Arkistot: Joulukuu, 2008





07/12
2008

Geishaa ilman pähkinää ja 5e kolikoita

Asiakas halusi ostaa Geisha-suklaata ilman pähkinää. Sanoin, ettei nimenomaan Geishaa ole kuin pähkinän kanssa, koska muuten se ei ole Geishaa, eli kelpaako vaikka Fazerin Sininen. No ei kertakaikkiaan sopinut, kun piti ehdottomasti olla Geisha-suklaata mutta pähkinätön versio, ”sellaista on ostettu ennenkin”. Asiakas poistui loukkaantuneena ehdotuksestani ja sanoi menevänsä muualle ostamaan suklaansa.

Toivotan onnea etsintään. ;)

=========

Eräs nainen halusi vaihtaa kympin vitosiksi, ja mainitsi erikseen, että pitää sitten olla ehdottomasti seteleinä ne vitoset.

Ja just kun ajattelin että pääsen laittamaan kiertoon juuri lyömäni vitosen kolikot…

T:kiskantäti


07/12
2008

Oppitunti

Hyvät asiakkaamme. Tässä seuraa pieni opetustuokio asioista jotka ymmärrettävästi saattavat olla hieman epäselviä.

1. Jos kaupassa sattuu käymään niikin hyvä tuuri, että kärryihin ei tarvitse laittaa panttia, se siltikin tarkoittaa sitä että ne viedään myös paikoilleen. Esim. ei tyrkätä sitä ”sinnepäin” jolloin se on sisääntulon edessä, jätetä kassan taakse jolloin se on edessä, tai kysytä josko kassa sen veisi ”kun siitä teille maksetaan”. Voisin vielä huomauttaa että jos olette jaksaneet kävellä hakemaan kärrynne jaksatte varmasti viedä sen takaisin, ei ole suurikaan ponnistus. Parikymmentä askelta ei ole pitkä matka.

2. Jos kaupassa on paistopiste, jonka läheisyydessä vaaka sekä tuotteiden edessä kilohinnat sekä vaakanumerot, niiden tulisi olla vinkkinä siitä että tuotteet on punnittava. Lausahdus ”luulin että ne on kappalehinnalla” kuulostaa hassulta kun tietää että kilohinnat ovat 14,95€ luokkaa. Kuka järjissään oleva ihminen sitä luulee kappalehinnaksi? Mahtaa olla aika rikas.

(Voisin vielä lisätä että en tiedä yhtäkään kauppaa jossa VIHANNEKSIA ei punnittaisi. Joten sinä joka tuot minulle aina monta pussillista vihanneksia ja selität että ”tämä motivoi teitä siirtymään kappalehintoihin kun joudutte itse punnitsemaan!”, tämä on yleinen käytäntö!)

3. Kun hyllyssä lukee tuotteen loppuneen, se myös tarkoittaa sitä. Takahuoneeseen on kielletty tulemasta, vaikka kyseessä olisikin niin tärkeä asia kuin että haluatte tietää onko tavaraa varastoissa. Tokihan me sitä teiltä piilotamme, sillä tavallahan se tavara kiertää ja kauppa saa voittoa, fiksua eikös?!

4. Jos teiltä loppuu rahat kesken, en ymmärrä miksi katselette meitä toiveikkaina ihan kuin voisimme antaa anteeksi sen 5€. Kurja juttu mutta niin sattuu meillekin joskus. Ja toinen asia. Kun astelette kauppaan kädessänne 10€, teillä tulisi olla käsitys siitä mihin se riittää. Minua ainakin hiukan nolottaisi kun pakattuani kaksi kassillista tavaraa kassa joutuisi aloittamaan kaiken alusta kun teillä olikin vain se 10€ jonka luulitte riittävän.

Tässä kaikki tältä kertaa, lisää ehkäpä myöhemmin, jos tämä opetus ei mennyt perille.

T:Opettaja

03/12
2008

Vapaa kasvatus

Itse äitinä ja kaupan henkilöstöön kuuluvana olen jo jonkin aikaa ihmetellyt tätä ”vapaata kasvatusta”. Pitääkö se todellakin sisällään sen, ettei minkäänlaista kuria eikä mitään tapoja tarvitse opettaa lapsille? Vai ovatko näiden nykykakaroiden vanhemmatkin kasvatettu ”vapaasti”?

Kun perhe tulee myymälään, lasketaan ne hirviöt irti mellastamaan.

Aloitetaan lehtihyllystä: Lapsi saa lukea kaikki haluamansa lehdet, mukaan lukien ne jotka ovat pussissa, ja ottaa sieltä sen kylkiäisen mukaansa. Pakkohan sen meidän pikku enkelin on saada juuri se jojo/koru/keräilykortti. Itse lehtihän maksaa ihan liikaa jotta sen voisi ostaa. Lehdet saa kuitenkin lukea samoin kuin kotonakin, siis niin että sivut irroitetaan.

Siitä jatketaan leluhyllylle: Meidän enkeli haluaa katsella leluja ja myös kokeilla niitä. Eihän se mitään haittaa, että lelut ovat pakattu koteloihinsa ja hyvin usein sellaisiin, joita ei enää kiinni saa kun ne on kerran avattu. Ja eihän meille nyt mitään valmiiksi avattua lelua osteta…! Joten kokeilun jälkeen otetaan koriin se avaamaton pakkaus. Jos otetaan…

Sitten jatketaan karkkihyllylle. Karkkiaskit saa tietenkin avata ja maistaa. Jos maku ei miellytä, laitetaan kyseinen rasia takaisin hyllyyn ja maistetaan seuraavaa. Ja jos sen maku miellyttää niin otetaanpa ostoskoriin samanlainen, mutta avaamaton. Lakuja pitää myös saada maistaa, mielellään paperin kanssa ja juuri viivakoodin kohdalta… Maistuukohan se koodi jotenkin erilaiselta? Sitten kassalle ojennetaan se limainen ällötys käteen josta pitäisi hinta saada vielä skannattua.

Karkkihyllyn jälkeen keksitään että poiketaanpa vielä tuolla vaateosastolla. Kädet lakussa ja suklaassa annetaan niiden hirviöiden mellastaa vaatteiden seassa. Jokainen tietää miltä vaatteet sitten näyttävät…

Parastahan tässä kaikessa on että juuri näiden hirviöiden vanhemmat kovasti moittivat hintojen nousua. Jaa-a, mikäköhän niitä hintoja nostaa? Ei ainakaan se turha hävikki, eihän..?

T:Puotipuksu

03/12
2008

Sairaalan syke

Aasiakkaita riittää terveyskeskuksissa ja sairaaloissakin. Ja useimmiten vielä ovat porukan terveimpiä. Vakavasti sairailta ei kuule valituksen sanaa, vaan ovat tyytyväisiä kaikkeen.

- Hoitajat eivät katsele tietokoneiltaan nettipornoa, tms., vaan tekevät työtään. Potilastiedot, laboratoriovastaukset ja röntgenkuvien tulokset ovat kaikki juuri siellä tietokoneella. Ja auta armias jos hoitaja erehtyy vielä ISTUMAAN tietokoneen ääreen. Seisoako pitäisi?

- Sairaalan seurantahuone ei ole ravintola eikä hotelli. Yleisimmät kommentit n. puoli tuntia potilaan saapumisen jälkeen ovat: ”Eikö täällä saa ruokaa? Mä en ole syönyt koko päivänä mitään”. Mitäs jos olisit syönyt ennen päivystykseen tuloa?

- Kyllä, auto-onnettomuudesta saapunut tai sydänkohtauksen saanut potilas menee sinun edellesi, arvoisa varvaskipu, vaikka olisit odottanut jo niin ja niin monta tuntia. Huutaminen ja hoitajien sättiminen ei auta.

- Sairaalaan tullessasi sinusta otetaan verikokeita ja röntgenkuvia (mahdollisesti) ja tulokset eivät valmistu välittömästi. Lääkäri ei voi ottaa sinua vastaan, ennen kuin hän tietää pyytämiensä tutkimusten tulokset. Tässäkään tapauksessa hoitajan haukkuminen ja sättiminen ei nopeuta asiaa yhtään.

- Aasiakkaiden ehdotonta eliittiä ovat ihmiset, jotka tulevat viikonloppuyönä näyttämään tulehtunutta silmäänsä. Öisin hoidetaan vain PÄIVYSTYSTAPAUKSET, eli semmoiset, jotka eivät voi odottaa seuraavaan arkiaamuun. Vaikka ihmisiä kuinka ohjeistetaan näistä asioista, niin ei tunnu menevän perille. Vaikka heidät suostutaankin ottamaan sisälle, samalla varoitetaan useita tunteja kestävästä odotuksesta. Sekin unohtuu jossain vaiheessa, ja taas ollaan huutamassa hoitajalle.

Asiallisia ja mukaviakin potilaita on, onneksi. Ei kai tätä muuten kestäisi. :)

T:#€%&@!!!

03/12
2008

Vanilja on mauste

Kesken palaverin kassalta soitettiin, jäätelötarjous ei tule koneelta oikein. Menin katsomaan hintalappua ja siellä luki: ”maustetut Valion litran jäätelöpaketit tarjoushinnalla, tarjous ei koske laktoositonta jäätelöä”. No, aasiakkaalla oli laktoositon vaniljajäätelö, joten selitin ettei se kuulu tarjoukseen ja luonnollisesti hän voi sen vaihtaa jos haluaa. Aasiakas myöntyi tähän. Kysyin minkä jäätelön hän haluaa tilalle ja hän ei vastannut mitään. Vein vaniljajäätelön pakastealtaaseen ja huutelin sieltä haluaisiko hän suklaajäätelöä vai ehkä mansikkaa? Ei vastausta. Olin vähän ihmeissäni, vihdoin viimein aasiakas murisi että ihan sama.

Otin tiikerijäätelön ja vein sen kassalle korjatakseni kuitin ja antaakseni erotuksen aasiakkaalle. Aasiakas alkoi avautumaan miten täällä huijataan asiakkaita ja aina kaikki hintalaput on väärin. Kuuntelin aikani ja näytin hintalappua ja kerroin että kaikki maustetut jäätelöt saa alennushinnalla, eli ei vaniljajäätelöt eikä laktoosittomat jäätelöt. ”Maustetut ja maustetut!! Vaniljajäätelökin on maustettu jäätelö!! Vanilja on mauste!! Vanilja on MAUSTE!!!”, aasiakas karjuu. Totesin että vanilja on näissä jäätelöissä se perusmaku johon sekoitetaan esimerkiksi appelsiinia, jolloin saadaan tiikerijäätelöä, tai mansikkaa, jolloin saadaan mansikkajäätelöä. Ymmärtäähän asiakas mitä tarkoitan? Ja tietysti mietin vielä uudelleen voisiko hintalapun tehdä vielä selkeämmäksi… Aasiakas oli silti järkyttävän loukkaantunut, kun oli alussa ottanut väärän jäätelön, vaikka olin vaihtanut jäätelön ja antanut erotuksen ja ollut pahoillani moneen kertaan, luoja tietää enää minkä takia.

Aasiakas karjui vain ”vanilja on mauste!!!”. Sanoin, että niinhän se on mutta… Vähän aikaa turhaa seliteltyäni olin vain hiljaa ja tuijotin ymmärtäväisesti aasiakasta ja aasiakkaan vaimoa joka myös tuli siihen tulokseen (!) että vanilja on mauste (ihan kuin sitä kukaan olisi kyseenalaistanut…). ”VANILJA ON MAUSTE” -huuto raikui pienessä myymälässämme vielä tovin sen jälkeen kun jätin aasiakkaan karjumaan ovelle vaimoineen ja lähdin jatkamaan palaveria kauppiaan kanssa.

Kauppias kysyi mikä siellä oli hätänä, ja kerroin hänelle että vanilja on mauste.

T:Ihana myyjä

03/12
2008

”Patteritkin loppuivat…”

Olin asiakaspalvelussa matkatoimistossa. Kerran kuulimme matkalla sattuneesta tapahtumasta, joka oikeutti asiakkaat pieneen palautukseen matkan hinnasta. Mehän heti maanantaiaamuna soittelimme kaikki asiakkaat läpi, kerroimme kuulleemme tapahtumasta ja halusimme hyvittää. Palautimme rahaa siis pikkuisen jokaiselle.

Noin kuukausi tämän jälkeen soittaa miesasiakas ja huutaa puhelimessa, kun hän oli ollut matkallamme ja ”siellä jouduttiin portin takana odottamaan puoli tuntia, että kukas tän korvaa…”. Melkoista melskaamista oli puhelu enkä saanut juuri sanaa väliin. Tarkastelin samalla koneelta, milläköhän matkalla ko. herra oli ollut. Löytyihän se tieto, ja tällekin herralle olin itse omakätisesti soittanut ja palauttanut rahaa jo heti matkan jälkeen.

Paras tuli vastaan siinä, kun hän alkoi meuhkaamaan erään matkaan kuuluneen kohteen palveluista: ”Siellä ruokalassakaan ei ollut maitoa kuin minulle ja toiselle pojalleni, toinen jäi ilman. Ja vaikka pyysin, sitä ei tuotu lisää vaikka luvattiin. Kamalaa ihmisten huijaamista. Niin ja patteritkin loppuivat kamerasta siinä sen kohteen portilla mennessä eikä niillä ollut mun kameraan sopivia pattereita. Kukas sen korvaa..?”.

Oli oikeasti vaikea pidätellä, mutta sain kohteliaasti sanottua että me emme valitettavasti voi mitään, jos teille ei riittänyt maitoa tai jos siellä ei ollut kameraanne sopivia pattereita. Olemme kuitenkin tietoisia eräästä puutteesta joka matkallanne oli ja olemme siitä jo aiemman puhelumme perusteella palauttaneet teille X euroa. Nämä ovat valitettavia asioita, mutta me täällä Suomessa emme voi sille mitään, jos muualla maailmalla tällaista tapahtuu. Ja valitettavasti vielä puolen tunnin etuajassa oleminen ja odottelu kohteen portin takana EI vielä oikeuta korvauksiin valmismatkalain perusteella…

Oi hyvänen aika… Mikä ihmisiä vaivaa??? Jos patterit loppuu toisessa maassa, niin eihän se ole Suomessa olevan matkatoimiston vika, että olet niin idiootti ettet ota mukaan varaparistoja????? Ja miten niin toiselle pojalle ei riittänyt maitoa? Olisit antanut hänelle omasi ja juonut vettä – itsekäs pask… no joo…

T:matkatoimistovirkailija

03/12
2008

Säästö se on pienikin säästö

Kävin viime kesänä viinakaupassa. Jonossani edellä asioi keski-ikäinen, huoliteltu rouva. Rouvan vuoron tultua hän nosti naapurimarketista lainatusta jättikärrystään kaksi kallista konjakkipulloa sekä kolme aitoa shamppanjapulloa hihnalle. Kun kassa kertoi ostosten kolminumeroisen loppusumman, rouva kaivoi hitaasti kassistaan käsilaukun, sen sisältä lompakon ja mietti vielä hetken, millä kortilla maksaisi. Hänen piti ehdottomasti esitellä kaikki omistamansa luottokortit. Lopulta aasiakas sai sirukortin lukijaan ja pari kertaa sählättyään PIN-koodin kanssa hän sai vihdoin maksettua. Näin kuului dialogi:

- ”Olisiko pussia?”
- ”On, tässä ole hyvä, 15 senttiä.”
- ”Olisiko mitään ilmaista pussia?”
- ”Ei ole, se maksaa 15 senttiä.”
- ”Miksi teillä ei ole ilmaisia pusseja pakasteille kuten sittarissa?”
- ”Meillä ei myydä pakasteita.”
- ”Miksi nykyään muovikassista pitää maksaa erikseen?”
- ”Koska muovikassit maksavat myös Alkolle.”
- ”Voisinko saada kassin ilmaiseksi, koska minulla ei ole käteistä?”
- ”Laita sitten korttisi uudestaan lukijaan.”
- ”Siinä menee niin kauan aikaa.”

Tämän jälkeen parikymppinen mies jonon perältä tuli kassalle, repäisi kuusi kassia tiskiltä ja ojensi ne taloudelliselle rouvalle ja sanoi: ”Minä tarjoan sinulle muovikassit!!! Ole hyvä ja poistu koko viinakaupasta!!”.

T:Jii

Sivu 4 / 4«--1234
Ottaako meno täällä päähän? Siirry toiselle puolelle, Aasipalveluun!