Kasvatus hallussa

Tämä ei ole asiakaspalvelijan vaan sivustakatsojan kertomaa.

Katselinpa tässä kerran eräässä isossa marketissa hienoa esimerkkiä siitä, kuinka tapakasvatuksetta jäänyt nuori äiti siirsi osaamistaan jälkikasvulle.

Kuljin ostoskärryjen kanssa ja olin kääntymässä pitkähkölle hyllyvälille, joka johti lehtiosaston ohitse. Juuri käytävän kulmaan päästessäni käytävältä pakitti nuorehko marketin työntekijä ison, juuri ja juuri käytävälle mahtuvan, tavarakuorman kanssa niska punoittaen ja jotakin hiljaa mutisten. Päästin hänet pois käytävältä ja läksin sitten työntelemään kärryjäni eteenpäin.

Jonkin matkan päässä, lehtiosaston kohdalla keskellä käytävää istui tai oikeastaan puoliksi makasi ehkä noin viisivuotias poika. Lähemmäksi tultuani näin, että poika selaili hyllystä ottamaansa lastenlehdykkää likaisella lattialla (oli kura-aika). Pojan vieressä seisoi tyylikkäästi pukeutunut nuori nainen lukien jotain aikakauslehteä.

Kohdalle tullessani poika ei tehnyt elettäkään väistääkseen eikä nainen ollut huomaavinaankaan. Kysyvään “Anteeksi..?” -lausahdukseeni nainen vilkaisi poikaa ja sanoi “Et hei istuis siin keskellä”. Mitään ei tapahtunut. Työnsin kärryjäni vielä lähemmäs ja sanoin suoraan pojalle “Hei, voisitko vähän väistää”. Ei elettäkään. Nainen mulkaisi minua vihaisesti ja toisti edellisen kommenttinsa pojalle ja syventyi taas lehteensä. Teki mieli nostaa kakara kraivelista sivuun, mutta tyydyin huokaisemaan syvään ja kääntymään takaisin päästäkseni ohitse kiertotietä. Samassa tajusin mitä tuon hetkeä aiemmin kohtaamani työntekijän päässä oli täytynyt liikkua…

T:liikunta on terveellistä


------------
Seuraavat jutut saattavat myös kiinnostaa...

14 kommenttia
  1. Samaa nähnyt sanoi 18/1/2008

    Olen samaan törmännyt itsekin. Asiakkaana olen melkoisen “ikävä” ihminen; olisin tuossa tilanteessa käskenyt tuota lasta ja jos äiti olisi uskaltanut avata suutaan ja arvostella toimiani, olisin komentanut häntä myös. Ikäviä ja typeriä tuommoiset kasvatusta vaille jääneet, ja vielä tekevät lisää samanlaisia!

  2. Juuri näin sanoi 18/1/2008

    Sen sitä saa, kun uusavuttomat, typerät ja laiskat vanhemmat tekevät/kasvattavat uusavuttomia, typeriä ja laiskoja lapsia.

  3. J.J sanoi 18/1/2008

    Siinäpä mainio veron/ eläkkeiden maksaja tulevaisuutta ajatellen :(

  4. Olli V sanoi 18/1/2008

    Mikäli tuollaiseen käytökseen ei kukaan puutu, ei ole Suomen kansalla MITÄÄN tulevaisuutta.

  5. neitikassa sanoi 18/1/2008

    Just pari päivää sitten piti töissä laittaa jotkut tuotteet siisteihin pinoihin, helpompi laskea invikseen.

    Tuli kakara ja käveli ohi, samalla vetäisi kaikki tuotteet nurin. Sanoin että siivoa ne takaisin samalla tavalla kuin ne olivat, en vihaisesti.

    Lapsen äiti kuuli tämän, odotin jo nuhdetta että meidän pekkapirjolle ei puhuta noin. Mutta eipäs sanonutkaan, sano että arvostaa ihmisiä jotka huomauttavat ja että käskin lapsen siivoamaan. Itse tämä äiti ei huomannut että lapsi sotki. On niitä aivollisia immeisiä vielä :)

  6. kaupantäti sanoi 18/1/2008

    Vastaavassa tilanteessa varmasti olisin käskenyt jo vähän tiukemmin kakaraa väistymään,oikeasti jotkut pitäis steriloida jo valtion toimesta etteivät lisääntyisi ja täyttäisi maata itsensä kaltaisilla idiooteilla.. töissä ollessa tapaa usein vastaavia tyyppejä,sitä ei voi koskaan olla ihmettelemättä miksi niitä lehtiä täytyy kaupassa lukea epämukavasti paikallaan seisten,tai no lapset käyttää tota istumis/makaamis tyyliä.monesti olen tuollaisille lukijoille ystävällisesti ohimennessä maininnut että kirjasto on tuossa seuraavassa rakennuksessa tietä eteenpäin:) ja reagointihan tuohon huomautukseen on usein hätäinen lehden rynttääminen takaisin hyllyyn ja poistuminen paikalta,jotkut tosin saattavat jopa sit ostaakkin sen lukemansa lehden,jää varmaan just joku hyvä juttu kesken:)

  7. Lunttu sanoi 18/1/2008

    Odotan innolla sitä kun lisääntyminen lopultakin tulee luvanvaraiseksi.

  8. Maaemo sanoi 19/1/2008

    Eihän lapsista voi tulla fiksuja, jos vanhemmat ovat täysiä tolloja ja omaan napaansa tuijottavia itsekkäitä ikiteinejä ja uusavuttomia tumpeloita.
    Näitä ns. perheitä näkee kyllä joka kauppareissulla ja voin vain toivoa, että en eläisi niin vanhaksi, että nämä nykyipanat minun vaippoja vaihtaisivat saatto-osastolla.

  9. jybis sanoi 19/1/2008

    –^ veit sanat suustanu =)

    mä olisin varmaan ajanu sen mukelon päälle jos olsi mun eteen jääny,tai ainakin karjassa että “Hllvettiin siitä edestä!”

  10. Naenna sanoi 19/1/2008

    Jos en ois sanonut pahasti väistämisestä molemmille niin oisin todennut kyllä todella pahasti lehtien lukemisesta kaupassa. Lähimmälle vartijalle tai myyjälle vinkkasee lehtien lukijoista. Ja muiden asiakkaiden huomion kiinnittäminen on mainio keino mielestäni ;) Julkinen nolaus toivon opettaa edes jotain tuollaisille.

  11. croucho m sanoi 20/1/2008

    Vielä tehokkaampaa olisi ollut hakea parin hyllyn päästä sytytysnestettä ja tikkuja ja sytyttää itsensä ja sen kersan äiti palamaan ja siepata lapsi syliinsä ja kirkua kärventyessään: “AAAA! NÄIN KÄY KUN EI VÄISTÄÄÄÄÄÄÄÄÄ!”

    Olisi kunnollinen julkinen nolaus.
    :-)
    No, hieman aggressiivisiä nämä jotkut kommentit, mutta kyllä, tuollaiset vanhemmat ihan oikeasti käyvät hermoille.

  12. TheKokemus sanoi 21/1/2008

    Käsittämätöntä kuinka lapsia ei osata tänä päivänä kasvattaa, mutta kuitenkin se KeijoAnnikki on paakko saattaa maailmaan. Sitten ei ole aikaa eikä tahtoa saattaa homma loppuun asti.

  13. Tuittu sanoi 21/1/2008

    Itse olisin varmaan siirtänyt lapsen pois tieltä ja todennut kuivakkaalla äänensävylä että kaupassa on muitakin asiakkaita. Sitten olisin varmaan sanonut lehtienlukemisesta…

  14. MIR sanoi 21/1/2008

    Osuessani kohdalle kärryjen kanssa tilanne olisi ehkä edennyt näin:
    - Ensin vaellan hitaasti kohti. Suurin osa sentään hoksaa tehdä tilaa jo silloin.
    - Pysähdys viereen. Jos ei “välähdä”, kaunis ‘anteeksi’ herättämään huomiota.
    - Tuollaisten em. vanhempien avuttomuus kypsyttää nopeasti, joten olisin ystävällisesti kysäissyt frouvalta, onko lapsi hänen ja kumman hän haluaisi hoitavan lapsen pois tieltä: hoitaako hän vai hoidako minä…
    Olen havainnut, että monet moukat kuitenkin mieluummin itse hoitavat lapsensa kuin antavat täysijärkisempien korjata tilanteen kuntoon.

Jätä kommentti