“Itse olette hukanneet!”
Videovuokraamossa sattuu ja tapahtuu. Yksi päivä n. vuosi sitten tullessani töihin huomasin, että joltain asiakkaalta oli palautunut vain elokuvan kotelo ja unohtunut levy jonnekin. No, soitin sitten asiakkaalle, että jäikö levy soittimeen tai vastaavaa ja sain vastaukseksi vakuuttelua, että kyllä se on palautettu ja etsikää liikkeestänne. Pyysin kuitenkin häntä myös tarkistamaan kotoaan ettei levy varmasti ole hänellä.
Elokuvaa ei löytynyt tosiaan meiltä ja asiakas tuli sitten toista elokuvaa vuokraamaan. Totesin hänelle etten valitettavasti voi vuokrata uutta elokuvaa ennen kuin kyseinen elokuvan levy on palautettu. Siitäpä se riemu ratkesi. Asiakas huusi putkihuutoa, että kyllä on palautettu ja että hänen veljensä varmasti palautti, ja kirosanoja tietenkin tuli ja muutama haukkumasana.
Mukava yrittää pysyä rauhallisena, kun miehen takana oli vielä hirveä jono. No, mies sitten lähti ovet paukkuen ja laittoi jopa palautetta, että onpas meillä huono palvelu ja että me olemme sen todennäköisesti itse hukanneet ja yritetään häntä siitä syyttää, jne, jne.
Meni sitten n. viikko kun tulin taas aamulla töihin, ja mikä se onkaan palautunut kuin tuo kyseinen levy. Mukavasti lykätty ilman mitään suojaa postiluukusta sisään. Kiitos asiakkaalle kun kävit huutamassa minulle turhaan. Se auttoi asiaa.
Näin vinkkinä voisin sanoa, että palauttakaa aina itse vuokraamanne elokuvanne. Eniten työllistävät juuri nämä “veli varmasti palautti” tai “kaverin piti palauttaa”.
T:windtalker
------------
Seuraavat jutut saattavat myös kiinnostaa...

Juuri viime viikolla muuan asiakkaamme väitti meidän myyjien liikkeessä tai huoltomiesten huollossa aiheuttaneen hänen pari kuukautta vanhan kännykkänsä kosteusvauriot. Tottakai me asiakkaiden puhelimet uitamme heti takahuoneen ämpärissä.
“Juuri viime viikolla muuan asiakkaamme väitti meidän myyjien liikkeessä tai huoltomiesten huollossa aiheuttaneen hänen pari kuukautta vanhan kännykkänsä kosteusvauriot.”
Te voitte todistaa asiakkaan aiheuttaneen kosteusvauriot ihan yhtä pitävästi, kuin asiakas voi todistaa teidän aiheuttaneen ne. Eli ette voi.
Ja juuri jutun kaltaisten idioottien takia shoonilla monesti pinna kiristyy kotona, kun levy on käsittämättömän huonossa kunnossa. Mikähän näitä urpoja vaivaa? Ilmeisesti on jotenkin vaikeaa ymmärtää, ettei sitä vuokra-dvd:tä ole tarkoitus pitää mukin alustana, meikkauspeilinä tai frisbeenä. Kiva sitten aina putsailla niitä rasvaisia sormenjälkiä, pitkittäisille naarmuille ei oikein edes voi mitään. -_-
Shoon: samaa mieltä. Kun olen vuokraamassa elokuvaa, tarkistan aina heti sen levyn kunnon tiskillä. Jos levy on kelvottomassa kunnossa (sen näkee!) pyydän heti toisen levyn. Jos toista levyä ei ole, varaan samalla mahdollisuuden hyvitykseen jos levy ei toimi odotetusti. Tämä ei koskaan ole ollut ongelma ja *valitettavasti* olen pari kertaa joutunut vaatimaankin hyvitystä.
Mikä siinä levyn käsittelyssä voi olla niin vaikeaa että siihen pintaan ei edes *kosketa* käsin. Levyä käsitellään reunoista ja keskustasta pitäen, myös kotelosta ja soittimesta nostettaessa.
Vuokraamon henkilökunta ei tälle aasien käytökselle oikein mitään voi…
vuokraamosta riittäisi juttua enemmänkin. poimin yhden mielestäni selkeän asian, joka tuottaa kuitenkin päivittäin ongelmia: jos ei ole as.korttia tai henkkareita mukana, niin elokuvia ei saa mukaansa. (poikkeuksena ainoastaan ihmiset, jotka tunnistan.. kantikset jne.) jatkuva poru asiasta, joka on asiakkaan oman turvallisuuden takia säädetty. aika usein viskataan visa electron tai pankkikortti ja tokaistaan: “kato siitä nimi…” siis mitä häh?! ja paras on se katkera kommentti: “no mä otan sit nää karkit vain, vai tarviiko siihenkin henkkarit?”
Pakko nyt itsekin ihmetellä tuota levyjen käsittelyä, monta kertaa on elokuvanautinto lyssähtänyt kun kannettavani alkaa löytämään niitä naarmuja levystä… Ei sen pitäisi tosiaan olla vaikeaa nostaa sieltä reunoista ja keskeltä? Itse olen tehnyt niin aina siitä asti kun ensimmäiset CD- ja DVD-levyt sain käteeni ja ihan opettelematta…
Huvittavaahan on myös se että jos katsoo kavereiden kanssa leffaa niin heistäkin n. 95% ottaa levyn sillä oikealla tavalla ulos kotelosta. Eli kaikki vuokraamoiden naarmuiset ja pilalle menneet levyt ovat muutaman aasiakkaan aikaansaannoksia? Kiesus sentään..
joku kumma juttu siinä on, että kun tavara ei ole oma, sen ei ole niin väliä.. vrt esim kirjaston kirjat, kun niihin niistetään nenä, pyyhitään perse ja kirjoitetaan vielä pätkä päiväkirjaakin. tuskin kovin moni omia tavaroitaan niin kohtelee..
Näinpä. Ei cd- ja dvd-levyt sovellu vuokraukseen ja kirjastoihin ollenkaan, parin viikon jälkeen ne ovat kuin hiekkapaperilla käsiteltyjä. Olisi nyt inssit viisastuneet vahingosta ja suunnittelleet edes bluray-levyt uudelta pohjalta, jonkinlaiset kuoret niihin kuten disketeissäkin oli aikoinaan.
hah! hupaisa nimimerkki edellisellä
Cully Sint, on insinörtit kehittäneet jo semmoisen kuorellisen levyn, nimittäin DVD-RAM levyn. Tosin tuo ei ottanut tuulta, koska sen valmistaminen maksaa vähintään 50% enemmän kuin tavallisen DVD:n.
Mutta, niinkuin yleensä kaikessa nykyään, kuka haluaa laatua kun on shaissea tarjolla halavalla…
heinis: Niinpä! Käsittelen kirjastossa palautuvaa aineistoa ja vaikka suurin osa kirjoista, levyistä yms palautuu sentään yhä hyvässä kunnossa, niin aina löytyy myös aivan käsittämättömän huonossa kunnossa palautuvia. Ja sitten ollaan aivan ihmeissään jos ja kun joutuu korvaamaan jotain.
Ihan asiasta kukkaruukkuun, kyllä ne ihmiset joskus omiakin tavaroitaan niin huonosti kohtelevat. Kuinka usein kassalla näkee pankkikortteja, jotka näyttävät hiekalla raavituilta (siis täysin erilaisilta kuin normaalisti kuluneet) ja kuinka usein tulee vastaan seteleitä jotka on rypistetty taskuun, itselleni kun ei tulisi mieleenkään rutata rahaa taskunpohjalle. Sitä aina miettii, että jos aikuiset ihmiset kohtelevat omaa rahaa/maksuvälinettä näin niin kuinka sitä mahdetaankaan kohdella kaikkea muuta. :O
Itse lainaan aika paljon DVD:tä kirjastosta (minkäs sille voi, kun opiselijalla ei ole varaa) ja ne levyt ovat yleensä hyvässä kunnossa. Ainakin kun vertaa vuokraamoiden vastaaviin..
Yleensä vuokraan aina 2-3 levyä kerralla ja tavallisesti joka toinen kerta yksi levy jää katsomatta pelkästään levyn kunnon takia..
Ehkä olen ollut epäonninen, en tiedä..
(Enkä minäkään ymmärrä, miten on mahdollista, että ne levyt kuluvat. Niitä säilytetään koteloissa, niiden pintoihin ei kosketa käsetellessä ja ne luetaan optisesti - täydellisessä maailmassa ainakin).
Älä nyt liioitelko, hei. Minä olen kai kerran koko vuokraus- ja lainausurani aikana törmännyt DVD-levyyn , joka ei pyörinyt kunnolla. Kaikki sadat muut ovat olleet ihan kunnossa.
Tahtoo vain sanoa, että vaikka noita tuhottuja levyjä on, ne ovat kuitenkin se pieni vähemmistö.
“Juuri viime viikolla muuan asiakkaamme väitti meidän myyjien liikkeessä tai huoltomiesten huollossa aiheuttaneen hänen pari kuukautta vanhan kännykkänsä kosteusvauriot.”
“Te voitte todistaa asiakkaan aiheuttaneen kosteusvauriot ihan yhtä pitävästi, kuin asiakas voi todistaa teidän aiheuttaneen ne. Eli ette voi.”
Ei katsos ole väliä onko vaurion aiheuttanut aasiakas itte vai veljensiskon vaimo… Huolto toteaa vaurion ja evää takuun. Huolloissa on sen tason vaatimukset laitteilla ja tiloilla ettei ole mahdollista siellä kastua,thats it.
Mahtaakohan nuo kovasti ottaa vahinkoa laitteiden sisässä? Esimerkiksi Sonyn idea, että Playstation 2 muka soveltuisi pystyyn sijoitettavaksi, oli täysin luonnonvastainen ja perverssi ja kuulemma se sitten levyihin iloisia ympyröitä tekikin.
Surkeita vuokraamoita jos asiakkaalle annetaan naarmuisia levyjä vuokralle. Tarkastus palautettaessa että levy on kotelossa ja hyvässä kunnossa tai asiakas korvaa paikan päällä varmaan auttais asiaa, mutta eihän järkeä kannata käyttää kun se tavara ei ole myyjän omaa. Onneks ne vuokraamot joista vuokraan ei surkeita levyjä tarjoa vuokralle, sisältö tosin voi olla surkeeta mutta levy on kyllä ehjä ja toimiva.
Ihana provo toisen krumppa.. Täydellisessä maailmassa tommonen varmaan toimiski.
Iteki laitoin muistutusta perään yhelle, jolla leffa täl hetkel myöhäs ja tää ko kundi soitteli sitte että “SE ON TEIDÄN ONGELMA JOS EN SITÄ LEVYÄ LÖYDÄ.” jaa ihan meidän ongelma että herra on kadottanu meidän omistaman vuokra-dvd:n? No eiköhän hänelle sillä hetkellä kun postiluukusta tuppaa lasku niin valkene, ettei se todellakaan ole meidän ongelma..
No DVD levy sentään ei riko asemaa, kuva vaan ei näy. Ennen kun oli VHS:t niin huono nauha saattoi rikkoa koko nauhurin. Ei tarvittu muuta kuin pieni ryppy tai räkänööli nauhassa, niin videoiden lukupää otti nopeasti nokkiinsa.
Bonunseha se kakka vuokraamon nauhoista tarttui sitten omiinkin kasetteihin. Ongelman lähtökohta oli siinä että ihmiset katselivat videoita -82 vuoden perintöVHS:illään, jotka repivät järjestään kaikki nauhat heti kun ne asemaan työnsi.
minäkin olen ollut videovuokraamossa töissä, jonne asiakkaat palauttelevat tyhjiä kuoria. Hirveän huudon kanssa penätään että palautettu on, kunnes seur. viikolla kilpailevasta firmasta soitetaan ja pyydetään noutamaan virheelisesti heille palautetut lainat
Rupes ihan naurattamaan
Hahaha:D Jurpo mikä jurpo, ei voi muuta sanoa! … HAHAHAHAHA
Vähän vanha viestiketju, mutta annetaan nyt silti yleistä palautetta myös asiakkaan silmistä ja tästä levyjen palauttamisesta. Nimittäin minua vähän häiritsee sellaiset liikkeet, joissa palautus tehdään tiskille (eikä siinä olevaan lokeroon). Kaikki on varmaan OK jos myyjä on paikalla kun levyt siihen laittaa, mutta jostain syystä tulee aina sellainen olo kuin joku voisi ne varastaa mikäli myyjä on jossain. Kuka sellaisessa tilanteessa korvaa? Asiakkaalla ei ole mitään oikeusturvaa kun ei ole kuittausta eikä edes tarkistusta ennen kuin vasta joskus.
Huolestani huolimatta minulle ei ole kylläkään vielä ilmoitettu seuraavaa elokuvaa vuokratessani, että joku aikaisempi olisi palauttamatta. Ainoastaan pari kertaa on jäänyt levy pois kotelosta jo vuokratessa ja kerran on ollut joku väärä levy siellä.
Niin ja toinen häiritsevä asia. Eli mikä ihmeen hinku joillain työntekijöillä on kerätä hirveät läjät niitä elokuvia pöydille ennen kuin vie ne hyllyyn? Luulisi, että siellä pöydällä ne ovat tuottamatonta painoa ja että yrityksen intresseissä olisi saada ne esille. Mutta joillain naamavärkeillä tuntuu olevan vakiintunut taipumus keräillä niitä pöydälle. Ymmärtäisin asian jos olisi kiirettä, mutta monesti nämä vain norkoilevat siellä tiskillä ja katselevat jotain elokuvia tekemättä mitään tähdellistä. Ja jottei menisi hiusten halkomiseksi, niin todettakoon että todellakin tarkoitan isoja (olettavasti pitkin päivää kerättyjä) röykkiöitä eikä muutamaa koteloa.