Julkkikselle olisi asiaa…
Olen töissä numeropalvelussa. Vaikka paljon hauskaa ja vähemmän hauskaa kuuleekin joka päivä, on pakko nyt jakaa tämä.
Eräänä päivänä asiallisen kuuloinen, keski-ikäinen mies soittaa ja kohteliaasti, selkeästi ja rauhallisesti (ei muuten todellakaan ole asiakkaille itsestään selvää puhua puhelimeen niin, että siitä jotain selvää saisi) esittelee itsensä. Muodollisuudet vaihdettuamme mies aloittaa:
Asiakas: “Tiedustelisin numeroa tällaiselle henkilölle kuin Matti Pekka Meikäläinen Helsingistä.”
Minulla rypistyy kulmat, sillä Suomessa on tämän niminen tunnettu pitkän linjan artisti. Naputtelen kuitenkin nimen, ja yllättäen ko. nimiyhdistelmällä ei ole tietoja.
Minä: “Tällä nimellä ei ole luettelotietoja.”
A: “Niin, no voi se olla tuolla Tuppukylässäkin.”
M: “Katsotaas. Joo, eipä näytä kyllä olevan sinnekään tällä nimellä. Olisi kuitenkin sinne ja tänne Matti Meikäläinen ja tuonne Pekka Meikäläinen.”
A: “Ei, kyllä se on nimenomaan Matti Pekka Meikäläinen. Niin kuin se laulaja.”
M: “Aaa… Tarkoitatteko siis ihan tätä laulajaa itseään..?”
A: (nauraa iloisesti) “Kyllä, tietenkin, ei kai Suomessa nyt muitakaan sen nimisiä ole.”
(Voisi muuten ihan hyvin olla, varsin tavallinen nimi.)
M: “Niin, no sitten on varmaan niin, että kun hän on julkisuuden henkilö, ei hän ole halunnut tietojaan julkisiksi.”
A: “Joo, niin minä vähän ajattelinkin, että sen numero oiskin salainen. Olisin vaan halunnut kertoa hänelle jotain. Kiitos sulle kuitenkin. Minä soitan radioon ja kysyn niiltä M.P. Meikäläisen numeroa. Hei hei!”
M: “Öh.. Hei hei…”
T:know_it_all
------------
Seuraavat jutut saattavat myös kiinnostaa...
Tarina tämäkin, mutta aasiakasta ei tarinassa ole.
Yrittänyttähän ei laiteta.
Luin juttua ja odotin milloin se varsinainen juju paljastuu.
Mutta tässähän oli numerotiedustelu, jonne asiakas soitti tiedustellakseen numeroa. Eikä asiakas edes huutanut ja haukkunut virjailijaa, vaikka tietoja ei löytynyt, vaan maksoi kiltisti palvelusta hinnan ja muisti vielä ystävällisesti hyvästellä.
Ja kaksi ensimmäistä kommentoivat pettyivät karvaasti, kun ei ollut tulta ja tulikiveä?
Olihan tämä silti hauska juttu ja kyllä, on se hieman ehkä aasia jos yrittää yleensäkään tavoitella julkisuudenhenkilöitä, jotka harvemmin ovat kiinnostuneita normitavisten tärkeistä asioista. Jaa että radiosta se numero? No voihan sitä kokeilla. 
Muistaisin taannoin lukeneeni jotain lehtijuttua, jossa joku Suomen noin 50 paavo lipposesta kertoi tuskastuneena, kuinka sai jatkuvasti kuunnella eläkeläisten soittoja siitä, miten tätä maata kuuluu johtaa. 
Asiakas käyttäytyi hyvin, oli ystävällinen yms. Silti häntä kutsutaan aasiksi. Millähän tavalla arvon asiakaspalvelijaa pitäisi kohdella, ettei hän pitäisi aasina?
Jos on esimerkkitarina asiakaspalvelijan työstä semmoisena ihan hyvä, mutta mitään naurettavaa enkä aasimaista jutusta löytänyt, en mitään huvittavaakaan.
Kaikki tapaukset ja tarinat työelämästä kiinnostavat minua, joten nou problem, mutta johdannossa voisi ehkä mainita että tässä jutussa ei esiinny aaseja niin lukija voi asennoitua oikein
shoon: En minä pettynyt. Totesin vain yksinkertaisen asian.
Kuten Rita, minäkin olen toisinaan kiinnostunut kaikenlaisista tarinoista aiheen tiimoilta, ja mieluummin sellaisista, joiden henkilöt eivät ole mahdollisimman typeriä ja aggressiivisia.
“yrittää yleensäkään tavoitella julkisuudenhenkilöitä, jotka harvemmin ovat kiinnostuneita normitavisten tärkeistä asioista”
Tätä pointtia odotinkin joltain.
Ja vastaus: jos aina luovuttaisi jo ennen yritystä “pitäkää tunkkinne” -asenteella, mitään ei koskaan tapahtuisi.
Minulla on sama nimi kuin eräällä laulajattarella maassamme, ja pakko sanoa että noita “fani-puheluita” tuli kyllä melko paljon silloin kun tämä laulajatar pingahti julkisuuteen. Itse olin sillon alaikäinen, enkä täten saanut muutettua heti numeroani salaiseksi, ja niinpä puski tekstaria ja soittoa vuorokauden ympäri (myöskin postia osoitteeseen, jossa siis asuivat myös vanhempani…). Ihmetytti tosissaan se että kuinka moni aasi kuvittelee että julkisuuden henkilöiden numerot saa tiedustelusta! Ja sitten kun yritti kertoa että ei ole tämä laulaja, vaan joku jolla on vaan sama nimi, ei meinattu millään uskoa, ja jopa soiteltiin monta kertaa peräkkäin jos ois aikasemmin vaikka näppäilly väärin (ja ihmeen kaupalla saanut toisen samannimisen linjoille, koska varmaahan on että tiedustelusta on saatu juuri tämän laulajan numero)…
Kassandralle kiitos pointtini vahvistamisesta.
Näinhän se menee, fanilaumat uniikkeine mielipiteineen voivat oikeasti pitää tunkkinsa. 
shoon: No, mielipiteitä on monia.
Kassandran tarina ei kuitenkaan mitenkään vahvistanut sinun oletettua pointtiasi. Alkuperäisen tarinan henkilöhän uskoi, mitä hänelle sanotaan, ja käyttäytyi muutenkin asiallisesti, toisin kuin Kassandran tapauksessa. Vain toinen näistä ilmiöistä on aasiutta. (Ei suomessa muuten tietääkseni ole Kassandra-nimistä laulajatarta!
)
Ilmeisesti sinun mielestäsi voidaan automaattisesti olettaa, että “jos luulen niin, niin asia myös on niin”, eikä asiaa tarvitse eikä kannata kysymällä varmistaa? Minusta mitään tällaista automaattia ei ole, koskaan, kun kyse ei ole varmasta tiedosta. Tarinasta myös kävi selvästi ilmi, että henkilö halusi lähinnä varmuuden vuoksi tarkistaa asian: “Joo, niin minä vähän ajattelinkin, että sen numero oiskin salainen.”
Eri ihmisten “itsestäänselvyydet” - myös omansa - voi ja pitää voida myös kyseenalaistaa, ja asiasta voi kysyä, jos sen kokee tarpeelliseksi, ja tarkistaa sitten niitä “itsestäänselvyyksiä”. Kysymättä - vähintään itseltään, ja tarvittaessa muilta - ei mitään opi, eikä mikään koskaan muutu. “Pitäkää tunkkinne” -vertauskuvaa voi ajatteluun soveltaa paljon tätä yksittäistä juttua laajemmin.
(Jotkut eivät opi koskaan - siitä tunnistaa todellisen aasiuden.
)
Itse olen kans ollut numeropalvelussa, ja kyllähän sieltä joidenkin julkkisten numeroita saa, muistaakseni ainakin Tommi Evilän, Remu Aaltosen ja Jasmin Mäntylän:)
Mutta onhan se hauskaa kun soitellaan vaikka Tauski Peltosen puhelinnumeroa eikä tiedetä paikkakuntaa tai oikeaa etunimeä, vaan hoetaan: “No tämä laulaja Tauski Peltonen!” Mutta aika kultaa muistot:)
Heh, no olihan tuossa tarinassa jo pienimuotoista aaseilua jo puolessa välissä, kun soittajalla ei ollut oikein tietoa, mille paikkakunnalle olisi halunnut soittaa ja toisaalta sekin, ettei tullut mieleen, että samannimisiä suomalaisia löytyy melko paljon.
Se, että kaveri lähti sitä numeroa hakemaan radiosta, ei tee tätä päättelyketjua yhtään loogisemmaksi. Miksi ei ottanut suoraan laulajan edustajaan yhteyttä?
Kannattaa lähettää mieluummin kirjeenä se elintärkeä viesti “sä olet mun mielestä maailman paras laulaja ja mä kuuntelen sua joka ilta”. 
Se, että tyyppi käyttäytyi asiallisesti, voidaan laskea aspan hyvän tuurin piikkiin, huonomminkin olisi voinut käydä. Kyllähän sanonta “hyväntahtoinen hölmö” on kaikille tuttu.
Tuolta ihan lopusta vielä tuo “olisin vain halunnut kertoa hänelle jotain” osuin myös silmään. Aika usein pienet lapsetkin huutelee nukkumaan menon jälkeen sängystä halutessaan kertoa “jotain” vaikka pitkittävät vaan nukkumista
“Kannattaa lähettää mieluummin kirjeenä se elintärkeä viesti “sä olet mun mielestä maailman paras laulaja ja mä kuuntelen sua joka ilta”.
”
Jees, samaa mieltä.
Ongelmia varmaan aiheuttavat myös nämä artistinimet. En ole itse ollut numerotiedustelussa töissä, mutta olettaisin, että voi olla kohtuullisen vaikeaa saada aasiakasta ymmärtämään, ettei julkkikselle X löydy numeroa, kun se on vain artistinimi.
esim. erään toisen helsinkiläisen ville valon perässä lukee ainakin eniron nettipuhelinluettelossa “ei HIM:in ville!!”
mahtanut saada osansa puheluista aiemmin sekin mies.
Pakko liittää linkki eräälle keskustelupalstalle, liekö samainen tarina tässä takana.
http://www.voimahali.fi/vh/showthread.php?t=84718