Ja kehtaat vielä hymyillä…

Lauantaipäivä myymälässä. Olin kahvitauolla kun työkaverit pyysivät apuun vaikean asiakkaan vuoksi. Noh, menin myymälän puolelle ja siellähän odotti mieshenkilö. Hänellä oli kädessään avattu savukalapaketti, jonka hän oli ostanut edellisenä päivänä. Tohkeissaan hän selittää, että tässä on päiväys mennyt umpeen ja rahat pitäisi saada takaisin.Vilkaisin kalapakettia joka oli aivan oudon tuottajan, eli ei myynnissä meillä. Pyysin häneltä kohteliaasti kuittia, jota ei tietenkään löytynyt. Hän olisi voinut itse todeta siitä olevansa väärässä kaupassa. Asiakas jatkoi mesoamistaan rahoista, jotka pitäisi palauttaa hänelle. Yritin kärsivällisesti selittää hänelle, että meillä ei ko. firman kalatuotteita ole myynnissä. Ei mene perille sitten millään, vaan aasiakas vannoo ostaneensa sen meiltä. Herran naama alkaa olla kohtuullisen punainen raivosta. Vien sitten aasiakkaan kalatiskin eteen, jotta hän voi itse todeta asian. Ärtyneenä hän toteaa, että se on sitten ostettu muualta, ja että minun pitää lopettaa hymyily, se ei kuulemma sovi asiakaspalveluun…

Jep jep, voit siis tulla myymälään, vaatia rahasi takaisin muualta ostetuista tuotteista ja vielä ilman kuittia, huutaa naama punaisena ja vielä lopuksi kieltää myyjää olemasta kohtelias ja ystävällinen…

T:diipa daa


------------
Seuraavat jutut saattavat myös kiinnostaa...

11 kommenttia
  1. Neiti R sanoi 19/3/2008

    Nii-in, kun asiakas tajuaa olevansa väärässä, niin eihän sitä missään nimessä voi myöntää, vaan pitää repiä tyhjästä uusi narinan aihe. Miten säälittävää! Kokeilisivat joskus sanoja “anteeksi, erehdyin”.

  2. Bemarimiez sanoi 19/3/2008

    Siinäpä on taas joku kusipää päässy irti ja hyökänny kauppaan…

  3. ShadowMan sanoi 19/3/2008

    Tokihan on miellyttävää katsella ku asiakkaita palvellaan naama norsuntoosalla… mikä hitto noita otuksia oikein riepoo?

  4. Q sanoi 19/3/2008

    Vaihda alaa ™ :D

  5. Power sanoi 20/3/2008

    Häpee! ;D

  6. karosa sanoi 20/3/2008

    Just… eli kun EI hymyile, niin se ei kelpaa ja kun hymyilee, niin sekään ei tunnu kelpaavaan. Vaikiaksi mennee.

  7. Petri sanoi 20/3/2008

    Uskomattoman idioottimainen aasiakas. Retardi. Tuollaisia pitäisi murjoa huolellisesti esimerkiksi jollain savukalapaketilla pitkin korvia, niin oppisipahan prkl olemaan.

  8. jeps sanoi 20/3/2008

    monia ihmisiä sais läimiä lapiolla naamaan että ne osais käyttäytyä ja kunnioittaa muita ihmisiä.

  9. Titiuu sanoi 20/3/2008

    Pitää oppia tunnistamaan ne asiakkaat, jotka haluavat heille hymyiltävän ja asiakkaat joille ei hymyillä pidä. Samoin kuin ne asiakkaat joille hei on kelvollinen tervehdys niistä asiakkaista joille ehdottomasti pitää sanoa päivää… ;)

  10. Pro Aspa sanoi 23/3/2008

    Miksi näiden urpojen kanssa pitää tuhlata turhaan aikaa? Jo siinä vaiheessa kun kuittia ei ole esittää, voi aasille sanoa että tervemenoa.

    Ymmärrän kyllä että aspa haluaa todistaa aasille tämän olevan aasi, mutta useimmiten se joko a) ei kuitenkaan tajua millään olevansa aasi taikka b) tajuaa, mutta ei missään nimessä halua sitä tunnustaa joten en ymmärrä mitä aspa tällä voittaa.

    Se on vain sikäli huonoa, että aasit saa sen kuvan, että heillä on oikeuksia vaikka kuittia ei olekaan. Ensin kuitti, ja vasta sitten jos se löytyy katsotaan onko muilla väitteillä katetta.

  11. Mehi sanoi 23/3/2008

    Neiti R: “Nii-in, kun asiakas tajuaa olevansa väärässä, niin eihän sitä missään nimessä voi myöntää, vaan pitää repiä tyhjästä uusi narinan aihe. Miten säälittävää! Kokeilisivat joskus sanoja “anteeksi, erehdyin”.”

    Suosittelen tuota myos mun pomolle ;) Oikutteleva fashion-gay, jolle olen muutaman kerran joutunut huomauttamaan jostain unohtuneesta asiasta, vaarin tehdysta jutusta tai pyytamaan selvitysta hanen tekemiin sotkuihin jotta voisin itse jatkaa omia hommiani. Jotenkin huvittavaa huomata miten han hakeltyy kun huomaa omat mokansa, ja koittaa sitten heti keksia ihan mita tahansa moitittavaa, jotta voisi kaantaa negatiivisen huomion pois itsestaan :P

Jätä kommentti