Kaupatkin ovat aasiakkaita…
Aasiakas.netissä on saanut seurata lähes jatkuvaa avautumista ruokakauppojen työntekijöiltä, milloin mistäkin syystä, yleensä toki ihan aiheellisesti.
Pitää kuitenkin muistaa, että kaupatkin ovat asiakkaita… tai siis aasiakkaita. Eipä ole vielä osunut vastaan sellaista markettia, jossa tyhjät kuljetusapuvälineet (rullakot, lavat, laatikot) olisi jätetty oikein kuljetusliikettä varten.
Mikä siinä on niin vaikeaa, ettei homma suju? Kun ohjeissa kerrotaan, että maitoalusta tulee pinota 10 kpl pinoihin, kääntyvät pyörät päällekkäin ja koloihin lukittuna, niin mitä tekee aasiakas? Yhden vajaan ja yhden ylikorkean tornin, jossa alustat on päin p*rsettä ja joka kaatuu kun sitä yrittää siirtää. Aivan samoja ongelmia on myös rullakoiden, kuormalavojen, maitolaatikoiden, lihalaatikoiden ja maitorullakoiden kanssa.
Hommat tehdään tyypillisesti siis päin p*rsettä ja sitten avaudutaan netissä omien asiakkaiden tekemistä virheistä. Ai mutta niin, kaupan henkilökuntahan voi vedota milloin kiireeeen, milloin työtehtävän raskauteen. Kyllä kuljettajalla on aikaa!
T:hynkel
P.S. Muistakaa soittaa ja itkeä sinne Inexille, Keskolle tai Tukolle, jos kuljettaja jättää “ottamatta tyhjät”.
------------
Seuraavat jutut saattavat myös kiinnostaa...

Kyllä meidän kaupassa on käytäntö ollu aina semmonen, että kuski ei ota väärin kasattuja/kasaamattamia tavaroita.
Helpolla ollaan aina saatu selville kuka on kasannu ne väärin, ja se on sitten laitettu yleensä kasaamaan ne uudestaan, sekä samalla myös seuraavan tai parinkin seuraavan päivän rullakot. Sen jälkeen rupeaa kummasti jokaiselle muistumaan miten ne kasataan oikein. Näin siis meillä, eipä taas yleistetä. Tiesitkö että kaikkiin kauppoihin ei tavarat kulje noiden kolmen voimin.
“Mikä siinä on niin vaikeaa, ettei homma suju? Kun ohjeissa kerrotaan, että maitoalusta tulee pinota 10 kpl pinoihin, kääntyvät pyörät päällekkäin ja koloihin lukittuna, niin mitä tekee aasiakas?…”
Niimpä, mikä siinä on niin vaikeaa… itsekkin tuota niin monet kerrat ihmetelleenä, olen tullut siihen tulokseen, että suurin syy on VÄLINPITÄMÄTTÖMYYS! Hommat heitetään niin kuin p…. toisten ongelmiksi!
Kyllä kiirekkin voi olla osittaisena syynä ja se, ettei uusille työtekijöille anneta opastusta ja vanhemmilla muisti heikkenee ajan oloon, niin ettei muisteta kuinka kuljetusvälineet tulisi pinota. :/
pisteriville, pointtina tuskin oli luetella joka ikinen paikka mistä sitä tavaraa saattaa tulla
Oletkos Muropaketin Hynkel?
Samaa mietin kuin Petteri, eli oletkos tämä muron kuuluisa hynkel? Jos olet niin sulla ei ole postaajan rooliin mitään asiaa tällä sivustolla
Pientä taustatietoa uteliaille; hynkel nousi kuuluisuuteen (ainakin omaan tietooni) muropaketin viestiketjussa valittamalla tietokoneliikkeestä joka ei suostunut ottamaan takaisin myymäänsä kovalevyä. Herra hynkel oli repinyt kovosta irti tarran jossa lukee “warranty void if seal broken”, eli suomeksi takuu katoaa kun irrotat tarran joka estää kovalevyn avaamisen. Tapauksen jälkeen hynkel laajensi ihailijakuntaansa internet-asianajajamiehen roolissa ja yleensäkin uhkailemalla kaikkia ja kaikkea kuluttaja-asiamiehellä.
Hops. Monta vuotta ruokakaupoissa duunissa eikä kukaan, koskaan kertonut että ne lavat pitää jättää jollain tietyllä tavalla tai rullakot kasat johki erityisesti. Kukaan ei taida vaan edes tietää, ja jos tietää, niin pitää omana tietonaan, mikä onkin itseasiassa erittäin todennäköistä koska tiedonkulku on jokaikisessä ruokakaupassa ollut ihan olematonta.
Itse kuskailen kauppoihin maitotuotteita ja homma tapahtuu pääosin aamuyöllä liikkeiden ollessa vielä suljettuna. Usein törmään siihen, että lastauslaituri on täynnä kaikkea paskaa, kuten lavoja, rullakoita, eri toimittajien kuljetuslaatikoita yms. ja kaikki kauniisti sekaisin ja levitettynä ympäri laituria. Pahimmillaan on ollut laituri siinä kunnossa, että takaovelle ei ole ollut mitään pääsyä ilman, että alkaisin siivoamaan muiden ryjiä pois. (tavarat jäi sitten ulos huomautuslapun kera)Luulisi, että arvoisat Aasit siellä kassoilla ja varastoissa miettisivät edes vähän, miten tavarat kauppoihin tulee. Turha on täällä rutista asioista, kun itse tekee hommansa päin persettä. Olen työssäni tavannut niin typeriä (ei tyhmiä) asiakaspalvelijoita, että ihan itkettää. Tyhmä saa olla, mutta ei typerä. Kassasedät ja tädit voivat hiukan mennä itseensä, ettei tarvitse täällä leikkiä maailman napaa.
“Turha on täällä rutista asioista, kun itse tekee hommansa päin persettä.”
Maitopoika hei… voisikohan olla mahdollista, että ne myyjät jotka täällä valittavat aasiakkaista, eivät välttämättä ole niitä samoja, jotka tekevät sinun työstäsi vaikeaa.
maitopoika sanoi: “Luulisi, että arvoisat Aasit siellä kassoilla ja varastoissa miettisivät edes vähän, miten tavarat kauppoihin tulee.” Istun kassalla isossa marketissa, miksi ihmeessä minun työhöni kuuluisi tietää lastausalueesta yhtään mitään? Oletko sitä mieltä, että voisin aina kun on hiljaisempaa, juosta lastausaluetta siivoomaan? ja sieltä ultra-hyper-kyvyilläni vaistoaisin, että minuutin kuluttua tulee hirveä ruuhka, menenpä nyt takaisin työpisteeseeni? Jotenkin olin käsittänyt että minun ei tarvitse tietää tai tehdä näitä, ja että se kuuluisi kenties HeVi-ihmisille, liha- kala- ja maitovastaavalle, tai jollekkin, joka voi tehdä muutakinkuin istua päälisteltävänä. Järjestelen heti mielelläni, jos tämä toimenkuvaani muutetaan, tai lisätään siinä tapauksessa että voin kassahommia hoidella takahuoneesta ja varastosta käsin…
Mukavaa, että välillä tällaistakin. Tässä jo alkoikin tulla sellainen olo, että uskaltaako kauppaan enää mennä, kun ei tiedä missä mokaa. Onneksi sentään usein ovet avautuvat automaattisesti, ettei siinä voi möhliä. Kauppoihin ei näköjään oteta kuin täydellisiä tyyppejä töihin. Harmi ettei asiakkaat ole samaa maata.
jaa tämänkös takia raejuustoni oli pilaantunut kun ei oltu sotkun keskeltä saatu tuotteita kylmään heti
(tein reklamaation ja pilaantumisen syynä oli kylmäketjun katkeaminen)
Tukussa työskennelleenä voin sanoa että kauppiaatkin on välillä täysiä mulkkuja. Tai teknisesti ne kai on siinä vaiheessa aasiakkaita kun tukkuun astuvat..
Meille kuskit (Valio, Atria, Koff, Hartwall) ovat kavereita. Ihanat tutut kuskit vievät kaikki tyhjät ja lastaavat vielä suoraan kylmiöön/takapakastimeen uudet. Dollytkin menee aina tasan siihen mihin pyydetään.
Mutta tyhjät on myös esillä ja helposti saatavilla, sitä saa mitä tilaa.
Ja tiedän että kaupoissa on kiire, mutta niin on meilläkin ja yleensä aina YKSIN. Eikä myöskään tavaramäärä ole yhtä iso, mutta toimituspäivät on ihan varmasti joka puljussa tiedossa, jossain kohtaa “päällikköporrasta” on vikaa jos näin yksinkertaisista asioista ei kyetä pitämään huolta…….
Itse olin kaupassa viime kesänä töissä kassaosastolla, jolloin muutamana päivänä minut laitettiin osastolle töihin kun oli kassalla rauhallista. Yritin kysellä useampaan otteeseen, että mitä rullakoita saa käyttää ja mihin ne pitää laittaa sen jälkeen kun on käyttänyt. Mistä saa veitsiä ja mistä hanskoja ja niin edelleen. Mutta arvoisia myyjäkollegoitani ei kiinnostanut neuvoa, lähinnä annettiin ymmärtää, että ei tarvi häiritä muiden työn tekoa. Se varasto varmaan oli sitten minun jäljiltäni päin… Eikä johdolla käynyt mielessäkään, ettei kassaosaston tyypillä ole mitään hajuakaan osaston tehtävistä.
sama vika juu. ite oon ollut lähes neljä vuotta kaupan kassalla töissä. harvoin varaston puolella hommia teenkään, mutta joskus kuitenki. tästä huolimatta vasta tämän lukiessani sain tietää rullakoilla ym. olevan joku tietty pinoamistapa. eli ei ne vanhemmat työkaverit kauheasti ohjeista. eli suurimmat anteeksi pyynnöt jos jäljiltäni on tavarat ollu v**uillaan, ja kiitoksia tästä viestistä, notta tiiän jatkossa toimia oikein!
Täällä ilmoittautuu yksi lastauslaiturin sotkija lisää
Kuten Jepsjoo minäkin työskentelin ennen marketin kassaosastolla, jolta sitten välillä heitettiin osastolle sähläämään. Väittäisin, että useimmiten on kyse “rikkinäinen puhelin”-ilmiöstä, sillä ainakin minä jouduin lähes poikkeuksetta parin minuutin ohjeistuksen jälkeen itse pitkälti järkeilemään, minne mikäkin objekti kuului. Parhaassa tapauksessa ohjeet vielä antoi joku, joka ei itsekään oikein tiennyt, miten piti toimia ja joka sen jälkeen katosi jäljettömiin eikä lisäohjeita enää ollutkaan saatavilla. Ja sitten vielä kesken varastossa telmimisen saattoi tulla ylemmältä taholta kutsu syöksyä takaisin kassalle, jolloin saattoi kyllä rullakot yms. jäädä pikkaisen väärään suuntaan vinoon. Eri asia on tietysti sellaiset ihmiset, jotka välinpitämättömyyttään toimivat väärin. Todennäköisesti kuitenkin kauppojen varastoissa häärii paljon sellaisia tyyppejä, joilla ei ihan oikeasti ole hajuakaan siitä, miten kaiken maailman maitoalustat pitää pinota. Eikä aina oikeasti ole edes mahdollisuutta ottaa tästä selvää. Missä on vika, kun näin tapahtuu, se onkin sitten toinen juttu…
Sama se oli aikoinaan Ärrällä. Nyt vasta kuulen että pinoamiseen olisi ollut joku etiketti. Kioskin omistaja teki yleensä arkipäivävuorot itse joten me muut harvemmin olimme kuormia edes vastaanottamassa mutta silloin kun olimme, ohjeistus oli että “tuolla on taas takahuoneessa täyttä, koeta saada se kuski viemään niin paljon tyhjiä kuin mahdollista - vaikka eihän ne tahdo niitä yleensä viedä…”. Sitten niiden 1-2 dollyjalan päälle kasattiin niin paljon tavaraa kuin suinkin mahtui. Tilaa oli yleensä niin vähän että tuleva kuorma mahtui sisään vasta kun tyhjät oli viety ulos. Ilmankos kuljettaja näytti yleensä myrtyneeltä!
Ehkä voisitte monistaa jotain A4-ohjeita aiheesta jotta sen voisi liimata seinään kauppojen kuormauspaikkaan! Saman tienhän nuo rullakot voisi pinota kunnollakin kun tietäisi miten ne halutaan. Monessa paikkassa asia on ilmeisesti kokonaan unohtunut henkilökunnan vaihtuessa.
> Pientä taustatietoa uteliaille; hynkel nousi
> kuuluisuuteen (ainakin omaan tietooni)
> muropaketin viestiketjussa valittamalla
> tietokoneliikkeestä joka ei suostunut ottamaan
> takaisin myymäänsä kovalevyä. Herra hynkel oli
> repinyt kovosta irti tarran jossa lukee “warranty
> void if seal broken”, eli suomeksi takuu katoaa
> kun irrotat tarran joka estää kovalevyn avaamisen.
Ja sitten takaisin faktoihin. Kyseessä oli Procasterin DVD-soitin, mallia ei-tallentava. Siinä ei ollut minkään valtakunnan kovalevyä. Kyseisessä laitteessa oli repsottava paperinen warrantyvoidifsealisremoved-tarra, josta revin ylimääräisen osan pois.
Tällä perusteella verkkokauppa.com kieltäytyi korjaamasta laitteessa ollutta virhettä (optisen äänilinkin laserin virransyötössä oli viallinen elko).
> Hops. Monta vuotta ruokakaupoissa duunissa eikä
> kukaan, koskaan kertonut että ne lavat pitää
> jättää jollain tietyllä tavalla tai rullakot
> kasat johki erityisesti. Kukaan ei taida vaan
> edes tietää, ja jos tietää, niin pitää omana
> tietonaan, mikä onkin itseasiassa erittäin
> todennäköistä koska tiedonkulku on jokaikisessä
> ruokakaupassa ollut ihan olematonta.
Tämä on varmasti yksi syy, toisaalta kyllä mekin levitellään marketin seinät täyteen niitä palautusohjelappusia. Ei rullakoissakaan ole mitään muuta erityistä, paitsi se, että nipun pitäisi olla täysi. Yhden rullakon sisään mahtuu 5 kasaantaitettua rullakkoa, vaikka joku rullakoista ei menisi edes ihan kokonaan kasaan..
Lavat.. eipä niissäkään ole muuta, kuin että samanlaiset samaan pinoon ja pinon korkeus on riittävä (15 lavaa tyypillisesti, ellei jostain tunnelipaikasta ole kyse). Tämä johtuu puhtaasti siitä, että sellasia 5 lavan nippuja joutuu siirtämään 3 kertaa enemmän kuin 15:sta ja vastaavasti ne vievät sitä tilaa sitten samaan malliin sekä autosta että laiturilta. Lavat onkin erityisesti suurten kauppojen (lähinnä prismojen) ongelma…
Ja nyt jaksoin kaivaa yhden ohjevedoksen koneelta, http://users.hut.fi/~takoiran/meijeripakkauspooli_esiteA5.FH10.pdf
Ohjeen tekstistä poiketen voin sen verran sanoa, että ainakin niissä eteläsuomen alepoissa ja saleissa, joihin ingmannin maito tulee inexin kautta, maitolaatikkopinon korkeus tulee olla 12 ltk (ohjeessa kun lukee 15 ltk). S-marketeissa työnjako on ainakin suurelta osin sellanen, että vaikka inex tuo maitoa, niin inex hoitaa vain maitorullakot pois, vastaavasti valio ottaa maitolaatikot ja silloin korkeus on taas tuo 15 ltk…
Rikkinäinen puhelinhan noissa kaupoissa varmasti toimii, kyllä myymäläpäällikön pitäisi olla tietoinen, miten asiat pitäisi hoitaa (ja niihin ollaan vähän väliä yhteydessä), mutta viesti ei sitten kuitenkaan, ilmeisesti myymäläpäällikön laiskuuden takia, mene koskaan perille niille ihmisille, jotka sitä tietoa tarvitsisivat.
> yleensäkin uhkailemalla kaikkia ja kaikkea kuluttaja-asiamiehellä.
Vielä tästä. Kuluttaja-asiamies on kuluttajaviraston ylijohtaja, miksi minä olisin hänellä uhkaillut yhtään mitään?
Mitä tulee kaupan takuuseen, minähän en yrittänyt saada kyseistä dvd-soitinta korjattua takuun piirissä, vaan kuluttajansuojalain 5 luvussa säädetyn virhevastuun nojalla. Lakia voidaan rajoittaa vain lailla, ei esimerkiksi määräyksellä, päätöksellä saati myyjän mielipiteellä.
“Maitopoika hei… voisikohan olla mahdollista, että ne myyjät jotka täällä valittavat aasiakkaista, eivät välttämättä ole niitä samoja, jotka tekevät sinun työstäsi vaikeaa.”
Todennäköisesti ovat, itse olen huomannut että suurimmat rutisijat ovat niitä joiden oma vastuualue on päin persettä, siirtävät huomion rutinallaan muualle omista virheistään.
Silloin kun olin kaupassa töissä niin minä en ainakaan ensimmäisinä vuosina osannut laittaa maitolaatikoita yms. maitokaapin tavaraa oikein. Missään ei ollut ohjeistusta. Kun yritin kysellä, että mites nämä laitetaan oikein niin “laita sinne vaa, ei sil nii välii oo” -kommentin kuulin aina kauppiaasta lähtien. Että näin..
Muuten ihan asiakirjoitus. Kyllä muakin vituttais korjata muiden jälkii.
Yllättävää, että aasiakas.netissä aspat avautuvat!
Nytpä näemmä ratinvääntäjätkin jo haluaa näyttää aspoille paikkansa kun on niin kamalaa. Kuule rekkamies, sinun ei tarvitse palvella satoja asiakkaita joista aina muutama on rasittava ongelma, joten olisit tyytyväinen!
Tai syytä edes aasiakkaita joiden syytä se lopulta on - pihejä kun ovat niin varastomiehiäkin on liian vähän.
juu ei mullakaan satoja asiakkaita ole mutta noin 50 purkua on päivässä ja useissa paikoissa on laatikot/rullakot sekaisin jolloin en varmasti ota niitä matkaan. Ajattelkaapa jos 50 purkua ja jokaisessa tekee ylimääräistä työtä 5min=250min=4h 10 min. Eihän se paljoa ole mutta vuositasolla tekee aika ison laskun kuljetusliikkeelle ja sitä kautta tavaran lähettäjälle. Sitä ei ole laskettu tarjouksiin. Itseä ei haittaa, palkanhan siitä saa. Mutta, jos reissu normaalisti kestää sen 12 tuntia ja siihen lisätään neljä tuntia, tulee ylipitkä päivä ja poliisi-setä sanoo: tarvitsee maksaa sakkoa. Tuohon varastomiehiin sen verran ettei yhdessäkään purkupaikassa jossa käyn ole varastomiestä. Se tyhjien laittaminen kuuluu kaupan työntekijöille/varastomiehille.
Jatkoa.. viimeisessä purussa ollaan sitte reilusti myöhässä ja siitäkös se riemu repeää.
Samaa mieltä “jakokuski”:n kanssa. Työpäivän pituus kuitenkin riippuu omasta nopeudesta ja olosuhteista, ja kun pelkässä jakamisessa menee se 12h niin kyllä se ärsyttää välillä kasailla laatikko- ja alustapinoja oikein ja olla sen takia aikataulusta jäljessä.
Kaupoissa pitäisi yleensä olla laput, joissa on kuvien kera selitys pinoamistavasta. Pienemmissä paikoissa taas luulisi pikaisenkin ohjeistuksen riittävän.
Silti välillä näkee maitolaatikoita ja jogurttitarjottimia päällekkäin (ei ristikkäin kuten pitäisi), joskus jopa pinottu samoihin pinoihin, sekä alustoja, joissa kääntyvät pyörät osoittavat milloin mihinkäkin.
Onneksi palkka on puolet suurempi kuin kassalla tms, hahaha.
> Nytpä näemmä ratinvääntäjätkin jo haluaa näyttää
> aspoille paikkansa kun on niin kamalaa. Kuule
> rekkamies, sinun ei tarvitse palvella satoja
> asiakkaita joista aina muutama on rasittava
> ongelma, joten olisit tyytyväinen!
>
> Tai syytä edes aasiakkaita joiden syytä se
> lopulta on - pihejä kun ovat niin
> varastomiehiäkin on liian vähän.
No miten sen haluaa laskea. Jos sopimuskuljetuksen piiriin kuuluu 80 kauppaa joissa keskimäärin työskentelee 10 henkeä, niin ohnan niitä asiakkaita..
Vai että varastomiehiä. Siis mun mielestä älyttömintä tossa hommassa on just se, että ne asiat voi tehdä oikein tai väärin ihan samalla vaivalla, monesti se väärin tekeminen aiheuttaa jopa enemmän vaivaa tai vähintäänkin vie enemmän tilaa sieltä varastosta - ja sitten voi kirota kuinka on taas niin ahdasta…
Itsehän ajelen siis täysperällä inexin sopimuskuljetuksia, joten jakopaikkojen määrä ei yhdessä yössä ole valtava, yleensä ajetaan 2-3 keikkaa, aikaa menee jotain 10-15 tunnin väliltä
Purkuja on yössä ehkä korkeintaan kymmenen. Määrä on alhainen, koska tavaramäärä / kauppa on yleensä varsin suuri, prismat ottavat usein yli sen täysperän verran tavaraa (täysperään mahtuu 40 FIN-lavaa tai 90 rullakkoa)…
> Onneksi palkka on puolet suurempi kuin kassalla tms, hahaha.
Juuh, KTA ~14e ja päälle pyhä- ja ylityökorvaukset, tietysti täysimääräisenä.
> Jatkoa.. viimeisessä purussa ollaan sitte
> reilusti myöhässä ja siitäkös se riemu repeää.
Palkka juoksee, minä en. En ota mitään henkilökohtaista stressiä siitä, että joku muu sotkee ja hidastuttaa. Jos tyhjät on väärin, niin ne jää ottamatta tai sitten niiden ottamisesta laskutetaan erikseen tuntitaksalla…
> Kaupoissa pitäisi yleensä olla laput, joissa on
> kuvien kera selitys pinoamistavasta. Pienemmissä
> paikoissa taas luulisi pikaisenkin ohjeistuksen
> riittävän.
Niinhän sitä pitäisi, sen verran paljon minäkin olen niitä monistanut ja teippaillut kauppojen seinille (jopa sellaisia A1-kokoisia 4-värijulisteita, ei niistäkään apua ole).. Inexin kuormissakin on luokkaa satoja toimitusluetteloita, paremman tekemisen puuteessa voi monistaa palautusohjeen joka toiseksi paperiksi siihen nippuun… Eipä silläkään tunnu tosin vaikutusta olevan
> Tuohon varastomiehiin sen verran ettei
> yhdessäkään purkupaikassa jossa käyn ole
> varastomiestä.
Itse tiedän kaksi paikkaa, jossa varastomies tulee kiinteistön puolesta. Niissä tyhjätkin on kieltämättä varsin mallikkaasti jätetty. Ovat siis isompia kiinteistöjä, joissa on sitten monta pientä liikettä.
Pitäisi varmaan pyydää audienssia ketjuohjauksen jollekin pomolle ja keskustella vähän henkilökunnan kouluttamisesta työtehtäviin.. Yksi ongelma tuossakin on: jos uusi työntekijä tekee jotain oikein, niin eiköhän sieltä kohta joku vanha pieru tule ihmettelemään että miksi teet noin, ei niin tarvitse tehdä.. siinä sitä sitten taas ollaan.
Työskentelin useamman vuoden useassa Siwassa, joista yksi oli pääasiallinen työpaikkani. Siellä varastoa hoidettiin todella hyvin, ja kuskitkin olivat kiitelleet, kuinka mukava on siellä käydä (myymäläpäällikkö tarjosi kahvitkin, jos oli paikalla kuskien saapumisen aikaan). Kuskit saattoivat tehdäkin sitten jotain extraa hyvää hyvyyttään, kun heidänkin työtään helpotettiin. Ainakin siinä Siwassa oli maitokaapin ovessa ohjeet miten pinota mitäkin. Muissa Siwoissa taas saattoi hommat olla niin ja näin.
Tiesin myös sen, että tyhjään rullakkoon pitäisi laittaa tietyn verran kokoon taitettuja rullakoita… Taisin saada tungettua sinne maksimissaan neljä, yleensä jäi kolmeen. Minun voimilleni rullakot painoivat aivan liian paljon (vaikka työhön kuuluikin maitolaatikoiden sun muiden nostelua jatkuvasti). Sain nostettua ne juuri ja juuri rullakkoon, mutta täyteen ahtaminen ei yksinkertaisesti onnistunut.
> Sain nostettua ne juuri ja juuri rullakkoon,
> mutta täyteen ahtaminen ei yksinkertaisesti
> onnistunut.
Aika tekniikkalajilta tuokin vaikuttaa. Hölmöähän niitä rullakoita on kokonaan nostaa, kallistaa ensin toisen pään ylös, työntää kyytiin ja nostaa sitten toisen.. Jos rullakot menee siististi kasaan (ettei jää 20 cm auki alhaalta) niin sitten niitä menee tosi helposti se 5, jos urheilee ja laittaa osan ylösalaisin ja tunkee niin saa niitä 9-10/nippu
4 1/nippu menee vielä (kun 5 1 on se tavoite), monta nippua, joissa on vain 3 1, alkaa jo kangerrella..
>(myymäläpäällikkö tarjosi kahvitkin, jos oli >paikalla kuskien saapumisen aikaan). Kuskit >saattoivat tehdäkin sitten jotain extraa hyvää >hyvyyttään, kun heidänkin työtään helpotettiin.
Juu ja sellainen paikka jossa tarjotaan pulla kahvit tai vain kahvit saatan odottaa että purkavat kuorman ja otan tyhjät heti mukaan.
toki ne on pieniä kuormia pieniin ravintoloihin/kioskeihin. Kaupoissakin monesti kahvistellaan ja niissä sitte voi hieman tehdä myös ylimääräistä työtä.
Olen huomannut, että suurin osa ihmisistä tekee työnsä sinnepäin tyyliin. Eli pääasia on, että saa työnsä tehtyä mahdollisimman pian, vaikka se olis täysin päin p****ttä. Ei olla enää ylpeitä omasta työn jäljestä.
Itse taas pyrin tekemään työni mahdollisimman hyvin ja kuten Elodian kertomuksesta ilmenee, yleensä silloin saa kiitoksia myös niiltä ihmisiltä, joihin sun työ vaikuttaa.
Totta Virkamies. Enää ei olla ylpeitä omasta hyvin tehdystä työstä. Ja jos et itse välitä, kuka muukaan?
On mukavaa aasiakkaana asioida firmoissa joissa homma luistaa tai jos tökkii, kuten joskus tekee, ilmapiiri ( hyväntuulisuus )korvaa luiston.
Tulipa mieleeni alkuperäisestä jutusta miten nämä juomafirmojen heput täytti kaupassamme hyllyjä: oman firman pullot hyllyyn ja jos eivät mahtuneet niille varatulle paikalle, siirrettiin viereiset kilpailevan firman pullot sivuun ja koko hylly täyteen oman firman juomia. Jippii.
Ensiksi kiitos ja kumarrus hynkel. Näitä juttuja tarvitaan ja on “mukava” kuulla et jollain muullakin on joskus hermo mennyt noiden väärin pinottujen tyhjien kanssa.
Mä oon ajellu 8v kaljaa ja lähes päivittäin tulee vastaan tilanne jossa tyhjät on kasattu päin persettä tai sit pullohuone/takavarasto on niin täynnä kaikkee ylimäärästä et ei mahdu nokkakärryillä kulkemaan saati sit lavan kanssa. Monesti on jääny tyhjät viemättä, ja sit menee max. 15min kun puhelin soi ja joku soittaa varastolta et miks et vieny tyhjiä.. Niinpä, miksköhän ?? Varaston siivoominen kun ei kuulu mun työnkuvaan.
Mikäköhän siinä tosiaan on niin vaikeeta pitää yllä järjestystä varastossa, luulis et olis henkilökunnallakin helpompaa kun on enemmän tilaa ja hyvä järjestys.
Kiitos Ärräntäti ja Elodia, sellasissa paikoissa on tosiaan mukava käydä jossa tuntee olevansa tervetullut ja homma varmasti toimii paremmin, voidaan tehdä jotain pikku extraa jos pyydetään ja jos ei ole kauhea kiire, niinkun kesällä ja juhlapyhien aikaan… Vaikka ei ehtis jäädä kahville, mut se lämmittää mieltä että joku edes viittii tarjota sitä.
http://www.aasiakas.net/index.php/2007/kaljakuskina-olemisen-ihanuus/
Tässä mun tarinani..
> Mä oon ajellu 8v kaljaa ja lähes päivittäin tulee
> vastaan tilanne jossa tyhjät on kasattu päin
> persettä tai sit pullohuone/takavarasto on niin
> täynnä kaikkee ylimäärästä et ei mahdu
> nokkakärryillä kulkemaan saati sit lavan kanssa.
Karjaan ABC:llä on asiallinen asenne ja ilmoitus pullohihnan vieressä, joka pitänee aika hyvin paikkaansa. Kuului jotenkin seuraavasti: “Jokainen osaa laittaa tyhjät pullot oikein ja ohjeiden mukaan, jos vaan viitsii”.. Pitänee paikkaansa, yleensä ihmiset eivät vaan viitsi.
Tänäänkin järvenpään prismassa yksi kloppi pyöri hoomoilasena tyhjän eurolavan kanssa siellä varastossa (jossa lavapinot sijaitsevat)… Palloili siinä ja ootti että meen kulman taa, samantien ku katosin näkyvistä niin se lava jäi siihen nojaamaan lavapinoa vasten… No tuonhan arvasin, tulin takas näkyviin ja karjasin “Ää’ä”… säpsähti vähän ja meni sit nostamaan lavan paikalleen… Rankkaa, olihan siinä nipussa valmiiksi jo ~6 lavaa, kun nipun oikea korkeus on 15…
Joku tuolla ylempänä jo totesikin, että yleensä vanhemmille myyjille ei tule edes mieleen neuvoa uusille tuollaisia “itsestäänselvyyksiä”, ja sitä kyllä komppailen.
Ehdin itsekin olla töissä Alepassa reilut puolisen vuotta, ennenkuin joku mulle kertoi, että rullat pitää pinota päällekkäin niin, että kääntyvät pyörät saa lukittua; tai minne ne tyhjät Ingmanin rullakot jätetään.
En tiennytkään, että maitolaatikoillekin on joku oma sääntönsä, että miten paljon niitä pitää pinota päällekkäin, yleensä vaan pistän sen verran, että näyttää sopivalta.:)
> En tiennytkään, että maitolaatikoillekin on
> joku oma sääntönsä, että miten paljon niitä
> pitää pinota päällekkäin, yleensä vaan pistän
> sen verran, että näyttää sopivalta.:)
Korkeus tulee Ingmannin laatikonpesukoneen vaatimuksista, se ei osaa käsitellä kuin tasan 12 ltk korkeita torneja. Typerä vekotin
nii no tämmösen 156cm pitkän neidin on tosi helppo työntää 6 rullakkoa yhteen rullakkoon…yks menee toinenki menee jopa kolmas menee ei helposti mutta menee kuitenki tulee neljännen vuoro painaa ihan v***sti eikä mee enää työntämällä tosiaan semmonen 15-20 min menee siellä takahuoneessa ähkiessä että saa sen neljännen sinne ja kaiken lisäksi niitä pitäs vielä työntää kaksi lisää…yritystä kyllä löytyy mutta hermot menee tuhatviis sataa kertaa ja vittua viljellää…
Mut sehän taas ei ole kuskien vika jos joku niitä ei sinne rullakkoon saa. Yleensä joka kaupassa/huoltsikalla on ainakin yks miespuolinen myyjä tai isokokoinen nainen, niiltä varmaan kannattais pyytää apua.
Sitten lisää palautetta liittyen näihin palautuviin. Miksi, oi miksi, on niin hankalaa tyhjentää ne tarjottimet (missä kuljetetaan esim viilipurkit) ylimääräisestä roskasta? Luulisin että tämäkin kuuluu kaupan tehtäviin, eikä sitä aina kyllä tehdä.
Onhan tuo tosiaan mukavaa kun meijerissä tulee törkysiä tarjottimia pakkauskoneelle ja niitä saat repiä irti koneista sormet verillä.
> Sitten lisää palautetta liittyen näihin
> palautuviin. Miksi, oi miksi, on niin hankalaa
> tyhjentää ne tarjottimet (missä kuljetetaan
> esim viilipurkit) ylimääräisestä roskasta?
> Luulisin että tämäkin kuuluu kaupan tehtäviin,
> eikä sitä aina kyllä tehdä.
Liha- ja eineslaatikot tulisi palauttaa myös tyhjinä, vaan pääsääntöisesti kaupat käyttää noita roskiksina (eli se pakkausmateriaali (muovit ja pahvit)) jää monesti niihin mukaan.. Noh, ainahan niitä voi heitellä ympäri myymälän lattioita jos pistää silmään, koska eivät kuulu meidän kuljetettavaksi.
> nii no tämmösen 156cm pitkän neidin on tosi
> helppo työntää 6 rullakkoa yhteen
> rullakkoon…yks menee toinenki menee jopa kolmas
> menee ei helposti mutta menee kuitenki tulee
> neljännen vuoro painaa ihan v***sti eikä mee
> enää työntämällä tosiaan semmonen 15-20 min
> menee siellä takahuoneessa ähkiessä että saa
> sen neljännen sinne ja kaiken lisäksi niitä
> pitäs vielä työntää kaksi lisää…
Niin siis tuota, ei yhden rullakon sisään kyllä kuutta rullakkoa mahdukaan, ellei sitten ryhdy laittamaan osaa ylösalaisin…
En nyt oikein käsitä, miten ne loput rullakot on niin paljon vaikeampi saada sinne kuin ensimmäiset. Laitetaan eka kyytiin ja jos se ei muuten pysy pystyssä reunassa, niin laitetaan se remmillä kiinni siihen rullakoon, johon ollaan nippuja laittamassa. Sitten laitetaan seuraava siihen viereen, taas seuraava viereen.. jne.. Viimeinen rullakko on ehkä helpoin laittaa, kun se ei ainakaan mahdu enää kaatumaan mihinkään.
Ei tuo varsinainen ole mikään voimalaji. Voimaa saattaa tarvita sen rullakon pohjan ylösnostamisessa (kun voivat jäädä pikkusen jumiin…) tai sen kasaan taittamisessa (rullakon voi kaataa lattialle ja hyppiä sen päällä niin kyllä se siitä pikkuhiljaa menee kasaan..).
Rullakot tietysti painavat.. mutta kun ei niitä tarvitse nostaa, riittää, että kallistaa. Paljon enemmän voimaa sen täyden nipun siirtely vaatii kuin niiden rullakoiden laittaminen siihen nippuun.
> Mut sehän taas ei ole kuskien vika jos joku
> niitä ei sinne rullakkoon saa. Yleensä joka
> kaupassa/huoltsikalla on ainakin yks
> miespuolinen myyjä tai isokokoinen nainen,
> niiltä varmaan kannattais pyytää apua.
Lauttasaaren Alepassa (suljettiin, kun Itälahdenkadun s-market avattiin) oli kuulemma töissä vain pieniä naisia. Osa oli kyllä erittäin maskuliinisen näköisiä, olisin voinut väittää jopa mieheksi.. Rullakot oli jatkuvasti pitkin pihoja siellä ja putiikin kanssa oli muutenkin ongelmia vähän joka asiassa.. Onneksi suljettiin, vaan nytpä kyseinen myymäläpäällikkö on Tapanilan alepassa ja ongelmat siirtyivät sinne.
Ihanaa!
Parissa eri palvelupisteessä työskennellenä… Ihmiset käykää katsomassa eri alojen töitä.
Itse olen ollut sekä varastossa keräämässä tavaroita että vastaan ottamassa tuotteita. Kyllä se ottaa päähän kun pitää kerätä niitä isoja tavara määriä, mut vielä enemmän vituttaa ku ne kerääjät on keränneet ihan muuta kuin on tilattu!!!! Huippua kommentoidakun on nähnyt moelmmat puolet.
Ihmiset, yrittäkää ajatella ja tehdä asiat niin että muittenkin on hyvä ja helppo tehdä töitään!
Sehän nyt ei ole kuskien vika jos tavarat on kerätty miten sattuu… Vaikka kuskeja siitä yleensä syytetään, niinkun monesta muustakin asiasta. Jos joku tuote on varastolta loppu niin se on kuskin vika, jos jotain on unohdettu tilata niin sekin on kuskin vika jne. Esimerkkejä riittäis vaik kuinka paljon…
Sekin on kuskin vika, jos se ei tiedä tai sitä ei vois ees vähempää kiinnostaa, onko kuormassa mukana jotain tiettyä tuotetta.
Minullahan onkin yleensä tapana analysoida ja tutkia, mitä on kerätty…
Jos tulee paljon jotain muuta kuin mitä on tilattu, niin sehän voi (hevipuolella varsinkin) johtua korvaavan tuotteen käytännöstä, ts, kerääjä ei edes tiedä keräävänsä eri tuotetta kuin kauppa on tilannut.. Jos toinen tavara on loppu niin sittenpähän on.
Inexillä on elintarvikepuolella nykyään äänikeräys käytössä, ei sen kanssa nyt hirveästi pitäisi kai virheitä enää tehdä..
Tai no.. olihan tuolla joku sankari kyllä hiljattain kerännyt 100-kertaisen määrän rusinoita yhteen s-markettiin, mutta tuote oli ainakin oikea!
Monessa työpaikassa olen huomannut tuon ongelman. Vaikka seinällä olisi se A1-kokoinen juliste, miten systeemit kasataan niin niitä ei osata lukea. Monesti joutuu korjaamaan muiden jälkiä nykyisessäkin firmassa. Sitten valitetaan, kun ollaan hitaita tekemään jotain muuta (tokihan ei ymmärretä, että ensin korjataan muiden jälkiä ennen kun pääsee tekemään oman homman loppuun). Järki käteen myös ylemmän tason ihmiset! Ei se ole niin vaikeaa katsoa värikuvista selityksineen, että miten ne laatikot/rullakot/alustat kasataan ja kertoa se uudemmille työntekijöille, jos he eivät tiedä!
Itse koulutan uusia työntekijöitä ja pyrin siihen, että informoin mahdollisimman tarkasti ja mielellään näytän miten asiat hoidetaan, jotta ei ylemmältä taholta tule turhia rutinoita kellekään.
Toivon, että joskus ihmiset oppisivat ajattelemaan itsensä lisäksi myös työtovereitaan sekä niska limassa raatavia kuskeja, joilla on oikeasti kireä aikataulu, eikä aikaa ylimääräiseen sooloiluun!
Kiitos ja kumarrus tästä viimeisestä kommentista
> Valion kuski sanoi 27/3/2008:
> Onneksi palkka on puolet suurempi kuin kassalla > tms, hahaha.
Lopetin autokuskin hommat, rupesin metellimieheksi, onneksi palkka on puolet suurempi kuin rahtarilla tms, hahaha.
Ymmärrän kyllä kuskien tuskaa ja tosiaan hyvä että joku nosti tämänkin kissan pöydälle, ei sitä itsellekkään tule usein mieleen, että omilta jäljiltäkin voi jäädä jotain joka hankaloittaa jonkun muun työtä.
Meillä kyllä harvemmin on tullut sanomista asiasta, eniten varmaan kuskeja rasittaa sama mikä kauppammen muitakin työntekijöitä: laituri on lähes AINA täynnä kaikkea mahdollista, leipälaatikoista rullakoihin ja lihalavoja yms. että sinne ei itsekään mahdu kääntymään. Takalaituri on kuitenkin ainoa paikka säilöä mitään, koska missään muualla ei ole tilaa ja kauppaan niitä ei voi jättää asiakkaiden tielle, koska siitä taas valittaa asiakkaa (tämä on todellakin yksi ikuisia valituksenaiheita). Ei ole kuskit tosin vielä kertaakaan valittaneet asiasta ja infoa ei ole tullut meille firmoista, että jotain olisi tehty totaalisesti päin persettä, uskon kyllä että työntekijöille olisi infottu aika kovastikin jos hirveästi valitusta tulee kuskeilta ja en ole kyllä nähnyt että kuskit joutuisivat siivoamaan meidän jäljiltä mitään. Toivon kyllä tosiaan että kuskit ihan reilusti ja rehdisti tulee vaikka sinne avautumaan meille, jos jotain on tehty päin peetä, koska ei se tosiaan ole kuskien tehtävä yrittää pitää takalaitureita yms. siistinä tai pinota niitä laatikoita korrektisti.
Joku tosiaan läväytti täällä että kuskit saa ihan hitosti enemmän rahaa, niin ekana kyllä tuli reaktio että saapahan sit tehdä enemmän töitä rahojensa eteen :p No ilkeä ajatus ja kyllä kuskeillakin riittää ihan omat tehtävät.
Tosin, täytyy kyllä huomauttaa että tuo kiire puoli ei ole mikään vitsi, me ei siis todellakaan saada jäädä asumaan mihinkään laitureille siivoamaan niitä, jos olemme yksin osastolla tai jos on muuta tehtävää. Meillä on tosin varastossa oma työntekijä, joka varmasti helpottaa meidän työtaakkaa, mutta tuskin Alepoissa, pienissä marketeissa yms. on mitään varastovastaavia, joiden työnkuvaan kuuluu pitää varastoalue ja laiturit siistinä ja helpottaa kuskien työtä.
Oli ihan pakko tulla tätä kommentoimaan itsekin näin kaupassa työtätekevänä henkilönä. Kauppamme ei ole mitenkään erityisen suuri, mutta kuitenkin lyö tavallisen kylä-kaupan mennen ja tullen.
Pääasiassa teen töitä kassalla, mutta aina pikkuisenkin kun siellä on hiljaisempaa ja toinen kassa pärjää yksin, käpsin minä hyllyyn. Olen siellä ollut nyt jo vuoden päivät, mutta eipä kukaan minulle koskaan edes kertonut, miten oikeaoppisesti hyllytetään. Sitten ihan omaa älyäni käytin ja ryhdyin laittamaan uudet taakse ja vanhat eteen.
Jos minun jäljiltäni jokin rullakko tyhjentyi, tai tyhjentyy, vien sen sinne taakse ja etsin paikan, missä on samantyylisiä ja yritän keksiä, miten saan rullakon kasattua saman näköiseksi kuin ne muutkin siinä olevat. Laatikoiden kanssa koitan, josko ne menevät ristiin vai eivät ja kärrään ne sinne, missä on saman tyylisiä. Ihan hyvin ja siististi ne minusta niihin kohtiin sopivat, vaikka en kylläkään ole varma josko niihin kuuluvat. Ei kukaan kuitenkaan ole vielä tullut sanomaan, että olisin väärin tehnyt tai siirtänyt niitä toiseen paikkaan (ja meillä kyllä yksi työntekijä huolehtii aina muidenkin jäljistä, sillä pitäähän nyt järjestystä pitää kaupan takatiloissakin).
Mutta kiitos tästä, ehkä nyt osaan jo seuraavalla kerralla pinota oikean korkuisia pinoja. Ja pyydän anteeksi, jos jotkin tavarat ovat olleet jäljiltäni väärässä paikassa. Yritin aikani ottaa selvää, mutta vastaus oli aina, että leipä pitää laittaa ja siellä on vielä yksi lavallinen vessapaperia ja eilisen säilykkeet ovat myös osaksi laittamatta.
Ja vaikka itse sanonkin, on minusta ainakin meidän kauppamme laituri ja takahuone ihmeen siistissä kunnossa ja järjestyksessä. Samantyyliset tavarat ja laatikot, kuten myös rullakot, ovat kaikki samoissa paikoissa. Voisin melkein väittää, että takatilamme ovat siistimmät kuin itse myymälän puoli.
>S-marketeissa työnjako on ainakin suurelta osin >sellanen, että vaikka inex tuo maitoa, niin inex >hoitaa vain maitorullakot pois, vastaavasti >valio ottaa maitolaatikot
Muistuttaisin Hynkeliä ottamaan myös ne MAITOLAATIKOTKIN kaupoista. Valion kanssa ei todella mitään ko. sopimusta ole. Aina saa olla katsomassa ja ihmettelemässä josko kuski kiltisti ottaisi kaikki asiallisestikin kasatut tyhjät. Joskus vaan tuntuu että kuski luulee tietävänsä kaiken.
Mua ei kiinnosta onko lavat ja maitorullakot 10kpl nipuissa ja maitolaatikot 15 vai 12 pinoissa. Kunhan ne on laitettu järkeä käyttäen ja jätetty niin että kun avaan laiturin oven en joudu raivaamaan tunnitolkulla tavaraa pois edestä että saan sen täyden auton purettua ensin jonnekkin myymälän syövereihin siten että henkilökunta aamulla saa ensin ne hevit JA sitte maidot ja viimesenä kuivat kapeilta käytäviltä. Jos Lidliläisenä aamulla huomaat ettei kuski olekkaan purkanut tässä järjestyksessä syynä voi olla hermojen menetys yöllä..
Noista rullakkonipuista sen verran, että mielellään ei rullakoita ylösalasin, eikä pujoteiltais niitä remmejä jokasen rullakon läpi ja kiristettäis niin tiukalle kun saa. Se voi olla helpompaa teille kaupassa pinota ne, mutta erittäin inhottava avata ne varastolla uuteen käyttöön kun jokasen rullakon kohalla saa ensin pujotella sen remmin sieltä jostain että saa rullakon pois nipusta. Jos vaan mahdollista niin kun rullakko on painettu kasaan niin yhdellä tai kahdella remmillä kiinni (ulkokautta, ei niistä raoista) että pysyy ja sitten nostetaan avonaiseen rullakkoon.
Itsellä ainakin menee maku edes yrittää kerätä ne tuotteet siististi ja järkevästi sinne rullakoihin sen jälkeen kun olen edellisenä päivänä 8h yrittäny saada niitä rullakkonippuja auki. Tosin suurin osa niistä kyllä on ihan hyvin kasattu, kiitos siitä!
näitä lukiessa tulee vaan ajatus että onhan se helppo kuskienkin väheksyä myyjien työtä.
osaston vastaavana minulle a työparilleni tulee noin 15 täyskorkeaa FIN-lavaa viikossa, työpäivä 6 tuntia, lisäksi muutamana päivänä istutaan vielä tekemässä kassavuoroja, hoida siinä reklamaatiot, ole ystävällinen asiakkaille, siirrä myymälän sisäisiä siirtoja että toisessa päässä suomeakin joku asiakas on tyytyväinen… kyllähän siellä saa ihan kiitettävästi astioita, leluja, kausitavaraa ja kaikkea muuta laittaa hyllyyn… älkää siis kuskirakkaat vähätelkö meitä myyjiä.
jokaisessa kaupassa on ne mätämunat jotka ei lavoja saa pinoon ja tavarat muutenkin jätetään sikin sokin. mutta on meitä 165 cm pitkiä naisihmisiä jotka nostelee ne lavat niihin 15 lavan nippuihin ja vetää teidän tuomat lavat samaa tahtia myymälään kun te ne otatte autosta ulos.
ei ole niin yksinkertaista myymälässä, missä ei ole varastoa lainkaan, hoitaa lastauslaiturin siisteyttä ja kaikkea muuta samaan aikaan. ja kyllä ainakin itse menen laiturille saman tien kuskin avuksi kun vaan ystävällisesti tullaan ilmottautumaan eikä paiskota vain tavaroita varastoon, jätetä ovia selälleen ja itse kuitata rahtikirjoja.
hykel sanoi: > Onneksi palkka on puolet suurempi kuin kassalla tms, hahaha.
Juuh, KTA ~14e ja päälle pyhä- ja ylityökorvaukset, tietysti täysimääräisenä.
Joo-o, jos tulkitsin ko. vastauksen oiken sarkasmiksi, niin tuohan on puolet parempi palkka kuin kaupassa, parempikin jos peruspalkoista puhutaan. Itselläni palkka on tähän mennessä (4v kaupassa) noussut huikeaan 9,86 euroon, eli 9,86 plus 4,94 (eli 50%) on yhtä kuin 14,80. Ja huom! Tuo vasta parin palkankorotuksen jälkeen.
SEPI sanoi: Mut sehän taas ei ole kuskien vika jos joku niitä ei sinne rullakkoon saa. Yleensä joka kaupassa/huoltsikalla on ainakin yks miespuolinen myyjä tai isokokoinen nainen, niiltä varmaan kannattais pyytää apua.
No, meilläpä ei ole yhtään miestä ja itse olen työntekijöistämme isoimmasta päästä ja saan rullakkoja mahtumaan yhteen rullakkoon enintään viisi, ja silloin vain silloin kun kaikki menevät hyvin kiinni. Joskus kaikki rullakot ovat niin vääntyneitä, että neljänkin ahtaminen on jo työn takana. Joinakin päivinä töissä on vain pienikokoisia naisia, jotka eivät parhaalla tahdollansakaan saa viittä mahtumaan nippuun.
Mutta vielä alkuperäiseen kirjoitukseen kommentoidakseni, uskon kyllä, että kaupan työntekijätkin osaavat olla varsinaisia aaseja. Joskus olen itsekin törmännyt asiakkaana töykeisiin myyjiin yms. Ihmettelen vaan miten kaupat pitävät tällaisia tunareita töissä, johtuu varmaan alan työvoimapulasta (palkka ja työajat eivät ainakaan houkuttele alalle montaa työntekijää). Meillä onneksi kuskit joutuvat hyvin harvoin huomauttelemaan työmme jäljistä, sillä meillä vaikka jätetään hieman kuormaa purkamatta kuin jätetään takavarasto siivoamatta jos toista ei ehditä tehdä. Samoin kuin siivojalle raivataan riittävästi tilaa siivouskomeroon pääsyä varten. Luulisi olevan ihan itsestään selvää, että niin metsä vastaa kuin sinne huutaa.
Ymmärrän kyllä hyvin että vituttaa jos varastossa on kaikki levällään. ne voi mun puolesta sit jättää ottamatta mukaan ne tyhjät jos ei kelpaa. kauppa toisaalta on tässä tapauksessa asiakas, ja miten se menikään, se on aina oikeassa?:) no ei, mutta mulle ainakin riittää että työkseni nöyristelen raivohulluja asiakkaita, en aio kuskien varpaita nuolla.