Labrahoitajan arkea
Opiskelen bioanalytiikkaa, eli minusta pitäisi valmistua se täti joka muun muassa ottaa ihmisistä verikokeen sekä osastolla että päivystyksessä (ja analysoi näytteet, mutta tässä jutussa on kyse nimenomaan suorasta asiakaskontaktista). Harjoittelu on juuri päättymäisillään, mutta huomaa miten tässäkin työssä aasiakkaita riittää.
Ymmärrän hyvin, että joitakin ihmisiä pelottaa tulla vieraan naaman luokse ja ojentaa käsivartensa minulle. Verinäytteen ottaminen on taitolaji, jota ei opi kuin tekemällä, koska jokaisella ihmisellä on erilaiset suonet. Mutta vaikka kuinka yritän näyttää itsevarmalta ja tiedän mitä teen eikä minua ole kukaan kokeneempi vahtimassa (tässä on ero vasta-alkajan ja pidempään opiskelleen välillä), silti näitä ihme kommentteja riittää:
- “Ja mullahan sinä amatööri et harjoittele!” (nainen, n. 40v)
- “Vit*u ota se v*tun näyte nopeasti kun pitäis mennä v*ttu takaisin töihin!” (mies, n. 50v)
- “Ja on paras onnistua ensimmäisellä!” (mies, n. 40v)
- “Ookkssää olevinas joku harjoittelija? Mua ei tollaset harjoittelijat kyllä pistä.” (nainen, n. 30v)
Sitten on kiva vähän kouluttaa uutta ihmistä, muun muassa tällä tavalla:
Minä: “Olisikohan teillä kelakorttia lähistöllä?”
Asiakas: “On, mutta en jaksa kaivaa sitä taskusta.”
Minä: “No sanoisitteko henkilötunnuksenne?”
Asiakas: (pikapikapuheella) “ykskakskolviisviiskolyksbee.”
Minä: “Saisiko vielä ne neljä vikaa..?”
Asiakas: “Huoooh, pitäisit korvas auki likka! Viiskolyksbee.”
Minä: “Ja vika oli pehmeällä b:llä?”
Asiakas: “No voi herran jestas, montako kertaa se pitää sanoa???”
Minä: “Ja olette M. Meikäläinen?” (aina on varmistettava…)
Asiakas: “No p*rkele kyllähän mut pitäis tuntea, mä käyn täällä joka kuukausi!”
(Olisipa ollut helppoa jos olisin saanut heti kättelyssä sen kelakortin…)
Toki jotkut ihmiset tykkäävät heittää minulle kelakortin päin näköä tai eivät suostu edes sotua kertomaan, eli nimellä pitäisi hakea (vaikka sotu näkyy koneella henkilön löytymisen jälkeen..). Sitten olenkin ihan idiootti harjoittelijatyttönen kun en heti kättelyssä tajunnut, että etunimesi oli Christian, ei Kristian.
Valitettavasti jos nimelläsi ei ole koneella lähetettä, joudun soittamaan paikkaan, josta sinut on verikokeeseen määrätty - ja ei, en suostu ottamaan sinusta summassa “jotain kokeita”, koska eri tutkimuksia on tuhansia. Ei ole myöskään minun syyni, jos sinulle on annettu lääkärillä iso lappu, jossa lukee, että sinun tulee olla täysin ravinnotta 12h ennen vastaanotolle tuloa ja kieltäydyn ottamasta sinusta näytteen jos olet juuri nauttinut kahvia ja pullan. Luonnollisesti koe olisi silloin turha tehdä (mahdolliset muut kokeet, jotka eivät vaadi ravinnotta oloa voin kyllä ottaa).
Mutta joskus hyvinä aamuina osaa letkauttaa jotain takaisinkin, vaikka kyseinen asiakas ei mikään aasiakas ollutkaan:
Minä: “Ja saiskos herran käden tähän näin, että laitetaan staasi (kiristysnauha) paikoilleen?”
Asiakas: “Ookssää joku kannibaali, hohoho?”
Minä: “No en kun mä olen vampyyri kun otan sulta veret.”
Yleisesti ottaen asiakkaat ovat olleet kuitenkin kannustavia ja ihania. Nekin, jotka pelkäävät neuloja, ovat useimmiten luottaneet ja antaneet minun ottaa näytteen. 
Jäipä mieleeni eräs vanhempi rouva, joka verinäytteen antamisen jälkeen halasi minua ja toivotti tsemppiä tulevaisuudelle. Jäi loppupäiväksi hyvä mieli.
T:N21
------------
Seuraavat jutut saattavat myös kiinnostaa...
Ja eikös olekin hassua, kuinka isotkin miehet kitisee kuin pikkulapset, että neula sattuu. Joskus jopa silloin, kun kaveri on tatuoitu päästä varpaisiin.
Sekin on hauskaa kun varmastin kun asiakas (tahattomasti tai herkkyyttään) nykii kättä pois koko ajan juuri kun pitäisi osua suoneen. Kannattaa muuten laittaa se harjoittelija/opiskelija kyltti pois näkyvistä, jos ei ole ketään valvomassa. Ovatpahan aasitkin hiljaa….
Asiallista asiaa, ja hyvä mieli jäi kirjoituksesi loppukappaleesta
Itse hermostuksissani saataisin sanoa juuri jotain että “apua ota se sit äkkiä” ym kun kerran pelkään ihan tajuttomasti neuloja. Olen tämän seikan myös kertonut näytettä ottaville mutta harvoin siihen on mitään huomioita kiinnitetty. Lopputulos olikin se, että kerran pyörryin näytteen ottamisen jälkeen ja löin pääni pahasti sairaalan kiviseen lattiaan. Olisi varmaan pitänyt käydä kiittämässä tätä näytteen ottajaa kun ei ottanut vakavasti minua. Toinen hoitaja sitten kertoi katsoneensa kuinka olin kauhusta jäykkä ja minut olisi kuulemma pitänyt laittaa makuulle toimenpiteen ajaksi.
Toi on muuten ihmisille toooosi vaikeeta kerrottavaa toi oma nimi. Iteki joudun päivittäin sitä jankkaamaan, huok. Ja varsinkin nää Kristian / Christianit tai Alisa / Alicat. Siis miun sukunimi alkaa V:llä, ja mä sanon tasan joka kerta ku jossain nimeä kysytään, että Sini V.. yksinkertasella veellä. On kaikille vaan helpompaa.
Voi ei, itse opiskelen kanssa bioanalytiikkaa, ja harjottelu alkaa ens syksynä.. jaiks.
“Ei ole myöskään minun syyni, jos sinulle on annettu lääkärillä iso lappu, jossa lukee, että sinun tulee olla täysin ravinnotta 12h ennen vastaanotolle tuloa ja kieltäydyn ottamasta sinusta näytteen jos olet juuri nauttinut kahvia ja pullan. Luonnollisesti koe olisi silloin turha tehdä (mahdolliset muut kokeet, jotka eivät vaadi ravinnotta oloa voin kyllä ottaa).”
Kun en asiasta mitään tiedä niin voisiko joku valaista miksi joskus vaaditaan syömättömyyttä/ millaista vahinkoa aiheuttaa jos syö ennen kokeita?
Utelias,
Tietyt testit saattavat vaatia syömättömyyttä sen takia, että veriarvot saadaan testausmenetelmän edellyttämälle tasolle. Tätä voi verrata vaikka virtsanäytteeseen, jota varten pitää olla esim virtsaamatta kahdesta kuuteen tuntiin kokeesta riippuen, jotta virtsan koostumus on testiä vastaava.
Osaksi voidaan vaatia ravinnotta oloa sen takia, jos näytteitä otetaan leikkausta menoa ennen.
Aika ikäviä kommentteja olet saanut kuulla. Ole rohkeampi ja päättäväisempi! Opiskelen itse lääkäriksi, ja ihmisten kanssa sitä mitä erilaisempiin tilanteisiin joutuu. Vaikka onkin opiskelija tai harjoittelija tms, niin pidä mielessä, että osaat todennäköisesti hommasi paremmin kuin se tuolissa istuva potilas. Niiden ei saa antaa päästä niskan päälle. Paras tilanne on, kun molemmat kunnioittavat toisiaan, potilas ja hoitohenkilökunnan jäsen.
Pakollista taitaa olla tuo harjoittelijaksi esittäytyminen, sitä ei kannata peitellä. Monesti harjoittelijat saa kehuja, koska nuoremmat ovat yleensä ystävällisempiä kuin kaiken kokeneet ja ehkä liian kovakouraiset vanhemmat työntekijät
Mä kerron aina pelkääväni paljon ja pyydän päästä makuulle, jos sitä ei heti tarjota. Kipua en siinä pelkää, että sen takia pitäis ottaa nopeesti ja ronkkimatta, mut mitä kauemmin ottaminen kestää sitä varmemmin pyörryn. Se on yleensä aina helpompaa kun tuntee, että ottaja tuntuu uskovan ja välittävän mun pelosta.
Toivon, että harjottelijat, jotka on epävarmoja ittestään, osais sitten pyytää jonkun muun, jos tuntuu, että se ei heti onnistuis. Sillä jos pelko pääsee niin pitkälle, että alan täristä, niin kukaan ei enää osu sinne suoneen.
Tähän mennessä en oo kyllä ehtiny edes vilkasta mitä siinä ottajan takissa lukee, keskitys ihan muuhun siinä vaiheessa. Ja sillon ku pelko on otettu vakavasti on aina menny hyvin.
Viimeks meni kaikki oikein nopeesti vaikka useempi putki otettiinkin verta ja oli nuori ottaja, että piti kiittää kovasti, mut siinä tuli sitten kaikkea muuta ja unohdin
Aijai, kyllä nuo ihmiset näköjään osaa olla ilkeitä…alalla ku alalla. Oikein huolestuttaa!
Minä kanssa pelkään ihan järjettömästi verikokeen ottoa. Jo tämän jutun lukeminen aiheutti tutun voimattomuuden tunteen käsivarsissa ja alkoi inhottaa.
Minäkin sanon aina ihan selkeästi ja suoraan että pelkään sitten ihan sairaasti tätä tilannetta. Useimmiten näytteen ottaja onkin sitten osannut suhtautua tilanteeseen hienosti ja homma on mennyt hyvin. Monet minua pistäneet ovat lisäksi osanneet jutella kivan rauhoittavasti/mukavasti ja saaneet näin edes vähän ajatuksia pois hermostuttavasta ja kamalasta tilanteesta. Aina jos pistäminen on onnistunut minun kannaltani hienosti (en pyörry, pistäminen ei satu, minua ei ahdistapelotahirvitä, pistäjätäti on ollut mukava..) kiitän ammattitaitoisesta palvelusta. Tiedän, että positiivinen palaute on hoitoalalla harvinaista, joten pyrin antamaan sitä aina kun on aihetta/mahdollisuus.
Kerran olen pyörtynyt näytteen oton jälkeen, ja sekin johtui siitä, etten ollut syönyt siihen vaadittuun 8 tuntiin ja lähdin reippaasti kävelemään kohti sairaalan kanttiinia. Joka ikinen kerta näytteen otto kuitenkin aiheuttaa jonkin asteista huimausta.
paras keino olisi kait pyytää asiakasta katsomaan toiseen suuntaan piston ajaksi, tällöin hän ei tee mitään tahottomia liikeitä kun ei näe milloioin pistetään (olen huomannut että näin se myös tuntuu vähemmän kivuliaalta).
JA tuntuu se olevan taito laji se verikokeen otto, ammatti lääkäriltäkin meni kaksi yritystä eräällä kerralla kun veri suoneni liikahti pois sen neulan alta
jep jep, yleensä “ammattilääkäreillä” on vähemmän kokemusta verinäytteenotosta kuin bioanalyytikoilla. Taitolaji se tosiaan on eikä sitä opi kuin tekemällä.
Ymmärrän kyllä että pakko se on harjottelijankin pistellä että oppii jotta meillä on tulevaisuudessa niitä jotka osaa sen tehdä mut.. kyllä se on vaan niin inhottavaa kun pelkää sitä neulaa muutenkin ja sit sun kohalle sattuu se hiton harjottelija joka sössää sitä neulaa ens toiseen käteen ja sit toiseen ja yrittää kolmesta suonesta samal kun kokeneempi hoitaja istuu siin vieres ja käskee katella vaan niit nöpöi kissan kuvii siin seinäl. hyrr
Minua saapi pistellä ja tökkiä ihan miten vaan kukanenkin haluaa, ei tunnu missään. Ihan mielenkiinnolla katselen kun verta menee putkiloon. Ihan kummalliselta tuntuu, että jotkut voivat pelätä noin pieniä juttuja.
Maaemo, ei se aina ole järjellä selitettävissä. Itsellä isommat vammat eivät ole aiheuttaneet huimausta, mutta verikokeen oton tai rokotuksen tai lävistyksen oton jälkeen on menty kanveesiin ja kovaa. Jostain syystä se neulanpisto saa kylmän hien pintaan ja maailma pyörii silmissä, mutta esim. sormen murtuminen vain sattuu. Ja tämä ei edes lähtenyt mistään huonosta kokemuksesta, vaan tuli ihan yhtäkkiä.
Sairaalassa musta otettiin yhen yön aikana kymmenen kertaa verta samasta kädestä (toisessa tippa niin ei voinut käyttää). Seuraavana aamuna se käsi oli ihan musta ja TAAS ne halus musta verta… siitä on jäänyt semmonen pieni pelko kynnys, että muistaa sen sattuvan enemmän kun se todellisuudessa sattuu.:) mutta ei mitään sen ihmeellisempää.
Mulla on sairaus jota varten mun täytyy käydä usein verikokeissa. En ole nimikylttejä koskaan tullut lueskelluksi mutta kyllä ikävimmät ja kivuliaimmat kokemukset on tullu vanhemmalta väeltä. Jotkut jotenkin kiskaisee liian ronskisti neulan pois suonesta.
useimmiten nuoret näytteenottajat myös kysyvät, pelottaako minua verikokeen ottaminen.
täällä kans yksi neulakammoinen, jäi kerran trauma nuorempana kun pistäjätäti aikoi vaihtaa näytepullon neulan päähän, mutta neula ei pysynytkään paikallaan vaan lähti pullon mukana ja sattui kovasti!
sen jälkeen lähtikin taju. Nykyään aina itkuisena ja tutisevana verikokeeseen.. :/
Mutta jotkut hoitajat ovat kyllä niin ihania, kehottavat makuulle ja ovat ystävällisiä ja puhelevat rauhoittavasti vaikka aikuinen nainen tulee huoneeseen pillittämään pienen neulan takia.
tinkerhell: Etkös sinä ollut se, jossa väitettiin olevan niitä Peppi Pitkätossun piirteitä? Rohkeutta vaan sinne verikokeisiinkin.
Mulla on tällä hetkellä punainen tukkakin, jos se vähän rohkaisis.
Minä laitoin silmät kiinni kun menin verikokeeseen ekaa kertaa. Täti kehotti katsomaan sitä pistämistä, että tiedän mitä tapahtuu. Ja hyvin se meni, lievensi hieman sitä pelkoa ja puistatusta.
Mua melkein ärsyttää, kun hoitaja sanoo, et älä kato. No ei käyny pienessä mielessäkään, ku pelkään niin helvetisti. Kun pelottaa on vaikee suhtautua ystävällisesti muihin, valitettavasti. Pyydän anteeksi
“Oletkos jo monta litraa tänään kupannut?” (yksi näyte noin 3-4ml, eli päivässä, jos on vain pistelemässä, voi hyvällä tuurillä päästä jopa sinne puolen litran paikkeille)
“Onkos teillä veret loppu kun pitää lisää hakea?” (juu, loppuivat, pyöriteltiin peukaloita ja mietittiin mitä tehdään. Keksittiin lähteä potilaita pistelemään)
“Meinasitko verilettuja tehdä?” (tottahan toki ja lämpimäiset tuon teille tarjolle!)
“Pitääks se TAAS ottaa, vastahan se puol vuotta sitten tarkastettiin?” (no eihän varmaan esimerkiksi tulehdusarvo muutu mihinkään puolessa vuodessa…)
“Noin nuori ja nätti, et varmasti osaa pistää” (ammatissa toiminut jo 10v, pistoja useita kymmeniä tuhansia takana)
“Tuutko avuksi kusinäytteen antoon?” (tuskimpa)
“Jos et ekalla osu, niin älä ota sitten ollenkaan” (yhtä ärsyttävä kuin vanhemmat, jotka vastaan tappelevalle lapselle joka venkoilee minkä ehtii, lupaavat, että täti pistää kerran nopeasti - eivätkä edes pidä lastaan aloillaan yhtään!)
“Kylläpäs se kesti tänne pääsyn kanssa ja sitten jonotetaan tuloksia tietty tuntitolkulla” (valitettavasti yliopistollisessa sairaalassa on muitakin potilaita kuin juuri sinä, päivystyksen näytteet menevät kyllä pikalinjalla tekoon mahdollisimman pian, mutta silti niitä pitää ensin esikäsitellä yms ennen analyysiä ja joissain analyyseissä kestää pitkäkin aika, ennen kuin valmistuvat)
Niitä ne peruslauseet onkin… Eipä ole äippälomalta ikävä töihin yhtään!
Voi niin tuttua! Samaa alaa opiskelen, tosin opiskelujen loppu häämöttää jo. Toistaiseksi nimikyltissä lukee harjoittelija, vaikka olen näytteenotossa ollut töissä jo yli kaksi vuotta aina koulun ohella. En siis pistä ensimmäistä kertaa. Sinun ei myöskään tarvitse alkaa kertomaan minulle miten teen työni. Osaan sen kyllä ja luultavasti olen ottanut enemmän verikokeita kuin sinulta on otettu.
Tällä hetkellä paikka jossa autan on kiireinen ja iso terveyskeskuslaboratorio, jossa on liian vähän henkilökuntaa ja liian paljon asiakkaita. Ei totisesti nostata mielialaa kun parhaamme yritetään että jono liikkuisi ja ainut palaute mitä tulee on: V*ttu kun täällä on jonoa! Onko täällä aina näin kauheat jonot. Uskokaa tai älkää: Me oikeasti yritämme parhaamme.
Jonon kulkua nopeuttaaksesi ota huomioon muutama asiaa. Jo vuoronumerolaitteen luona lukee: Ota Kela-kortti esiin. Sen kortin voi hyvin siinä puolen tunnin jonotuksen aikana ottaa esiin, eikä kaivaa laukusta ja lompakosta vasta näytteenottopisteessä.
Samoin takin voi riisua jo aiemmin, eikä vasta näytteenottopisteessä. Odotustilassa on kaiken lisäksi kuuma, joten en edes ymmärrä miksi haluatte istua takki päällä?
Takin voi laittaa päälle vasta näytteenottotilan ulkopuolella, eikä hitaasti ja rauhallisesti näytteenottotilassa. Nämä ovat pieniä asioita, mutta usean sadan ihmisen tekemänä hidastavat palvelua huomattavasti.
Toisinaan asiakkaat kyllä kannustavat ja ovat ihania, mutta liian usein käyttäytyvät kuin aasit.
P.S. Jos tuolissa ei ole pyöriä alla, sitä ei ole tarkoitus liikutella!
Voimia sinulle tuleva bioanalyytikko! Näyttää niitä aasiakkaita tulevan vastaan alasta riippumatta..
Itselläni on harjoittelijoista vain hyviä kokemuksia. Kukaan ei koskaan ole sössinyt mitään. Sen sijaan olen saanut kammon n.50v työterveyslääkäristämme, joka verinäytettä ottaessaan pari kertaa pisti ohi suonen yms. ja tämän jälkeen joutui hakeen paikalle nuoremman kollegansa, joka sitten ensi yrittämällä sai näytteen otettua toisesta kädestä..
“Toinen hoitaja sitten kertoi katsoneensa kuinka olin kauhusta jäykkä ja minut olisi kuulemma pitänyt laittaa makuulle toimenpiteen ajaksi.”
Otetaanko Suomessa verikokeita _seisaaltaan_
:o
Enpä olisi uskonut.
Minua ei-bioanalyytikkona, mutta muuten laboratorion tiloissa työskentelevänä, ärsyttävät lähinnä ne vanhemmat, jotka olettavat, että lapsilla on oikeus juosta ihan mihin vain. Meillä onneksi pääsee ilman portaita vain toimistotiloihin, mutta silti se laboratoriossa harhailu ei ole ihan kannatettavin asia.
Varsinaisiin aasiakkaisiin en ole törmännyt… tosin kieltämättä hieman huvitti joku mieshenkilö, joka oli kirjoittanut asiakastyytyväisyyskyselyyn tyyliin “Ei se ny v*ttu oo mun asia kertoo miten teidän pitää työnne tehdä!”
Olen lääketieteen opiskelija ja jouduin sairaalaan jossa myös jouduttiin ottamaan verikokeita. Pari kuukautta aiemmin olimme harjoitelleet laskimoverinäytteen ottoa, joka siis nyt olisi taas edessä. Kun olin pistettävänä harjoituksessa, sai kaverini (joka siis pisti ensimmäistä kertaa elämässään) otettua ensimmäisellä kerralla hyvän näytteen, ei sattunut eikä muutakaan. Ihan täydellinen suoritus. Myöhemminkin pisteleminen on onnistunut ihan hyvin epävarmimmiltakin opiskelijoilta. Minulla on ns. helpot suonet.
Sairaalassa minulta otti noin 40-vuotias nainen näytteen. Eli luulisi, että on uran aikana ehtinyt pistelemään muutaman kerran (tietenkin uraa voi vaihtaa myös aikuisena). Hän joutui pistämään 3 kertaa ennen kuin osui suoneen ja silloinkin näytteenotto kesti ihan mahottoman kauan, koska hän unohti (ei kai tarkoitusella tehnyt sentään) avata staasin. Ei sitä verta loputtomasti tule, jos se ei kierrä! Teki mieli kysyä, et oiskohan mahdollista ottaa näyte itse…
Itse olen näitä pyörtyilijöitä, aiemmin pyörryin käytännössä joka ikinen kerta, todennäköisesti tuossa olkataipeessa ja siihen pistämisessä on jotain joka saa aivot menemään pois päältä, kipu se ei varsinaisesti ole (vaikka olen myös erittäin kipuherkkä).
Mutta, eräällä kerralla kysyin näytteenottajalta (harjoittelija näytti olevan) olisiko näyte mahdollista ottaa jostain muualta, ja tämä nuorehko tyttö hieman mietti ja totesi että hänpä käy kysymässä joltain vanhemmalta laborantilta (varsin mukavaa sinänsä), ja tuli vähän ajan päästä takaisin nelikymppisen naisen kanssa joka kertoi, että näytteen voi ottaa myös kämmenselästä mutta se kuulemma sattuu paljon enemmän.
No näyte sitten otettiin kämmenselästä tämän nelikymppisen toimesta (harjoittelija seurasi kiinnostuneen oloisena vierestä), ja taisipa kommentoita ettei ole kämmenselästä ottanut verinäytettä “viiteentoista vuoteen”, mutta hyvin se tuntui menevän ja ei tuntunut puoliksikaan niin pahalta kuin kyynärtaipeesta :)…
Miten ihmiset kehtaa? En tajua! Käyn (vähintään) kerran vuodessa verikokeessa. Usein näytteenottaja on ollut nuori, luultavasti kuitenkaan ei enää harjoittelija. Joskus onnistuu paremmin, joskus huonommin, koska suoneni ovat pienet. Tilanne ei koskaan ole miellyttävä, vaikka aika hyvin olen jo verenimemiseen tottunut. Omalla asenteella asiaan voi kuitenkin vaikuttaa niin paljon! Tervehditään ystävällisesti, ehkä jutustellaan pari sanaa niitä näitä ja itse asia hoidetaan sopivasti samalla. Kunnioitus on molemminpuolista ja homma on yleensä nopeasti ohi.
Kukaan ei tietenkään riemastu, jos ottoon menee aikaa tai suonta pitää sörkkiä useaan otteeseen ennen onnistumista, mutta paremmin se ammattilainen tai sellaiseksi harjoitteleva työn tekee kuin minä. Ei tulisi mieleenkään ruveta meuhkaamaan!
Veikkaisin, että vitkastelu kela-korttien ja pukeutumisen kanssa (siis se, että ei ajoissa oteta korttia esiin jne., en tarkoita mitään lapsellista panttaamista) voi johtua yksinkertaisesti siitä, että näytteenottotilanteet ovat tavalliselle tallaajalle sen verran harvinaisia, että asiakkaat eivät vain viattomasti tajua, kuinka voisivat toimintaa juohevoittaa. Varmasti silti todella ärsyttävää.
Voimia kaikille!
On se muuten vaikeaa noiden numeroiden luetteleminen. Työssäni asiakkaiden pitää kertoa minulle autojensa rekisterinumeroita, henkilötunnuksia, puhelinnumeroita ym ja ne poikkeuksetta ladellaan sellaisella nopeudella, että vaikka olen harjaantunut siihen, on vaikea saada tietoja oikein ylös varsinkin käsin kirjoittaessa. Kun sitten vastavuoroisesti asiakkaille pitää kertoa joitakin yrityksemme tietoja, esim. jonkun suora puhelinnumero, se pitää toistaa ainakin 5 kertaa ennen kuin menee oikein.
Ei tajua, ei.