Hidastelu harmittaa, ainakin muiden hidastelu
Tämä on siis sivustakatsojan kertomus.
Jonotinpa tässä eräänä päivänä kassalle. Edelläni oli keski-ikäinen, siististi puettu ja huolella meikattu nainen ja hänen edellään jo hyvin pitkälle seniori-ikään edennyt, hieman epäsiistin oloinen mies. Miehen maksamistoimet kolikkopussin kaiveluineen vapisevin sormin kestivät hetkisen ja tuona aikana välissämme ollut nainen ehti useampaan kertaan kääntyä puoleeni luomaan merkitseviä silmäyksia ja päästelemään syviä huokauksia. Kun tuo vanhus lopulta sai maksamisen ja rahapussien takaisin taskuun pakkaamisen hoidettua, tuli tämän tuhahtelevan naisihmisen vuoro. Hänellä oli tasan yksi tuote maksettavana. Valitettavasti kaiken tuhahtelun ja naamanvenyttelyn välissä hän ei ollut tullut ajatelleeksi lompakon etsimistä valmiiksi isosta käsilaukusta. Seuraavaksi siis seurasimme hänen erittäin hankalalta näyttänyttä ja luultavasti tupla-ajan miesvanhukseen verrattuna kestänyttä kassinkaivelua, rahojen etsimistä kuittien seasta, jne. En tuhahdellut naisen takana vaikka aikalailla kutitti…
T:kunhan seurailin
------------
Seuraavat jutut saattavat myös kiinnostaa...

…ja näitä on päivittäin useita. Se kiire loppuu kummasti aina ku ite on maksamassa tai pakkaamassa.
Loistavat naurut! Hyvin ja elävästi kerrottu tilanne, kiitos.
“Naamanvenyttelyt”
Ikinä ei pitäisi olla niin kiire, ettei malttais antaa vanhusten laskeskella senttejään rauhassa. Onhan ne joskus rasittavia, mutta tuli oikein sääli tärisevää papparaista, oli niin elävästi kerrottu.
itsekin joskus kassalla työskennellessäni olen saanut vihaisia mulkaisuja jonon hännillä olleilta, jos joku vanhus kaivelee kukkarostaan kolikoita. (ihan kuin se olisi myyjän vika, että vanhuksella kestää). sitten kun on tullut näiden mulkoilijoiden vuoro maksaa, niin mitään kiirettä ei ole kaivella bonuskorttia eikä maksuvälinettä, lompakkoakin aletaan yleensä vasta laukun/taskun pohjalta penkoa, kun ilmoitan ostosten loppusumman.. jotenkin koomisia nämä mulkoilijat..:)
Tuo on niin tuttua, että ihan itkettää!
aah miten tuttua kauraa
millään ei kykene omaa vuoroa odottamaan sivistyneesti, mutta kaikki kiireet ovat välittömästi pois pyyhkäistyjä sen oman vuoron tullessa.
kaikki joukolla tuhahtelemaan!
Kyllähän nyt MAKSAVA ASIAKAS saa tuhadella kun ei tulekaan kohdelluksi kuin kaupan ainoa asiakas. Ja MAKSAVA ASIAKAS ei turhia hötkyile maksutilanteessa, vaan tavoitteena on elehtiä kuin hidastetussa elokuvassa. MAKSAVA ASIAKAS muistaa myös kiukutella kassalle jos kaupassa käynti menee vähänkin poskelleen, oli syy sitten kenen tahansa, mutta etenkin jos MAKSAVA ASIAKAS itse tyrii.
Ihan sama juttu yökerhossa: aasiakkaat valittavat hitaasta palvelusta, ja kun oma vuoro tulee, mietitään tilausta ties kuinka kauan ja kaivetaan lompakkoa vielä kauemmin. Ihme juttu että palvelua saa odottaa….
Olinpa männä viikolla Valintatalossa.
Edessäni kassalla oli tätönen joka maksettuaan ja kuitin saatuaan rupesi tivaamaan “tarjous” pakastekakun hintaa.
“Siellähän oli iso lappu tarjous lappu tarjoushinnasta ja minähän en tästä käntystä enempää maksa, plaa plaa plaa….”.
Juoksutti kassalla ollutta poikaa edestakaisin muutaman kerran kassan ja pakastealtaan väliä, ennen kuin uskoi ettei kyseinen tuota ollut tarjouksessa.
Sen jälkeen vekslattiin kuitin kanssa että rouva sai jo maksamansa kakun hinnan takaisin.
Ja tietysti koko ajan hirveän sättimisen kera.
Siinä vaiheessa kun päästiin aiheeseen miksi juuri tämä kyseinen kakku ei ole tarjouksessa vaan ne muut, “kun ne kuitenkin ovat aivan vastaavia tuotteita”.
Jouduin avaamaan sanaisen arkkuni.
“Se että kakut myydään pakastealtaasta ja ne ovat kaikki pakattuina pahvisiin laatikkoihin ei tee niistä identtisiä tuotteita. Varsinkaan kun tarjouskakut ovat Fröningen tuotteita ja rouvan valitsema Almondyn valmistama”
Anteeksipyyntöä emme tietenkään kuulleet, virhe oli selkeästi asiakkaan eikä kassahenkilön jota oli höykytetty häpeämättömästi. Ja meillä kuudella muulla asiakkaalla jotka rouvan takia olimme juuttuneet kassajonoon ei toki ole muuta tekemistä kuin odottaa vuoroamme, samalla ihastellen matamin ilmeikästä, yhden naisen floor-showta…..