Alennuksien kinuaminen

Miksi ihmeessä niitä alennuksia pitää olla aina kinuamassa?

Miksi ihmeessä ihmiset eivät voi uskoa, että en valitettavasti omista liikettä, joten en myöskään voi ihan summittaisesti annella alennuksia.

Ja seuraavat tavat pyytää alennusta takaavat sen, että alennuksia EI tipu:

- Tuote maksaa esim. 8 €, asiakas tuo sen kassalle ja sanoo että “laitetaan viiteen euroon!”. No ei muuten laiteta. Ja kuinka kukaan voi olettaa, että yhdestä tuotteesta lähden tuosta noin vain pudottamaan hintan sellaiseksi kuin asiakas haluaa. Niihin yleensä on jokin logiikka miksi ne maksavat tietyn verran.

- Asiakas ostaa 4 € tuotteen ja luonnollisesti pyytää siitä alennusta! Itse en todella edes kehtaisi ko. hintaisesta tuotteesta ajatellakaan mitään alennusta.

- Tai jos tuote on jo alennuksessa ja asiakas on suopeuttaan ottanut niitä vaikka pari kappaletta, niin miksi siihen vielä pitää kinuta lisää alennusta. Tekisi mieleni monesti poistaa koko alennus mokomilta vinkujilta.

- Kun on ostanut esim. pari eri tuotetta niin siihen sitten haetaan vielä jotain ja tokaistaan, että tämän kolmannen saan kaupan päälle. No ei kyllä valitettavasti saa. Ei ne kuitenkaan meillekään ilmaisia ole.

- Typerää on myös uhkailla, että en osta tätä tuotetta muulla kuin tällä hinnalla, kun siitä ei ole mitään apua! Minä en voi pudottaa tuotteen hintaa. Sitten se on vain jätettävä ostamatta.

Ja näihin tilanteisiin joudun joka kolmannen asiakkaan kohdalla. Ja yleensä aina on kyse melko pienestä ostoksesta…

T:tuskastunut


------------
Seuraavat jutut saattavat myös kiinnostaa...
  • Ei vastaavia tarinoita

34 kommenttia
  1. Lewis sanoi 19/6/2008

    Huoh.. Niinpä. Kirpputoreilla tingitään, basaareissa tingitään, kaupoissa EI tingitä. On se vaan vaikeaa tajuta.

  2. Vierailija sanoi 19/6/2008

    Lewis, on myös kauppoja, joissa tingitään. Mikä siinä on niin vaikeaa tajuta?

    Jos en vallan väärin muista, kaupankäynnin virallinen periaate on, että ostaja tarjoutuu maksamaan tuotteesta tai palvelusta määrätyn summan, ja myyjä/palveluntarjoaja sitten päättää, hyväksyykö tarjouksen vai ei.

    Mitään ei puhuta mistään myyjän asettamasta myynthinnasta. Periaate on tietääkseni aika vanha, mutta edelleen täysin lainvoimainen.

    Käytäntö on mennyt toki siihen että kauppa ilmoittaa myyntihinnat, mutta juridisesti sillä ei taida edelleenkään olla mitään merkitystä.

  3. John Doe sanoi 19/6/2008

    Oli kaupankäynnin periaate mikä tahansa, niin suurin osa kaupoista ei alennusta anna. Meillä fotomyymälässä joka toinen vonkaa alennusta. Yleisimmät yritykset:

    1) Minä oon aina saanut täällä alennusta.

    Ette ole. Meillä ei ylipäätään anneta alennusta.

    2) Teen teillä niin paljon kuvia, että kyllä pitää saada alennusta.

    Kuvien määräalennukset näkyy hinnastosta, niiden mukaan veloitetaan

    3) Ja sitte kaikki alennukset mukaan.

    Selvä, niistä tulee yhteensä 0% alennus.

  4. Diamond Dog sanoi 19/6/2008

    On liikkeen tapana sitten antaa alennuksia eli ei, mielestäni tärkeämpi näkökulma on se että kumpi siinä on se myyvä osapuoli.

    Esim jos asiakas tulee ja ilmoittaa myyjälle paljonko se hinta (omasta mielestään siis) on, ollaan metsässä.

    Eniten vituttaa tapa esittää se alennus.
    varsinkin “mikäs onkaan se oikea hinta?”!!!!

    vittu, se hinta lukee siinä lapussa, se on se oikea hinta…

  5. Vierailija sanoi 19/6/2008

    Itse aloitukseen vielä… Eli olin rivien välistä lukevinani että (pieniä) alennuksia voit kyllä antaa mutta niitä ei saisi asiakas koskaan pyytää.

    Eli siis käytännössä alennus on myyjän tarjoama “hyvän asiakkaan” bonus. Olisi mielenkiintoista sitten tietää, mitkä ovat myyjän perusteet tämän hyvän asiakkaan bonuksen myöntämiselle. Onko se esimerkiksi paljousalennusta, vakioasiakkaan pientä hyvittämistä, vaiko kenties palkkio myyjän nuoleskelusta?

  6. Vierailija sanoi 19/6/2008

    Korjataanpa nyt vielä ensimmäistä kommenttiani siltä osin, että en netistä hakemalla löytänyt mitään tukea väitteelleni tästä ostaja tarjoaa, myyjä hyväksyy -toimintatavalle, vaikka muistankin siitä aikoinani yhteiskuntaopin tunnilla puhutun. Ehkä lainsäädäntöä on sen jälkeen sitten uusittu.

    Ei se silti muuta sitä tosiasiaa, että ostaja ei voi aina tietää mitkä kaupat antavat alennuksia ja mitkä eivät. Ainakin joissakin rautakaupoissa ja elektroniikkakaupoissa hinnoissa saattaa olla neuvottelunvaraa.

  7. Pulla sanoi 19/6/2008

    @Vierailija: Varmaan ihan vaan jos sattuu olemaan hyvällä tuulella ja sattuu summa sopivasti pyöristymään hyvin alaspäin. Tuskin siihen mitään vedenpitävää kaavaa on.

    Ja niitä hyviä asiakkaita on kuitenkin aika reilusti suhteessa aasiakkaisiin, eli ei ole kovin realistista ajatella että KAIKKI hyvät asiakkaat saisivat alennusta. Se tosiaankin on “bonus”, joka aina silloin tällöin sattuu omalle kohdalle. Joskus myös nätisti kysymällä ja asiasta jankuttamatta.

    Ei kannata harkita asian X ostamista ellei ole valmis maksamaan siitä hintalapussa lukevaa hintaa. Eri asia sitten isompien ostosten (ja joidenkin poikkeustapausten) kanssa, mutta pääsääntöisesti se menee noin.

  8. Osa-aikamyyjä sanoi 19/6/2008

    Ehkä, mutta ruokakaupassa alennuksen tinkaaminen on silkkaa aasiutta.

  9. Vierailija sanoi 19/6/2008

    Pulla, eikös niiden annettujen alennusten pitäisi kuitenkin palvella enemmänkin liikkeen kuin myyjän intressejä?

  10. Vierailija sanoi 19/6/2008

    Osa-aikamyyjä: niin onkin.

  11. Jalpuri sanoi 19/6/2008

    Sen vielä ymmärtää jos ostaa esim. vaikka 571 euroa maksavan sohvan ja pyytää pyöristämään 550 euroon mutta se että vonkaa alennusta 4 euron tuotteesta alennusta on pelkästään säälittävää

  12. Lewis sanoi 19/6/2008

    Lewis, on myös kauppoja, joissa tingitään. Mikä siinä on niin vaikeaa tajuta?”

    Mun on vaan henk.koht. vaikea ymmärtää asiakasta, joka tulee kassalleni ostamaan kympillä ruokaa, ja rupeaa vikisemään alennuksista. Varmasti jossain hyväveliverkostossa alennukset ovatkin ihan arkipäivää, mutta suurimpaan osaan kaupoista ne eivät Suomessa kuulu.

  13. Lunttu sanoi 19/6/2008

    “Eli siis käytännössä alennus on myyjän tarjoama “hyvän asiakkaan” bonus. Olisi mielenkiintoista sitten tietää, mitkä ovat myyjän perusteet tämän hyvän asiakkaan bonuksen myöntämiselle.” -Vierailija

    Jos olisin aspa niin hyvä peruste olisi vaikka se ettei aasi ala heti sisään kävellessään hinnoittelemaan tuotteita itselleen sopivaksi. Kuten jo eka postaus sen hyvin sanoi: kirppareilla ja basaareissa tinkiminen on hyväksyttyä ja jopa fiksua, mutta liikeketjuissa sitä EI tehdä ihan vain siitä yksinkertaisesta syystä että myyjä ei omista myymiään tuotteita. Käsittääkseni jos myyjä kuitenkin antaa alennuksen syystä tai toisesta, joutuu tämä itse maksamaan erotuksen liikkeelle ellei tälle ole suotu erivapauksia.

  14. Mari sanoi 19/6/2008

    Näitä lukiessa tulee huokaistua onnesta ettei asiakkaat ala tinkimään kun drinkin tehtyäni menen kassakoneelle todeten: “Katotaan mitä keksisin hinnaksi. Olisko 6,40 sopiva?”
    Tämä siis on ihan retorinen kysymys, joka onneksi menee läpi.

  15. Pelle sanoi 19/6/2008

    Johtuisiko kenties siitä että kovin monet myyjät antavat näitä typeriä alennuksia kun joku kysyy ‘lopullista hintaa’ tms? Ainakin minua tämä ärsyttää kun en itse harrasta tinkaamista/kerjäämistä tms. ja sitten saan maksaa kalliimpina tuotteina siitä että joku saa tavarat pyytämällä halvemmalla. Olisi aika paljon reilumpaa jos hinta olisi aina kaikille sama ja lukisi siinä lapussa.

  16. Cofu sanoi 20/6/2008

    Välillä tulee todettua hymyssä suin pilke silmässä, kun tiedän että asiakas kestää vinoilun, että voin mä nostaa ensin hintaa 10% ja antaa sulle sitten 10% alennusta.

    Yleensä vain hymyilen nätisti noille nettohintojen ja alennusten kyselijöille ja ilmoitan näytöllä olevan yhteissumman. Joskus totean, että hinnat on mitä on, ei prisman kassallakaan voi ruveta tinkimään. Sen vuoksi on tarjoukset ja bonusjärjestelmät.

  17. every little helps sanoi 20/6/2008

    Cofu: on tuokin alennus - jos hinta ensin 1.1 -kertaistuu ja sitten 0.9 -kertaistuu, loppuhinta on 0.99 -kertainen.

  18. Maake sanoi 20/6/2008

    Rivimyyjällä ei mielestäni koskaan saisi olla minkäänlaisia oikeuksia antaa mitään alennuksia mistään.

    Itse omistajana luonnollisesti vastaan meidän firman hinnoittelusta ja tiedän, että myyjälle on tärkeämpää saada kauppa syntymään ja yksinkertaisesti aasiakkaan tapauksessa päästä eroon siitä mu**sta kuin tehdä tulosta firmalle. Tämä on täysin ymmärrettävää ja kun johtoporras sen tajuaa, ottaapi kaikki sooloilualennusoikeudet pois tai sitoo ne taulukoihin. Vaikka joku jättäisi kaupat sikseen, niin suurin osa turhan tinkaajista kuitenkin loppupeleissä maksaa täyden hinnan, eiväthän he olisi muuten raahanneet niitä tavaroita kassalle asti.

    (alat, joilla kaikki hinnoitellaan ja tehdään tarjoukset erikseen ovat tottakai aivan eri asia)

  19. Jaakko Fagerlund sanoi 20/6/2008

    Itse pidän pääasiallisesti pääni kiinni mistään alennuksista, ellen ole ostamassa satojen eurojen “settiä” jotakin (esim. laskettelutarvikkeet, asukokonaisuus, jokin vastaava). Tällöin esimerkiksi asukokonaisuuden yhteydessä saatan pyytää pyöristystä kymmeniin tai vaikka sopivan sukkaparin, tai laskettelutarvikkeiden kanssa esimerkiksi pipo, kaulahuivi tai jotain muuta aiheeseen liittyvää pientä. Yleensä tällaisen “alennuksen” saa, kun osaa pyytää eikä ole ensimmäisenä kysymässä “tiukkaa hintaa” :)
    Yksi “vakioalennus” on se, jos ostaa jonkin tuotteen mikä on ollut ns. esittelykappale. Tällöin joko sitä ei myydä ollenkaan tai sitten se myydään pienellä alennuksella. 295 euron tiskikoneesta sai pyytämällä 15 euroa pois hinnasta ja paketin pesujauhetta kaupanpäällisenä, kyseessä oli esittelykone. Läppiksestä sai alennusta 20%, koska oli esittelykone ja viimeinen. Ainoa “vika” näissä oli se, että pakkaus ei ollut enää muoveissa ja että tuotteista löytyi sormenjälkiä :)

  20. entten tentten sanoi 21/6/2008

    Minä en kinua alennusta.
    Minä pyydän alennusta.
    Enkä suutu, jos en saa alennusta.
    Toivottavasti myyjäkään ei tällöin suutu.
    Ei asiakkaan voida olettaa tietävän, missä liikkeessä alennusta annetaan ja missä ei.

    Ruokakaupassakin on annettu alennusta, kun olen näyttänyt myyjälle tuotetta, jossa on vanhaksi menevä päiväys. Eräs suuri tuoreudellaan ylpeilevä ruokakauppaketju ei taas suostu myymään edes normaalihinnalla tuotetta, joka on menossa pian vanhaksi.

  21. sellanen on iha turhaa sanoi 22/6/2008

    hei ihmiset, varsinkin jos on töissä ruokakauoan tai tavaratalon kassalla (ite olen Stockmannin palveluksessa) ei meillä ole valtuuksia annella minkään näköisiä alennuksia, thank you veryt much :)

  22. kinuaja sanoi 22/6/2008

    Ihmetyttää kyllä aloittajan sekä monien muidenkin kirjoittajien kommentit tuosta, että “tinkaaminen” pitäisi melkein lailla kieltää…

    Kuten jo todettua ruokakaupassa tms. alennusten pyytäminen on aasimaista, mutta monessa muussa paikassa mielestäni kaukana siitä. Mikähän on tuo aloittajan “4 euron tuote”, josta ei kehtaisi alennusta edes pyytää? Nimittäin jossain kaupoissa näkee about 40 sentin arvoisia tuotteita hinnoiteltuna siihen neljään euroon. Näistä on mielestäni asiakkaan taholta todella aasimaista maksaa se mitä on pyydetty.

    Pelle sanoi:
    “Johtuisiko kenties siitä että kovin monet myyjät antavat näitä typeriä alennuksia kun joku kysyy ‘lopullista hintaa’ tms? Ainakin minua tämä ärsyttää kun en itse harrasta tinkaamista/kerjäämistä tms. ja sitten saan maksaa kalliimpina tuotteina siitä että joku saa tavarat pyytämällä halvemmalla. Olisi aika paljon reilumpaa jos hinta olisi aina kaikille sama ja lukisi siinä lapussa.”

    Sulle sanoisin vain, että tyhmästä päästä kärsii koko lompakko. Itse olen esimerkiksi 200 €:n vaateostoksilla säästänyt viikon ruokalaskun edestä rahaa pelkästään tuolla alennusten pyytämisellä. Tähän loppuun on pakko laittaa se kuuluisa sanonta teemaan mukailtuna: “Ei se ole aasi joka pyytää, vaan se joka maksaa.”

  23. kukkelis sanoi 22/6/2008

    Heipä hei! Mä myyn mööbeleitä jokaisen tuntemassa huonekalukaupassa ja meillä periaattena jokaisella myyjällä on että alennuksia ei heru. Noh kollegat kyllä antaa isoihin kauppoihin alennuksia, mutta multa on turha tulla tinkaamaan. Mä kyllä uskon meidän markkinointiin ja tiedän, että tuotteet on hinnoiteltu juuri sellaisiksi, että ne on kuluttajalle ja kauppiaalle järkeviä. Ostit sitten 20e maton tai 2000e sohvan ni hinta on tasan se mitä lapussa lukee. Aina voi yrittää ja joskus isoon kauppaan saatan lainaa pakua tunniksi, mutta siinä kaikki. Sitten mumistaan ku ei alea tule, että toisessa kaupassa tän maton saa halvemmalla. Noh, mitä sä sitten kinuut sitä alennusta vaan mee hyvänen aika ostaa halvemmalla juuri sama matto. Kerran sanoin yhdelle aasille, että miksi ihmeessä et mee sitten ostaa sitä edullisemapaa ja itse ainakin menisin niin vastaus oli että tää on vähä mukavampi!!! hmp. no joko ostat siihen hintaan mitä lapussa lukee tai kipität toiseen kauppaan hakemaan edullisemman maton! ARGH. Lisään vielä, että meillä ei ole tuotteilla mitään ovh. hintoja vaan tuote maksaa sinulle juuri sen mikä lapussa lukee.

  24. kun joskus voisi sanoa mitä ajattelee sanoi 22/6/2008

    hoidan isossa tavaratalossa osastoa ja lisäksi vierailen kassalla tilanteen vaatiessa. meillä käytäntö on se, että alennuksia saa osaston vastaava antaa oman osastonsa tuotteista. tämä kuitenkin niin että on valmis itse seisomaan tappion takana joka alennuksesta seuraa (jokainen annettu alennus kun kirjautuu koneelle). emme saa antaa paljousalennuksia, kampanjatuotteista alennuksia tai mitään “mukavan asiakkaan” alennusta. sen sijaan jos asiakas ottaa esim viimeisen tuotteen x joka on esim kolhiintunut tai viallinen saan antaa oman harkintani mukaan tuotteesta vähäisen 10% alennuksen. asiakas itse tekee sen päätöksen ostaako hieman edullisemmin viallisen tuotteen jolla ei palautusoikeutta vai ei. jos asiakas ostaa tuotteen, se on kaupalle yleensä tuottoa koska tuote kirjattaisiin muuten esim hävikkiin (eri tuotteissa tietysti eri toimintaperiaatteet, kaikista tuotteista emme todellakaan saa antaa edes 10% alennusta). tätähän kaupankäynti on ja varsinkin isommissa ketjuissa alennusten antaminen on kiellettyä ihan senkin takia että kaikille sama hinta samasta tavarasta, mikä on mielestäni reilua, asiakas kuitenkin itse päättää ostaako vai ei.
    minusta on naurettavaa että tullaan kauppoihin narisemaan korkeista hinnoista ja että alennuksia pitäisi saada tai ainakin jos ei muuta niin se muovikassi tulee sitten bonuksena. hommahan on niin että ei ne kaupat kauaa pystyssä pysy jos ei jokaisesta tuetteesta voittoa saa, näin se vaan on. se ostetaan mihin on varaa, ei se ole myyjien ongelma jos et halua/voi maksaa tuotteesta pyydettyä hintaa. sitten se tuote yksinkertaisesti jää sinne hyllyyn ja joku toinen sen ostaa.

  25. Vierailija sanoi 23/6/2008

    kukkelis sanoi 22/6/2008
    “Mä kyllä uskon meidän markkinointiin ja tiedän, että tuotteet on hinnoiteltu juuri sellaisiksi, että ne on kuluttajalle ja kauppiaalle järkeviä.”

    Joo joo, ja tämä tuntuisi paljon uskottavammalta, ellei tuotteen hinta jonain hetkenä putoaisi lähes puoleen. Muistan kun ostin Askosta sohvan hintaan n. 4100 markkaa, eikä mennyt kun kuukausi pari kun sen hinta pudotettiin pysyvästi n. 2400 markkaan. Kas, näinkö tosiaan kuukaudessa materiaali-, työ-, kuljetus- ja muut kulut lähes puoliintuivat? Tokkopa vain.

  26. Ostaja sanoi 23/6/2008

    Ostin vuosi sitten astianpesukoneen ja alennusta kysyessäni sain hinnasta pois 200 €.

    Ostin kevään aikana isosta Tekniset-liikkeestä jääkaappi-pakastimen, jonka hintalapussa luki 1590 €. kysyin paljonko siihen saa alennusta ja vastauksena kuulin alennetun hinnan olevan 1290 €.

    Ostin hieman myöhemmin toisesta liikkeestä virittimen ja sain siitä 50 € pois ihan vaan kysyttyäni alennusta.

    Viime viikolla ostin läppärin, jonka hinta laski 70 €. Tämä oli toinen, pienempi Tekniset-liike.

    Ja samalla tavalla olen saanut alennuksia huonekaluliikkeestä, josta pari vuotta sitten ostin sängyn (Asko). Viime talvena ostin siihen petarin ja siitäkin tippui 20 € hinnasta pois (A-kaluste).

    Viitisen vuotta sitten tein terassin ja painekyllästetyn puun hinnasta tuli ISO alennus (Puumerkki).

    Minä ihan vaan ystävällisesti kysyn paljonko tähän tuotteeseen saa alennusta. Ja myyjä yhtä ystävällisesti kertoo paljonko alennusta saa. Toki joskus ei saa yhtään (Kamera-Aitta), mutta sain muistikortin ilmaiseksi. Ja joskus ei saa yhtään mitään. Mutta kyllä kysyä kannattaa.

  27. kun joskus voisi sanoa mitä ajattelee sanoi 24/6/2008

    niin ja vielä pitää sanoa että on niitäkin ihmisiä jotka itse ihan tietoisesti likaavat vaatteen vetämällä esim lattialla ja sittenhän siitä on jo pakko saada alennnusta koska ei likaisia voi myydä. kaikkea ne yrittääkin…. voi voi

  28. lillipelli sanoi 30/6/2008

    SAMA HINTA KAIKILLE!!!

    Törkeää, että kassalla edessäni seisova maksaa pesukoneestaan 400 €, minä 600 € vain siksi, että uskon kaupan hinnoittelua, koska se on kuutenasatana mainoksissa ja itse tuotteessa ilmoitettu.

    Olenko jotenkin huonompi asiakas, kun en vingu alennusta, häh?
    Olen mukava, ystävällinen, kohtelias, kuuntelen aspaa ja ilmoitan mahdollisimman selkeästi myyjälle, mitä etsin, jos en itse löydä.

    Tästä palkkiona maksan 200 euroa enemmän, kuin edelläni rehvasteleva keski-ikäinen pariskunta, jotka ovat osanneet kysyä sitä tiukkaa hintaa.

    Missä on oikeudenmukaisuus?

    Listatkaa lisää liikkeitä, joilla on tämä toimintaperiaate, niin osaan vastaisuudessa olla niissä asioimatta. En todellakaan suostu maksamaan muiden asiakkaiden alennuksia.
    Reiluinta olisi, jos jokainen maksaisi sen 500 € ja sillä sipuli.

  29. mie sanoi 4/7/2008

    “Muistan kun ostin Askosta sohvan hintaan n. 4100 markkaa, eikä mennyt kun kuukausi pari kun sen hinta pudotettiin pysyvästi n. 2400 markkaan. Kas, näinkö tosiaan kuukaudessa materiaali-, työ-, kuljetus- ja muut kulut lähes puoliintuivat? Tokkopa vain.”

    Ei se aina ihan noinkaan mene. Tuotteiden seisottaminen varastossa on aikas iso kuluerä. Joskus on ihan oikeasti kannattavaa myydä huonosti liikkuvia tuotteita nolla- tai miinuskatteella, jotta saadaan ne pois varastosta tilaa viemästä ja kirjanpidosta varastoarvoa lisäämästä.

  30. Vakkari sanoi 6/7/2008

    mie: tietenkin, siitähän tässä onkin kyse. Tuotteen hinta riippuu monesta tekijästä, joten ei ole mitään yhtä oikeaa hintaa eikä alennusten pyytäminen siksi ole mitenkään epämoraalista.

  31. Vakkari sanoi 6/7/2008

    lillipelli sanoi 30/6/2008:
    “SAMA HINTA KAIKILLE!!!”

    Ei, vaan paras hinta parhaalle neuvottelijalle. Niin se oikeasti toimii. Kaikki ajattelevat ihmiset tietävät, että hinnoissa on usein ilmaa. Varsinkin niissä, mitkä eivät ole tarjouksessa.

    Miksi kaikkien niiden ihmisten pitäisi maksaa enemmän kun oikeasti pitäisi, jos sinusta ei ole pitämään puoliasi ostajana?

  32. ChiisaiKinoko sanoi 26/7/2008

    Tottakai hinnoissa on ilmaa, mutta riippuu liikkeestä, minkä verran sitä ilmaa löytyy. Olen töissä kalusteliikkeessä, jonka hintataso on oikeasti kunnossa (ja teen myös satunnaisia vuoroja sisustusliikkeessä joka on ampunut myyntihinnat kohti kattoa). Kummassakaan paikassa en saa antaa alennusta, mikäli tuotteessa ei ole vikaa.

    Eräs asiakas koitti kysellä alennusta kun osti kaksi huonekalua, joista toinen maksoi n.400e ja toinen n.150e. Ensin kiersimme kauppaa, keskustelimme tuotteista ja lähdin hakemaan laatikot varastosta. Hävetti kun asiakas joutui odottamaan 15min, että lopulta kaikki osaset löytyivät, mutta alennusta en saa antaa moitteettomista tuotteista. Hymyillen ehdotin asiakkaalle, että lähtisin katoavuksi pihaan. Lopulta kun suurten ponnistusten jälkeen tamminen vitriini ja tv-taso olivat autossa, asiakas sanoi, että oli hyvä, ettei hänelle annettu alennusta. Olisi kuulemma hävettänyt kun huomasi millainen työ pelkässä 3 laatikon autoon siirtämisessä oli.

  33. fiore sanoi 7/8/2008

    Tinkaajat ärsyttää välillä tavattomasti.Miksi on niin vaikeaa ymmärtää että pienessä liikkeessä..lahjat, lelut, kukat… jne. Ne tuotteet on oikeasti ostettu sinne,ei niitä kukaan ole lahjoittanut,niin kuin yksi asiakkaani kerran luuli, ja niiden myymisestä saaduista rahoista pitää maksaa tilan vuokrat, puhelimet, maksupäätekulut, vakuutukset,eläkemaksut, arvonlisäverot ja vielä jos jotain jää, siitä tulovero. Olenkin joskus sanonut tinkaajille, että kun ne rahat eivät ole pois keskolta, eikä s-ryhmältä vaan mun lapsieni lelurahoista.

  34. ByteHeaven sanoi 16/8/2008

    Itse kyllä pyydän tilanteesta ja tuotteesta riippuen alennusta, jos mielestäni hinnassa on turhaa ilmaa tai ostan suurella summalla. Tuntuu uskomattomalta asenne, että maksa mitä pyydetään ja poistu.

    Tietenkin jos hinta on selvästi tiukka (tiedän jo vertailtuani että hinta on edullisempi kuin esim. muualla) ei kauppa tuosta jää kiinni, mutta tietenkin pyöristys tasasummaan saa hyvälle mielelle (ja edesauttaa että asioin kyseisessä liikkeessä toistekin). Jos taas hinta on mielestäni kova ja alennusta ei tipu, olen kävellyt kaupasta ulos ja hakenut muualta. Myyjän (tai liikkeen) oma häpeä tuossa vaiheessa että kaupat jäi tekemättä. Enkä tuon vuoksi tunne itseäni “aasiakkaksi” ;)

    Älyttömään vinkumiseen en alennu. Kysyn nätisti paljonkohan tähän määrään voisi saada alennusta/voisiko pyöristää alas summaan X tms. Ja ruokakaupassa en kyllä tinkaamaan ala ;) Vaan nimenomaan suuremmissa ja kalliimmissa ostoksissa.

Jätä kommentti