Jäätelöpisteen aasiakkaat
Olin viime kesänä jäätelönmyyjänä suurehkon perhemarketin eteisaulassa olleessa pienessä jäätelöpisteessä. Vaikka asiakaskunta oli pääasiallisesti mukavaa, riitti jäätelönostajien joukkoon myös enemmän tai vähemmän pahoja aasiakkaita.
1) Arpojat
Jäätelöpisteen valikoima oli kohtuullisen pieni: vaniljasoftista ja neljää-viittä eri jäätelömakua kerrallaan (suklaata ja mansikkaa oli aina). Joillekin asiakkaille jäätelön valitseminen tuntui silti olevan ylivoimaisen vaikeaa. Eräskin rouva muutti neljä (4!) kertaa mieltään ostotapahtuman aikana. Onneksi jouduin heittämään “vain” kaksi turhaan tehtyä jäätelöä pois. Viimeisen jäätelön kohdalla sai ihan jännittää, kelpaako tämä pallo nyt varmasti. Ihan vinkkinä: on suositeltavaa jo etukäteen miettiä, mitä makua haluaisit, varsinkin jos takanasi on jonoa.
Oma lukunsa olivat asiakkaat, jotka pähkäilivät pisteellä pitkän aikaa mitä ottaisivat (takana luonnollisesti pitkä jono), ja päättivät sitten kuitenkin hakea kaupan puolelta ne jäätelöt, kun ne ovat siellä paljon halvempiakin. Tämä tietenkin ilmoitettiin minulle moittivaan sävyyn, aivan kuin he olisivat toivoneet minun ottavan sen jonain henkilökohtaisena loukkauksena. Ihan tiedoksi: minä en ole valmistanut niitä jäätelöitä enkä saa teidän rahojanne omaksi, vaan voitto menee sille samalle kaupalle, jolta ostatte ne halvemmatkin jädet.
2) Vinkujat
Kuten todettua, valikoima oli pieni ja uutta makua tuli myyntiin vasta kun edellinen oli käytetty loppuun. Tämä johtui ihan yksinkertaisesti tilanpuutteesta ja siitä, että näin menekkiä oli helpompi seurata. Kuitenkin joka ikinen päivä tuli useampi asiakas vinkumaan, kun ei sitä omaa suosikkimakua löydykään. OK, ymmärrän, että sinä pidät kovasti siitä cappuccino-/punssi-/light-persikka- jädestä, mutta sitä ei valitettavasti löydy valikoimasta lainkaan. Todennäköisesti olisit ainoa, joka sitä edes ostaisi. Ymmärrän toki, että oman lempimaun puuttuminen harmittaa, mutta toistaiseksi en ole vielä onnistunut muuttumaan jäätelöksi, eikä tuo säälittävä vinkuminen muuta asiaa miksikään.
Monet aasiakkaat jopa suorastaan KÄSKIVÄT minua hakemaan jotain tiettyä jäätelömakua “sieltä takaa”. Missä tämä “siellä takana” sijaitsee, sitä en tiedä itsekään. Olin myös yllättynyt siitä, kuinka moni aasiakas “tiesi” meillä olevan sitä-ja-sitä jäätelömakua. Jep jep, “siellä takanahan” me niitä piilotellaan. Kun selitin, että en valitettavasti voi myydä muita makuja, kuin mitä näytillä on, alkoi armoton vinkuminen siitä, miten PITÄÄ olla enemmän makuja. Niinpä, ja oikeastaan tarvitsisi myös kolme pakastinarkkua lisää, että ne jätskit saisi mahtumaan jonnekin. Jotkut jopa kyselivät pomoni nimeä kiukuissaan, kun sillä kertaa ei ollut jotakin makua myynnissä, enkä suostunut hakemaan sitä “sieltä takaa”. Kumma kyllä pomolle ei ollut kuitenkaan tullut yhtään puhelua…
3) Lukutaidottomat aasit
Sattuipa sitten niin, että jäätelöpiste oli enää muutaman päivän auki. Softis oli päässyt loppumaan, eikä sitä tilattu enää lisää. Jätskipisteen välittömässä läheidyydessä oli VIISI A4-kokoista lappua ja yksi ständi, joissa luki isoin kirjaimin, että softis on valitettavasti loppu. Yksi lapuista oli tiskillä servettitelineen päällä, siis suoraan asiakkaan silmien tasolla. Silti melkein joka toinen aasiakas joko tilasi softista tai kysyi lapun luettuaan: “Eiks oo softista?”. No joo, neropatti, nyt kun kysäisit, niin onhan sitä oikeasti, kunhan halusin testata tajuaako kukaan kysyä.
Voimia kaikille jäätelönmyyjille!
T:ice queen
------------
Seuraavat jutut saattavat myös kiinnostaa...

haha, noinhan se aina menee kun kolmoskohdassa
ihan sama vaikka kirjottais mitä ja minne, ei niitä lappuja kukaan koskaan huomaa tai ymmärrä
tai sitten asiakkaat tarkistavat vain, että josko sittenkin… itse olin kesän töissä kioskissa, johon tuli kesän aikana käyttöön toinen kassakone ja teitenkin “toinen kassa palvelee” kyltti käytettäväksi sille kassalle, jossa ei ollut myyjää. asiakkaille oli aivan uskomattoman vaikeata tajuta kylttiä ja taikka sitten löytää sitä “vierestä kassaa”, joka todellakin oli - ylläripylläri - siinä vieressä. huoh!
Mielestäni tarpeetonta heittää jo “tehdyt” jäätelöt roskiin. Joku raja palvelullakin.
Niin, mietin tuota ykköskohtaa, että eiköhän tarinassa ollut vähän liioittelun makua… Kyllähän sen pyöritellyn pallon voi laittaa takaisin jätskikaukaloon, jollei asiakas sitä halua; onpahan seuraavalle valmiina. Jos asiakas tilaa pehmiksen ja haluaakin toisen, voi siinä vaiheessa sanoa, että tämä on tilattu ja tässä tämä on. Teillehän se on hävikki, jos asiakas muuttaa mieltään.
Jos asiakas tilaa minulta light omena siiderin, ja kun olen pullon jo avannut, en todellakaan anna asiakkaan enää päättää, että hei, ei siideriä, vaan sitten hanaolut… Avattu pakkaus on ostopäätös; pätee aina. Jos olet tilannut, ja päätätkin yhtäkkiä muuttaa mieltä, on virhe omasi, ei myyjän.
Hmm, itse olen kyllä syyllistynyt tuohon “Ai ei oo pehmistä”-kyselyyn. Tarkoituksenani ei kuitenkaan ole kysellä josko sitä on piilotettu jonnekin, vaan ihan halu keskustella siinä tilauksen lomassa.. Esim. että miksi ei ole, onko jokin laite mennyt rikki tms, tuleeko pehmistä koska lisää jne. No, ehkä olenkin nosy bastard
vois tehdä pientä listaa mitä kaikkea “siellä takana” on ja mitä siellä tehdään
Tämä sivusto saa kyllä menettämään lopunkin toivon ihmiskuntaa kohtaan. Mistä aasien planeetalta näitä tupsahtelee.
Kannattaako hakeutua palvelualalle, jos moiset pikkuasiat jo pistää vihaksi?
janari, ettäkö kirjoittaja olisi oikein HAKEUTUNUT palvelualalle kesätöihin?
En tiedä kovin montaa joka kesätöihin hakiessan oikein vartavasten hakeutuisi paskapalkkaiselle alalle.
Oisit vaan kiltisti hakenu sitä softista sieltä takaa =D. Käsittämättömän monella ihmisellä on semmonen kuvitelma että kaikissa kiskoissa ja kaupoissa on ehtymättömät varastot kaikkea, siis ihan kaikkea, mutta henkilökunta ei vaan halua tuoda niitä esille. Jokuhan vois vaikka ostaa ne..
Janari, mikä tahansa rupee ärsyttämään kun siitä tarpeeks monta kertaa kuulee, myös pikkuasiat. Se ei tarkota että olis väärällä alalla. Tai edes huono aspa.
Niin, tarkennuksena tuohon jäätelöiden poisheittämiseen: tässä tapauksessa pallot olivat jo käyneet vohvelissa, joten niitä ei voinut laittaa takaisin, koska myynnissä oli myös gluteeniton vohveli. Omaa hölmöyttänihän se oli, etten vaatinut häntä ostamaan jo tekemiäni tuotteita, mutta toisaalta pääsin varmaankin helpommalla kun tottelin aasiakasta..
Samanlaisiin asiakkaisiin olen noin viiden kuukauden aikana törmännyt.
Itseäni ei ole vielä ärsyttänyt asiakkaiden mielipiteiden muuttuminen, yleensä vain laitan pallon takaisin vuokaan. Ainoastaan ilkeät kommentit ja syytökset asioista, joihin en voi vaikuttaa, vähän suututtavat. Onneksi en ole kuitenkaan vielä menettänyt hermojani!
Esimerkiksi koska olen töissä yhtiön x kioskissa, voimme tilata vain samaisia x-merkkisiä jäätelöitä kioskiimme. Sitten joku tulee ja valittaa, miksei meillä ole jotakin y-merkkistä jäätelöä, kun se on niin suosittuakin ja kun viereisessäkin kioskissa myydään.
Huvittavaa on myös se, kun asiakkaat moittivaan sävyyn informoivat sen viereisen kioskin alhaisemmista hinnoista ja pyytävät alennusta! Aivan kuin voisin alennuksia jaella, kun rahat eivät mene omaan taskuuni muutenkaan.
Siis voi ei, “siellä takana” pienessä jäätelöpisteessä? Kyllä menee ihmisten typeryys äimistyttäviin korkeuksiin.
“Siellä takana” on 6000 neliötä varastoa johon “myyjät käyvät piilottamassa” kaiken mitä asiakkaat haluaisivat ostaa. =) Ihan vittuuttaan.
“Ihan vinkkinä: on suositeltavaa jo etukäteen miettiä, mitä makua haluaisit, varsinkin jos takanasi on jonoa.”
Valitettavasti aika monessa jätskinmyyntipisteessä niitä tarjolla olevia laatuja ei yksinkertaisesti näe kunnolla ennen kuin pääsee tiskin ääreen, koska ne joko jäävät edellä jonossa olevien taakse piiloon tai on sijoitettu lasin taakse niin että heijastusten takia ne näkee vasta aika läheltä. Kaunis ajatus, muuten. Siihen voisi vielä jatkaa toiveella, että ne naisihmiset etsisivät sen lompakkonsa sieltä matka-arkun kokoisesta väskystä jo jonottaessaan…
Minä etin lompakon ja rahankin usein valmiiksi jonottaessani, vaikka olen naisihminen, eli eipäs yleistetä.
Olisit kävellyt pokkana ulos pisteestäsi, kiertänyt kojun muutamaan kertaan, myös aasiakkaan jalkojenjuuria tutkiskellen ja sitten ilmaantunut takaisin tiskin taakse ilmoittamaan, että kävin katsomassa, ei ollut missään!
Ja jos haluaa kertoa että ottaa TOTA jäätelöä niin onko sitä vitriiniä aina pakko lääppiä paskasilla sormilla ?
Kummastuttaa myös pienten lasten vanhemmat. “Omassa” kiskassani oli noin 20 eri lajia jäätelöä ja äiti sitten pikkupojalle noin 3 vee mitä haluat ? no tottakai se pikkuskidi osottaa rommirusinaa. Äiti myöhemmin tulee ihmettelemään kun ei jäde maistu pojalle.. Kiitos äideille ja isille jotka kysyvät omalta kullannupultaan otatko mansikkaa vai suklaata. Kiitos.
Paras oli kun olin muutama vuosi sitten jäätelökioskilla töissä, niin asiakas tilasi mango-melonijäätelön - ilman sitä melonia kitooos. Olin vähän niinku että juuh, eipä taida nyt onnistua kun niitä meloninpaloja on ympäri sitä jäätelöä
Ja jos haluaa kertoa että ottaa TOTA jäätelöä niin onko sitä vitriiniä aina pakko lääppiä paskasilla sormilla ?
Nimenomaan, ja kun se vitriini vielä on kupera ja/tai kallellaan niin arvaa nyt mitä aasi tahtoo. “Anteeksi, oliko se [tämä]?”
“No ei kun TOOOIII!” Ja TOOOIIIN aikana oikein hierretään rasvaiset sormenjälkikierteet siihen lasiin.
“Siellä takana” kyllä yleensä istuu joku jäätelömyyjän kaveri juoruamassa ja naureskelemassa asiakkaille. Ja myyjä on kiukkuinen, kun tulee asiakkaita ja niitä joutuu palvelemaan, kun menee hyvä juttutuokio pilalle.
No ei hemmetti, ihme vinkumista niinkin isosta asiasta kuin the Jäätelö! Varsinkin toi kakkoskohta, että ihan esimies pitäisi kutsua paikalle jos ei mieluisaa jädeä altaasta löydy. Koittakaa kestää!
No ohhoh olipa tylsä juttu. Oli varmasti huikean raskas ja haastava kokemus olla kesätöissä jäätelönmyyjänä. Kai sentään olet teini?
kalaasi: Tuolla tavalla asennoituneiden takia se tosiaan voi olla kovin raskasta. Ihme vinkumista aina pikku asioista myyjälle, joka tekee tuota paskahommaa aivan polkupalkalla.