Kesätapahtumien vapaaehtoistyö

Käyn kesäisin vapaaehtoisesti (erään sortin sairaus?) eri tapahtumissa tekemässä erilaisia hommia. Talkooväkihän hoitaa suurimman osan käytännön puuhista, mm festareilla.

Ja jos sää on kesäisen upea, saa oluttiskillä varautua jonottamaan. Siksi olisi hyvä miettiä, miten omalta osaltaan voi toimintaa edistää. Jos jonotat 5 min vuoroasi, olet varmasti ehtinyt jo pohtia ja katsella valmiiksi, mitä haluat. Kyllä sinulla on oikeus kysyä omalla vuorollasi, mitä on tarjolla, mutta harmittaa hiukan luetella koko litania kerta toisensa jälkeen, etenkin kun esillä on (hinnastossa ja lasikaapissa) vähintäänkin perusjuomat, eli olut, lonkero, omenasiideri ja päärynäsiideri. Samalla kun päätät mitä tilaat, luultavasti osaat katsoa myös mitä se maksaa. Että olisi se raha valmiina, eikä sitä lompakkoa aleta kaivamaan esiin vasta juoman saatuasi.

Ja ihan tiedoksi, talkoolaisilta vaaditaan nykyään sekä hygienia- että alkoholipassi, että vaikka emme ammattilaisia olekaan, kyllä mekin jotain tiedämme ja osaamme tehdä jekkupatterinkin tarvittaessa.

Mahtaakohan se kumminkaan olla nopeampaa tilata 8 olutta, 9 siideriä ja 10 salmiakkikossua kerralla, kuin että jokainen hakisi oman juomansa sitä mukaa kun tarve vaatii. Onhan kavereille kiva tarjota, muistaisit vaan palauttaa tarjottimen.

Koska olemme hommissa vapaaehtoisesti, teemme sitä ihan omalla asenteella, eli ei se niin vakavaa ole. Mutta jos haluat jäädä tiskille rupattelemaan mukavia, niin ei meillä välttämättä ole aikaa vastailla, ainakaan kaikkein ruuhkaisimpaan aikaan.

Kesä lähestyy, ja vapaaehtoiset pääsevät valloilleen. Palkatta.

T:talkoolainen


------------
Seuraavat jutut saattavat myös kiinnostaa...
  • Ei vastaavia tarinoita

10 kommenttia
  1. teptee sanoi 3/3/2008

    Jos se alkoholipassi on kerran suoritettuna, tietänet ettei niitä 8 olutta, 9 siideriä ja 10 salmiakkikossua saa laillisesti myydä kerralla elleivät ne kaverit ole siinä vieressä, joten tämän ilmoittamisen pitäisi riittää aasiakkaille.

  2. Toivoton tapaus sanoi 3/3/2008

    Rippunee taasen siitä missä mennään. Tiedän monta baaria, jossa tolle typerälle säännölle lähinnä nauretaan. Kysessä on tietenkin nuorempaa porukkaa tiskin takana, joita ei tommoset (ihan aiheesta) höpönlöpön säännöt jaksa kiinnostaa, mutta myöskään vanhemmat baarimikot antaa usein palttua koko pykälälle.

  3. oxygen sanoi 3/3/2008

    mulla on sulle ratkasu: älä tee ilmaiseksi töitä niin ei vituta.

  4. Maria sanoi 3/3/2008

    Typerä sääntö = laki. Sille voi nauraa ihan kuinka paljon haluaa, mutta nakki nasahtaa, kun tarkastaja tulee :)

  5. Dea sanoi 3/3/2008

    Maria: veit jalat suustani. :D

  6. shovi sanoi 3/3/2008

    Yhdyn täysin oxygeniin. Talkoolaisena on kiva olla ainakin bäkkärillä juomassa ilmasta viinaa, mutta mitä sitä turhaan huhkimaan jossei massiakaan tule. Nm. kokemusta on.

  7. Loikka sanoi 3/3/2008

    Oxygenin ja Shovin mentaliteetilla ei ikävä kyllä kauhean montaa tapahtumaa Suomessa järjestettäisi. Isommatkin tapahtumajärjestäjät ovat täysin riippuvaisia vapaahetoisista talkoolaisista. Iso kiitos vain vapaaehtoisille! :)

  8. Jaaha sanoi 4/3/2008

    Todella ylentävää olla vapaaehtoistyöntekijä - olutteltassa! Hah! Suuri uhraus!

    Ei sillä, ymmärrän kyllä että näitä tapahtumia ei järjestettäisi ilman talkoolaisia, mutta ette te mitään Florence Nightingaleja ole. Tsemppiä nyt kuitenkin.

  9. Myyjänen sanoi 4/3/2008

    mulla on sulle ratkasu: älä tee ilmaiseksi töitä niin ei vituta.

    Oliko tässä nyt punchlinena se että ollaan aasiakas.netissä?

  10. asiakas sanoi 6/8/2008

    se asiakas kun ei ole edes ilmainen työntekijä teillä, joten olisit vsin kiitollinen, että edes ostaa ne kymmenet paukut, joten ei kuulu hänelle se prikan palautus, se mahdollistaa tapahtumien jatkumisen, ostava asiakas, edellyttäen tietysti, että pystyt kontrolloimaan kelle ne menevät, kuten jo aikaisemmin mainittiin, laki on laki ja rikkoja vastaa siitä, kuten myös luvan haltija.

    jos hinnastossa mainitaan esim lonkero, et voi yhtään tietää mitä se tarkoittaa, niitä on käyttämällä tehtyjä ja lantraamalla väkiviinaan tehtyjä ja talon lonkerot päälle

Jätä kommentti