Hyvää joulua vaan teillekin

Olin partiolippukuntani kanssa eräässä isossa punaisessa marketissa joulun alla pakkaamassa asiakkaiden kasseja vapaaehtoista maksua vastaan. Meistä joka ainoalla oli yllään huivin lisäksi virallinen partiopaita. Suurin osa asiakkaista oli tyytyväisiä tarjoamaamme palveluun sillä säästihän se heiltä paljon aikaa ja vaivaa ja toivoivat samalla että olisimmepa paikalla joka päivä. Toiset kuitenkin olivat hieman eri mieltä. Kun he saapuivat kassalle, kysyimme ystävällisesti että voimmeko auttaa pakkaamisessa. Näkyvillä oli myös kyltti jossa luki tarkemmin mitä teimme. Nämä ihastuttavat aasiakkaat katsoivat meitä kuin halpaa makkaraa (halpoja makkaroita?) ja sanoivat että me pakataan omamme ihan itse kiitos vaan. Toiset taas kyyläsivät vierestä koko ajan ja sanoivat että ei edes kannata yrittää pölliä mitään. Toiset taas antoivat pakata kuusi kassillista kamojaan antamatta minkäänlaista maksua. Että näin.

T:Gabri


------------
Seuraavat jutut saattavat myös kiinnostaa...

25 kommenttia
  1. Kassaneiti sanoi 23/1/2008

    Kuulin että useassa kaupassa oli ollut näitä pakkaajia joulun aikaan ja arvasin heti, että pakkohan siellä on olla näitä, joiden ostoksiin ei saa missään nimessä koskea tai jotka epäilevät pakkaajien jotain varastavan (?!?)

  2. TheKokemus sanoi 23/1/2008

    Kiittämättömyys on maailman palkka. Siihen kannattaa totutella palvelualalla.

  3. Pekkajuhani sanoi 23/1/2008

    Oli siis paha, jos asiakas ei halunnut teidän pakkaavan tavaroitaan. Oli myös paha, jos asiakas antoi teidän pakata, mutta ei maksanut vapaaehtoista maksua.

    Ainoaksi hyväksyttäväksi toimeksi jää se, että (vapaaehtoisesti) antaa partiolaisten pakata ja maksaa siitä (vapaaehtoisen) maksun. Ei nämä niin vapaaehtoiselta enää kuulostakaan kun lukee Gabrin vuodatusta aasimaisista asiakkaista, jotka eivät ymmärrä toimia sillä ainoalla sallitulla tavalla.

    Ei minulla siis ole mitään partiolaisten toimintaa vastaan. Päinvastoin, kannatan sitä lämpimästi. Mutta pitää muistaa, että vaikka asiakas ei tekisikään niin kuin avun tarjoajat haluavat, ei se silti ole väärin tai tyhmää tai törkeää.

    Eivät kaikki minunkaan asiakkaani osta minulta aina sitä, mitä mielelläni myisin.

  4. Rateli sanoi 23/1/2008

    Kyl kuus kassillista tavaraa pakkautettuu olis iha aiheellista jo vähä kukkaronnyörii höltääki, mut minkäs teet, suomalai o saita nii saita. No ei ny Tosi Aasiakasteluu mut vähä tökeröö kuiteski.

    Mut kuka oikeesti luulee et partiolaiset pöllii ruokakassist? Tai no joo, ehk joku paranoidi mut silti aika inhottavaa jo heti aluks sättii pakkaajaa potentiaaliseks varkaaks, oli se partios tai ei. Nää on aasiakkait nää tälläset. Ei Suomeen mitää jenkkityylist pakkauskulttuurii, ei me kuitenkaa sitä arvosteta.

  5. s sanoi 23/1/2008

    Niinp kelaa

  6. kyllä sanoi 23/1/2008

    Eka täällä valitetaan kauheeseen vauhtiin että kaikki raha tulee siirtää kortille.. Ja nyt on taas tilanne missä tarvittaisiin pikkuhiluja…

    Mitäpäs jos tuolla ihmisellä joka antoi pakata ne kuusi muovikassillista tavaraa ei ollut kuin pankkikortti (tai joku muu kortti) eikä yhtään käteistä.. Paha siinä sitten ruveta mitään maksuja antamaan.. Vai pitäiskö teidän mielestä lähteä nostamaan rahaa ja rikkoa se jossain jotta voi antaa sitten niille niin ihanille partiolaisille jotka tulee tänne valittamana että kun ei rahaa saatukkaan??

    Osa käy tällä sivulla valittamassa aivan turhaa.. varsinkin tämä käteisrahat pois ja siirrytään kokonaan kortteihin, hei kuulkas.. jos niin tehdään niin mites sitten niille partiolaisille ja kodittomille kissoille annetaan rahaa keräyksiin!?!

  7. zvona sanoi 23/1/2008

    Itse inhoan pakkaamista niin paljon, että maksan mielelläni vähintään euron per pakattu paketti.

    Jatkakaa pakkaajat hyvää työtä älkääkä välittäkö maalaisista ja vanhuksista, jotka häiritsevät työtänne tai eivät osaa kiittää.

  8. veronika sanoi 23/1/2008

    Mä en ainakaan kehtaisi antaa toisten pakata ostoksia, jos mulla ei sitä muutamaa hilua siitä olisi antaa. Joten varmaan pakkaisin itse. (ja hieman ehkä yllätettynä oudosta tilanteesta saattaisin epäystävällisesti tokaista että pakkaan mieluummin itse, vaikka tarkoitus olisikin olla ystävällinen)

  9. Reino sanoi 23/1/2008

    Olin itse joskus partiolaisena pakkaamassa noita tavaroita kassalla ja silloin ainakin kauppias maksoi partiolle siitä jonkun summan, eli ei ollut tarkoituskaan asiakkailta mitään kerjätä. Siksi en kyllä itsekkään noille ole mitään antanut kun olen olettanut että maksu tulee kauppiaan puolelta?

  10. tinkerhell sanoi 23/1/2008

    “Jatkakaa pakkaajat hyvää työtä älkääkä välittäkö maalaisista ja vanhuksista, jotka häiritsevät työtänne tai eivät osaa kiittää.”

    Hetkinen, miksiköhän tämä lausahdus kuulosti korvaani jotenkin ilkeältä?
    Eli maalla asuvat ja vanhemmat ihmiset ovat automaattisesti töykeitä, sekopäitä tai tynnyrissä kasvaneita?
    Äläs nyt kuules, kyllä täällä kaupungissakin osataan.

  11. shoon sanoi 23/1/2008

    Reinolta hyvä pointti, joskin ymmärtääkseni moisen päätelmän tekeminen oli jutun kertojan mukaan yritetty estää kyltillä, jossa informointiin partiolaisten touhusta. TOISAALTA aasiakkaathan ovat yleensä kuin ne kolme apinaa: eivät kuule, näe tai puhu mitään tai sitten kaikkia kolmea yhtäaikaa, joten kyltin tehokkuus on vähän niin ja näin…

    zvona: Tosi hieno yleistys, ihanko itse keksit? *ojentaa vuoden nuorekkaalle kaupunkilaiselle näkymättömän yleistymitalin* :D
    Mutta jos nyt ollaan menossa siihen, että jo partiolaisiakin epäillään varkaiksi, niin ehkä huijatuksi tulemisen pelko lähenee jo mielisairautta…

  12. Aasiakas sanoi 23/1/2008

    En kritisoisi jutun alkuperäistä kirjoittajaa liiaksi tästä “ei maksua” -jutusta. Ymmärrän, että nuorelle voi olla jossain määrin turhauttavaa tehdä tällaista työtä, jossa asiakkaalta ei saakaan maksua, vaikka olisi tehnyt sinänsä ison työn.

    Itsekin olen totta kai sitä mieltä, että onhan se kohteliasta saamastaan palvelusta tällaisessa tapauksessa maksaa, ja monilla varmasti hyvää tahtoa ja suurpiirteisyyttä sen verran nyt löytyykin. (Samoin on minusta fiksu sekin vaihtoehto, jos kauppias jotain maksaa järjestölle.)

    Sinänsä hyvin fiksusti valittu tuo alkuperäisen jutun ääriesimerkki 6 kassia pakkauttaneesta. Vaatisi varmasti vähän vanhemmaltakin koko lailla mielentyyneyttä täysin (siis isotkin ostokset pakkauttaneen kohdalla) sisäistää ja hyväksyä sen vapaaehtoisen maksun idea, ja hyväksyä se, että joiltakin ei (syystä tai toisesta) maksua saa, kun taas toiset voivat (pienemmästäkin palveluksesta) maksaa avokätisemminkin.

    (Ylläoleva sai pohtimaan, että mitähän liikkuu katusoittajan mielessä, kun hän ajattelee niitä vapaaehtoisia palkanmaksajiaan. :) )

  13. Aasiakas sanoi 23/1/2008

    tinkerhell: Kiitos huomaavaisista sanoistasi. :)

  14. Elodia sanoi 23/1/2008

    Minä yleensä pakkaan mieluummin itse ostokseni, mutta asian voi sanoa myös nätisti.
    En ole ikinä ajatellutkaan, että tuosta pakkaamisesta pitäisi jotain maksaa… Jospa täällä olisikin kaupan puolesta hoidettu jonkinlainen maksu urheiluseuralle tms. Ainakaan en ole kylttejä huomannut kassan päässä.
    Ei minulla kyllä ikinä ole edes kolikoita lompakossa (joskus harvoin seteleitä), joten en tuosta palvelusta voisi maksaakaan.

  15. tinkerhell sanoi 23/1/2008

    Aasiakas:

    Olkaapas hyvät :D
    Jotenkin aina rupeaa ärsyttämään kaikki yleistykset ihan suunnattomasti, tottakai niitä tyhmiä ihmisiä on sekä maalla että kaupungissa, nuoria ja vanhoja, tummia ja valkoisia. Mutta onneksi enemmistö on aina niitä mukavia ja kohteliaita. :)

  16. Jalpuri sanoi 23/1/2008

    Ja jotkut kuitenki valittavat kun suomessa ei ole pakkaajia? Jotkut eivät vaan ole koskaan tyytyväisiä

  17. keijo sanoi 23/1/2008

    ja heti rahaa vaatimassa.

  18. Gabri sanoi 23/1/2008

    Jos nyt vähän tarkentaisin: aasiakkaat jotka aiheuttivat v-tutus tason nousua olivat ne jotka kieltäytyivät palvelusta tylysti sanoen jotain tyyliin ‘pöllit kuitenkin vaan kamat’. Ja vapaaehtoinen maksu tosiaankin tarkoittaa vapaaehtoista maksua mutta jos tieten tahtoen antaa pakkauttaa koko joulunpyhien ruokansa koko suvulle ja sitten vaan tyynesti kävelee keräysastian ohi, niin kyllä se ottaa pakkaajaa pannuun. Ja joo, eihän kaikillä välttämättä hiluja ollut mutta tämä nyt kuitenkin tapahtu viime vuosituhannella jolloin muoviraha ei vielä ollu se vallitseva valuutan muoto.

  19. Tarza sanoi 23/1/2008

    No täällä yksi huono asiakas ilmoittautuu. Meidänkin lähi cittarissa oli pakkaajat viime joulun alla ja kyllä sanoin, että pakkaan mielummin itse, kiitos. Meitä oli kuitenkin kaksi ja mies maksoi ja minä pakkasin. Haluan myös itse valita miten ne tavarat kasseihin pakataan ja kun meillä on omat kangaskassit, niin haluan myös itse päättää mitkä tavarat ovat keskenään samassa kassissa.

  20. Gabri sanoi 23/1/2008

    Ei tuo vielä sinusta Tarza huonoa asiakasta tee vaan se että kieltäydyt tylysti tai käyttäydyt muuten vain töykeästi. Jos on ystävällinen pakkaajia kohtaan niin ne 6 kassiakin saatetaan pakata iloisella hymyllä ilman palkkiotakin.

  21. Nyt hävettää! sanoi 24/1/2008

    Olen antanut partiolaisten pakata kassit. En ole maksanut mitään, vaan olen luullut että kauppias maksaa heille korvauksen.

    Aika huonosti minua on informoitu, kannattaisiko pakkaajien kertoa vapaaehtoisesta maksusta samalla kun kysyvät lupaa pakata kassit?

  22. Mä vaan sanoi 24/1/2008

    Minä olin asiakkaan roolissa eräässä kirjakaupassa joulun alla, kun olin kirjaa lahjaksi ostamassa ja mietin siinä samalla että pitäisi myös paperia ostaa, että saisi kirjan pakattua. Kassalla myyjä kysyikin korttimaksun jälkeen sitten että meillä ois tässä ysiluokkalaisia, annetaanko niiden pakata kirja? Ilahduin tästä niin kovasti että suostuin, ennenkuin rupesin miettimään että minkähänlainen maksu tästä tulee ja että onko minulla mahdollisesti käteistä.

    Siirryin pakkaajien luokse ja luin lapusta, että maksu on vapaaehtoinen ja rahaa kerättäisiin luokkaretkeä varten. Tarkistin käteistilanteen ja totesin ettei minulla ollut kuin 45 centtiä käteistä. Annoin heille loput hiluni, mutta silti jäi hieman huono omatunto kun ei se rahan kerääminen luokkaretkeä varten mitään helppoa ole.

  23. shira sanoi 24/1/2008

    Itse olin joulumielellä liikenteessä ja kävin laittamassa pakkaajien maksupurkkiin hilujani vaikkei siinä tilanteessa mitään pakattavaa ollutkaan. Seurasi huvitus siitä kuinka sain eräältä näistä kultaisista mukuloista niin pöllämystyneen ilmeen, että oli kuin olisin käynyt ryöväämässä enkä lahjomassa. :D
    Mitään kiitosta ei tietenkään kuulunut, mutta varmaan kissa (ja luultavasti hämmennys) vei neitoselta kielen, tai väsy oli jo iskenyt kun oli joutunut koko päivän puoli-ilmaiseksi aasiakkaiden lahjojen parissa räpeltämään. ;)

  24. Tuija sanoi 24/1/2008

    Ennen joulua minäkin annoin pakaata ostokseni länsirannikon isossa marketissa. Kun kassini oli siirretty kärryyni, tarjosin tytöille rahaa, mutta eivät huolineet. Kauppias oli kuulemma palkannut heidät töihin. Kummastutti vähän, kun euroni eivät kelvanneet.

  25. kaupantäti sanoi 13/8/2008

    Jos kauppias palkkaa kassinpakkaajat itse, se tapahtuu työvoimanvuokrauspalvelun kautta. Koska työntekijät eivät ole ko. kaupan palkkalistoilla suoraan, he ovat vakituisen henkilökunnan mielestä hyvin arvaamattomia ja heitä täytyy infopisteestä käsin vahtia haukankatseella. Tässä tilanteessa on erittäin vaikea ottaa tippiä vastaan, olen pahoillani.

Jätä kommentti