Kuinka pitkä te olette?
Työpaikkani on laboratorio, jossa asiakkaiden pituus on mitattava. Tutkimuksiemme viitearvot kun kerran määräytyvät iän, sukupuolen, pituuden ja painon mukaan. Asiakkaiden pituus on nimenomaan mitattava, koska miehet saattavat muistaa minkä mittaisia he olivat armeijassa, ja sekä naiset ja miehet saattavat turhamaisuuttaan lisätä pari senttiä vaikka selkärangan välilevyjen kasaan painumisesta johtuen senttimetrejä pitää ottaa pois.
Jos asiakas on alle 50-vuotias ja pituus on viimeisen vuoden aikana mitattu, en yleensä ryhdy itse mittaamaan. Mutta kuinka usein aikuisten ihmisten pituutta mittaillaan? Ei hirveän usein, paitsi just laboratorioissa/sairaaloissa ja meidän asiakkaat ovat suurimmaksi osaksi ihan terveitä. Joten edellisestä mittauksesta on mitä todennäköisimmin melko pitkä aika ja kuten jo todettu, asiakkaan ilmoittamaan mittaan ei ole uskomista.
Aikaa säästääkseni olen siksi ryhtynyt kysymään suoraan:
“Milloin teidät/pituutenne on viimeksi vallan mittaamalla mitattu?”
Mutta te usko miten vaikea kysymys se on!
“Olin armeijassa 178 senttiä.”
“En tiedä tarkalleen, mutta luulisin että 1.65 m.”
“Olen varmaankin mennyt jonkin verran kasaan, housut sopivat vyötäröstä mutta ovat vähän liian pitkät.” (ERITTÄIN epätavallinen tapaus.)
“Etkö sinä siis näe että olen just sopivan pituinen ja mahdottoman komia?”
Niin, mutta milloin, milloin, milloin?!!!!
Ei tietenkään pitkiin aikoihin ja sitten se pituus mitataan. Ei sen kummempaa. Mutta pelkään pahoin että joku päivä vedän herneet nenään kun asiakas käy selittämään jotain ihan muuta… jos vaikka kiljahdan että “Hankkikaa kuulolaite!!!”.
Näin ei ole toistaiseksi käynyt, aina vaan jaksan potilaan kanssa ihmetellä sitä kasaan painumista ja painon nousemista…
T:hoitsu
------------
Seuraavat jutut saattavat myös kiinnostaa...

Voi Kääk!
Voin kuvitella tuon tilanteen, tsemppiä sinne.
Onneksi se vastaus tulee edes joskus…kai. =)
Onko hoitsulla itsellään ymmärtämisvaikeuksia? “Olin armeijassa 178 senttiä.” Setä vastaa hieman kiertäen, että armeijassa on mitattu viimeksi.
“En tiedä tarkalleen, mutta luulisin että 1.65 m.” siinä tyyppi ei tarkalleen tiedä, milloin on mitattu, mutta heittää oman arvionsa asiaan. Kyllä on Hoitsulla huonot hermot, jos tuollaisista asioista pelihousunsa repii.
“Jos asiakas on alle 50-vuotias ja pituus on viimeisen vuoden aikana mitattu, en yleensä ryhdy itse mittaamaan.”
>>> “Onko teitä mitattu viimeisen vuoden aikana?” Eikös tämä olisi yksiselitteisin kysymys jos haluaa välttää turhia mittauksia?
Joo tästä vähän samaa mieltä kommentoijien kanssa. Itseltäni jos kysytään koska on mitattu ja paljonko, niin vastaisin: en muista yhtään milloin, mutta noin 170cm se pituus on. Ja tämä on väärä vastausko?
“Milloin teidät/pituutenne on viimeksi vallan mittaamalla mitattu?”
Jos juuri noilla sanoilla kysytään niin se maininta armeijassa mittauksesta antaa vastauksen kysymykseen. Muut vastailevat sitten siihen, mihin kuvittelevat sinun haluavan vastausta. Jos asiakas on jo tietoinen, mitä tietoja tutkimukseen ollaan keräämässä, hän ei ehkä kuuntele kysymystäsi ihan sanasta sanaan ja kertoo pituutensa kun pituudesta tulee puhetta. En usko, että (ainakaan kaikki) asiakkaat ihan pelkästään vitsaillakseen vastaavat kysymyksen vierestä. Kohteliasta asiakaspalvelijaa kohtaan tietenkin olisi kuunnella se kysymys riittävän tarkasti.
Samaa mieltä ulkosuomalaisen kanssa. Usein jos “väärät” vastaukset alkavat ärsyttää kysymyksen muotoa vaihtamalla pääsee jo pitkälle.
Mistäs sitä voi tietää milloin kyseinen ihminen on armeijansa käynyt…
Kannattaisiko kävelyttää se asiakas seinänviereen ja sitten suoraan mitta päähän kiinni ilman suurempia kyselyitä. Luulen että käy nopeammin jos omat puhelahjat on tuollaiset että kysyy mitä sattuu ja asiakkaan pitäisi arvata oikea vastaus.