2/05
2008
11

Joskus näinkin

Olen töissä kauppakeskuksen vaatekaupassa. Kerran eräs vanha rouva tuli kassalle aikeissa ostaa samassa kauppakeskuksessa (mutta kahden kaupan päässä sijaitsevan) Tiimarin kamoja… Oli siinä naurussa pitelemistä kun selitin, että ne ostokset pitää maksaa sinne Tiimariin. Kiltisti hän oikeaan paikkaan lähti, mutta unohti vielä kävelykepin kassalle. Toinen työntekijä lähti viemään sen hänelle ja sai halauksen vaivanpalkaksi. :) Että välillä asiakkaat omassa hölmöydessäänkin saavat aspat iloisiksi…

T:mm

Jaa Facebookissa
Laita Twitteriin
Google Buzz

--------------------------------------------


Seuraavat jutut saattavat myös kiinnostaa...

  1. ei oo todellista 2/5/2008

    Itse jouduin kerran taivuttamaan rautalangasta eräälle aasiakkaalle, ettei kauppakeskuksessa ole mahdollista ostaa lahjakorttia, jolla voisi asioida missä tahansa reilusta sadasta liikkeestä. Nainen oli aivan aidosti sitä mieltä, että kyllähän tällainen kaikenkattava lahjakortti on olemassa.

    Taisin saada viestin perille kysymällä, että käytkö useinkin maksamassa Prisman ostokset Cittariin…

  2. Aasiakas 2/5/2008

    ”kyllähän tällainen kaikenkattava lahjakortti on olemassa”

    On on. Mutta käyttöä ei voi rajata vain yhteen kauppakeskukseen.

  3. eräs myyjä 3/5/2008

    Tuollainen ”kauppakeskus” lahjakortti olisi muuten hieno! Helpottuisi lahjan ostaminen kummasti :) Eikä sen tekeminen niin hirveä vaiva olisi. Kauppakeskuksella on muutenkin kuluja. Asiakas tulee, ostaa lahjakortin ja maksaa rahat kauppakeskukselle. Kun kyseinen lahjakortti käytetään liikkeessä x, liike voi periä rahat kauppakeskukselta. Olisi hyvinkin helppoa itseasiassa toteuttaa. Tulisihan siinä lisätyötä niin kauppakeskukselle kuin yksittäisille liikkeille, mutta ei nyt mitenkään mahdottomasti. Ehkä jonain päivänä :)

  4. Titiuu 3/5/2008

    Se on vaan vaikeaa ymmärtää eri paikkojen eroja.. Operaattorin X asioista kannattaa ihan selkeästi valittaa Y operaattorin aspaan, ihan samoin kuin toimimattoman television ongelmiin avun saa parhaiten urheiluvarustemyymälästä.. Ostokset voi luonnollisestikin sitten maksaa ihan haluamaansa myymälään, ei se ole niin tarkkaa. Sitäpaitsi on se nyt kumma jos ei Citymarket voi toimittaa maksettuja rahoja Prismaan.

  5. shoon 3/5/2008

    No ei hyvää päivää, tottakai sellainen kaiken kattava lahjakortti on jo olemassa ja käy muuten missä vaan, muistaakseni tämän keksivät kiinalaiset joskus 800-luvulla. Kyseiset kortit on valmistettu erityisestä paperista ja niissä lukee isoilla numeroilla niiden arvo. Niitä on helppo käsitellä, sillä kauppakeskuksen ei tarvitse sitä tehdä, koska eräs toinen taho on ottanut asian hoitaakseen, sitä kutsutaan yleisesti pankiksi. ;)
    Mutta on ihan lohdullista tietää, että kaupoissa on myös hyväntuulisia mummoja. :D

  6. hon 3/5/2008

    Noh, Ideaparkissahan tuollainen kauppakeskus-lahjakortti oli käytössä.. joskaan ei silläkään ihan kaikkiin liikkeisiin voinut maksaa, lahjakortteja vastaanottavat myymälät oli merkattu tarroilla. Ilmeisesti kysyntä ja/tai kate oli kuitenkin riittämätön, ja lahjakortit poistettiin myynnistä. Näppärä idea, ei siinä mitään.

  7. aika kuluttaa 4/5/2008

    Itse kukin meistä, jollei kuole nuorena, on jonain päivänä vanha ja huonomuistinen, eikä asioitten ymmärtäminen ole enää semmoista mitä se oli nuorena. Ei vaan pää käsitä muuttunutta maailmaa, eikä muisti tahdo toimia kuin hetkittäin, ja silloinkin se toimii lähinnä vanhojen asioitten suhteen. Kun suuret ikäluokat elävät viimeisiä vanhuudenpäiviään, nämä vanhusten ”hölmöydelle” naureskelijat saavat aina vaan enemmän naureskeltavaa. Toivottavasti muistavat nauraa välillä itselleenkin sitten joskus…

  8. Lina 21/5/2008

    Mukava tarina.

    Kun itse olin cittarin kassalla töissä, yritti asiakas maksaa viereisestä seppälästä haettuja paitoja minun kassalleni. Ilmeisesti ne oli otettu seppälän oven ulkopuolella sijaitsevasta rekistä, koska eivät olleet hälyttäneet, mutta on silti uskomatonta, että kukaan voi olla noin tyhmä. Kyseessä oli keski-ikäinen nainen ja vaatetangot kyllä selkeästi ovat seppälän ovien vieressä, lisäksi hintalapussa lukee Seppälä. Ja onko kukaan koskaan nähnyt, että osa Cittarissa myytävästä tavarasta olisi kaupan kassalinjan ulkopuolella?!

  9. hyvinkääläinen 10/12/2008

    Lina: Hyvinkäällä osa huonekaluista tms. on tosiaankin kassalinjan ulkopuolella kaupan aulassa. Siinä on vaan lappu jossa lukee, että asiakas ottaa yhteyttä infoon, jos haluaa ostaa esillä olevan tuotteen.

  10. jusupohvi 12/1/2009

    Aikoinaan tein vaimon kukkakaupassa firiksenä lähettipojan hommia ja samalla palauttelin vakioasiakkaiden unohtamia tavaroita. Usein oli asiakkaan vastaus: öö. aha tai paras: johan sitä on odotettukin, jne. Ja nää oli yleensä sitä ”parempaa” kastia. Duunarikastilaiset muisti kiittä yleensä aina.
    Noh – kerran sattui että Hieno vanhempi (n.85v) rouva Z (oikeesti sukunimi alkaa zetalla) unohti kävelykeppinsä, kun oli auton kyydissä. Noh – tunnettiin ko rouva ja minä toimittamaan kävelykeppiä hänelle kotiinsa ja odottaen taas kiitokseksi sitä öh, aha ym.
    Vaan kuinkasollakkaan: ”voi kiitos teille, olin jo niin huolissani, että mihin ton kepin unohdin. Meillä on juuri ruoka pöydässä, maistuisko teille?” Noh – nyt ei oikeen… ”Mutta kyllähän sentään kahvit kerkiätte juoda, äkkiä mä ne tosta keitän, samalli kuin muillekkin.” Tupa oli täynnä väkee – sukujuhlat tai synnttärit tjsp. Valitettavasti jouduin kieltäytymään, kun oli jo muuallekin kiire (kukat kuihtui autossa).
    Ja tämä rouva Z on sieltä hiukka varakkaammasta päästä.

  11. hiphei 22/5/2009

    Mä taas pienenä kauppakeskuksessa sain varashälyttimet päälle, kun koitin mennä eri kerrokseen ostosten kanssa:) Kun en tajunnut että ne piti sinne maksaa, seurasin vain vanhempiani:) No, opinpa silloin ainakin että eri pisteissä voi joutua maksamaan..



Jätä kommenttisi



Ottaako meno täällä päähän? Siirry toiselle puolelle, Aasipalveluun!