Jonossa huomioitua

Kävin tänään aamulla eräässä Kampin hyvin varustetussa ruokakaupassa, jossa kanssa-aasiakkaat saivat minut taas miettimään, miten kullanarvoisia käytöstavat ja järjenkäyttö ovatkaan…

Kassalla, jolle jonotin, jonon etupäässä oleva kanssa-aasiakas oli fiksusti heti aamutuimaan maksanut 500 euron setelillä. No eihän siihen löytynyt vaihtorahaa, joten jono seisoi ja kassaneiti hikoili ja yritti saada apua.

Viereinen kassa aukesi, joten edelläni jonottava nainen ja minä siirryimme siihen. Vielä meidänkin edellämme jonottanut mieshenkilö ei huomannut kassan aukeamista, ja tajutessaan muiden siirtyneen siihen kirosi kovaan ääneen “VOI V***U!” ja steppaili hermostuneesti edestakaisin uuden ja vanhan jonon välillä sen näköisenä, että kiilaisi minut hetkenä minä hyvänsä. Koska tällä hermokimpulla oli vain yksi röökiaski, päästin hänet edelleni. Joo, ei tarvitse kiittää. Ei myöskään tarvitse tervehtiä kassaneitiä. Sen sijaan on ihan jees heittää kolikot tiskille kuin koiralle luu, ja murahdella mennessään. Tiedoksesi, idiootti, vaikka et tätä todennäköisesti koskaan luekaan: jos olisin tiennyt että olet kärsimättömän lisäksi vielä mykkä ja öykkärikin, olisit saanut mennä jonon päähän ja jonottaa siellä vaikka maailman tappiin.

Kaikkea te kassahenkilöt jouduttekin sietämään. Otan osaa.

T:Kanssa-aasiakas


------------
Seuraavat jutut saattavat myös kiinnostaa...

21 kommenttia
  1. Titiuu sanoi 18/4/2008

    Siinä on taas ollut kohteliaisuus huipussaan.. Joskus itse päästetty lounastauolla eteen jonossa yhden ostoksen kanssa, siitä olin hurmuisen kiitollinen ja “etuilun” sallineelle kanssa-asiakkaalle selväksi sen teinkin.
    Kassahekilöstölle on mielestäni myös sanottava vähintään tervehdys, kiitos ja ole hyvä..

  2. Pulla sanoi 18/4/2008

    Joo-o… että sellainen tapaus.

    Ihmetyttää kyllä yksi asia tossa jutussa… miksiköhän se kassa oli ottanut sen 500e setelin vastaan? Omaa työtäänhän kassaparka sillä vain vaikeutti.

  3. Petra sanoi 18/4/2008

    En todellakaan ymmärrä miksi ihmiset ylipäätään ottaa sieltä pankista niitä 500 euron seteleitä. No on ne varmaan käteviä jos vaikka käytetyn auton ostaa käteisellä, mutta älkää tulko maksamaan niillä 40 euron ruokaostoksia!

  4. Eikka sanoi 18/4/2008

    Jostain syystä myös turisteilta löytyy aivan uskomattoman suuria rahoja, mä en tajuu miksi ne semmosten kanssa liikkuu. Onko ne sitten jotain liira/rupla sukupolvea joiden mielestä pitää olla vähintään kolminumeroinen seteli jotta kaupasta mitään saa?

  5. Miriam sanoi 18/4/2008

    Turistit saavat isot rahat vaihtaessaan valuuttaa, ei siinä yleensä tajua pyytää järkeviä seteleitä niiden isojen tilalle kun tyytyy siihen mitä annetaan.

  6. ässä sanoi 19/4/2008

    Miksi täytyy aina miettiä’ “miksi kassa edes teki näin”? Kun se ei ole jutun pointti!

    Ärsyttää kyllä itseänikin nuo epäystävälliset, puhekyvyttömät asiakkaat, jotka viskelevät rahojaan miten tykkää… He kyllä tietysti olettavat, että HEIDÄN vaihtorahansa ojennetaan silitettyinä ja puhtaina suoraan heidän arvokkaisiin kätösiinsä! Aargghh!

  7. Pulla sanoi 19/4/2008

    ässä: Keskustelu syntyy mistä syntyy. Törkeä äijä, mutta oman huomioni jutussa kiinnitti nimenomaan toi setelijuttu, vaikkei se pääpointti olisi ollutkaan.

    Eri asia olisi, jos kommentit olisi luokkaa: “no olipas tyhmä aspa kun otti noin ison setelin vastaan”. Itse en näe mitään tällaista, näetkö sinä?

  8. sarza sanoi 19/4/2008

    Pullalle.. Meillä ei ainakaan töissä saa kieltäytyä ottamasta seteliä joka on “liian iso”. Voi kysyä olisiko asiakkaalla pienempää, jos ei, niin se on vaan käytävä kassakaapista vaihtamassa pienemmiksi.

  9. matkamies maan sanoi 19/4/2008

    Miriam: “Turistit saavat isot rahat vaihtaessaan valuuttaa, ei siinä yleensä tajua pyytää järkeviä seteleitä niiden isojen tilalle kun tyytyy siihen mitä annetaan.”

    No, saahan sitä tyhmä olla. Jos nyt on mitään muuta kuin lepakoita ullakolla, niin luulisi tajuavan, ettei viisisatanen euroseteli ole välttämättä kauhean käytännöllinen reissussa. Voi herranjestas tota avuttomuutta!

  10. eräs myyjä sanoi 19/4/2008

    Lähinnä tulee mieleen sellaiset turistit, joilla ei ole omassa kotimaassaan eurot käytössä. Ei tunneta seteleitä ja rahan arvoa.

  11. M sanoi 19/4/2008

    Kyllä sitä suomalaisetkin mummelit tulevat ostelemaan 3€:n ostoskia 100€:n setelillä, vain saadakseen sen rikki. Tiedoksi; Kassa ei ole mikään rahanvaihtopiste

  12. matkamies maan sanoi 20/4/2008

    eräs myyjä: “Lähinnä tulee mieleen sellaiset turistit, joilla ei ole omassa kotimaassaan eurot käytössä. Ei tunneta seteleitä ja rahan arvoa.”

    Siis tarkoitat venäläisiä? Heitä oli viime vuonna turisteista noin joka kuudes, mutta muuten sitten turistilistan kärkipään maan ovat melkein kaikki euromaita. Poikkeuksina USA (4% turisteista), jonka dollari on kuitenkin aika lähellä euroa ja Japani (3% turisteista), jonka jenin kurssi euroa vastaan voisi tuollaista olettamusta tukeakin :).

    Joten jos jätetään dementikot ja euroalueen ulkopuoliset turistit ottamatta huomioon, niin mikä muu kuin typeryys tai piittaamattomuus (sisältäen sairaalloisen kerskailuntarpeen) voi olla syynä moiseen käytökseen?

  13. nm sanoi 20/4/2008

    Todella suuret setelit yhdistettyinä pieniin ostoksiin ovat yleensä hankalia. Meillä ainakin laitetaan kaikki 20e suuremmat setelit suoraan turvalaatikkoon, jota ei saa noin vain auki. Toki raha käydään vaihtamassa, jos asiakkaalla ei ole muuta millä maksaa. Vaihtaminen tosin kestää hetken, sillä kassakaappiin pääsee käsiksi vain yksi tai kaksi henkilöä vuorossa. Ja turha sitten valittaa, kun saa loput 490e takaisin 10e seteleinä.

  14. ....... sanoi 20/4/2008

    No ei sitä itsekään tule aina mietittyä kun menee ulkomaille, että minkäslaisia seteleitä mä sainkaan sieltä pankista nyt hyppysiini. Vaikka tuntee arvon ym. ni en ole itse ainakaan koskaan tullut ajatelleeksi että vois vaihtaa nämä pankissa jo pienempiin. Eli olen siis yhtä aasi itse ulkomailla kuin ne turistit täällä.
    Mutta hyvä että tuli tämäkin asia nyt esille, muistanpa seuraavan kerran näin tehdä, sehän on turvallisempaakin kun ei tarvii ekoinakaan reissupäivinä liikkua niin suurien rahamäärien kanssa. Kiitos.

  15. kiesus sanoi 20/4/2008

    “No ei sitä itsekään tule aina mietittyä kun menee ulkomaille, että minkäslaisia seteleitä mä sainkaan sieltä pankista nyt hyppysiini.”

    Oletteko ihan oikeasti tuollaisia?

    Itse kun lähden ulkomaille niin otan jo suomesta mukaani sen kolmetuhatta kympin ja vitosen seteleinä , Joita sitten vaihtelen tarpeen mukaan, ja vaikkei ole euro maa niin se ei tarkoita etteikö euro kelpaa ja en tarkoita tällä tallinnaa. Mutta “…..sanoi” varmaankin käy ulkomailla sen verran tiheään että eipä tuota juuri tule mietittyä millaista rahhaa sitä mukannaan kantaakaa. Eli taitaa olla juuri näitä tyyppejä jotka pankista hakevat sen 500euron setelin vaihtaakseen sen siinä viereisessä r-kioskissa pienenpääm, ostaen samalla tikkukaramellin?

  16. Virkamies sanoi 20/4/2008

    kiesus: Vaikka kuinka tulisi mietittyä minkälaisia seteleitä on parasta kantaa ulkomailla, niin aina se ei onnistu. Jos tilaa valuuttaa pankista tai valuutanvaihtoyrityksestä, niin yleensä ei pysty vaikuttamaan siihen minkälaisia seteleitä sieltä saa. Yleensä tahtovat olla niitä vähän turhan isoja seteleitä (kokemusta on sekä Suomesta että ulkomailta).

  17. Respa sanoi 21/4/2008

    Tuota samaa isolla setelillä pieniä ostoksia näkee meilläkin. Siinäpähän sitten pähkäilet, että miten saan sopivan vaihtorahan. Ei ole mun syy jos isolla setelillä pienen ostoksen maksanut saa kourallisen kolikoita niiden seteleiden lisäksi, kun etenkin illasta meilläkin on monesti seteleistä (sekä 1 ja 2 euron kolikoista) pulaa, kiitos näiden tyyppien. Usein tulee kysyttyä, että olisiko pienempää ja kas, kyllähän sieltä löytyy, jos ei muualta niin kolikoista.

  18. Rahamies sanoi 21/4/2008

    Eipä kai siihen satasesta takaisin antamiseen mene sen enempää kolikoita kuin kympistäkään?

    Ymmärrän, että esimerkiksi bussissa on vaikea antaa isosta rahasta takaisin, kun kassa on pieni. Mutta jos kaupan kassalla on usein ongelmia sen takia, että asiakkailla on liian isoja seteleitä, niin eikö kauppiaan kannattaisi varautua tähän esimerkiksi isommalla vaihtokassalla? Asiakas on kuitenkin se, joka maksaa.

    No, itse maksan kortilla ihan siitä syystä, että ei tarvitse kuljetella käteistä mukana pieninä, eikä isoina seteleinä. Tämäkin on luultavasti väärin, kun pienet ostokset saisi varmaan maksaa vain käteisellä kun korttikone kuluu niin kovasti höylätessä / sirua lukiessa.

  19. jouhoman sanoi 22/4/2008

    Kuka perhana sitä käskee seteleitä kanniskella kilokaupalla maan ääriin nykyaikana, kun on visa electronit ja muut sirukortit olemassa?? En ymmärrä.

  20. Ani sanoi 24/4/2008

    Meidän ei onneksi tarvi edes ottaa viiskymppistä isompaa vastaan. Pienen paikan vaihtokassassa ne neljäkin peräkkäin viiskymppisellä maksavaa asiakasta saa jo myyjän kiristelemään hampaitaan, kun niiden jäljiltä on kaikki pikkusetelit ja isot kolikot lopussa, varsinkin jos nämä rahamiehet kaikki sattuvat käymään aamupäivällä jolloin kassalaatikossa ei ole muuta kuin vaihtokassa.

    Että mitenkähän paljon se sitten ilahtuu, jolle niitä kunnon vaihtorahoja ei enää riitäkään, ja jolle joudutaan laskemaan kaksikymmensenttisiä… Yleensä tosiaan ihmisillä on sitä pienempääkin, sitä ei vaan haluta käyttää.

  21. - - sanoi 9/7/2008

    Periaatteessahan te etuilitte tuota “herraa” siirtyessänne toiselle kassalle, joten ihan oikein, että päästit edelle. Tuollaiset idiootit ei varmaan sitä arvosta. Mutta silti.

Jätä kommentti