Kaljapullot

Näin uudistusten myötä lasiset irtokaljapullot ovat hävinneet myymälämme valikoimista. Vaihtoehtoisena on joko tölkkejä tai palpan uusia muovisia pulloja. Lasipulloja saa meillä ainoastaan pakkauksista. Tämähän siis oikeuttaa siihen, että aasiakas kuin aasiakas VOI TOTTAKAI repia niitä pakkauksia auki, koska haluaa ostaa kaksi lasipulloa kaljaa. Eikö nyt millään olisi voinut ostaa niitä tölkkejä? Ja sitten ihmetellään MIKSI meillä on tilaukset aivan sekaisin ja mäyräkoirat vähissä.

Kerran eräälle vakkarijuopolle sanoin suoraan että “kun noita pakkauksia revitään auki niin meillä menee saldot ja tilaukset ihan sekaisin, siksi tilaukset ontuu ja tavaraa tulee liian vähän, kun ei me myyjät pysytä perässä koko aikaa”. Onpahan ollut valittamatta tämän jälkeen.

Ja tämä koko irtolasipullojen myynnin loppuminenhan on minun vikani. Ja tämä koko lasipullohomma on vain meidän kaupassa. Kun meillähän on siellä kerroksessa 12 se kaljatehdas, niin minähän voin pikaisesti sinne Pertsalle soittaa, että “hei äläs laita muovisiin sitä kaljaa ku aasiakkaat ei tykkää”. Kun mehän ison ketjun yhtenä kauppana voidaan ihan hirveästi vaikuttaa siihen, että kun tavaran valmistajat/toimittajat sun muut ei enää tunge sitä kamaa lasipulloihin paitsi pakkaustarkoituksena.

T:fronyal


------------
Seuraavat jutut saattavat myös kiinnostaa...
  • Ei vastaavia tarinoita

67 kommenttia
  1. imakki sanoi 10/5/2008

    Lain mukaanhan asiakaalle pitää myydä irtopullo samalla hinnalla kuin mitä se maksaa monipakkauksesta, kaupanhan vika se on jos eivät pidä lasisia irtopulloja myynnissä erillään. Kun kerran lasiset pullot ovat suhteessa halvempia kuin tölkit ja muovipullot, niin kyllähän niitä tykätään ostaakin kalja maistuu himpun verran paremmalta lasipullosta ;P

  2. AnyWay sanoi 10/5/2008

    Kyllä näin on, mutta laki ei velvoita pitämään tuotteita valikoimissa, eli jos kaupassa ei myydä kuin monipakkauksia se on täsin sallittua. Eikä se laki myöskään anna oikeutta rikkoa monipakkausta.

  3. Myyjänen sanoi 10/5/2008

    kaupanhan vika se on jos eivät pidä lasisia irtopulloja myynnissä erillään

    Jos kaupalla olisi myynnissä tikkareita isossa karkkipussissa mutta samoja tikkareita ei saa yksittäin, voisinko avata pussin ja vaatia että minulle myydään yksi?

  4. Suvi sanoi 10/5/2008

    Lappu seinään, että avattu pakkaus on ostopäätös?

  5. ShadowMan sanoi 10/5/2008

    Suvi: Kannatetaan!

  6. Siis sanoi 10/5/2008

    siis tikkareista ei ole olemassa vastaavaa lakia kuin olutpakkauksista.

    Asiakkailla on tottavie oikeus avata noita pakkauksia ja ostaa pullot erikseen. Mikäli kauppa ilmoittaa että myy olutta pelkästään pakkauksissa, niin se on lain kiertämistä.

  7. tyttö sanoi 10/5/2008

    Asiakkaalla ei tottavie ole oikeutta avata pakkauksia..tuohan tarkoittaisi periaatteessa sitä että asiakkaalla on oikeus tehdä kaupassa mitä vain…sama asia on jugurttipakkausten kanssa..mikä järki se sanoo, että siitä kuuden pakkauksesta saisi ottaa vain yhden ja sitten tiuskitaan kassalla, että minkä takia sitä ei saa ostettua. asiakas ei todellakaan ole aina oikeassa.

  8. fotomik sanoi 10/5/2008

    Tyttö hyvä.
    Olet väärässä. Kauppojen on LAIN MUKAAN tarjotta samaa ALKOHOLIJUOMAA samanlaisissa pulloissa irtona, samaan hintaan kuin se myydään ns. mäyräkoirassa monipakkauksena.
    Tämä laki koskee vain ja ainoastaan alkoholijuomia. Ei limonadeja, ei tikkareita, ei jugurtteja eikä yhtään mitään muutakaan.
    Siksi jos minä haluan ostaa 83sentillä yhden 0.33litran tölkin niin minähän sen ostan. Oli sitä irrallaan tai ei. Jos niitä tuotteita ei kauppa omsta tahdostaa irrallaan pidä niin sitten sen voi ottaa irti monipakkauksesta.

  9. Rita sanoi 10/5/2008

    Suvi ja ShadowMan: Ihailen optimismianne kaikkien niiden kirjoitusten jälkeen joissa on todettu ja todistettu Suomen kansan lukutaidottomuus :D :D

  10. Sarvipää sanoi 10/5/2008

    Meidän marketissamme on otettu käytäntö että puramme muutaman monipakkauksen valmiiksi hyllyyn, ettei tarvisisi asiakkaiden niitä repiä auki…juu…ei auta, se kalja on aina parempaa kun sen on itse hajotetusta pakkauksesta ottanut. Illalla yhdeksän aikaan iralliset kaljapullot nököttävät hyllyssä edelleen ja vajaita 12- ja 6-päkkejä löytyy useita.

  11. lakimies sanoi 10/5/2008

    Fotomik voisi joskus lukea mitä se laki oikeasti sanoo.

    33 a § (11.5.2007/588)
    Hinnoittelu ja hinnan ilmoittaminen:
    Kahden tai useamman «alkoholijuomapakkauksen» tai -annoksen tarjoaminen alennettuun yhteishintaan vähittäismyynnissä tai anniskelussa on kielletty.
    Alle kahden kuukauden ajaksi rajatun tarjoushinnan ilmoittaminen «alkoholijuomapakkaukselle» tai -annokselle vähittäismyynti- tai anniskelupaikan ulkopuolella on kielletty.

    Lähde: alkoholilaki
    http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1994/19941143

    Se että eri pakkausten pantit ovat eri suuruiset ei ole kaupan päätettävissä vaan kunhan litrahinta on sama tölkissä tai mäyriksessä niin tämä laissa määrätty ehto täyttyy.

  12. thom sanoi 10/5/2008

    Laki ei viittaa juoman litrahintaan vaan pullojen ja tölkkien kappalehintaan, eli irtotölkki ei korvaa irtopulloa.

  13. jukkis_ sanoi 10/5/2008

    “Myyntipaikka ei saa kieltäytyä myymästä
    monipakkauksessa myytävinä olevia tuotteita
    yksittäin alkoholisäännöksen kiertämiseksi.
    Esimerkiksi, jos olutta X myydään 12-pullon
    pakkauksessa hintaan 9,90 euroa, niin
    samaa olutta on myytävä myös yksittäisinä
    pulloina. Olutpullon hinta ei silloin yksittäin
    myytynä saa ylittää 82 senttiä.” Lainaus sosiaali- ja terveydenhuollon tuotevalvontakeskuksen oppaasta 2:2008 alkoholijuomien vähittäismyynti elintarvikeliikkeessä http://www.sttv.fi/alkoholi_frameset.htm

  14. jokuvaan sanoi 10/5/2008

    Tuo, että ei ole ollenkaan irtopulloja myynnissä (kun kerran tiedetään niitä menevän kaupaksi?) on mielestäni aivan hölmö päätös kaupan johdolta.

    Mutta kyllä entisessä työpaikassani välillä otti päähän kaljaosastoa järjestellessä se, että vaikka siinä SILMIEN YLÄPUOLELLA oli irtopulloja niin eikö jumaliste pidä ottaa se YKSI pullo siitä 6-packista tai mäyriksestä. Tätä minä en todellakaan ymmärrä. Kertokaa aasit, miksi? Oi MIKSI?

  15. Aasiakas sanoi 10/5/2008

    No minä ainakin haluan juoda olueni lasipullosta sen harvan kerran kun pullon tai kaksi jotain olutta kaupasta haluan. Valitsen siis lasipullon jos sellainen VAIHTOEHTO on. Pitäkää hulluna jos haluatte, mutta minusta siitä alumiinista tulee juomaan inha maku, ja tämä koskee baarien hanaoluitakin…

    Ja olisiko sitten vaikeaa laittaa kauppaan KIELTOKYLTTI jos niitä lasipulloja ei saa erikseen ostaa? Minä ainakin noudatan ohjeita, mutta kun meillä aasiakkaillakaan ei ole sitä kuuluisaa kristallipalloa… Vai oliko se nyt vaan niin että henkilökuntaa muuten vaan kyrpii myydä niitä lasipulloja kappaletavarana, vaikka se on kauppiaan tahto? -Siinä tapauksessa valittajalta aivan turha kirjoitus.

  16. tyttö sanoi 10/5/2008

    Tuosta laista en tiedä mitään, enkä väitäkään tietäväni, mutta en kyllä henkilökohtaisesti menisi kuuspäkkejä aukomaan yhden pullon takia, vaihtaisin kyllä kauppaa. Ja komppaan sarvipäätä siinä asiassa, että ei se auta vaikka niitä irtopulloja siellä olisikin, onhan niiden pullojen eteen työtä tehtävä ja kulutettava muutama raivoisa kalori repimällä ne pahvit :D :D. Luojan kiitos tämä ei ole enää minun ongelmani, 6vuotta kauppatätinä olo riitti, kiitti :)!

  17. Aasiakas sanoi 10/5/2008

    Pakko vielä lisätä että ei kai kukaan vakavissaan kuvittele että asiakkaat valitsisivat kaupan valikoimista tuotteen sillä perusteella mitä myyjä haluaa myydä? Siis ihan aikuisten oikeasti? Minun pitäisi ostaa alumiinitölkki haluamani lasipullon sijaan, koska myyjä kärsii? Minun pitäisi tietää että liikkeen saldonlaskijat ja tilaustentekijät saavat ongelmia jos valitsen lasipullon? Ja minun pitäisi vielä välittää asiasta? Ja luuleeko joku että jotain spurguja varsinkaan kiinnostaa ko. asia?

    Ja jos kaupalta tosiaan menee yksittäisten lasipullojen myynnistä “saldot ja tilaukset sekaisin”, niin ei kyllä hyvin mene, ja siinä tapauksessa vika löytyy kyllä sieltä kaupan päästä, eikä kuluttajista. Annan vielä pienen vinkin ko. kaupan henkilökunnalle: Jos lasiset kaljapullot loppuvat aina kesken, niin se johtuu vain siitä että niiden kysyntä on suurempaa, kuin mihin on varauuduttu. Tilatkaa tuotetta enemmän, niin ei mene saldot sekaisin.

  18. joanna sanoi 10/5/2008

    Nyt on pakko kommentoida, ihan ekaa kertaa. Kun vuoden vaihteessa palpa uudisti pullot ja palautusjärjestelmän, niin korit jäi kokonaan pois, ja tilalle tuli levyjä joissa pullot tuodaan kauppaan. Eli niitä lasisia pulloja ei enään koreissa toimiteta kaupoille. Jos tilaat “korin koffia” sieltä tulee levyllinen muivipulloihin pakattua olutta. Näin ollen ainut vaihtoehto saada yksi lasipullo olutta on rikkoa se siitä monipakkauksesta. Eli se ei ole kauppiaan vika ettei yksittäisiä lasipulloja ole valokoimassa.

  19. keke sanoi 10/5/2008

    Uuden alkoholijuomien monipakkauslain ajatuksena on tehdä suuren olutmäärän ostamisesta taloudellisesti kannattamonta. Käytännössä kaupoissa kuitenkin on tällä hetkellä usein hinnat näkyvillä vain monipakkauksille. Tästä huolimatta tarjolla tulee olla yksittäisen pullo samanhintaista juomaa, oli se sitten asiakkaan monipakkauksesta itse revittävä tai ei. Tässä ei pitäisi olla mitään epäselvää, mutta ainakin Helsingin Kampissa eräs Keskon kauppa ottaa yksittäisestä tarjousoluttölkistä kovempaa hintaa kuin 24-packista, Eirassa taas on kyltti “Fostersia myydään vain monipakkauksessa”.

    Kumpaakaan ei asiakkaan ole pakko sietää, vaikka asiakaspalvelijaa kuinka harmittaisivatkin rikotut pakkaukset. Kauppa on vastuussa alkoholin vähittäismyyntiä koskevien säädösten rikkomisesta.

    Sanottakoon nyt vielä, että en itse todellakaan ala nillittää myyjälle tuollaisista pikkuasioista, vaan otin sen kolmanneksen kalliiman irtotölkin Fostersin sijasta. Jos tilanne ei ala korjaantua tässä kesän mittaan, niin voin sitten viedä asiaa eteenpäin vaikka kaupan päättäville tahoille. Mielestäni nimim. fronyalin valitus on kuitenkin aiheeton lain ollessa nyt tämä mikä on.

  20. MissMam sanoi 10/5/2008

    ^Mitä logiikkaa tuo nyt on? Ei se kauppa toimintatapojaan muuta, jos ei siitä anneta palautetta! Saat kyllä odottaa hamaan tulevaisuuteen saakka, jos ei sen vertaa aloitekykyä löydy.

    En kyllä ollenkaan ymmärrä tätä mentaliteettia, että jos joku kauppa toimii jossain asiakkaan mielestä väärin, niin siitä ei voi antaa palautetta, vaan sitten nillitetään jossain nimettömästi foorumilla/itketään ystäville ja sukulaisille. Parempi mieli kaikilla, jos asialle oikeasti tekisi jotain.

  21. Aasiakaskas sanoi 10/5/2008

    Ei nillitetä ainakaan täällä. Saattaa nuo asiakaspalveliat kato suuttua. Joilla kuilla on omastamielestään oikeus rikkoa lakeja ja sääntöjä, sekä rikkoa asiakkaiden oikeuksia vastaan, vain koska jokin tuntuu heidän mielestään väärältä.

  22. Titityy sanoi 10/5/2008

    Tämä nyt on kuitenkin pöljien asiakkaiden rimaskoinnista hermostuneiden paineenpurkupaikka. Jos tekee mieli sitä kerran vuodessa juomaansa olutta LASIpullossa, niin kannattaisi varmaankin käväistä Alkon puolella. Ne kun sijaitsevat nykyään melko näppärästi markettien yhteydessä. Muuten voi yhtä hyvin ostaa normijampan tapaan sen kuusipakun. Ja jos tekee mieli vänistä paskasta asiakaspalvelusta, niin on hyvä ja polkaisee “aasiakaspalvelija”-sivuston pystyyn sitten.

  23. tytytii sanoi 10/5/2008

    “Ja jos tekee mieli vänistä paskasta asiakaspalvelusta, niin on hyvä ja polkaisee “aasiakaspalvelija”-sivuston pystyyn sitten.”

    Ja jos ei kestä lukea kommentteja jotka kenties poikkeavat omasta mielipiteestä, niin on hyvä ja polkaisee “kommentit kielletty!” -sivuston pystyyn sitten.

  24. Aasiakaskas sanoi 10/5/2008

    “Jos tekee mieli sitä kerran vuodessa juomaansa olutta LASIpullossa, niin kannattaisi varmaankin käväistä Alkon puolella.”

    Mutta, jos on mahdollisuus saada se haluamansa lasipullo siitä lähi Siwasta 40 senttiä halvemmalla. Miksi vaivautua Alkoon asti? Tämän uuden lainhan tarkoitus oli saada ihmisiä ostamaan vähemmän olutta yksittäisinä pulloista, ettei tarvi sitä 12packia ostaa koska 6packi maksaa lähes saman verran.

    Nyt sitten itketään kun ihmiset tekee järkevästi ja ostaa vähemmän olutta. Kun kauppiaat ajattelevat vain sitä rahaa, pitää lakeja säätämällä puuttua peliin. Kertokaapa joku, että millä lokiikalla nuo oluet oikein ennen hinnoiteltiin? 6- ja 12-packin hinnanero saattoi olla parhaimmillaan alle kaksi euroa. Tälläkin hetkellä nuo pienemmät pakkaukset on vielä järkyttävän hintaisia ja kokonaishinta saattaa laskea useita kymmeniä prosentteja poistamalla vain yksinkertaisesti kuoret. Hesarissa oli tuosta juttua joskus tässä taannois.

  25. thom sanoi 10/5/2008

    Ei keskustelua synny ilman eriävää mielipidettä. Jos jotain sanoo, niin on pakko varautua heti alusta asti siihen, että joku on asiasta eri mieltä. Mitä tämä kommenttiosio olisi jos kaikkien pitäisi automaattisesti olla hätähuutoaan vuodattavan aspan puolella? Kaikki huutaisivat kuorossa, että aikunkauhia tai haha. Voisi yhtä hyvin vääntää kommentoinnin pois päältä.

    Ja asia nyt vaan yksinkertaisesti on niin, että laki on tehty noudatettavaksi. Alkoholilainsäädäntöön vieläpä suhtaudutaan Suomessa varsin vakavasti, joten luulisi kauppojenkin olevan vähän tarkempia.

    Miksi pitäisi vääntäytyä Alkoon, jos haluaa kolme saunakaljaa ja suomalaiset peruslagerit välttävät? Ne kun saa kätevästi ostettua ruokien kanssa samalla eikä tarvitse jonottaa kuin yhdelle kassalle.

    Jos ongelmana on asiakkaat, jotka eivät hoksaa irtopulloja vaan repivät siksi päkkejä auki, kannattaa irtopullojen sijoitusta miettiä uudelleen. Joku tuossa sanoi, että heidän kaupassaan irtopullot ovat silmien yläpuolella. Ainakin itse huomaan tuotteet parhaiten, jos ne ovat hieman silmien tason alapuolella.

    Voisi kokeilla myös kylttiä “Ethän avaa monipakkauksia. Irtopulloja on paikassa X.” Kyltti tulee huomatuksi, jos sen laittaa hintalappujen yhteyteen (tai mieluiten laittaa tekstin joka hintalappuun). Eikä sitten liian isoa kylttiä. Lukuetäisyyteen nähden liian suuri kyltti jää joko kokonaan huomaamatta tai vain lukematta.

    Rautalanka on nyt käytetty. Toivottavasti ei tarvitse siirtyä eteenpäin Lounelan asteikolla :)

  26. Jp sanoi 11/5/2008

    kyllä se vaan niin on että jos näen kaupan missä lukee että myydään vain monipakkauksissa, eikä irtopulloja ole niin ihan kiusallanikin ostan vain sen 1-5 pulloa sicpäckistä, koska kauppa yrittää kiertää selvää uutta lakia joka näihin tuli ja siitä pitää rankaista. se jos se on lisää hommia myyjille on myyjien oma vika kun ette erikseen laita sinne irtopulloja, koska lakikin vaatii kauppoja myymään ne irto-oluet samalla hintaa kuin mitä pakkauksissa olisi, mielestäni täysin turha valituksen aihe täällä palstalla oli tämä juttu, lähinnä vaikuttaa että alkuperäinen valittaja on jonkun pikkukaupan omistaja joka täällä purkaa turhautumistaan kun ei saakkaan sitä kaljaa enää menemään pelkissä isoissa pakkauksissa, kun se oli ennen kätevää myydä vain niitä “mäyriksiä”…

    perkele.

  27. ..r.. sanoi 11/5/2008

    ..ttu mitä vinkujia koko porukka.

  28. Vituttais olla köyhä sanoi 11/5/2008

    Jos ei ole varaa ostaa kuutta tai kahtatoista pulloa mietoa alkoholia, niin miksi edes vaivaudutte nousemaan aamulla sängystä?

    Elätte itsepetoksessa “tuskin juon tässä puolen vuoden sisään niitä loppuja pulloja”?

    Koko paketti maksaa ykköseuroja ja siitä pitää itkeä ja repiä vielä paketit auki lapsen uhmalla “ostan 5 ettei kauppias saa kuutta myytyä”. En ole uskonnollinen mutta silti tulee mieleen jeesus auta.

    Varmaan ostaisitte 5 ja puoli pulloa jos se olisi mahdollista. Irtokarkkikaupassakin pyydätte toffeekarkkeja 78:lla sentillä koska se on lain suoma oikeus?

    Laki sanoo että ykköskaljat pitää myydä samalla hinnalla kuin monipakkaukset. Tämä ei ole mielipidekysymys ja kaikki sen tietävät. Mutta hei haloo silti, peiliinkin saa katsoa.

  29. aasiakaskas sanoi 11/5/2008

    “Jos ei ole varaa ostaa kuutta tai kahtatoista pulloa mietoa alkoholia, niin miksi edes vaivaudutte nousemaan aamulla sängystä?”

    Oletko oikeasti tuota mieltä? Ihmeellinen ajatusmaailma kyllä sinulla. Sinun mielestäsikö on hyvä, että porukka ostaa sen 12-packin ja kansa alkoholisoituu? Idea on kannustaa ihmisiä ostamaan kaljaa vain sen verran kuin aikoo juoda, kun ostaa enemmän tulee kuitenkin juotua kaikki. Minä en ainakaan aio alentua kauppiaiden törkeään ylimieliseen rikkomiseen asiakkaiden oikeuksia vastaan. Jotain rajaa pitäis laittaa kyllä noiden kauppiaiden hommaan, jotka voisivat ajatella välillä muutakin kuin rahaa.

    Ihmiset ajattelee lompakollaan, ei ne osaa ostaa vähempää kaljaa kalliilla, jos halvemmalla saa enemmän. Nuo pienemmän 6-packit sun muut sais kieltää lailla, törkeät katteet niissä. Millä laskuopilla niiden hinnat on laskettu? Aina ollut vähän rahastuksen makua noissa pienemmissä packessa, onko noiden pakkausten tukkuhinnat(tai panimoltako ne suoraan tulee) jo valmiiksi noin törkeällä tasolla?

  30. Tymä Käpymäki sanoi 11/5/2008

    Jp sanoi: “on myyjien oma vika kun ette erikseen laita sinne irtopulloja”

    WTF? Mistä lähtien myyjällä on ollut oikeus päättää, mitä laitetaan ja minne??? Kyllä ne määräykset ketjun johdolta tulee. Yksittäinen myyjä ei asiaan pahemmin pysty vaikuttamaan.

  31. tyttö sanoi 11/5/2008

    “Sinun mielestäsikö on hyvä, että porukka ostaa sen 12-packin ja kansa alkoholisoituu?” *REPESIN
    Kun ostaa 12-päkin niin kansa alkoholisoituu, mit vit :D :D :D :D. Onko sitä päkkiä pakko vetää siinä yhdessä illassa? Ostaa päkin olutta niin siitähän riittää monelle viikolle niin ei tarvitse aina olla kaupassa olutta ostamassa.

  32. Aasiakaskas sanoi 11/5/2008

    ““Sinun mielestäsikö on hyvä, että porukka ostaa sen 12-packin ja kansa alkoholisoituu?” *REPESIN
    Kun ostaa 12-päkin niin kansa alkoholisoituu, mit vit :D :D :D :D. Onko sitä päkkiä pakko vetää siinä yhdessä illassa? Ostaa päkin olutta niin siitähän riittää monelle viikolle niin ei tarvitse aina olla kaupassa olutta ostamassa.”

    No kuule se nyt vaan on niin, että moni ajautuu juomaan ne kaikki kaljat. Mietippä vähän enemmän. Alkoholi on riippuvuutta aiheuttava aine, verrattavissa huumeisiin ja tupakkaan. Alkoholihan on tunnetusti monesti paljon haitallisempi ja vaarallisempi, kuin miedot huumeet. Puhumattakaan alkoholin aiheittamasta suuresta tapaturmavaarasta. Alkoholi on suurin työikäisten ihmisten kuolinsyy. Jotakin moraalia ja tervettä järkeä toivoisin myyjille/kauppaketjuille tässä asiassa.

  33. thom sanoi 11/5/2008

    Ai nyt haukutaan jo köyhäksi sen takia, että haluaa lain suomin oikeuksin ostaa tasan sen verran kaljaa kuin tarvitsee?

    “Laki sanoo että ykköskaljat pitää myydä samalla hinnalla kuin monipakkaukset. Tämä ei ole mielipidekysymys ja kaikki sen tietävät. Mutta hei haloo silti, peiliinkin saa katsoa.”

    Ja mitä siellä peilissä pitäisi nähdä? Syyllistä sieltä ei ainakaan löydy.

  34. Weetabixix sanoi 11/5/2008

    Kieltolaki takaisin!

  35. lillipelli sanoi 11/5/2008

    “Kieltolaki takaisin!”

    Asiaa :D

    Täällä tapellaan ku suolakurkuista. Ja kun kyseessä tuntuu olevan vaan PERIAATE, vaikka muuten juodaan kuitenkin se kuus pulloa. Haetaan marketista kolme ja kioskista kolme ja IRTOPULLOINA, koska siihen on lain mukaan oikeus.
    Huhhuh. Taas menee puurot ja vellit, oikeudet ja velvollisuudet sekasin.

    Suomen alkoholisoituminen on siis kauppojen moraalista kiinni, Aasiakaskas? :D

  36. lillipelli sanoi 11/5/2008

    Se ongelma on jossain muualla, ku kaupan hyllyllä, jos ihminen ei pysty ostamaan kuutta pulloa juomatta niistä heti jokaista.

  37. Aasiakas sanoi 11/5/2008

    Ai että minun pitäisi ostaa puolen vuoden kaljat kerralla? Miksi? Miksi en ostaisi sen 2 pulloa kerran kuussa, mitkä tarvitsen? Minulla ei ole tällä hetkellä autoa ja viikonloppuostokset painavat yli 10kg, ja kannan ne käsissäni kotiin.

    Kyllä pitäisi vähintäänkin HIEMAN kauniimmin pyytää, jotta suostuisin ostamaan mäyräkoiran tai sikspakin, kun kerran yksittäispullokin on tarjolla. Ja rahaa minulta löytyy, autottomuus on oma valinta, kuten myös massapakkausten välttäminen. Kulutustottumuksia nyt vaan ei muuteta itkemällä ja solvaamalla. Me tehdään niinkuin tykätään, kun kerran vaihtoehtoja on.

  38. lillipelli sanoi 11/5/2008

    Ontuuko minun vai sinun logiikkasi?

    2 pulloa kuussa tekee puolessa vuodessa 12 pulloa.
    Tarjolla kun on myös sikspäkkejä, eli vain kolmen kuukauden kaljat.

    Miten se tölkkiolut/muovipullo-olut eroaa tavallisesta? Ettei vaan taas olisi psykologista nämä makuerot.

    Ja pointtihan tässä oli, ettei niitä yksittäispulloja ole tarjolla. Niitä vain otetaan “lain suomin oikeuksin”.

  39. lillipelli sanoi 11/5/2008

    Lainaus aiemmasta viestistä:
    “Myyntipaikka ei saa kieltäytyä myymästä
    monipakkauksessa myytävinä olevia tuotteita
    yksittäin alkoholisäännöksen kiertämiseksi.”

    Mutta saako mynntipaikka kieltäytyä myymästä monipakkauksissa myytävinä olevia tuotteita yksittäin, jos sillä ei kierretä alkoholilainsäädöntöä?

  40. Tymä Käpymäki sanoi 11/5/2008

    Minä juon sen 12-päkin puolessa vuorokaudessa. Nytkin olen aika kovassa pöhnässä. Aina parempi, mitä halvemmalla kaljaa saa. Te kaikki pikkusievät porvarit ja kaiken vastustajat voitte haistaa aikanne kuluksi vaikka puhtaan suomalaisen naisen virvoitusjuomaa!

  41. Lewis sanoi 11/5/2008

    Juttelin juuri itsekin pomon kanssa tästä monipakkausten availemisesta, meillä kun on ennen ollut juomaosastolla kyltit “ethän avaa monipakkauksia”, mutta niitä ei kuulemma enää saa pitää seinillä. Syynä varmaankin tuo, että jos meillä on Karhun siksejä myynnissä, niin asiakkaalla on oikeus avata paketti ja ostaa sieltä se 2 pulloa kaljaa, jos niitä samaisia Karhuja ei löydy hyllystä yksittäin.

    Ymmärrän täysin, jos asiakkaat hajottavat monipakkauksen, koska irtotavara on hyllystä loppunut, mutta sitä en ymmärrä, kuinka jotkut huvikseen repivät useita monipakkauksia auki, vaikka hyllyllä siinä selän takana löytyisi irtopullojakin. Ja seuraava arjen sankari tulee takuuvarmasti avaamaan seuraavan pakkauksen, niin että päivän loputtua hyllyltä löytyy useampi vajaa siksi tai mäyris. Ottakaa urpot ne irtokaljanne _samasta_ paketista, luulisi sen olevan helpompaakin, jos joku on jo ensin vaivautunut repimään pakkauksen auki. Tai sitten vain käännytte ympäri, siellä kylmähyllyssä on melkoisen varmasti irtokaljojakin, siinä säästää jo monta kädenliikettä.

  42. Ossi sanoi 11/5/2008

    Johan nyt on, kun täytyy käyttää kohta korkeampaa matikkaa kaljaostoksilla! Usein ostan juomani vasta kun olen ne menossa juomaan, en osta varastoon juurikin siitä syystä että niiden juomatta jättäminen ennen seuraavaa illanviettoa vaatisi jättimäistä itsekuria. Olen ollut valmis maksamaan tästä hyvästä hieman ylimääräistäkin, mutta hyvä että nyt valtiokin kannustaa tähän rahallisesti. Yleensä ostan juomia joita ei pakata monipakkauksiin, mutta silloin tällöin saattaa nelipäkki brittisiideriä avautua ellei irtonaisia löydy välittömästä läheisyydestä. Pahoittelut aiheuttamastani päänvaivasta! (=

  43. Jp sanoi 11/5/2008

    availlaan niin kauan niitä monipakkauksia että kaupat lopettaa mäyräkoirien ja sixpackien myymisen päästään takaisin irtopulloihin joita ostetaan sitten korillinen tai vähemmän.

  44. Vituttais olla köyhä sanoi 11/5/2008

    Mun mielestä kaikki muutkin pakkaukset pitäis saada repiä riekaileiksi että saa vain rusinat pullasta, esim. Lauantai-pussista tahdon vain ritariässäkarkit.

    Ja 500 gramman hiutalepaketti on aivan liian iso, eihän puuron keittoon mene kuin kymmenesosa siitä. Joten ens kerralla menen kauppaan oman rasian kanssa ja otan siitä just sen verran hiutaletta kun haluan.

  45. Aasiakas sanoi 11/5/2008

    Pitkähkö keskustelu. Ei ehkä ihan suolakurkkujen veroinen vielä, mutta mielipiteitä löytyy. Lisään oman panokseni.

    jukkis_: Kiitos asiallisesta tiedosta.

    Etunimikaimani kirjoitti:
    “Pitäkää hulluna jos haluatte, mutta minusta siitä alumiinista tulee juomaan inha maku, ja tämä koskee baarien hanaoluitakin…”

    Ja lillipelli vastasi:
    “Miten se tölkkiolut/muovipullo-olut eroaa tavallisesta? Ettei vaan taas olisi psykologista nämä makuerot.”

    Minä vastaan:
    Ei sillä ole väliä, miten se eroaa vai eroaako mitenkään, tai onko se psykologista vai ei, ja onko Aasiakkaalla kaikki pultit tallella. Jos asiakas käyttäytyy fiksusti, hän saa kuitenkin ihan vapaasti päättää, mitä ostaa, vai ostaako mitään. Syitä ei tarvitse perustella, niitä ei tarvitse edes olla. :)
    Minulle on sitten ihan sama, mistä astiasta olueni juon tai jätän juomatta, mutta se ei nyt kuulu tähän.

    Kaimani kanssa olen lisäksi samoilla linjoilla siinä, että minuakin saa vapaasti pitää hulluna. Se on ehdoton ja luovuttamaton oikeuteni. ;)
    Sitten lillipelli kommentoi vielä näin:
    ““Myyntipaikka ei saa kieltäytyä myymästä
    monipakkauksessa myytävinä olevia tuotteita
    yksittäin alkoholisäännöksen kiertämiseksi.”

    Mutta saako mynntipaikka kieltäytyä myymästä monipakkauksissa myytävinä olevia tuotteita yksittäin, jos sillä ei kierretä alkoholilainsäädöntöä?”

    Hyvä kommentti. Minusta “periaatteessa saa”, eli silloin kyllä, jos kaupassa ON niitä yksittäispullojakin tarjolla. “Käytännössä” juttu onkin osoittautunut vaikeammaksi, minkä ei pitäisi tässä vaiheessa enää ollakaan epäselvää, eikä asiakkaita oikein rangaista voi olutpakkausten avaamisesta, mutta tämä on viestinnällinen ongelma, ei periaatteellinen.

    Vituttais olla köyhä kirjoitti:
    “Mun mielestä kaikki muutkin pakkaukset pitäis saada repiä riekaileiksi että saa vain rusinat pullasta, esim. Lauantai-pussista tahdon vain ritariässäkarkit.”

    Jep jep, ritariässäkarkit rulaa. Mun mielestä kaikki pakkaukset pitäisi pistää rankalle haittaverolle, niin turha moninkertainen pakkaaminen vähenisi. ;)
    Ja Tymä Käpymäki kevensi tunnelmaa:
    “Minä juon sen 12-päkin puolessa vuorokaudessa. Nytkin olen aika kovassa pöhnässä. Aina parempi, mitä halvemmalla kaljaa saa. Te kaikki pikkusievät porvarit ja kaiken vastustajat voitte haistaa aikanne kuluksi vaikka puhtaan suomalaisen naisen virvoitusjuomaa!”
    :)
    Ja lopuksi, harva on kommentoinut tätä alkuperäisen kirjoittajan sanomaa:
    “Ja tämä koko irtolasipullojen myynnin loppuminenhan on minun vikani. Ja tämä koko lasipullohomma on vain meidän kaupassa.”

    Niinpä. Uskon, että ottaa päähän, ja asiakkailta varmasti tulee asiatontakin palautetta, ja paineita kertyy. Pärjäilemisiin, puolin ja toisin, ja mieluiten ilman liian ärhäköitä rintamalinjoja.

  46. micko sanoi 11/5/2008

    “Miten se tölkkiolut/muovipullo-olut eroaa tavallisesta? Ettei vaan taas olisi psykologista nämä makuerot.”

    No sitäpä juuri. Juotko viiniä pahvimukista? Maistuuko kylmä kokis paremmalta kuumana kesäpäivänä kuin talvipakkasella? Entä kuuma kaakao?

    Hyvin merkittävä osa makunautintoa on tilanteen yleinen tunnelma. Suomalaisista peruslaagereista en itse perusta pahemmin, mutta kyllä semmoinen kuumana kesäpäivänä lasituopista tai mökillä saunan terassilla vilvotellessa jääkylmänä lasipullosta vaan maistuu niin hyvältä.

    Tuota kaljaa muovipullosta vertaisin juurikin viiniin pahvimukista.

    Mitä itse asiaan tulee. Kauppiaan vika, kun ei tosiaankaan täytä lain velvoitetta. Asiakkaalla on oikeus saada alkoholijuomansa samalla hinnalla per pullo kuorilla tai ilman kuoria. Onneksi naapurikaupassa hoidetaan asia fiksusti ja kaikkia monipakkaustuotteita on yksittäisinä isot läjät hyllyllä monipakkausten päällä. Tämä ei tosin estä kaikkia asiakkaita rikkomasta monipakkauksia, mutta se onkin sitten toinen asia.

  47. Saku sanoi 11/5/2008

    Asiaan liittyen, pari tuntia sitten lähisiwassa myyjä raivosi edelliselle asiakkaalle, joka otti yksittäisiä pulloja sikspäkistä. “Olisit nyt ottanut tvelvarista, sikspäkit on meillekin kalliimpia!” opasti myyjä kiukkuisena. Itse nolona kävin sitten ratkomassa jo avatun sikspäkin lisäksi mäyräkoiraa… (Ja vain siksi, että 6 pulloa tuli noin 2 euroa halvemmaksi kuin sikspäkki.)

  48. Jussi-52 sanoi 11/5/2008

    Ongelma on mielestäni siinä, että ainakin aiemmin tilanne oli se, että kaikki muut pakkauskoot olivat kalliimpia kuin mäyräkoira ja edullisimmin kaljat sai mäyräkoiran ostamalla. Yksittäispullojen hinta oli yli euron, kun mäyriksessä pääsi 20-30 senttiä halvemmalla.

    Hesari teki aiheesta jutun, jossa todettiin siten, että kauppa kusettaa asiakkaita eniten myymällä six-packeja, four-packeja tai vastaavia välipakkauksia, joissa saman pullon hinta on kalleimmillaan. Koska mäyräkoirana ja yksittäispulloina ostettuna olut on halvinta, kehotti lehti noukkimaan pullot suoraan mäyriksestä, koska tähän kuluttajalla on lain mukaan oikeus. Jutun sanoma lienee mennyt hyvin perille, eli syyttäkää Hesaria.

    Itse ostan sen verran harvoin olutta, etten ole perehtynyt pullojen yksittäishintoihin tai niiden sijaintiin. Oletukseni kaljahyllyllä on, että kauppias yrittää edelleen jymäyttää yksittäispulloilla, jos niiden hintaa ei ole erittäin selvästi merkitty (esim. pullot ovatkin “lähes samaa merkkiä”, mutta sitten maksavatkin yli euron), joten otan sen pari-kolme kaljaani suoraan mäyriksestä. Varsinkin Citymarketit ja muut K-ryhmän kaupat ovat loistavia siinä, että oikea hinta selviää vasta kassalla, kun alennus koskikin “sitä toista tuotetta”, joka on yleensä loppu ja viereen on lätkäisty melkein samaa, mutta “normaalihintaista.” (Tämä siis ihan missä tuotteessa vain.)

    Eli jos kaupassa on valmiiksi avattuja mäyräkoiria, laittakaa pullot sen verran hyvin esille, ettei tarvitse arpoa mitä ne maksavat ja onko tässä joku K-ryhmän perusjymäytys kyseessä. Esimerkiksi: “Yksittäispulloina Keijo-olut 0,79 e/kpl tai 12 kpl:een pakkauksena 12 x 0,79 e = 9,48 e.” Ja pullot mäyristen viereen samaan laariin.

  49. Rummin Jussi sanoi 12/5/2008

    (Ilmeisesti) aloittelevalle kauppiaalle ilmainen vinkki: myy asiakkaalle sitä, mitä asiakas haluaa ostaa. Eli rautalangasta väännettynä: jos asiakas haluaa ostaa lasipullossa kaljaa, niin myy sille lasipullossa kaljaa. Aika helppoa, vai mitä?

    Jos kauppias alkaa päättämään sen, mitä asiakkaan pitää ostaa niin silloin ollaan heikoilla hangilla =)

  50. Köyhä? sanoi 12/5/2008

    “Jos ei ole varaa ostaa kuutta tai kahtatoista pulloa mietoa alkoholia, niin miksi edes vaivaudutte nousemaan aamulla sängystä?”

    Kun käyn ruokaostoksilla, minulla on ostoskori, ei kärryä, ja vien ostokset luonnollisesti kävellen kotiin. Matkaa nimittäin on parisataa metriä, sillä asun kalliisti keskustassa. Ja jos nyt pitää alleviivata sitä, että olen normaalituloinen, niin kerron vielä, että vakiruokakauppa on Stockmann.

    Olutta ostan lähinnä vierasvaraksi, joskus juon pullon pari itsekin. Kassiini mahtuu juuri sopivasti sekä ostokset että pari pulloa olutta silloin kun satun sitä ostamaan. En halua varastoida olutta kotiini, vaikka se kyllä säilyisi siellä jopa parasta ennen päiväykseen saakka. Joskus olen joutunut kaatamaan sitä viemäriinkin, kun on joku pullo unohtunut kaapin perälle.

    En siis ole alkoholiongelmainenkaan, mutta vähintään 10% suomalaisista on. He juovat puolet Suomessa kulutetusta alkoholimäärästä, ja jos olutta on kotiin tuotu, se myös pikaisesti nautitaan. Tavallisilla kuluttajillakin on havaittu kerralla nautittujen olutmäärien selvää kasvua pakkauskokojen suurennuttua. Siksi valtiovalta on nyt puuttunut tilanteeseen.

    Ymmärrän, jos kauppiasta harmittaa yksittäismyynti, mutta miten ihmeessä se voi muita asiakkaita häiritä? Kysymys ei ole siitä, että pitäisi saada muropaketista puolet, vaan siitä, että jos suklaapatukoita saa neljä kahdella eurolla, asiakkaan ei silti ole pakko ostaa neljää kappaletta.

    Kuluttajat pitävät valinnanvarasta, siksi karkkipussejakin on nykyään muuta kokoa kuin lähes puolikiloiset jättisäkit.

  51. Arawn sanoi 12/5/2008

    On tuo kyllä huvittavaa, kun pitää oikein puolustella ja perustella sitä, jos haluaa ostaa vain yhden tai kaksi pulloa olutta. :D KOska silloinhan on toki köyhä. Vain rikkaat ostavat monipakkauksia…

    Muutenkin valtaisat pakkaukset ovat sieltä syvältä. Ok, epäilemättä hyviä suurperheille, mutta arvatkaa, montako sinkkua tässä maassa on. Puhumattakaan just karkeista, sipseistä ynnä muista. Onneksi nyt on alkanut jo olla pienempiä pusseja, ei tarvitse raahata niitä megajättitriplapusseja kotiin.

  52. JamesC sanoi 12/5/2008

    Yllätys, että kalja-aiheessa yli 50 kommenttia… Jep, jos lasiputeli maksaa 82 snt versus aivan sairaan kallis tölkki, niin arvaa kumman ostan? Revin ihan varmasti sen yksittäisen lasipullon siitä pakkauksesta. Jos ostaisin koko mäyräkoiran joka ilta niin joisin sen kaikki kerralla ja maksa sanois poks.

  53. OluenYstävä sanoi 12/5/2008

    Kyllä oluiden mauissa on eroja kun vertaa minkälaisissa pakkauksissa (lasipullo vai alumiinitökki, muovipullosta en ole edes maistanut) ne ovat olleet. Sama pätee viineille jne. myös.

    Peruslagereita en juurikaan kaupasta nykyään ostele, joten en tiedä mikä nykyään on tilanne, mutta aiemmin ainakin joihinkin lapinkullan alumiinitölkkeihin oli laitettu askorbiinihappoa (hapettumisenestoaineeksi) jotta tölkkioluen säilyvyys saatiin pidemmäksi. Tosin muistan katselleeni joskus viimesyksynä että sitä lisätään myös lapinkullan lasipulloihinkin sekä muihinkin hartwallin oluisiin.

  54. Vierailija sanoi 12/5/2008

    Ihan selkeästi kauppa yrittää kiertää alkoholilain henkeä yrittäen kuitenkin noudattaa sen kirjainta edes nimellisesti, ja puhtaasti hyötymistarkoituksessa.

    Onkin hämmästyttävää (tai sitten ei) kuinka moni aspa näemmä siunaa tällaisen hämärän toiminnan joka ei edes ole asiakaslähtöistä, vaan silkkaa rahallisen hyödyn tavoittelua.

    Kumma vain, että jos asiakas tekee jotain vastaavaa - eli yrittää taloudellisesti hyötyä liikkeestä - niin hän on automaattisesti aasiakas.

    Anteeksi vain, mutta missä kiitollisuudenvelassa asiakas muka sellaiselle liikkeelle on, joka tekee kaikkensa vain saadakseen asiakkaasta eniten irti? Tässäpä hyvin näkee monen aspan kaksinaismoralismin.

  55. Aasiakaskas sanoi 12/5/2008

    “Ihan selkeästi kauppa yrittää kiertää alkoholilain henkeä yrittäen kuitenkin noudattaa sen kirjainta edes nimellisesti, ja puhtaasti hyötymistarkoituksessa.

    Onkin hämmästyttävää (tai sitten ei) kuinka moni aspa näemmä siunaa tällaisen hämärän toiminnan joka ei edes ole asiakaslähtöistä, vaan silkkaa rahallisen hyödyn tavoittelua.

    Kumma vain, että jos asiakas tekee jotain vastaavaa - eli yrittää taloudellisesti hyötyä liikkeestä - niin hän on automaattisesti aasiakas.

    Anteeksi vain, mutta missä kiitollisuudenvelassa asiakas muka sellaiselle liikkeelle on, joka tekee kaikkensa vain saadakseen asiakkaasta eniten irti? Tässäpä hyvin näkee monen aspan kaksinaismoralismin.”

    Heh.. tämän palstan perusteella saa kyllä tosiaa vähän huonon kuvan aspojen moraalista. Oikein lynkataan asiakkaitaa porukalla vaikka monessa jutussa vikaa voi olla aspassakin, asiakkaiden huuto ei tietenkään ole sallittua mutta on niitä möykkääviä aspojakin.

    “On tuo kyllä huvittavaa, kun pitää oikein puolustella ja perustella sitä, jos haluaa ostaa vain yhden tai kaksi pulloa olutta. :D KOska silloinhan on toki köyhä. Vain rikkaat ostavat monipakkauksia…”

    Sehän paljastaa vain olevansa köyhä, jos pitää suurempia monipakkauksia ostaa.

  56. Valikoiva sanoi 12/5/2008

    Hei, asiakkaat. Menkää siihen kauppaan, missä teitä parhaiten palvellaan.
    Jos löytyy tuollaisia kauppoja, missä asiakas on aina väärässa ja aasiakas, älkää käykö siellä. Siinäpä sitten myyjät keskenään ihmettelevät, miksi tulee potkut ja myymälä lopetetaan.

  57. kauppaneuvos sanoi 13/5/2008

    Pari faktaa alkoholijuomista.

    1. Yksittäisen pullon/tölkin tulee olla litrahinnaltaan saman hintainen kuin saman merkin HALVIN vastaava pullo- tai tölkkimonikkopakkaus. Eli 6-pack ja mäyris voi olla aivan eri hintaisia keskenään litrahinnoiltaan, mutta yksittäisen pakkauksen hinta määräytyy edullisimman monikkopakkauksen mukaan. Jos on 0,33l pullo, niin vertailua ei voi tehdä o,5l pullon kanssa tai 0,33l tölkin kanssa rinnakkain jne.

    2. Mikä laki määrää kaupan valikoimat? Kyllä jokainen kauppa itse päättää, mitä myy ja mihin hintaan. Jos irtopullot eivät ole kaupan valikoimissa, niin se ei ole lain rikkomista, vaikkakin sossuministeriö suosittaakin irtopakkausten ottamista monikkopakkausten rinnalle. Varsinkin pienissä kaupoissa ei ole tilaa kaikille irto varianteille. Soopaa jos joku väittää, että on pakko myydä irtopulloja!

    3. Kyllä kauppa saa laittaa lappuja esille, joissa kehoitetaan olla rikkomatta pakkauksia, koska tällöin suojellaan kaupan myytävää omaisuutta, joka ei ole asiakkaiden oikeus tuhota niitä.

  58. Jp sanoi 13/5/2008

    mutta hyvä kauppaneuvos, mulla on silti oikeus rikkoa niitä monipakkauksia halutessani ostaa yhden kepun.

  59. ....... sanoi 13/5/2008

    aivan turha on aikuisten ihmisten itkeä että oli ihan pakko juoda eilen mäyräkoira kaljaa kun sattui nyt tarttumaan kaupasta kätöseen. jos ei aikuinen tervejärkinen ihminen pysty juomaan vaikka yhtä kaljaa kerrallaan, kannattaa hakeutua lääkärin puheille, koska silloin mitä todennäköisimmin on kyse oirehtivasta alkoholismista jonka taudinkuvaanhan kuuluu ettei potilas pysty itse hallitsemaan alkoholinkäyttöään. kyllä mullakin on tuolla kaapissa yhtä sun toista mietoa ja väkevämpääkin alkoholijuomaa, mutta pystyn kyllä ottamaan yhden tai kaks siideriä illalla saunan jälkeen sen kummempia vaikeuksia kokematta siitä että täytys kerralla vetää kaikki naamariin. tai mitähän ois käyny viime kesänä kun toin tuolta rajan toiselta puolelta kakstoistapäkin nelikymppistä puolenlitran pulloissa,(joista on siis neljä pulloa vuoden sisällä juotu), oiskohan pitäny vetää kaikki kerralla naamaan, kun eihän se mun vika ole jos ne myydään vain kakstoistapäkeissä, pakkohan mun on ne kaikki kerralla juoda niin…

  60. Vierailija sanoi 13/5/2008

    Ja sinun, arvoisa ……. on aivan turha itkeä siitä että laki on mitä on. Ne “aikuiset tervejärkiset” eivät edes tarvitsisi mitään alkoholilainsäädäntöä.

    Mutta siitä huolimatta alkoholiperustaiset ongelmat ja sairaudet ovat oikea kansanterveydellinen ja sitä kautta kansantaloudellinen ongelma - ja siten meidän kaikkien ongelmamme. Kaikesta pääteleen niitä aikuisia tervejärkisiä on sitten aika vähän.

    Huonompiakin lakeja on tehty, sillä tällähän vain torpataan kauppiaiden ahneutta. Huumekauppa on laitonta, mutta määrätyt huumaavat ja riippuvuutta aiheuttavat aineet ovat sallittuja, kuten tupakka ja alkoholi. Niidenkin käyttöä on hyvä säädellä lailla, koska ilman sitä kauppiaat ilomielin myisivät tupakkaa ja alkoholia alaikäisillekin ja viis veisaisivat muusta kuin omasta taloudellisesta hyödystään.

  61. Aasiakaskas sanoi 13/5/2008

    “#
    ……. sanoi 13/5/2008

    aivan turha on aikuisten ihmisten itkeä että oli ihan pakko juoda eilen mäyräkoira kaljaa kun sattui nyt tarttumaan kaupasta kätöseen. jos ei aikuinen tervejärkinen ihminen pysty juomaan vaikka yhtä kaljaa kerrallaan, kannattaa hakeutua lääkärin puheille, koska silloin mitä todennäköisimmin on kyse oirehtivasta alkoholismista jonka taudinkuvaanhan kuuluu ettei potilas pysty itse hallitsemaan alkoholinkäyttöään. kyllä mullakin on tuolla kaapissa yhtä sun toista mietoa ja väkevämpääkin alkoholijuomaa, mutta pystyn kyllä ottamaan yhden tai kaks siideriä illalla saunan jälkeen sen kummempia vaikeuksia kokematta siitä että täytys kerralla vetää kaikki naamariin. tai mitähän ois käyny viime kesänä kun toin tuolta rajan toiselta puolelta kakstoistapäkin nelikymppistä puolenlitran pulloissa,(joista on siis neljä pulloa vuoden sisällä juotu), oiskohan pitäny vetää kaikki kerralla naamaan, kun eihän se mun vika ole jos ne myydään vain kakstoistapäkeissä, pakkohan mun on ne kaikki kerralla juoda niin…”

    No kuuleppa, onko tuo laki sinun mielestäsi sitten turha? Taidat olla joku kauppias, joka nyt itkee kun menee vähemmän kaljaa kaupaksi. Et välitä pätkääkään kasanterveydestä. Minkä helvetin takia muka pitäisi ostaa se 12-packi kaupasta, jos tarvii vain sen pari saunakaljaa? Ihmeellistä logiikkaa ihmisillä, ettei muka saisi ostaa sitä paria pulloa haluamaansa olutta, kyllä se on kauppiaan tyhmyyttä, jos ei myy sitä mitä asiakas haluaa. Saattaa olla, että menen seuraavalla kerralla siihen viereiseen kauppaan, jos toisesta en saa sitä mieleistäni kaljaa.

    Sinun mielestäsi varmaan viinapullojakin tulisi myydä vain monipakkauksissa. Aika moni joka kuitenkin joka monipakkauksia ostaa, ostaa humalatarkoitukseen. Jos käytpi muiden juomien lisäksi kauljaa ostamassapi, kyllä siiä 12packista pitää vetästä sen kossupullon kaveriksi kaljaa niin paljon kuin vain maksa kestää. Kaikkihan kyllä tietää ihan varmasti tämän suomalaisen juomakulttuurin, kun ryypiskelemään lähdetää. Vedetään kaikki mitä suinkin pystytään.

  62. Aasiakas sanoi 13/5/2008

    Nimimerkki 7 pistettä:

    Kiitos tyhjentävästä oman alkoholinkäyttösi selostuksesta. Olemme varmasti kaikki tämän tiedon saatuamme viisaampia. ;)

  63. Jp sanoi 13/5/2008

    jep pistetään vaan kossupullotkin ostettavaksi korillinen kerrallaan, ei irtopulloja, sama homma konjakkeihin, tupakkaa pitää ostaa kartonkikerrallaan, kyllähän sitä kuitenkin polttaa sen koko kartongin ni miksei sit ostais 10 askia kerralla, tai vaikkapa vessapaperista pois ne 6 rullan paketit, myydään pelkästään niitä jättipakkauksia, nehän on käteviä jollekkin pienelle sinkkutytölle, 62 rullaa paperia..

    miksei samantien jätskitötterötkin pois ja vain 10 litran jäätelöpaketteja vain myyntiin eikai kukaan nyt vaan yhtä jätskiä halua..

  64. ....... sanoi 17/5/2008

    Missään vaiheessa en tietääkseni ilmaissut olevani irtopullomyyntiä vastaan, tai mitään lakiakaan vastaan. En ole väittänyt olevani sitä mieltä että olutta ei saisi ostaa irtopulloina, jokainen saa mun puolesta ostaa ihan niin monta kun jaksaa kantaa. Taisi aika monella tuo kommenttini osua omaan nilkkaan, “se koira älähtää..” jne., joten lukekaapa uudestaan ajatuksella tuo kommenttini, ja tulkaa sen jälkeen kertomaan missä kohdassa kerron siinä vastustavani irtopullojen ostoa, olevani katkera kauppias, itkeväni jostain v***n lakipykälistä ym.
    Palataan sittemmin asiaan uudestaan.

  65. thom sanoi 17/5/2008

    ‘Taisi aika monella tuo kommenttini osua omaan nilkkaan, “se koira älähtää..” jne.’

    Ah, miten tyypillinen argumentointivirhe. Keskustelun kannaltahan sillä ei ole mitään väliä, vaikka tuo pitäisikin paikkansa.

    ‘missä kohdassa kerron siinä vastustavani irtopullojen ostoa, olevani katkera kauppias, itkeväni jostain v***n lakipykälistä ym.’

    Asiayhteys antaa mahdollisuuden näihin tulkintoihin. Jos joku tulkitsee väärin, niin kannattaisi ehkä mieluummin muotoilla teksti uudelleen kuin alkaa jankkaamaan uudelleen lukemisesta.

  66. tanya sanoi 17/6/2008

    ihmettelen kovasti missä ovat meidän aasiakkaiden silmät.
    ok,päckejä revitään auki kun halutaan ostaa se yksi tai kaksi kaljaa,eipä siinä mitään.

    koska meillä on muutamien kertoja käynyt niin,että epähuomiossa toinen asiakas on rikotun päckin nostanut dollypinosta ja riksraks,loput lasipullot on rikki lattialla, niin jos itse työvuorossa ollessani huomaan rikotun päckin,revin sen kokonaan auki ja nostan pullot yleensä hyllylle HETI ko. päckien yläpuolelle…

    sitten meneekin ehkä maximissaan 10min,kun huomaan,että samaista olutta on taas rikottu päcki muutaman oluen toivossa.ei siinäkään mitään,mutta huomaan siinä päckien yläpuolella turhan usein ne juuri siihen nostetut samaiset irtopullot edellisesti päckistä…

    eli toivonkin että te asikkaat jotka halajatte niitä yhtä tai kahta olutta,pliiiis,varmistakaa vaikka pikaisella vilkaisulla näkyykö samaista olutta irtona lähistöllä…

  67. Kat sanoi 1/7/2008

    Jospa laittaisikin sen “Ethän revi ‘bäckejä” -kyltin sijaan lapun “Otathan irtopullosi tältä hyllyltä/hyllyltä x etkä revi niitä varten ‘bäckejä.” Kyseinen kyltti ei nähdäkseni rikkoisi lakia, koska siinä kehotetaan ostamaan irtopulloja, vai kuinka?

Jätä kommentti