Bingosta töihin baariin…

Sattuipas taas muutama ihana ja mahtava keski-ikäinen nainen aasiakkaaksi.

Seurue (n.10 henkeä) saapuu ravintolaan tuntia ennen valomerkkiä. Heti heidän sisään astuessaan tiedän, että jos käy huonosti, niin hermot ovat vielä koetuksella.

Onneksi oli muuten hiljaista, joten esim. tilaamisen monimutkaisuus ei haitannut muuta toimintaa (tilataan ensin asiaa X kolme ja kun ne on saatu tiskiin jatketaan ja taas sama homma ja vielä samaa tavaraa jatkuvasti lisääntyvässä määrin).

Koko porukasta aisti, että olivat niin paljon parempia ihmisiä kuin muut. Oleskelunsa aikana eräs heistä myös haistatti täysin syystä v*tut työtoverilleni koska itse oli vaan niin kännissä ettei tajunnut asioista mitään.

Valomerkin jälkeen, viimeisinä asiakkaina, seurueesta on sisällä jäljellä muutama hyvin humaltunut naisihminen joilla on vielä juotavaa laseissaan. Heille on ehdotettu siirtymistä seuraavaan ravintolaan X monta kertaa erittäin ystävällisesti. Seurue on aikansa arponut että minne seuraavaksi suunnistavat, ja naiset ovat ehdottaneet paikkaa X, koska siellä “käy kaikki julkkikset”…

Neljä minuuttia vaille tasan ilmoitan että nyt pitäisi sitten oikeasti alkaa siirtymään eteenpäin, juurikin noilla sanoilla (järjestyksenvalvojaa ei ko. paikassa arkisin ole). Tähän eräs naisista toteaa että juotavaa on vielä jäljellä, johon totean, että nyt pitäisi sitten juoda reippaasti.

A: “Ei tätä nyt sekunnissa vedetä.”

Tarjoilija: “No sitten se pitää vaan jättää juomatta.”

Aasiakas puhisee itsekseen ystävilleen kuinka nykypäivänä ei sitten enää henkilökuntaa edes kouluteta mitenkään, vanhoina hyvinä aikoina sentään sitä ja tätä, ja kuinka ennenkuulumatonta että pitäisi jättää juomatta, jne jne jne… ja tuumailee siinä sitten että kenelle hän voi soittaa asiasta.

Koska luonnollisesti kuulen mitä kahden metrin päässä istuva ihminen puhuu, totean kylmän rauhallisesti, että Lääninhallitukseen voi asiasta soittaa, koska sieltä ne määräykset tulevat anniskelun suhteen, ja minun on noudatettava niitä määräyksiä, koska jokainen henkilökuntaan kuulumaton joka tuon maagisen kellonajan jälkeen on vielä sisällä, rikkoo lakia.

Siitähän se riemu sitten taas repesi ja aika paljon itsehillintää vaadittiin etten vastannut samalla mitalla kun viimeiset kaksi “neitokaista” alkoivat poistuessaan kilvan kertomaan kuinka väärällä alalla olen ja näinköhän olen suoraan bingosta tullut töihin ja kuinka minun pitäisi mennä siivoamaan kun ei ole mitenkään koulutettu ja olen ylipäätään täysin p*rseestä.

Tyydyin toteamaan että rouvahan itse kysyi kenelle voi aiheesta soittaa ja minä vain vastasin.

Samalla rouvat etsivät toverinsa erästä vaatekappaletta, jonka tämän miesystävä oli jo vienyt ulos. Totesivat siinä, että henkilökunta on sen varmasti varastanut ja jos ei heti löydy, niin soittavat poliisit. Oikeasti odotin sitä että olisin päässyt näkemään ne ilmeet, kun poliisilla on ehkä hieman parempaakin tekemistä kolmelta yöllä kuin selvitellä perättömiä syytöksiä humalaisten naisten keksimistä varkauksista, tai jos partion olisi oikeasti saanut paikalle niin miten olisivat “sinivuokot” reagoineet siihen tilitykseen.

Vaikka tarjoilijana ei miljoonia tienaakaan, niin ei silti ole mitään tarvetta varastaa kännisten ämmien lumppuja. Ja jos joku tulee syytää huutelemaan varkaaksi niin siinä mennään jo henkilökohtaisuuksiin, joten voi olla että huonona päivänä kerron vastauksena omat mielipiteeni ko. ihmisistä.

Tällä kertaa olin nätisti hiljaa. Tällä kertaa.

T:Tyyne


------------
Seuraavat jutut saattavat myös kiinnostaa...

15 kommenttia
  1. hmm.... sanoi 27/8/2008

    Eikös anniskelulaki kiellä tarjoilemasta päihtyneelle?

    Sitä saa mitä tilaa…

  2. Konttoriapina sanoi 27/8/2008

    Ei kai Tyyne missään vaiheessa väittänytkään myyneentä eukoille alkoholia? Saattoihan niissä laseissa olla vaikka tuoremehua… ;-)

  3. Jp sanoi 27/8/2008

    kyllähän sitä keskikuraa myydään jokaiselle lähes poikkeuksetta, on toki niitäkin sit ketkä sen rajan yli menee olemalla liian humalassa, mutta kyllä sitä aika pitkään nykypäivänä ihmisille myydään.
    ite olisin työvuorossa ollessani haistattanu noilla akoilla vitut jos eivät lakia tajua, oon joskus vastaavassa tilanteessa onnistunut “vahingossa” kaatamaan noi jämät asiakkaiden syliin kun oon pyyhkinyt pöytiä, sittepähän lähtevät ku juomat on lopussa ja syli märkänä. joo tiiän et niin ei sais tehä mut joskus vaan loppuu alkoholistien ymmärtäminen, oon nyt jo kohta 13 vuotta vääntänyt noita litkuja niille, ja kuullu niitten hyviä juttuja ;)

  4. Rutjake sanoi 27/8/2008

    Tämä on tyypillistä käytöstä ns. paremmin koulutetuilta naisilta. Humala tuo heillä usein esiin näyttämisen halua ja “alempien” ammattien arvostelua. On sitä miehissäkin, mutta miesten puolella se on yksilökysymys, naisila tämä on selvästi yleisempää, varsinkin silloin, kun he ovat joukolla liikenteessä. Kai se on jotain itsetunnon pönkitystä.

  5. vänkkääjä sanoi 27/8/2008

    Ainoa tapa toimia olisi pistää kyynelkaasupanos lattialle valomerkin jälkeen. Ja itselle tietenkin nasse naamalle. Ei kännisiä valopäitä muuten ulos saa. Ainahan siellä joku epätoivoinen notkuu jos vaikka vielä löytyisi joku kaunis naikkonen (baari tyhjä ja musat pois päältä).

  6. Dea sanoi 27/8/2008

    Oi, olen NIIN samoilla linjoilla! Tämä oli niin samanlainen tapaus kuin itselläni oli jokunen viikko takaperin, tosin kyseinen seurue myös yritti juottaa alaikäiselle juomia ja kommentoi, että “Jonkun pitäisi naida tuota tarjoilijaa oikein kunnolla, ettei ois niin kireenä”. Kiitos ja näkemään.

  7. syy vs. seuraus sanoi 27/8/2008

    “Valomerkin jälkeen, viimeisinä asiakkaina, seurueesta on sisällä jäljellä muutama hyvin humaltunut naisihminen joilla on vielä juotavaa laseissaan.”

    Tyypillistä touhua, viinaa tarjoillaan kaatokuntoon asti… Varsinkin pitkään auki olevat ravintolat/yökerhot vähät välittävät lainsäädännöstä. Ja sitten valitetaan ongelmista. Kompaten aiempaa kommentoijaa sitä saa mitä tilaa!

  8. Ei totta! sanoi 27/8/2008

    “Sattuipas taas muutama ihana ja mahtava keski-ikäinen nainen aasiakkaaksi.”
    Aina täällä meitä keski-ikäisiä naisia syyttä mollataan;
    mehän olemme mitä mukavimpi,toiset aina huomioonottavia ihmisiä !

  9. Dea sanoi 27/8/2008

    Ei totta!: Miksihän sitten järjestäen kaikki ravintola-alan työntekijät pitävät keski-ikäistä naista ikävämpänä asiakkaana, jos on valittava tietty ikäryhmä ikävimmiksi?

    Monesti on ollut puhetta siitä, miten pikkujoulukausi on pahimpia aikoja olla töissä. Keski-ikäiset, harvoin juovat rouvasihmiset juovat viiniä muutaman lasin liikaa, ja siinä sitten aletaan päteä puolta nuoremmille työntekijöille: “Kuulesh shinä tyttöh, mithään en oleh juonhut, jha minä kyllä vhalitan, khun eth tharjoile enää!”

  10. tyttö sanoi 28/8/2008

    nyt tulee narinaa siitä, että baarit vähät välittää lainsäädännöistä… mitenkäs se olikaan noissa aiemmissa baarityöhön liittyvissä jutuissa kun sekin oli väärin, että tarjoillaan täsmälleen lain mukaan yksi alkoholiannos/asiakas..
    ole tässä sitten puun ja kuoren välissä… teet miten vaan niin se on aina väärinpäin.. huoh..

  11. Joku sanoi 28/8/2008

    ^Johtuisikohan siitä, että jotkut baarityöntekijät valikoivat ihan mielivaltaisesti ne lait, joita haluavat noudattaa. Jos halutaan lain mukaan mennä, niin tehtäköön se sitten kunnolla.

  12. Tyhmä tarjoilija sanoi 28/8/2008

    Ehkä jotkut, mutta epäilen. Suomen anniskelulainsäädännön pykälät ovat päättäneet todennäköisesti ihmiset jotka eivät ole olleet päivääkään tiskin takana duunissa. Käytäntöön soveltaminen on ihan pirun hankalaa (aasiakas ei esim. saisi ostaa kerralla kaverilleen ja itselleen tuoppeja),mutta parhaamme teemme. Allekirjoitan muuten TÄYSIN kommentin keski-ikäisten naisten käyttäytymisestä pikkujouluaikaan! “Kuulesh pimu, mää oon ollu noisha shamoisha hommisha töishä ennenku sä olit eesh shyntyny ja mä kuule tiedät että….”

  13. ex-aspa sanoi 30/8/2008

    “Johtuisikohan siitä, että jotkut baarityöntekijät valikoivat ihan mielivaltaisesti ne lait, joita haluavat noudattaa. Jos halutaan lain mukaan mennä, niin tehtäköön se sitten kunnolla.”

    pitäiskö se olla asiakas joka mielivaltaisesti päättää mitä lakeja ravintola noudattaa? suomen alkoholilaissa on niin päättömiä sääntöjä, et en ihmettele miks kaikkii niit ei noudateta joka paikassa. lähinnä noudatetaan niitä joista jää helposti kiinni ja joista lähtee luvat nopeesti. mm. aukioloaikojen noudattamatta jättäminen.

  14. Joku sanoi 5/9/2008

    ^Ei, asiakas ei päätä mitä lakeja noudatetaan, mutta ei myöskään baarin työntekijät tai edes omistaja. Lait eivät ole mitään vapaavalintaisia, vaan ihan noudatettavaksi tehtyjä kaikki.

  15. Korva sanoi 19/9/2008

    “Ei, asiakas ei päätä mitä lakeja noudatetaan, mutta ei myöskään baarin työntekijät tai edes omistaja. Lait eivät ole mitään vapaavalintaisia, vaan ihan noudatettavaksi tehtyjä kaikki”

    Jaa… No jos vaikka lukisit läpi muutamat pykälät. Ravintoloita koskevat lait ovat niin päättömiä, ettei kellekään tarjoiltaisi mitään jos niitä sovellettaisiin pilkulleen.

    Oli kyllä niin fiksu kommentti et hiljaiseksi vetää vaikka tekisi mieli vastata lisää. Toivottavasti oli hyvä provo tai jotain.

Jätä kommentti