Kuka nyt aukioloajoista piittaa!
Myönnän että olimme todellisia aasiakkaita!
Porhalsimme seurueinemme paikalliseen ravintolaan, missä pizzaa tarjotaan seisovasta pöydästä, eli ns. pizzabuffettiin. Ajankohta oli lauantai-iltapäivänä vähän ennen klo 15.
Olimme ainoat ravintolassa ja tarjolla vain sienipizzaa… Kävin kysymässä josko saisimme jotain muuta, mutta vastaus oli että vasta sitten tulee uutta kun entiset on syöty. Tähän ratkaisuna kävin tyhjentämässä sienipizzat roskakoriin. Tämänkin jälkeen jokaisen uuden pizzan saaminen oli vänkäämisen varassa. Sanomattakin selvää että mielestämme paikka oli ihan syvältä…
Kaksi tuntia myöhemmin (n. klo 17) olimme valmiit, kuvut täynnä, maksoimme ja poistuimme.
Poistuessamme huomasin ravintolan ovesta että he sulkevat lauantaina klo 15…
T:Yhä as. palvelussa
------------
Seuraavat jutut saattavat myös kiinnostaa...

Ömm.. eikös tarjoilija olis voinu kohteliaasti huomauttaa ajastas? o.O
Joo, vähän ihmetyttää, että miksi ei muka mainittu, että liike menee kohta kiinni…sitäpaitsi:
Ainakin jokaisessa pizzapuffetissa, jossa itse olen käynyt, maksetaan heti kassalla, siis ennen ruokailua eikä ruokailun jälkeen.
Hyvät ruuat roskikseen…missähän oli tämänkin aasin aivot taas, ei ole vissiin tarvinnut koskaan nälässä olla. Luulisi, että olisi voinut muuallekin mennä jos ei sienipizza kelpaa, mitäs sellaiseen paikkaan jäämään, joka ei muuten palvele
Samaa ihmettelen. Miksei ne sanoneet mitään? Ei voi kuin itseään syyttää…
Eiköhän meistä itse kukin ole joskus pöllöillyt jossain tilanteessa. Menkööt itseensä jos joku väittää ettei olisi.
“Samaa ihmettelen. Miksei ne sanoneet mitään? Ei voi kuin itseään syyttää…”
Olen periaatteessa samaa mieltä, mutta minua on usein ihmetyttänyt asiakkaiden täysi kykenemättömyys lukea aukioloaikoja.
Olenko itse jotenkin epänormaali, kun jos vain vähänkin on syytä, varsinkin lauantaisin ja iltaisin, varmistan jo ovella, mihin aikaan liike menee kiinni? Jätän menemättä, jos sulkemisaika lähestyy, varsinkin ruokapaikkoihin.
Sekin ihmetyttää, että asiakkailta jää huomaamatta meilläkin monia täysin selviä sulkemisajan merkkejä, kuten valojen sammuttaminen, koneiden sulkeminen, oven sulkeminen jne.
Silti tungetaan sisälle ja haluttaisi ties mitä.
“Kävin kysymässä josko saisimme jotain muuta, mutta vastaus oli että vasta sitten tulee uutta kun entiset on syöty. Tähän ratkaisuna kävin tyhjentämässä sienipizzat roskakoriin.”
Myyjä oli töykeä, mutta niin olit sinäkin!
Ihmettelen, ettei myyjä vilkaissut roskakoriin ja sanonut, ettei noita vieläkään ole syöty ja jättänyt teidät ilman.’
Epäilen tosin koko tarinaa. Kaikissa pizzabuffeteissa meilläpäin maksetaan etukäteen. Jo siinä vaiheessa myyjä varmasti ilmoittaa sulkemisajasta.
Yhdyn edellisiin
“Olenko itse jotenkin epänormaali, kun jos vain vähänkin on syytä, varsinkin lauantaisin ja iltaisin, varmistan jo ovella, mihin aikaan liike menee kiinni? Jätän menemättä, jos sulkemisaika lähestyy, varsinkin ruokapaikkoihin.”
Et ole, itsekin yleensä välttelen noin viimeistä puolituntista ja mikäli sisään vielä menen, kysyn että onko vielä mahdollista tilata mukaan.
Öö, lauantaina kello 15 en todellakaan katso ravintolan aukioloaikoja…moniko teistä katsoo kello 15 meneekö pizzabuffet jo kiinni?? Ja varmasti missään kaupungissa ei mene ruokapaikka kello 15 kiinni, joten hieno provo-yritys.
^ Tiedän montakin paikkaa joka menee kiinni klo 15 lauantaisin. Ruokapaikkoja nimenomaan. On nimittäin olemassa lounasravintoloita jotka tosiaan sulkevat aikaisin.
Nihnih, lauantaisin monikin liike ruokakauppoja myöten sulkee aikaisemmin. Monet liikkeet eivät ole edes auki lauantaisin.
Hah hah, ai että ravintolaa olisi pidetty kaksi tuntia yliaikaa auki ilman mitään mainintaa moisille aasiakkaille? En usko.
Tuossa meidän naapurissa on yks kebab-pizzeria joka on auki ihan miten niitä huvittaa,vaikka ovat kuitenkin aukioloajat oveen laittaneet. Joskus on pari ärräpäätä tullut kun olis pitänyt olla auki eikä sit sitä krapula-pizzaa saakkaan.
Eli jos toiminta on ko pizzabuffassa ollut samankaltaista niin ei mitään järkeä touhussa.
Uskon, että ovessa lukeneet aukioloajat olivat jotain muinaisjäänteitä tai sitten paikka sulkee tosiaan vähän miten sattuu mielensä mukaan. Ei kukaan muuten jää odottelemaan kahdeksi tunniksi jahka asiakkaat saavat possutettua itsensä täysiksi.
On sellanekin mahdollisuua ettäon johto antanut määräyksen että ei saa mennä huomauttamaan sulkemisesta, tyyliin “Asiakas on oikeassa”.
Parhaassa tapauksessa duunarit ei oo saanu ees liksaa teidän töppäilystänne.
“Olen periaatteessa samaa mieltä, mutta minua on usein ihmetyttänyt asiakkaiden täysi kykenemättömyys lukea aukioloaikoja.
Olenko itse jotenkin epänormaali, kun jos vain vähänkin on syytä, varsinkin lauantaisin ja iltaisin, varmistan jo ovella, mihin aikaan liike menee kiinni?”
Pitsapaikat ovat normaalisti lauantaisin paljon pidempään auki. Eli ei asiakkaan tarvitse erikseen lukea pitsapaikan aukioloaikona ns. parhaimpana myntiaikoina, aivan kuin ei tarvitse erikseen varmistaa K-Kaupan aukioloaikoja arkipäivänä kello 16.00. Lisäksi pitsapaikka ja lounasravintola ovat kaksi eri asiaa, lounasravintolan voi olettaa menevät kiinni aikaisemmin, mutta pitsapaikan ei. Tästäkään kaupungista ei taida löytyä yhtään pitsabuffettia, joka menisi kiinni kello 15.
Lisäksi monessa paikassa aukioloajat ovat ovessa, joka näin kesäisin on luonnollisesti auki -> huonosti huomattavissa kun osoittaa väärään suuntaan
“Hyvät ruuat roskikseen…missähän oli tämänkin aasin aivot taas, ei ole vissiin tarvinnut koskaan nälässä olla.”
Pitsabuffetin idea on tarjota montaa erilaista pitsaa. Eli kyllä asiakas käyttäytyi tässä ihan oikein. Virheen on tehnyt pitsabuffetin pitsanpaistaja arvioidessaan tarvittavia pitsoja. Tässä nimenomaisessa tapauksessa virhe sattui kun henkilökunta ei informoinut asiakasta paikan menevän kiinni. Kyllä aspojenkin pitää sen verran saada suunsa auki että kertovat aukioloajoista.
Tarjoilijan olisi tosiaan pitänyt teille kohteliaasti ilmoittaa heidän sulkevan liikkeensä niillä minuuteilla.
Meilläpäin kävi tuossa yksi päivä aika surkuhupaisa tapaus.
Avaamme kello 9.00.
Siinä n.8.35 olin hoitelemassa normaaleja aamutöitä kun yhtäkkiä huomasin vieraan miehen tulevan sisälle liikkeeseen.
Jäin tuijottamaan tätä tyyppiä ja hän sanoi: “Teillä on vissiin ovet epäkunnossa kun ne ei aukea”.
En tiennyt pitäisikö itkeä vai nauraa. Tijotin miestä epäuskoisesti pari minuuttia kunne totesin, että ovien ei pitäisikään aueta, me kun avaamme vasta vajaan puolen tunnin kuluttua.
No, mies pyyteli anteeksi ja häipyi. Kävin katsomassa että ovatko liukuovet vahingossa jääneet auki. No eivät, mies vain oli väkisin repinyt toiseen oveen ihmisen mentävän aukon.
Ja meilläkin juuri tuossa ovessa lukee isolla aukioloajat…
Kaikkien liikkeiden pitäisi olla auki 24/7, jotta asiakkaat voisivat käydä tyydyttämässä ruuan tai shoppailun himojaan niissä aina kun on sellainen fiilis. Jos tulee vaikka aamuyöllä kotiopäin kömpiessa tarvetta käydä verhokaupassa, niin kyllähän moisen pitäisi ehdottomasti onnistua. Edistykselliset käyttävätkin ilmeisesti sorkkarautaa, joten aukiolo ajat eivät ole kuin suuntaa antavia ja lukot hidasteita. Onkohan kukaan murtovaras koskaan sanonut vartijalle tai poliisille, että luulin että ovet olivat epäkunnossa kun kukaan ei tullut avaamaan ja ne olivat jumissa. Ja nyt oli ihan pakko saada mäyräkoira ja sukkahousut, entiset ovat venyneet pilalle, kuten voitte nähdä.
J.T: Ei sillä että haluaisin tuntea lämmintä läheisyyttä tietyn välimerkin kanssa, mutta minulle tuli niin hauska mielikuva, kun kuvittelin tuon tilanteen, jossa mies kertonut ovienne epäkuntoisuudesta, jonka jälkeen tuijottelit häntä pari minuuttia ennen vastaamistasi. On mahtanut olla hieman vaivaannuttava tilanne. Itse olisin aasiakkaan roolissa varmasti ruvennut viheltelemään jotain humoristista.
“Pitsapaikat ovat normaalisti lauantaisin paljon pidempään auki. ”
Tässäpä tämä aasiakkuuden yksi suurin syntysyy.
OLETETAAN ja USKOTAAN ja ODOTETAAN, että kaikissa myymälöissä ja ravintoloissa kaikki toimii ihan niinkuin muissakin, että NORMAALISTI ja YLEENSÄ ja AINA on kaikki niinku muualla, perustui nämä palvelut, tavat ja toiminnot sitten lakiin, liikkeen imagoon, vahinkoon, sattumaan tai siihen myyjien “tämän kerran”, joka on aasiakkaalle joka kerta.
Ei ihmisen tarvitse kulkea kadulla ja kaupoissa niin hautautuneena omaan itseensä ja pieneen elämäänsä maailman suurimpine huolineen, ettei välillä voisi silmiään avata ja aivojaan käyttää.
J.T: Todellakin surkuhupaisaa, mutta ha niin hauskaa.
Mitä niiden päässä liikkuu? Välillä hirvittää, kun lähimarketissa on liikkeen takaosassa hyllyjen välissä iso katosta laskettava ovi, joka toisinaan on raollaan, niin, että ali juuri kumartumalla pääsee. Ympärillä on toki useita “vain henkilökunnalle” ja “asiattomilta pääsy kielletty” kylttejä, mutta varmasti senkin oven takaa päivittäin saadaan hakea harhautuneita, huutavia aaseja takaisin julkisiin myymälätiloihin.
J.T.:
En usko että tuijotit aasiakasta “pari minuuttia” ennenkuin kommentoit hänelle.
Johan olisi ollut tuijotukset kuin kauniissa ja rohkeissa konsanaan.
Siis että tyhjensitte sienipitsat roskiin. Jeesus mitä menoa.
No pari minuuttia oli vain suuntaa antavaa
Tarkoitin sillä siis lähinnä sitä, että jonkin aikaa epäuskoisena äijää toljotin ennenkuin sain sanaakaan suustani 
Papu: “Kaikkien liikkeiden pitäisi olla auki 24/7, jotta asiakkaat voisivat käydä tyydyttämässä ruuan tai shoppailun himojaan niissä aina kun on sellainen fiilis. ”
No, 24/7 on liioittelua, mutta monessa muussa maassa kaupat ovat auki useammin ja pidempään. Tiedän, tiedän, tämä on Suomi ja maassa maan tavalla. Mutta se ei mielestäni kiellä ajamasta asiaa, jos niin haluaa eikä pitämästä siitä, että kaupat ovat auki useammin ja pidempään. Itse kyllä ainakin pidän siitä.
Venäjällä esimerkiksi on paljon ruokakauppoja, jotka ovat auki 24/7. Sopii minulle. Suomessa tietysti toteuttaminen olisi paljon vaikeampaa, sillä täällähän maksetaan oikeaa palkkaa myyjille, mutta ei se silti estä minua _pitämästä_ moisesta. Käytännön syistä täytyy vaan sietää täällä toisenlaista menoa, koska en kuitenkaan kannata palkkojen tiputtamista venäläisten tasolle.
JT:n tilanteeseen liittyen samantyyppinen tapaus, ei tosin aukioloaikoja koskien ihan.
Eilen illalla siivoilin pientä päivittäistavarakauppaa, jossa työskentelen, kun asiakas astui sisään (kello oli siis 10 illalla, kauppa auki 11). Pyöri hetken alkoholiosastolla,jossa verhot tietysti vedetty olusten eteen. Yhtäkkiä asiakas kävelee reteästi takahuoneeseen, ja kysyy: -Täältäkö ne oluet haetaan?
-Mitkä oluet? Alkohlin myynti loppuu yhdeksältä.
-Niin, sekö on täälläkin voimassa se laki? Kun unohtui..
Niin. Se laki on joo voimassa ihan ympäri Suomea, ehdotin sitten asiakkaalle että kipaisee baariin oluselle.
R: Alan vähitellen olla varma, että suurin osa väestöstä ei osaa lukea ymmärrystaso & muisti nollatasoa…
“Ainakin jokaisessa pizzapuffetissa, jossa itse olen käynyt, maksetaan heti kassalla, siis ennen ruokailua eikä ruokailun jälkeen.” (ja muutama muu samantyyppinen)
Ainakin Pizza Hutissa buffet (ja muutkin ruokailut) maksetaan syönnin jälkeen, eli ei ole täysin mahdoton ajatus, että pizzabuffeteissa maksu tapahtuisi aina etukäteen. Tosin Hutissa buffet on vain viikolla (klo 15 asti), ei viikonloppuisin.
Ja mikäköhän on vaikeaa aasiakkaalle ravintolassa ymmärtää. Se, että kun pilkku tulee puolelta, on puolituntia sen jälkeen aikaa syödä/juoda/käydä wc:ssä/korjata huulipunat ja poistua. Valomerkin aikaan lopetetaan myyminen, ja se on myös merkki että siihen, että ravintola suljetaan on puolituntia aikaa. Ja vaikka kävisi kuinka monesti sanomassa “suljemme sitten 15 minuutin kuluttua” “suljemme 10 minuutin päästä” “parin minuutin päästä olemme sulkeneet” niin joka vitun ilta joku irma jää miehensä veikon kanssa pöytään istumaan ja sitten kun on jo yli tasan kello niin närkästyneenä “no kai täällä edes saa vessassa käydä ennen lähtöään!”. Joskus tekisi mieli sanoa “vittu ei! ulos!”. Eli ne rakontyhjennykset hoidetaan ennen kuin ravintola suljetaan. Jos ei puolituntia siihen riitä, niin suosittelen hoitoon menemistä, sillon on päässä tai jaloissa vikaa.
Tässä toisenlainen kokemus itse aasina olosta:
Tulipa mentyä kerran noin 10 hengen porukalla 5min ennen sulkuaikaa erään hotellin ravintolaan syömään. Ei tajuttu lukea hississä olleesta mainoksesta, että paikka suljetaan klo 22. Ovellakaan sitä ei mielestämme lukenut kovin selvästi, vaikka me siinäkin hetken verran ehdimme odottaa ennen kuin meille osoitettiin pöytä. Tämä kuitenkin tapahtui Pekingissä, ja siellähän ollaan lähes liiankin kohteliaita, vaikka asiakas olisikin tollo.
Meitä sitten pidettiin kuin kukkaa kämmenellä ja ohjattiin sisälle mainitsematta mitään juuri lähestyvästä sulkemisajasta, ja ruokien tilaamisen jälkeen vasta ilmeni, että kokkikin oli jo ehtinyt putsata pannunsa lähteäkseen. Pahoittelivat, että ruuan saanti kestää hetken kauemmin. Me tosin edes sen verran yritettiin olla fiksuja, että tarjouduimme lähtemään johonkin muuhun paikkaan kun tajuttiin mokamme, mutta tarjoilijat sanoivat että istukaa vaan, kaikki ok.
Tulimme kaiken lisäksi tilanneeksi vähän turhankin ison satsin ruokaa ja meillä meni palan matkaa ohi yhdentoista illalla kun siinä jutusteltiin reissusta ja naurettiin hyvällä porukalla. Jossain vaiheessa sitten lähettyville alkoi ilmestyä jotain hotellin yrmyn näköisiä vartijoita vilkuilemaan meitä ja kelloa vuorotellen ja tarjoilijatkin haukottelivat aika nuutuneen näköisinä. Siinä vaiheessa rupesi hävettämään ja oli pakko lähteä….
Kyllä me varmasti kannattavia asiakkaita heille olimme, koska tilasimme aika reippaalla kädellä ruokaa ja juomaa, mutta silti hävetti aika tavalla. Silloin sitä kyllä ajatteli, että ei, tämmöistä ei pystyisi tapahtumaan Suomessa.
“Pitsabuffetin idea on tarjota montaa erilaista pitsaa. Eli kyllä asiakas käyttäytyi tässä ihan oikein…”
Jaaha, eli ravintolan ruokia saa heittää roskiin kun he itse eivät tajua palvella asiakasta. Jos ravintolassa ei palvelle eisinne, kuten sanottua ole pakko jäädä. Jos ravintola ei itse tajua ideaansa ei se oikeuta kostamaan heittämällä ruokaa roskikseen. Jeesustelua tai ei niin sanonpahan vaan, että kun ei suomessakaan kaikilla ole rahaa syödä mitä haluaa vaan ollaan puuro ja makarooni -linjalla niin todella moukkamaisuutta osoittavaa moinen ruuan roskiin heittäminen, vaikka aspan olisi tässä myöskin pitänyt toimia toisin.
“Jos ravintolassa ei palvelle eisinne, kuten sanottua ole pakko jäädä.”
Entäs jos totuus paljastuu vasta kun ruokailu on jo maksettu? Ei ole pakko jäädä, mutta eipä saa rahalleen vastinettakaan…
(Aloittajan tarina oli kyllä kaikin puolin epäuskottava)
“Entäs jos totuus paljastuu vasta kun ruokailu on jo maksettu?” —- Tästä tuli mieleen vierailumme erään huoltamoketjun “lounaalla” jokin aika sitten. “Lounas” lopetetaan klo 17 (oli kirjoitettuna oveen-emme huomanneet). Tulimme sisään klo 16.55 ja katsoimme, että ruoka buffetissa näyttää hyvälle. Myös lasten pöydän anti oli oman lapsemme mieleistä. Menin kassalle ja maksoin, kassa ei sanonut, että kello on jo 17 ja ruoka otetaan pois… Tämän jälkeem menimme aikuisten pöytään ja lapsemme lasten pöytään. Hänen siinä lautanen ja kauha kädessään seisoiessaan kokkipoika veti lasten ruuat hänen nenänsä edestä pois. Lapsi tuli itkien luoksemme ja kertoi tämän. Kun menin kysymään asiaa kassalta, he ilmoittivat että ko. ruokaa ei enää ole olemassakaan (vaikka oli viety pois n. 5 minuuttia aikaisemmin) ja että “lounas” on jokatapauksessa loppu. Tässä tuli mieleen, että miksi meitä rahastettiin jostakin, jota ei ole olemassakaan. Minun annettiin tuntea itseni aasiksi, kun uskalsin valittaa asiasta, vaikka olin tullut virallisen ajan jälkeen… Kirjalliseen reklamaatiooni en ole vielä saanut ko. ketjulta vastausta.
No… Myös alan ammattilainen,
myyjien olisi pitänyt ottaa huomioon teidän ymmärtämättömyytenne ja antaa ottaa sitä ruokaa edes kerran, mutta kuten kirjoitit, kyseessä oli LOUNAS.
Itse en odota saavani MISTÄÄN lounasta enää klo 15 jälkeen… Yllätyn iloisesti, jos vahingossa huomaan sellaista olevan tarjolla.
eiköhän siinä ovessa ole kuitenkin lukenut, että viimeiset asiakkaat otetaan sisään kello 15.
Lillipelli: tästä tapauksesta en nähnyt aiheelliseksi alkaa meuhkaamaan kassalla, sillä asiakaspalvelu toimi moitteettomasti. Sen sijaan ongelmana oli keittiöpuoli ja se surullisen kuuluisa leveä juopa aspan ja keittiön välillä (eli tieto ei aina siirry paikasta toiseen, nimimerkillä *nykyisin keittiössä*). Lounasbongit eivät ilmeisesti mene keittiöön, ainoastaan lautasannostilaukset. Ihmettelen suuresti, miten kokkipojalla oli pokkaa viedä lähes täysi pakki ruokaa ottamassa olevan pikku-aasin edestä…
Niin muuten, tämän ketjun “lounas” (tarkoituksella lainauksissa) jatkuu monessa paikassa jopa iltamyöhään ja tässäkin tapauksessa aikuisten ruoka oli buffetissa vielä lähtiessämme noin klo 18.
Hei ihmiset! Hauskahan tän sivuston pitäisi olla niin alkaa aina ärsyttään kun lukee kommentteja.. Kaikista lukijoista tulee nariseviaa aasiakkaiden veroisia valittajia. Älkää nyt nii tosissaan!
Minä en pidä aasiakkaana ihmistä, joka ei huomaa aukioloaikaa ja tulee sisälle. Minä pidän aasiakkaana ihmistä joka ei huomaa aukioloaikaa, tulee sisälle ja alkaa meuhkata, kun kyseisestä asiasta hänelle kerrotaan.
Ihan normaalitkin ihmiset eivät aina huomaa kaikkea. Varsinkin jos on hyvässä seurassa, niin saattaa keskittyminen olla jossain muussa kuin aukioloajoissa. Jos menen liian lähellä sulkemisaikaa jonnekin, niin oletan siitä minulle kerrottavan.
Ymmärrän kyllä senkin, jos firman pomo on kieltänyt sanomasta asiakkaalle mitään.
Itsekin olen ollut töissä paikassa, jossa ei saanut kertoa asiakkaille, että liike on suljettu tai suljetaan kohta. Naurettavaa pelleilyä sanon minä.
Perus soopaahan tuo on, että “ei lisää pitsaa ennen ku entiset on syöty”. Hieman siinä ottaa päähän jos on hiljasta ja joutuu masamaan vaan yhdestä laadusta. Hyvä vinkki mättää ne sit lautasen kautta roskiin kun ei vaihtoehtoja jätetä.