Arkistot: Heinäkuu, 2008
Kansalaisuuden tunnistaa ulkonäöstä?
Asiakkailla oli paljon ostoksia, joten viimeisenä tullut kaljapakki oli vielä siinä viivakoodilukijan lähellä, kun he maksoivat ostoksensa. No en tietenkään huomannut heidän lähtiessän, että lukija luki vielä kaljat koneeseen (tätä sattui silloin tällöin, kassapöydät olivat todella pienet ja aina ei huomaa ruutua töllätä).
Seuraava asiakas oli normaalin näköinen mies Luhdan tuulipuvussa. Hän ei sanonut mitään tullessaan kassalle. Vedin hänen ostoksensa normaalisti, enkä vieläkään huomannut ylimääräistä kaljapakkia. Tämä siis oli ihan minun mokani. Asiakas maksoi ostoksensa kortilla sanomatta mitään, mutta jäi kassalle tiiraamaan kuittia. Tässä vaiheessa tajusin, että loppusumma oli ollut aika suuri ostoksiin nähden. Kaivoin koneelta kuitin ruudulle ja — tadaa — siinä oli ylimääräinen kaljapakki.
Asiakas tiiraa vieläkin kuittia. Tässä vaiheessa rupesin selittämään: ”Olen pahoillani, viivakoodinlukija luki vahingossa edellisten asiakkaiden kaljan ja epähuomiossa veloitin sen teidän kortilta. Haluatteko että teen hyvityksen kortilta, vai sopiiko jos annan käteistä?”. Asiakas ei vieläkään sano mitään. Selitän saman asian uudelleen eri tavalla, pahoittelen lisää ja selitän viivakoodilukijan herkkyydestä. Tarjoan asiakkaalle käteistä, koska kortti on edelleen hänellä.
Sitten asiakas saa suunsa auki ja minulle vihdoinkin selviää, ettei hän ole suomalainen. Rupean selittämään mitä on tapahtunut uudelleen, tällä kertaa enlanniksi. Asiakas keskeyttää minut ja rupeaa ympyröimään tuotteita kuitista ja minä aina ”yes, that is the fish” ”yes, that is the plastic bag”, jne. Mutta meidän kassajärjestelmä on niin fiksu, että se uudelleenjärjestää tavarat kuittiin, jolloin ylimääräinen kalja oli keskellä kuittia. Mies rupeaa huutamaan ettei hän ostanut kaljaa. Selitän taas kerran, että ne olivat edellisten asiakkaiden ostoksia, ja lukija oli vahingossa lukenut ne siihen. Mies vänkää huutaen, että olin laittanut ne siihen tahallaan ja yritän vain huijata venäläisiä. Yritän selittää, että kuittiin ne vain tulevat eri järjestykseen, kuin missä järjestyksessä lyön ne. Ei mene perille, edelleen huutoa rasismista ja huijaamisesta. Sitten yritän selittää, etten edes tiennyt miehen olevan ulkomaalainen. En ollut todellakaan tiennyt miehen olevan Venäjältä. Jos kassalle tulee puhumaton mies kotimaisessa tuulipuvussa, oletan tämän olevan suomalainen, varsinkin kun ei tämä kaupunki mikään turisrirysä ole.
Tämän jälkeen asiakas rupeaa väittämään, etten edes pyytänyt anteeksi. Vastasin, että pyysin anteeksi omalla kielellä, kun en vielä tiennyt teidän olevan ulkomaalainen. Johon hän vastasi: ”No, I know that sorry is Anteeksi in finnish, and you did not say that, you just tried hand the money”. Pyysin taas anteeksi tällä kertaa englanniksi. Selitin taas mitä oli tapahtunut ja kysyin haluaako hän hyvityksen rahana vai kortilta? Mies vaan jatkaa huutamista, että yritin huijata, ei hän ostanut kaljaa, miksi se on keskellä kuittia, toimiiko tämä muka niin, venäläisiä yritetään aina huijata, ei hän ostanut kaljaa, hän osti kortilla, miksi tarjotaan rahaa. Selitän asian taas ja kysyn miten hän haluaa hyvityksen. Mies riuhtaisee rahat kädestäni, puhuu edelleen ulkomaalaisten huijaamisesta ja lähtee pois.
Tässä koko rumbassa meni melkein puoli tuntia. Selitin saman asian kaksi kertaa suomeksi ja ainakin kolme kertaa englanniksi. Kaupassa ei tällöin ollut kuin kaksi kassaa, ja toinen oli harjoittelija, joten jonot olivat mielettömät. Onneksi seuraavat jonossa olevat ihmiset olivat ymmärtäväisiä ja sanoivat, että he ainakin englanninkielisestä selityksestäni ymmärsivät, että kyseessä oli vain inhimillinen virhe. Tiedän, että tein virheen, mutta kyllä kassatkin ovat vain ihmisiä. Virheitä voi sattua, mutta myös mielelläni ne myös korjaan, kun ne huomataan.
T:kassalta poistumassa
Omituisia asiakkaita kahvilassa
Kollegani kävi kahvilaan eksyneen asiakkaan kanssa seuraavan sananvaihdon:
Asiakas: ”Mitäs kahvia teillä on?”
Myyjä: ”Kulta Katriinaa.”
A: ”NIINPÄ TIETYSTI! Kaikissa xx-ketjun kahviloissakin on (huom: ko. kahvila ei kuulu ketjuun), ja se on TODELLA PAHAA.”
M: ”Ikävää, että olette sitä mieltä. Me olemme käyttäneet merkkiä jo 10 vuotta ja saaneet kovasti kehuja kahvistamme.”
A: ”No, teillä on kyllä todella omituisia asiakkaita!”
M: ”Niin tuntuu olevan…”
Asiakas ei tainnut ymmärtää piikkiä, mutta itse kyllä pakenin kiireellä takahuoneeseen.
T:Kahvilatyöntekijä
Bonuskortit
Pari huvittavaa, bonuskortteihin liittyvää tapausta on kohdalle sattunut.
1. Ravintolassa, jossa on bonuskortilla alennuksessa kalja:
A: ”Mä ottaisin tollasen alennuskaljan.”
T: ”Onko teillä bonuskorttia?”
A: ”Joo.” (kaivaa kortin taskusta, vilauttaa sitä mulle ja tunkee takaisin taskuunsa)
T: ”Saisinko hetkeksi sen kortin? Se täytyy vinguttaa tässä kassakoneessa, että kone antaa sen alennuksen.”
A: (hätääntynyt ilme kasvoilla) ”Mutta kun tää on vaimon rinnakkaiskortti, niin ei kai siinä bonustositteessa sitten lue mitä tällä on ostettu?”
——–
2. Ravintolassa jossa ei käy mitkään bonuskortit:
A: ”Mikä bonuskortti täällä käy?”
T: ”Meillä ei käy valitettavasti mikään bonuskortti.”
A: ”Eikö teillä käy ykkösbonus?”
T: ”Ei käy mikään bonuskortti.”
A: ”Käykö teillä sitten S-bonus?”
T: ”Ei, meillä ei käy mikään bonuskortti.”
A: ”Kai teiltä sitten plussaa saa?”
T: ”Ei valitettavasti saa.”
A: ”Eikö teillä siis käy mikään bonuskortti?!”
[BINGO!]
T: ”Ei käy.”
Rouva kumartuu lompakkonsa yli, niin etten näe mitä hän sieltä kaivaa ja antaa pankkikorttinsa. Huomaan että hän on ovelasti laittanut S-bonuskorttinsa pankkikortin alle. Esitän etten ole huomannut ja käyn vinguttamassa pankkikortin, tuon kortit takaisin, pyydän allekirjoituksen ja rouva poistuu omahyväinen virne naamalla ravintolasta.
T:ex-aspa
Reklamaatio hotellille
Jonkin verran on aikaa kulunut tästä tapauksesta, mutta sattui muistumaan mieleeni tässä aamusella.
Työskentelen hotellissa ja tarinaan liittyvänä aikana hotellissamme majoittui muuan ”miellyttävä” naishenkilö. Majoituksensa aikana kyseinen rouva ei ikinä vastannut esimerkiksi aamiaisella ‘hyvää huomenta’ -toivotukseen, ei katsonut edes päin. Eräänä sunnuntai-iltapäivänä hän saapui vastaanottoon tuohtuneena, kun huoneesta ei oltu viety käytettyjä pyyhkeitä, roskia ja sen semmoista pois. Siitäkin rouva valitti, että hänen vuoteensa on joka päivä käyty sijaamassa, vaikka hän nimenomaan on yrittänyt jättää vuodevaatteet levälleen, että sänky tuulettuu päivän aikana (tätähän me emme tietysti voineet tietää, kun se paljon puhuttu ajatustenlukutaito ei normaaliaivokapasiteetilla pelaa). Pahoittelin rouvalle, että näin on tapahtunut ja lupasin välittää kerroshuoltajille viestin, että sänkyä ei saa pedata jatkossa. Tähän lisäksi kerroin; mistäpä rouva sen olisi voinut edes tietää, että tavallisesti sunnuntaisin kerroshuoltajamme eivät käy hotellilla lainkaan ja meiltä kannattaa käydä pyytämässä, jos esimerkiksi tarvitsee puhtaita pyyhkeitä, tms. En tosiaankaan puhutellut rouvaa epäkohteliaasti, vaan asiallisesti ja rauhallisesti, kuten ketä tahansa asiakasta. Oli kauhea virhe mennä neuvomaan, miten kannattaa toimia, sillä rouvan majoituksen päätyttyä saimme sähköpostitse tulikiven katkuisen reklaamatiokirjeen.
Aluksi rouva haukkui hotellimme tilat, huonekalut ja siisteystason. Hän oli todella pettynyt jo näihin seikkoihin, mutta sitten kaiken lisäksi vastaanotossa ”vaalea palveluhenkilö” oli hyppinyt silmille ja alkanut kouluttaa häntä. Hän ei ole henkilökuntaa eikä näin ollen kaipaa koulutusta, jne. Olin itse huuli pyöreänä lukiessani palautetta ja etenkin itseeni kohdistunutta osuutta. En voinut ymmärtää, mitä tai miten olin tehnyt väärin, mutta kun näitä asiakkaita on nähty, en siitä enempää itseeni ottanut, vaan vastasin rouvan viestiin mahdollisimman asiallisesti. Kiitin palautteesta ja ilmoitin välittäneeni sen koko henkilökuntamme nähtäväksi. Omasta puolestani pahoittelin, jos jotenkin loukkasin ja että se ei todellakaan ollut tarkoitukseni. Pahoittelin yleisesti ottaen epäonnistunutta palveluamme ja toivotin mukavaa jatkoa. Tähän viestiin rouva vastasi ja katsoi asiakseen olla niin paljon meidän yläpuolella, että ilmoitti kaikkien anteeksipyyntöjen olevan turhia, ne eivät enää auta ja minä henkilökohtaisesti olen todella ikävä ihminen, asennevammainen ja suoraan sanottuna valehteleva pikku p*ska! Tähän loppui ”kirjeenvaihto” rouvan kanssa ja vielä tänä päivänäkin voin vain ihmetellä, mikä oli se teko tai sana, joka rouvaa niin syvältä sielusta vihlaisi… Luulenpa hänen olevan sitä ihmistyyppiä, joka kaupan kassallakin valittaa, kun maitopurkissa on aivan liian voimakas sinisen sävy tai muuta vastaavaa…
T:Pinja
Arvauskeskuksessa tapahtuu
Ainainen nurina terkkarista on alkanut vuosien saatossa suorastaan huvittaa. Asiakkaat, joita aiemmin myös potilaiksi kutsuttiin, ovat kovin tietoisia ja tietäväisiä kaikesta ja kaikista.
Parhaita ovat potilaat, jotka haluavat tilata jonkin tutkimuksen, josta ovat lukeneet jostain brosyyrista.
”Minulla suhisee päässä, pitäisikö tehdä ultraääni?”. Siinä sitä sitten selitetään kärsivällisesti ettei ultraääni läpäise luuta. Asiakas on närkästynyt kun ei saa palvelua eikä mitään tutkita. Yksityisellä saisi kuulemma. Tietysti saa kun maksaa, kyllä ne siellä leikkaavat vaikka kallon auki ja katsovat ettei siellä ole mitään suhauttelijaa sisällä. Terkkarissa pitäisi todistaa veronmaksajain rahoilla jokainen päähänpisto vääräksi. Onhan se reteetä vetää vaikka 600 euron edestä labroja, jotta voi vakuuttaa hienolle rouvalle ettei selkäsärky edelleenkään ole mitään harvinaista reumatautia, vaan runsaan elopainon ja nikamakulumien aiheuttamaa.
Oman lukunsa muodostavat myös potilaat jotka pitkään esim. päivystyksessä odotettuaan ensin nurisevat pitkän pätkän siitä miten kauan joutuivat odottamaan – ja sitten katoaakin täysin ajantaju. Valitetaan siinä sitten samalla lapsen korvakierteet, vaaditaan ultraääntä, kokovartalon magneettikuvausta – ja aikaa palaa. Ja jono kasvaa. Ja jo kohta huoneeseen pelmahtaa samaa kaavaa noudattaen uusi potsku, sama murhe, niin kauan pitää odottaa, mutta nyt kun tänne päästiin niin ei ole enää lainkaan kiire… Lisäksi tivataan että millä kriteereillä muut pääsee muka jonon ohi. Yritä siinä sitten sanoa että hoidamme silmätulehduksenne heti kun varmistamme että tämä toinen potilas jää henkiin.
Lisäksi monien ihmisten käsityksen mukaan lääketiede on kaikkivoipa. Joka aamu keuhkoputkista nousee kauheasti limaa, eikä sillä ole mitään tekemistä sen kanssa että potsku polttaa topan sätkiä päivässä, ehei. Minä se tyhmä arvauskeskuslekuri en vain sitä tiedä, koska yleisesti ottaen lääkärit eivät tiedä mitään.
Minua on aina kiinnostanut että miksi ihmiset sitten tulevat lääkäriin kun itse tietävät paremmin. Ja ostavat kaiken maailman luontaistuotteita ja ravintolisiä hirveään hintaan ja sitten taivastelevat miten paljon lääkkeet maksavat. Halvemmaksi tulisi kun jättäisi ne järvihelokki-beta-karoteenimulti-kapselit hyllyyn.
Ja ainahan voi valittaa. Tosin en ole kuullut että valitus olisi yhtään potilasta tuonut takaisin haudasta. Mieliharmia toisen kuolemasta se tuskin myöskään haihduttaa. Mutta kaikkeen pitää aina löytää syyllinen – vaikka parhaansa tehnytkin.
Lopulta suurin osa tälläisistä potilaista purkaa turhautumisensa hoitajiin ja avustajiin, edellä kuvatun kaltaisiin asioihin täysin syyttömiin ihmisiin. Näinhän se menee alalla kuin alalla.
T:Arvauskeskuslekuri
Kymppi!
Olen siis kesätöissä eräässä kyläkaupassa, ja eräänä aurinkoisena aamuna satuin istumaan kassalla, kun sisään pyyhälsi jokseenkin huonokäytöksinen nainen.
Asiakas: ”Kymppi!”
Minä: ”Hmh?” *odotan, että nainen jatkaisi*
Asiakas: ”KYMPPI!”
Minä: ”Ööm, niin mikä kymppi?”
Asiakas: ”NO KYMPPI!!!” *taitaa tajuta, ettei minulla ole aavistustakaan mistä hän puhuu*
Asiakas: ”Kympillä ostaisin.”
Minä: ”Aaha?” *olen pudonnut kärryiltä*
Asiakas: ”OTIN TUOLTA KUKKIA KYMPILLÄ!!!” (aivan, olisihan minun pitänyt se tajuta!)
Minä: (pysyn kuitenkin kohteliaana) ”Aivan, okei. Mitähän kukkia otit, ja kuinka paljon?”
Asiakas: ”No kuule ihan orvokkeja!”
Minä: ”Seeeelvä. Ja siis kuinka monta orvokkia otit?”
Asiakas: ”KYMPILLÄ!!!”
Minä: ”Ööhm, eli sen 20?”
Asiakas: ”NO KYLLÄ!!”
Minä: ”Juu. Se tekis sen kympin.”
Nainen heitti kympin setelin vihaisesti siihen kassalle ja marssi pois. 
Oma pokka piti, siitä voin olla ylpeä.
T:Juuso
Paperisotaa huoltsikalla
Vietettiin vilkasta perjantai-iltaa, kun työpaikalleni saapui kolme nuorta miestä. He tulivat sisään pitäen iloista, hieman humalaista metakkaa ja päätyivät pyörimään kaljaosastolle.
Työskentelen huoltoasemalla ja minulla on hyvä näköyhteys kassalta kaikkialle myymälään. He miettivät pitkään mitä laatua he ottaisivat ja saapuivat sitten kassalle jokaisella kourassaan 12-päkki kaljaa.
Kysyin paperit ensimmäiseltä, ja hän näytti opiskelijakorttia ja kuvatonta kelakorttia, mutta tunnetusti tämä yhdistelmä ei käy henkilöllisyyden todistamiseen. Kerroin että en valitettavasti voi myydä. Tämä kaveri oli kovin ihmeissään ja sanoi että olivat ne ennenkin käyneet, ja yritinkin painottaa, että hän tarvitsisi joko passin tai muut lailliset henkkarit. Kaveri ymmärsi lopulta tilanteen.
Toisella kaveruksista oli ajokortti mukana ja myin hänelle kaljat (tässä tapauksessa tutkin kuitenkin paperit hyvin tarkkaan).
Kolmannen kaverin kohdalla kysyin myös paperit, mutta hän sanoi että ei aikoisi näyttää. Siihen totesin että en voi siinä tapauksessa myydä.
Sitten hän alkoikin kovaan ääneen toitottaa että näyttääkö hän muka mielestäni joltain kakaralta (ja kaveri ei todellakaan ollut mikään yli 22-vuotias!).
Tyyppi varmaan yritti pelästyttää tällaisen nuoren kassalikan, mutta sanoin ettei kyse ole siitä että hän näyttäisi kakaralta, vaan siitä, että jos minä pyydän näyttämään henkkareita, on hänellä myös velvollisuus ne näyttää. Ja sama pätee kaikkiin asiakkaisiin!
Sitten asiakas, jolla oli henkkarit, sanoi että nyt häntä alkoikin janottaa vähän enemmän, ja nosti kaverinsa päckin pöydälle. En tietenkään suostunut enää myymään, koska tiesin kenelle kaljat todellisuudessa menisi.
Juttu jatkui vielä niin että tämä paperiton tyyppi alkoi uhkailla, että mitäs jos hän vain tuosta ottaa kaljat ja juoksee ovesta ulos.
Sanoin että senkus kokeilee, mutta meillä on poliisilaitos tuossa muutaman sadan metrin päässä ja puhelin käden ulottuvilla. Myöskin hänen kasvonsa olivat tallentuneet nauhoittavalle kameravalvonnalle (oikea järjenjättiläinen taas kyseessä!).
Lopulta olin hänen mielestään kaikkea sitä (luulen että te tiedätte mitä kaikkea mukavaa hän minusta sanoi ) mitä voi naismyyjästä kiukuspäissään sanoa, ja pyysinkin heitä sitten ystävällisesti poistumaan. Eikä lähtenyt myymälästä onneksi kuin se yksi papereilla ostettu kalja-päkki!
Enpä ole muuten nähnyt näitä tyyppejä sen koommin…
T:Siiseli
Pitäisi miettiä milloin käy kaupassa?
Olen itse baarissa töissä, ja oma elämänrytmi on siis erilainen kuin keskivertoperheenäidillä. Niinpä kävin tänään (sunnuntai) tekemässä normaalit ruokaostokset pariksi päiväksi, kunnon kassillisen ruokaa yms. Ilmeisesti kuitenkaan ei ole suotavaa toimia näin, sunnuntaisin saa kai käydä ostamassa vain sitä lauantaina unohtunutta hiivaa tai jotain. Tämän päättelin siitä, että takanani kassajonossa kaljojensa kanssa ollut nainen huokaili, tuhisi ja pyöritteli silmiään koko ajan. Sain ostokseni maksettua ja pakkasin niitä. Takanani ollut nainen (ilmeisesti pienen lähikauppani kanta-asiakas) vaihtoi muutaman sanan kassan kanssa TODELLA ystävälliseen sävyyn, mistä olin kieltämättä yllättynyt. Kyseli joko kohta on kassaneidin esäloma jne. Sanoi vielä viimeiseksi, että kyseinen aspa on aina niin mukava, että on kiva käydä aina tässä kaupassa. Pienessä päässäni aplodeerasin jo tälle OIKEASTI mukavalle asiakkaalle, kunnes… Rouva sai maksettua, nappasi kaljat kassiinsa ja pysähtyi vierelleni. Osoitti sormellaan minua ja alkoi huutaa täyttä kurkkua ”SINÄ sen sijaan!!!! Et ole mukava, voisit vähän miettiä, koska käyt kaupassa, täällä on muitakin asiakkaita!!! Kaikkea tarvitse kerralla ostaa”, jne. Tätä jatkui minuutin, pari, sitten rouva pyyhälsi ulos. Sekä kassa että minä jäimme suu auki tuijottamaan perään…
T:Mollukka
