Koppava DJ
Sattuipa tuossa viime perjantaina jälleen mielenkiintoinen episodi erään hotellin yökerhossa, jossa olen DJ:nä. Kopilleni tuli loppuillasta keski-ikäinen nainen, jonka kanssa kävin seuraavanlaisen absurdin sananvaihdon:
Nainen: “Enkös mä tehnyt ihan oikein, kun menin sanoon noille venäläisille, että tanssilattia on tässä? Ku ne tanssii tuolla pitkin käytäviä ja pöytien välissä…”
Minä: “No kyllä täällä saa tanssia missäpäin ravintolaa huvittaa, ei sitä oo vaan tanssilattialle rajattu.”
N: “No täällä saa sitten varmaan tupakoidakin?!”
Tässä vaiheessa nainen lähti pois DJ-kopilta, ja välillä vain mulkoili minua tanssilattialta vihaisen näköisenä ja heristeli sormeaan. Naisen tarkoittamat venäläiset tosiaan tanssivat muuallakin kuin (suhteellisen pienellä) tanssilattialla, mutta eivät missään lähelläkään tämän aasiakkaan istumapaikkaa, eivätkä todellakaan niin, että olisivat muita asiakkaita häirinneet tai olleet muuten tiellä.
Valomerkin jälkeen baarimikko sitten kertoi minulle, että tämä nainen oli halunnut tehdä hänelle minusta valituksen, perusteluna se, että mukamas “omistin paikan” (mitä sekin sitten tarkoittaa)… Luulin, että episodi olisi sillä ohi, mutta ilmeisesti ihmisten hauskanpito häiritsi naista niin paljon, että aamukuuden aikaan hän vielä palasi ala-aulaan tekemään minusta valitusta yöportieerille! Tämä yritti selittää naiselle, että tanssimista ei ole rajattu vain tanssilattialle (ja on yökerhoissa lisäksi vielä suotavaakin toimintaa), mutta tupakointi ravintoloissa on lailla säädeltyä. Kovin tarkkaan en tätä respa-episodia valitettavasti pysty kuvailemaan kun en ollut enää paikalla, mutta kuulemani mukaan loppujen lopuksi poliisin soittaminen paikalle oli ollut hyvin, hyvin lähellä. Kahteen kertaan…
T:Nekku
------------
Seuraavat jutut saattavat myös kiinnostaa...

Olisimpa ollut kärpäsenä katossa.
Minua jaksaa aina ihmetyttää tuo ihmisten loputon tarve sekaantua muiden asioihin. Ihan kuin teillä ei järjestyksenvalvojia tai portsareita olisi tuollaista vahtimassa, että rouvan pitää ihan itse pitää jöötä.
Sama naikkonen viihdyttää varmasti myös kauppajonossa.
Jotaki vanhaa lehmää on alkanut korpeamaan nuoret kauniit naiset
Ei olisi varmaankaan puuttunut tuokaan nainen toisten ihmisten tanssimiseen jos olisivat olleet suomalaisia.
eikä olisi varmaankaan puuttunut jos olis ollut skiniporukka pöydällä tanssimassa
selvää rasismia.
ei vaan tykännyt “ryssistä” ja halusi estää heidän hauskanpidon.
Ja tästä kaikesta oltaisiin jääty paitsi jos jo viime vuona valtio olisi pakottanut tarrat pullonkylkiin varoittamaan viinan vaaroista: “Alkoholi muttaa suloisen kotiäidin ravintolassa korppikotkaksi”!
Ahaa, nyt ymmärrän, miten diskoissa pitää toimia. Kun disko on niin täysi, että tanssilattialle ei mahdu, niin siitä vaan pyörähtelemään keskellä käytävää.
Marko: Kyllä, siellä on tarkoitus pitää hauskaa. Jos ei osaa olla yhtä iltaa nipottamatta joka asiasta, on se aika surullista. On se varmaan rankkaa ollut sille naiselle, kun muilla on ollut hauskempaa kuin hänellä. Jotain on tehtävä!
Hyvä Marko, tuliko sellainen valaistunut ahaa-elämys?
shoon: Kyllä, tätä hetkeä olen odottanut. Nirvanassa tavataan!