Arkistot: Syyskuu, 2008
Salainen osoite
*prr*
Minä: ”X isännöitsijätoimisto, Y.Z. puhelimessa.”
Asiakas: ”Päivää. Kuulkaa kun minun asunnossani on jo jonkin aika haissut tupakansavu, joka tulee naapuriasunnosta. Milloinkahan joku voisi tulla katsomaan, mitä asialle voi tehdä?”
M: ”Jaha. Mikäs teidän nimenne ja osoitteenne on?”
A: ”No minä en haluaisi paljastaa mistä osoitteesta on kysymys. Minä teen vuorotyötä ja välillä nukun päivällä, enkä halua, että tänne tulee kukaan silloin kun olen nukkumassa. Mutta milloinhan joku voisi tulla?”
M: ”No tietenkin Teihin otetaan etukäteen yhteyttä ja sovitaan ajankohta, jolloin voidaan tulla tarkistamaan. Minä en voi suoralta kädeltä sanoa milloin se firman edustaja pääsee, mutta jos nyt annatte yhteystietonne, välitän asiaa hoitavan yrityksen edustajalle.”
A: ”Mutta kun minä kuitenkin pelkään, että ne tulevat silloin kun minä olen nukkumassa. Mutta milloinhan ne voisivat tulla?”
Ja tätä dialogia sitten jankattiin vielä jonkin aikaa. Vaikeahan se on yrittää tehdä asian hyväksi mitään, jollei tiedä ketä ja missä pitäisi auttaa. Asia ratkesi muutaman viikon kuluttua, kun asunnon omistaja soitti ja antoi tarvittavat tiedot.
T:Eikka
Museossa
Kun tulette museoon, niin älkää toki katsoko (tai ainakaan uskoko!) niitä kissankokoisia kuvia, joissa kielletään nesteiden tuominen, syöminen, esineiden koskettaminen sekä salamavalon käyttö. Yrittäkää toki tehdä kaikkea näistä, ja olkaa närkästyneitä jos teille huomautetaan asiasta.
Koittakaa lisäksi tulla pummilla ilmaiseksi maksulliselle opastuskierrokselle, josta kaikki muut ovat maksaneet lisähinnan. Jos ei muuten, niin kuunnelkaa salaa nurkan takana.
Antakaa vain lastenne juosta villisti museosaleissa, kosketella tavaroita ja kiljua niin kovaa, että opastus ei varmaan kuulu sen metelin yli. Jos opas tai valvoja kieltää lapsianne, niin olkaa toki kauhean vihaisia. Kamalaa, kullannuppu ei saakaan tehdä kaikkea mitä tahtoo! Mikä parempi, tuokaa toki väkisin vastentahtoiset lapsenne opastetulle lasten kierrokselle. Vielä parempi jos tuotte ihan sylivauvoja sinne, he varmaankin ymmärtävät jo kauheasti opastuksesta, joka on tarkoitettu yli viisivuotiaille.
Kun tulette museoon opastukselle, niin kyseenalaistakaa oppaan tiedot ja osaaminen. Väittäkää ihan reippaasti vastaan vain. Jos teille kerrotaan jokin historiallinen asia, niin huutakaa toki kovaan ääneen että ”Siis väitätkö todella, että..”. Muistakaa myös kysyä alentuvasti, että ”Mistä tämä tieto on peräisin?”. Toki mielelläni tietolähteenikin kerron, sillä oikeassa museossa opastuskierroksilla kerrotaan faktatietoa, joka perustuu tieteelliseen tutkimukseen, eivätkä oppaat keksi niitä omasta hatustaan kierroksen edetessä.
Muista myös katsoa opasta ylimielisesti ja kysyä, mikä hänen koulutuksensa on, äläkä edes koeta salata hämmästystäsi, kun kuulet edessäsi olevan henkilön olevan akateemisesti koulutettu.
Kun opas kiittää kierroksen lopussa hymyssä suin kierroksesta, vaikka olisit käyttäytynyt kierroksella miten tahansa, älä toki vahingossakaan kiitä häntä takaisin.
Tällainen avautuminen tällä kertaa. Huomautan vielä, että suurin osa sekä aikuis- että lapsiasiakkaista on oikeasti todella kivoja, mutta valitettavasti joukkoon mahtuu aina muutama ikävä poikkeus.
T:Opas
Puhelimessa
Olen töissä eräässä puhelinmyyntifirmassa, ja myyn erästä televisiokanava-pakettia.
—————
Joudumme kysymään aasiakkaalta onko hänellä antenni- vaiko kaapelitalous, sillä tarjouksemme koskee vain antennitalouksia.
Minä: ”Tuleeko teille nuo tv-lähetykset antennin vaiko kaapelin kautta?”
Aasiakas: ”Ei tuu.”
M: ”Anteeksi, siis kumman kautta tulevat?”
A: ”Ei tuu!”
M: ”Siis antennin VAI kaapelin kautta??”
A: ”No ei tuu kaapelin kautta ei!”
M: ”Niin, pakettimme toimiikin vain antennitalouksissa, siksi tiedustelin asiaa…”
A: ”Mikä on antenni?”
M: ”Katolla pitäisi löytyä sellainen haravan näköinen juttu.” (helpointa selittää näin tietämättömille)
A: ”Joo no on kai siel sellanen.”
—————
Tarjouksemme riippuu myös siitä, löytyykö aasiakkaalta korttipaikallista digiboksia, eikä suurinkaan osa aasiakkaista tunnu tietävän joko a) mikä on digiboksi tai b) mikä on korttipaikka.
M: ”Löytyykö teiltä digiboksista sellaista korttipaikkaa?”
A: ”No en minä tiedä.”
M: ”No oletteko huomanneet sellaista luottokortin mentävää rakoa siinä digiboksissa?”
A: ”Joo on kai siinä sellainen.”
—————
Sitten oli yksi tällainenkin tapaus:
M: ”Löytyykö digiboksista korttipaikkaa?”
A: ”En tiedä, koska mies hoitaa meillä nämä asiat.”
M : ”No olisikohan mahdollista saada miestänne puhelimeen?”
A: ”Ei se oo nyt kotona.”
M: ”Voisikohan hänelle sitten soittaa henkilökohtaisesti?”
A: ”No minun miehellehän ei yhetkään pikkuhu*rat soittele!!”
Juu, itseänihän minä tässä kauppasinkin??
—————
Myös muutama mahtava tapaus:
…
Olin esittänyt jo tarjouksemme eräälle mieshenkilölle, ja hän kieltäytyi. Yleensä sanon jo tässä vaiheessa kiitos-heit ja mukavat päivänjatkot, mutta mies alkoikin sitten vielä huudella puhelimesta:
Herra: ”Kuule hei, emmä sitä pakettii tarvi, mutta myyks sun pikkarit mulle??”
Minä: ”En, en myy kuin tätä kanavapakettia.”
H: ”No hei kamoon, lähetäs nyt? Voin maksaaki niistä! Ne varmasti tuoksuu mukavasti sun pimpalle…”
M: ”En myy kuin tätä pakettia, ja me nyt lopetamme tämän keskustelun tähän, kiitos hei!”
H: ”Ethän sä tosta ees mitään rahaa saa! Mut kato ku oot mun kanssa sillai lähekkäi, nii mä maksan sulle!”
M: ”En keskustele teidän kanssanne enempää, hyää päivänjatkoa.”
H: ”Pidä niitä ensin viikko jalassa, älä käy suihkussa, ja sit lähetä ne mulle! Näät mun osotteen sieltä? Pistät kato sinne ja sun tilinumeron messiin niin laitan sulle sit rahaa!!”
M: ”Hyvää päivänjatkoa.”
Tässä vaiheessa lopetin puhelun. Tämä oli ensimmäinen tällainen tapaus, ja tämän jälkeen ei tehnyt mieli soitella yhdellekään miehelle.
…
Sitten on niitä aasiakkaita, jotka eivät ymmärrä että olemme vain toimeksianto, emme siis kyseisen kanavapaketin pääkonttorilla, emmekä todellakaan näe teidän aiempaa tilaustanne, edessämme ovat vain teidän nimenne, osoitteenne ja puhelinnumeronne. Emme siis voi irtisanoa edellistä pakettianne/tarkistaa määraikaisen tilauksenne loppumista/vastata toisten myyjien tekemistä virheistä yms.
Kerran eräs herra oli jo tilaamassa pakettia, mutta alkoikin sitten huutaa, ettei hänelle oltu kerrottu kunnolla sopimusehdoista. Pakettiamme ei tarvitse pitää loppuelämää, siitä pääsee kyllä 1kk irtisanomisajalla eroon, ja olin juuri pääsemässä spiikissäni siihen kohtaan.
Herra: ”V*ttu mä sen edellisenki kanssa sain s**tana temppuilla, mitä te valehtelette siellä!”
Minä : ”Olin juuri sanomassa että…”
H: ”Niin varmaan olit joo s**tana, haista sinä akka v*ttu, minä osta yhtään mitään, kun valehtelette vain asiakkaille koko ajan!!”
M: ”Anteeksi mutta…”
H: ”Turpa kiinni siellä hu*ra, menisit edes oikeisiin töihin!!!” *klik*
Niin… Juurikin näin. Kaikki nämä haistattelijat ovat erittäin mukavia, ja saavat meidät kaikki oikein hyvälle mielelle. Työtähän mekin vain teemme, ja minäkin opiskeluni lomassa.
Onneksi on myös niitä mukavia asiakkaita, jotka tilauksenkin jälkeen jäävät juttelemaan vaikka säästä. Mielelläni vaihdan muutaman sanasen jo valmiin asiakkaan kanssa, mutta en kovin mielelläni jää keskustelemaan esim. henkilökohtaisista asioistani jo tarjouksesta kieltäytyneen kanssa. Näitä ikäviä tapauksia on vähintään se kaksi päivässä, ja olen monesti jo miettinyt alan vaihtoa, mutta jostainhan ne rahat on elämiseenkin revittävä.
Enkä myöskään usko että nämä pikkuhousu-ostelijat ja muut aasiakkaat oikeassa elämässä päin naamaa tulisivat asioitaan huutelemaan. Puhelimessahan se vain on niin helppoa! Puhelimessakin on ihan kohteliasta käyttäytyä.
KiitosHei.
T:typerä tyttö puhelimessa
”Toivottavasti et oo samanlainen miehelles”
Tässä eräänä tavallisena keskiviikko-iltapäivänä kassalleni tuli viidenkympin paremmalla puolella oleva naishenkilö.
Kieltäydyin myymästä hänelle Ilta-Sanomien tv-lehteä, koska olen saanut ohjeen, ettei niitä myydä ilman itse Ilta-Sanomia (se lukee tuotteessakin). Työni otan vakavasti, vaikken muuten ehkä tunnollisimmasta päästä olekaan.
Minä: ”Olen pahoillani, mutta en voi myydä tätä kuin yhdessä Ilta-Sanomien kanssa.”
Asiakas: ”NO MYY SE NYT H*LVETTI! KAIKKI MUUTKI MYY!”
M: ”Niin, tiedän sen että muut myy, mutta minä en, koska tällaisen ohjeistuksen olen saanut.”
A: ”V*TTU SÄ OLET OMITUINEN!!”
M: ”Ehkä, mutta et voi haukkua minua sen vuoksi että teen työni kunnolla.”
A: ”En niin. MUTTA ON SE NYT S**TANA KUMMA!!”
M: …
A: ”TOIVOTTAVASTI ET OO SAMANLAINEN MIEHELLES ETTET ANNA KU SE PYYTÄÄ!”
M: ”MITÄ??”
A: ”NII, HUOMASIN ET SUL ON SORMUS, TOIVOTTAVASTI ET OO SAMANLAINEN SILLE!”
M: ”Anteeks mutta millä tavalla tämä asia kuuluu sinulle ja miten se liittyy nyt tähän asiaan?”
A: ”NO EI SE H*LVETTI KUULUKAAN MUTTA SÄÄLIKS KÄY SUN MIESTÄ!”
M: ”Aivan, no mutta sääli vaan. Vaikkei ehkä tarvitsiskaan…”
A: ”NO SÄÄLIN KYLLÄ JUU!!!”
Luojan kiitos nainen käveli tässä vaiheessa ulos kaupasta tai olisin kyllä sanonut hänelle muutaman suoran sanan.
”Toivottavasti et oo samanlainen miehelles”… HAH!
T:Saj-
Vuosikertahillaa
Torikauppiaat maakunnissa myyvät elokuussa suomalaisille rakasta hillaa eli lakkaa. Miksi hemmetissä tämä alla oleva keskustelu täytyy käydä monta kymmentä kertaa joka päivä?
Asiakas: (yleensä nimenomaan myyjän palvellessa jotakuta toista tai joskus jopa asiakkaan jonotettua omaa vuoroaan) ”Jaaha, oot sulattanu pakasteen.”
Myyjä: ”Häh?”
Asiakas (osoittaen etusormellaan): ”Eihän tuo tämänkesäistä hillaa ole!”
Myyjä: ”No, öh, on se, Pudasjärveltä.”
Asiakas: (tuijotettuaan aikansa epäuskoisena) ”Kyllä on muuten HUONOA hillaa.”
Myyjä: ”Ehyttä ja kiinteää… voi siitä maistaa.”
Asiakas: (ylenkatsoisesti virnuiltuaan) ”Minä poimin kuule itse omat hillat.”
Myyjä: ”Entä jotakin muuta?”
Asiakas: ”Minähän en osta mitään.” (huitaisee kädellään ja poistuu)
T:Viherpeukalo
Ja henkilöllisyystodistus…
Toimin baarimikkona useassa baarissa, ja jokaisen baarin toimintatapoihin kuuluu henkilöllisyystodistuksen kysyminen korttimaksun yhteydessä. Tämä siksi, että näissä baareissa ei ole vielä käytössä sirukorttipäätteitä.
Tulitpa mihin tahansa baariin, niin heti ovelta asti muistutetaan erikokoisilla kylteillä, että tarkistamme henkilöllisyytesi korttimaksun yhteydessä ostosten summasta riippumatta. Tämä kuitenkin on osoittautunut käsittämättömän hankalaksi asiaksi. Yleisiä vastauksia ovat:
- ”Ne on tuolla narikassa, mähän näytin ne ovella” (katselitko ympärillesi baariin tullessa?)
- ”Oon mä nyt yli 18 vee, hehheh” (tämä yleensä vanhemmilta asiakkailta, meitä ei se ikä kiinnosta, se tarkistetaan ovella)
- ”Taas?? Mä näytin ne jo tolle toiselle baarimikolle!” (tarjoilijoiden ajatukset eivät ole yhteydessä toisiinsa)
- ”Häh?? Menikö tää muka yli viidenkympin??!!” (joo, kaljan hinta nousi tuossa puolen yön jälkeen).
Niitäkin tapauksia löytyy, jotka ottavat henkkareiden kysymisen verisenä loukkauksena yksityisyyttä, sielua ja omaatuntoa kohtaan. Siinä vaiheessa korahtaa pussillinen pakasteherneitä nenään ja alkaa nalkutus:
- ”Miksi sä muka ne haluat nähdä, ei multa oo ennenkään niitä kysytty! Eiks toi hidasta palvelua ihan älyttömästi ruuhka-aikana??”
Mutta luojan kiitos on niitäkin, jotka ovat kyseisen järjestelyn sisäistäneet, ja henkkarit annetaan yhdessä maksuvälineen kanssa automaattisesti.
Muistakaa ihmiset että me emme kysele henkilöpapereita ihan vain ärsyttääksemme tai hidastaaksemme palvelua. Teemme sen siksi, että Teidän kortillanne ei kukaan muu pysty ostamaan juotavaa, eikä mitään muutakaan. Ei ole mukava yllätys huomata sunnuntaiaamuna kortin kadonneen, ja nettipankkia selaillessa huomata tilin tyhjentyneen lauantai-iltana baariin. Henkilöllisyystodistuksen tarkistaminen ei hidasta palvelua juurikaan, jos saamme sen automaattisesti, eikä meidän tarvitse sitä Teiltä erikseen ruinata.
Kehotan kaikkia myös tutustumaan seuraavaan ohjeistukseen: linkki
T:Baarimikko
Yliylpeää pakkoruotsia
Työpaikallani on kielitaitoedellytyksinä suomen ja englannin kielten taito, EI RUOTSIN.
(A)asiakkaan ja minun puhelinkeskustelu:
M: ”[Yrityksen nimi, oma nimi].”
A: ”[riikinruotsia]”
M: ”Ursäkta mig, men talar Ni engelska eller finska?”
A: ”Kyllä minä puhun sekä englantia että suomea.”
M: ”Hyvä, puhutaan vaikka suomea, koska en hallitse ruotsin kieltä kovin hyvin.”
A: ”Olet töissä kansainvälisessä yrityksessä etkä puhu ruotsia?”
M: ”Kyllä, meillä on kielitaitoedellytyksenä suomen sekä englannin kielten taito. Ei ruotsin kielen.”
A: ”No mutta kyllähän sinun pitäisi osata ruotsia puhua, sehän on Suomen toinen virallinen kieli.”
M: ”Aivan, niin on. TOINEN virallinen. Miten voin auttaa?”
A: (kertoo asiansa)
M: ”Selvä, hoidan tämän.”
A: ”Kerro vielä nimesi.”
M: (kerron nimeni)
A: ”Jaha, sinulla ei ole tyypillinen suomalainen sukunimi. Se selittääkin, mikset osaa ruotsia.”
M: ”Kävin kyllä koko peruskoulun, lukion ja jatkokoulutuksen Suomessa. Kirjoitin myös eximian ruotsin kielestä lukiossa. Sitä ei vain ole tullut käytettyä pitkään aikaan, joten se unohtui.”
A: ”Sinun pitää opetella se uudestaan. Harjoittelemallahan sen oppii.”
M: ”Minulla oli paljon opiskeltavaa, ja päätin opiskella aktiivisesti ranskaa, pidän siitä enemmän kuin ruotsin kielestä.”
A: ”Minä olen käynyt Ranskassa, se on vain pieni pläntti meren rannalla.”
M: ”Maailmaa on siis nähty.”
A: ”Kyllä on!”
M: ”Hienoa. Kiitos soitosta.”
Olen minäkin miksaus ainakin viidestä eri verestä, ja jos tongitaan isoisovanhempien juuria, löytyy varmasti lisääkin. Isoisäni oli puoliksi ruotsalainen, muttei kuulemma tippaakaan noin yliylpeä siitä. En kyllä ole minäkään tämän jälkeen tippaakaan happy että minussa on ruotsalaisverta. Yök.
Mielestäni henk.koht.-tasoltaan tämä tapaus oli rinnastettavissa vaatekauppa-aikoihin, kun jouduin myyjänä kuuntelemaan vanhempien miesten ”hauskoja” heittoja, kuten kyselyitä kuppikoostani. Silloinkin sanoin, etten käytä Q-kuppia, jos heitä kiinnostaa intiimihygieniani.
Olenkohan nyt edes tämän keskustelun perusteella ylimielinen kylmäsydäminen idiootti?! On toki mielipideasia, ohittaako tuollaiset letkautukset vai takertuuko niihin. Olisin toki voinut jättää sanomatta mitään (a)asiakkaan näsäviisasteluun jos se olisi ollut yleistasolla, mutta tämä sattui menemään henkilökohtaisuuksiin.
T:Maria
Täyttä on!
Asiakas käveli hotellin tiskille. ”Onks huoneita?” oli kysymys, kuten tavallista. Valitettavasti hotellimme oli täynnä (kesän turistisesonki, isoja tapahtumia jne), ja jouduin myymään eioota, jonka senkin tein mahdollisimman kohteliaasti. Erehdyin pahoittelemaan, että jollei ole etukäteen varannut, niin valitettavasti tänään ei ole tarjolla mitään, jolloin aasiakkaalla välähti. Oikein näki sen lampun syttyvän lippalakin päällä…
Aasiakas: ”Mut hei, mullahan ON varaus täällä!”
Minä: ”Selvä se, millä nimellä?”
A: ”Järvinen.” (tms yleinen sukunimi)
M: ”Valitettavasti täältä ei löydy yhtään varausta Järvisen nimellä tälle päivälle, olisko teillä varausnumeroa, jos nimi on vaikka kirjoitettu väärin?”
A: ”Eiku se taiskin olla muijan nimellä, Virtanen.” (toinen yleinen sukunimi)
M: ”Ei valitettavasti löydy Virtastakaan… Olisiko sitä varausnumeroa?”
A: ”V*ttu mä mitään ottaiskaan, ihan p*ska palvelu.”
Eli aasiakas yritti siis väärällä nimellä kalastaa itselleen huonetta… Tosi fiksua, jee.
Täyden hotellin tilanteessa inhottavinta on käännyttää ovelta lapsiperheitä. Aspan sydän, minun ainakin, särkyy kun joutuu myymään eioota väsyneiden muksujen kanssa matkaajille. Mitään en niin tahtoisi kuin päästää pienet nukkumaan, mutta kun ei ole mitään tarjolla, niin ei ole. Etenkin se harmittaa kun tietää, että koko kaupungista ei löydy yhtään huonetta mistään… Mutta silti: rakkaat vanhemmat, siinä vaiheessa ei säälin hakeminen auta. Ei oo niin ei oo. Suunnitelmallisuutta kehiin: edes pari päivää aiemmin soittamalla selviää moni asia. Yksin ja kaksin matkaavien aikuisten matkasuunnitelman muutokset käsitän, mutta kun joka ilta käännyttää useampia lapsiperheitä ovelta, ei vaan voi käsittää…
T:R-positiivinen
