adjektiivia aasiakkaaseen liittyen. Onneksi en ollut enää työajalla enkä työvaatteissa, niin sanoin aasille vain ”En anna, mee K-kauppaan parin kilsan päähän”.
Aasi sitten lähti kovaan ääneen sadatellen ja vielä uhoten, ettei tule tänne ikinä enää. Valitettavasti aasi ei ole vieläkään toteuttanut uhkaustaan.
T:VT
