Krapulaa ja kaupan sulkemista
Olinpa tässä lauantaina töissä ja kaikki oli mennyt hyvin sinä päivänä ja asiakkaat olivat olleet mukavia, mikä oli erittäin mukavaa sillä podin aika mukavaa flunssaa (saikkua ei saa kun vasta kuumeen noustessa). Kunnes sitten eräs rouvashenkilö maksamisen jälkeen tuijotti minua suoraan silmiin ja totesi että “on se todella törkeää tulla krapulassa töihin!”. Eli ei se lievä pöhöttyneisyys aina krapulaa tarkoita, rakkaat ihmiset…
Ja tuli mieleeni toinen tapaus. Liikkeemme suljetaan klo 17.00 radion äänimerkin tultua ja olen saanut ohjeet että silloin ovet on suljettava. No, menin laittamaan oven lukkoon, kun näin kaukana tien toisella puolella kaksi naista dementiahiihtämässä. Minut nähtyään he alkoivat vimmatusti huitomaan mutta laitoin silti ovet lukkoon. Aloin tekemään normaaleja valmisteluja ennen kassan laskemista ja 17.04 nämä mammat tulivat oven taakse ja ryskyttivät ovea. Kun näytin kelloa ja pudistin päätäni, nämä päättivät näyttää minulle keskisormea. Tekipä mieli näyttää takaisin mutta mieliteoksi jäi.
Ehkäpä olisin voinut jäädä odottamaan heitä, jos he olisivat voineet ottaa edes muutaman juoksuaskeleen tai kiiruhtaa, mutta eipä heillä näyttänyt olevan kiirettä. Sori naiset.
T:Kiksu
------------
Seuraavat jutut saattavat myös kiinnostaa...

Sairaslomaa ei meilläkään saa (minä ainakaan, käytäntö vaihtelee tosi paljon työntekijöiden välillä) ellei ole kuumetta. Niinpä olen itsekin istunut kassalla ties missä kunnossa, kun kuume ei normaalin flunssan yhteydessä nouse. Onneksi en ole saanut vastaavia kommentteja. Voisi itku tirahtaa silmään, jos itse voi todella huonosti ja odottaa vain poispääsyä, ja joku siinä vielä alkaa kuittailemaan krapulasta. Kuittailisivat edes silloin, kun on aihetta. Meinaan jotkut tulevat töihin välillä niin viinanhajuisina, että itseäni hävettää heidän puolestaan.
Tiesitteköhän te armaat työntekijät että on laitonta pitää kipeää työntekijää töissä, ei se kuume ole ainoa joka sen kipeyden määrittelee. Te jotka kipeinä puurratte olette myös haitaksi muulle työyhteisölle(tartuttaminen) ja asiakkaille(myös sama). Joten työsuojeluvaltuutetun puheille vaan, pitäkää kiinni oikeuksistanne!
Ihmetyttää kovasti nämä väitteet, joiden mukaan sairaslomaa ei saa ilman kuumetta: itselläni onnistunut lukuisia kertoja! Ja eipä sitä kuumetta ole edes lääkärissä mitattu. Eipä tulisi kyllä mieleenkään edes mennä kipeänä töihin tartuttamaan työkavereita ja asiakkaita. Mikäli työpaikkalääkäri ei sairaslomaa suostu kirjoittamaan, niin sitten vaan yksityiselle tai terveyskeskukseen.
Laittakaa liitoille asiaa eteenpäin, olen kyllä huomannut että kaupassa tai kassalla on kipeitä työntekijöitä. Ei ole kivaa kummallekaan!
Asiakkaana en hirveästi tykkäisi jos kassalta saisin lenssun kaupantekijäksi. Aika huono maine kauppiaallekin jos pitää selvästi sairaita työntekijöitä pakolla töissä tartuttamassa asiakaskuntaa.
Ei saa saikkua “luntsasta” ei vaikka räkä valuis valtoimenaan.
Oo siinä sitten kassalla kun et kuule, näe eikä äänikään ole ihan tästä maailmasta.
Ja auta armias jos vatsaa vääntää, yrjö tulee jos on tullakseen mutta mihin siitä pömpelistä pääset kun molemmilla puolilla on ostoskärryt ja vessaan on matkaa 150m?
Mutta jos ei ole kuumetta ei ole mitään toivoa saada saikkua.
Te, jotka ette muka saa kuumeettomassa taudissa saikkua, oletteko kokeilleet seuraavaa: Kun menette lääkäriin ja se kysyy aina ensimmäisenä et minkäs takia täällä olet. Vastaatte siihen tyynen rauhallisesti “Mulla on hirveä flunssa/vatsatauti. Päätä särkee, mä olen yskinyt/oksentanut koko viime yön ja mä en yksinkertaisesti pysty menemään töihin”. Tosi vaikeaa uskoa et mä olisin noin about ainoa, joka saa kuumeettomana saikkea (kun se kuume ei nouse mullekaan).
Mikäli lääkäri ei suostu kirjoittamaan sairaslomaa kipeälle ihmiselle, niin siinä tapahtuu hoitovirhe (en tiedä mikä se virallisesti on, mut virhe kuin virhe). Sit valitusta lääkäristä ja liittoon yhteys. Kyllä omia puoliaan täytyy pitää!
Ennen kuin kukaan alkaa kitisemään, et mulla onkin joku poikkeuksellinen työpaikka, niin sama meno on ollut kaikkialla missä olen ollut töissä. Lisäksi nykyinen työnantajani ostaa työterveyshuollon yksityiseltä lääkäriasemalta, joten kokemukseni perustuvat useiden lääkärien toimintaan.
Tuo sairasloman antaminen/antamatta jättäminen pelkän kuumeen perusteella on kyllä aivan järjetöntä. Minullakin usein voi olla hyvinkin kova flunssa, kaikki paikat kipeänä, kurkku tulessa, nenä valuu kuin vesiputous, jne. eikä silti kuume nouse. Sitten taas minulla saattaa nousta lievä kuume ilman mitään varsinaista sairautta, esimerkiksi väliaikaisena stressireaktiona. Enkä ole ainoa tuntemani, jolla näin on.
Sairasloman saaminen on ihan täysin kiinni siitä, miten asian esittää. Jos on oikeastikin aivan hirveä olo, muttei kuumetta, niin se on tehtävä lääkärille selväksi sekä sanoin että teoin. Surkeaa ilmettä kehiin, yskikää, köhikää, valitelkaa. Tehkää selväksi että olette asiakaspalveluammatissa, jossa ei ole hyvä tartuttaa asiakkaita/pitää juosta jokapaikkaan koko päivä/puhua kassalla koko ajan asiakkaille (joka harvemmin onnistuu yskimisen lomassa). Minullekaan ei juuri koskaan nouse kuumetta, mutta olo saattaa olla hirveä ja voimat poissa. Koskaan en ole töihin joutunut menemään, vaikkei kuumetta ole ollutkaan.
En mä oikeastaan tiedä mitä törkeää siinä oli ollut, vaikka olisitkin ollut krapulassa, jos hommasi olisit hoitanut kuitenkin kunnolla. Törkeä täti.
Niin ja vielä: oletteko itseasiassa koskaan yrittäneet saada saikkua ilman kuumetta? Muistan kun meilläkin kiersi alkuaikoina tieto, että ilman kuumetta on turha yrittää, mutta ihan pelotteluksi/huhuksi se on osoittautunut monet kerrat.
No mulle lekuri kirjotti saikkua lievän silmätulehduksen vuoksi jopa.. Ei kuumetta eikä minkään sortin flunssaakaan ollut. Pomo ei oikein tykänny musta sillon ku vein saikkupaperit duuniin sillon.. :<
Mulle ei tule kuumetta käytännössä koskaan, mutta lekurit kirjoittaa saikkua pelkästä yskästä ja nuhasta aina.
Pliis, kerro meille että sanoit tuolle krapulaiseksi syyttävälle aasiakkaalle että sinulla oli flunssa… Olen sitä mieltä että itselle jää huonompi fiilis ellei vastaa syytökseen. Ja jos ei sano mitään, aasiakas olettaa olleensa oikeassa ja jatkaa ihmisten syyttelemistä.
Parasta pitää kiinni sairaslomaoikeuksistaan. Senkin ratkaisee puhetaito
Minkä muuten ovat lukuisat pinnarit hiffanneet. Ja siitä syystä työnantajat joutuneet erilaisia tiukennettuja sääntöjä soveltamaan. Ehkä tuo kuumesääntökin on jotain semmoista yritystä. Outo vaatimus…
tämähän on vähän niinkuin että jos ei tule verta niin ei voi sattua.
pitäkää hyvät ihmiset kiinni oikeuksistanne, sairaus on sairaus sanoi esimies mitä hyvänsä. jos tilanne duunissa ihan hulluksi menee, liittoon yhteyttä ja uusi paikka vaivihkaa hakuun. missään lainsäädännössä ei ainakaan ole mitään kuumesääntöjä.
älkää alistuko!!
Tulipa tästä mieleeni entisessä työpaikassani sattunut tapaus muutaman vuoden takaa…
Olin ollut flunssassa jonkin aikaa, mutta kuitenkin töissä. Sitten eräänä päivänä minulla oli iltavuoro töissä, mutta tunsin jo aamulla itseni todella kipeäksi. Kävin terveysasemalla ja sain loppuviikon sairauslomaa keuhkoputken tulehduksen vuoksi. Menin suoraan terveysasemalta työpaikalleni viemään pomolle saikkutodistuksen ja kerroin, että en pääse iltavuoroon. Vastaukseksi sain: “Katsotaan, jos saan jonkun tuuraamaan, niin sit sun ei tartte tulla illalla.” Olin kyllä, että “Hetkinen…” =)
Pitäkää puolenne noiden sairauslomien suhteen! Ei kenenkään kuulu olla kipeänä töissä.
Se on niinku sairaUSloma tolleen virallisesti.
Miehelläni oli flunssa ja kuumetta yli 38 astetta. Hän hakeutui työterveyslääkärin vastaanotolle, jossa hänen ei uskottu olevan sairas. Kuume mitattiin ja siitäkin huolimatta, että mittari näytti 38,3 astetta, lääkäri kehotti miestäni menemään takaisin töihin. “Mitä sitä nyt noin vähäisen kuumeen takia jäämään pois töistä?” Mieheni sanoi, ettei hän mene kipeänä töihin, joten lääkäri sitten suostui pitkin hampain kirjoittamaan sairauslomalapun.
Itse puhetyössä, eikä ongelmana periaatteessa ollut edes työnantaja (paitsi vaatimalla sairauslomatodistuksen) vaan lääkäri, joka oli sitä mieltä, että olin täysin työkykyinen kun ei “todellista sairautta” ollut enää, ääni vaan poissa.. Eli kun ei kuumetta ole ja kaikki raajatkin tallella niin ääntä ei enää puhelimessa puhuttaessa tarvinnekaan (kuiskaus vaan kuului)..
Juu, ei kyllä minustakaan tunnu kivalta ajatella, että kaupan kassa/tarjoilija tms aivastelee töissä tai on kovassa flunssassa, ja samalla käsittelee minun ruoka-annostani/ruokaostojani. Eli pliis, älkää menkö kipeänä töihin. En mene minäkään.
Jos pomo alkaa inisemään sairauslomasta, aivastelkaa ja yskikää päin näköä. Luulisi ottavan hattuun kun itse sairastuu.
itku iita: sen saa sen sairaslomalapun myös ilman sairauden paljastavaa tietoa, jos ei halua punastella työnantajan edessä.
Sanotte että otitte särkkäriä että jaksoitte tulla ees lääkäriin/ hoitajalle. Siks ei oo just kuumetta. Ja vetootte siihen et ei tekis mieli asiakkaisiin tartuttaa. Minä oon kans sitä mieltä että saikkua saa jos vaan haluaa, siis jos on kuitenkin kipeenä, en oo ite yrittänykkää huvikseen.
Kuinkahan moni teistä menee esimieheltään hakemaan niitä sairaslomia??? Mitä te itkette että pistäkää esimiehille hanttiin ja liittoon yhteyttä, kun se on yleensä ihan sieltä lääkäristä kiinni jos ei saa sairaslomaa… järjen käyttö ei ole kiellettyä täälläkään…
Sitähän riittää näitä idiootteja, jotka “tietävät” keneltä ovat flunssatartunnan saaneet. Eiköhän se niin ole, että niitä pöpöjä on ilmassa ihan riittämiin ilman joutavaa yksilöintiäkin. Vaikka onhan se tietysti aasille henkisesti helpompaa itkeä vaikkapa kirjastovirkailijan tartuttaneen.
Itse en pidä henkilöistä, jotka ovat töissä sairaina, varsinkin flunssaisena (siis missä tahansa työpaikassa). On vastuutonta työnantajalta antaa sairaiden ihmisten tartuttaa kanssaihmiset.
Itselläni kerran oli aivan törkeä flunssa. Työpaikallani oli työterveyshoitaja, jonka luokse oli (kotoani) lyhyempi matka kuin lääkäriin. Hoitaja vilkaisi minua, kysyi onko kuumetta ja kieltävän vastauksen saatuaan sanoi että ei tipu sairaslomaa. Minä pysyin hädin tuskin tajuissani ja ilman ääntä yritin kähistä, että en voi edes pukea työvaatteita ylleni saati tehdä mitään. Ei auttanut. Tämä oli aikaa ennen sitä säädöstä, että voi olla poissa esimiehen luvalla kolme päivää ilman sairaslomalappua.
Esimies siis ei reagoinut mitenkään sairauteeni. Kun sitten ensimmäisen kerran pyörryin, käski työkaverini minut lääkäriin ja tilasi minulle taksin. Lääkäri määräsi kaksi viikkoa sairaslomaa, joista ensimmäinen oli _ehdotonta_ vuodelepoa! Tauti nimittäin ei enää ollut mitään tavallista flunssaa vaan oli lähtenyt liikkeelle ja oli poski- ja otsa-ontelon tulehdus ja epäiltiin alkavaa sydänlihaksen tulehdusta.
Usein muissakin tilanteissa olen miettinyt työterveyshoitajien pätevyyttä sairaslomien päättämiseen… Ja nyt hoitajat vielä ovat saamassa oikeuden kirjoittaa reseptejä!
Huh!
Mutta siis kaikille opetukseksi: pitäkää sairaslomanne ajoissa, ettei tauti tartu muihin eikä varsinkaan pitkity ja muutu vaaralliseksi!
kun olin edellisessä työpaikassa mul tuli oksennustauti yöllä. seuraavat 2 pvää olis ollu töitä. sain ne 2 pvää saikkuu mut sit vikana saikkupvänä yks pomoista soittaa aamulla ja kysyy oonko mä tulossa töihin.. siis täh? jos mul on saikkuu 2 pvää ja mul siis on mahatauti ni enkai mä tuu sillo töihin (olin ravintolassa töissä, kassalla). tää pomo jakso sit viel valittaa et niilt puuttuu yks työntekijä. aha? so? ois voinu miettii sitä edellisenä pvänä eikä mulle kitistä samal ku lojun pää pöntön sisällä ja yritän puhuu samal ku jaffa tulee ulos..
No, meidän edellinen työpaikkalääkäri ilmoitti, että kuumeen raja on 38.5, muu on normaalia lämmön vaihtelua. WTF!
täh? 38.5?? mun normi lämpö on about 35.4. eli jo 37 on mulla kuumetta.
Juu, mulla on kanssa suurinpiirtein samanlainen normaalilämpö ja asioidessani lämpöä oli lähemmäs 38 astetta. Mutta kuulemma mitään normaalilämpöä ei ole olemassakaan vaan se vaihtelee päivittäin.
Törkeetä pitää sairaita ihmisiä töissä. Sehän on vaikka miten vaarallista, koska sitten saa kaikenlaisia lisätauteja kuten poskiontelo- ja keuhkoputken tulehduksia. Kun on kipeä niin on kipeä, eikä silloin mennä töihin. Jos lääkäri/hoitaja ei anna sairauslomatodistusta puuttuvan kuumeen tms. mielivaltaisen syyn takia, niin toiselle lääkärille ja sitten tervehtymisen jälkeen kantelu hoitovirheestä. Härskiä touhua!
Meilla ei ole paljoa vaihtoehtoja. Olin just tassa n.kuukausi sitten 39 asteen kuumeessa, jarkyttavan huonossa kunnossa, enka edes oikein pystynyt istumaan kun huippasi paassa niin pahasti. Kuume oli noussut aamuyosta.Soitin toihin etta nyt on tamanlainen tilanne, etten todellakaan voi tulla toihin. Hetken paasta soittaa pomo ja haukkuu minut, etta ymmarranko millaiseen pulaan jatan muut.. kun muutaman paivan paasta viela pienessa kuumeessa menen toihin, heti ensiksi on juttutuokio pomon kanssa, etta “tamanlainen kaytos ei ole sopivaa”. Pomo kuitenkin hiljeni kun sanoin missa asteissa oli kuume hiippaillut. Meilla ei tosiaan ole henkilokuntaa aina tarpeeksi, mutta eihan se hitto soikoon ole minun vikani!
Noh, eipa voi mitaan. taalla(ulkomailla) kun laki on enemman tyonantajan kuin tyontekijan puolella, joten mihinkaan ei juurikaan voi valittaa. Toihin on siis mentava oli kunto melkeinpa mika hyvansa, ylitoihin on jaatava ilman varoitusta, ja tyovuorot saat tietaa n.5 paivaa etukateen.