Arkistot: Elokuu, 2008
Väärä valkovenäläinen
Oli kiire päivä ravintolassamme, ja tiskille ilmestyi mies hyvin vihaisena: ”Saako täällä mitään palvelua?? Me ollaan istuttu vaikka kuinka kauan tuolla pöydässä eikä kukaan ole tullut, kaikkia muita kyllä palvelette!”.
Kyseisen pöydän olin käynyt blokkaamassa 5 minuuttia sitten, eikä siellä ketään silloin ollut.
Pahoittelin ja vein listat kolmen miehen seurueelle. Tässä vaiheessa ukot vain ilmoittavat että ”kaksi valkovenäläistä ja keppana”. Kun kysyn ruuista, tulee vain vastaus: ”ei me nyt syömään jäädä”. Olisi sitten ehkä kannattanut tulla tiskiltä ne juomat hakemaan, niin kuin kaikki muutkin tekevät jotka tulevat vain kaljalle…
Vien juomat herroille, ja kohta tämä sama ärhentelijä tulee tiskille ja alkaa huutaa kovaan ääneen osoitellen minua sormella: ”TYTTÖ! ÄLÄ IKINÄ, IKINÄ TUO MINULLE TÄLLAISTA VALKOVENÄLÄISTÄ!”. Kysyn sitten mieheltä että oliko siinä jotain vikana. Vastauksena tulee: ”TÄSSÄ ON KAHVILIKÖÖRIÄ! VALKOVENÄLÄISEEN TULEE KAAKAOLIKÖÖRI!! P*RKELE TEITÄ KESÄTYTTÖJÄ KUN TE ETTE OSAA MITÄÄN!”.
Minä ja tiskillä oleva toinen asiakas sanotaan yhteen ääneen että kahvilikööriä siihen kyllä tulee. Mies inttää vastaan hetken aikaa. Sitten, ilmeisesti tajuttuaan olevansa väärässä, ukolla välähtää: ”Mutta etkö sinä tyttö tajua että kun MINÄ tilaan valkovenäläisen, niin siihen tulee kaakaolikööriä! Jaska (minun pomoni) kyllä tietää! Tiedätkö sinä kuka MINÄ OON?”.
Minulla alkoi kiehua tuossa vaiheessa ja vastasin vain tiukkaan sävyyn että ”En tiedä kuka olet, ja vaikka Jaska tietääkin että kuinka sinulle drinkit täytyy valmistaa, niin se ei sitä tarkoita että minä tiedän myös. Ja ajatuksia kun en valitettavasti osaa lukea, niin sinä kun tilasit valkovenäläisen niin sinä myös sait sellaisen!”.
Tähän tulee taas pätevä vastaus: ”Olis sun pitänyt tietää!”. 
Kyseessä siis ihminen jota en ollut koskaan nähnytkään.
Asiakas lähti sitten noissa merkeissä pois ravintolasta, mutta palasi myöhemmin illalla syömään. Työkaveri onneksi hoiti heidän tilaustaan, mutta kun tämä ukko huomasi minut, kuului taas tuttu huuto: ”TYTTÖ! TÄNNE!” (on muuten todella ärsyttävä tapa kutsua tarjoilijaa).
Kun menin heidän pöytäänsä, tämä mies yllättäen länttäsi vitosen setelin käteeni ja tokaisi vain että ”pidä itselläs. Minä en mene kantelemaan sinusta Jaskalle vaikka palvelit meitä huonosti päivällä!”.
Olin kyllä vähän suu auki siinä. Kiitti vaan vitosesta joo, mutta sekö on huonoa palvelua kun en saanut sellaista telepaattista yhteyttä tähän mieheen ja sitä kautta selvittänyt että valkovenäläinen ei oikeasti olekaan valkovenäläinen.
Kyselin jälkeenpäin pitkään talossa olleelta työkaverilta että kuka tämä mies oli, niin kuulemma joku pomon ”tuttu” joka käy paikan päällä noin kerran vuodessa. Harmi vaan että joillakuilla jää tuo MINÄMINÄMINÄ-vaihde silmään ja luullaan että muutkin nielee sen pureksimatta.
T:kesätyöläinen
Jäätelöpisteen aasiakkaat
Olin viime kesänä jäätelönmyyjänä suurehkon perhemarketin eteisaulassa olleessa pienessä jäätelöpisteessä. Vaikka asiakaskunta oli pääasiallisesti mukavaa, riitti jäätelönostajien joukkoon myös enemmän tai vähemmän pahoja aasiakkaita.
1) Arpojat
Jäätelöpisteen valikoima oli kohtuullisen pieni: vaniljasoftista ja neljää-viittä eri jäätelömakua kerrallaan (suklaata ja mansikkaa oli aina). Joillekin asiakkaille jäätelön valitseminen tuntui silti olevan ylivoimaisen vaikeaa. Eräskin rouva muutti neljä (4!) kertaa mieltään ostotapahtuman aikana. Onneksi jouduin heittämään ”vain” kaksi turhaan tehtyä jäätelöä pois. Viimeisen jäätelön kohdalla sai ihan jännittää, kelpaako tämä pallo nyt varmasti. Ihan vinkkinä: on suositeltavaa jo etukäteen miettiä, mitä makua haluaisit, varsinkin jos takanasi on jonoa.
Oma lukunsa olivat asiakkaat, jotka pähkäilivät pisteellä pitkän aikaa mitä ottaisivat (takana luonnollisesti pitkä jono), ja päättivät sitten kuitenkin hakea kaupan puolelta ne jäätelöt, kun ne ovat siellä paljon halvempiakin. Tämä tietenkin ilmoitettiin minulle moittivaan sävyyn, aivan kuin he olisivat toivoneet minun ottavan sen jonain henkilökohtaisena loukkauksena. Ihan tiedoksi: minä en ole valmistanut niitä jäätelöitä enkä saa teidän rahojanne omaksi, vaan voitto menee sille samalle kaupalle, jolta ostatte ne halvemmatkin jädet.
2) Vinkujat
Kuten todettua, valikoima oli pieni ja uutta makua tuli myyntiin vasta kun edellinen oli käytetty loppuun. Tämä johtui ihan yksinkertaisesti tilanpuutteesta ja siitä, että näin menekkiä oli helpompi seurata. Kuitenkin joka ikinen päivä tuli useampi asiakas vinkumaan, kun ei sitä omaa suosikkimakua löydykään. OK, ymmärrän, että sinä pidät kovasti siitä cappuccino-/punssi-/light-persikka- jädestä, mutta sitä ei valitettavasti löydy valikoimasta lainkaan. Todennäköisesti olisit ainoa, joka sitä edes ostaisi. Ymmärrän toki, että oman lempimaun puuttuminen harmittaa, mutta toistaiseksi en ole vielä onnistunut muuttumaan jäätelöksi, eikä tuo säälittävä vinkuminen muuta asiaa miksikään.
Monet aasiakkaat jopa suorastaan KÄSKIVÄT minua hakemaan jotain tiettyä jäätelömakua ”sieltä takaa”. Missä tämä ”siellä takana” sijaitsee, sitä en tiedä itsekään. Olin myös yllättynyt siitä, kuinka moni aasiakas ”tiesi” meillä olevan sitä-ja-sitä jäätelömakua. Jep jep, ”siellä takanahan” me niitä piilotellaan. Kun selitin, että en valitettavasti voi myydä muita makuja, kuin mitä näytillä on, alkoi armoton vinkuminen siitä, miten PITÄÄ olla enemmän makuja. Niinpä, ja oikeastaan tarvitsisi myös kolme pakastinarkkua lisää, että ne jätskit saisi mahtumaan jonnekin. Jotkut jopa kyselivät pomoni nimeä kiukuissaan, kun sillä kertaa ei ollut jotakin makua myynnissä, enkä suostunut hakemaan sitä ”sieltä takaa”. Kumma kyllä pomolle ei ollut kuitenkaan tullut yhtään puhelua…
3) Lukutaidottomat aasit
Sattuipa sitten niin, että jäätelöpiste oli enää muutaman päivän auki. Softis oli päässyt loppumaan, eikä sitä tilattu enää lisää. Jätskipisteen välittömässä läheidyydessä oli VIISI A4-kokoista lappua ja yksi ständi, joissa luki isoin kirjaimin, että softis on valitettavasti loppu. Yksi lapuista oli tiskillä servettitelineen päällä, siis suoraan asiakkaan silmien tasolla. Silti melkein joka toinen aasiakas joko tilasi softista tai kysyi lapun luettuaan: ”Eiks oo softista?”. No joo, neropatti, nyt kun kysäisit, niin onhan sitä oikeasti, kunhan halusin testata tajuaako kukaan kysyä.
Voimia kaikille jäätelönmyyjille!
T:ice queen
Ylimääräinen muovikassi
Työskenneltyäni useampia vuosia eri ketjujen ruokakaupoissa olen kiinnittänyt huomiota erääseen aina toistuvaan seikkaan. Jostain syystä 70% asiakkaista on sitä mieltä, että muovikassihan ei maksa mitään. Miksi — oi miksi — muovikassi olisi ilmainen? Samalla periaatteella, millä asiakas yrittää salakavalasti ujuttaa kassan ohi useita muovikasseja, hän voisi ujuttaa mitä tahansa muutakin; tikkarin, kaalin, sisäfileen… Kaikki maksullisia. Jos kassista ei halua maksaa, niin kätevä tapa on tuoda oma kassi.
Erään kerran kassalla istuessani sain asiakkaakseni keski-ikäisen rouvashenkilön ja hänen teini-ikäisen tyttärensä. Rouva ei vastannut tervehdykseeni vaan alkoi latoa ostoksiaan kiukulla hihnalle. Mietin mielessäni, että nyt ei taida olla rouvalla hyvä päivä ja yritin vielä parhaani mukaan olla erityisen ystävällinen. Olin todella huolellinen hänen ostoksiensa käsittelyssä; siirtelin herkästi särkyvät sivuun, kysyin laitetaanko pakasteita pussiin, jne. Rouva osti elintarvikkeita muutaman päivän tarpeisiin ja nappasi epämääräisen määrän muovikasseja kainaloonsa. Kysyin mahdollisimman ystävällisesti montako kassia rouva oli ottanut. Vastaukseksi sain ensin vihaisen mulkaisun ja sitten tiuskaisun ”kaks… varmaan”. Arvoin mielessäni mikähän juju tähän kätkeytyy taas aspa-paran päänmenoksi, mutta henkisen olankohautuksen jälkeen näppäilin kuitille veloitetuksi kaksi muovikassia. Kuulutin rouvalle summan ja hän marssi raivosta puhkuen pakkauspäästä maksamaan. Kynä-parka ei meinannut irrota telineestään ja rouva meinasikin apinan raivollaan repiä koko allekirjoitusalustan irti. Allekirjoittaessa kynä kävi niin sähäkästi, että kuittikin siinä repesi. Allekirjoitettuaan kuitin, rouva heitti minua sillä ja avasi sanaisen arkkunsa:
Rouva: ”Ja mä en sit muuten ottanu ku yhden kassin!”
Minä: ”Mutta te sanoitte, että kaksi?”
R: ”Joo, sanoin kaks ‘VARMAAN’!!!”
M: ”Ahaa, no… voin tietysti tehdä teille hyvityksen siitä ylimääräisestä kassista. Pieni hetki vaan, niin kirjoitan laput ja saatte kassasta rahan.”
R: ”Mulle on yks v***n sama yks kassi!”
M (ajattelen): ”Eipä näytä olevan.”
R jatkaa: ”Sun kuuluu odottaa, että asiakas on kerennyt pakata ostoksensa, jonka jälkeen vasta sä lyöt sinne kuitille ne kassit! Mistä sen voi tietää monta tarvii??!!”
M menetän jo hermot: ”Kyllähän teidän on ymmärrettävä, että varsinkin ruuhka-aikana meidän on aivan mahdotonta odottaa jokaisen asiakkaan olevan pakkauspäässä valmis ennen rahastusta.”
R: ”V***u tollasia kaikenmaailman p*skoja asiakaspalvelijoita! Mulle on yks kassi ihan sama mutta sä toimit ihan päin h*lvettiä!!”
Rouva poistuu paikalta naama punaisena äänekkäästi sadatellen ja henkilökohtaisia loukkauksia minulle huutaen. Koko ajan hänen tyttärensä näytti siltä, että haluaa vajota maan alle.
Koko kohtauksesta jäi se tunne, että aasiakasta ei niinkään harmittanut tuo ”ylimääräinen” kassi (sitä paitsi ostokset oli pakattu kauhealla raivolla yhteen kassiin, joka pullisteli saumoistaan) kuin se, että olin ylipäätään osoittanut haluavani laskuttaa muovikassit. Noh, periaatekysymys minun puoleltani. Ja tarjouduinhan sentään ottamaan kassin takaisin ja palauttamaan rouvalle nuo arvokkaat 15 senttiä…
T:pomeranssi
Seuraavaa viikonloppua odotellessa…
Työskentelen hampurilaisravintolassa ja haluan nyt avautua eräästä perheestä, joka käy ravintolassamme syömässä joka viikonloppu.
Perheeseen kuuluu vanhemmat ja kaksi lasta. Kumpikaan vanhemmista ei koskaan tervehdi tai kiitä. He kiroilevat, v***uilevat ja huutavat työntekijöille, ja tietysti lastensa kuullen. Perhe ottaa aina erikoistilauksia ja joka kerta isä sanoo saman: ”Niissä hampurilaisissa saa sitten kestää korkeintaan pari minuuttia, mä otan aikaa!”. On sanomattakin selvää, ettei niitä hampurilaisia saada valmiiksi kahdessa minuutissa, joten tästäkin sitten tulee valitusta ja huutoa.
Menneenä viikonloppuna perheen äiti tuli huutamaan minulle, että lasten juomissa ei ole jäitä (isä oli hetki sitten tilannut ne ilman jäitä). Kun olin laittamassa uusia juomia, kuulin äidin käyvän pikkupoikansa kanssa seuraavanlaisen keskustelun:
- ”Äiti, miksi sinä huusit?”
- ”Hei, kyllä noille pitää näyttää, kuka niiden palkan maksaa!”
- ”Miksi?”
- ”Kuule, jos ihminen ei tän parempaan työpaikkaan pääse, niin ei sitä tarvitse kunnioittaa millään tavalla.”
- ”Saako tuolle tädille sitten huutaa?” (ja ‘täti’ siis tarkoitti minua)
- ”Saa. Ja pitääkin.”
Tapojen periytyminen sukupolvelta toiselle on taattu.
T:täti, jota ei tarvitse kunnioittaa
Lainakoneen kohtalo
Niin eli työskentelen siis erään firman ATK-huollossa. Erään kerran oli aasiakkaalle tilattu uusi tietokone, koska vanha oli mennyt hajalle. No… uusi konehan olisi tietysti pitänyt saada heti vaikka sen asennuksessa menee oma aikansa ja toimituksen saapumiseen tukkurilta menee oma aikansa. Aasiakas alkoi vaatia uutta konettaan tai hän tulisi perumaan kaupat. Päätimme sitten, että annamme tälle aasille lainaksi omassa työkäytössämme olevan keskusyksikön, että aasi saisi toimitettua ne niin ”kovin tärkeät” asiansa. Lainakone luovutettiin ja aasi oli ihan tyytyväinen (luulisin). Sitten laitettiin uusi kone lyöntiin ja siihen kuntoon, että sen voisi jo tälle aasille luovuttaa. Sitten tämä aasiakas palautti lainassa olleen koneen ja kun avasin sen (koska tarvitsin sitä jo kipeästi) oli työpöytä täynnä aasiakkaan omia tiedostoja, kuvia sun muuta p*skaa! Jopa työpöydän taustakuva oli pitänyt muuttaa LAINAKONEESSA mieleisekseen! Lisäksi kone oli saatu sekaisin siten, että se ilmoitti omituisia virheilmoituksia ohjelmista, jotka eivät toimi. Taisipa sieltä virusilmoitustakin tulla. Joka tapauksessa tämä meidän käyttämä työkone ei enää toiminut, joten pakko suorittaa uudelleenasennus! Joten kiitti vaan v*tusti!
T:Übermacht
Meneehän tämä takuuseen..?
Kävin taannoin paikallisella pienkonekorjaamolla (asiakkaana) ja siinä odotellessani ovesta käveli sisään vanhempi mieshenkilö, jolla oli kädessään vanha, rikkinäinen ajettavan ruohonleikkurin terän vetohihna. Tässä lyhyt muistinvarainen versio dialogista tämän herran (a) ja korjaamon omistajan (o) välillä:
a: ”Mulla on sen ja sen mallinen leikkuri ja siitä meni tämä hihna poikki. Mikähän siinä on vikana?”
o: ”Ei sitä vikaa pysty oikein konetta näkemättä sanomaan, voihan siellä olla vaikka mitä.”
a: ”Minähän en ala sitä konetta tänne kuljettamaan! Vasta kolme vuotta vanha kone, eikö tämän pitäisi vielä mennä takuuseen?”
o: ”Niiden takuu on vain kaksi vuotta eli ei se enää mene, hihna on kuitenkin kuluva osa.”
a: ”Ei kai se nyt voi niin olla, aivan selvästi siellä on jokin valmistusvirhe. Tämä hihna on kulunut tällä tavalla toispuoleisesti, eikö tästä nyt pitäisi pystyä sanomaan mikä siellä on vikana?”
o: ”Ei sen perusteella voi oikein sanoa, kyseisen mallista konetta ei ole edes meillä koskaan ollut huollossa. Voihan siellä olla vaikka kiristinpyörä vinossa tai jotain…”
a: ”No miten sellainen sitten korjataan? Tässä on kynä ja paperia, piirrä mulle siitä kuva.”
o: ”Kyllä se kone pitäisi nähdä ensin. Varaosia meiltä löytyy siihen kyllä, mutta jos ennustajan haluat, niin sen joudut etsimään muualta.”
a: ”Haista p*ska! On se kumma kun et muka pysty sanomaan mitä siinä on vikana. Kyllä sun pitää tietää, tuossa ovessakin lukee ‘korjaamo’, et sä voi korjata näitä jos sä et tiedä. Kai minun pitää etsiä jostain toinen seppä joka osaa paremmin!”
Tuon viimeisen kommentin myötä herra käveli ovesta ulos rikkinäisen hihnansa kanssa. Toivottavasti löysi jostain sen ”paremman” korjaajan (ts. sellaisen, joka antaa takuuiän yli olevaan koneeseen uuden hihnan takuuseen ja korjaa muut viat etänä).
T:Jv
Askarrellaan paskarrellaan
Työskentelen harrasteliikkeessä. Työpaikallani on tapana vastailla myös puhelimessa yksityiskohtaisiin kysymyksiin eri tekniikoista ja neuvoa asiakkaita hyvinkin tarkasti. Luonnollisesti jokaista palvellaan kohteliaasti ja jokaisen ongelmat otetaan vakavasti.
Puhelin soi ja kiirehdin vastaamaan. Soittaja on mieshenkilö, joka kaipaa neuvoja kipsivaloksen tekemiseen. Esineestä riippuen tekniikoita on useita, joten esitän tarkentavia kysymyksiä voidakseni neuvoa oikein.
Minä: ”Minkälainen esine on? Muotin materiaali riippuu esineen muodosta.”
Aasiakas: ”Se on semmoinen pitkulainen, tai no, sanonpahan suoraan… Haluan valaa penikseni.”
Kuulen aasiakkaan äänestä selvän halun shokeerata minua, mutta pysyn asiallisena ja ajattelen: ‘Selvä, annetaan miehelle mitä hän haluaa… ja voi apua, miten selitän tämän ääneen, kun myymälässä on oikeitakin asiakkaita?!’.
M: ”Selvä, siihen tarkoitukseen sopisi varmasti parhaiten muottihiekka. Siitä siis tehdään muotti, johon kipsi kaadetaan.”
A: ”Mitä se muottihiekka on?”
M: ”Se on hyvin hienojakoista, kosteaa hiekkaa, joka toistaa hyvin siihen painettuja muotoja. Ainoa ongelma on miten tämän… hmm… ‘esineen’ saa poistettua hiekasta rikkomatta muottia.”
A (edelleen ilmeisesti odottaen jonkinlaista shokkireaktiota): ”Jos sen laittaa sinne hiekkaan erektiossa ja poistaa vasta löysänä?”
Minä en voi uskoa korviani, mutta pyrin pitämään ääneni normaalina ja käytökseni asiallisena. Myönnän aasiakkaan idean saattavan jopa toimia ja siirryn selostamaan kipsin sekoittamista koskevia asioita, mutta aasiakas keskeyttää minut.
A: ”Miten paljon sitä kipsiä ja hiekkaa tarvitaan?”
M (edelleen miettien sanani tarkasti, sillä myymälässä on muita asiakkaita): ”Arvioisin, että normaalisti sen kokoisen ‘esineen’ valamiseen riittää 1 pakkaus kipsiä ja muottihiekkaa.”
A (sanoo mairealla äänellä, ilmeisen ärtyneenä siitä, ettei ole saanut minussa aikaan toivomaansa reaktioita): ”Anteeksi nyt vaan, mutta en voi olla sanomatta, että mistäs neiti siellä tietää, minkä kokoista täällä olla valamassa?”
M (viimein hermostuneena asiakkaan käytökseen): ”Mä olen nyt töissä ja mun ei tarvitse kuunnella tällaista, joten käyttäytykää asiallisesti, jos haluatte mun neuvovan teitä tässä loppuun!”
Onneksi aasiakas myöntää käyttäytyneensä epäasiallisesti ja muilta rasvaisilta puheilta säästytään. Puhelu loppuu aasiakkaan luvatessa tulla hakemaan tarvitsemiaan aineita.
Kerron heti puhelun loputtua pomolleni, millaisen k*sipään kanssa olen joutunut keskustelemaan, ja keksin tietysti saman tien ainakin viisi parempaa vastausta kokotiedusteluun kuin ”minun ei tarvitse kuunnella tällaista”. Lempparini on: ”Äänestä päätellen se ei vie kovinkaan paljoa kipsiä, maksimissaan 1,5 dl”.
Aasiakas toteuttaa lupauksensa tulla hakemaan tarvikkeet, mutta onneksi olen silloin vapaalla, eikä kyseistä ”herrasmiestä” tarvitse palvella enää kasvotusten.
T:Korvat punoittaa
Leluosastolla tapahtuu…
Ensiksi haluan sanoa kaikille ihanille vanhemmille iloisia terveisiä! Leluosasto ei ole leikkipaikka. Kaikki saatavilla olevat tuotteet ovat myynnissä olevia, jotka ovat heti rahastukset jälkeen käytössänne; lapsenne eivät voi leikkiä niillä, rikkoa niitä, heitellä niitä, tms, ennen kuin niistä on maksettu. Kiitos!! Joten jos haluatte jättää lapsenne leluosastolle ruokaostoksenne ajaksi, älkää jättäkö ihania ja sitäkin kiltimpiä pilttejänne terrorisoimaan leluosastoani ennen kuin olette neuvoneet kuinka tulee käyttäytyä. Katsoa saa ja koskettaakin, mutta lelujen myyntikelvottomaksi tekeminen on kiellettyä!
Ja nyt asiaan… Tänään sattui hieno tapaus erään hypermarketin leluosastolla.
Olin hinnoittelemassa leluja urheilu- ja leluosaston rajalla. Huomasin välillä ohimennen kuinka kaksi tummaihoista poikaa ajoivat pitkin leluosastoa polkupyörillä, välillä törmäten hyllyihin ja milloin mihinkin. Muutaman kerran sanoin pojille ettei meillä saa ajella sisätiloissa ja pojat eivät ottaneet neuvojani kuuleviin korviinsakaan. Hetkeksi pojat jäivät kuitenkin aina vain katselemaan pyöriä. Välillä toinen myyjä kävi myös komentamassa poikia. Sama jatkui jälleen, pojat ajelivat pyörillä ja onnistuivat törmäämään Lego-telineeseen ja lähes kaikki Lego-pakkaukset lensivät lattialle. Ja siinä meni hermot. Sanoin jälleen pojille että nyt ne pyörät on jätettävä rauhaan, erittäin vihaisen ilmeen kera.
Seuraavaksi pojat ottivat lasten palloja (halkaisija n. 23cm) ja rupesivat heittelemään niitä pitkin leluosastoa ja potkimaan niitä. Jälleen kävin pojille sanomassa ettei palloilla tule sisällä leikkiä, että ostaisivat pallon ja menisivät vaikka ulos heittelemään ja potkimaan… (Pallo maksaa noin kaksi euroa…). Pojat laittavat pallon pois ja katsovat minua kuin olisin tehnyt jotain väärin ja nauroivat vain. Sanoin vielä lisäksi että pojat voisivat poistua leluosastolta kun eivät kerta osaa käyttäytyä ja jos eivät näin tekisi, kutsuisin vartijan paikalle joka hoitaisi pojat pois koko kaupasta. Tähän tulee myös toinen myyjä ja sanoo pojille että voisivat kerätä Lego-pakkaukset takaisin telineeseen… Pojat ryhtyvät laittamaan legoja paikoilleen ja minä lähden pitämään kahvitaukoani kiukkuani niellen.
Pojat olivat hävinneet paikalta tauoltani palattua, mutta koko loppupäivän oli hermot riekaleina…
Olisi ollut pojilla paha mieli jos olisivat minut kohdanneet vielä kaiken tämän jälkeen!
(Odotan innolla kaikkien teidän sulokkaita kommentteja kuinka väärällä alalla olen mielestänne. KIITOS! Olette ihania…!)
T:lelutäti
