Arkistot: Elokuu, 2008
Liian ohuet seinät hotellissa…
Tämä tapahtui jokin aika sitten sitten hotellissa, jossa olen töissä.
Ulkomaalainen pariskunta saapuu ja annamme heille huoneensa avaimet.
Hetken kuluttua pariskunta tulee alas ja kertoo että huoneeseen kuuluu ääniä meidän keittiöstä (näissä tapauksissa on helpompaa antaa toinen huone asiakkaalle ja pahoitella tapahtunutta, kun alkaa vääntämään rautalangasta että ei keittiöstä ääni kuulu sinne).
Menee hetki ja he tulevat taas alas, tässä vaiheessa jo hiukan vihaisina, kun ovat tulleet hotelliin yöpymään eikä missään saa nukkua rauhassa, kun taas kuuluu niitä ääniä.
Eräs henkilökunnastamme lähtee heidän kanssaan huoneeseen kuuntelemaan niitä meidän keittiön ääniä jota sinnekin kuulemma kuuluu.
Kun hän on huoneessa, hän kyllä kuulee ääniä, mutta toteaa pariskunnalle että äänet eivät tule keittiöstämme vaan jostain muualta. Nainen vastaa tähän että kyllä hän kuuli sanan ‘peruna’ (jaahas, no sehän on selvää että silloin ne tulee keittiöstä). 
Hetken kuuntelemisen jälkeen hän huomaa äänen tulevan pariskunnan matkalaukusta, ja kuinkas ollakaan, heillä on siellä pieni radio joka on jossain vaiheessa mennyt päälle, ja sieltä ne ”meidän keittiön” äänet tulivat.
Kyllä on ihanaa olla töissä kesällä hotellissa kun asiakkaat tuntuu jättäneen myös ajatuskykynsä kotiin lomailemaan.
T:kesärespa
Mansikoiden ostamisen ongelmallisuus
Olen töissä marjojen ja vihannesten myyntikojussa marketin edessä, ja siellä jos missä törmää aasiakkaisiin. Usein vaikuttaakin siltä että mansikoita ostaessaan ihmiset menettävät lukukykynsä, käytöstapansa ja yleensä myös järkensä. Seuraavassa esimerkkitapauksia arjestani (avautumista luvassa). 
Esim. 1: (Tämä pätee kaikkiin ikäryhmiin, joten huononäköisyyteen ei voi vedota.) Jokaisen tuotteemme yhteydessä on A4-kokoinen kirkkaan keltainen lappu, josta selviää esimerkiksi mansikoiden hinta ja alkuperä. Hyvin usein aasiakas kuitenkin seisoo tiskin edessä tuijottaen tätä ”huomaamatonta” lappusta ja kysyy paljonko mansikka maksaa, minkä maalaista se on, jne. Tietenkin kerron aasiakkaille kärsivällisesti kaiken tämän informaation, samalla pohdiskellen heidän äidinkielen taitojaan.
Esim. 2: Hyvin yleinen kysymys: ”Onko mansikka makeaa?”. Ei, meillä on tänään vain suolaisia mansikoita. Tai ei, mansikat ovat pahoja ja kitkeriä, ei kannata ostaa. Meidän tehtävämmehän on saada tuotteet myytyä, joten uskovatko ihmiset todella että MYYJÄ kertoisi jos mansikka olisikin kitkerää (onneksi yleensä voin hyvällä omallatunnolla kertoa mansikan olevan hyvää).
Esim. 3: Asiakas: ”minä otan tota makeaa mansikkaa”.
(Kylteissämme lukee ‘makea mansikka’, ja aasiakkaat uskovat siihen kuin jumalan sanaan. Ja siksi kaikissa kylteissä lukeekin niin.)
Niinkö?! Eikö kitkerä kelpaisi? Ja voisitko hieman tarkentaa, sillä tiskissä on kolmea erilaista mansikkaa ja kaikissa kylteissä lukee makea.
Esim. 4: Kuinka vaikeaa on kertoa mitä mahdollisesti haluaisi ostaa? Usein tilaukset esitetään sanomalla ”litra” ja ojennetaan rahaa kouraan. Niin että mitä? Mansikkaa, herneitä vai kenties perunoita? Tai vaihtoehtoisesti sanotaan kyllä mitä halutaan mutta siihen se sitten jääkin. ”Minä ottasin mansikkaa”. Ihan kiva, mutta otatko koko tiskin mukaan vai riittääkö litra?
Edelliset yhdistämällä saadaan aikaan vielä mystisempi versio, eli sanotaan ”tolla” ja työnnetään seteliä naaman eteen.
Esim. 5: Käytöstapojen unohtuminen. Tähän syyllistyvät useimmiten keski-ikäiset ihmiset. Yleensä asiakaspalvelutilanteissa on tapana tervehtiä, tai olla edes jokseenkin kohtelias. Hyvin usein paikalle kuitenkin porhaltaa aasiakas ja ensimmäisenä ilmoittaa: ”Anna mulle herneitä”. Päivää, kiitos, ole hyvä… kuulostaako tutulta?
Toinen tapa vastata tervehdykseeni on hämmästyttävän usein ”joo, mä otan noit perunoita”. Enpä tiedä missä päin Suomea ‘joo’ on tervehdys…
Esim. 6: Hinnat. ”On toi mansikka kyllä kallista”. Niin, olen kyllä samaa mieltä, mutta hinta on se mikä se on, eikä se siitä ruikuttamalla alene. Minä en myöskään päätä hintoja, joten alennusta ei tipu. Minua ei kiinnosta missä mansikka oli paljon halvempaa, sillä sinulla on oikeus ostaa rehusi sieltä. Lisäksi jos kaikki myisivät tuotteitaan samalla hinnalla, olisi se käsittääkseni laitonta…
”Millons toi mansikan hinta alkaa laskea?”. En ole ennustaja. Hinta riippuu siitä millainen sato saadaan, ja se puolestaan riippuu säästä. Sitä paitsi kauppa tuskin kävisi kovin hyvin jos ilmoittaisin että ensi viikolla hinta on paljon halvempi, kannattaa ostaa vasta sitten.
Esim. 7: Yleisimmät lausahdukset/vitsit. Näitä kuulee valitettavasti useita kertoja päivässä: ”On noi mansikat kyllä niin isoja että ei siihen litraan montaa mahdu”. Minä en valitettavasti voi vaikuttaa mansikoiden kokoon. Mitä jos survon ne sinne litran mittaan niin mahtuu enemmän? Ja litra muuten painaa suunnilleen yhtä paljon, olivat marjat minkä kokoisia tahansa, joten syötävää on aina saman verran.
”Hyvän näkösiä on marjat mut niin on kyl myyjäkin”. Ulkonäköäni ei tarvitse kommentoida, varsinkaan jos olet yli 50-vuotias.
(Selvyyden vuoksi kerrottakoon että Polka ja Kaunotar ovat mansikkalajikkeita jotka ilmoitetaan hintalapuissa). ”Vai Polkaa, onkos teillä sit jenkkaa/humppaa kans? hehheh”. Jaksaa naurattaa yhtä paljon joka kerta.
”Tarkottaaks toi Kaunotar mansikoita vai myyjää?”. Edes prostituoidut eivät myy itseään litrahinnalla, ja varsinkaan marketin edessä.
Ja tietenkin joka päivä sulkemisaikaan, kun kaikki tavarat on jo rullakoissa (samoin kassa), joku mattimyöhäinen vielä kysyy ”saisinko mä vielä noita mansikoita?”. Et suinkaan huomaa tyhjistä tiskeistä että olen lopettanut. Tavarat tosin ovat vielä ulkona rullakoissa, koska en saa niitä sekunnissa teleportin kautta sisälle, mutta se ei tarkoita sitä että voisit niitä vielä ostaa.
Nämä tapaukset ovat onneksi lähinnä huvittavia, ja kovin kammottaviin huutajiin en onneksi ole vielä törmännyt. Kesä on jo lopuillaan joten kyllä tästä selvitään.
T:Mansikki
Asuntomessu-vieraita
Lueskeltuani tämän sivuston tarinoita palautui mieleeni viime kesäinen asuntomessukohde-esittelijän pestini. Onneksi minun ei tarvinut toimia kohde-esittelijänä kuin muutamat kerrat, sillä hermot eivät olisi kestäneet sitä enempää. Tässä hieman katsausta messuesittelijöiden työsarkaan.
Kuten asuntomessuilla kävijät tietävät, esitteillä olevissa taloissa kulkureitit on rajattu erilaisin aidoin, jotta kulku saadaan hallituksi ja talon pinnat säästyisivät kulutukselta. Silti törmäsin useasti tapauksiin jotka eivät olleet käsittäneet tätä. Oli niitä ihmisiä jotka siirsivät aitoja päästäkseen kulkemaan suljetuille alueille. Usein kun heille asiasta huomautti oli vastaus ”ai minä luulin että tuo tarkoittaa sitä että sinne saa mennä”. Kyllä, aidalla estetty alue tarkoittaa juuri sitä että sen aidan saa siirtää ja sinne saa mennä pällistelemään.
Toinen hermoja kiristävä asia oli tavaroiden hetkuttelijat ja vetkuttelijat, joita piti sietää kestohymyn kanssa. Messuilla ihmisillä tulee ihme into koskea joka paikkaan sekä väännellä ja käännellä kaikkea mihkä ylettyy. Ilmeisesti aikuiset ihmiset unohtavat messuilla käydessään ne kerrat jolloin he ovat lapsiaan kaupassa tai kylässä toruneet koskemasta joka paikkaan.
Tavaroita väänneltyään messuesittelijöille tullaan naureskelemaan tuotteiden heikosta laadusta. Aivan totta, jokaisen tuotteenhan tulee kestää +10000 ihmisen vääntely kahden viikon aikana. Kuinka monessa kodissa käy useita tuhansia ihmisiä varta vasten vääntelemässä suihkun suutinta?
Mutta se mikä kaikista eniten minua ihmetytti oli, että monen tuntui olevan vaikea sulattaa uusia ratkaisuja. Minkä takia messuille viitsii sitten tulla, jos kaikki uudet ideat ovat ”kauheita, epäkäytännöllisiä, outoja, typeriä, ei meidän 70 -luvulla rakennetussa talossa vaan noin olla tehty”. Eihän asioita tietenkään voi tehdä ikinä toisella tyylillä.
Tietenkin nämä kaikki uudet ratkaisut ja tyylit rakentaa oli juuri minun, messuesittelijän, vika. Useasti minulle tultiin avautumaan että ”miksi te olette tämän näin rakentaneet?”. Minähän tietysti olen itse ne talot kaikki rakentanut ja vastaan kaikista päätöksistä mikä koskee kohteen rakentamiseen sekä osaan kertoa yksityiskohtaisesti miksi mihkäkin ratkaisuun on päädytty.
Yleensäkin ihmisillä tuntui hämärtyvän se raja, että me esittelijät olimme siellä vain esittelemässä taloa ja valvomassa ettei kukaan telonut itseään portaissa. Emme asuneet tai omistaneet kyseistä kohdetta, joten emme myöskään voi valitettavasti asialle mitään jos talossa on erikoisen muotoiset ikkunat tai makuuhuone on tehty liian pieneksi.
Parhaimman kommentin, jonka muistan edelleen, sain kohteen saunankiukaasta. Se erään ikääntyneen vierailijan mukaan oli väärin tehty, sillä sen ”pinnan tulisi kuumeta niin paljon että vesi muuttuu öljymuotoon”. En ole vielä tähän päivään mennessä törmännyt sellaiseen fysikaaliseen ilmiöön missä vesi muuttuisi öljyksi.
Otin kuitenkin kaikki vähättelyt ja ivailut hymyillen vastaan, sillä sitä vartenhan me siellä olimme. Ottamassa vastaan mielipiteitä ja kertomassa tarkemmin kohteesta.
Tietysti olihan siellä niitä hyviäkin tyyppejä seassa, mutta vihjeeksi tuleville messuvieraille: fiksusti annettu palaute menee helpommin eteenpäin kuin naljailu tai vähättely. Kaikista viimeisenä messuesittelijä haluaa kuulla kommentin ”Ette te taida tästä rakentamisesta mitään tietää. Kyllä minä olisin osannut paremmin tehdä”. On se kumma miten nuo rakennus- ja talopakettifirmat pysyvät pystyssä kun Suomessa tuntuu olevan niin paljon näitä ”itte tekisin paremmin” -tyyppejä.
T:Lilli
Baaripirkon rakkaat asiakkaat
On tämä kuppiloissa ja yökerhoissa työskentely vaan välillä niin hienoa. Rakastan työtäni, muutenhan en tuskin tekisi tätä tiskin takana heilumista hetkeäkään. Mutta löytyy sitten ihmisiä jotka todellakin luulevat että voin revetä 100 osaan kerrallaan ja leikkiä hymyilevää konetta.
Juttuhan meni niin että ravintolamme toimii ns. aamusta aamuun -menetelmällä joka päivä, ja yksi ihminen hoitaa yksin yhtä kerrosta. Elikkäs emme omista bloggareita tai muitakaan vastaavia portsarin lisäksi. Tämä varmasti jo kertoo h*lvetillisestä kiireestä iltaisin. Näinä kiireisinä hetkinä tuntuu todella hienolta kuulla tämä :
Neiti x: ”V*ttu mikä tääkin on että tässä tiskillä joutuu seisoon yksin eikä palvelua saa.” (1-2min)
minä: ”No kun tarvi käydä noi tuhkiset vaihtamassa ja vähän siivoomassa pöytiä tuopeista.”
neiti x: ”Luulet varmaan tosiaan että toi sun työs on jotenkin hienoo ja arvostettua?”
minä: ”No ei välttämättä aina hienoo, mutta sen verran arvostettua että kyllä täällä näyttäis nytkin olevan ihmisiä jotka haluaa juotavaa, ja ilman mun kaltasia niin et säkään sais sun kossumoscaas tässä?”
neiti x: ”V*ttu !”#¤% mitä p*skaa tää oikeesti on, että säkin vaan alat siinä päteen?”
minä: …?
neiti x: ”Paljon tää nyt sit v*ttu maksaa?”
minä: ”5€.”
neiti x: ”Just joo… Ensin saa venata ihan v*tun kaua, sit sä vaan auot naamaas ja pyydät kauheen hinnan. Tekisit sä vaan työs ja pitäsit turpas kii!”
Minä: ”Joo tossa ja kiitos.” (seuraava)
Näitä sitten niin tuntuu riittävän, ja parhaimmillaan 10h vuoron ollessa takana ja muutama tunti vielä edessä, ei kaikkea jaksa aina kuunnella. Varsinkaan kun saman illan aikana sain naamaani tuopista. =)?)=)=)½!”#¤%&/()
Kiitos anteeksi ja näkemiin.
T:hohhoijjaa
Bingosta töihin baariin…
Sattuipas taas muutama ihana ja mahtava keski-ikäinen nainen aasiakkaaksi.
Seurue (n.10 henkeä) saapuu ravintolaan tuntia ennen valomerkkiä. Heti heidän sisään astuessaan tiedän, että jos käy huonosti, niin hermot ovat vielä koetuksella.
Onneksi oli muuten hiljaista, joten esim. tilaamisen monimutkaisuus ei haitannut muuta toimintaa (tilataan ensin asiaa X kolme ja kun ne on saatu tiskiin jatketaan ja taas sama homma ja vielä samaa tavaraa jatkuvasti lisääntyvässä määrin).
Koko porukasta aisti, että olivat niin paljon parempia ihmisiä kuin muut. Oleskelunsa aikana eräs heistä myös haistatti täysin syystä v*tut työtoverilleni koska itse oli vaan niin kännissä ettei tajunnut asioista mitään.
Valomerkin jälkeen, viimeisinä asiakkaina, seurueesta on sisällä jäljellä muutama hyvin humaltunut naisihminen joilla on vielä juotavaa laseissaan. Heille on ehdotettu siirtymistä seuraavaan ravintolaan X monta kertaa erittäin ystävällisesti. Seurue on aikansa arponut että minne seuraavaksi suunnistavat, ja naiset ovat ehdottaneet paikkaa X, koska siellä ”käy kaikki julkkikset”…
Neljä minuuttia vaille tasan ilmoitan että nyt pitäisi sitten oikeasti alkaa siirtymään eteenpäin, juurikin noilla sanoilla (järjestyksenvalvojaa ei ko. paikassa arkisin ole). Tähän eräs naisista toteaa että juotavaa on vielä jäljellä, johon totean, että nyt pitäisi sitten juoda reippaasti.
A: ”Ei tätä nyt sekunnissa vedetä.”
Tarjoilija: ”No sitten se pitää vaan jättää juomatta.”
Aasiakas puhisee itsekseen ystävilleen kuinka nykypäivänä ei sitten enää henkilökuntaa edes kouluteta mitenkään, vanhoina hyvinä aikoina sentään sitä ja tätä, ja kuinka ennenkuulumatonta että pitäisi jättää juomatta, jne jne jne… ja tuumailee siinä sitten että kenelle hän voi soittaa asiasta.
Koska luonnollisesti kuulen mitä kahden metrin päässä istuva ihminen puhuu, totean kylmän rauhallisesti, että Lääninhallitukseen voi asiasta soittaa, koska sieltä ne määräykset tulevat anniskelun suhteen, ja minun on noudatettava niitä määräyksiä, koska jokainen henkilökuntaan kuulumaton joka tuon maagisen kellonajan jälkeen on vielä sisällä, rikkoo lakia.
Siitähän se riemu sitten taas repesi ja aika paljon itsehillintää vaadittiin etten vastannut samalla mitalla kun viimeiset kaksi ”neitokaista” alkoivat poistuessaan kilvan kertomaan kuinka väärällä alalla olen ja näinköhän olen suoraan bingosta tullut töihin ja kuinka minun pitäisi mennä siivoamaan kun ei ole mitenkään koulutettu ja olen ylipäätään täysin p*rseestä.
Tyydyin toteamaan että rouvahan itse kysyi kenelle voi aiheesta soittaa ja minä vain vastasin.
Samalla rouvat etsivät toverinsa erästä vaatekappaletta, jonka tämän miesystävä oli jo vienyt ulos. Totesivat siinä, että henkilökunta on sen varmasti varastanut ja jos ei heti löydy, niin soittavat poliisit. Oikeasti odotin sitä että olisin päässyt näkemään ne ilmeet, kun poliisilla on ehkä hieman parempaakin tekemistä kolmelta yöllä kuin selvitellä perättömiä syytöksiä humalaisten naisten keksimistä varkauksista, tai jos partion olisi oikeasti saanut paikalle niin miten olisivat ”sinivuokot” reagoineet siihen tilitykseen.
Vaikka tarjoilijana ei miljoonia tienaakaan, niin ei silti ole mitään tarvetta varastaa kännisten ämmien lumppuja. Ja jos joku tulee syytää huutelemaan varkaaksi niin siinä mennään jo henkilökohtaisuuksiin, joten voi olla että huonona päivänä kerron vastauksena omat mielipiteeni ko. ihmisistä.
Tällä kertaa olin nätisti hiljaa. Tällä kertaa.
T:Tyyne
Tapauksia käytetyn tavaran kaupassa
Second hand -kaupassa myyjänä olemisessa on aivan oma viehätyksensä, jonka tuovat tinkivät asiakkaat. Hillityt ja hiljaiset suomalaiset innostuvat silloin tällöin käymään kauppaa tavalla, joka olisi paheksuttavan ylimitoitettua missä tahansa hinnanviilauskulttuuria suosivassa maanosassa. Tässä muutama tapaus, joka on onnistunut samaan aikaan naurattamaan ja ottamaan päästä. Luonnollisesti näille ja monille muille on myös jälkeenpäin naurettu ja pudisteltu päätä kahvitauoilla…
———–
Tapaus 1: Arabiaa mökille
Asiakas tulee kassalle kuuden Arabia-lautasen kanssa, hinta 4 euroa kipaleelta.
Asiakas 1: ”Eikö näitä saisi euron kappalehinnalla kun tuolla oli noita muitakin lautasia sillä hinnalla?”
Kassa: ”En voi kyllä niitä niin halvalla myydä. Nää on kuitenkin vanhempaa Arabiaa. Muutaman euron voi kokonaissummasta tiputtaa, jos kaikki ostat.”
Asiakas 1: ”Mutta mä veisin nää ihan mökille kun tarviin sinne vaaleita lautasia! Ei niitten Arabiaa tartte olla! Siis ihan mökille vaan…”
[Kassallehan se on aivan sama vaikka asiakas käyttäisi lautasensa savikiekkoammuntaan. Ei käyttötarkoitus vaikuta hintaan. Ja ne nimenomaiset lautaset sattuivat olemaan Arabiaa, halusi sitä tai ei.]
Asiakas 2: ”4 euroa noista Arabia-lautasista on kyllä aika edullinen hinta. Oon joutunut maksamaan samoista lautasista enemmänkin muualla. Täällä on muutenkin aika tingityt hinnat.”
Asiakas 1: ”NO NIINPÄ, KYLLÄ ON SITTEN KALLIS KAUPPA!!”
Asiakas 2: ”Tarkoitin kyllä että täällä on aika halpaa…”
[Kassa puree huulta v*tutuksesta ja naurusta. Myöhemmin sama täti-ihminen löysi sopivat mökkilautaset, ja osoittautuikin sitten ihan mukavaksi tapaukseksi.]
———–
Tapaus 2: Rahaa vai enemmän rahaa?
Asiakas tuo kassalle takin (9e), jonka vyössä on sisäpuolella minimaallinen tahra.
Asiakas: ”Tästä varmaan saa vähän alennusta kun tässä on NÄIN HIRVEE TAHRA.”
[Hmm, kaikkihan on tietysti suhteellista...]
Kassa: ”No pistetään 8 euroa.”
Asiakas: ”6!”
Kassa: ”Toi on kyllä niin pieni tahra, etten mä kolmea euroa alennusta anna. 7 ja puoli.”
[Asiakas poistuu puhisten ylihinnoittelusta, ja tulee hetken päästä kassalle toisen takin kanssa.]
Asiakas: ”Kato nyt, tässäkin on 6e!”
[Kyseessä siis aivan erilainen takki.]
Kassa: ”Nää takit on kylläkin aika erilaiset. 7e siitä takista on viimeinen hinta.”
[Kassaa kaduttaa että tuli antaneeksi niin paljon periksi, mutta onneksi asiakas pitää p*skanylpeästi mielipiteestään kiinni ja lähtee pois - ei tosin tietenkään viitsi viedä takkia takaisin paikalleen. Kassa lähtee viemään roskia ulos, ja parkkipaikallahan sama akka seisoo.]
Asiakas: ”Olisit kyllä voinut myydä sen sillä kuudella eurolla. Te saatte kuitenkin nää kaikki lahjotuksina, ja 6e on teille iso raha, plaaplaaplaaaaa….”
[Valitustulva jatkuu, ja kassa vie roskat muka-ystävällinen asiakaspalveluhymy venytettynä naamalle. Asiakas ei ilmeisesti arvannut, ettei tarvitse olla KTM ymmärtääkseen että on iso raha ja vielä isompi raha.]
———–
Tapaus 3: Hoono Soomi?
Ilmeisen ulkomaalaisperäinen henkilö (en ole rasisti, en väitä että etninen tausta aina vaikuttaa kassakäyttäytymiseen) tulee ensin kassalle fleece-paidan kanssa.
Asiakas: ”Paljonko maksa?”
[Kassa vilkaisee selkeää ja yksiselitteistä hintalappua.]
Kassa: ”4 euroa.”
Asiakas: ”50 sentti?”
[Kassa tähdentää asiakkaalle, että hintalapussa lukee 4e. Asiakas hymyilee suostuttelevasti ja ehdottaa sinnikkäästi 50 senttiä. Pieni tinkaus on mahdollista, joten kassa tarjoaa 3,5e. Asiakas kieltäytyy kohteliaasti, poistuu paikalta ja palaa tavarakuorman kanssa. Mukana on mm. kattila, kauha, juustohöylä ja kolme rannekelloa. Yhteishinta koko kasalle lähemmäs 20e. Ensimmäisenä käydään kauppaa kelloista.]
Asiakas: ”Tämä kaksi, tämä kaksi ja tämä yksi euro?”
[Kellojen hintalaput ovat irronneet, mutta kassa tietää niissä olleen hinnat 4e, 4e ja 5e. Siinä sitten väitellään, kun asiakas yrittää ostaa kellot murto-osalla niitten hinnasta. Kassa yrittää selventää asiaa.]
Kassa: ”Siis nämä kaksi yhteensä yhdeksän euroa.”
[Heti näkee, että kuullunymmärryksessä meni jokin kohta pieleen. Asiakkaan hymy kirkastuu, ja hän viittaa kädellään koko tavaravuortaan.]
Asiakas: ”Tämä kaikki 9e?”
[Kassa vetää syvään henkeä ja aloittaa taas selittämisen.]
———–
Ja mitä tästä opimme?
Asiakas ei todellakaan ole aina oikeassa.
T:Nickini
Alennuksia tuotteista
Olen töissä pienessä matkapuhelimia ja niiden tarvikkeita myyvässä liikkeessä. Pieni yksityinen liike keskustassa tietenkin saa asiakkaat yleensä tinkimään, mutta välillä se menee ihan liiallisuuksiin.
Esimerkki 1: Tuotteen hinta on 299, asiakas aloittaa tinkaamisen ”No kai sä nyt mulle ton 260 euroon myyt??”. No en myy, kate on suunnilleen 10 euroa kyseisellä tuotteella, joten ei yleensä alle ostohinnan niitä myydä.
Esimerkki 2:
-”Kuinkas paljon tästä saa alennusta?” (tuotteen hinta 29 euroa)
-”No kyllä sen voi 25 euroon myydä.”
-”No eihän se ole mikään alennus!”
-”No onhan se jo prosentuaalisesti erittäin iso alennus.”
-”No ei ole, pitäähän tästä nyt enemmän saada!”
Siis kuvittelisi vanhemmilla ihmisillä olevan jotain käsitystä siitä kuinka isoja alennuksia liikkeet voivat antaa, jo jatkuva 10% alennusten antaminen on erittäin epäedullista.
On tietenkin ihmisiä jotka osaavat tingata, mutta sitten löytyy näitä jotka eivät osta mitään jos eivät saa 40 euron alennusta.
Bonuksena on sitten ne jotka joka hel****n kerta kauhistelevat korkeita hintoja ja joille se 20 ja 25 euron ero enteilee maailman loppua.
T:Matkapuhelinmyyjä
”Oli keli mikä tahansa, bussin on oltava ajallaan”
Odottelimme tässä keväällä linja-autoa keskustan pysäkillä. Sää oli aivan kauhea, satoi armottomasti vesi-räntä-moskaa ja tiet olivat kävelijöiltäkin tukossa. Siinä kärsivällisesti odottelimme linja-autoa, jonka oli tarkoitus tulla pysäkille klo 16:25. Odottelimme bussia tämän jälkeen noin 8 minuuttia. Edessämme oli mummo, joka puhisi kiukusta jo ennen kuin bussia edes oli näkyvilläkään. Kun bussi sitten saapui, kiilasi tämä mummo kaikkien kanssaodottajien edelle, olihan hänellä kiire valittamaan kuskille.
Kun mummo pääsi sisään kyytiin alkoi armoton papatus kuskille:
”Mikä oikeus teillä on laittaa vanhat ihmisrukat odottelemaan kyytiä tällä koiran ilmalla?”
Kuski yritti selittää, että ”anteeksi, että ollaan hieman myöhässä aikataulusta, mutta ilma ei ole antanut periksi ajaa yhtään nopeampaa.”
”Olisi voinut lähteä aiemmin ajamaan tätä linjaa”, mummo vastaa.
”Kuulkaas rouva, kun tämä linja on ollut aamusta asti tukossa ja hieman myöhässä, kun tosiaan eilisestä asti on satanut taivaan täydeltä tätä räntä-lunta.”
”Mutta kun minä olen odottanut tätä bussia jo viisi yli neljästä asti!”
Muut asiakkaat alkoivat jo tuskastua odottelemaan auton ulkopuolella, tuiskussa, rouvan purkautumista. Kuski pahoitteli moneen otteeseen ja mummo vain jatkoi. Lopulta oli pakko tokaista itse entisenä asiakaspalvelun ammattilaisena mummolle, että ”A) Mikäs kumman syy teidät pakotti tulemaan pysäkille 20 minuuttia etuajassa odottamaan kauheaan tuiskuun linja-autoa..!? ja B) Olisiko rouva nyt ystävällinen ja päästäisi nämä muutkin kymmenkunta matkustajaa sisälle, niin päästäisiin kaikki joskus kotiin ja saisi tämä linja yrittää kuroa sitä aikatauluaan kiinni?”.
Mummo vilkaisi äärimmäisen ilkeällä katseellaan minua, maksoi matkansa ja meni paikalleen istumaan… Tupatti koko matkan sitten vielä, kohdistaen sanansa minulle ”nykyajan nuoret… olisi itse tullut odottamaan kyytiä ajoissa..”. Että semmoista. Bussikuskille kiitoksia kärsivällisyydestä!
T:sivustaseuraaja
Loading ...