Avajaiset
Entinen tyttöystäväni oli töissä hypermarketin palvelutiskillä ja kertoi seuraavan tarinan:
Markettia oli laajennettu ja uusi osa avattiin juhlallisin menoin. Lehdessäkin oli suuret mainokset ja asiakkaille oli, kuten lehtimainos sanoi, kakkukahvit. No, siellähän eläkeläisjono kiemurteli koko kaupan pituudelta, kun kahvi ja kakkuhan saattoi vaikka loppua maailmasta.
Palvelutiskille tuli aamupäivällä eläkeläisrouva turkissaan, oli käynyt kakkukahveilla jo. Rouva oli todella hermostunut ja näreissään, että “lehdessä luvattiin kakkukahvit ja tarjolla oli ainoastaan kahvia ja KÄÄRETORTTUA!!”. Valituksen aiheena oli siis väärä pulla. Häntä kuulemma oli petetty kun lehti lupasi kakkua ja tarjolla olikin vain torttua. Voi jeesus, ilmaiseksi kun saa niin pitäisi olla onnellinen että sai edes torttua. Ja sitten jaksetaan aina paasata, kuinka “minun nuoruudessani tultiin toimeen niin paljon vähemmällä”.
T:jokuvaan
------------
Seuraavat jutut saattavat myös kiinnostaa...
- Ei vastaavia tarinoita

Ei jumankauta, on joillain pokkaa! Mikä näitä nykyajan rouvashenkilöitä vaivaa? Ei normaalilla järjenjuoksulla varustettu ihminen lähde ilmaisesta kakkukahvituksesta valittamaan, vaan jättää vaikka sen pirun tortun sitten vaikka syömättä jos ei kelpaa. Mur, pistää vihaks moiset.
Olisi nyt hitto vaan kiitollinen että saa jotain ilmaiseksi. Ärsyttäviä ihmisiä tuollaiset jotka ei osaa olla yhtään mistään kiitollisia.
Toisaalta aasiakasmaista, mutta toisaalta ymmärrettävää.
Kokonaan toinen juttu on jos tuote on päässyt loppumaan ja ilmoituksessa on sanottu, että sitä saa vain niin pitkään kuin sitä vain piisaa, mutta jos tuote on alusta alkaen muuta kuin mitä on luvattu, niin ymmärrettävästi se voi aiheuttaa eriasteista murinaa kohdehenkilön fanaattisuuden asteesta riippuen.
Jos jossain vaikka luvattaisiin ensimmäiselle 50 ilmainen renkaanvaihto ja sitä varmistelisi itselleen hyvät paikat siinä jonon ensimmäisenä ja sitten ilmenisikin että renkaanvaihdot ovat päässeet loppumaan, mutta korvauksena saa kynän jonka ylösalaisin kääntämällä toisessa päässä naishahmo muuttuu mieshahmoksi ja sama käänteisenä toiseen suuntaa, niin kyllähän sitä voisi vähän mieliala laskea.
Ehkä se mummo suhtautuu pulliin hartaalla vakavuudella, tai sitten hänellä oli lapsuudentraumoja tai lääketieteellisiä syitä kääretorttuja kohtaan.
Tulihan se lääketieteelliset syytkin sieltä. Taisi mummolta löytyä sellaiset lääketieteelliset syyt korvien välistä kuin ahneus ja itsekkyys.
Ehkäpä. Mutta ne onkin oikein vahvoja liikkeellepanevia voimia. Niiden voimilla on varmasti muutamia isompiakin sotia käyty, toisin kuin vaikka vatsavaivojen.
Mutta itse kyllä pidän kääretorttua jotenkin “arvokkaampana/hienompana” lisukkeena kuin perinteistä peruspullaa. Mutta kuka tietää mitä mummon pään sisässä tapahtuu, jos ei sitä tiedä aina mummo itsekään.
Kääretorttu ja kakkuhan tehdään yleensä samoista aineksista, joten en kyllä ymmärrä niuhottamisen aihetta
Olipa kerran K-marketin aulassa joulun alla tarjolla glögit ja joulupiparit asiakkaille. Eräs mummo tuli pelipaikalle muovipussin kanssa ja lappasi sinne pipareita oikein urakalla. Glögiä kaadellut tyttö huomautti ihan nätisti, että niitä on tarkoitettu 1 tai 2 piparia jotta jokaiselle riittää. Vastaus oli “minä olen tähän kauppaan niin paljon tuonut rahaa että otan nyt omiani vain takaisin” ja niine hyvineen mummo iski muovipussin laukkuun ja hilpaisi menemään. Kaikkia meitä on..
“Minä olen TUONUT rahaa”
Ei vittu. Mitään et tietenkään ole vastineeksi saanut, ihan harrastusmielessä vaan TUONUT rahaa markettiin.
Eiköhän tuo ole jo vanhanaikaista tarjota kakkukahveja kaupassa oli sitten mitkä juhlat tahansa.Tietäänhän sen, että eläkeläiset siellä ovat jonossa ja ne jotka ihan urakalla kiertävät kaikki maistiaiset ja ilmaisjakelut. Meidän kauppa lähettää kotiin kuponkeja joilla saa jotain ilmaiseksi ja jotain edullisesti ja muuta mukavaa. Paljon kivempaa kuin yrittää mummojen seassa juoda kahvia ja kuunnella ilmanaikuisia narinoita.
“tuonut rahaa tähän kauppaan”
Niinpä, yleensä nämä ovat niitä kymmenen euron ostoksia tekeviä ihmisiä, jotka käyvät kerran viikossa…
Eiköhän muutki sitä rahaa kauppaan tuo… Tollaset on just niitä jotka pitäs olla sidottuina hoitokodin sänkyihin.
Hehe, paikallinen merkkihenkilö vietti tässä ei niin kovin kauan sitten synttäreitään, ja merkkihenkilön liikkeessä järjestettiin kestitys asiakkaille. Pian tämän jälkeen näkyi paikallislehden mielipidepalstalla itkua ja parkua kun tarjolla oli vain korvapuusteja, eikä mitään hienompaa!
Ja tästä opimme, että täytekakku vs. kääretorttu on vähän niin kuin renkaanvaihto vs. mainoskynä.
Jeesus. Mä olisin varmaan sanonut mummolle että kakkukahvit on ilmaus, jolla tarkoitetaan että tarjolla on kahvileipää ja kahvia, teetä ja yleensä vielä mehuakin.
Minä ainakin ajattelen, että kakkukahvit ovat todellakin KAKKUkahvit. Kääretorttu on vähän siinä ja siinä, että voiko silloin käyttää ilmaisua kakkukahvit. Jos sen sijaan kakkukahveilla tarjotaan pelkkää peruspullaa, on kyseessä on selvä virhe. Pullan kanssa tarjotaan joko pullakahvit tai pelkät kahvit.
Pienestä asiastahan tässä on kyse, mutta hyvä kakku on ihan eri asia kuin joku kuiva kääretorttu tai pulla.
He he, nyt näemmä tippuu enemmänkin näitä tarinoita ilmaiseksi saamisen vaikeudesta.
AM: kuiva? ei kääretorttu yleensä oo kuivaa. ja tosissaan samoi aineksia siin on ku siinä kakussa. turha jonku mummelin kitistä tollasesta.
Jos kyseessä on leipäosaston vierestä napattu kääretorttu niin kyllä se vähän kuivaa tahtoo yleensä olla
Enkä ymmärrä miksi ilmaisesta tavarasta pitäisi olla kiitollinen. Toki siitä voi tulla hyvä mieli, mutta kiitollisuus eri asia.
Kääretorttu on kuivaa. Kuivalle pohjalle levitetään hillo- tai vastaava täyte. Pohjaa ei erikseen kostuteta. Sen sijaan kunnon täytekakku kostutetaan niin, että pohjakin on kostea. Niillä on eroa. (Toki kääretorttupohjankin voi kostuttaa, mutta yleensä ne tortut ovat selvästi kuivempia kuin kakku. Reilusti kostutettu kääretorttu ei välttämättä pysy kasassa kunnolla.)
Kuten edellä kirjoitin, eihän asia iso ole. Itseäni kuitenkin hävettäisi mainostaa kakkukahveja, jos kuitenkin tarjoaisin pullaa tai torttua. Meillä päin kakkukahvit eivät ole mikään epämääräinen kahvi käntty. Se on kahvia ja kakkua. Pullakahvit ovat erikseen. Sitä ihmettelen, että miksi asia pitää ehdoin tahdoin tehdä väärin, jos sen voisi tehdä oikein. Nyt joku asiakas pahoitti mielensä, kun oikein tekemällä kaikilla olisi säilynyt parempi mieli.
Ja mitä tuohon ilmaiseksi saamiseen tulee. Jos asiakkaita houkutellaan kauppaan jollain täkyllä, niin pitäisi sen täkyn vastata ilmoitusta. Jos esimerkiksi kytkykaupassa annetaan joku kaupantekijäinen ilmaiseksi, pitää tuon ilmaislahjan kuitenkin olla toimiva. Jos esim. DVD-soittimen mukana annetaan ilmainen DVD, sen pitää toimia muunakin kuin pelkkänä lasinalusena. Nyt asiakkaita houkuteltiin kakkukahveilla kauppaan, joten kakkua olisi pitänyt olla tarjolla. Pieni asia, mutta siitä voi jäädä yllättävän huono maku asiakkaan suuhun.
Naurettavaa puolustelua. Kakku ja kääretorttu ovat kaksi eri asiaa. Jos tilaan kahvilassa kakkua ja saan torttua, niin tottakai valitan. Se että tarjottava oli ilmainen ei MITENKÄÄN vaikuta asiaan. Ilmaistahan se oli vain, jotta ihmisiä saataisiin kauppaan.
Kauppias on luvannut minulle kakkua, jotta tutustuisin hänen kauppaansa. Minä tutustun ja tulen paikalle, mutta kauppias huijaa minua. Itse panisin koko puljun boikottiin.
““Minä olen TUONUT rahaa”
Ei vittu. Mitään et tietenkään ole vastineeksi saanut, ihan harrastusmielessä vaan TUONUT rahaa markettiin.”
ja huom. on nyt omiaan hakemassa pois.
Mitähän sanoisi kun kauppias ryysäisi perässä kotiin kaapille tyhjentämään kuivatavarat ja pakastimen sisällön kassiin mukaansa “haen nyt vaan omiani pois”.
jos sanotaan että kakkukahvit niin eikö se sitten voi olla vaikkapa tiikerikakkua siivutettuna.ei tarvii olla täytekakkua ellei siinä sitten lue että täytekakkukahvit..eli ehkä kauppojen pitäisi ilmoittaa aina tarkasti,mitä on tarjolla (sitruunamuffinikahvit/dominokeksikahvit/mansikkatäytekakkukahvit)ja näihin ehkä jopa lisäykset että onko tuote laktoositon tms. ei mummoilla olisi valittamisen aihetta että kun ei ollutkaan gluteenitonb vadelmatäytekakku mitä hänellä olisi mieli tehnyt…
Joku jo ylempänä sanoikin että ei ole pakko niitä ilmaiskakkuja ja kahveja kitusiinsa syytää, jollei kelpaa. Tarinan mammalle oli vissiin torttu kuitenkin maistunut?
Ja jos kyseessä on yhtään nakkikioskia isompi marketti, kauppiasta tuskin paskan vertaa liikuttaa jos joku pahastunut mamma jättää roponsa ko. puljuun TUOMATTA jatkossa.
“Kauppias on luvannut minulle kakkua, jotta tutustuisin hänen kauppaansa. Minä tutustun ja tulen paikalle, mutta kauppias huijaa minua. Itse panisin koko puljun boikottiin.” “Se että tarjottava oli ilmainen ei MITENKÄÄN vaikuta asiaan.”
Siis et voi olla tosissasi. Aina olen ihmetellyt että mistä näitä ihmisiä sikiää, jotka oikein vartavasten tulevat ilmaisille kakku-tai-mikävään-kahveille kauppaan ja sitten kehtaavat valittaa jos ei olekaan mieleistä. Haloo, ei se ole mikään kahvila ja todellakin asiaan vaikuttaa se, ettet ole tuotetta itse tilannut tai siitä mitään maksanut. Jos haluat jotain tiettyä, mene kahvilaan ja maksa. Jos jotain annetaan ilmaiseksi, jätä väliin jos se ei kiinnosta. Jos olet ihan tosissasi tullut kauppaan pelkästään ilmaisen täytekakun toivossa ja päiväsi menee pilalle, kun tarjolla onkin kääretorttua, voisit miettiä onko elämäsi sisällössä jotakin vikaa. Siis voi jeesus..
“Mitähän sanoisi kun kauppias ryysäisi perässä kotiin kaapille tyhjentämään kuivatavarat ja pakastimen sisällön kassiin mukaansa “haen nyt vaan omiani pois”. ”
Haha, nauratti.
täällähän on jo lähes yhtä mielenkiintoiset väittelyt kuin suolakurkkukeskusteluissa
^^
Voi jessus, parasta väittelyä pitkään aikaan!
Mistä näitä puolustajia aina piisaa…
Aasiakas riehuu ja valiittaa että on vain ilmaista kääretorttua vaikka piti olla ilmaista kakkua. Ehdotan seuraavalla kerralla mäjähtävää korvapuustia. Eiköhän tokene.
Tän on on ollut pakko tapahtua savossa
Ei hitto mitä tuo AM puhuu. Just tollasia ihmisiä ne ilmaiskakkujonot taitaa olla täynnä. Jos ei kelpaa niin olkaa hyvänen aika ilman! Itse en todellakaan odota mitään hienoa kulinaristista elämystä niistä ilmaiskahveista, vaan tilaisuuden saada suun makeaksi kauppareissun lomassa. Enkä ikinä lähtisi mihinkään pelkästään ilmaisten kahvien ja kakkujen toivossa, enkä varsinkaan ikinä kehtaisi valittaa siitä, että kakku on väärää tai sitä sai liian vähän. Menkää kahvilaan ja maksakaa, jos haluatte laatua tai tiettyä makua, kuten joku ylempänä jo sanoi.
On muuten koomista, miten kaikki ilmainen vetää porukkaa hullun tavalla. Jos pankin 10-vuotisjuhlilla on kahvitarjoilu (vaikka edes kakkua ei olisi luvattu!), niin heti on sata mummoa jonossa. Eipä se kahvi kotiinkaan ostettuna kovin kallista ole, mutta kun ilmaista saa sen minikokoisen pahvimukin, niin pakkohan sitä on olla jonottamassa.
Joo, kaupantekijäislahjoja koskee aivan eri lupaukset kuin ilmaisia, mihinkään velvoittamattomia asioita. Jos lupaat että ‘jos ostat tän kännyn saat ilmaisen kännykkäkorun kaupan päälle’ ja sitten kauppojen teon jälkeen annatkin vaikka kynän, niin syyllistyt harhaanjohtavaan markkinointiin ja kuluttajalla on oikeus vaatia kaupan purkua.
Jos taas sanotaan että ‘voit tulla meille juomaan ilmaista kahvia ja syömään kakkua’ se ei velvoita mihinkään, vaan siinä annetaan jotakin. Kuluttaja voi ottaa tai olla ottamatta ja tulla tai tulla tulematta mielensä mukaan eikä kauppa vaadi häneltä mitään, mutta hänellä ei ole todellakaan mitään periaatteellista oikeutta kitistä jos leipomotuote onkin erilainen kuin mitä hän toivoi tai mitä ehkä jopa luvattiin - siitä kitiseminen on jopa naurettavaa.
Toki se voi vaikuttaa mielikuviin paikasta jos luvataan yhtä ja tarjotaan toista ja kaikillahan on oikeus valita missä asioivat, mutta tässä nimenomaisessa tapauksessa kyllä väittäisin, että paikan boikotointi siksi että saisi torttua eikä kaakkua olisi melkoisen pikkumaista toimintaa.
Kuulostaa kyllä Savolta, itsekin siellä joskus asuneena totean että Savolaiset vanhukset ovat ‘arvonsa tietäviä’ ja ‘mahdottomia huijattavia’. Näillä tarkoitan että niitä on lähes mahdoton miellyttää.
Savossa on tosiaan just tollasia. Meidän ketju tarjoaa joulun alla glögi-tilaisuuden jossa tarjoillaan tietty glögiä, mutta myös kylmäsavulohta, kinkkua, kahta tai kolmea eri salaattia ja piirakoita. Viime vuonna ei ollutkaan kahvia niiden jälkeen tarjolla ja voi juutas sitä valitusten määrää kun ei saa jälkiruokakahveja! Haloo! Kaikki tarjottava oli ilmaista! Mikään muu kauppa ei täällä moisia ruokia vuosittain asiakkailleen tarjoa! Ja sit itketään kun ei saatu kahvia “ja ihan sen takia tänne vaivauduttiin tulemaan”.
“Ei hitto mitä tuo AM puhuu. Just tollasia ihmisiä ne ilmaiskakkujonot taitaa olla täynnä.”
Lina, todistit juuri oman kapean katsantokantasi. Voin kertoa, etten ole koskaan mennyt minkään ilmaiset kahvit -ilmoituksen perusteella yhteenkään kauppaan. Toki olen joskus sattumalta ilmaisille kahveille osunut, ja silloin olen ottanut sitä, mitä on ollut tarjolla. Koskaan en ole valittanut siitä, ettei tarjottava olekaan ilmoituksen mukaista. Miten voisin valittaa, kun en niitä ilmoituksia koskaan lue? Katsos kun näitä asioita voi joskus miettiä muidenkin ihmisten näkökulmasta, kuten nyt vaikka mummojen näkökulmasta. Jollekin mummelille tuo torttu/kakku-vaihdos oli niin tärkeä, että hän meni jopa infoon asti valittamaan. HYVÄ aspa osaa ajatella asioita myös sieltä asiakkaan vinkkelistä eikä pelkästään pysy omassa lokerossaan.
Kirjoitukseni pointti tuli mielestäni aika hyvin jo aikaisemmin esille: “Sitä ihmettelen, että miksi asia pitää ehdoin tahdoin tehdä väärin, jos sen voisi tehdä oikein. Nyt joku asiakas pahoitti mielensä, kun oikein tekemällä kaikilla olisi säilynyt parempi mieli.”
Vastaapa, Lina, tuohon kysymykseeni: Miksi ihmeessä se homma pitää tehdä ehdoin tahdoin väärin, jos sen voi tehdä samalla vaivalla oikein? Suurimmalle osalle ihmisistä on yksi hailee, onko tarjolla kakkua vai torttua. Mutta miksi edes se pieni vähemmistö pitää tarkoituksella saada ikävälle mielelle? Pistää tarjolle kakkua, niin KUKAAN ei pahoita mieltään. Tätä minä ihmettelen.
Kääretortun pohja on paljon ohuempi kuin täytekakun, joten se kostuu kyllä tekeytyessään. Itse laitan kääretortun väliin aina kermavaahtoa yjms. hillon lisäksi, joten se kyllä mielestäni vastaa täytekakkua. En tosin tiedä, millaista torttua näissä avajaisissa on ollut tarjolla.
Mutta miksi edes se pieni vähemmistö pitää tarkoituksella saada ikävälle mielelle?
Ihan totta. Vittuillakseenhan koko kakkukahvit oli järkätty, annettiin väärää informaatiota ihan vain siksi että saadaan kiksit mummeleita kiusaamalla. Tarkoituksella.
Hah. Naurattaa kuinka helpolla täällä lähdetään provoilijoiden ja trollien kelkkaan. “Kääretorttu on ihan eri asia kuin kakku ja nön nön nöö”. Ei tuommosista selkeistä provoista kannata hermostua. Nauretaan me aspalaiset täällä hönteille asiakkaille ja annetaan verenpaineen tasaantua.
Härreguud! Kun kerroin jo Sirpalle ja Sepollekin ja hain äiteenkin hoitokodista tänne varta vasten kakulle ja pelkkää torttua saatiin! Jo viime viikolla ympyröin lehdestä tämän kahvitilaisuuden ja on tätä niin jo porukalla odotettu, että ei oo näillä nykyajan kauppialla enää mitään häpyä kun mitä vaan sotkua ilmaseks kehdataan jaella!