Langattomia nettejä
Työskentelen yrityksessä joka tarjoaa langattomia Internet-yhteyksiä koko Suomen alueelle. Tekniikka on uusi ja vaatii myös asiakkaalta jonkin verran keskittymistä ja perehtymistä vaikka kyseessä onkin ns. maalaisjärjen avulla helposti asennettava Internet -yhteys.
Yleisimmät ongelmat liittyvät siihen että asiakas asuu jossain ns. “reuna-alueilla” jossa pitää käyttää katolle asennettavaa suunta-antennia, jonka asentamiseksi suosittelemme ammattitaitoista antenniasentajaa koska antenni täytyy suunnata todella tarkasti oikeaan suuntaan. Tietysti asiakkaat yrittävät asentaa sitä itse ja valittavat että kun yhteys ei toimi. Yleensä syynä on että asiakas on asentanut antennin väärinpäin tai muuten ohjeiden vastaisesti. Mutta eihän se tietysti asiakkaiden mielestä ole heidän syy, vaan syy on meissä tai uuden tekniikan heikkoudessa.
Yksi tapaus oli jossa asiakas osti tietokoneeseen asennettavan modeemin ko. laajakaistan käyttöä varten. Asiakas soittaa vihaisena meillä että on joutunut poistamaan koneestaan lähes kaikki ohjelmat kun meidän myymässä kortissa on kuulemma niin huono ohjelmisto että se ei muuten toiminut. Tuote oli lähetetty asiakkaalle Postin logistiikkakeskuksen kautta ja asiakas halusi palauttaa “toimimattoman” tuotteen kertomatta siitä meille mitään. Tietysti hän palautti sen Postin logistiikkakeskukseen, eikä meille. Syyksi hän kertoi että “tietysti minä palautan sen sinne mistä se on tullutkin enkä kenellekkään kolmannelle osapuolelle”. Kun soittelin asian tiimoilta Postiin niin siellä kerrottiin että oli samaiselta tyypiltä monia muitakin paketteja siellä odottamassa omistajiaan.
Vielä tähän loppuun mainittakoon että yksi ongelmia aiheuttava seikka on laajakaistojen nopeudet. Kun asiakas ostaa esim. 1M -laajakaistan niin aina löytyy niitä urpoja jotka soittavat ja valittavat että kun sillä ei saa ladattua tiedostoja Internetistä 1M/s. Sitten kun heille alkaa selittää että tietokone ilmoittaa tiedostojen lautausnopeuden aina kilotavuina tai megatavuina per sekunti ja laajakaistojen yhteysnopeudet ilmoitetaan kilo- tai megabitteinä (yksi tavu on 8 bittiä) niin tällöin se latausnopeuskin on sen yksi kahdeksas osa siitä yhteysnopeudestä… Yleensä he kokevat että heitä on kusetettu ja että olemme huijareita kun ilmoitamme yhteysnopeudet tällä tavalla (kaikki laajakaista-operaattorit ilmoittavat yhteyksien nopeudet samalla tavalla). :) Valitettavasti me emme ole keksineet binääri-muotoista lukujärjestelmää!
T:NettiASP
------------
Seuraavat jutut saattavat myös kiinnostaa...
- Ei vastaavia tarinoita

Eihän se asiakkaan vika ole, että asia ilmoitetaan niin kuin se _EI_ ole. Saisivat laajakaistojen yms. muun paskan myyjät kertoa miten asia on. Ei sillä että itseäni vaivaisi, vaan silloin jäisi tällainen turha ininä asiakkaan “tietämättömyydestä” pois.
On se Posti siis aika monipuolinen laitos. :DD
Jiusonium, vaan kun asia ilmoitetaan kuten se on. Vai mikä adsl-tarjoaja mainostaa 8 megatavua sekunnissa siirtävää yhteyttä? Saisinko jotain linkkiä?
Itse saan kaikilla mahdollisilla nopeustesteillä oman yhteyteni nopeudeksi 7 megabittiä sekunnissa joka ei ole ollenkaan paha 8 megan yhteydestä mutta ongelmana onkin että minulla pitäisi olla 24 megabitin yhteys ja sama nopeus oli viime vuonnakin kun minulla oli se 8 megan yhteys… =(
no onhan se vaan typerää puhua megatavuista ja megabiteistä, kun ihan hyvin tultaisiin toimeen vain toisella eikä olisi asiassa kellekään mitään epäselvää.. Mutta eipä operaattorit ole valmiit yhtäkkiä jakamaan mainostamiaan nopeuksia kahdeksalla, sillä sehän näyttäisi todella pahalta. Operaattorien idea kun on myydä “laajakaistana” myös 256kb ja 512kb nopeuksia!! huh-huh
Jiusonium sanoi 14/1/2008
“Eihän se asiakkaan vika ole, että asia ilmoitetaan niin kuin se _EI_ ole. Saisivat laajakaistojen yms. muun paskan myyjät kertoa miten asia on. Ei sillä että itseäni vaivaisi, vaan silloin jäisi tällainen turha ininä asiakkaan “tietämättömyydestä” pois.”
Arvata saattaa, olisivatko asiakkaat vain tuplasti enemmän sekaisin, jos joku operaattori alkaisi ilmoittaa nopeudet eri tyylillä kuin kaikkien laajakaistan myyjien jo vuosia käyttämä tapa (olipa se miten paska ja harhaanjohtava tahansa)…
Yleensä kannattaa lukea ne palvelun käyttöehdot ihan oikeasti läpi. Niissä kerrotaan että miten asiakkaan tilaama palvelu toimii ja miten ei ja kenen vastuulla mitkäkin asiat ovat. Kun ne lukee niin ei pitäisi olla mitään valittamista…ei niitä turhaan ole keksitty sekä asiakkaan että myyjän turvaksi!!
Jaipuri: se 24 megainen on vain teoreettinen nopeus. Nopeutesi riippuu siitä miten kaukana keskuksesta olet. Itselläkin on 24-megainen yhteys, mutta nopeus on korkeimmillaan “vain” 17 megaa per sekunti…
Siis piti sanomani: teoreettinen MAKSIMInopeus.
hmm sanoi 15/1/2008
“no onhan se vaan typerää puhua megatavuista ja megabiteistä, kun ihan hyvin tultaisiin toimeen vain toisella eikä olisi asiassa kellekään mitään epäselvää.. Mutta eipä operaattorit ole valmiit yhtäkkiä jakamaan mainostamiaan nopeuksia kahdeksalla, sillä sehän näyttäisi todella pahalta.”
Tuo kun ei riipu edes operaattoreista vaan laitevalmistajista. Tietoliikenneyhteyksien nopeudet on perinteisesti ilmoitettu bitteinä sekunnissa kun taas tallennusmedioiden kapasiteetit tavuina.
Vielä enemmän sekavuuksia aiheuttaa SI-järjestelmän etuliitteiden (kilo, mega jne) ja tietokoneiden yhteydessä käytettyjen samannimisten, mutta merkitykseltään hieman erilaisten etuliitteiden käyttö sekaisin. Kiintolevyvalmistaja ilmoittaa levyn olevan 500 GB, mutta tietokone näkeekin vain 466 GB. Kiintolevyvalmistaja käyttää suhdelukua 1000 (kuten koulussa on opetettukin), mutta tietokoneet käyttävät suhdelukua 2 potenssiin 32 = 1024. Kuulostaa pieneltä, mutta gigatavuluokassa tässä näkyy jo suuri ero.
Mikrotukihenkilönä saan tätä selittää ihmisille vähän väliä. Ei tuo vielä mitään. Mistäpä tuota voisikaan tavallinen tallaaja tietää. Joudun kuitenkin selittämään eroa myös työkavereilleni silloin tällöin…
Laajakaistanopeuksista vielä, että niissäkin käytetään suhdelukua 1000 eikä tietokoneen tuntemaa 1024. Tästä siis johtuu, että 24 megabittiä sekunnissa muuttukin tietokoneen käyttämissä yksiköissä 2,8 MB/s:ksi, eikä 3 MB/s:ksi.
Tähän on vielä kommentoitava, että suurin osa aasiakkaista ei edes tiedä mistä puhuu, on vaan kuullut, että jotain kun jakaa jollain niin on se todellinen nopeus ja tätä rataa. Yhtä todellinen on se nopeus on, oli se sitten ilmoitettu biteissä tai tavuissa, en ymmärrä mikä siinä on niin vaikeaa. Osa asiakkaista valittaa, kun tämä ei toimi kuin “näin ja näin monella kiloPIKSELILLÄ”. Jos ei itse tajuta, niin pyydetään apuun joku joka tajuaa.
Niin miksihän operaattorin täytyy ilmoittaa teoreettinen maksimi nopeus mitä ei ikinä kyetä saavuttamaan.
Onneksi tähän on tulossa muutos ainakin langattomien osalta.
Tuo markkinointi kilobittin (1000 vs. 1024) ammatilaiset tietää ja muutenkin osataan välttää noita marketing bullshit:in syöttöä, ollaan nakattu pihallekin myyntimiehiä jotka kuvittelivat 100 sivun powerpointti esityksellä saavan puhuttua meidän sekaisin ja tekemään mammutti-tilauksen.
Sitten tulikin ehto että jos yli 10 sivua niin ei tarvi tullakkaan jonka jälkeen ei ollut enään,
tämä etu kun ison asiakkaan edustajana sai olla.
Jos nyt puhut tuossa siitä surullisenkuuluista wimax tekniikkaa käyttävästä “langattomasta laajakaistasta”, niin en paljoa hehkuttelisi sillä, että vika olisi asiakkaan asentamissa antenneissa, se kun toimii se wimax muutoinkin miten sattuu.
Sensijaan jos taas kyseessä on tämä digitan verkkoa käyttävä ja ex 450 NMT taajuusalueella toimiva versio, niin se on kyllä sen verran idioottivarma, että ihmettelen, sillä sen saa naapurin mummokin laitettua tulille niin, että se ei toimii.