Arkistot: Syyskuu, 2008
Tervetuloa laboratorioon
Tarvitsen tilaa työskennelläkseni, joten ole ystävällinen äläkä hivuttaudu tuolin kanssa niin lähelle että olet käytännöllisesti katsoen sylissäni. Minä pääsen kyllä tarpeeksi lähelle ottaakseni näytteen.
En ole hammaslääkäri, lääkäri, psykiatri, ennustajaeukko, minkään sortin mekaanikko saati insinööri. Turha siis kiukutella ja inttää siitä etten osaa sanoa mitä sinun kannattaisi tehdä hampaallesi/ripulillesi/kuulemillesi äänille/en tiedä millainen sää on Tissinpohjassa ensi viikolla/mitä vikaa on televisiossasi/autossasi.
Ei, emme saa antaa aikaisempien kokeiden tuloksia laboratoriosta. Se on yksinkertaisesti kielletty, vaikka lääkärisi/naapurisi/tai kaverisi Pena muuta väittäisi.
Minun ei tarvitse kuulla yksityiskohtaisia intiimejä seikkailujasi, vaikka ottaisinkin näytettä alapäästäsi, kysyn kyllä tarvittavat tiedot.
Jos koneella ei ole pyyntöä, en voi ottaa esim. tulehdusarvoja vain sen takia että sinusta tuntuu siltä. Sama pätee kaikkiin muihinkin kokeisiin. Otan mielelläni kaiken mahdollisen mitä koneelta löytyy.
Edelliseen viitaten, jos pyyntö puuttuu koneelta, ja ehdin sanoa: ”Valitettavasti koneella ei ole pyyntöjä…” niin sen sijaan että alat huutamaan minulle keuhkojesi pohjalta että: ”Ihan varmasti on!!! Tohtori Kaikentietävä laitto ne eilen ja soitti niistä!!! Nyt tyttö otat vaan ne kokeet!!!”, ole kiltti ja kuuntele lauseeni loppuun joka jatkuisi:”…joten annatteko hetkeksi Kela-korttinne, niin käyn selvittämässä asian”.
Jos odotushuone on tyhjä, eikä numeroanne paineta seuraavaan 2 minuuttiin, älkää rynnätkö ovesta sisään huutelemaan että olemmeko auki ja miksei numerot liiku. Ensinnäkin suositus on että istuisitte 15min ennen verinäytteenottoa, toisekseen saatamme kaikki olla sillä hetkellä varattuja, joko asiakkaiden kanssa, muissa hommissa tai saattaisi olla jopa esim. elvytystilanne.
Kun sydänfilmiin tullessanne pyydän teitä riisumaan ylävartalon täysin paljaaksi ja nilkat paljaaksi, on ne sukkahousut ja rintaliivitkin otettava myös pois. Kenkien, kellon ja rannekorujen poisotto ei ole pakollista, mutta helpottaa työtäni. Sinun ei siis tarvitse riisua kaikkia vaatteitasi. Minua ei ole koulutettu tulkitsemaan sydänfilmejä, muuten kuin sellaisten tilanteiden varalta jotka vaativat välitöntä tai lähes välitöntä lääkärinhoitoa. Älä siis suutu kun kerron ettei minulla ole koulutusta/lupaa kertoa sinulle filmistä mitään sen kummempaa kuin mitä itse voit tulosteesta lukea.
Jos tulette kokeisiin jossa vaaditaan paastoa, ette saa juoda tippaakaan kahvia/limua/teetä/mehua, ettekä laittaa suuhunne edes palaa suklaata/leipää/kurkkupastillia/purkkaakaan. Uskokaa tai älkää, jopa niinkin pieni asia kuin purkan syöminen saattaa vaikuttaa tulokseen niin ettei se ole luotettava. Kaikki ohjeet joissa kehotetaan olemaan syömättä, käyttämättä tiettyjä lääkkeitä tai pidättelemään tietty tuntimäärä, on vain sen varmistukseksi että tulos on mahdollisimman luotettava, ei teidän kiusaamiseksenne.
Jos olet oven takana yrittämässä repiä ovea auki klo 15:05, kun suljemme klo 15, se on ehdottomasti ja peruuttamattomasti liian myöhäistä. Koneemme suljetaan tasan klo 15, ja näytteen laadusta riippuen olisi jonkun mahdollisesti jäätävä ylitöihin näytteen käsittelyä varten.
Vastaan mielelläni kaikkiin kysymyksiin joihin vain millään tavalla osaan, neuvon, opastan, demonstroin, juttelen, vitsailen, kuuntelen vanhojakin vitsejä (esim. ”Tänään taitaa tytöillä olla verilettupäivä, heh heh”) ja hiljaisina hetkinä ei minulla ole mitään pientä jutusteluakaan vastaan. Mutta jos jonoa on, en voi muiden asiakkaiden kustannuksella jutella 15 minuuttia söpöstä tyttärentyttärestäsi sen jälkeen kun olemme jo muilta osin valmiita. Kuuntelen mielelläni lähes tulkoon mitä tahansa juttuja sinä aikana kun otan näytteitänne, lukuun ottamatta sydänfilmiä, jossa ei mittauksen aikana ole lupa puhua.
Pyrin siihen että lähdette vähintään yhtä tyytyväisenä pois kuin mitä tulitte, parempi tietysti jos lähdette tyytyväisempänä kuin tulitte. Teen ehdottomasti parhaani, enkä kiusatakseni toimi sääntöjen ja määräysten mukaan. Enkä voi mm. säälle, eiliselle jalkapallo-ottelutulokselle tai terveysasemien henkilöstötilanteelle mitään.
Kenkkuja asiakkaita on todella harvassa, suurin osa on ihania, mukavia ja piristää päivää. 
Yksi suurimmista syistä miksi nautin työstäni, on asiakkaat, eikä minulla ole aikomustakaan vaihtaa alaa. 
T:Pikku Myy
Joskus juusto ei ole vain juusto
Olin muinoin opintojen ohella töissä keskisuuren päivittäistavarakaupan kassalla. Tapahtui muun muassa seuraavaa:
Pahimpana ruuhkalauantaina, metrien jonoletka perässään, kassalle saapuu nelikymppinen viikonloppuisä pienen poikansa kanssa. Kyseisenä lauantaina tarjouksessa on eräs tietty kilon juusto, mutta kuten hyvin tavallista, tuote on päässyt loppumaan. Setä on siis kaapannut hyllystä kaksi 500 gramman pakkausta, ja haluaa ne yhteishintaan x euroa (kilon paketin hinta). Kerron aasiakkaalle, että en voi muuttaa juustojen hintaa halvemmaksi (tämä oli käytännössäkin mahdotonta), vaan joudun antamaan hänelle kupongin, jolla hän voi myöhemmin hakea kilon paketin tarjoushintaan. Aasiakas käskee ottamaan yhteyttä esimieheen. Vilkaisen epätoivoisesti yhä kasvavaa jonoa, ja soitan neuvontaan. Sieltä kerrotaan, että aasiakas voi joko olla ilman tuotetta tai hakea hyvityskupongin neuvonnasta. Välitän tiedon aasiakkaalle.
Tästäkös riemu repeää. Herra on ehtinyt pakata kaikki ostoksensa (joita oli yli 50 euron arvosta) muovikasseihin, mutta sen sijaan että tekisi kuten neuvottu, hän sylkäisee muutamat haukku- ja kirosanat naamalleni ja lähtee lykkäämään kärryään ulospäin – maksamatta. En voi muuta kuin keskeyttää kuitin ja ottaa vastaan seuraavan asiakkaan, miten poistun kassalta kun jonossa on kymmeniä ihmisiä? Neuvonnassa työskentelevä kollegani lähtee aasiakkaan perään, vartija kintereillään. Kollegani tavoittaa aasiakkaan parkkipaikalta, jossa hän on tunkemassa muovikasseja auton takaluukkuun. Kiivaan sananvaihdon jälkeen aasiakas tönäisee parikymppisen, hennon naiskollegani asvalttiin. Perään hän heittää täydet muovikassit, joissa olleista tuotteista 90% rikkoutuu asvalttiin. Itse aasiakas kipuaa autoonsa ja ajaa pois.
Paras osio seuraa noin parin tunnin kuluttua: aasiakas tulee takaisin kassalleni, ojentaa rauhallisesti paperilapun, johon on kirjoittanut nimensä ja puhelinnumeronsa ja ilmoittaa, että ”ei vaadi mitään korvausta”. Niin mistä? Siitä, että hän tuhosi 50 euron edestä myymälän omaisuutta? Siitä, että kävi käsiksi myyjään? Episodin loppuratkaisu jäi itselleni arvoitukseksi, sillä ehdin onnekseni vaihtaa työpaikkaa.
T:cloudway
Vanhukset ja käytöstavat?
(Optisen alan) liikkeeseen marssii vanhempi naishenkilö (arviolta n.70-v) sisään. Ei tietenkään vastaa tervehdykseen tai kysymykseen voinko olla jotenkin avuksi. Sen sijaan rääkäisee tiskille päästyään kovaan ääneen ‘KEHYS!!!’. Sekunniksi meni pasmat sekaisin mamman odottamattomasta huudahduksesta, mutta pian kysyin että mitähän rouva mahtaa tarkoittaa… Onko kehys varattuna, vaiko pitäisikö katsoa kehystä? Keskustelu jatkui sanasta sanaan näin:
”KEHYS!!!! SIINÄ PÖYDÄLLÄ!!!!”, kiljaisee mummo ja tuijottaa minua kuin hullua.
Pöydällä on tosiaan kehys ja siinä lappu missä lukee asiakkaan nimi (minä hölmö kun kuvittelin asiakkaan osaavan kertoa nimensä, jollloin olisin heti kehyksen tajunnut hänelle antaa).
”Näkö pitää sitten kattoa”, toteaa rouva hieman rauhallisemmin.
Pahoittelen että optikko ei ole juuri nyt paikalla, mutta palaa kyllä ruokatauolta 20min. sisään. Että jos minä vaikka otan rouvan tietoja ylös sillä aikaa ja mietitään sopivaa linssivaihtoehtoa. Tästähän mamma riemastuu…
”MINULLE SANOTTIIN ETTÄ OPTIKKO ON TÄNÄÄN PAIKALLA, NYT EI SITTEN OLEKAAN, P*RKELEEN HUIJARI SINÄKIN PIKKUÄPÄRÄ!!!”
Pysyn rauhallisena ja vastaan että ei optikkokaan 8 tuntia jaksa töitä tehdä ilman ruokataukoa ja että tämä palaa varmasti ihan pian. Näöntarkastusaikaahan mummo ei ollut vaivautunut etukäteen varaamaan.
Mummo heittää kehykset minua päin ja alkaa huutaa:
”TE OOTTE HUIJAREITA KAIKKI!! HUIJATAAN VANHA IHMINEN LIIKKEESEEN ASTI JA SITTEN PAIKAN PÄÄLLÄ SELVIÄÄ ETTÄ HUIJAUSTA KAIKKI! SINÄKIN H*ORA OOT ISTUNUT VAIVAISTEN PAIKALLA RATIKASSA MONTA KERTAA, OLEN NÄHNYT!” (itseasiassa jopa mahdollista, koska olen viimeisilläni raskaana ja käsittääkseni ‘vaivaisten paikat’ on tarkoitettu myös raskaanaoleville)
H-sana saa vereni kiehahtamaan ja sanon jäätävään sävyyn akalle, että joko hän poistuu välittömästi liikkeestä vapaaehtoisesti tai sitten minä heitän hänet niska-perse -otteella ulos. Mummo alkaa tehdä lähtöä ovelle päin mutta päättää ohessa kaataa lasten aurinkolasitelineen ja jatkaa solvaustaan:
”SINÄ OOT H*ORA JA HALPA NAIKKONEN, RAHASTA MYYT P*RSETTÄ, MINÄ TEEN VALITUKSEN HUONOSTA ASIAKASPALVELUSTA…”
Kyllä oli muiden liikkeessä olevien asiakkaiden ilmeet näkemisen arvoisia. Sanattomaksihan siinä jäi aika moni, minä mukaanlukien.
Lisäksi täytyy vielä kommentoida vanhusten käsitystä siitä että heillä on oikeus kiilata kaupan jonoissa jne. Tänään R-kioskin jonossa hyväkuntoinen vanhempi mies TYÖNSI edessä olevan nuorehkon naisen sivuun ja otti hänen paikkansa jonossa. Nainen totesi että taisi olla hänen paikkansa, mihin mies ei reagoinut millään tavalla… Minut on myös kiilattu usein jonossa, ja auta armias jos siitä uskallat huomauttaa, niin saat haukut huonoista käytöstavoista… 
T:Mallu
”Teillä tumpataan tupakatkin lohiin!”
Eräänä kauniina ja aurinkoisena päivänä eräässä pienehkössä ruokakaupassa useampi viikko sitten pari vanhempaa naishenkilöä maksoivat ostokseni kassallani, minkä jälkeen alkoivat keskustelemaan keskenään, että olisi pitänyt katsoa minkä hintaista se lohi on täällä, kun naapurikaupungin jossain kaupassa on kuulemma halpaa.
Ei siinä mitään, heidän jälkeensä sattui tulemaan paikallinen kalastajamies, joka tyrkkäsi naisten keskusteluun sanoen: ”jos halpaa lohta haluat niin menehän tonne kalasatamaan, sieltä tuoreeltaan halvalla lähtee”.
Vähän ärsytti tällainen, mutta en sanonut mitään, jatkoin vain miehen ostoksen vetämistä kassan läpi, ja senpä jälkeen ei muita asiakkaita jonossa olekaan. Mies rupeaa siinä ostoksiaan pakatessa puhumaan:
”Etkö vain sinäkin ole sitä mieltä, että tuore lohi suoraan kalasatamasta on parasta?!”
Olin hiljaa hetken ja ihmettelin, miten ihmeessä asiakas kuvittelee minun sanovan oman työpaikkani tuotteita huonommaksi kuin muualla. Vastaan sitten kohteliaasti, että vaikea sanoa, kun en ole ostanut.
”NO MITÄ? EIKÖ OLEKIN SIELLÄ PARASTA KALAA? Ja halpaa, siellä ei ole tommosia idiootteja myyjiä niinku teillä tuolla tiskillä (ei siis viitannut minuun, ihme kyllä!) eikä tumpata tupakoita kaloihin niinku varmasti täällä tehdään (MITÄ IHMETTÄ TÄMÄ SELITTÄÄ?! ), ja teillä se on vielä niin helv… kallistakin ettei täältä mitään tuu kukaan ostamaan!”
Naurahdan avautumiselle ja kun avaan suuni korjatakseni asiakkaan väärän käsityksen kaupastamme, saan naamalleni henkilökohtaista tilitystä.
”J*MALAUTA MIKSET SÄ VAAN VOI MYÖNTÄÄ ETTÄ SIELLÄ ON PARHAAT KALAT V…N TUPPISUU IDIOOTTI!”
Siinä vaiheessa jossain määrin paloi pinna, ja vastasin asiakkaalle mahdollisimman asiallisesti ja vain faktoilla: Ensinnäkään en ole tuppisuu idiootti, eikä sen liiemmin ole lihatiskipalvelijammekaan. Kaloihimme ei tumpata tupakkeja, enkä ehkä menisi sanomaan, että laittomasti pimeänä sieltä kalasatamasta myytävät kalat ovat yhtään parempia.
Asiakas lähtee VIIMEINKIN kassan päästä ja mutisee vielä ovella, että ”haista jätkä v…u”.
T:Henkka
Apteekissa kuultua…
Täällä ei ole ollut kovin paljon juttua apteekkien asiakaspalvelun helmistä, tässä jotain urani varrelta. Ja jatkoa seuraa!
Ärsyttää ihmisten vastuuttomuus oman terveytensä huolehtimisesta. Sen verran voisi edes huolehtia että tuo reseptinsä uusitavaksi ajoissa, ei vasta silloin perjantai-iltana kuuden aikaan kun alkaa olla huono olo koska lääke on ollut loppu jo pari päivää… Tietenkin lääkettä pitäisi saada heti mukaan.
Toinen vakioselitys: ”Kun huomasin vasta viimeisen tabletin otettuani että lääke loppui!”. Ei siis järki sano tablettien vähentyessä että ne aikanaan loppuvat?
Havainto: Rauhoittavat lääkkeet maistuvat ihmisille paljon paremmin kuin esim. verenpainelääkkeet. Reseptistä näen että säännöllisesti käytettynä k.o. verenpainelääke olisi loppunut jo kuukausi sitten. Kun niihin menee rahaa! Rauhoittaviin sen sijaan riittää rahaa, lasken että pitäisi riittää vielä kuukaudeksi edelliseen toimitukseen nähden: ”En voi tätä lääkettä teille vielä toimittaa koska niitä pitäisi riittää vielä kuukaudeksi”. ”Mutta kun ei minulla ole niitä enää jäljellä”. ”Käytättekö lääkettä suuremmalla annoksella kuin mitä ohjeessa lukee?”. ”En varmasti! En ole mikään väärinkäyttäjä”. ”Voisiko osa olla jossain, esim. mökillä tai oletteko ottaneet lääkkeitä mukaan matkalle?”. ”Ei! En varmasti ole hukannut niitä minnekään, ne vain loppuivat”. Siis mystisesti haihtuneet savuna ilmaan, selvä!
Ruuhkan aikaan vuoronumerolla odottavat asiakkaat saattavat näyttää nyrpeää naamaa ja huokailla kyllästyneesti. Kuitenkin kun heidän vuoronsa tulee, kiire loppuu ja aletaan vasta silloin kaivelemaan niitä reseptejä laukun syövereistä… Ei voisi jo siellä penkillä odotellessa tai jopa kotona katsoa reseptit valmiiksi?
Kun vihdoin reseptit on löydetty, aletaan niitä tutkimaan että mahtaako nämä olla edes voimassa tai onko tässä edes jäljellä. Ja niitähän tutkitaan pitkään ja hartaasti ihmetellen, todennäköisesti sen enempää tolkkua reseptistä saamatta. Ymmärrän kyllä että reseptit voivat olla vaikeasti tulkittavia, sitä varten MINÄ olen siellä. Sen sijaan että ojantaisi reseptin minulle heti ja kysyisi, niin itsepintaisesti koetetaan itse tutkailla sitä reseptiä ja viivytetään jonoa… Vaikka ojentaisin käteni ja pyydän reseptiä, niin sitä ei voi luovuttaa vaan mustasukkaisesti koetetaan itse saada selvää. Lopulta saan sen kun ei asiakas saanut selvää merkinnöistä…
T:Piristekauppias
Pidä lapsesi kytkettynä, kiitos…
Työskentelen suurehkossa tavaratalossa, jossa myydään kaikkea vessanpaperista sähkötyökaluihin. Kun perheet tulevat lastensa kanssa, ei lapset jaksa seurata vanhempiaan joka paikkaan, vaan jäävät lelu- tai karkkihyllyjen välittömään läheisyyteen. Tänä kyseisenä päivänä myyjiä oli poikkeuksellisen vähän ja muutenkin olimme tyhjentämässä varastokuormaa hyllyihin ennen toisen kuorman saapumista.
Liikkeeseen saapuu äiti kahden pienen lapsen kanssa. Lapset suuntaavat juosten kohti leluhyllyä, äiti löntystää hitaasti kohti vaateosastoa. Lapset jaksavat katsoa tavaroita nätisti ehkä viisi minuuttia, jonka jälkeen alkaa hippa- ja piilosleikit ympäri kauppaa.
Tämän jälkeen pikkumukulat äkkäävät juuri tulleen ison erän kirkkaanvärisiä kumisämpyläkenkiä, ja jokaista väriähän pitää sovittaa jalkaan, totta kai. Myyjäkollega tulee vähän ajan päästä kehottamaan lapsia siirtymään muualle, koska kumisämpylämeri on levinnyt viiden metrin säteellä lattialle, pussit revitty auki ja parit toisistaan.
Lapset palaavat takaisin leluhyllylle, josta he äkkäävät askartelutarvikkeet, ja etenkin akryylimaalipullot. Kun arvoisa kollegani on saanut kumisämpylät takaisin laareihin ja on matkalla jatkamaan tehtäviään, hän havaitsee kyseiset kultamussukat puolen litran kirkkaansinisen maalipullon kanssa lattialla, lattia täynnä taiteellisia kämmenpainatuksia, maalilammikosta puhumattakaan. Työkaverini ohjaa tämän jälkeen lapset tiukassa valvonnassa takaisin äitinsä huomaan, joka lastensa siniset kädet huomatessaan vaan tuumaa että ovatpa lapset päässeet maalaamaan (niin mutta kenen maaleilla, ja missä…?).
Kollega ohittaa minut sanoen muutaman ärräpään ja jotain ”demonilapsista helvetin esikartanosta”. Äidillekin oli painotettu, ettei jättäisi tästedes lapsiaan valvomatta kaupan sisällä. Kollega rientää hakemaan siivousvälineitä ennen kuin maali jämähtää lattiaan kiinni.
Kyseinen äiti tulee luokseni kysyen olisiko meillä yleistä vessaa, jossa penskat voisivat pestä kätensä. Ohjaan äidin lastensa kanssa varastossa sijaitsevaan vessaan, ja käsienpesu sujuukin ihan vaivattomasti, äiti palaa lapsineen myymälän puolelle.
Äiti jatkaa lapsien kanssa matkaansa elintarvikeosastolle jossa on jos minkälaista keksiä. Lapset alkavat marisemaan keksin perään ja äiti alkaa valkkaamaan appelsiini-, mansikka- ja suklaakeksien välillä. Seuraan tapahtumaa oman hyllyntäytön ohessa ja ennen kuin kerkeän kissaa sanoa, äiti tempaisee erimakuisten keksien paketit auki ja maistattaa eri keksejä mukuloillaan. Penskat mussuttaa keksejä hyvillään ja ottavat vielä toisetkin maistiaiset ja tunkevat muutaman keksin taskuunsa, ennen kuin päättävät että haluavatkin noita viereisiä fanipaloja…
Seuraan tapahtumaa hyllynvälistä ja ajattelin itsekseni notta jaa, äidillä onkin nyt sitten monta keksipakettia pahan päivän varalle. Vielä mitä, äiti rullaa avatut keksipakkaukset ”kiinni” ja takaisin hyllyynsä…!
Äiti suuntaa kohti kassaa, minä lähden noutamaan avatut keksipaketit hyllystä. Menomatkalla bongaan naisten vaateosaston rekin alle mytätyn naisten valkoisen tunikan, joka on yltä päältä sinisessä maalissa, ilmeisesti sillä on yritetty saada enimmät maalit käsistä pois.
Matkalla kassalle kohtaan edellämainitun kollegani myymäläpäällikön kanssa, joka kantaa tyhjää maalipurkkia. Annan hänelle sottaisen tunikan sekä näytän keksipaketteja, myymäläpäällikkö pyörittää epäuskoisena päätään.
Vielä epäuskoisempi oli kyseinen vatipää-äiti, joka ihmetteli kolmen ylimääräisen keksipaketin, tunikan sekä maalipurkin päätymistä veloitettavaksi maksun yhteyteen:
”Mitä te noita minulle työnnätte, en minä niitä osta!”
Tätä seurasi myymäläpäällikkömme kertaus korvausvelvollisuudesta ja myymälävarkauden määritelmästä (lapsien taskuihinsa sullomat keksit), jonka jälkeen äiti maksoikin laskunsa, tosin yrittäen soperrella että eiväthän hänen muksunsa ikinä näin rumasti käyttäytyisi, varmasti oli jonkun toisen asiakkaan lapset olleet asialla, kehtaammekin hänen kullannuppujaan syyttää! Samaan aikaan lapset kinuavat hihnan loppupäässä keksipakettejaan, vaatteet sieltä täältä sinisten kämmenjälkien peitossa…
———-
Tähän samaan putkeen on pakko kertoa eräästä toisesta nuoresta asiakkaasta, joka ihan aikuisten oikeasti osaa käyttäytyä paremmin kuin monet aikuiset yhteensä. Naapurin pieni eskari-ikäinen poika käy yksin silloin tällöin ostamassa kahden euron vesipyssyn, sanoo kassalle tullessaan päivää ja pistää pyssyn hihnalle. Kuullessaan summan poika maksaa aina koko summan pelkillä viisisenttisillä. Maksettuaan hän kiittää ja toivottaa oikein hyvää päivänjatkoa kauniisti hymyillen. Kyseinen poika on monesti pelastanut koko päivän. Ilmeisesti kasvatustapoja on monia!
T:Myöskin tuleva äiti
Minun poikani ei koskaan…
Olen töissä isännöitsijätoimistossa ja toimenkuvaani kuuluu mm. laskutus ja perintä. Perintäkirjeistä tulee soittoja, jos asiakas on eri mieltä laskun maksamattomuudesta. Tämä soitto on jäänyt mieleen:
Olen lähettänyt maksukehotuksen mm. eräälle miehelle, joka asuu ulkomailla ja jonka asioita Suomessa hoitaa äiti. Äiti on avannut kirjeen ja tulee lankoja pitkin toimistoon.
Nainen: ”Täällä rouva X, olette lähettänyt pojalleni tohtori Y.Z:lle maksukehotuksen, joka on aiheeton. Minun poikani ei ole koskaan jättänyt mitään maksamatta!”
Minä: ”No minä voin tietysti tarkistaa asian. Minähän päivinä maksut on suoritettu?”
N: ”En minä tiedä, mutta ne on maksettu! Kuka ne rahat on vienyt pankkitililtä?”
M: ”No tarvitsisin kuitenkin ne päivämäärät, koska tämä on iso taloyhtiö ja listoilla satoja maksutapahtumia ja on aika työlästä etsiä sieltä monen kuukauden ajalta ihan summassa.”
N: ”Kun minä sanon että ne maksettu, ne on maksettu! Minun nuorempi poikanikin sanoi, ettei Y ole koskaan jättänyt laskuja maksamatta.”
M: ”Mutta todistustaakka maksamisesta on maksajalla.”
Nyt rouva riemastuu:
”Mitä – alatteko te riitelemään minun kanssani?”
Seuraavaksi ehdotan, että lähettäisin pojalle suoraan sähköpostia. Sehän ei käy ollenkaan. Pojalla on huomenna tärkeä luento pidettävänä, eikä häntä saa missään tapauksessa häiritä. Eräs johtava poliitikkokin on tulossa kuuntelemaan luentoa. Että sellainen poika se meidän Y on!
Rouva jatkaa vielä tovin poikansa ylistystä ja lopulta lupaa varovasti kysyä pojaltaan maksuista.
Maksuasia selvisi aikanaan (maksut olivat maksamatta) mutta samainen rouva on soitellut myöhemminkin muista aiheista yhtä hauskoja puheluita.
T:Eikka
Tuotetietous kunniaan
A: ”Tiedätkös sinä näistä hedelmistä?”
M: ”Tiedän jonkin verran, miten voin auttaa?”
A: ”Onko teillä pahvilaatikoita?”
M: ???
T:Mari
