5/06
2008
70

Kaksi kossua

Taas pukkaa juttua asiakaspalvelun auvoisesta maailmasta.

Tänään asiakkaaksi tupsahti vanhempi herra, joka halusi kaksi kossua yhteen lasiin. Sanoin, että en myy tuplia. No, otetaan sitten kahteen lasiin. Joo, sehän onki aivan eri asia kuin tupla… Siihen totesin, että voin toki rahastaa saman tien molemmat juomat, mutta tarjoilen vain yhden kerrallaan. Mies sanoo, että anna vaan ne molemmat saman tien, kun hänellä on tuo kaverikin tuossa. Tyyppi tuli yksin, näin sen jo kauempaa, kun käveli hotellia kohti. Nauroin, että anteeksi, jos kyselen tyhmiä, mutta missä se teidän kaveri on..? ”Se tulee kohta”. Aha, sanopas kaverille sitten, kun tulee, että hakee juomansa itse tiskiltä jahka saapuu.

Äijä poistuu ulos terassille, on siellä pienen hetken ja tulee takaisin tiskille. ”Nyt kävi niin, että kaveri ehtikin mennä menojaan, kai minun on se toinenkin juotava” (no, oho…). Annoin miehelle toisen juoman, mutta arvasin kyllä, ettei se ensimmäistään ollut vielä juonut. Menin samalla oven avauksella ulos ”hakemaan tyhjää lasia tiskiin” ja kuinka ollakaan, eka juoma oli koskemattomana pöydässä. Nappasin sen käteeni ja sanoin, että enkö jo sanonut, ettei meillä myydä asiakkaalle kuin yksi juoma kerrallaan ja näin ollen vien tämän drinkin nyt mukanani ja kun kädessänne oleva lasi on tyhjä, voitte hakea tämän toisen takaisin. Äijä ärähtää, että et nyt s**tana vie sitä mihinkään! Minä hymyilen ja sanon, että kyllä vaan vien.

Tovin päästä äijä tulee tyhjän lasinsa kanssa ja murahtaa, että ”nyt mä sen toisen varmaan saan”. Juuri näin, kyllä saat. Siinä se alkoi sitten avautua, miten p*ska paikka meidän lafka on, ja kotona hän laittaa heti nettiin että tänne ei kannata tulla. Kuule, laitapa! Ei sille mitään olisi tarvinnut selitellä, mutta sanoin silti, että en minä omasta päästäni näitä sääntöjä keksi, vaan noudatan ihan Suomen lakia. Työtäni vain teen, yritä ymmärtää. Sieltä tulee ärräpäätä ja kyllä vaan itse silkkaa ilkeyttäni keksin hänen harmikseen näitä juttuja. Totesin siihen, että luuleeko herra tosiaan, että minulla ei sunnuntai-iltapäivänä olisi mitään muuta tekemistä kuin tulla tänne juuri sinulle ilkeilemään??? Voi haukotus…

T:Respan täti

Jaa Facebookissa
Laita Twitteriin
Google Buzz

--------------------------------------------


Seuraavat jutut saattavat myös kiinnostaa...

  1. iines 5/6/2008

    Työtäsihän vaan teet joo, mut menee varmaan suurin osa päivästä asiakkaiden kyttäilyyn ja vahtimiseen. Tuollainen perässä juokseminen vasta naurettavaa onkin. Tosin olisi asiakas voinu olla sen verran fiksu, että olisi suosiolla hakenut sen toisen paukkunsa myöhemmin, mutta vanhemmat herrasmiehet ei varmaan oo sitte tottunut kieltäviin vastauksiin.

  2. No voi voi 5/6/2008

    Kyllä sä olet oikeasti aika kyylä. Ja kiusallasi sinä ’sen tyhjän lasin’ menit hakemaan. Ei sittenkään tainnut olla muuta tekemistä, kummallista kyttäämistä ja kyyläämistä. Jos tietäisin mikä ravintola on kyseessä, minä boikotoisin heti.

  3. pena 5/6/2008

    Tätä Suomessa tehdään liikaa. Eli _turha_ pykälien seurailu. Mielestäni tässä kohdassa olisi moraalisesti parempi teko rikkoa lakia. Toisaalta jos esimies tai viranomainen on vielä pahempi kyylä, niin mitä sitä itseään pulaan laittaa.

  4. Vierailija 5/6/2008

    Samaa mieltä edellisten kanssa. Ihmeellistä ja ihan turhaa kädenvääntöä aasiakaspalvelijan ja aasiakkaan välillä. Ja asiakkaan kyykyttämistä ilman oikeaa tarvetta.

    Sen ymmärrän, että jos haluaa seurata lakia pilkulleen, ei myydä kuin se yksi annos kerrallaan. Turvaapahan oman ja liikkeen selustan.

    Mutta ei laissa kaiketi lue ettei uutta annosta saa myydä jos ei edellinen ole juotu tyhjäksi?

    Vielä uppotyperämmän tempusta teki, että jos asiakas olisi huitaissut sen ensimmäisen kertalaakilla naamariin ja tullut heti hakemaan toista annosta, niin se olisi ollut sinun mielestäsi ihan OK.

    Jos alkoholin nauttiminen aiheuttaakin selkeitä puutteita aivotoimintaan, niin aiheuttaa näemmä sen anniskelukin.

  5. Anon 5/6/2008

    Teit aivan oikein!
    Sääntö tai laki, ei se väärin ole jos sitä noudataa.

  6. Sapeli 5/6/2008

    Mä en nyt tässä ymmärrä sitä, miksi sen aasin piti saada molemmat samanaikaisesti, jollei tarkoitus ollut päästä jälkikäteen sanomaan asiakaspalvelijalle.

  7. Nokkapokka 5/6/2008

    Jos lakeja ja sääntöjä noudattaa, saa ryöpyn niskaansa pikkumaisuudesta. Oikein sinä minusta toimit!

  8. naama 5/6/2008

    Juuri näin. Laki on laki. Aasiakkaalle ei anneta periksi, tai hän kuvittelee voivansa toimia niin aina.

  9. Chi 5/6/2008

    Oikein toimit, mutta kyllä tuo laki on t-y-p-e-r-ä.

  10. tarjoilijatar 5/6/2008

    ”Mutta ei laissa kaiketi lue ettei uutta annosta saa myydä jos ei edellinen ole juotu tyhjäksi?”

    Kyllä nimenomaan lukee ettei ravintolassa saa anniskella kuin yhden annoksen alkoholia kerralla. Eli jos asiakkaalla on jäljellä puolet edellisestä paukusta kun hänelle myydään seuraava on hänellä silloin enenmmän kuin se yksi sallittu annos.
    Vai luulitko ettäanniskelua seurataan kassatapahtumien mukaan? Eli jos ostat kaksi paukkua ja ne kyödään eri kuiteille niin sitten se on ihan ok..?
    Ainiin ja aloittajalle, hienoa toimintaa. Kyllä aikuisiakin saa kasvattaa.

  11. Asiakas 5/6/2008

    Olen usean kerran ostanut monta juomaa kerralla. Viimeksi tiistaina illalla. Ja kyllä, se oli tasokas ravintola.

  12. Vierailija 5/6/2008

    ”Kyllä nimenomaan lukee ettei ravintolassa saa anniskella kuin yhden annoksen alkoholia kerralla. Eli jos asiakkaalla on jäljellä puolet edellisestä paukusta kun hänelle myydään seuraava on hänellä silloin enenmmän kuin se yksi sallittu annos.”

    Mikähän mahtaa olla ihan oikea lainkirjain kyseisestä asiasta? En nimittäin hakemalla netistä löytänyt.

    Anniskelun käsite ei tietenkään ole minulle päivänselvä kun en itse ole sitä tekemässä, MUTTA jos tuo tosiaan tarkoittaa sitä mitä edellä sanoit, niin kait sitten lain noudattamisesta noin tarkkaan huolehtiva ravintola käy tarkistamassa että jokaisen jo juoman ostaneen lasi on tyhjä ennen kuin uusi myydään? Ja sama myös ruuhka-aikaan sillä eihän kiire ole mikään syy kiertää lakia…

    Jos taas ei, ei ole aloittajankaan toiminta asiallista. Aika selkeästi minusta tuli ilmi, että aloittaja käytti lakia hyvänä tekosyynä kyykyttää asiakasta omista syistään joita en lähde arvailemaan. Sekä lain kirjain että henki toteutuisi vähemmälläkin päsmäröinnillä.

  13. MinnaTK 5/6/2008

    Voi jeesus, en ole ikinä ymmärtänyt tuota ihmisten tarvetta tilata miljoonaa paukkua itselleen kerralla.

    Mikseivät aikuiset ihmiset voi nätisti tilata yhtä kerralla? On se niin vaikeeta…

  14. Xfoo 5/6/2008

    Anniskelupassin saamiseksi tulee opiskella Sosiaali- ja terveydenhuollon tuotevalvontakeskuksen alkoholianniskelumateriaali. Se muuten löytyy http://www.sttv.fi, etusivulta valitsemalla alkoholi,oikealla aukeavasta valikosta anniskelu, jonka alta alkoholiasiat ravintolassa. Lukekaa sieltä, niin ei tarvitse nillittää. Lait ja säädöksetkin löytyvät samaista sivua kaivelemalla. Nih.

  15. erlem 5/6/2008

    Katselin nopeasti voimassa olevan lainsäädännön lävitse ruokatunnilla. Aika heikosti sieltä löytyi aiheesta asiaa, mutta seuraavia kommentteja noin pikaiseltaan löysin.

    Asetus alkoholijuomista ja väkiviinasta 22.12.1994/1344

    24.1§
    Alkoholijuomaa saadaan anniskella kerrallaan vain yksi annos (perusannos). Aterian yhteydessä saadaan anniskella samanaikaisesti useaa alkoholijuomaa. Anniskelu seurueelle on sallittu pulloittain tai muissa myyntipakkauksissa.

    Hallituksen esityksissä oli kommentoitu asiaa ainoastaan toisen aiheen yhteydessä seuraavasti:

    Ravintolat voivat haluaminaan kellonaikoina myydä alkoholijuomia tarjoushinnoilla, mutta juomat on anniskeltava yksi perusannos kerrallaan. (HE 232/2006)

    Asiakkaiden kyttäämisestä löysin seuraavan hauskan kommentin:
    Valiokunta korostaa myös anniskeluluvan haltijan harjoittaman anniskelun valvonnan välttämättömyyttä. Tästä syystä tulee jatkaa edelleen menettelyä, jonka mukaan anniskelupaikassa on aina alkoholin anniskelusta vastaava henkilö tai tämän varahenkilö läsnä. Valiokunta ehdottaa asiaa koskevaa säännöstä lakiin. Valvonnan kannalta on tärkeää, että hotelli- ja ravintolahenkilökunnan määrän seurantaa jatketaan. (Sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietintö n:o 32 hallituksen esityksestä alkoholilaiksi ja siihen liittyväksi lainsäädännöksi)

    Mutta tosiaan en ainakaan äkkiseltään löytänyt minkäänlaista mainintaa siitä, onko ravintolatyöntekijöiden valvottava yhden perusannoksen nauttimista loppuun ennen seuraavan ostamista. Käytännön tilannetta ajatellen olisi hassua, että jos asiakas ei jaksa juoda oluttaan loppuun, ei hän saa ostaa siideriä, joka siinä tilanteessa maistuisi enemmän kuin olut, ennen kuin olutlasi on tyhjä. Olisi mielenkiintoista kuulla, jos joku löytää esimerkiksi anniskelun lainsäädännöllisen määritelmän tai muunlaista selvennystä asiaan. Ja laittakaahan viitetietoja niin ei tarvitse maallikkojen huhupuheita kuunnella!

  16. eräs myyjä 5/6/2008

    Laki on laki ja sitä noudatetaan. Sitä paitsi, jos asiakas on niinkin hankala kuin tässä tapauksessa (eli ei usko henkilökuntaa vaan tekee kaikkensa rikkoakseen sääntöjä) niin itse kyllä kyttäisin ihan kiusatakseni :D Vaikka eihän kunnon asiakaspalvelija tee niin.. Loistavaa toimintaa alkuperäiseltä kirjoittajalta!

  17. Vierailija 5/6/2008

    Xfoo, kiitos linkistä.

    Tämän sieltä löysin:
    ”Alkoholijuomaa saadaan anniskella kerrallaan vain yksi annos (perusannos).

    Alkoholijuomien anniskelu ns. tuplina on kielletty. Tuplien anniskelusta on kysymys
    myös silloin, kun asiakkaalle samanaikaisesti anniskellaan alkoholijuomaa kahdessa eri
    lasissa eli kaksi perusannosta.”

    Eli lähtökohtaisesti aloittaja oli tietenkin oikeassa kun ei tuplia myynyt. Tämähän olikin jo tiedossa.

    En kuitenkaan tuosta STTV:n materiaalista löytänyt tarkkaa määritelmää anniskelulle joten se on minulle ihan yhtä epäselvä kuin aikaisemminkin. JOS se nyt kuitenkin tarkoittaa sitä että uutta annosta ei saa myydä ennen kuin edellinen on juotu, niin missä ja miten tätä muka käytännössä valvotaan?

    Onhan se harvinaisen selvää että jos on perjantai-ilta ja talo täynnä väkeä, on täysin mahdotonta valvoa tuota sääntöä muuten kuin siten, että myydään vain yksi annos kerrallaan.

    Tuo mielessä aloittajan toiminta kyllä vaikuttaa enemmän kiusanteolta kuin lain edellyttämältä valvonnalla. Varsinkin, kun lukee vielä senkin lauseen, mihin tuo tuplienannoskelukieltokappale päättyy:

    ”Tuplien anniskelukiellolla pyritään ehkäisemään asiakkaan nopea päihtyminen ja siitä aiheutuvat haitat.”

    Menee jo jaaritteluksi, mutta:
    1) näinköhän ruuhka-aikaan baarihenkilökunta oikeasti valvoo kuinka nopeasti asiakas päihtyy, ja
    2) mitähän Respan täti olisi sitten tehnyt, jos asiakas olisi ratkaissut tilanteen huitaisemalla kerralla sen ekan kossun naamariin ja pyytänyt sen toisen heti perään? Silloinhan lain kirjain olisi täyttynyt.

  18. eräs myyjä 5/6/2008

    Vierailija: Eihän poliisikaan ole joka paikassa valvomassa ylinopeuksia ja rattijuopumuksia. Miksi tällainen laki on olemassa, jos sitä ei voida aina valvoa? Ja pitäisikö tällä perusteella jättää lain valvominen kokonaan?

    Käytännössä tätä valvotaan esimerkiksi yllä olevassa tarinassa. Olen myös itse törmännyt samaan. Kerran kun itse yritin ostaa shotin ja drinkin, tarjoilija myi ne minulle samaan laskuun, mutta drinkkiä en saanut ennen kuin shotti oli juotu. Liian helppoahan se on useampi juoma ostaa kerralla, mutta lain rikkomista jokainen kerta on.

  19. oxygen 5/6/2008

    Aina ostan baarissa useamman juoman kerrallaan jos olen pitkää iltaa viettämässä eikä mitään ongelmia ole ollut. Jos joku baarimikko on niin vittumainen että tulee viemään pois juoman josta olen maksanut, niin varmasti lähden saman tien kävelemään enkä tule toiste takaisin. Tästä tarinasta jäi sellainen maku, että baarin täti on äärimmäisen turhautunut johonkin ja on pakko päästä kyykyttää asiakasta.

  20. Vierailija 5/6/2008

    eräs myyjä: tämä on minun mielestä ihmeellistä, että tekee ravintolatyöntekijä tilanteesta riippumatta mitä vaan, niin aina ollaan sovittamassa pyhimyskehää pään päälle.

    Kun on hiljaista, on niin jaloa valvoa lainsäädännön toteutumista silloinkin kun se alkaa menemään naurettavuuden puolelle. Ja kun taas on ruuhkaa, on suorastaan enkelimäistä keskittyä palvelemaan kaikkia asiakkaita ja vähän viitata kintaalla samalle laille joka äsken oli olevinaan niin tärkeä.

    Hämmästyttävää tuo ravintola-ala kun sinne ilmeisesti ajautuu vain mitä parhaimpia ihmisiä, joilta kaikki ikävät luonteenpiirteet kuten halu kiusata muita ihmisiä tyystin puuttuvat.

  21. amy 5/6/2008

    asiakaspalvelija teki tässä täysin oikein. laki on laki.. toi äijä oli kyl niin aasi

  22. topo 5/6/2008

    Täähän on siis maailman yksinkertaisin asia mikä ei näköjään joidenkin pässien päähän mahdu. Laki on laki. Sitä pitää noudattaa. Kun lakia rikkoo ja jää kiinni seuraa rangaistus. Ravintola-alalla se voi tarkoittaa anniskeluoikeuden menettämistä määräajaksi tai kokonaan. Joka taas tarkoittaa sitä että jollain ei ole töitä. Kun ei ole töitä, ei saa palkkatuloa. Rikonko minä lakia ja vaarannan toimeentuloni sinun viinanhimon, tai pikemminkin usean juoman yhtäaikaisen nautiskelunhalun takia. NO EN TODELLAKAAN! Koittakaa nyt purnaajat painaa se sinne paksuun kalloon vaikka väkisin.

    On täysin eri asia mitä mieltä juuri Sinä olet. Se ei ole tässä asiassa olennaista. Ja kuten joku mainitsi, kun pomo ja kaupungin/kylän vittumainen tarkastaja kyylää tarkaan, tekee mieli noudattaa lakia parhaansa mukaan että on vielä töitä, ja palkkaa tulee tehdystä työstä.

    Yksinkertaista, eikö totta?
    (huokailen jo valmiiksi aaseja jotka avautuu tän jälkeen… :D

  23. keskisuomalainen 5/6/2008

    Njooh, helpoiten olisi TAAS päässyt, jos aasiakkaalle EI OLISI annettu tuumaakaan periksi. Eli vain yksi paukku ja kaveri hakee itselleen.

    Mutta kun kerran aasiakas lähti kikkailemaan ja aspa meni perässä, niin näinhän se oli pakko hoitaa.

    Seurasin tässä yksi päivä hiton hyvää tuplapaukunvonkausoperaatiota. Mies kysyy tuplafisua, niin baarimikko siihen vaan että ”tuplia saa Ärrältä, täällä myydään vain annos kerrallaan” :)

  24. Dea 5/6/2008

    Kertokaahan, miten toimitte, jos teille tulee asiakas syömään, joka tilaa alkudrinkin ja viiniä ruoan kanssa (tällöin ensimmäistäkään ei ole välttämättä juotu tyhjäksi) ja lopulta vielä konjakinkin ruoan päätteeksi? Jätätkö tosiaan tarjoilematta seuraavan, kun asiakkaalla on ”ennestäänkin” juotavaa? Veikkaampa, ettei YKSIKÄÄN aspa niin tee. Ja jos tekee, en todellakaan kyseiseen paikkaan astuisi.

  25. eräs myyjä 5/6/2008

    Kylläpä täälläkin aaseja riittää.. ”kyllä aspan pitää rikkoa lakia, jotta MINÄ saan juomani.”

  26. AM 5/6/2008

    Dea, eikös tuossa laissa sanota, että aterian yhteydessä voidaan tarjoilla monesta lasista?

    AP:n tarinassa on minusta sellainen asia peestä, että aasiakkaan piti itse käydä hakemassa toinen kossu. Vaikka olikin hiukan aasiakas, niin eikös tuossa tilanteessa palveluhenkinen aspa olisi tarjoillut toisen lasin pöytään? Ehkä aasiakas tiesi sen, ja halusi paukun tuplana ettei hänen tarvitsisi ravata terassin ja tiskin väliä.

  27. TS 5/6/2008

    Itse asiakkaana ymmärrän aspan käytöksen täysin. Jos asiakas kerran kikkailee niin miksei aspakin? Jos aspa tietää, että lakia oltaisiin rikkomassa ja antaisi asioiden jatkua samaa rataa, olisi se aspan virhe oikeuslaitoksen kannalta.

    Oletteko ikinä miettineet miksi tarjoilijat latovat tarjottimelle mukaansa ne melkein tyhjät olutlasit aina ensisijaisesti?

  28. oxygen 5/6/2008

    Ketään ei vituttaisi jos aspa tulisi viemään täyden lasin pois? OK

  29. Jii 6/6/2008

    Naurattaa nämä ”aina oon monta kerralla ostanu” -tyypit, joitten väitteisä ei oo päätä tai häntää. Yritetään vaan vielä kotonaki netin äärellä päästä vaikuttamaan.

  30. Q 6/6/2008

    Jessus tätä junttivaltiota..

  31. Ansg 6/6/2008

    ”Arvaapa vain mihin MINÄ tämän laitan!” :D

  32. Morkooni 6/6/2008

    Joo onhan näitä mestoja joissa saa vaan yhden kerrallaan. Yhden kerran näissä paikoissa käyn. Kerran esim. oli joku 20min jono että sai juoman ja yksi kerrallaan. Siinähän oli koko baari tiskillä KOKO ajan. Kerran kävin toista kertaa en mene ja en usko että kaveritkaan menee.

  33. Vierailija 6/6/2008

    eräs myyjä, topo, amy ynnä muut: kommenttinne olisivat paljon uskottavampia, jos sitä lakia noudatettaisiin vilkkaina iltoinakin yhtä suurella pieteetillä kuin hiljaisempina aikoina. Laista voi luistaa jos on riittävän kiire, ilmeisesti. Tekopyhä, enemmän tekopyhä, asiakaspalvelija…

  34. Ei ravintolatyöntekijä 6/6/2008

    Kukaan ei ilmeisesti ole löytänyt ”anniskelun” määritelmää mistään?
    Jokaista lakia ei voi koko ajan valvoa, mutta mahdollisuuksien mukaan pyritään. Jos poliisi ei tiedä sinun ajaneen ylinopeutta, et saa sakkoja ja poliiseja ei voi pistää muutaman mertin välein joka ikisen tien viereen. Mutta jos sinut saadaan tutkaan ylinopeudesta, saat sakot.
    Ravintola voi valvoa tarkemmin asiakkaiden juomista, kun asiakkaita on vähän. Ja tässä kun asiakas oli vielä niin läpi näkyvä. Ruuhka-aikaan asiakkaiden valvominen ei ole niin helppoa, koska ravintola ei voi istuttaa vartijaa jokaiseen pöytään.
    Minusta aspa toimi aivan oikein. Onhan tuo yksi juoma kerrallaan sääntö typerä ja toisinaan ärsyttävä omalla tavallaan, mutta niin on moni muukin laki MINUN mielestäni pielessä, mutta niitä vain on noudatettava.

  35. eräs myyjä 6/6/2008

    Vierailija: Luepa aiemman kommenttini kohta poliisista ja ylinopeussakoista.. Se, että joku muu luistaa lain noudattamisesta, ei ole peruste lain rikkomiselle eikä tee lain noudattajasta tekopyhää. Sekään, että lakia ei aina ehditä tai voida valvoa, ei ole peruste rikkoa lakia. Mä en muutenkaan ymmärrä mitä teet tällä palstalla kun jokaisessa ketjussa puolustat vaan aasiakkaita teki ne mitä tahansa.

    Lain noudattaminen ei ole ”paskaa asiakaspalvelua”. Se on myös asiakkaista huolehtimista. Taloudellisesti kannattavintahan olisi myydä asiakkaalle mahdollisimman monta paukkua, suositella muutama lisää ja nyhtää loputkin rahat humalaisen kukkarosta.

  36. tarjoilijatar 6/6/2008

    ”Käytännön tilannetta ajatellen olisi hassua, että jos asiakas ei jaksa juoda oluttaan loppuun, ei hän saa ostaa siideriä, joka siinä tilanteessa maistuisi enemmän kuin olut, ennen kuin olutlasi on tyhjä.”

    Tässä tilanteessahan ei mitään ongelmaan ole, koska mietoja alkoholijuomia saa anniskella litran annoksen kerrallaan. Eli esim kaksi puolen litran tuoppia voi ostaa itselleen kerralla.

  37. jäbä 6/6/2008

    jos olet yksin tiskillä niin et voi tilata esim 3kpl kossupaukkuja, mutta jos olet tiskillä juot yhden siinä tiskil nopee, sit taas otat toisen annat pankkikortin ja rahastus jne.. näinkö suomen lain mukaan tosi hölmö kyl .D

  38. Lex Legitimus 6/6/2008

    ”mutta niin on moni muukin laki MINUN mielestäni pielessä, mutta niitä vain on noudatettava.”
    Ihanaa havaita näitä lainkuuliasia kansalaisia;
    He eivät varmaankaan koskaan kävele päin punaisia valoja, tai aja edes yhden kilometrin ylinopeutta vahingossakaan, koska lakeja ON NOUDATETTAVA !
    Yhteiskunnallemme on luvassa loistava tulevaisuus…

  39. lain koura 7/6/2008

    Kyllä suomalaiset ovat hämmästyttävää kansaa kun nöyristellään ja pokkuroidaan joka ikisen idioottimaisen lain edessä. Pelisilmää saa käyttää. Juuri mm. edellä mainittu punaisia jalankulkuvaloja päin käveleminen. Huvittavaa nähdä porukkaa seisomassa siinä suojatien reunassa kun missään suunnassa ei näy ainoatakaan autoa. Mutta kun se punainen valo palaa niin ei saa mennä, laki kieltää.

  40. Meedio 7/6/2008

    On pakko pokkuroida! Mistä tiedät kun olet myynyt aasiakkaalle ne kaksi kossupaukkua kerralla ja asiakas menee niiden kanssa pöytään ja viereissä pöydässä on alkoholitarkastaja vahtaamassa. Siitä ei hyvä seuraa!

  41. Lizi 7/6/2008

    Lisäisin vielä, että eipä kovin paljon ole paikasta kiinni se, missä tuota yhden annoksen sääntöä noudatetaan. Ei kerro mitään paikan tasosta, vaan enemmänkin, siitä onko alueella ollut alkoholitarkastajia liikkeellä viime aikoina, tai onko baari saanut kärähtänyt tuplien myynnistä aiemmin. Ja ei ole todellakaan mitään asiakkaan kyykyttämistä se, että tekee työnsä lain kirjainta mahdollisimman hyvin noudattaen. Kyseinen aasi varmaan vonkaa joka paikassa noita tuplia, joten pointsit sille, joka pystyy tuolle hommalle pisteen tekemään.

  42. lillipelli 8/6/2008

    ”Käytännön tilannetta ajatellen olisi hassua, että jos asiakas ei jaksa juoda oluttaan loppuun, ei hän saa ostaa siideriä, joka siinä tilanteessa maistuisi enemmän kuin olut, ennen kuin olutlasi on tyhjä.”

    Tähän ei tarvita mitään linkkejä ja selvennyksiä. kun alkoholia anniskellaan vain se yksi annos kerrallaan, et saa ostaa siideriä, ennenkuin tuot oluesi tiskille, josta se kaadetaan viemäriin. Saat uuden annoksen, kun edellinen on tavalla tai toisella tuhottu, juotu tai kaadettu pois.

  43. Myyjänen 9/6/2008

    Kyllä mulle on myyty monta annosta kerrallaan ja se on ihan ok…

    …silloin kun myyjällä on perusteltu syy olettaa että ne menee eri henkilöille!

    Kai se nyt on aika selvää että on vähän eri tilanne jos joku tulee täydessä baarissa hakemaan kaks siideriä kuin jos joku tulee tyhjässä baarissa selvästi yksin tilaamaan tuplan, ja kun sitä ei myydä, tilaus muutetaan kahdeksi shotiksi, toinen itselle ja toinen fiktiiviselle kaverille.

  44. PikkuMyy 10/6/2008

    Aaargh! Noita tyyppejä varten ei voi varata muuta kun v-mäisen hymyn ja STTV:n sivuilta printatun alkoholilain ja ruveta sitä selaamaan ja sanoa että tarkistan saanko myydä tuplana ja kahta juomaa..

  45. oh really 14/7/2008

    Maalaisjärkeä? Miksi ei voi käyttää omaa järkeä ja myydä se kaksi kossua ukolle ja sen ”kaverille”.

  46. vierailija 16/8/2008

    eräs myyjä: tämä on minun mielestä ihmeellistä, että tekee (poliisi) tilanteesta riippumatta mitä vaan, niin aina ollaan sovittamassa pyhimyskehää pään päälle.

    Kun on hiljaista, on niin jaloa valvoa (ylinopeus)lainsäädännön toteutumista silloinkin kun se alkaa menemään naurettavuuden puolelle. Ja kun taas on (murhatutkimus käynnissä), on suorastaan enkelimäistä keskittyä (tutkimaan asiaa) ja vähän viitata kintaalla samalle laille joka äsken oli olevinaan niin tärkeä.

    Hämmästyttävää tuo (poliisi)-ala kun sinne ilmeisesti ajautuu vain mitä parhaimpia ihmisiä, joilta kaikki ikävät luonteenpiirteet kuten halu kiusata muita ihmisiä tyystin puuttuvat.

  47. keke 23/8/2008

    AHahaha, vitun kyylä!!

  48. Respan täti 25/8/2008

    Jaah… Olen ollut hotelli- ja ravintola-alalla töissä 11 vuotta ja ensimmäisestä päivästä lähtien (jolloin siis vielä pidin asiakkaista…) olen noudattanut alkoholilainsäädäntöä huolimatta, millaisessa paikassa tai kuinka kiireessä olen työskennellyt. Jos se tekee minusta kyyläävän kyykyttäjän, että en halua omalletunnolleni työnantajani mahdollisesti menettämää anniskelulupaa, so be it.

    Mikä siinä yleensäkään on niin väärin, että haluaa noudattaa säädettyjä lakeja? Olisinko jotenkin parempi ja ”reteempi” kaveri, jos töissä myisin asiakkaalle pullon kossua pöytään ja kotimatkalla kävelisin päin jokaista punaista liikennevaloa? Mokomat arkipäivän anarkistit lähinnä saa minut nauramaan sisälläpäin.. Sääli reppanoita, kun pitää yrittää olla jotakin.

    By the way, tosiaanki myisin toisen juoman heti perään, jos asiakas tiskillä huitasis ensimmäisen naamariin ykkösellä. Paitsi, jos huomaisin asiakkaan humaltuvan. Jos joku selvästi känninen tulee tilaamaan alkoholia, en myy ollenkaan! Repikää siitä lisää jutun juurta. Ja minunkin mielestäni kyseinen laki on turhaa pilkun viilaamista ja olisi kiva käyttää vain tervettä harkintaa anniskelun suhteen, mutta enpä minä näitä sääntöjä laadi.

  49. -J- 3/10/2008

    Missä oot töissä? Ihan vaan sillä, että tiedän jättää tulematta.

  50. samperi 3/10/2008

    Voi jeesus, en ole ikinä ymmärtänyt tuota ihmisten tarvetta tilata miljoonaa paukkua itselleen kerralla.

    Mikseivät aikuiset ihmiset voi nätisti tilata yhtä kerralla? On se niin vaikeeta…

    Jos tietää juovansa useamman niin totta kai on parempi saada useampi heti pöytään, sekä asiakkaan että myyjän kannalta. Säästyy vaivaa molemmilta.

    Ja alkuperäinen ”Respan täti” on ilmeisesti aikamoinen kusipää, tosin ko. herrankin olisi kannattanut säilyttää arvokkuutensa ja jättää temppuilematta.

  51. KP 28/11/2008

    Hyvin toimittu. Lakia noudatetaan, ja kusetusta yrittävä asiakas sai ihan ansionsa mukaisen näpäytyksen.

  52. Nova 8/1/2009

    Nggh, voi elämä.

    Kyllä, tyhmä lakihan se on, vaikka sillä onkin fiksu pohja. Mutta jos sitä ei noudata niin siitä voi menettää työpaikan, tai työpaikka toimeentulon. Rupeaisitko sinä rikkomaan lakia työpaikallasi? Esimerkiksi tappaisit vaikka työtoverisi? Näkyvällä paikalla jossa kaikki voivat nähdä ja arvostella? Varmasti. Ja väpättäjille, murha on toki pahempi kuin anniskelu mutta kun viranomainen vie luvan niin ei se paljon lohduta.

    Ja kyllä, kävelen ja pyöräilen välillä päin punaisia.

    Ja juu, eihän se oikein ole kiireessä jättää noudattamatta. Kuka niin onkaan sanonut? Kyllä pitäisi noudattaa, mutta jos sataa asiakasta on vahtimassa yksi baarimikko jonka pitää samaan aikaan valuttaa juomia, tehdä drinkkejä ja mielellään vielä keräillä laseja pöydistä, ei se ole mahdollista. Kukaan ei voi revetä sadaksi. Ja mikään lafka ei halua palkata ihmisiä niin paljon että he pystyisivät vahtimaan asiakkaita kunnolla.

    Ja hyvä aasiakas, ole kiltti ja todellakin lopeta siellä kamalassa paikassa käyminen jossa noudatettiin lakia. Yksikään baari ei kaipaa sinua, eikä edes satoja, kenties tuhansia kavereitasi jotka lopettavat mukanasi. Ihan oikeasti, ovi on olemassa, käytä sitä poistuaksesi. Etsi baari jossa asiakaspalvelija uskaltaa luottaa siihen ettei ketään kiinnosta että lakia rikotaan.

  53. Nova 8/1/2009

    Nggh, voi elämä.

    Kyllä, tyhmä lakihan se on, vaikka sillä onkin fiksu pohja. Mutta jos sitä ei noudata niin siitä voi menettää työpaikan, tai työpaikka toimeentulon. Rupeaisitko sinä rikkomaan lakia työpaikallasi? Esimerkiksi tappaisit vaikka työtoverisi? Näkyvällä paikalla jossa kaikki voivat nähdä ja arvostella? Varmasti. Ja väpättäjille, murha on toki pahempi kuin anniskelu mutta kun viranomainen vie luvan niin ei se paljon lohduta.

    Ja kyllä, kävelen ja pyöräilen välillä päin punaisia.

    Ja juu, eihän se oikein ole kiireessä jättää noudattamatta. Kuka niin onkaan sanonut? Kyllä pitäisi noudattaa, mutta jos sataa asiakasta on vahtimassa yksi baarimikko jonka pitää samaan aikaan valuttaa juomia, tehdä drinkkejä ja mielellään vielä keräillä laseja pöydistä, ei se ole mahdollista. Kukaan ei voi revetä sadaksi. Ja mikään lafka ei halua palkata ihmisiä niin paljon että he pystyisivät vahtimaan asiakkaita kunnolla.

    Ja hyvä aasiakas, ole kiltti ja todellakin lopeta siellä kamalassa paikassa käyminen jossa noudatettiin lakia. Yksikään baari ei kaipaa sinua, eikä edes satoja, kenties tuhansia kavereitasi jotka lopettavat mukanasi. Ihan oikeasti, ovi on olemassa, käytä sitä poistuaksesi. Etsi baari jossa asiakaspalvelija uskaltaa luottaa siihen ettei ketään kiinnosta että lakia rikotaan.

  54. Respan täti 4/2/2009

    Täti voi olla melkonen kusipää, mutta samperipas onkin aasiakas! Juuri sinun kaltaisten ihmislasten vuoksi tämä sivusto on olemassa ja minun ilo tehdä työtäni laski vuosien varrella miinukselle. Rakkaat aasiakkaat, antaa tulla kohtuuttomuuksia, henkilökohtaisuuksia, negatiivista palautetta ja sanalla sanoen silkkaa pas… kaikille asiakaspalvelijoille- kyllä me hymyillään vuodesta toiseen! Jos ei enää jakseta, kato, pässi, peiliin. Ja muista, älä KOSKAAN kiitä tai muulla tavalla näytä ulospäin tyytyväisyyttäsi sinua miellyttäneen palvelutilanteen päätteeksi. Se olisi vähintäänkin noloa!

  55. Respan täti 7/2/2009

    tuo ”kaikille asiakaspalvelijoille” ei kuulunu edelliseen kommenttiin…

  56. jelina 9/3/2009

    ihan mielenkiinnosta kyselisin, et voisko joku tota lakia selventää. baarimikko siis sano ottavansa rahat kahesta juomasta kerralla, mut antavansa juomat dokulle yks kerrallaan. mun käsityksen mukaan syynä näihin lakeihin on, et pystytään valvomaan ja rajottamaan asiakkaiden humaltumista. eks tässä tapauksessa just kahesta juomasta velottaminen oo vastuutonta? eikö myyjän pitäis ensin myydä yks, ja sitte tutkia tilanne, ja päättää vasta sitte, et myykö toisen? miten ihmeessä voi siis kahen juoman velottaminen etukäteen olla mitenkään laillista?

  57. Anniskeluoikeuden omaava 30/3/2009

    Aspa itsekin, sekä monet kerrat myynyt viinaa. Typerää käytöstä myyjältä tässä, tiedän,että suurimmasta osasta ravintoloita saa tuplia etc, varsinkin jos on pitkät jonot, niin helpottaa kaikkien työtä, ettei tarvitse vähän väliä olla siellä jonottamassa. Jos otetaan nyt se pää pois p’erseestä ja lopetetaan niuhottaminen PIKKUasioista, niin ehkä se elämäkin olisi teille mukavampaa. Turha sitä on vinkua, LAKI on LAKI, minä tiedän sen, mutta haistatan sille paskat itsekin tämän osalta, maalaisjärkeä saa käyttää myös, eikä vain tätä saamarin valvontavaltion lakeja vain seurata pilkun tarkasti.

  58. Maire 1/4/2009

    Onpas erikoista huomata, kuinka huonosti baarit noudattaa alkoholilakia muualla?!?

    tulee vähä sellanen fiilis että onko alkoholitarkastajan virassa kenties joku korruptoitunut holisti :)

    meillä noudatetaan tätä ”1 juoma per asiakas” ja samoin naapurikunnissa. Ja tarkastajalta on tullu kyllä pelkkää kiitosta ja samoin myös jotkut asiakkaatkin kiittelee, että onpas hienoa ettei oo sit niin kännissä.

    voisi kyllä oikeen ottaa selvää, kuinka paljon tuota lakia rikotaan ja johtuuko vain tarkastajan sormien läpi katsomisesta!?! :P

  59. Baari"maija" 7/5/2009

    En jaksanut lukea koko ketjua läpi(..ikävä kyllä), mutta täytyy sanoa että oikein jutun kirjoittaja teki.

    Alkoholilaki on kiristynyt jälleen kerran tätä vuonna niin että jos noita lakipykäliä ei noudata tarkalleen voi mennä luvat.
    Nythän on jo erittäin moni baari menettänyt.

    Ne jotka eivät halua tällaisiin baareihin mennä, joissa lakia noudatetaan niin välttäkää Jyväskylää.
    Siellä on lupaviranomaiset erittäin tarkkoja josta tämä noudattamisen motivaatio on syystä kova.

  60. Tommi 8/5/2009

    Meedio sanoi 7/6/2008 (#):

    ”On pakko pokkuroida! Mistä tiedät kun olet myynyt aasiakkaalle ne kaksi kossupaukkua kerralla ja asiakas menee niiden kanssa pöytään ja viereissä pöydässä on alkoholitarkastaja vahtaamassa. Siitä ei hyvä seuraa!”

    Nimenomaan. Sitä ei vain tunnu jotkut tyhmät ihmiset täälläkään tajuavan. Jos on syytä olettaa, että juomat menevät samalle henkilölle, niin silloin niitä ei kannata antaa. Itse en ole ravintolassa töissä, asiakkaan kylläkin usein, ja ymmärrän tämän vallan mainiosti.

    Tsemppiä vaan kaikille ravintola-alan työntekijöille! Meissä juopoissa on kestämistä, mutta on meitä mukaviakin. :)

  61. peteeeee 3/6/2009

    vitun nipo

  62. Jaaa 27/6/2009

    Mikä on sitten lärvilautasten laita? :S

  63. Eräs "baari"maija 26/7/2009

    Lärvilautasia ei saa myydä. Ei ainakaan tuolla nimellä.
    Sana lärvi herättää vääränlaista mielikuvaa…eli humalahakuisuutta.

    Mietoja snapseja, anteeksi shotteja, saa myydä kaksi jos niiden promille on _korkeintaan_ 22%. Näin pikaisesti muistelisin vielä eilen lukeneeni alkoholilain säädännöstä.

    Eli lautasellisen _Mietoja_ shotteja saa myydä useammalle ihmiselle.
    Kovin moni baari ei lakia noudata.

    Järvenpäässä ovatkin kaikki ravintolat sopineet keskenään noudattavansa lakia, jonka asiakkaat ovatkin opettelemaan.
    Tosin baaritiski on koko ajan täynnä mutta se on pieni hinta lupien säilymisestä.

  64. Eräs "baari"maija 26/7/2009

    ”…Järvenpäässä ovatkin kaikki ravintolat sopineet keskenään noudattavansa lakia, jonka asiakkaat ovatkin joutuneet opettelemaan.”

    Näin oli tarkoitus kirjoittaa

  65. hohhoijjaa 8/8/2009

    Jos tästä tuli tarjoilijalle hyvä mieli, niin ehkä oli vaivan arvoista. Muuten on vaan hyvä muistutus siitä, miksi kannattaa jäädä kotiin tissuttelemaan ja välttää näiden aasiakaspalvelijoiden häiritsemistä. Tyhmä on kyllä Suomen lakikin, sitä ei voi kiistää.

  66. Deli 20/10/2009

    Varmaan paskin laki ikinä.

    Eikä tota ole missään käytetty, sen 1970 jälkeen, ennen kun joku on taas lähivuosina keksinyt, että se on kirjassa.

    Itse ole törmännyt siihen, että SIISTEILLE KRAVATTIKAULOILLE myydään kyllä vaikka 10L ämpärissä, mutta auta perkele, kun menet liivit päällä ostamaan niin sitä Jekkua ei kaljan kanssa anneta.

  67. Madman 26/4/2010

    No joo, turhaan jengi itkee tosta, koska niinku onkin jo mainittu, niin laki on laki, piste. Sille ei voi mitään vaikka se perseestä onkin.
    Oon ite myös joskus törmänny Mikkelissä ollessani tohon lakiin ekaa kertaa, baarimikko oli viimeiseen asti sitä mieltä etten saa tequilashottia ja bisseä samaan aikaan, mut ehdotti et sillä aikaa kun se laskee kaljaa tuoppiin, niin shotti on juotu. Sopi mulle. :D

  68. GoodStuff 14/6/2010

    Joopa. Kuten moni muukin on todennut, ei tuo laki ihan järkevä ole. Esimerkiksi yksi henkilö ei saa ostaa kuin yhden kossusnapsin, mutta ”seurueelle” (jollaiseksi lasketaan kaksi henkilöä) voi tarjoilla pullon pöytään. Se tekee jo normikokoisellakin 50cl kossulla 6 annosta per asiakas, jos ”seurue” koostuu kahdesta henkilöstä.

    Onneksi suosimassani pubissa ei olla ihan niin tarkkoja lain kirjaimen suhteen -vaikka itseäni ”niuhotus” ei haittaisikaan; 95% ajasta kun olen pelkällä olutlinjalla- aika monet vakiasiakkaat tilaavat oluensa kupeeseen minttu- tai tervasnapsin eikä siitä koskaan ole mitään ongelmaa tullut. Eräs -suorastaan kalustukseen kuuluva- tyyppi tilaa aina Carlsbergin oluen ja 16cl talon punkkua. No problem.

    Ymmärrän kyllä aspaakin, sääntöjähän hänen tulee noudattaa, olivat ne sitten järkeviä tai ei, ihan siinä samoin kuin kirkkaana kesäyönä ei lain mukaan saa tyhjällä motarilla ajaa 140 km/h vaikkei siihen mitään järkevää estettä olisikaan. Mutta aspalle -tai jälkimmäisessä tapauksessa poliisille- on ihan turha nillittää jos säännöt ovat idioottimaisia. Ne päätetään korkeammilla tahoilla.

  69. AL-kerho 5/7/2010

    IKINÄ en ole edes kuullut tuosta junttisäännöstä ja olen tilannut joskus 5 raakaa viinashottia KERRALLA joten kahden ei pitäisi olla ongelma, ja sitten oli se joku ihme sekotus mikä makso joku 10e ja mihin tuli varmaan 5 eri viinaa ja hyvin kolisi päässä että siinä teille tuplaa, toivoo 15 vuotiaasta baarissa ollut :) nyt tosin puol vuotta kuivilla, oon 19 kohta.

    ei pidä olla pilkunnussija herra/neiti tarjoilija.

  70. absolutisti 27/8/2010

    Näille kaikille, joiden mielestä laki on kohtuuton: Joskus voisi tehdä niin, että ajaa siihen baarin pihalle säiliöauton täynnä viinaa ja laittaa letkun teidän kurkusta alas ja avata hanan. Sitten vain katsotaan, missä kohtaa rupeaa riittämään se viina. Eiköhän raja tule viimeistään siinä 100 litran kohdalla vastaan. Sen jälkeen ehkä rupaa kelpaamaan myös vähän vähempi.



Jätä kommenttisi



Ottaako meno täällä päähän? Siirry toiselle puolelle, Aasipalveluun!