Kassan TOP 5 -lista

Tässä on nyt parin kuukauden työputken aikana taas pohdittu kaikenlaista tärkeää mm. sitä miltä näyttäisi lista v-mäisimmistä asiakastyypeistä käänteisessä järjestyksessä. Avot:

5. Kassinpakkaajat

Tämä tyyppi pakkaa aina ensi kassinsa loppuun ennen kuin maksaa. Vaikka ostoksia olisi satasten edestä, hihna tavaraa täynnä ja jono kaupan viimeiselle hyllylle asti. Äly hoi.

4. Muovipussin pöllijä

Kuvittelee olevansa ovela, ja kuljettaa kassin kassapöydän alitse, ettei kassa sitä huomaisi. Toinen variaatio on se, että asiakas ottaa muovikassin rutistaa sen ryppyiseksi ja heittää kassan yli (se on vanha pussi… ‘as if’). Joskus lyön v*ttuillakseni yhden ylimääräisen kassin moiselle runkulle.

3. Kuitin välttelijä

Vetää käden alta kun kassa yrittää antaa kuitin vaihtorahojen kera. Joo. Keskisormi. Sen suun voi toki avata ja sanoa ettei tarvitse kuittia, tai sitten ottaa sen ja laittaa samantien siihen kassan päässä olevaan roskikseen. Miten se voi olla niin vaikeaa???

2. Tuppisuu

Ei tervehdi, ei kiitä. Tuijottaa vain kiukkuisena tai katsoo kattoon. Mene jumaliste takaisin kouluuun oppimaan käytöstapoja!

Ja sokerina pohjalla:

1. Puhelimeen puhuja

On se nyt kumma ettei sitä korvaa saa puhelimesta irti siksi aikaa kun maksaa! Ja sitten vielä tuijotetaan kiukkuisesti kun kassa kysyy että laitetaanko pankille vai luotolle tai että saisikos nähdä henkilöllisyystodistuksen. “Kehtaakin häiritä mun tärkeää puhelua tyhjänpäiväisyyksillä, kun on sitä firman kokousta ja kaikkee hei!”. Yleensä tähän ihmistyyppiin yhdistyy myös asiakastyypit 4-2. V-kerroin: 100. Toki ymmärrän, että joskus se puhelin sattuu soimaan juuri kassalla. Silloin voi sanoa että “odota hetki, olen juuri maksamassa kaupassa” ja sitten voi jatkaa ilman tämän kassatädin pyhää vihaa.

Ush. Sitten vielä yksi bonus:

THE PIILOTTAJA

Jos yhtäkkiä päättäkin ettei halua ostaa sitä lenkkimakkarapakettia, jonka oli jo koriinsa nostanut, se olisi suotavaa palauttaa edes suhteellisen lähelle paikkaa, josta ko. paketti on otettu mukaan (siis kylmäaltaaseen). Jos jalat eivät kanna tai on kiire, voi makkarapaketin jättää kassalle. Se löytää sieltä tiensä hyllyyn myyntikelpoisena. Epäsuotavia paikkoja, tosin valitettavan yleisiä, ovat pakasteallas (makkara pakastuu ja se löydetään sieltä mahdollisesti ensi jouluna), kirjahylly (liian lämmintä), lehtiteline (liian lämmintä) ja sukkakori (myös liian lämmintä).

T:funkpanda


------------
Seuraavat jutut saattavat myös kiinnostaa...

171 kommenttia
  1. Kassa sanoi 30/1/2008

    Yhdyn näihin täysin. Onneksi suuri osa asiakkaista on mukavia, mutta urpoja mahtuu joukkoon yllättävän paljon.
    Vähintään pari seuraavaa kommentoijaa varmaan kehottaa “v***u vaihtamaan alaa jos noin ärsyttää”. Hohhoh.

  2. zebra sanoi 30/1/2008

    Ja näitä samoja valituksia ei olekaan täällä ennen nähty. Tooooosi kiinnostavaa, taas kerran.

  3. sandels sanoi 30/1/2008

    Tulee mieleen yks tyyppi, joka aina pakkas ensin ne tavaras ja vasta sitten töpötti siihen kassalle maksamaan. Muutenki ton kyseisen herran käytöksestä huomas, et oli kyl päivän kohokohta ku pääs kassalle hidasteleen ja koetteleen kassahenkilön hermoja! se vino, itsetyytyväinen hymynkare siin suunpieles sai kyl sapen kiehuun! AARGH!

  4. Reino sanoi 30/1/2008

    Vai saa makkarapaketti lepäillä jouluun asti kylmäaltaassa? Taitaa olla ihan ok tolalla teilläkin kaupan hoito?
    Joo en takuulla keskeytä tärkeää puhelua kassatäsin mielenrauhan takia kun sen maksamisen voi hoitaa ihan ilman lässytystäkin. Vähemmän tärkeän puhelun voin kassalla asioidakseni keskeyttääkkin.
    Muuten kassat eivät yleensä tajua yhtään mitään, jos esim. katsoo kassaa silmiin näyttää kortissa olevaa Visa tunnusta ja napauttaa sitä sormella merkitsevästi niin eikö nämä toopet kysy että pankille vai luotolle.

  5. eräs myyjä sanoi 30/1/2008

    Onpa tuo Reino fiksu mies! Ihan osaa naputella “merkitsevästi” sitä Visa tunnusta. Ja varsinkin kun sen vieressä/yläpuolella/alapuolella lukee pankkikortti, niin sehän on kassan helppoa tietää kumpaa tarkoitat.

    Juuri kaltaisesi maailmanomistaja-asiakkaat ovat pahempia. Jos et voi puheluasi keskeyttää minuutiksi tai vastaavasti viivyttää kassalle menoa puhelun ajaksi, niin käytä nettikauppaa.

  6. Pulla sanoi 30/1/2008

    @Reino: Taidat olla trolli, mutta mikäli et, niin: Ei tollaiseen sormellanaputteluun kiinnitä huomiota. Miten toi muka voi jonkun mielestä olla helpompaa tai kätevämpää kuin vastaaminen silloin kuin kysytään?

    Kassalla on tietty työjärjestys. Asiat kysytään, kun niiden aika on. Jos joutuisi palvelemaan vain yhden asiakkaan koko työpäivän aikana, niin sitten voisi paremmin kiinnittääkin huomiota pieniin eleisiin. Mutta kun palvelee sellaiset muutaman sata (vaihtelee eri liikkeissä ja eri kaupungeissa mutta paljon niitä joka tapauksessa on) niin silloin pakostakin tulee rutiinit joiden mukaan toimii.

    Sitäpaitsi tuppisuu-ominaisuus on muutenkin ärsyttävää, näin vinkkinä tulevaisuutta varten. Kassatyöläiset eivät ole ajatustenlukijoita, edelleenkään.

  7. Reino sanoi 30/1/2008

    Niin tuo tunnuksen näyttäminen ei edes liity mitenkään puhelutilanteeseen. Ja se Visa tunnus on siinä niin iso että pitäisi tyhmemmänkin tajuta (no itseasiassa monessa paikassa on tajuttukin, mutta harvemmin kaupan kassalla) mitä tarkoitetaan. On vain tilanteita joissa ei halua sanoa ääneen että ostokset menee Visalle.
    Monesti on käynyt niinkin että olen jo korttia antaessa sanonut kummalle puolelle ostos menee ja siltikin se kassahenkilö kysyy hetken päästä että pankille vai luotolle. Sinänsä nämä uudet maksulaitteet on helvetin hyviä kun niissä voi itse valita kummalle puolelle ostos menee. Ei tarvitse kailottaa umpikuurolle kassaneidille joka saattaa kuitenkin vielä laittaa sen ostoksen väärälle puolelle loppujen lopuksi.

  8. eräs myyjä sanoi 30/1/2008

    Reino: Itselläni ei ole koskaan ollut ongelmia tuon kanssa, että laitetaanko pankille vai luotolle. Siis ei koskaan ole mennyt väärälle puolelle tai tarvinnut toistaa itseään useita kertoja. Kannattaisiko katsoa peiliin? Ja jos se Visan käyttäminen hävettää niin paljon, käy nostamassa otolta rahaa. Senhän saa myös Visa puolelle. Tai hanki erikseen pankkikortti ja luottokortti. Jos et ole trolli (mitä todellakin toivon sinun olevan!) niin olet vähintäänkin väärällä keskustelupalstalla.

    Kuten Pulla tuossa jo sanoi, kassaneidit eivät ole ajatuksenlukijoita. Ja varsinkin jos päivässä on se muutama sata asiakasta, niin jokaisen elekieltä ei vaan voi osata tulkita.

  9. pjoo sanoi 30/1/2008

    Reinolle…

    Mitä sitä suotta nolostelemaan jos ei ole rahaa ostaa pankkipuolella. =) Seuraavalla kerralla vaan rohkeasti sanot luotto. Kukaan eihuomaa noin arkipäiväistä asiaa.

  10. Kassa sanoi 30/1/2008

    Millaisia on tilanteet “joissa ei vain halua sanoa ääneen että ostokset menee Visalle”?
    Onhan se hirveän nolo asia. Ihmisillä on jopa pelkällä luotto-ominaisuudella varustettuja kortteja, ooh.
    Tämä kortin naputtelu ei kyllä vaikuta kovinkaan hyvältä tavalta ilmaista asiansa.

  11. Aasiakas sanoi 30/1/2008

    “kirjahylly (liian lämmintä), lehtiteline (liian lämmintä) ja sukkakori (myös liian lämmintä)”
    :D
    Tässä on käytetty riittävästi rautalankaa.

  12. eräs myyjä sanoi 30/1/2008

    Jep. Luulisi tyhmimmänkin vihdoin ja viimein tajuavan =D

  13. kiskantäti sanoi 30/1/2008

    Miksi tulla kassalle maksamaan, jos on puhelu kesken? Niitäkin kun on. Eri asia jos puhelin soi just kun on maksamassa. Itse tosin en vastaa silloin, enkä kyllä koskaan tule kassalle juoruamaan kännykkään, vaan annan muiden mennä ensin ja hoidan ostokseni kun puhelu on loppunut.

    Enkä muuten palvele kännyyn puhujia, vaan teen muuta sillä aikaa kun he höpöttävät.

  14. Eikka sanoi 30/1/2008

    “3. Kuitin välttelijä”

    …on mulle aina suuren hämmennyksen aihe. Annan vaihtorahat kuitin kera ja sitten asiakkaan käsi alkaa tehä monimutkaista välttelytanssia, ja ihmettelen “mitä ihmettä se tekee, tasapainoilee kassin kanssa? vai eikö se halua vaihtorahaa? mitä ihmettä?” ja sitten vasta suu aukee ettei haluu kuittia. Asiat voi tehdä niin kovin vaikeastikin.

  15. veronika sanoi 30/1/2008

    Mun mielestä ei ole epäkohteliasta puhua puhelimeen (itse puhun, toki _yritän_ lopettaa puhelun ennen kassalle menoa, mutta joskus se ei vaan onnistu..) kun kuitenkin katson silmiin & tervehdin kassaa, ojennan kortit (visa electronin kanssa ei ole ongelmia:) ja kiitän normaalisti, vaikka puhunkin puhelimeen.

    Is it such a big deal?!

  16. shovi sanoi 30/1/2008

    Tuota puhelimeen puhumisesta valittamista en kyllä ymmärrä. Samalla tavalla se pukumies on asiakaspalvelija, eikä aina voi sanoa “odota hetki, maksan ostokset”. Eri asia, jos on kyse lörpöttelystä, mutta ne firman palaverit voi olla tärkeitä asioita, joista puhuessa ei ole aina fiksuin veto keskeyttää maksaessaan ostoksiaan kassalle.

  17. Meri sanoi 30/1/2008

    Jotenkin tuntuu, että nyt kassan tädit arvostavat vain ja ainoastaan omaa työtänsä. Entä jos jonkun muun työhön kuuluukin erilaisten, kiireellistenkin asioiden hoitaminen puhelimessa aikaa kysymättä? Entä jos hektisestä päivästä huolimatta haluaa käydä hakemassa kaupasta lounasta tai välipalaa?

    Myös puhelimeen puhuessa voi (ja pitääkin) nyökätä kassalle tervehdykseksi ja hymyillä kiitokseksi. Jos näin tehdään, niin mikä ihme vielä risoo? En voi käsittää jonkun yllä kommentoineen lapsellista jääräpäisyyttä, ja sitä että joku kassa edes harkitsisi olla palvelematta puhelimeen puhuvaa asiakasta. Inhimillisyyttä peliin!

  18. eräs myyjä sanoi 30/1/2008

    Jos firman palaveri on niin tärkeä, että se ei kestä pienintäkään häiriötä, niin se on varmasti syytä hoitaa jossain muualla kuin kaupan kassalla!

    Se nyt vaan on tosiasia, vaikka kuinka Merilläkin on kultainen ajatus tekstinsä takana, että puhelimessa puhuvan kanssa ei yksinkertaisesti pysty kommunikoimaan. Kyllä, olen yrittänyt useasti. Ja puhelimessa puhujan kanssa asiointiin menee vähintään tupla-aika verrattuna muihin asiakkaisiin kun yrittää selvittää onko henkilöllä tarvetta jollekin muulle, maksaako hän pankilla vai luotolla jne.

    Kukaan ei ole niin korvaamaton työssään, että firma kaatuisi sinä aikana kun kyseinen henkilö asioi kassalla. Vessassa käyntiinkin menee kauemmin aikaa!

  19. kassatäti sanoi 30/1/2008

    siis.. itseäni ei noi puhelimeen puhujat vaivaa, jos teitenki ottaa sen katsekontakstin kassaan, mut sitä mä en ymmärrä, et miks siin kassalla pitää esim. alkaan soitteleen jollekkin.. Ja tuskin on palaveri puhelu, jos ei voi odottaa, että saa kamat kassiin ja kärryyn vaan täytyy siinä odotellessa soitella kaikille.. Ja mitä tulee tohon “pankille vai luotolle” nii kassa ei välttämättä kuule kaiken melun keskeltä ja jos asiakas sattuu kuiskaamaan sen.. Sen voi sanoa ääneen kummalle puolelle. Mut V’ttumaista on myös se ku kysyy pankki vai luotto? asiakas vastaa “Joo”.. öö.. mitä?

  20. tinkerhell sanoi 30/1/2008

    Itselläni oli tänään ihana aasiakas.

    Tämä nainen saapui grillin autokaistalle, luukun avatessani ei tervehtinyt, vaan puhui puhelimessa ilmeisesti ystävänsä kanssa (jutut eivät kuulostaneet työpuheluun sopivalta). Ja tämä neitonen jatkoi siinä luukulla puhelimeen puhumista 5 minuuttia! Siinä sitten vähän väliä kävin kurkkimassa että jokohan se lopetti… Kun hän vihdoin sai juoruilunsa loppuun, hän hoiti kaikki tilaukset silmiä pyöritellen, tuhahdellen ja piilov***uillen minulle. Ei yhtäkään kiitosta, hymyä saatika mitään muutakaan kivaa. Halveksivia katseita vain.

    Eli ei se aina ole aina ole ookoo puhua kännykkään.

  21. shovi sanoi 30/1/2008

    Eihän se aina ole ok puhua kännykkään, mutta joskus on, mitä nämä elämäänsä kyllästyneet kolmekymppiset kassaneidit eivät tunnu tajuavan.

  22. Kassalainen sanoi 30/1/2008

    Itsekin olen kassalla töissä ja puhelimeen puhujia tulee vastaan joka päivä. Ei siinä mitään, jos kykenee sujuvasti hoitamaan ostoksensa niin, että seuraavakin pääsee asioimaan odottelematta. Valitettavasti tämä ei vaan kaikilta suju… Siinä jäädään sitten jonon tukkeeksi… Ei sinänsä haittaa minua, mutta seuraavia asiakkaita kyllä sitäkin enemmän.

    Jottei tästä tulisi tämän pidempää valitusvirttä, niin tahdon kyllä samalla kiittää niitä fiksuja asiakkaita, jotka käyttävät handsfreetä kaupassa asioidessaan! Suosittelen tätä kaikille jotka hoitavat tärkeitä työasioitaan puhelimitse - helpottuu se oma kaupassakäyntikin huomattavasti kun on kädet vapaana.

  23. shoon sanoi 30/1/2008

    Shovin kommentit perusteluineen ovat kyllä niin aukottoman päteviä, että tekisi ihan mieli hyppiä ilosta niitä lukiessaan. :D

  24. tinkerhell sanoi 30/1/2008

    Miks just kolmekymppiset kassaneidi?? :D

  25. kassatäti sanoi 30/1/2008

    vain pieni osa kassoista on kolmekymppisiä.. ja must vähän tuntuu, et ne jotka tänne kirjottelee on alle 30 :D Mut ois joskus niin kivaa, jos sais antaa asiakkaalle palautetta, ku ne kirjottelee meistä aina niin ihania palautteita. :D

  26. ....... sanoi 30/1/2008

    Reino taitaa olla näitä keski-iän ylittäneitä saatanan viisaita maailmanomistajia, joiden mielestä se on niiiiiiiin noloa omistaa se luottopuoli siinä kortissa, saati sitten “joutua” sillä vielä maksamaan ruokaa. Saattaahan se olla että naapurin pekka onkii viereisellä kassalla, kuulee että reino maksaa luotolla, ja tajuaa että eihän ne reinon audit, mersut ja hienot talot ookkaan maksettu kun pankin rahoilla. Niinpä niin. Jos sen luottopuolen siihen korttiin hommaa, niin ei se nyt oikeesti ole niin vaikeeta vaikka korttia ojentaessa livauttaa se “visa” sieltä huulien välistä. Ei ole vaikeeta ja piste.

    Kyllä mäkin siinä kassalla monesti naputtelen esim. kassalipasta ja MERKITSEVÄSTI mulkoilen asiakasta silmiin, mutta on se kumma kun ei ne toopet tajua siltikään maksaa yhtään nopeemmin, ja vielä tasarahalla kiitos!

  27. shovi sanoi 30/1/2008

    Sori kaikki kolmekymppiset ihanat kassaneidit joita onnistuin loukkaamaan, mutta kanssaeläjänne ovat välillä sellaisia aasiakaspalvelijoita, että ei huh huh. Mun mielestä on helvetin hauska lukea juttua typeristä aasiakkaista, mutta mitä enemmän tänne postataan läppää, sitä suuremmaksi näiden vinkujien ja valittajien osuus kasvaa. Kolmekymppinen elämäänsä kyllästynyt kassaneiti vain sattuu olemaan mun stereotypia juuri tällaisesta “kun en lääkikseen päässyt niin täällä mädännytään” -asiakaspalvelijasta, jonka pitäisi olla jossain ihan muualla kuin aspaduunissa.

  28. tinkerhell sanoi 30/1/2008

    Itsehän olen 21-vuotias.

    Mikähän näistä alkuperäisessä tekstissä numeroiduista kohdista viittasi kirjoittajan olevan “elämäänsä kyllästynyt kassaneiti”? Hyvät tavat ovat tervetulleita myös asiakkaan käytökseen.

  29. shoon sanoi 30/1/2008

    Minusta Reino taitaa olla jotenkin yhteydessä taannoiseen weetabixiin… Sukulaisia?

  30. Aasiakas sanoi 30/1/2008

    Nimimerkki seitsemän pistettä sanoi:
    “MERKITSEVÄSTI”

    Naulan kantaan. :D

  31. ässäntäti sanoi 30/1/2008

    Näissä puhelimeen puhujissa on vielä yksi alalajinsa,ikäihmiset,niillä kun soi puhelin siellä kassin pohjalla kassalla ollessa niin siinä kohtaa koko maailma pysähtyy..Se luuri kaivetaan korvalle vaikka kesken maksun tai tavaroiden luikuhihnalle laiton,ja sen jälkeen sit saavatkin ympärillä olijat kuunnella selvitystä naapurin iidan sairauksista ja lastenlasten ihanuudesta ja mitään muuta ei niinkauan tapahdu kunnes on sinne luuriin kuulumiset vaihdettu,sen jälkeen sinne saatetaan mainita et oon muuten juuri kassalla,ja riippuen keskustelukumppanin fiksuudesta hän joko päästää ikäihmisen jatkamaan kassalla oloaan tai sit jaarittelu jatkuu. Ja uskallappas sellaiselle mummolle vihjaista et jos nyt vaikka hoidettais tää rahastus pois että muutkin asiakkaat pääsisivät hoitamaan asioitaan:)

    Joskus tulee iänikuinen blondivitsi noista mieleen,ettei pysty käveleen ja syömään purkkaa yhtäaikaa:) Yhtä vaikeaa monille selviytyä kassalla käynnistä ja puhelimen tuomista sosiaalisista velvoitteista saman aikaisesti;)

  32. Lehdenjakaja sanoi 30/1/2008

    Mikä onkaan nöyryyttävämpää kuin sanoa kassalla Visa/luotto!?! Reinolla oli helevetin hyvä pointti kommenteissaan. Jos ei myyjät tajua pointtia niin ei sitten.

  33. lillipelli sanoi 30/1/2008

    Mikä siinä Visan sanomisessa on niin nöyryyttävää? Sehän on merkki luottotietoisesta ihmisestä, jolla on puhtaat paperit maksujen suhteen ja jolle luottoa annetaan.

    Onko nykymaailman meno se, että luottamuksen arvoisena oleminen on jotenkin noloa? minä ainakin maksan visalla ilman mutinoita, samahan se on? Mitä siinä oikein pitäisi sitten hävetä?

    Ja ihmettelen vaan, että miten 20 vuotta sitten selvittiin niiden työasioiden kanssa. Pidettinkö ne palaverit kaupan kassalla, kun ei niitä voi mitenkään keskeyttää? Ja onko aikuisen ihmisen pakko tunkea siihen kassalle puhelun aikana tai edes vastata? Kun minuutin kuluttua, maksettuaan ja pakattuaan voi soittaa takaisin?

    Jos oma puhelimeni soi kassalla, tapahtunut jo kaksi kokonaista kertaa, pyydän kassalta anteeksi, laitan puhelun äänettömäksi ja jatkan ostokset loppuun. Soitti sitten vaikka itse presidentti.

  34. Tomi sanoi 30/1/2008

    Kuitinvälttelyn myönnän satunnaisesti lähinnä niissä kaupoissa joissa ei ole sitä kätevää pikkuroskista kassan päässä.

  35. Jonne sanoi 30/1/2008

    Mietin vaan, että miten nää kaikki luurissapuhujat, oli ne sitten tärkeitä pukumiehiä palavereineen tahi mummoja paniikissa ku se soi, niin ikinä pärjäsivät maailmassa, missä ei ollut kännyköitä? :D Ja muillekkin “kolmekymppisten kassatätien” arvostelijoille sanoisin, että jokaiseen ammattikuntaan löytyy pässejä valitettavasti;) Mutta jopa omalla käytöksellä näistä pässeistä saa jopa ihan mukaviakin, kun osaa nämä ihan peruskäyttäytymistavat:) Päivää, näkemiin, kiitos, anteeksi *hymy*, *katsekontakti*, jne…

  36. lillipelli sanoi 30/1/2008

    Minä ainakin otan kuitin kassin pohjalle tai SANON ääneen, etten sitä halua/tarvitse.

    Tuli muuten tuosta monta viestiä aiemmasta visa-kuvion naputtelusta mieleen. Auta armias, jos tulkitsisin jokaisen visakuvan napautuksen merkkinä, jona se ilmeisesti muka tarkoitetaan. Sitä huudon määrää, kun maksun olisikin pitänyt mennä pankille. Siinä sitten selität aasille, että “kun minä tuolta netistä luin, että jotkut teistä käyttävät tätä merkkinä luotolla maksamisesta” VOI LUOJA.

  37. lillipelli sanoi 30/1/2008

    Ihmiset siis naputtelevat sitä visa-tunnusta myös muuten vaan.

    Taas kerran huvittaa, miten aspan pitäisi olla ajatuksenlukija.
    Aasi 1. Naputtaa kortin visa-tunnusta, koska haluaa maksaa luotolla
    Aasi 2. naputtaa tunnusta, koska ei missään nimessä halua maksaa luotolla
    Aasi 3. naputtaa tunnusta muuten vaan, vahingossa, aikansa kuluksi.

    Reino hyvä, kyllähän nyt oikea, ammattitaitoinen asiakaspalvelija arvaa juuri sinun naputuksesi laadun.

  38. Peksi sanoi 30/1/2008

    “Saattaahan se olla että naapurin pekka onkii viereisellä kassalla, kuulee että reino maksaa luotolla, ja tajuaa että eihän ne reinon audit, mersut ja hienot talot ookkaan maksettu kun pankin rahoilla.”

    En tiennykään että ruokaostosten luotolla maksaminen on pankin rahalla maksamista… ??

  39. Kassalla myös työskennellyt sanoi 30/1/2008

    Mielestäni kohtaan 3 voisi lisätä myös ne aasiakkaat, jotka kuvittelevat, että kassapöytä on joku roskis ja ottavat kuitin vain jättääkseen sen samantien siihen puoleen väliin kassapöytää. Tietenkin niin, ettei kassaneitikään yletä sitä siitä nopeasti asiakkaiden välissä napata roskikseen, vaan se pitää kävellä erikseen noukkimaan. Kuinka vaikeeta se voi olla sanoa “en tarvitse kuittia” tai laittaa se ihan omin kätösin sinne kassan päähän roskikseen. Haloo!

  40. eräs myyjä sanoi 30/1/2008

    Lillipelli: Sen tietää siitä MERKITSEVÄSTÄ katseesta :)

    Jonnen kanssa samoilla linjoilla.. Jos ihminen ei pysty olemaan kassalla puhumatta puhelimeen, koska “heidän täytyy olla tavoitettavissa koko ajan”, miten nämä kyseiset ihmiset pärjäsivät kymmenen vuotta sitten? Ja ennen kaikkea: miten nämä kyseiset ihmiset voivat koskaan
    1.Käydä vessassa
    2.Käydä suihkussa tai saunassa
    3.Nukkua (työelämässäkin ihmisillä on erilaiset työajat ja erilainen vuorokausirytmi puhumattakaan aikaerosta)
    4.Syödä
    5.Harrastaa seksiä
    6.Käydä elokuvissa
    7.Käydä hammaslääkärissä
    8.Matkustaa lentokoneella
    jne jne..

  41. lillipelli sanoi 30/1/2008

    Anteeksi, unohdin tosiaan tuon silmillä puhumisen :D

    Aasi 1. merkitsevä katse, LUOTOLLE
    Aasi 2. merkitsevä katse, EI MISSÄÄN NIMESSÄ luotolle
    Aasi 3. merkitsevä katse, sinä hölmö aspa siinä minua yrität huijata kun luulet etten huomaa vaikka tässä vaan naputtelen korttini kulmaa

    :D ihmiset ei vaan ajattele.

  42. miukku sanoi 30/1/2008

    Ihmettelen samaa kuin Jonne. Minä muistan vielä varsin hyvin ajan, kun kännyköitä ei ollut. Ja ihan hyvin pärjättiin. Muistan myös ajan, jolloin piti nostaa pankista rahaa, pankkikorteista tai pikapankeista ei ollut tietoakaan. Hyvin pärjättiin siltikin.

    Minusta on sivistymätöntä puhua kännykkään tuollaisessa tilanteessa, sellainen joka ei moista ymmärrä, ei todellakaan ole tärkeä, vaan yhdentekevä tärkeilijä. (Joita ilman maailma pyörisi ihan mainiosti)

    Enkä edes tunnusta olevani vanha. Enkä ole edes kassaneiti.

  43. Huh-huh sanoi 30/1/2008

    Että jotkut jaksaa vieläkin nalkuttaa muovipusseista?! Onko teillä aina menkat?! Just tollaset nipottajat lehmät sitten veloittaa pussit kahteen kertaan kun olet oikeasti ajatellut luontoa/kukkaroa ja käytät kassia useampaan kertaan tai tuot sillä pulloja kauppaan.

  44. Jogis sanoi 30/1/2008

    Kaupan kassalla voi puhelimeen puhumisen vielä jotenkuten sulattaa, mutta jos on asioimassa sellaisella kassalla, jolla on teille _olennaista_ mainittavaa tuotteista ja hän _tarvitsee_ muitakin tietojanne kanssanne asioidessa, niin sen puhelimen voisi siksi aikaa laittaa pois… tai vastata puhelunsa lomasta hänelle esitettyihin kysymyksiin. Ja olla näyttämättä vittuuntuneelta, kun kehdataankin häiritä hänen puheluaan. Välillä olen jättänyt asiakkaan tiskille puhumaan puhelunsa loppuun ja mennyt itse sillävälin tekemään muita kiireellisiä töitäni. Kun puhelu on loppu saa asiakas välittömän huomioni.

  45. eräs myyjä sanoi 30/1/2008

    Huh-huh: Täällä ei kaivata kaltaisiasi idiootteja, jotka kutsuvat kassaneitejä “nipottaviksi lehmiksi”. Kyse ei ollut asiakkaista, jotka käyttävät samaa pussia kahdesti, vaan niistä, jotka yrittävät varastaa uutta pussia ilmaiseksi.

  46. aivan kuitti sanoi 30/1/2008

    Ovatko ranteesi usein kuitinvälttelyliikkeistä kipeät pitkän shoppailureissun jälkeen? Jouduitko jopa kosketuksiin kuitin kanssa, koska ääliö kassantäti ei tajunnut tylyä tuhahdustasi?

    Kuitinvälttelijä, on aika kohdata kuittisi! Näin helposti se käy: asetu peilin eteen ja rentouta kasvojesi lihakset. Sitten oletkin valmis aloittamaan harjoituksen: avaa suusi, ja päästä ulos äännähdys “Ei kuittia, kiitos!”. Kokeile sitten samaa hieman kovemmalla ja selkeämmällä äänellä. Kun tämä alkaa jo sujua, voit kokeilla myös hieman pitempää versiota “En tarvitse kuittia kiitos”.

    Ja sitten oletkin valmis siirtymään lähikauppaan testaamaan uutta juuri opittua taitoasi! Kohta huomaat, kuinka ikävä kuittiongelma on poistunut elämästäsi!

  47. SIMO sanoi 30/1/2008

    Kaikki kassaneidit ei ymmärrä tuota lausetta, “Ei kuittia kiitos” tai “En tartte kuittia” , se lykätään silti käteen vaihtorahojen alla… Miksi ??

  48. Aasiakas sanoi 30/1/2008

    “1.Käydä vessassa
    2.Käydä suihkussa tai saunassa
    3.Nukkua (työelämässäkin ihmisillä on erilaiset työajat ja erilainen vuorokausirytmi puhumattakaan aikaerosta)
    4.Syödä
    5.Harrastaa seksiä
    6.Käydä elokuvissa
    7.Käydä hammaslääkärissä
    8.Matkustaa lentokoneellA”

    Miten ihmeessä ihmiset, joiden täytyy tehdä jotain näistä, pärjäsivät kivikaudella?

    Maailma muuttuu, Eskoseni.

  49. Tommi sanoi 30/1/2008

    Miksi ruokaostosten maksamisesta pitää tehdä show MINUSTA ja siitä kuinka MINÄ maksan nyt ruokaa? Kassaa ei kiinnosta otanko pankille vai luotolle, kunhan vain sen sanot järkevästi ja ymmärrettävästi. Siinä karsinassa istuessa olet ainakin suurimmissa marketeissa aika hyvin nalkissa koko työvuoron, kasvottomia ihmisiä pyörii ohi satoja, työkaverin kanssa ei pysty vaihtamaan ajatuksia koska keskustelun keskeyttää joku neropatti tyyliin: “EIKÖ ASIAKAS KIINNOSTA? KYLLÄ JAKSAA LÖRPÖTELLÄ MUTTEI KUUNNELLA MINUN SAIRASKERTOMUKSIA! ON SE TÄMÄKIN!”.

    Myönnän että pienimmätkin asiat ottivat itseänikin päähän ja joskus tarkemmin ajateltuna syyttä, mutta koittakaa hyvät tärkeät ihmiset ymmärtää kassojakin, vai pidättekö itse siitä että tuntemattomat, työstänne mitään ymmärtämättömät ääliöt aukovat päätään sen kahdeksan tuntia teidän työpaikallanne päin naamaa?

    “Mitäs menet sille alalle” -päänaukojat painukoon syvimpään helvetinkoloon. Samassa paskassa tässä kaikki ryvetään, turha yrittää toisen elämästä tehdä sen vaikeampaa.

  50. Vanilli sanoi 30/1/2008

    SIMO, todennäköisesti kassahenkilö ei vaan kuullut mitä sanoit. Vaikea kuvitella muuta syytä (paitsi jos olet aspan mielestä erityisen ärsyttävä ja hän haluaa kiusata sinua).

  51. sandels sanoi 30/1/2008

    kiitos aivan kuitille loistavasta kommentista! :)

  52. Myyjänen sanoi 30/1/2008

    Siitä puhelimessa puhumisesta valitetaan koska 95% kanssaeläjistä ei osaa asioida kassalla samalla jos puhuu puhelimessa. Jotkut, harvat, osaa seurata kassan tapahtumia ja hoitaa maksamisen fiksusti. Useimmat ei.

    Vähän anekdataa:

    Mies tulee tilaamaan annosta kahvilassa, puhuu puhelimeen ja saa juuri ja juuri mutistua tuotteen nimen.

    Myyjä: pieni vai iso?

    Mies: pulipulipulipulipuhelimeen

    Myyjä: Ja laitetaanko pieni vai iso?

    Mies: pulipulipulipulipuhelimeen

    Myyjä: Pieni. Vai. Iso??? (Näyttää eri kokoja)

    Mies: pulipulipulipuli-hä?

    Myyjä: Kumpi laittettais?

    Mies: Pieni.

    Myyjä: Ja siihen sais valita (vaihtoehdot).

    Mies: pulipulipulipulipuhelimeen.

    Myyjä: Mitä siihen laitettais?

    Mies: pulipulipulipulipuhelimeen.

    Myyjä: …

    Sitten seisotaan siinä kunnes mies huomaa ettei mitään tapahdu.

    Myyjä: Siihen sais valita (vaihtoehdot).

    Mies valitsee vihdoinkin ja toteaa puhelimeen: Mä oon vaativa asiakas.

    No et ole kun olet torvi.

    Ylläoleva on pahimmasta päästä tilanteita eivätkä tietenkään kaikki puhelimeen puhujat ole yhtä kamalia. Kuitenkaan puhelimessa puhuja ei yleensä pysty reagoimaan odottamattomaan tilanteeseen, kuten siihen että hän on unohtanut mainita millä maksaa, minkälaisen annoksen tilaa, on unohtanut punnita hedelmät tai lykkää väärän bonuskortin. Sitten odotetaan että kiireinen aasi vihdoin tajuaa että mitään ei tapahdu, kun olisi epäkohteliasta heilutella kättä toisen silmien edessä mutta mikään vähemmän ilmeinen ei mene läpi.

  53. SIMO sanoi 30/1/2008

    Vanilli, ei se taida olla kuulosta kiinni, osaan kyllä puhua riittävän lujaa. Mutta ehkä tosiaan on niitäkin kassaneitejä jotka haluavat kiusata maksavaa asiakasta ilman syytä…kun sattuu olemaan neiti/rouva kassahenkilöllä huono päivä = riita poikaystävän kanssa, punainen risti kylässä jne. Antaa asiakkaalle hyvän kuvan kaupasta, kassaneiti on kuitenki kaupan käyntikortti.

  54. kassasetä sanoi 30/1/2008

    Oikeesti ne ketkä ette ole kaupassa töissä niin ÄLKÄÄ tulko tänne kertomaa mielipiteitänne kun kaikki on tossa listana mitkä pahiten vituttaa ja kerron sen kokemuksesta jota saan joka työpäivä lisää.

  55. eräs myyjä sanoi 30/1/2008

    Simo muut: Toi menkoista jauhaminen on tosi naurettavaa! (joo, mullakin on ne varmaan nyt kun näin kiukuttaa). Vai onko sun tyttöystävä jättänyt sut kun kitiset nyt täällä? Samalla logiikalla..

    Aasiakas: Jep, onneksi ihmisten ei tarvitse enää näin kännyköiden aikakaudella käydä vessassa ja peseytymässä.

    Myyjäsen esimerkki oli loistava ja niiin jokapäiväistä kommunikointia aasien kanssa..

  56. tumppi sanoi 30/1/2008

    Naurettavaa kun aasiakkaat käyvät täällä urputtamassa… Äänestäkää jaloillanne pöljät jos palvelu ei pelaa. Tuskinpa herra tai rouva aasiakkaalla joka ikinen työpäivä on niin loistava etteikö itse töissä olisi pahalla tuulella. Juju piileekin siinä että aasiakkaat käyvät purkamassa päivän aikana koetut vääryydet syyttömiin asiakaspalvelijoihin. Reilu peli. Menkää aasiakkaat vaikka suomi24 foorumeille urputtamaan vääryyksistänne, kunhan täällä ette käy avautumassa.
    Voimia kassa-asiakaspalvelijoille!

  57. SIMO sanoi 31/1/2008

    Tumppi:”Juju piileekin siinä että aasiakkaat käyvät purkamassa päivän aikana koetut vääryydet syyttömiin asiakaspalvelijoihin”

    Onko sit oikein et aspa purkaa päivän aikana koetut vääryydet syyttömään asiakkaaseen ??

    eräs myyjä: “Simo muut: Toi menkoista jauhaminen on tosi naurettavaa! (joo, mullakin on ne varmaan nyt kun näin kiukuttaa). Vai onko sun tyttöystävä jättänyt sut kun kitiset nyt täällä? Samalla logiikalla??”

    Ei ole tyttöystävä jättänyt. Mut kyllähän sen huomaa joistain naisista jos on menkat, ei sitä tarvi purkaa asiakkaaseen.

  58. eräs myyjä sanoi 31/1/2008

    “Onko sit oikein et aspa purkaa päivän aikana koetut vääryydet syyttömään asiakkaaseen ??” Mitenköhän toi liittyy palstan aiheeseen ja idioottimaisiin asiakkaisiin?

    Niin uskomattomalta kuin se varmasti sinusta naisten asiantuntijana tuntuukin, niin ei. Sinä et pysty tunnistamaan yhdestäkään myyjästä pelkän asiakaspalvelutilanteen perusteella onko tällä kuukautiset. Poikkeuksena jos myyjällä on veriläikkä perseessä :)

    Vaikka meneekin pahasti ohi aiheen, niin väännetään rautalangasta. Kuukautisista johtuvat oireet ovat toiselta nimeltään PMS. Se ilmenee muun muassa stressinsietokyvyn, libidon ja mielialan laskuna. Lisäksi on hikoilua, päänsärkyä, rintojen arkuutta ja kipeytymistä sekä yleistä turvotusta.

    Libidon laskua, päänsärkyä, yleistä turvotusta tai rintojen arkuutta/kipua ei voi nähdä ulospäin tuntemattomasta ihmisestä. Eli jäljelle jäävät stressinsietokyvyn ja mielialan lasku sekä hikoilu. Stressinsietokyvyn lasku näkyy ärtyneisyytenä ja/tai itkuisuutena. Eli kuukautisista kärsivän kassaneidin oireet ovat: ärtyneisyys, itkuisuus, hikoilu ja alakuloisuus. Hikoilu on sen verran normaalia että en ala edes sinulle selittämään mistä se voi johtua. Ja nuo muut sitten taas voivat johtua esimerkiksi edellisestä asiakkaasta, joka on haukkunut sinut huoraksi. Itse sain nuo kaikki oireet (myös siis hikoilun) kun yksi tyyppi uhkasi töissä puukolla. Ja jos oletetaan, että tulet paikalle noin viisi minuuttia välikohtauksen jälkeen, et sitä näe, mutta myyjä edelleen kärsii edellä mainituista oireista. Toisin sanoen kuukautisista(ko?).

    Tumppia lainaten: jos jurppii, siirry suomi24:lle.

  59. Mananas sanoi 31/1/2008

    Mistäs Simo tietää milloin on naisella menkat; voihan se huono päivä tulla ihan ilman menkkojakin…

  60. SIMO sanoi 31/1/2008

    eräs myyjä: “Itse sain nuo kaikki oireet (myös siis hikoilun) kun yksi tyyppi uhkasi töissä puukolla. Ja jos oletetaan, että tulet paikalle noin viisi minuuttia välikohtauksen jälkeen, et sitä näe, mutta myyjä edelleen kärsii edellä mainituista oireista”

    Jos on 5 min aikasemmin uhattu puukolla niin kuka täysjärkinen istuu vielä kassalla… Eiköhän siellä ole jo poliisit, ambulanssi ja palokunta pitelemässä kädestä kiinni..

  61. menkkahirviö sanoi 31/1/2008

    Jos on kahdeksankin tuntia kassalla kuuntelemassa aasiakkaiden valitusta ja katsomassa huonoa käyttäytymistä niin ehkä jossain vaiheessa alkaa *tuttamaan?

    Jossain vaiheessa asiakaspalvelija ei ehkä jaksa olla hymy korvissa ja silloin aasiakas voi saada huonoa palvelua (samanlaista kohtelua kuin itse antaa).

    Ehkä kannattaa tosiaan miettiä minkälainen aasiakas olet, SIMO, jos et saa mielestäsi hyvää palvelua. Ehkä se vika löytyy taas sieltä peilistä eikä asiakaspalvelijan menkoista.

    Enkä sitäpaitsi tiedä yhtään naisihmistä joka äksyilisi tms menkkojen takia, yleensä se syy on kyllä ihan joku muu.

  62. Mussu sanoi 31/1/2008

    Minun työpaikallani (tavallinen ruokamarketti) noin 40% kortilla maksavisa asiakkaista maksaa luotolla. Se ei todellakaan ole nykyaikana mitenkään ihmeellistä, enkä ole kuullut, että KUKAAN ajattelisi luoton olevan nolo juttu.

  63. SIMO sanoi 31/1/2008

    Taisimpa osua arkaan paikkaan tolla kuukautisheitolla… :-) Kipinöitä lentelee tänne asti.

  64. Entäs sanoi 31/1/2008

    Jos siis naisilla huono päivä johtuu aina ja poikkeuksetta kuukautisista, niin kuinkas selittyy miespuolisen myyjän paha tuuli?!

    Jumankauta tätä yksinkertaisuutta näissä kommenteissa.

  65. menkkahirviö sanoi 31/1/2008

    No siis miehillä tuntuu olevan menkat kolme viikkoa kuukaudesta. Eli miehilläkin syy on menkat.. joko omat tai tyttöystävän

  66. SIMO sanoi 31/1/2008

    menkkahirviö: Jos aspa on ollu 8h kassalla, itse saavun paikalle, tervehdin normaalisti, hymyilen ehkä vähän, ojennan rahan/kortin oikeaoppisesti jne. ja silti aspa on kun myrkyn nielly ni sillon ei taida vika olla enään minussa.. ??

    Enkä tiedä millä perusteella kaupankassoja palkataan, mut jotkut tuntuu säikähtävän kun niitä katsoo silmiin, hymyilee ja sanoo moro reippaasti..

  67. eräs myyjä sanoi 31/1/2008

    No, siellä tiskin takana kuitenkin olin. Sen verran pidin taukoa, että kävin tupakalla eikä siinä viittä minuuttia kauempaa mene. Eikä se puukolla tms. uhkailu niin harvinaista ainakaan omassa toimipaikassani ole, että siitä hirveä show järjestettäisiin palokunnan ynnä muiden hälytysajoneuvojen kera. Järjestyksenvalvoja paikalle, joka sitten vie häirikön pois ja kutsuu poliisin paikalle.

    Entä sitten jos teräaseita ei esitetä, mutta saat kuulla olevasi läskihuorarillipää jne? Pitäisikö siinä kotiin lähteä? Ravintola-alan ilona voisin sanoa, että tulis ainakin järjestäen lyhyet työpäivät.. Ja mielenkiintoista asiakkaille, kun jossain vaiheessa huomaisivat kaikkien asiakaspalvelijoiden lähteneen yhtäkkiä kotiin..

    Älä puutu asiakaspalvelualaan ja kassatyöskentelyyn, kun et siitä mitään tunnu tietävän.

  68. SIMO sanoi 31/1/2008

    Entäs: “Jos siis naisilla huono päivä johtuu aina ja poikkeuksetta kuukautisista, niin kuinkas selittyy miespuolisen myyjän paha tuuli?!”

    Miesten paha tuuli selittyy kanssa naisten kuukautisilla, tyttöystävän, työkaverin tai asiakkaan… Ei sellasta kitinää jaksa kuunnella..

  69. menkkahirviö sanoi 31/1/2008

    SIMO, ehkä aspa on sitten vain huono aspa, niitäkin välillä sattuu (yleensä poistuvat harjoitusajan päätyttyä ja uusi aspa tulee tilalle).
    Mutta ei siinä vaiheessa kannata menkkoja syytellä

  70. SIMO sanoi 31/1/2008

    eräs myyjä: “Älä puutu asiakaspalvelualaan ja kassatyöskentelyyn, kun et siitä mitään tunnu tietävän”

    Oon ollu vuodesta 2000 lähtien asiakaspalvelualalla…

  71. eräs myyjä sanoi 31/1/2008

    SIMO: Hartaasti toivon, että en joudu koskaan sinulle myymään yhtään mitään. Ja toivon myös, ihan itsesi takia, että olet joko trolli tai 13-vuotias poika, joka ei vielä ymmärrä mistään mitään. Kommenttiesi perusteella osaan kuvitella sinut kassalle asiakkaaksi ja myös mistä kassaneidin huonotuulisuus johtuu.

  72. SIMO sanoi 31/1/2008

    menkkahirviö: “SIMO, ehkä aspa on sitten vain huono aspa, niitäkin välillä sattuu (yleensä poistuvat harjoitusajan päätyttyä ja uusi aspa tulee tilalle).
    Mutta ei siinä vaiheessa kannata menkkoja syytellä”

    OHO, ekan kerran tällä sivustolla joku myöntää että on olemassa myös huonoja asiakaspalvelijoita.. Tähän asti oon luullu et vaan asiakkaat voi olla kusipäitä..

  73. menkkahirviö sanoi 31/1/2008

    Yleensä niitä huonoja aspoja karsitaan niillä koeajoilla jne määräaikaisilla työsopimuksilla, jolloin huonoista työntekijöistä pääsee suht helposti eroon.

    En näe mitään syytä kieltää etteikö kaupoissa esim, jossa työvoiman vaihtuvuus on yleensä nopeaa, mahtuisi mukaan myös huonoja aspoja. Osa kuitenkin on niitä opiskelijoita ja muita jotka tekevät sitä työtä vaan “pakosta” ei minkään kutsumuksen takia.

  74. SIMO sanoi 31/1/2008

    Menkkahirviö: Se vaan tuntuu olevan tämän palstan idea et asiakas on aina se v***umainen osapuoli.. Asiakaspalvelijahan ei voi olla ikinä väärässä, suurimmassa osassa näistä kirjotuksista. Se tuntuu olevan vallitseva mielipide täällä.

  75. menkkahirviö sanoi 31/1/2008

    Niin no jos palsta on aasiakas, niin eiköhän täällä tarkoituksena ole kertoa aasiakkaiden kommelluksista, jolloin aspa on oikeassa :p
    Miksi kukaan haluaisi kertoa tilanteista, joissa on itse ollut väärässä.

    Ja voin kyllä myös myöntää törmänneeni useimmin inhottaviin/hankaliin asiakkaihin kuin huonoihin asiakaspalvelijoihin.

  76. eräs myyjä sanoi 31/1/2008

    mitä muuta sä odotat sivustolta, jonka yläreunassa lukee “asiakas on aina väärässä”?

  77. SIMO sanoi 31/1/2008

    Se on siis totta, mikä lukee netissä on sama kuin kiveen hakattu.

    Mun mielestä hyvän asiakaspalvelijan tunnistaa siitä että se myöntää virheensä, täällä näyttää olevan vaan niitä virheettömiä yksilöitä.

  78. Q sanoi 31/1/2008

    Jessus Simo :D Miksi sä väännät nyt asiasta joka on muille täysin selvä? Saitti on asiakaspalvelijoita varten. Täällä saa avautua junteista asiakkaista. Jos ottaa hattuun lukea juttuja, joissa asiakas on se hölmö niin osta uus tietokone. Sun nykyinen näemmä pakottaa sut lukemaan juttuja aina kun käynnistät sen.

    Ja sä kehtaat ottaa aseekses jotkut menkkavaivat… Jessus sentään mies.. taas saa elää myötähäpeässä.

  79. Rita sanoi 31/1/2008

    Kassan TOP 5 - lista on asiaa. Hirveästi on liikkeellä törttöjä jotka eivät ota kanssaihmisiä huomioon. Toiset eivät ehkä vaan huomaa hidastavansa jonoa tai olevansa epäkohteliaita, mutta sitten on niitä joiden ajatusmaailma on pysyvästi ynseä ja negatiivinen. Happamuusaste nousee kaikkialla missä ne liikkuvat. Tarvitaan pitkä jono ystävällisiä ja kohteliaita asiakkaita kulkemaan kassan kautta ennen kuin yhden ruttuturpaisen tiuskijan vaikutus haihtuu.

  80. Tule Simo meille asiakkaaksi! sanoi 31/1/2008

    Neiti-Simo jota koko ajan simottaa: pyydätkö jonkun lähipiirissäsi olevan lukutaitoisen lukemaan tämän sivuston etusivulta:
    “Useimmat meistä ovat joutuneet kokemaan tai todistamaan tilanteen, jossa asiakas on ollut täysi aasi. Tämän sivuston tehtävänä on kerätä näitä tapauksia, joten…
    kerrothan omasi!”

    Muistutuksena vain oma räpellyksesi:
    “…Se vaan tuntuu olevan tämän palstan idea et asiakas on aina se v***umainen osapuoli.. Asiakaspalvelijahan ei voi olla ikinä väärässä, suurimmassa osassa näistä kirjotuksista. Se tuntuu olevan vallitseva mielipide täällä.”

  81. Aapuu sanoi 31/1/2008

    Annetaankos Simon mennä kotiin täyttämään 15 vuotta ennen kuin vetäistään koko palko sinne nenäonteloon…

  82. Lehdenjakaja sanoi 31/1/2008

    HAISTAKOON SIMO VITTUA kunnes kasvaa edes täysi-ikäiseksi. Onhan ne kuukautiset niin haska juttu, kun niistä bilsanope on varmaan just kertonut. Ei helvetti, että Simo osaa olla typerä. Tyhmä saa kyllä olla, mutta ei typerä.

  83. TheKokemus sanoi 31/1/2008

    Lisätään vähän mausteita soppaan.

    Kaiken lukemani perusteella olen jälleen todennut sen mitä niin usein aikaisemminkin. Jos nainen on huonolla tuulella ja räksyttää, on ok vedota kun on PMS-oireita jolloin hormonitaso heiluu. Jos mies on huonolla tuulella ja ähisee, ei ole ok vedota vaimon PMS-oireisiin jotka ovat viikon verran kohdistuneet mieheen?

  84. Rateli sanoi 31/1/2008

    SIMO: kaikki ongelmat ratkeis sil, et otettas akat pois kassoilt. Hyvi hokasit iteki et ei se o akkoje homma ollenka. Joha se o todistettu tutkimuksi et naisil esmes o epäterveellist opiskella matematiikkaa ku niitten aivo ei o tarkotettu siihe, niitte aivo ylikuumenee heti ja ne menee iha hysteerikoiks, tää sivusto todistaa. Ja mite ne voi myyä mitä ku heti ku joutuva jotai päässälaskee ni heti koppa keittää ja ne menee hepulii.

    Okei se tutkimus tehtii Viktoriaanisel ajal mut sen teki mieslääkäri jote iha pätevä vieläki.

  85. Jonne sanoi 31/1/2008

    Mä taisin olla sitten naimisissa miehen kanssa tai jotain, koska exvaimoni oli kuukautisten aikaan erityisen iloinen ja muutenkin hyvällä päällä :D Onneks Simo ei ollut kertomassa sille ja minulle, että on se aika kuukaudesta jolloin on _pakko_ olla pahalla päällä :D

  86. shoon sanoi 31/1/2008

    Vaikkain SIMO näytti olevan äärimmäisen läpinäkyvä trolli (jopa weetabix ja Reino häviää siinä), niin kyllä noin lapsellisilla juttuja ei uskoisi tulevan vastaan muualla kuin suomi24:ssä tai tyyliin Riemurasiassa. Vähän hävettää tollasten takia toisinaan olla mies, mutta minkäs teet, tollasia ne poijat joskus on kun alkaa ekat finnit ilmestyä iholle ja ääni vingahdella. :D

  87. XXX sanoi 31/1/2008

    Shoon, oikeassa olet! On tainnut jäädä SIMOn naiskosketus vähäiselle sitten imetyksen jälkeen:D

  88. Hankala asiakas? sanoi 31/1/2008

    Mikä ihmeen trolli? Suomeksi peikko?

  89. Kieppu sanoi 31/1/2008

    No jo nyt on. Itse olin kanssa pitkään kaupan kassalla töissä, ja samat asiathan ne vitutti. Mutta ei ne siitä miksikään muutu, joten turhahan niistä on vittuntua tahi urputtaa saati sitten tapella.

    Itse olen asiakkaana ihan yhtä ääliö kun ne kaikki muutkin, vaikka sitä tulikin vuositolkulla katseltua. Kun on väsynyt, tai työasiat mielessä, tai kiire, ei ensimmäisenä tule mieleen, että kohteliko sitä kaupan kassaa nyt kiltisti. Minua kiinnostaa vain päästä mahd. pian pois sieltä kaupasta, ja kassa on varmaan ihan tyytyväinen, että hoidan asiani nopeasti, sen sijaan että yritän tekohymyillä ja päivitellä säätä. Sitäpaitsi, joskus kun erehtyy hyvänä päivänä jonkun kommentin heittämään, useimmat kassat katsoo kun vähäjärkistä. Nih.

  90. shoon sanoi 31/1/2008

    Rauhoitu Kieppu, ei pelkästään sosiaalisten taitojen puuttuminen tarkoita automaattisesti huonoa käytöstä, joka on ollut alkuperäisen jutun punainen lanka. ;) Täällä taidetaan tapella jo vähän muistakin asioista.

    Hankala asiakas?:
    Joo suomeksi peikko, mutta tarkoittaa “nettikielessä” yleensä henkilöä, joka tahallaan provosoi muita, kun Internetin ihmeellinen maailma tarjoaa mahdollisuuden tehdä se nimettömästi. Ilman mitään pitäviä todisteita ja tutkimustuloksia väitän, että yleisesti varhasipuberteettisten harrastus…

  91. jeesjees sanoi 31/1/2008

    Ei siellä kassalla väkisin tarvi keskustella, peruskohteliaisuudet riittävät. Eiköhän se ole molempien etujen mukaista että tavaroiden skannaus, rahastus ja kassien pakkaaminen hoidetaan mahd. nopeasti. Ei myyjät ja asiakkaat automaattisesti kavereita ole. Myyjän tehtävä on sietää hymyssäsuin törppöäkin asiakasta. Nekin ovat onneksi aika harvassa, suurin osa asiakkaista haluaa nopeasti kaupasta kotiin, kun on tärkeämpääkin tekemistä.

    Kaupan työntekijöiden ja muiden asiakaspalvelijoiden työnkuvaan kuuluu tehdä tuotteiden/palvelujen ostamiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävä, jotta asiakas palaisi takaisin. Mukaville asiakkaille viitsitään tehdä ekstraa, idiootteja lähinnä siedetään. Ammattimainen asiakaspalvelija ei ikinä heittäydy ronskin tuttavalliseksi, vitsikkääksi tai uteliaaksi, sillä asiakasta henkilökohtaisesti tuntematta on mahdotonta sanoa minkä hän kokee loukkauksena. Kerran kaupassa käydessäni edelläni oli vanha rouva ostoksilla ja kassassa istui nuori poika. Rouva näytti tyhjää ostoskärryään (sellainen rullilla vedettävä, joita vanhempi kansa tykkää käyttää) ja totesi että tyhjä on. Kassapoikaa hymyilytti ja kommentoi pilke silmäkulmassa: “Hyvä että vilautit tyhjää kassia, kun oletkin ihan potentiaalisen myymälävarkaan näköinen”. Vitsiksi tarkoitettu lausahdus nosti niskakarvani pystyyn. Odotin jännittyneenä miten vanha rouva reagoi. Onneksi hänellä riitti huumorintajua ja hän vastasi: “Niin kun ei sitä nykyään enää tiedä”. Kassapojan kannalta hyvä että tuulipukuinen ikipermanenttikiharainen eläkeläinen suhtautui asiaan rennosti, henk.koht. olisin vetänyt maailman suurimman herneen nenään. Kun ei edes näpistyksestä epäiltyä saa vahingossakaan kutua varkaaksi, niin miksi maksavaa asiakasta saa?

  92. A sanoi 31/1/2008

    Jos puhelin soi kassajonossa seisoessani ja puhelu on töistä, en valitettavasti voi katkaista sitä. Ikävää, mutta kassahenkilön on vain kestettävä se.

  93. kiskantäti sanoi 31/1/2008

    “Jos puhelin soi kassajonossa seisoessani ja puhelu on töistä, en valitettavasti voi katkaista sitä.”

    En minäkään, mutta menen pois jonosta puhumaan ja takaisin jonon päähän, kun puhelu on hoidettu.

  94. Tuntipalkalla, rakkaat ystävät! sanoi 31/1/2008

    Ymmärrän kassaihmisten olotilaa täysin aasiakkiden suhteen. Tyttäreni kertoo omasta kassatyöstään vähän väliä, itse baaritarjoilijana saan kunnian nauttia samoista aasiakkaista kännissä. Mutta aina kun alkaa v*****skäyrä nousta, vedän syvään henkeä ja sanon joskus ihan ääneen: “Teen tätä työtäni tuntipalkalla enkä urakkapalkalla.” Kerran baariasiakas sen kuuli kaiken musamölyn keskeltä ja sanoi: “Olen aina ihmetellytkin kun kassat ja tarjoilijat painaa kuin viimeistä päivää, asiakas kerrallaan loppuun asti vaan ja jos se seuraavaa asiakasta stressaa, niin vaihtakoon baaria/kauppaa” Jos aasiakkaalla on kiire, niin so what! Sinä teet työsi siinä vauhdissa kuin ehdit ja jos “tien tukkeena” on kännykkään puhuva persoona, ilmaise ilmeilläsi ja eleilläsi muille asiakkaille ettei viivytyksen syy ole sinussa. Ja itse noudatan kauan sitten kouluttajani antamaa neuvoa: jos asiakas ei riittävän selkeästi ilmaise pankille vai luotolle niin laita pankille. Se on ASIAKKAAN tehtävä ilmaista SELKEÄSTI kummalle puolelle. Kortin naputtelu on mielestäni todella lapsellisen typerää.

  95. XXX sanoi 31/1/2008

    Niin inhan sitä ihmisiä joilla elämä koostuu kahdesta asiasta… puhelin ja työ.
    Itse en työajan jälkeen vastaa jos töistä/työkaveri yms soitta

  96. Jonne sanoi 31/1/2008

    Mikä pakko siihen on vastata? Vai vastaatko kotona suihkussakin? Tai paskalla istuessa? Vaimon/tyttöystävän ottaessa p***een?

    Anteeksi kielenkäyttö, mutta mä en vaan tajua tota luurihommaa. Itse yrittäjänä toimiessani ja asiakkailta 24/7 puheluja saaneena tiedän, ettei siihen perkeleen kapineeseen oo mikään taivaan pakko vastata aina. Eikä mulla ole koskaan sellasta pomoakaan ollut, joka vaatisi olemaan tavoitettavissa 24/7. Tietysti jos elämän priorisoi luurin mukaan, niin turha on valittaa jos saa huonoa palvelua :)

  97. Mussu sanoi 31/1/2008

    ^Aivan. Ei kukaan pakota siinä jonossa seisomaan sen elämää tärkeämmän puhelun kanssa, vaan on jopa suotavaa lähteä jonosta hoitamaan asiaa muualle.

  98. lillipelli sanoi 31/1/2008

    Ja puheluahan ei tarvitse katkaista?

    Ainakin minun vanhahkossa puhelimessani on näppäin, jolla soivan puhelimen saa äänettömäksi katkaisematta soittajan yritystä.

    Ja onhan vastaajat keksitty? “En pääse juuri nyt puhelimeen, yritäthän hetken kuluttua uudestaan tai jätä numerosi ja nimesi, niin soitan takaisin” on varmaan aika vaikea muotoilla asiakaskuntaan sopivaksi?

  99. shoon sanoi 31/1/2008

    Niin, eli yhteen vetona todettakoon, että puhelun siirtämiseen tai lykkäämiseen tai onnistuneeseen hoitamiseen on kasapäin keinoja, mutta nykypäivän uusavuton käyttäjä ei hallitse puhelimestaan muita konsteja kuin siihen vastaamisen vaikka elokuvateatterissa, jos sattuu siellä olemaan. ;)

  100. Myyjänen sanoi 31/1/2008

    Voi vitsi kun mä luulin että toi “asiakas on aina väärässä!” tossa sivun yläreunassa on vain vitsikäs heitto, joka viittaa siihen että tälle sivulle kuuluvat asiat joissa asiakas on väärässä ja/tai ärsyttävä. Ilmeisesti se tarkoittaakin sitä että kaikki tällä sivustolla käyvät ovat sitä mieltä että kaikki asiakaspalvelijat ovat aina fiksuja ja filmaattisia ja kaikki asiakkaat aina pissipäitä.

    Oiskos kellään lainata aapista? Pitää mennä opettelemaan sisälukutaitoa.

  101. SIMO sanoi 31/1/2008

    Ohhoh :-) Täällähän käy porukka aika kuumana meikäläisen kommenteista.. Ja onneks te kaikki tunnette mut näköjään aika hyvin. Jos olisin oikeesti se 13-v finninaamainen pikkupoika joka on viimeks nähny rinnat kun äiti imetti, niin miten ihmeessä oon just tullu töistä tehtyäni 10h tuntia töitä toinen toistaan ihanampien asiakkaiden kanssa ? Näin varmaan unta.. kohta herään ja oon oikeasti se 13-v finninaamainen pikkupoika :-) Rauhottukaa hyvät ihmiset ettei katkee verisuoni päästä. Taisin osua montaa henkilöä arkaan paikkaan kun noin hermostuitte. On se vaan kumma ettei saa mielipiteitään kertoa.. Eikös tää palsta ollutkaan sitä varten ?

    nimimerkit:
    Tule Simo meille asiakkaaksi
    Aapuu
    Lehdenjakaja
    Rateli
    Jonne
    Shoon
    XXX ja monet muut , kiitoksia kommenteista :-)

  102. myyjä sanoi 31/1/2008

    Joo oon aivan samaa mieltä nois top:eist.Ja sit se iän ikuinen “vitsi” mitä kuulee meillä päivittäin:
    M:Tarviitteko kuittia?
    A: En, ei se taida verotukseen käydä.
    ja sit hirmu naurut.
    Just olipas hauska ja omaperäinen juttu!!!!!

  103. myyjä myöskin sanoi 31/1/2008

    Ei minua puhelinkailottajat häiritse, useimmat pyytävät kohteliaasti anteeksi jälkeenpäin.
    Tietysti joku rahojaan taskuista kaiveleva/samaan aikaan puhelimeen puhuva stressierkki ottaisi päähän.

  104. pjoo sanoi 31/1/2008

    Simo taitaa olla 13v ja haaveilee vielä äidin tisseistä…

  105. SIMO sanoi 31/1/2008

    pjoo: “Simo taitaa olla 13v ja haaveilee vielä äidin tisseistä…”

    Ihanko itse keksit tuon kommentin ?? Mahtava mielikuvitus sulla :-) :-)

  106. pjoo sanoi 31/1/2008

    Eikö olekkin.

  107. Mari-Pilvi sanoi 31/1/2008

    Tuosta luotolla maksamisesta… Jos se nyt on niin saatanan noloa käyttää Visaa tai vastaavaa, älkää hommatko sellaista! Simple as that.

    Jos tarvitsee toistuvasti hommata päivittäistarvikkeita luottokortilla, kannattaa varmaankin “”"vaihtaa alaa”"” (!) kuten täällä on useasti meille (ex-)asiakaspalvelijoille todettu. Lisää liksaa niin voi aina maksaa sillä pankilla tai jollain vastaavanlaisella yksineuvoisella debit -kortilla.

    Suu säkkiä myöten, sanoi vanha kansa.

  108. mie sanoi 31/1/2008

    Miulla ei ole työura mennyt vielä tähän mennessä persiilleen sillä, että olen kassajonossa puhelimen soidessa hiljentänyt sen ja soittanut takaisin parin minuutin päästä, kun olen päässyt kassasta läpi ja saanut ostokseni pakattua. Olipa langan päässä sitten ollut asiakas tai firmamme toimari. Ehkä en sitten ole yhtä Tärkeä kuten jotkut :)

    Mutta oikeasti hieman ihmetyttää, kun katselee näitä kassajonossa (työ)puhelun hoitajia. Eikö se olisi kohteliaampaa paitsi kassahenkilöä, myös sitä _soittajaa_ kohtaan, että soittaa takaisin sitten kun pystyy keskittymään puheluun edes jotenkuten. Mutta ei, sen sijaan pitää yrittää hölöttää jotain samalla kun lappaa perheen ruokaostoksia hihnalle tai kaivaa maksuvälineitä ja plussakortteja lompakon uumenista… Ei kuulosta kovin fiksulta tärkeän työpuhelun hoidolta miun mielestä.

  109. Reino sanoi 1/2/2008

    Ohjeita (a)asiakkaalle tyyliin elämäänsä kyllästynyt kassatäti:
    1. Lähesty kassatätiä aina kunnioittaen ja muista tervehtiä. Tietty nöyryys on hyvä muistaa, tekeehän kassatäti tosi vaativaa ja tärkeää työtä, sinun ruokasi on hänen takanaan!
    2. Älä puhu puhelimeen ja muista muutenkin keskittyä kassatädin kanssa asioidessasi. Kassatäsin työ on maailman tärkeintä joten on maailman tärkein asia että se ei häiriinny sinun mitättömien puheluidesi takia. Jos joudut työsi puolesta olemaan aina tavoiteltavissa puhelimella sinun ei pidä asioida kaupassa lainkaan!
    jne. jne. pälä pälä, ei nyt jaksa täyttää enempää, mutta tämän suuntaisi listojahan täällä on monessa ketjussa :))))

  110. Ei ole Simoa näkynyt sanoi 1/2/2008

    simo simo simo! Itse lukutaitosi on jäänyt vähiin. Tämä on asiakaspalvelijoille suunnattu sivusto joka lukee jo etusivulla (vrt. noihin omiin kommentteihisi aiemmin) joten jatka vain aakkosten opettelua siellä tissivieroituksen ohessa. Mikäli keksit vastata jotain tosi nasevaa niin luepa vielä sieltä etusivulta se opaste tälle sivulle ja sen jälkeen voit siirtyä päiväunille :-)

  111. Bandy sanoi 1/2/2008

    Reinolle vaan semmoinen pieni huomautus, että kunnioitus todellakin ihmisten keskuudessa on vähentynyt, ja se johtuu mm juuri tuollaisista Reinoista. Mun mielestä kaupantädeille tai muille aspoille ei tarvitse olla sen kohteliaampi kuin muillekaan ihmisille.

    Yleensä kylläkin NORMAALIT, EIVÄT VIELÄ ELÄMÄÄNSÄ KYLLÄSTYNEET IHMISET osaavat TERVEHTIÄ, sanoa KIITOS ja OLE HYVÄ. He myöskin osaavat reklamoida AIHEESTA ja TOISTA IHMISTÄ KUNNIOITTAEN.

    Tuskin tämänkään palstan tarkoitus on purnata sitä, että aspoja ei palvota, vaan että aspoja ei aina kohdella niin kuin normaaleja ihmisiä.

    Alkuperäiseen viestiin olisin halunnut vaan heittää, että tuo muovikassien vieminen maksamatta aspan silmäin alla todellakin ihmetyttää. Sitä kutsutaan kansanomaisesti VARASTAMISEKSI, alan termistön mukaan tosin vain (myymälä)näpistykseksi. Mutta siitäkin saa tarvittaessa antaa sakot kuten muillekin näpistelijöille. Mitäköhän se sakko on, jotain 30-50euroa? Tekisi mieli todeta kyseisessä tilanteessa, että “kassi maksaisi sen 12senttiä, mutta aina toki kannattaa ottaa se riski, että se maksaakin 30euroa.”

  112. SIMO sanoi 1/2/2008

    Ei ole Simoa näkynyt:

    Kyl mä täällä käyn näitä joka päivä lukemassa, taisin lyödä osalla porukkaa jauhot suuhun kun ei olla mitään vastattu :-)

    En mä pysty elämään ilman tissiä, viimeks eilen illalla oli pakko imeskellä tissiä, tosin se oli mun avovaimon :-)

  113. funkpanda sanoi 1/2/2008

    Huh, onpas kommenttia, ja monta erinomaista! Ihan pariin asiaan puuttuisin.

    Reino: onneksi olet noin fiksu ja toivottavasti emme koskaan tapaa :D Ja kyllä, kassaneiti/poika tekee arvokasta ja vaativaa työtä, joutuuhan hän päivittäin kohtaamaan kaltaisiasi neroja.

    Simo: menkkakommentti –>Nyt siis tiedän. Pus. Olet pelastanut päiväni. Toivottavasti myöskään me emme koskaan tapaa.

    Shovi:
    ““kun en lääkikseen päässyt niin täällä mädännytään” -asiakaspalvelijasta, jonka pitäisi olla jossain ihan muualla kuin aspaduunissa.”
    En ole kolmekymppinen elämään kyllästynyt kassatäti vaan normaalielämässä yliopistolla opiskeleva nuori (25v) nainen. Toisekseen, ainakin meillä about 70 prosenttia kassoista on korkeakoulussa opiskelevia, tulevia lakimiehiä, lääkäreitä, opettajia, graafikoita ja arkkitehtejä. Ruokaa meistä jokainen tarvitsee elääkseen. Ja vaikka ei olisikaan niin sillä ei olisi mitään merkitystä, käsittääkseni kenenkään ihmisarvo ei liene kiinni koulutuksesta tai kouluttamattomuudesta, käytöstavat kuuluvat kaikille. Myös sille elämäänsä kyllästyneelle kassalle.

    Huh-huh: on kaksi eri asiaa käyttää vanhaa, omaa kassia, kuin nyysiä kaupasta uusi. Tiedän kyllä eron. Nyt puhutaan ihmisistä, jotka selvästi ottavat kassin kassapöydän alta ja “salakuljettavat” sen muka näkymättä kassan ohi. Ok, on hinta on 15 centtiä mutta menee samalla tavalla kategorian varkaus alle kuten Bandykin huomautti.

    Kaikki te tärkeät ihmiset, joilla on puheluja joita _ei_vaan_voi_keskeyttää: mielestäni se, että maksutapahtuman ajan (joka kestää noin viisi-kymmenen sekuntia) voi sanoa puhelimeen, että odota hetki. Jos pakkaat ja puhut puhelimeen samalla, minulle on aivan sama mitä sen aikaa teet mutta rehellisyyden nimissä en välitä kuulla nenäni edessä kovaan ääneen selitettävistä a)riidoista miehen/vaimon/seurustelukumppanin tms. kanssa b)kutinasta alapäässä tai c)firman vuosikatteesta. Ja kyllä, lasken ne samaan kategoriaan.

    Ja enimmäkseen, luojan kiitos, asiakkaat ovat normaalit käytöstavat omaavia, joskus vain pitkän putken jälkeen alkaa pinna kiristää sen verran, että onneksi meille aspoille on olemassa aasiakas-sivusto.

    Keskustelu jatkukoon.

  114. shoon sanoi 1/2/2008

    Heh, jotta nyt Simo ei aivan housuihinsa tulisi voitonriemusta, niin pakko kai se on jotain sanoa. Ymmärrä hyvä ihminen tämä: tämän kaltaiset foorumit ja blogit antavat ihmisille mahdollisuuden kirjoittaa anonyymeina, toisin sanoen kukaan täällä ei tiedä sinusta yhtään mitään, ellei nyt ole omaksi vahingokseen sattunut tapaamaan muualla. Juuri sen takia kaikki pitävät sinua 13-vuotiaana, koska sinun tekstisi on kuin sen ikäisen, rajojaan tavoittelevan ja huomiota kerjäävän teinin aikaansaannoksia. Vaikka kuinka jankutat, että olet töissä ja sinulla on avovaimo, niin ei sitä kukaan usko, kun puhut samanlaisia juttuja, joita itse tuli kuultua viimeksi yläasteella. Get it? No? of, FFS….

    Taisi funkpanda luoda parhaan topicin ikinä, kun näin paljon sikiää kommenttia. :D

  115. nanncy sanoi 2/2/2008

    Kuule SIMO, mitä jos perustaisit ihan oman sivun, jossa purkaa tuntojasi? Osoitteeksi ehdottaisin joko http://www.asiakasonainaoikeassa.net tai http://www.vihaanmenkkojakoskasilloineisaapilluaenkäkylläsaasitämuutenkaan.fi.

    Go funkpanda, täyttä asiaa! Lähenpä tästä kassalle, kuitteja tyrkyttämään, asiakkaille murisemaan ja nyrpeätä naamaa näyttämään.

  116. SIMO sanoi 2/2/2008

    nanncy “Kuule SIMO, mitä jos perustaisit ihan oman sivun, jossa purkaa tuntojasi?”

    Mä olen kans asiakaspalvelija. Eikös tämä sivu ole juuri sitä varten et aspat saa täällä kitistä kuinka töissä harmittaa kaikki niin itsekkäät ihmiset. Muuten oli kyl ihan hauskoja osoite-ehdotuksia :-) Hauskaa vloppua kaikille :-)

    Hyvä Reino !!

  117. nanncy sanoi 2/2/2008

    Juu, nimenomaan sitä varten on tämä sivu! Jotta asiakaspalvelijat saavat päästellä höyryjä ulos, ts. haukkua asiakkaita.

    Luin kaikki kommenttisi, etkä yhdessäkään niistä puhunut asioista, jotka sinua ärsyttävät asiakkaissa. Sen sijaan puhuit kuukautisista, tissien imemisestä, huonoista asiakaspalvelijoista ja siitä, millaista kohtelua olet saanut kassalla.
    Täysin aiheen vierestä siis!

    Sen tähden kehottaisin sinua yhä edelleen siirtymään jollekin toiselle foorumille harjoittamaan sovinistista ja ylimielistä verbaliikkaasi. Hyvää viikonloppua!

  118. K-market -tyttö sanoi 2/2/2008

    AIVAN! Vihaan tosiaan eniten niitä kuitinvälttelijöitä. Lisäisin tuohon vielä ne mulkut jotka heittelee sulle bonuskortteja ko koirille, tai heiluttaa sitä sun nenän edessä, ettei varmasti jää huomaamatta ja sen jälkeen kysyy “vediks sä tän jo??”. Paras oli kyllä kun yksi vingutti plussakorttia, kun osti 20 snt maksavan unohtuneen muovikassin. Ja eniten äsryttää ne, jotka tulee selittämään mitkä on tarjouksessa ja mitkä ei. NE LÖYTYY KYLLÄ KONEELTA.

  119. Susa sanoi 3/2/2008

    Anteeksi, en lukenut kaikkia 118 kommenttia läpi, mutta tästä Visan naputtelusta jne. Entäs jos omaa S-Pankin yhdistelmäkortin? Eli siis uusi S-Etukortti, johon voidaan liittää sekä Visa Debit että Visa Credit puoli? Kassan on kovin hankala tietää, kummalta puolen veloitetaan, jos vain naputellaan sitä pikkuista tekstiä kortin reunassa.

  120. Korttiongelmainen sanoi 3/2/2008

    Tuli tuosta pankki/luotto/whatever noloilusta ja Susan kommentista mieleen…
    Yritän itse ohentaa lompakkoa turhista korteista ja tulin hommanneeksi Nordean plussakortti-electronin. Parilla ekalla maksukerralla huomasin, että minua, kohta nelikymppistä kaljua äijää, NOLOTTI antaa lähikaupassa S-etukortti sekä “väärän kaupan” kortti maksuvälineenä. Onneksi se meni nopeasti ohi ja nyt on tilauksessa myös S-pankin kortit ettei tapaus pääse toistumaan :)

  121. Anne Asiakas sanoi 3/2/2008

    Yksi syy miksi välttelen prismoja ja muita s-kauppoja, on se, että siellä kassoilla tivataan jokakerta bonuskorttia. Yrittävät muka olla niin makeen ystävällisiä. Minulla on ihan normaali äly, että jos minulla olisi bonuskortti, muistaisin kyllä esittää, ihan oman etunikin vuoksi. K-kaupassa eri meininki.

  122. Bandy sanoi 3/2/2008

    ^ asiahan on nyt niin, että kassat pakotetaan kysymään tuota kyseistä bonuskorttia. Esim Turussa ohje oli “Kerran kun unohdat kysyä ja jäät kiinni, ei töitä ole sen jälkeen tarjolla.” Että revippä siitä kilokaupalla ystävyyttä ja makeilua Ihana Anne Asiakkaiseni.

    Ja joka päivä työskennellessäni ja sitä perkeleen korttia kysellessäni saan todeta, että monet asiakkaat EIVÄT MUISTA sitä ajoissa esittää. Kysely on siis myös osoittautunut hyödylliseksi, onpahan vähemmän aikaa vievien korjauskuittien tekemisiä.

    Vai luuletko, Anne Asiakas, että minua HENKILÖKOHTAISESTI kiinnostaa PASKAN VERTAA omistatko S-etukorttia, saatika haluatko sitä tällä kertaa käyttää?

    EI KIINNOSTA, teen työni vain niin kuin työnantajani minulta edellyttää.

    Mahdatko itse olla aspa? Ihan mielenkiinnosta kyselen. Tai noudatatko sinulle annettuja työohjeita?;)

  123. Aasiakas sanoi 4/2/2008

    Ei kai Anne Asiakas kassoja moittinutkaan, vaan yleensä koko käytäntöä. Ei se kassalta ole pois, jos joku ei käy hänen työpaikallaan, vaan liikkeen / ketjun omistajalta.

  124. Anne Asiakas sanoi 4/2/2008

    Kiitos tyhjentävästä vastauksesta. Olen ollut väärässä, kun olen luullut että kassat tivaa sitä bonuskorttia provikkapalkalla.

  125. Bandy sanoi 4/2/2008

    ^ eipä mitään ;)

  126. Mari-Pilvi sanoi 5/2/2008

    Kun tämä koko aihe meni niin totaalisesti provoiluksi ja trollaamiseksi, saanen luvan todeta Annesta että ei hällä nyt ihan normaali äly taida olla, normaaliälyinen tajuaisi sen verran että on muunlaisiakin ihmisiä pallon piällä kuin HÄN IZE.

  127. kassatäti sanoi 5/2/2008

    Voi elämä näitä kommentteja!
    Ensinnäkin: luuleeko joku todella, että kassa ärsyttääkseen kysyy bonuskorttia? Se on työnantajan käsky kysyä sitä korttia. Meille ainakin on sanottu, että sitä korttia on kysyttävä, vaikka ostos olisi kuinka pieni tahansa. Useimmiten, jos kassa ei kysy korttia, ja asiakkaalla olisi kortti kuitenkin ollut, niin voi jeesus sitä huudon määrää joka asiakkaan suunnalta tulee. “Se kuuluu kassan työhön muistuttaa siitä kortista!” Monta kertaa kuulee myös kiitosta siitä, että kysyi korttia, eikä asiakkaalta menneet bonukset epähuomiossa ohi. Mikä ongelma on vastata “ei ole”, jos kyseistä korttia ei omista? Ja vaikka kuinka omistasi NORMAALIN ÄLYN, niin aina voi unohtaa näyttää sitä korttia.

    Simon kommentit jätän aivan omaan arvoonsa, hyvät naurut tuli simon kustannuksella. Voi poikaparkaa, onko sulla yhtään kavereita? Epäilen, vaikutat melkoisen ärsyttävältä.

    Lopuksi todettakoon, että maapallolta eivät idiootit lopu. Aina löytyy ihmisiä, jotka eivät osaa käyttäytyä ja jotka luulevat aina olevansa oikeassa. Kun luulee itse olevansa oikeassa, niin se on ihan sama mitä muut sanovat. Se kun on MINÄMINÄMINÄ vain. Ja tarkoitan tällä idiootteja asiakkaita. Luullaan, että voidaan törttöillä miten vain, asiakas on aina oikeassa ja kassan kuuluu hymyillä ja kestää mitä vain.

    Voimia kanssasiskot ja -veljet, emme ikinä pääse eroon muovikassinpöllijöistä, kännykkäänlörpöttelijöistä tai kuitinvälttelijöistä jne! Mutta pieni toivo meillä on: ehkä edes 1% näidenkin juttujen lukijoista oivaltaa esim. että hei, mähän yritän aika usein viedä muovikassin kassan ohi maksamatta, voisin yrittää parantaa tapani. Toivossa on hyvä elää. ;)

  128. K-kassa sanoi 6/2/2008

    Mua ei pahemmin haittaa, jos ihmiset puhuu puhelimeen kassalla. Edellyttäen tietenkin sitä, että ne osaavat tehä 2 asiaa yhtäaikaa. Toisin kävi eilen…
    Saapui kassalle sellainen n.kolmikymppinen mies…
    ostoksetkin piti maksaa kolmessa osassa visa electornilla, kun “mä tarvin vielä nämä tulitikut..jne..”
    siinä alkoi sit tyypillä puhelin soimaan ja se vastasi siihen, ei pystynyt ottamaan edes korttiaan samaan aikaan vastaan. kun puhui puhelimeen! Vähän aikaa siinä ootin, ja se vaan jatkoi puhelimeen puhumista.
    Hermostuin, törkkäsin kortin ja kuitit käteen: Ole hyvä!
    On kyllä kumma, että jollakin on NIIN vaikeaa tehä kahta asiaa yhtäaikaa!!

  129. Susa sanoi 6/2/2008

    Ja nämä puhelimeen puhujat ei rassaa läheskään niin paljoa, kuin takana/edessä/vieressä seisovalle kaverille suu vaahdossa selittävät. Kiva odottaa vastausta johonkin kysymykseen, kun sitä ei kuulla eikä halutakaan kuunnella, vaan kaverin infoaminen viime vklopusta on huomattavasti tärkeämpää.

  130. nanncy sanoi 7/2/2008

    Kuinka hellyyttäävää onkaan huomata, että ystävämme SIMO otti vihdoin neuvosta vaarin ja siirtyi muille laitumille tissejä lutkuttamaan ja menkoista märisemään <3

  131. SIMO sanoi 7/2/2008

    nanncy

    Täällä mä olen :-) Oliko ikävä ?? <3

  132. kiskantäti sanoi 10/2/2008

    “Ja eniten äsryttää ne, jotka tulee selittämään mitkä on tarjouksessa ja mitkä ei. NE LÖYTYY KYLLÄ KONEELTA.”

    Eipähän löydy aina. Hyvin monesti on käynyt niin, että hyllyn reunassa/muualla tuotteen lähellä on hintalappu tarjouksesta, mutta kassalla tulee ihan eri hinta. Varsinkin Cittarissa ja Prismassa käy niin lähes joka kerta, kun kaupassa käydään, ja sit kassalla korjataan hintoja, kun on ensin soitettu tarkistussoitto osastolle.

  133. elmeri sanoi 11/2/2008

    mahtavaa settiä.

  134. lollero sanoi 11/2/2008

    Haistakaa kaikki simon ja reinon kaltaiset VITTU! ei mitn henk.kohtaista mut muuten vaan :)

  135. SIMO sanoi 11/2/2008

    lollero:”Haistakaa kaikki simon ja reinon kaltaiset VITTU! ei mitn henk.kohtaista mut muuten vaan ”

    Mikäs nyt noin kiristää ? :-)

  136. lollero sanoi 11/2/2008

    terskaa kiristää, miks oot tollane kusipää…kato sun ylimmät kommentit asiakaspalvelijan silmin ni ymmärrät…

  137. SIMO sanoi 11/2/2008

    Mä kirjotin ne asiakaspalvelijan silmin ja omista kokemuksista kassaneideistä :-)

  138. Petri sanoi 14/2/2008

    Onko pakko kiroilla näissä kommenteissa… Hieman ikävää kun pitää kaikenmaailman genitaalialueiden vähemmän hillittyjä termejä viljellä netissäkin.

  139. just guessing sanoi 20/2/2008

    SIMO sanoi 11/2/2008

    “Mä kirjotin ne asiakaspalvelijan silmin ja omista kokemuksista kassaneideistä :-)”

    Ootko SIMO marketin vuoropäällikkö / muu pikkupomo, jota ketuttaa, kun alaiset eivät aina ole niin ihq-ihq-mukavia?

    (Samalla löytyisi selitys, miksi teidän työpaikan naiset ovat niin menkkaränkkiä ;) )

  140. SIMO sanoi 21/2/2008

    just guessing :

    Ei oo naisia meidän työpaikalla, enkä ole marketin vuoropäällikkö enkä mikään pikkupomo eikä mulla ole alaisia vaan ihan tavallinen duunari joka joutuu työnsä puolesta olemaan joka päivä tekemisissä useiden aasien kans (mun tapauksessa aasit on kauppojen, kioskien, huolsikoiden, baarien henkilökuntaa). Kokemusta löytyy reilun 7v ajalta, eri myymälöitä on tullu kierrettyä noin 200-300, kyllä siihen määrään mahtuu uskomattomia k***päitä…

  141. susanna sanoi 24/2/2008

    Ja muutama lisäsy edellisiin.
    Asiakas joka alkaa kaivelemaan lompakkoaan kassista tai mistä lie vasta sen jälkeen kun olen sanonut ostsoten summan. Jono asiakkaan takana vaan kasvaa kun hänn kaivelee lompakkoaan ties mistä.

    Toinen on ostostne jakajan käyttö. Sen kapulan nosto ei ole niin vaikeaa kuin miltä se näyttää. Sen voi asettaa omien ja seuraavan asiakkaan ostosetn väliin! Sieltä kuuluu ärinää ja purinaa…ei nää oo enää mun… Mistä MINÄ oisin voinut sen tietää!!

  142. jokuvaan sanoi 27/2/2008

    simolle vaan et qq l2p gtfo emokid wnb pr0 ja stfu

  143. Reiska sanoi 29/2/2008

    Simo hei: yleensä ne miehet, jotka natisee naisten kuvitelluista menkoista on niitä, joilla ei itsellä oikein ota eteen. Eli älä enempää pilaa täällä kaikkien miesten mainetta, pms:stä sun muusta letkauttelu jäi muodista 70-luvulla. Jos saat kovin hyvin naiset ärtymään, niin ehkä jotain vikaa löytynee sinustakin..

  144. Tubs sanoi 2/3/2008

    Mielestäni ei ole mitenkään noloa sanoa luotto tai visa. Itse tilasin juuri masterin hätätapauksia varten tai jos haluan tilata netistä/ulkomailta, ostaa lentolippuja, varata hotellia ym. En ole koskaan kassalla työskennellessäni ajatellut, että “noloo toi maksaa visalla”. mulle se on ihan sama millä kukakin maksaa kunhan maksaa.

    Itseäni ei yhtään kännykkään hölöttäjät häiritse.Mulla on aikaa olla siinä kassalla siihen asti kunnes pääsen töistä. Ainoat joita tuollainen ärsyttää on luultavasti takana odottavat muut asiakkaat.

    Mitä tuohon top5 listaan tulee, niin itselläni ykköseksi menevät kyllä “En varmasti pakkaa ennen kun olen maksanut” asiakkaat, jotka latovat kassalle 100-200e:n ostokset ja tulevat sen jälkeen siihen naaman eteen seisomaan ja odottamaan, että vedän viimeisenkin jogurttipurkin siitä ja sit he maksavat ja lähtevät pakkaamaan! He voisivat pakata siinä samalla kun tavarat tulevat, mutta ei.EI!EI!EI! Tuollainen asiakas on mielestäni ärsyttävin. 95%:ssa tapauksista asiakas on n.25-40v. nainen.

  145. Ninu sanoi 21/3/2008

    Tähän liitty vielä se: “Otatko kuitin?” -”Mitä mä sillä,ei sitä verotukseen saa..höh höh höö…”
    Joo et oo ainut joka ton sanoo, eipä siis jaksa naurattaa….

  146. Zeni sanoi 21/3/2008

    Tässä lukiessa olen ollut yhtä mieltä ja eri mieltä. Kunhan asiakkaat vain pitäisi minua ihmisenä eikä koneena niin olisin tyytyväinen.

  147. Janne sanoi 23/3/2008
  148. Jenni sanoi 25/3/2008

    Kyllähän näitä aasiakkaita löytyy joka lähtöön,mutta eniten ottaa pattiin että aletaan haukkua h*oraksi,tai että kassakoneen käyttötaitoa epäillään iän takia tai että satun olemaan naisihminen.Mutta kun asiakkaalle et vaan siinä tilanteessa VOI sanoa vastaan,siitähän se meteli syntyy.Jotkut ihmiset oikein käyttävät hyväkseen sitä että asiakaspalvelija ei saa sanoa asiakkaalle pahasti,päästipä tämä millasia sammakoita tahansa.Mutta pinna se on meilläkin.Huutamalla ei asiat edisty.Ja olen pahoillani jos kysyn uudelleen jotakin asiaa mitä en kuullut,koska isoissa marketeissahan on tunnetusti hiirenhiljaista.

  149. lillipelli sanoi 27/3/2008

    “Tähän liitty vielä se: “Otatko kuitin?” -”Mitä mä sillä,ei sitä verotukseen saa..höh höh höö…””

    Itse vastaan aina tähän, että “kannattaa sitä kokeilla, mistäs tiedät”.

    Hämmentyvät, raukat.

  150. SIMO sanoi 28/3/2008

    Olipa muuten eräänä sunnuntaina Siwan kassatätillä jollekin tärkeetä asiaa kun piti puhua puhelimeen mun koko kaupassa olo ajan.. myös maksutapahtuman aikana joka kesti ikuisuuden juuri sen puhelun takia.. Et kyllä ne aspatkin osaa.. Viitaten tohon kohtaa 1. alkuperäsessä kirjotuksessa.

  151. Anni sanoi 2/4/2008

    Se kuitin antaminen rahojen kanssa on automaattinen liike vaik asiakas ois sanonukki ettei ota kuittia!!!

  152. Jemuli sanoi 5/4/2008

    Tuosta nolottamisesta ja kortteihin liittyvästä niin en ymmärrä hävetystä jos laitat tiskille S-kortin asioidessasi K-kaupassa.Vahinkoja sattuu.Vaikka istun kassalla niin ei se minua kiinnosta millaisia muunlaisia bonuskortteja asiakkaalla on,enkä siitä suutu vaikka väärän kortin sattuisikin siihen tiskille laittamaan koska en oleta että asiakas asioi vain tietyssä kaupassa nyt ja ikuisesti.Totean vain että ei haittaa.Mutta meillä kun kysyy bonuskorttia niin asiakas haistattelee,pelkkä “ei ole” riittäisi.Vaikeaa?

  153. annika sanoi 6/4/2008

    “1. Puhelimeen puhuja

    On se nyt kumma ettei sitä korvaa saa puhelimesta irti siksi aikaa kun maksaa! Ja sitten vielä tuijotetaan kiukkuisesti kun kassa kysyy että laitetaanko pankille vai luotolle tai että saisikos nähdä henkilöllisyystodistuksen. “Kehtaakin häiritä mun tärkeää puhelua tyhjänpäiväisyyksillä, kun on sitä firman kokousta ja kaikkee hei!”. Yleensä tähän ihmistyyppiin yhdistyy myös asiakastyypit 4-2. V-kerroin: 100. Toki ymmärrän, että joskus se puhelin sattuu soimaan juuri kassalla. Silloin voi sanoa että “odota hetki, olen juuri maksamassa kaupassa” ja sitten voi jatkaa ilman tämän kassatädin pyhää vihaa.”

    Muuten samaa mieltä kaikista kohdista paitsi tästä. Ainakin mä teen sen verran paljon keikkaduunia, että on pakko olla koko ajan puhelimen päässä ja sopia aikatauluja. En oo ajatellut, että kassaa häirittis se, että puhun puhelimeen samalla, kun ystävällisesti yritän tervehtiä, maksaa ja kiittää. Ei kaikki puhelintyypit VOI olla tylyjä. Huomattavasti enemmän mua vois häiritä semmonen tyyppi, jonka puhelin vaan soi ja soi ja soi ja soi ja soi ja kukaan ei vastaa…

    (Muovipussipolitiikasta muuten vielä sen verran, että onko kassatädillä valtuus antaa ilmaisia muovipusseja tyypeille, jotka on ostellut esim. 200e edestä?)

  154. Maija sanoi 14/4/2008

    ^ Ei ole valtuutta, säännöt on samat jokaiselle asiakkaalle olkoon ostosten summa mikä tahansa. Joissain paikoissa kassanhoitaja voi käyttää “omaa harkintaa”, eli tarkoittaa sitä, että jos pussi on asiakkaalta unohtunut ja takana hirveä jono, niin sitä ei sitten veloiteta. Mutta ostosten summan mukaan niitä pusseja ei ilmaiseksi anneta.

    En kyllä ymmärrä tuota “paljousalennusta” muutenkaan. Mitä hyötyä on muutamasta ilmaisesta pussista on jos on jo muutenkin käyttänyt 200 euroa ostoksiin?!? Ihan sama jos tinkisi tuon hintaisesta digiboksista euron alennusta…

  155. itku iita sanoi 19/4/2008

    Itsekään en ymmärrä et minkä takii asiakkaiden pitää jättää nää hylätyt esim. einekset pakastealtaaseen? Luuleeko ne että me sitten sulatellaan niitä ja pistetään takas myyntiin? Ku en oikeen jaksa kuvitella että tää pakastusvimma on suoranaista vittuiluakaan vaan ihan ajattelemattomuutta… Kerran kun olin hyllyttämässä pakasteita ja käänsin hetkeksi selkäni, altaaseen oli ilmestynyt kolme makkarapakettia… Siis joku aasi oli ollu siinä ihan mun vieressä eikä voinut sitten antaa niitä vaikka mulle jos ei ite viitsi niitä kiiku